Olen ollut hiljaa. Joulukuu on kiirettä ja huisketta. En myöskään voinut kuvitellakaan kirjoittavani viimeiseen pariin päivään: joulujuhla oli liian lähellä.
Onhan noita joulujuhlia ollut, vaan enpä sentään joka vuosi ole viimeisessä joulujuhlassani ollut.
Todistukset piti jakaa etukäteen - aha, jotain tapahtuu lopuksi, en voi niitä juhlan jälkeen jakaa.
Ladalla vai paloautolla kyyti kotiin?
Mitä Vesa puhuu? Kuinka ne ystävät ja työkaverit ja koulu muuten muistavat. Entä luokkani?
Pari yötä meni pyöriessä. Enkä turhaan pyörinyt...
Lapset lauloivat upeasti, avaamattomin ääninkin. Oli evankeliumia ja tuttuja lauluja, myös se Enkeli Taivaan. Imin yskänpastillia, enkä oikein saanut lauletuksi tunteilta. Kolahti.
Ja rehtori puhui: kyllä, ystävä siinä puhui ja tiesi minut ihan tarkkaan. Nieleskelin.
Mikään nolo asia ei ole liikuttua, mutta silti olisi ihan kiva pystyä jotain älykästä, tunteellista ja oikeaa sanomaankin. Joten kuten puhuin ja unohdin puolet, mitään en paperista nähnyt.
Toivottavasti ymmärsivät: useimmat työkaverit taitavat jo ymmärtää ilman sanojakin, aika moni vanhempikin.
Lahjoja jaettiin.
Ja sitten ne lauloivat Peppi Pitkätossun jäähyväislaulua, amerikkalaisvahvistuskin suomeksi.
Ja halattiin ja sain muutamaan kaulukseen pyyhittyä silmäkulmiani.
Selvisihän se, miksi ne todistukset piti antaa etukäteen. Luokkani saattoi minut salin halki Joulupukin kyytiin ja niin sitä mentiin hevoskyydillä satuhattu päässä ja torkkuviitta päällä kotiin, keppi kädessä papalla.
Hyvä oli olla. Ja näin halusin lähteä.
maanantai 22. joulukuuta 2008
tiistai 2. joulukuuta 2008
Kultaa tuli
Oisko ollut Heikki Renqvist, joka yritti ja yritti,mutta aina epäonnistui tenteissä. Lopulta hän sai kuitenkin papin tutkinnon ja vihkimisen "armosta vaan ei ansiosta".
Vähän samalta tuntuu nyt.
Olen toiminut, yrittänyt, vääntänyt. Jälkeä ei näy, en ole mtenkään merkittävällä paikalla poliittisesti - korjaus, en ole näkyvällä, toki merkittävällä. Ja puolue roiskaisi minulle kultaisen ansiomerkin. Olisiko osuutta 6o-vuotispäivillä ja vuosikymmenien puurtamisella siellä organisaatiossa, taustalla. Olen ollut piirin ja paikallisosaston eri viroissa ja vähemmän luottamustoimissa.
Joku tekee saman kai vuodessa. Joku tekee jotakin: Kun kunnia menee, niin maine kasvaa, väliäkö sillä, miksi muistetaan, kunhan muistetaan...
Ihan totta: joku on katkera siitä, että hän ei saa ansaitsemaansa, ihan oikeasti ansaitsemaansa kunnianosoitusta millään, kun esimerkiksi piirin toimijat eli merkin myöntäjät vaihtuvat tai kun se syntymäpäivä ei osu tähän aktiiviaikaan.
Sainhan minä jo toisen puoluestandaarinkin. Nyt se tuli omalta yhdistykseltä, aiemmin piiriltä.
Ja kuten aina, ansio riippuu tietysti myöntäjän muistista ja saajan sen hetkisestä näkyvyydestä, ei vain todellisista ansioista. Epistä on se.
Vähän samalta tuntuu nyt.
Olen toiminut, yrittänyt, vääntänyt. Jälkeä ei näy, en ole mtenkään merkittävällä paikalla poliittisesti - korjaus, en ole näkyvällä, toki merkittävällä. Ja puolue roiskaisi minulle kultaisen ansiomerkin. Olisiko osuutta 6o-vuotispäivillä ja vuosikymmenien puurtamisella siellä organisaatiossa, taustalla. Olen ollut piirin ja paikallisosaston eri viroissa ja vähemmän luottamustoimissa.
Joku tekee saman kai vuodessa. Joku tekee jotakin: Kun kunnia menee, niin maine kasvaa, väliäkö sillä, miksi muistetaan, kunhan muistetaan...
Ihan totta: joku on katkera siitä, että hän ei saa ansaitsemaansa, ihan oikeasti ansaitsemaansa kunnianosoitusta millään, kun esimerkiksi piirin toimijat eli merkin myöntäjät vaihtuvat tai kun se syntymäpäivä ei osu tähän aktiiviaikaan.
Sainhan minä jo toisen puoluestandaarinkin. Nyt se tuli omalta yhdistykseltä, aiemmin piiriltä.
Ja kuten aina, ansio riippuu tietysti myöntäjän muistista ja saajan sen hetkisestä näkyvyydestä, ei vain todellisista ansioista. Epistä on se.
lauantai 29. marraskuuta 2008
Kiitos kun sain olla minä
On sydän täysi ja hyvä olla. Olen saanut viettää näköiseni syntymäpäivät ja kuulla niitä kauniita puheita. Ja uskoin joka sanan, tietysti! Ihan totta: lähes kaikki lähetystöjensä edustajat oikeasti tuntevat minut, ja sekin ainoa, joka ei niin hyvin tuntenut, oli ottanut selvää ja puhui ainakin toisten sydämestä.
Kun on 60, saa jo katsoa taaksepäin. Ja varsinkin nyt saa, kun työpäiviä on 15 jäljellä.
Eikä siellä isoja mokia taida olla, ei siitäkään huolimatta, että avarassa yhteisössäni olen sanut olla ihan oma persoonallinen minäni (hirveää alkua lukuunottamatta).
Näin jälkeen päin hivelee ajatus, että on saanut usein olla esimerkiksi se, joka on lapsen viimeinen mahdollisuus ennen vaikkapa sairaalakoulua tai raskaita hoitoja - silloin se oli vain kovaa ja stressaavaa työtä. Onnistuminen? Mistä sen tietää.
Joka tapauksessa tapani opettaa ja varsinkin kasvattaa on erilainen, lapseen uskova. Hidas tie, paljon yhteisöllisyyttä vaativa se on, mutta tavoite ei olekaan silmänpalvelija, vaan yhteisökelpoinen, empaattinen ja toimiva ihminen.
Eräät osaavat eroavaa kaveria hivellä mm. kyselemällä kielioppia tai muuta knoppitietoa.
Itse asiassa tässä kai on jonkinlainen ero sukupolvien välillä: minut on täytetty nippelitiedolla, jonka ihan oikeasti saa mistä tahansa lähteestä tarvittaessa ja joka lopultakin on pintatietoa, kelpaa sellaisenaan sanaristikoihin, saivarteluun ja besserwisserille?
Tuon kanssa siivosin kahdesti saman matkan aikana oksennuksia linja-autosta. Tuon kanssa pidimme vuosia yhteisiä liikuntatunteja. Tuon kanssa olen oikein hyvä ystävä vapaa-aikananikin. Tämä on parhaita tuntemiani matkanjohtajia ja organissaattoreita. Tämän tunsin jo lapsena ja tuo lerppasormi ottaa pianon haltuun ja lisäksi on oikea filosofi ja määrätietoinen, lapseen uskova kasvattaja. Tuo on ollut kaveri tunturissa ja soutamassa ja työssä. Lähes kaikista on jäänyt leima. Ilman teitä minä en ole minä. (Ja anteeksi, että en kaikkia kuvannut)
Tulin yöllä pikkujoulusta. Minulla oli, on yhä, valtavan hyvä olla. Niille kahdenkeskisille puheille ja oikeille tunnustuksille ei ole vastinetta. Minulle tulee teitä hirmuinen ikävä.
Kun on 60, saa jo katsoa taaksepäin. Ja varsinkin nyt saa, kun työpäiviä on 15 jäljellä.
Eikä siellä isoja mokia taida olla, ei siitäkään huolimatta, että avarassa yhteisössäni olen sanut olla ihan oma persoonallinen minäni (hirveää alkua lukuunottamatta).
Näin jälkeen päin hivelee ajatus, että on saanut usein olla esimerkiksi se, joka on lapsen viimeinen mahdollisuus ennen vaikkapa sairaalakoulua tai raskaita hoitoja - silloin se oli vain kovaa ja stressaavaa työtä. Onnistuminen? Mistä sen tietää.
Joka tapauksessa tapani opettaa ja varsinkin kasvattaa on erilainen, lapseen uskova. Hidas tie, paljon yhteisöllisyyttä vaativa se on, mutta tavoite ei olekaan silmänpalvelija, vaan yhteisökelpoinen, empaattinen ja toimiva ihminen.
Eräät osaavat eroavaa kaveria hivellä mm. kyselemällä kielioppia tai muuta knoppitietoa.
Itse asiassa tässä kai on jonkinlainen ero sukupolvien välillä: minut on täytetty nippelitiedolla, jonka ihan oikeasti saa mistä tahansa lähteestä tarvittaessa ja joka lopultakin on pintatietoa, kelpaa sellaisenaan sanaristikoihin, saivarteluun ja besserwisserille?
Tuon kanssa siivosin kahdesti saman matkan aikana oksennuksia linja-autosta. Tuon kanssa pidimme vuosia yhteisiä liikuntatunteja. Tuon kanssa olen oikein hyvä ystävä vapaa-aikananikin. Tämä on parhaita tuntemiani matkanjohtajia ja organissaattoreita. Tämän tunsin jo lapsena ja tuo lerppasormi ottaa pianon haltuun ja lisäksi on oikea filosofi ja määrätietoinen, lapseen uskova kasvattaja. Tuo on ollut kaveri tunturissa ja soutamassa ja työssä. Lähes kaikista on jäänyt leima. Ilman teitä minä en ole minä. (Ja anteeksi, että en kaikkia kuvannut)
Tulin yöllä pikkujoulusta. Minulla oli, on yhä, valtavan hyvä olla. Niille kahdenkeskisille puheille ja oikeille tunnustuksille ei ole vastinetta. Minulle tulee teitä hirmuinen ikävä.
tiistai 18. marraskuuta 2008
Suomalainen metsäläinen ?
Terveisiä ulkomailta. Ihan työmatkalta. Matkailu avartaa, mutta ennen muuta tämä matka antaa itsetuntoa ja ylpeyttä suomalaisuudesta.
Ne sujuvakäytöksiset, small talkin hallitsevat muunmaalaiset ovatkin kupla. Kielitaitoa ei ole muilla kuin suomalaisilla, mikäli mittana käytetään tätä kohtaamaani parinkymmenen otosta opettajia, kuinka siis keskustelet. Ehkä isojen kansojen ei ole koskaan tarvinnut opiskella tulemaan toimeen muiden kanssa, saavat olla itseriittoisia? Projektin työkieli oli englanti, mutta kuulin romaniaa, ranskaa, kreikkaa, portugalia ja ennen muuta italiaa varmasti yhtä paljon. Ja se englanti oli tosi huonoa.
Ja se kohteliaisuus! Alkeellinen kohteliaisuus vaatii, että kun kokoukseen tai illalliselle tulee uusia ihmisiä, heidät esitellään muille. Nyt vain tultiin paikalle ja alettiin puhua keskenään omalla kielellä. Suomipoika kuunteli aikansa tätä ei-työkieltä, ja seuraavalla kerralla sijoittui tahallaan muiden kansakuntien joukkoon ja pakotti työkieleen edes hetkeksi. Mitään agendaa ei ollut, kokouksessa vasta suunniteltiin (omalla kielellä), mitä tehdään, muistiota ei tehty.
Kyllä nämä ihmiset toki asialla olivat: olisi vain kiva tietää, kuka oli opettaja, kuka vanhempainyhdistyksen edustaja, kuka rotari, kuka pormestari, kuka ... Ja se työteho ei ollut suomea, se.
Kun suomalainen kutsuu syömään, se tarkoittaa yleensä, että ruoka ei maksa kutsutulle mitään.
Italiassa se tarkoittaa, että paikalle tulee ryhmään kuulumattomiakin (?), eli niitä esittelemättömiä useita kerrallaan, lasku jaetaan kaikkien paikalla olevien kesken tasan.
Ensimmäisenä kokouspäivänä kukaan ei ollut vastassa - tai oli, yksi vieraista tupakalla. Kukaan ei ottanut huolekseen kertoa, kuka kukin on, mitään nimilappuja tai tunnsteita ei ollut. Itse otit selvää, minkä sait - kaikkihan eivät työkieltä osanneet lainkaan.
Kukaan ei huolehtinut kuljetuksista. Matkaa majapaikoista oli kymmeniä kilometrejä, ja juna-aikataulu ei sopinut oikein mitenkään. Kokoukset myöhästyivät aina, varsinkin, kun asemaltakaan ei vesisateessakaan kyytiä saanut. Suomipoika oli aina paikalla ajoissa (Kun oli vuokrattu auto.), mutta isäntäväki ei! Ja sitten kukin delegaatio saapui kun ehti - vaan mitäpä sitä kiirehtiä, kun vasta kokouksessa aloitettiin suunnitella kovalla italiankielisellä keskustelulla, mitä sitten tehtäisiin.
Lapset ovat matkan parasta antia, niin aina. Ja opettaja on aika samanlainen kaikkialla, selkeästi. Olipa komeaa katsella,kuinka Ugo kertoi Nestori-norpasta ja seurata lasten silmiä.
Sama projekti jatkuu toukokuussa. Nyt on malli saatu. Pannaan paremmaksi!
Aivan niin, eläkeukko on täysillä mukana, mm. kuljetuksissa ja oheistapahtumissa.
Ne sujuvakäytöksiset, small talkin hallitsevat muunmaalaiset ovatkin kupla. Kielitaitoa ei ole muilla kuin suomalaisilla, mikäli mittana käytetään tätä kohtaamaani parinkymmenen otosta opettajia, kuinka siis keskustelet. Ehkä isojen kansojen ei ole koskaan tarvinnut opiskella tulemaan toimeen muiden kanssa, saavat olla itseriittoisia? Projektin työkieli oli englanti, mutta kuulin romaniaa, ranskaa, kreikkaa, portugalia ja ennen muuta italiaa varmasti yhtä paljon. Ja se englanti oli tosi huonoa.
Ja se kohteliaisuus! Alkeellinen kohteliaisuus vaatii, että kun kokoukseen tai illalliselle tulee uusia ihmisiä, heidät esitellään muille. Nyt vain tultiin paikalle ja alettiin puhua keskenään omalla kielellä. Suomipoika kuunteli aikansa tätä ei-työkieltä, ja seuraavalla kerralla sijoittui tahallaan muiden kansakuntien joukkoon ja pakotti työkieleen edes hetkeksi. Mitään agendaa ei ollut, kokouksessa vasta suunniteltiin (omalla kielellä), mitä tehdään, muistiota ei tehty.
Kyllä nämä ihmiset toki asialla olivat: olisi vain kiva tietää, kuka oli opettaja, kuka vanhempainyhdistyksen edustaja, kuka rotari, kuka pormestari, kuka ... Ja se työteho ei ollut suomea, se.
Kun suomalainen kutsuu syömään, se tarkoittaa yleensä, että ruoka ei maksa kutsutulle mitään.
Italiassa se tarkoittaa, että paikalle tulee ryhmään kuulumattomiakin (?), eli niitä esittelemättömiä useita kerrallaan, lasku jaetaan kaikkien paikalla olevien kesken tasan.
Ensimmäisenä kokouspäivänä kukaan ei ollut vastassa - tai oli, yksi vieraista tupakalla. Kukaan ei ottanut huolekseen kertoa, kuka kukin on, mitään nimilappuja tai tunnsteita ei ollut. Itse otit selvää, minkä sait - kaikkihan eivät työkieltä osanneet lainkaan.
Kukaan ei huolehtinut kuljetuksista. Matkaa majapaikoista oli kymmeniä kilometrejä, ja juna-aikataulu ei sopinut oikein mitenkään. Kokoukset myöhästyivät aina, varsinkin, kun asemaltakaan ei vesisateessakaan kyytiä saanut. Suomipoika oli aina paikalla ajoissa (Kun oli vuokrattu auto.), mutta isäntäväki ei! Ja sitten kukin delegaatio saapui kun ehti - vaan mitäpä sitä kiirehtiä, kun vasta kokouksessa aloitettiin suunnitella kovalla italiankielisellä keskustelulla, mitä sitten tehtäisiin.
Lapset ovat matkan parasta antia, niin aina. Ja opettaja on aika samanlainen kaikkialla, selkeästi. Olipa komeaa katsella,kuinka Ugo kertoi Nestori-norpasta ja seurata lasten silmiä.
Sama projekti jatkuu toukokuussa. Nyt on malli saatu. Pannaan paremmaksi!
Aivan niin, eläkeukko on täysillä mukana, mm. kuljetuksissa ja oheistapahtumissa.
perjantai 7. marraskuuta 2008
Valoa tunnelin päässä
LAVA tulee! Ihan totta: Suomi on ratifioinut Lapsen oikeuksien sopimuksen jo vuosia sitten, ja nyt vihdoin sen henkeä, ei pelkkää muotoa, aletaan toteuttaa.
Tiedäthän: ...koskevia päätöksiä tehtäessä ratkaisevaa on lapsen etu.
Kaikessa rakentamisessa ja ympäristörakentamisessa tulee ottaa huomioon lapsivaikutus, aivan kuten YVA eli ympäristövaikutus. Jo oli aikakin. Maailma on täysi aikuisen tai liikenteen tai liike-elämän ehdoilla toimivaa, lapsi on (ollut) pikemminkin haitta kuin osa yhteisöä.
Toinen huikea juttu on, että kykypuolueen emerituspuheenjohtaja alkaa puhua järkeä!
Saattaa tietysti olla, että kyse on presidenttipelistä. Joka tapauksessa pääoman vastuuttamispuheet, koko kansan yhteistyön vaatiminen ja opposition kutsuminen neuvotteluun kuulostavat aika hyvältä. Vasemmistolaiselta.
Pääministeri itsekin otti lusikan kauniiseen käteen ja säestää Niinistöä suunnilleen samanlaisella puheella. Taputan kätösiäni!
Oho: unohdin olla kärttyinen. Korjaan ensi kerralla!
Tiedäthän: ...koskevia päätöksiä tehtäessä ratkaisevaa on lapsen etu.
Kaikessa rakentamisessa ja ympäristörakentamisessa tulee ottaa huomioon lapsivaikutus, aivan kuten YVA eli ympäristövaikutus. Jo oli aikakin. Maailma on täysi aikuisen tai liikenteen tai liike-elämän ehdoilla toimivaa, lapsi on (ollut) pikemminkin haitta kuin osa yhteisöä.
Toinen huikea juttu on, että kykypuolueen emerituspuheenjohtaja alkaa puhua järkeä!
Saattaa tietysti olla, että kyse on presidenttipelistä. Joka tapauksessa pääoman vastuuttamispuheet, koko kansan yhteistyön vaatiminen ja opposition kutsuminen neuvotteluun kuulostavat aika hyvältä. Vasemmistolaiselta.
Pääministeri itsekin otti lusikan kauniiseen käteen ja säestää Niinistöä suunnilleen samanlaisella puheella. Taputan kätösiäni!
Oho: unohdin olla kärttyinen. Korjaan ensi kerralla!
maanantai 3. marraskuuta 2008
Kevyttä kevyestä liikenteestä?
Kevyen liikenteen väylä. Ajatuksena upea: eristetään raskas ja nopea liikenne ja kevyt llikenne toisistaan. Mutta kun tämä ei toimi, tämäkään.
Joku tieinsinööriporukka on varmaan pitänyt hauskaa saunailtaa ja suunnitelllut, mitä ei ainakaan saa kevyen liikenteen väylille tehdä, ja joku reppana on ottanut suunnitelmat tosissaan ? Mitenkään muuten en osaa selittää Lappeenrantalaisten pyöräteiden suunnittelu- ja ylläpitokukkasia.
Pyörätie kiipeää aina korkeat mäet, kun auto ajaa tasangolla, koska pyörä ei ole kulkuväline vaan aina leikki- tai kuntoiluväline? Miksi pyörätien päällyste on heikompaa materiaalia ja paikat, jos niitä yleensä on, toista - ja paikka on terävin reunoin koholla tai kuoppa. Samaa hampaan paikan irrotusta tai ainakin kananmunien särkemistä varten varmaan ovat ne jyrkät reunakivet.
Tunnelit ovat suorakulmaisia, näkemäesteitä riittää. Ja jotta vaikutus olisi tehokkaampi, mopot sallitaan pyöräteillä: 150 kg saa vielä mopon noin 80 kilon omapainon lisäksi kiitää taidolla vaan ei vastuullista vauhtia näihin surmanloukkuihin. Autopysäkki on toinen loukku, ihme että autosta pyörätielle harppaavat eivät useammin vammaannu.
Mopolla sallitaan ajo usein toiseen suuntaan, mutta ei toiseen (merkkien mukaan). Usein "sallittu mopoille" loppuu niin, että mopolla on mahdotonta jatkaa laillisesti, mm. ei voi ajaa suojatietä risteyksen yli kääntyäkseen vasemmalle.
Kevyen liikenteen väylä vaihtaa puolta, että varmasti olisi vaarallista. Ja ne reunakivet pakottavat lähes pysähtymään poikittain ajoradalle vaaran maksimoimiseksi. Pyörätie on savikkoa tai vierivää soraa, kun vieressä on hyvä ja kuiva asfaltti. Aurausmoskat jäävät pyörätielle tunneiksi, jopa päiviksi. Keväällä, kun ajorata on jo kauan ollut kuiva, pyörätie on märkä, kun aurauslumet ovat sen yläpuolisessa rinteessä. Yöpakkaset tekevät paannejäästä lisävaaraa. Eikä hiekoitushiekkaa harjata kuin pakosta, rullaluistelijana se harmittaa.
Valoista ei koskaan outo tiedä, pitääkö painaa vai vaihtuvatko ne itse. Painonappi on aina vasemmalla, että saisimme mukavan ristiinrastiin-ilmiön risteysalueelle. Ja jos millisekunnin myöhästyt painamisessa, odotat koko kierroksen, odotat, vaikka autoille olisi vielä yli puoli minuuttia aikaa tähän suuntaan. Keskikorokkeelle ei mahdu polkupyörä suorassa mitenkään.
Ja pyörätie kiertää risteyksen "ulkorataa" eli pyöräilijä odottaa kaksissa valoissa, kun samaan aikaan auto jo meni ilman valoja oikealle.
Oma lukunsa on - niinkuin tässä näet - muiden liikkujien aiheuttama vaara ja hämminki.
Jalankulkijalle ei selvästi laissa sanota, kumpaa puolta pitää käyttää eli hän on aivan eksyksissä, eikä pyöräilijäparka tiedä, kummalta puolelta hänet voi turvallisesti ohittaa. Soittokello tarkoittaa jalankulkijalle"Senkin törppö!", vaikka yritän soittaa "Varo, en tiedä havaitsitko minut". Pyörätietä käytetään yleisesti pysähtymis-, jopa pysäköintialueena. Koirat kulkevat pitkässä lieassa eri puolella kuin taluttajansa. Valoja ei käytetä, eivätkä olosuhteet vaikuta nopeuksiin.
Ajetaan kypärättä, rinnakkain kaveriporukoissa, pidetään kädet taskuissa. Leikitään ja kilpaillaan liikenteessä. Pyörien jarrut saati valot eivät ole kunnossa. Välineet ovat niin hienoja, ettei niitä osata käyttää, itsekin olen joutunut kolariin, kun tyttö ei osannut vaihtaa katsomatta vipuja. Vaarallisinta on kuitenkin se, että autoilija ei pihasta tai eräisiin risteyksiin tullessaan näe mitään, ennen kuin auton nokka on kokonaan pyörätiellä.
Säännöt, jotka koskevat kypärää, ovat vain suosituksia. Heijastin ei sovi aikuiselle? Viranomaiset eivät puutu. Miten olen yleensä selvinnyt näin pitkään ikään? Ja miksi yleensä edes välitän säännöistä, kun rakenteellisesti ja asenteellisesti tehdään ihmisille selväksi, että millään ei ole väliä.
Joku tieinsinööriporukka on varmaan pitänyt hauskaa saunailtaa ja suunnitelllut, mitä ei ainakaan saa kevyen liikenteen väylille tehdä, ja joku reppana on ottanut suunnitelmat tosissaan ? Mitenkään muuten en osaa selittää Lappeenrantalaisten pyöräteiden suunnittelu- ja ylläpitokukkasia.
Pyörätie kiipeää aina korkeat mäet, kun auto ajaa tasangolla, koska pyörä ei ole kulkuväline vaan aina leikki- tai kuntoiluväline? Miksi pyörätien päällyste on heikompaa materiaalia ja paikat, jos niitä yleensä on, toista - ja paikka on terävin reunoin koholla tai kuoppa. Samaa hampaan paikan irrotusta tai ainakin kananmunien särkemistä varten varmaan ovat ne jyrkät reunakivet.
Tunnelit ovat suorakulmaisia, näkemäesteitä riittää. Ja jotta vaikutus olisi tehokkaampi, mopot sallitaan pyöräteillä: 150 kg saa vielä mopon noin 80 kilon omapainon lisäksi kiitää taidolla vaan ei vastuullista vauhtia näihin surmanloukkuihin. Autopysäkki on toinen loukku, ihme että autosta pyörätielle harppaavat eivät useammin vammaannu.
Mopolla sallitaan ajo usein toiseen suuntaan, mutta ei toiseen (merkkien mukaan). Usein "sallittu mopoille" loppuu niin, että mopolla on mahdotonta jatkaa laillisesti, mm. ei voi ajaa suojatietä risteyksen yli kääntyäkseen vasemmalle.
Kevyen liikenteen väylä vaihtaa puolta, että varmasti olisi vaarallista. Ja ne reunakivet pakottavat lähes pysähtymään poikittain ajoradalle vaaran maksimoimiseksi. Pyörätie on savikkoa tai vierivää soraa, kun vieressä on hyvä ja kuiva asfaltti. Aurausmoskat jäävät pyörätielle tunneiksi, jopa päiviksi. Keväällä, kun ajorata on jo kauan ollut kuiva, pyörätie on märkä, kun aurauslumet ovat sen yläpuolisessa rinteessä. Yöpakkaset tekevät paannejäästä lisävaaraa. Eikä hiekoitushiekkaa harjata kuin pakosta, rullaluistelijana se harmittaa.
Valoista ei koskaan outo tiedä, pitääkö painaa vai vaihtuvatko ne itse. Painonappi on aina vasemmalla, että saisimme mukavan ristiinrastiin-ilmiön risteysalueelle. Ja jos millisekunnin myöhästyt painamisessa, odotat koko kierroksen, odotat, vaikka autoille olisi vielä yli puoli minuuttia aikaa tähän suuntaan. Keskikorokkeelle ei mahdu polkupyörä suorassa mitenkään.
Ja pyörätie kiertää risteyksen "ulkorataa" eli pyöräilijä odottaa kaksissa valoissa, kun samaan aikaan auto jo meni ilman valoja oikealle.
Oma lukunsa on - niinkuin tässä näet - muiden liikkujien aiheuttama vaara ja hämminki.
Jalankulkijalle ei selvästi laissa sanota, kumpaa puolta pitää käyttää eli hän on aivan eksyksissä, eikä pyöräilijäparka tiedä, kummalta puolelta hänet voi turvallisesti ohittaa. Soittokello tarkoittaa jalankulkijalle"Senkin törppö!", vaikka yritän soittaa "Varo, en tiedä havaitsitko minut". Pyörätietä käytetään yleisesti pysähtymis-, jopa pysäköintialueena. Koirat kulkevat pitkässä lieassa eri puolella kuin taluttajansa. Valoja ei käytetä, eivätkä olosuhteet vaikuta nopeuksiin.
Ajetaan kypärättä, rinnakkain kaveriporukoissa, pidetään kädet taskuissa. Leikitään ja kilpaillaan liikenteessä. Pyörien jarrut saati valot eivät ole kunnossa. Välineet ovat niin hienoja, ettei niitä osata käyttää, itsekin olen joutunut kolariin, kun tyttö ei osannut vaihtaa katsomatta vipuja. Vaarallisinta on kuitenkin se, että autoilija ei pihasta tai eräisiin risteyksiin tullessaan näe mitään, ennen kuin auton nokka on kokonaan pyörätiellä.
Säännöt, jotka koskevat kypärää, ovat vain suosituksia. Heijastin ei sovi aikuiselle? Viranomaiset eivät puutu. Miten olen yleensä selvinnyt näin pitkään ikään? Ja miksi yleensä edes välitän säännöistä, kun rakenteellisesti ja asenteellisesti tehdään ihmisille selväksi, että millään ei ole väliä.
lauantai 1. marraskuuta 2008
Halloween vai pyhäinpäivä
Pyhäin miesten päivä. Marttyyreita muisellaan, uskon puolesta kuolemista? Sankareita.
Pyhäinpäivä? Jotenkin tuntuu latistetulta, pyöristetyltä, hajuttomalta ja mauttomalta, steriililtä. Ajan tuotteelta.
Eivät ne rakkaat vainajat edellytä omaa muistelupäivää, ei heidän muistonsa ole hautausmaalla.
Muistaminen on siinä, mitä teimme yhdessä, mitä komme yhdessä, mitä se rakas tai tärkeä sanoi missäkin tilanteissa. Elämä on täysi näitä dejavu-tilanteita. Joskus jopa muistellaan.
Kuinka monta kynttilää on teidän haudoillanne, onko nyt marjakanervia, ericoita vai callunia:
hei, se ei olekaan kilpailu tai muita varten, sehän on sinua varten.
Tämähän ei tarkoita, että hautausmaalla ei olisi kaunista tai hetki siellä ei olisi virittävä.
Onpa kiva atavistinen jäänne: ennen vietiin ruokaa esi-isille, nyt se ruoka on kukkia ja kynttilöitä.
Nykyihmistä varmaan eniten rassaa tässä juhlapyhässä se, että yhtenä lauantaina ei pääsekään toteuttamaan ihmisen suurinta tehtävää eli kuluttamista.
Pyhäinpäivä on kuitenkin meikäläinen juhla ja kuuluu asiaan, katkaisee pimeimmän syksyn ja on
mm. sukuloimispyhänä yhä tärkeä. Ja hyvä niin: eläväthän ne olisi syytä muistaa ja suhteet säilyttää, lapsilla pitää olla ne ukit ja mummot ja muut. Oikeasti.
Halloween sen sijaan on irkkuperinnettä, siirtynyt Yhsysvaltoihin ja sieltä valuu tänne. Ja joka välissä tulee vääristymiä ns. aitoon perinteeseen. Kuka muistaa tarinaa Peteristä ja Paholaisesta?
Meillä halloween on ainakin toistaiseksi lapsille taas kerran tilaisuus kerjätä karkkia.
Huonosti naamioituja laumoja kulkee ovelta ovelle kerjuulla. Keksisivät nyt edes, minä iltana kuuluu kulkea - nyt noita näkee kolmena iltana, samat muksut ymmärtävät vaihtaa keskenään naamiot ja tulevat yhä uudestaan. On siinä mökin mummo ihmeissään: hän ei vietä halloweenia (Mikä se on?), hän ei voi ymmärtää, miksi hänen pitäisi ilta illan jälkeen jakaa eläkkeensä karkkeina ventovieraille. Eikä hän tatusti ymmärrä, millä oikeudella hänelle tehdään se kepponen, esimerkiksi heitetään kananmunia ikkunoihin tai pannaan pikaliimaa lukkoon. Olisikohan vanhemmilla opettelemista ja opettamista: itse en mokomaa kouluun huoli.
Pyhäinpäivä? Jotenkin tuntuu latistetulta, pyöristetyltä, hajuttomalta ja mauttomalta, steriililtä. Ajan tuotteelta.
Eivät ne rakkaat vainajat edellytä omaa muistelupäivää, ei heidän muistonsa ole hautausmaalla.
Muistaminen on siinä, mitä teimme yhdessä, mitä komme yhdessä, mitä se rakas tai tärkeä sanoi missäkin tilanteissa. Elämä on täysi näitä dejavu-tilanteita. Joskus jopa muistellaan.
Kuinka monta kynttilää on teidän haudoillanne, onko nyt marjakanervia, ericoita vai callunia:
hei, se ei olekaan kilpailu tai muita varten, sehän on sinua varten.
Tämähän ei tarkoita, että hautausmaalla ei olisi kaunista tai hetki siellä ei olisi virittävä.
Onpa kiva atavistinen jäänne: ennen vietiin ruokaa esi-isille, nyt se ruoka on kukkia ja kynttilöitä.
Nykyihmistä varmaan eniten rassaa tässä juhlapyhässä se, että yhtenä lauantaina ei pääsekään toteuttamaan ihmisen suurinta tehtävää eli kuluttamista.
Pyhäinpäivä on kuitenkin meikäläinen juhla ja kuuluu asiaan, katkaisee pimeimmän syksyn ja on
mm. sukuloimispyhänä yhä tärkeä. Ja hyvä niin: eläväthän ne olisi syytä muistaa ja suhteet säilyttää, lapsilla pitää olla ne ukit ja mummot ja muut. Oikeasti.
Halloween sen sijaan on irkkuperinnettä, siirtynyt Yhsysvaltoihin ja sieltä valuu tänne. Ja joka välissä tulee vääristymiä ns. aitoon perinteeseen. Kuka muistaa tarinaa Peteristä ja Paholaisesta?
Meillä halloween on ainakin toistaiseksi lapsille taas kerran tilaisuus kerjätä karkkia.
Huonosti naamioituja laumoja kulkee ovelta ovelle kerjuulla. Keksisivät nyt edes, minä iltana kuuluu kulkea - nyt noita näkee kolmena iltana, samat muksut ymmärtävät vaihtaa keskenään naamiot ja tulevat yhä uudestaan. On siinä mökin mummo ihmeissään: hän ei vietä halloweenia (Mikä se on?), hän ei voi ymmärtää, miksi hänen pitäisi ilta illan jälkeen jakaa eläkkeensä karkkeina ventovieraille. Eikä hän tatusti ymmärrä, millä oikeudella hänelle tehdään se kepponen, esimerkiksi heitetään kananmunia ikkunoihin tai pannaan pikaliimaa lukkoon. Olisikohan vanhemmilla opettelemista ja opettamista: itse en mokomaa kouluun huoli.
perjantai 24. lokakuuta 2008
Lumipalloteoria
Vuoren huipulta lähtee pieni luminokare liikkeelle, vierii, pomppii, pyöristyy ja hioutuu. Se tulee alemmas nuoskalumelle, kasvaa, alkaa murskata ja tuhota kaiken tielleen osuvan.
Parallellia eitarvinne kaukaa etsiä. Amerikkalaisten asuntolainojen katteettomus, lainojen muuttaminen arvopapereiksi ja niilä tehty kauppa on sotkemassa koko maailman talouden.
Siinä samassa menee tavalliselta ihmiseltä työpaikka ja se, joka palkkaa vielä saa, maksaa taas kaiken.
Ihmiset eivät vieläkään välitä! Ihmiset eivät vieläkään tajua, että jokainen pankkitukieuro on poissa valtion varsinaisesta tehtävästä, mm. kuntien valtionavuista.
Ja näin vaalien alla vielä ennustetaan valtavaa voittoa kokoomukselle, tämän järjestelmän pääairuelle. Me maksajat kun emme ymmärrä tai välitä.
Rahaa ei ole liikuteltu. Raha on numeroita ja bittejä. Tavaran arvo ei olekaan enää sen aito arvo vaan sen spekulatiivinen peliarvo. Talosikaan arvo siis ei ole missään suhteessa siihen tai remontteihin sijoittamaasi rahaan tai edes sen käyttöarvoon, vaan sen arvo on se, mitä siitä markkinat tarjoavat. Sairasta - mutta aika hyvin ajoittain toimivaa.
Miksi muuten kauppa sidotaan dollareihin? Juuri nyt se taitaa kyllä olla edullista, euro kun tulee alamäkeä ja vienti saa lisäpotkua devalvoitumisesta.
Henkilökohtaisesti kyllä ottaisin vaikka dollareita...
Parallellia eitarvinne kaukaa etsiä. Amerikkalaisten asuntolainojen katteettomus, lainojen muuttaminen arvopapereiksi ja niilä tehty kauppa on sotkemassa koko maailman talouden.
Siinä samassa menee tavalliselta ihmiseltä työpaikka ja se, joka palkkaa vielä saa, maksaa taas kaiken.
Ihmiset eivät vieläkään välitä! Ihmiset eivät vieläkään tajua, että jokainen pankkitukieuro on poissa valtion varsinaisesta tehtävästä, mm. kuntien valtionavuista.
Ja näin vaalien alla vielä ennustetaan valtavaa voittoa kokoomukselle, tämän järjestelmän pääairuelle. Me maksajat kun emme ymmärrä tai välitä.
Rahaa ei ole liikuteltu. Raha on numeroita ja bittejä. Tavaran arvo ei olekaan enää sen aito arvo vaan sen spekulatiivinen peliarvo. Talosikaan arvo siis ei ole missään suhteessa siihen tai remontteihin sijoittamaasi rahaan tai edes sen käyttöarvoon, vaan sen arvo on se, mitä siitä markkinat tarjoavat. Sairasta - mutta aika hyvin ajoittain toimivaa.
Miksi muuten kauppa sidotaan dollareihin? Juuri nyt se taitaa kyllä olla edullista, euro kun tulee alamäkeä ja vienti saa lisäpotkua devalvoitumisesta.
Henkilökohtaisesti kyllä ottaisin vaikka dollareita...
tiistai 21. lokakuuta 2008
Vapaa kanavanvalinta
Tarina esihistorialliselta ajalta Egyptistä kertoo, että oli kaksi TV-kanavaa. Ykkösellä piti presidentti Nasser puhetta. Mutta olihan se vaihtoehto, siis kakkoselle: siellä ruutuun ilmestyi konepistoolimies, joka käski palaamaan ykköselle...
Automatka. Itse olen vähemmistönä (aina, kun on joku toinen mukana?) kuunneltavaa kanavaa valittaessa. Siis Novaa tunnista toiseen. Tunti ennen ohjelmaa kuullaan sen sata kertaa, mikä ihana ojelma on tulossa. Lisäksi saan mainoksia ja ohjelmakehua. Ja sitten se ohjelma menee huomaamatta ohi, mutta ei hätää, siitä voi kertoa vielä ainakin tunnin. Ja miksi on se plimplotus asiapuheen päällä, se on kai sitä menevyyttä ja dynamiikkaa.
Mainos-tv tai nelonen, urheilu tai subbi, ei väliä. Mainokset vievät yhä enemmän aikaa, ja joululta ne lisääntyvät vielä, laki sen sallii. Kanavan vaihto ei auta: mainokset osataan sijoittaa yhtä aikaa tuleviksi. Mutta mainoksillahan kanavat rahoittavat toimintansa, jotenkin ne ymmärtääkin ja osaammehan me polun jääkaapille.
Mutta eipä aikaakaan kun nerollinen katsoja äkkää katsoa ykköstä, kakkosta tai teemaa! Pelastus? Ja kaikkea vielä - ohjelmamainosnauhaa työnnetään esimerkiksi viisi minuuttia ennen uutisia, samaa aina uudelleen ja uudelleen. Ja uudelleen. Ja tästä me maksamme.
Kuinkas tästä nyt saisi aasinsillan kunnallisvaaleihin? Helppoa: ohjelmamainostahan me ehdokkaat tarjoilemme kaiken aikaa.
Automatka. Itse olen vähemmistönä (aina, kun on joku toinen mukana?) kuunneltavaa kanavaa valittaessa. Siis Novaa tunnista toiseen. Tunti ennen ohjelmaa kuullaan sen sata kertaa, mikä ihana ojelma on tulossa. Lisäksi saan mainoksia ja ohjelmakehua. Ja sitten se ohjelma menee huomaamatta ohi, mutta ei hätää, siitä voi kertoa vielä ainakin tunnin. Ja miksi on se plimplotus asiapuheen päällä, se on kai sitä menevyyttä ja dynamiikkaa.
Mainos-tv tai nelonen, urheilu tai subbi, ei väliä. Mainokset vievät yhä enemmän aikaa, ja joululta ne lisääntyvät vielä, laki sen sallii. Kanavan vaihto ei auta: mainokset osataan sijoittaa yhtä aikaa tuleviksi. Mutta mainoksillahan kanavat rahoittavat toimintansa, jotenkin ne ymmärtääkin ja osaammehan me polun jääkaapille.
Mutta eipä aikaakaan kun nerollinen katsoja äkkää katsoa ykköstä, kakkosta tai teemaa! Pelastus? Ja kaikkea vielä - ohjelmamainosnauhaa työnnetään esimerkiksi viisi minuuttia ennen uutisia, samaa aina uudelleen ja uudelleen. Ja uudelleen. Ja tästä me maksamme.
Kuinkas tästä nyt saisi aasinsillan kunnallisvaaleihin? Helppoa: ohjelmamainostahan me ehdokkaat tarjoilemme kaiken aikaa.
keskiviikko 15. lokakuuta 2008
46
Teen kaiken viimeistä kertaa, sananmukaisesti. Suunnistin luokkien kanssa viimeisen kerran. Aloitin syyslomaa viimeisen kerran. Lähden virkamatkalle viimeistä kertaa.
Työpäiviä on 46 jäljellä eli ne mahtuvat hyvin kammalle.
Työkaveri kyselee - arvostaen - kaikenlaista. Esimerkiksi: - Mikä se on tuntunut kaikkein parhaalta uran aikana? Vastaapa tuohon ykskaks! Pienellä harkinnalla alkaa luetella iloisia silmiä, kun on opittu jotain, leirikouluja, työkavereita. Mutta nyt alkaa alitajunta sanoa, että tietyt luokat ja tietyt oppilaat ovat ne, jotka jäävät ikuisesti jäljelle. Esimerkiksi ei edellinen vaan sitä edellinen luokkani: oppivat oppimaan, hoitivat luokan todella isot sisäiset jutut mallikkaasti, vetivät mukanaan pari HOJKS-oppilasta hyviin tuloksiin, voittivat kaiken saatavilla olevan urheilussa, tekivät hurjaa jälkeä valtakunnallisissa kokeissa. Ja oppivat ihmisiksi, välittivät oikeasti toisistaan. Ansio on lasten, ope kai oli suunnilleen samanlainen silloinkin.
Luokat eivät ole veljeksiä. Tavallinen on outo käsite! Erään kerran 13 oppilaasta 11 oli erityisen tuen tarpeessa. Joskus oli 34 oppilasta ja siihen päälle äidinkielen, liikunnan, matematiikan tunneilla vielä kuulovammaisten koulun oppilaita sopeutumassa pari. Voittopuolisesti lapset kuitenkin ovat se, mikä työn mielekkääksi tekee, ja kuka 34:stä on se "liika"?
Työ on muuttunut. Opettajasta on yhä enemmän tullut sosiaalityöntekijä ja kasvattaja. Toisaalta tietoa on enemmän, se on helpommin saatavilla, opettaja on työnohjaaja. Vähän jää aikaa lopulta olla se turvallinen ja oikeasti läsnä oleva aikuinen.
Vanhemmista on tullut yhä vaativampia, ja toisekseen he siirtävät yhä enemmän vastuuta koululle. Monella on vain oikeuksia, ei lainkaan velvollisuuksia edes oman lapsensa asiassa.
Lapset eivät aina jaksa keskittyä kuin pari minuuttia, odottaa vuoroaan tai kunnioittaa toisen oikeuksia - mutta se ei ole lapsen vika, niinhän se toinen työkaveri aivan oikein sanoi.
Lyhytjänteinen lapsi tarvitsisi työssä oppimista. Lapset eivät myöskään jaksa: he eivät nuku, he eivät liiku, eivätkä kodit muuta kuin tukevat tätä pullamössöilyä.
Näin kirjoittaessa alkaa tuntua hyvältä ja pahalta: elämä on ollut rikasta.
Mutta niin se on tästä eteenpäinkin!
Työpäiviä on 46 jäljellä eli ne mahtuvat hyvin kammalle.
Työkaveri kyselee - arvostaen - kaikenlaista. Esimerkiksi: - Mikä se on tuntunut kaikkein parhaalta uran aikana? Vastaapa tuohon ykskaks! Pienellä harkinnalla alkaa luetella iloisia silmiä, kun on opittu jotain, leirikouluja, työkavereita. Mutta nyt alkaa alitajunta sanoa, että tietyt luokat ja tietyt oppilaat ovat ne, jotka jäävät ikuisesti jäljelle. Esimerkiksi ei edellinen vaan sitä edellinen luokkani: oppivat oppimaan, hoitivat luokan todella isot sisäiset jutut mallikkaasti, vetivät mukanaan pari HOJKS-oppilasta hyviin tuloksiin, voittivat kaiken saatavilla olevan urheilussa, tekivät hurjaa jälkeä valtakunnallisissa kokeissa. Ja oppivat ihmisiksi, välittivät oikeasti toisistaan. Ansio on lasten, ope kai oli suunnilleen samanlainen silloinkin.
Luokat eivät ole veljeksiä. Tavallinen on outo käsite! Erään kerran 13 oppilaasta 11 oli erityisen tuen tarpeessa. Joskus oli 34 oppilasta ja siihen päälle äidinkielen, liikunnan, matematiikan tunneilla vielä kuulovammaisten koulun oppilaita sopeutumassa pari. Voittopuolisesti lapset kuitenkin ovat se, mikä työn mielekkääksi tekee, ja kuka 34:stä on se "liika"?
Työ on muuttunut. Opettajasta on yhä enemmän tullut sosiaalityöntekijä ja kasvattaja. Toisaalta tietoa on enemmän, se on helpommin saatavilla, opettaja on työnohjaaja. Vähän jää aikaa lopulta olla se turvallinen ja oikeasti läsnä oleva aikuinen.
Vanhemmista on tullut yhä vaativampia, ja toisekseen he siirtävät yhä enemmän vastuuta koululle. Monella on vain oikeuksia, ei lainkaan velvollisuuksia edes oman lapsensa asiassa.
Lapset eivät aina jaksa keskittyä kuin pari minuuttia, odottaa vuoroaan tai kunnioittaa toisen oikeuksia - mutta se ei ole lapsen vika, niinhän se toinen työkaveri aivan oikein sanoi.
Lyhytjänteinen lapsi tarvitsisi työssä oppimista. Lapset eivät myöskään jaksa: he eivät nuku, he eivät liiku, eivätkä kodit muuta kuin tukevat tätä pullamössöilyä.
Näin kirjoittaessa alkaa tuntua hyvältä ja pahalta: elämä on ollut rikasta.
Mutta niin se on tästä eteenpäinkin!
maanantai 13. lokakuuta 2008
Kunnolliset kunnalliset
Kunnan työt, kunnon työt?
Ihmeellistä kyllä, nyt en ole kuin yhden ehdokkaan suusta kuullut, että kunnan toimintoja ei voi verratakaan yksityiseen tehokkuudessa. Ja vain yksi kuulemistani säästää taas hallintoa supistamalla.
Ne kunnan tehokkaat naiset ovat saaneet sympatiaa! Ne pienipalkkaiset ahertajat on todettu tarpeellisiksi ja tunnollisiksi. Myönnetään jopa, että useilla aloilla on vajausta työvoimasta.
On lakeja ja määräyksiä, mikä on henkilöstömitoitus. Mutta surutta määräykset unohtuvat:
jos yksityinen noin rikkoisi esim. hoivapalvelujen säännöksiä, hän saisi putkaa, linnaa, vankeutta ja toimintakiellon alalle - kunta se vaan alibudjetoi ja säästää yhä enemmän ensi vuonna!
Ja, tiedättehän, ne naiset vaan tekevät senkin ylimääräisen. Kunnan naiset ovat kuitenkin eniten sairaslomilla (uupumus!), ja ne jäljelle jäävät tekevät yhä lisää, kun ei sijaista saa. Ei tietenkään, toimintarahat esim. sosiaalipuolella loppuvat aina syyskuussa, ja loppuvuonna ei sitten muka tarvitse sijaisia tai hankintoja?
Palvelut ovat kunnan päätehtävä. Ilman ihmisiä palveluja ei voi tuottaa. Yksityistäminen ei ole ratkaisu.
Omasta puolestani en voi valittaa. Olen opettajana saanut olla lomauttamatta, edes lomarahojani ei ole koskaan leikattu. Suhteet työnantajaan ovat kunnossa.
Ihmeellistä kyllä, nyt en ole kuin yhden ehdokkaan suusta kuullut, että kunnan toimintoja ei voi verratakaan yksityiseen tehokkuudessa. Ja vain yksi kuulemistani säästää taas hallintoa supistamalla.
Ne kunnan tehokkaat naiset ovat saaneet sympatiaa! Ne pienipalkkaiset ahertajat on todettu tarpeellisiksi ja tunnollisiksi. Myönnetään jopa, että useilla aloilla on vajausta työvoimasta.
On lakeja ja määräyksiä, mikä on henkilöstömitoitus. Mutta surutta määräykset unohtuvat:
jos yksityinen noin rikkoisi esim. hoivapalvelujen säännöksiä, hän saisi putkaa, linnaa, vankeutta ja toimintakiellon alalle - kunta se vaan alibudjetoi ja säästää yhä enemmän ensi vuonna!
Ja, tiedättehän, ne naiset vaan tekevät senkin ylimääräisen. Kunnan naiset ovat kuitenkin eniten sairaslomilla (uupumus!), ja ne jäljelle jäävät tekevät yhä lisää, kun ei sijaista saa. Ei tietenkään, toimintarahat esim. sosiaalipuolella loppuvat aina syyskuussa, ja loppuvuonna ei sitten muka tarvitse sijaisia tai hankintoja?
Palvelut ovat kunnan päätehtävä. Ilman ihmisiä palveluja ei voi tuottaa. Yksityistäminen ei ole ratkaisu.
Omasta puolestani en voi valittaa. Olen opettajana saanut olla lomauttamatta, edes lomarahojani ei ole koskaan leikattu. Suhteet työnantajaan ovat kunnossa.
perjantai 10. lokakuuta 2008
Syön sanani
Olin päättänyt, että sanaakaan en kommentoi tapauksia Kauhajoki ja Jokela. Tästä sen nyt näkee, ei poliitikkoon voi luottaa...
Professori Lea Pulkkinen, yleensä suuresti arvostamani auktoriteetti, sanoa päräytti, että koulu on rakennettu opettajan hyvää oloa varten, ei oppilaan. Aha! Siksihän se palkka on niin iso, työolot priimakunnossa, koulutus kohtaa vaikeudet, välineet ja materiaalit ovat ajantasaisia, luokat ovat homogeenisia, ryhmäkoot pieniä,...
Aika tylysti sanottu. Ope kärsii siinä kuin lapsikin, ja silloin kärsii lapsi lisää.
Uutisissa sanottiin kuinka pääkaupunkiseutu palkkaa kymmeniä koulukuraattoreja ja koulupsykologeja. Hyvä kun palkkaa: pitäähän pylly pyyhkiäkin, kun on jo tullut.
Ongelmat jäivät hoitamatta jo kauan sitten. Lisätään myös terkkareita.
Mutta hoito on aina myöhässä ja kallista, ennaltaehkäisy on se ainoa järkevä tie.
Ihan kuin koulu tai oppilashuolto pystyisivät korjaamaan - simsalabim -sen kaiken, mitä koti ja yhteiskunta (koulu mukana) ovat laiminlyöneet. Eivät nämä ampujat ole minkään yksittäisen laiminlyönnin tai tapahtuman tulosta, vaan paketti on iso. Eivätkä ampujat ole hulluja: molemmat tapaukset ovat tarkkaan harkittuja ja suunnitelmallisesti ja onnistuneesti toteutettuja. Kukaan yksittäinen ihminen ei yksin voi mitenkään olla syyllinen heidän toimintaansa, ei se poliisiparka sen kummemmin kuin vaikkapa äiti. Tai minä sen suunnitelman toteuttajana, mikä on hyvä vain keskiarvoille.
Sairas, kilpailuun perustuva, talouden korostetusti hallitsema yhteiskunta. Tarvitaan politiikkaa?
Professori Lea Pulkkinen, yleensä suuresti arvostamani auktoriteetti, sanoa päräytti, että koulu on rakennettu opettajan hyvää oloa varten, ei oppilaan. Aha! Siksihän se palkka on niin iso, työolot priimakunnossa, koulutus kohtaa vaikeudet, välineet ja materiaalit ovat ajantasaisia, luokat ovat homogeenisia, ryhmäkoot pieniä,...
Aika tylysti sanottu. Ope kärsii siinä kuin lapsikin, ja silloin kärsii lapsi lisää.
Uutisissa sanottiin kuinka pääkaupunkiseutu palkkaa kymmeniä koulukuraattoreja ja koulupsykologeja. Hyvä kun palkkaa: pitäähän pylly pyyhkiäkin, kun on jo tullut.
Ongelmat jäivät hoitamatta jo kauan sitten. Lisätään myös terkkareita.
Mutta hoito on aina myöhässä ja kallista, ennaltaehkäisy on se ainoa järkevä tie.
Ihan kuin koulu tai oppilashuolto pystyisivät korjaamaan - simsalabim -sen kaiken, mitä koti ja yhteiskunta (koulu mukana) ovat laiminlyöneet. Eivät nämä ampujat ole minkään yksittäisen laiminlyönnin tai tapahtuman tulosta, vaan paketti on iso. Eivätkä ampujat ole hulluja: molemmat tapaukset ovat tarkkaan harkittuja ja suunnitelmallisesti ja onnistuneesti toteutettuja. Kukaan yksittäinen ihminen ei yksin voi mitenkään olla syyllinen heidän toimintaansa, ei se poliisiparka sen kummemmin kuin vaikkapa äiti. Tai minä sen suunnitelman toteuttajana, mikä on hyvä vain keskiarvoille.
Sairas, kilpailuun perustuva, talouden korostetusti hallitsema yhteiskunta. Tarvitaan politiikkaa?
torstai 9. lokakuuta 2008
Ketjuja
Yksityistämisketju 1
Kevennetään verotusta. Palveluja varten ei saada riittävästi rahaa. Palveluja keskitetään ydinkeskustoihin tai terveyspiirien, kuntaliittojen tms. keskustoihin, niitä tehostetaan eli työntekijöitä vähennetään ja maksut nostetaan ylärajalle.
Palvelun oikeasti tarvitsevalla ei ole varaa matkustaa palvelujen pariin tai käyttää niitä. Käyttö vähenee. Kunta voi siis siirtää palvelun yksityisen hoidettavaksi, kun se ei ole niin tarpeen.
Yksityistämisketju 2
Ruuhkaa terveyskeskuksessa. Ei aikaa ennen kuin olet terve tai tulet hoitoon liian myöhään?
Tutkimus on mahdollisimman niukkaa, säästösyistä ei edes välttämättömiä kokeita. Hoito ei ala, sinun jonopaikkasi vasta määritellään. Et pääse potilasjonoihin ja tarkempaan tutkimukseen erikoissairanhoidon puolelle.
Mutta kas, onhan sillä lääkärillä aikoja yksityisen lääkäriaseman puolella, pääset sinne heti ja tutkimusten lisäksi saat hoidonkin pian. Mutta onhan sinulla varaa tähän, tai älysithän aikanasi ottaa vakuutuksen?
Yksityistämisketju 3
Valtio (tarkoittaa kulloistakin hallitusrintamaa) määrää kunnalle uusia, lakisääteisiä tehtäviä.
Valtionapuja uusiin tehtäviin ei tule tai niitä annetaan riittämättömästi. Mitään rahaa ei korvamerkitä, vaan ne saa kunta itse käyttää suurimpaan rahareikäänsä eli käytännössä alibudjetoituun sosiaalipolitiikkaansa. Sekin raha, joka uuden tehtävän hoitoon määriteltiin, otetaan pois leikkaamalla jostain toisesta (Juuri näin kävi syksyllä, 700 miljoonaa hävisi, kun terveyskeskusmaksuja sai korottaa.) Kunnat käpertyvät ydintehtäviinsä - mitä ne ovat, on poliittinen näkemys.
Loput työt voidaan yksityistää, esimerkiksi tekninen toimi. Onkohan vaikkapa herra YIT kiinnostunut, onko kylätie aurattu ajoissa tai vetääkö viemärisi juuri nyt? Onkohan sillä mukavalla mummukalla lääkäri ja fysioterapeutti talossa päivittäin siellä hoitokodossa?
Jutun aihe ei kai tullut selväksi? Tarkoitan tässä, että ihan oikeasti on tarkoitus ajaa kunnan palvelut alas ja yksityistää. Se ei ole kirjattuna hallitusohjelmassa, mutta se on totta.
Kevennetään verotusta. Palveluja varten ei saada riittävästi rahaa. Palveluja keskitetään ydinkeskustoihin tai terveyspiirien, kuntaliittojen tms. keskustoihin, niitä tehostetaan eli työntekijöitä vähennetään ja maksut nostetaan ylärajalle.
Palvelun oikeasti tarvitsevalla ei ole varaa matkustaa palvelujen pariin tai käyttää niitä. Käyttö vähenee. Kunta voi siis siirtää palvelun yksityisen hoidettavaksi, kun se ei ole niin tarpeen.
Yksityistämisketju 2
Ruuhkaa terveyskeskuksessa. Ei aikaa ennen kuin olet terve tai tulet hoitoon liian myöhään?
Tutkimus on mahdollisimman niukkaa, säästösyistä ei edes välttämättömiä kokeita. Hoito ei ala, sinun jonopaikkasi vasta määritellään. Et pääse potilasjonoihin ja tarkempaan tutkimukseen erikoissairanhoidon puolelle.
Mutta kas, onhan sillä lääkärillä aikoja yksityisen lääkäriaseman puolella, pääset sinne heti ja tutkimusten lisäksi saat hoidonkin pian. Mutta onhan sinulla varaa tähän, tai älysithän aikanasi ottaa vakuutuksen?
Yksityistämisketju 3
Valtio (tarkoittaa kulloistakin hallitusrintamaa) määrää kunnalle uusia, lakisääteisiä tehtäviä.
Valtionapuja uusiin tehtäviin ei tule tai niitä annetaan riittämättömästi. Mitään rahaa ei korvamerkitä, vaan ne saa kunta itse käyttää suurimpaan rahareikäänsä eli käytännössä alibudjetoituun sosiaalipolitiikkaansa. Sekin raha, joka uuden tehtävän hoitoon määriteltiin, otetaan pois leikkaamalla jostain toisesta (Juuri näin kävi syksyllä, 700 miljoonaa hävisi, kun terveyskeskusmaksuja sai korottaa.) Kunnat käpertyvät ydintehtäviinsä - mitä ne ovat, on poliittinen näkemys.
Loput työt voidaan yksityistää, esimerkiksi tekninen toimi. Onkohan vaikkapa herra YIT kiinnostunut, onko kylätie aurattu ajoissa tai vetääkö viemärisi juuri nyt? Onkohan sillä mukavalla mummukalla lääkäri ja fysioterapeutti talossa päivittäin siellä hoitokodossa?
Jutun aihe ei kai tullut selväksi? Tarkoitan tässä, että ihan oikeasti on tarkoitus ajaa kunnan palvelut alas ja yksityistää. Se ei ole kirjattuna hallitusohjelmassa, mutta se on totta.
keskiviikko 8. lokakuuta 2008
Välttämätön kirous
Tietokone on siunaus. Pelkästään kirjoituskoneenakin se on entiseen verraten uskomaton: esimerkiksi korjausnauhaa ei kulu lainkaan, voit kirjoittaa pätkissä ja eri ohjelmilla ja liittää tekstejä míhin väliin haluat, voit liittää kuvia. Ja paljon muuta.
Joku laskee, piirtää tekee oikeita töitäkin koneella. (Ja vielä useammat leikkivät.)
Itse asiassa koko yhteiskuntaa romahtaa, jos esimerkiksi elektroninen pulssi tuhoaa ohjelmat ja tiedostot.
Näin blogikäytössäkin kone on kiva, saapahan ajatusten virtaa muistiin ilman paperia. Joku saattaa jopa lukea?
Mutta enpä olisi arvannut, että tietokone oikeastaan lisää paperin käyttöä valtavasti.
Enkä ole enää niin kovin hurmaantunut tiedonvälityksestäkään. Posti ei kulje, vaan katoaa aina silloin tällöin bittitaivaaseen. Kaikki eivät lue laatikoitaan saati ilmoita saaneensa viestisi. Kone tilttaa juuri, kun se tärkeimmän viestin piti tulla sinulle - juuri nyt en saa virkapostilaatikkoani auki kotoa, en sitten millään. Viestin perään pitää soitella tai se pitää muuten varmistaa. Eikä se skypettelykään varmaa ole, vaikka mihinkään asetuksiin ei kukaan hipaisisi.
Yksi hulluimmista tietokoneajan paradokseista liittyy työaikaan. Laitteen piti helpottaa työtäni,
mutta olenkin huomannut, että työaikani on lisääntynyt puoli tuntia päivässä, korvauksetta.
Kas kun ne vanhempien ja oppilaiden viestit pitää vähintään kerran päivässä käydä läpi, useimpiin vastatakin.
Joka tapauksessa olen tietokoneriippuvainen, halusin tai en. Minulla on valtava arkisto eri yhdistysten pöytäkirjoja tikuilla, levyillä, kuvia, koulutehtäviä, kirjeitä. Ja lisää tulee.
Ja vapaakenttä on hiirikäden arvoista.
Joku laskee, piirtää tekee oikeita töitäkin koneella. (Ja vielä useammat leikkivät.)
Itse asiassa koko yhteiskuntaa romahtaa, jos esimerkiksi elektroninen pulssi tuhoaa ohjelmat ja tiedostot.
Näin blogikäytössäkin kone on kiva, saapahan ajatusten virtaa muistiin ilman paperia. Joku saattaa jopa lukea?
Mutta enpä olisi arvannut, että tietokone oikeastaan lisää paperin käyttöä valtavasti.
Enkä ole enää niin kovin hurmaantunut tiedonvälityksestäkään. Posti ei kulje, vaan katoaa aina silloin tällöin bittitaivaaseen. Kaikki eivät lue laatikoitaan saati ilmoita saaneensa viestisi. Kone tilttaa juuri, kun se tärkeimmän viestin piti tulla sinulle - juuri nyt en saa virkapostilaatikkoani auki kotoa, en sitten millään. Viestin perään pitää soitella tai se pitää muuten varmistaa. Eikä se skypettelykään varmaa ole, vaikka mihinkään asetuksiin ei kukaan hipaisisi.
Yksi hulluimmista tietokoneajan paradokseista liittyy työaikaan. Laitteen piti helpottaa työtäni,
mutta olenkin huomannut, että työaikani on lisääntynyt puoli tuntia päivässä, korvauksetta.
Kas kun ne vanhempien ja oppilaiden viestit pitää vähintään kerran päivässä käydä läpi, useimpiin vastatakin.
Joka tapauksessa olen tietokoneriippuvainen, halusin tai en. Minulla on valtava arkisto eri yhdistysten pöytäkirjoja tikuilla, levyillä, kuvia, koulutehtäviä, kirjeitä. Ja lisää tulee.
Ja vapaakenttä on hiirikäden arvoista.
perjantai 3. lokakuuta 2008
Homppeli ja lepsu
Tällaisen jutun pitää klassisesti alkaa sanoilla: - En ole homo (rasisti,mikä vain...), mutta...
Piispanvaali. Neljä todennäköisesti hyvää ehdokasta, teologian tohtoria, kenttäpiispaa.
Kannatusta kaikilla alueillaan, vahvaakin paikallisesti.
Kolme ei kannata homo/lesboparien siunaamista.
Se neljäs antaa sille hyväksyntänsä.
Se neljäs putosi siis ensin vaaleissa.
Päätoimittajaksi etsitään vuosia sopivaa - parasta ja soveliasta - ja löydetään. Hänet valitaan.
Uusi päätoimittaja saa potkut ennen kuin edes aloittaa työnsä.
Hän elää parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa.
(Ei se toinen erottamisen syy sen parempi ole: puoliso on aktiivisti mukana kunnallispolitiikassa eri paikkakunnalla, eikä ole kepulainen vaan vasuri...)
Jo on. Ymmärtäähän nyt tavallisen ihmisen homokauhun jotenkin, mutta että kirkko, armahtava ja ymmärtävä ei hyväksy ihmistä itsenään. Ja eikö se lehdistö ole ainakin olevinaan kansakunnan sivistyksen mittari ja esikuva?
Mitä pelätään? Seuraava on taatusti eksaktia tiedettä!
Homo/lesbo, toisin kuin hetero, kulkee aina saalistusmielessä meidän viattomien heteroiden joukossa, emme ole missään turvassa ja varsinkin meidän lapsemme ovat aina vaarassa.
Homofobisissa puheissahan näin on.
Homo/lesbo on syntinen. Hän on itse halunnut ja tietoisesti valinnut suuntautumisensa, tahallaan ja vain ollakseen hankala. Erilaisuus pitää siis kriminalisoida. Vähintä, mitä voimme tehdä, on estää heiltä työpaikat, perheen muodostus ja onni. Katukoon ja pyytäköön anteeksi!
Emme me häneen silti luota. Pannaan vankiloihin ja tuomiota julistavat papit johtoon.
Homous ja lesbous ovat sairauksia ja ne voi parantaa, ne pitää parantaa. Tällaiset pitää sulkea laitoksiin, steriloida tai kastroida.
Olemmekohan jo tarpeeksi aiheuttaneet harmia ? Voisimmeko jo, jos emme osaa erilaisten oikeuksia hyväksyä, edes antaa heille tasa-arvon. Ja käyttäytyä sivistyneesti, mölyt mahassa.
Aluksi.
Piispanvaali. Neljä todennäköisesti hyvää ehdokasta, teologian tohtoria, kenttäpiispaa.
Kannatusta kaikilla alueillaan, vahvaakin paikallisesti.
Kolme ei kannata homo/lesboparien siunaamista.
Se neljäs antaa sille hyväksyntänsä.
Se neljäs putosi siis ensin vaaleissa.
Päätoimittajaksi etsitään vuosia sopivaa - parasta ja soveliasta - ja löydetään. Hänet valitaan.
Uusi päätoimittaja saa potkut ennen kuin edes aloittaa työnsä.
Hän elää parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa.
(Ei se toinen erottamisen syy sen parempi ole: puoliso on aktiivisti mukana kunnallispolitiikassa eri paikkakunnalla, eikä ole kepulainen vaan vasuri...)
Jo on. Ymmärtäähän nyt tavallisen ihmisen homokauhun jotenkin, mutta että kirkko, armahtava ja ymmärtävä ei hyväksy ihmistä itsenään. Ja eikö se lehdistö ole ainakin olevinaan kansakunnan sivistyksen mittari ja esikuva?
Mitä pelätään? Seuraava on taatusti eksaktia tiedettä!
Homo/lesbo, toisin kuin hetero, kulkee aina saalistusmielessä meidän viattomien heteroiden joukossa, emme ole missään turvassa ja varsinkin meidän lapsemme ovat aina vaarassa.
Homofobisissa puheissahan näin on.
Homo/lesbo on syntinen. Hän on itse halunnut ja tietoisesti valinnut suuntautumisensa, tahallaan ja vain ollakseen hankala. Erilaisuus pitää siis kriminalisoida. Vähintä, mitä voimme tehdä, on estää heiltä työpaikat, perheen muodostus ja onni. Katukoon ja pyytäköön anteeksi!
Emme me häneen silti luota. Pannaan vankiloihin ja tuomiota julistavat papit johtoon.
Homous ja lesbous ovat sairauksia ja ne voi parantaa, ne pitää parantaa. Tällaiset pitää sulkea laitoksiin, steriloida tai kastroida.
Olemmekohan jo tarpeeksi aiheuttaneet harmia ? Voisimmeko jo, jos emme osaa erilaisten oikeuksia hyväksyä, edes antaa heille tasa-arvon. Ja käyttäytyä sivistyneesti, mölyt mahassa.
Aluksi.
torstai 2. lokakuuta 2008
Pakina
Olisi loistavaa olla pakinoitsija! Saa roiskia, arvostella, retostella mitä vaan. Aina olet oikeassa.
Jos joku loukkaantuu, hän on tiukkapipoinen ja tiedäthän: - Se koira älähtää...
Jos pakinoitsija sitten iskeentyy vielä asiantuntijan syväkurkkuiseen rooliin, niin voi ehdokasparkaa! Edellisissä vaaleissa jouduin vaalipaneeliin, jossa tälainen syväkurkku oli laatinut etukäteen kysymykset, joihin oli hänen ja hänen viiteryhmänsä mukaan vain yksi vastaus. Kaiki vastaajat,niin fiksut kuin tavallisetkin, olivat siis väärässä, epäkelpoja ja eivät tiedä mitään.
Vain hän tiesi - kyllä tiesikin, sisäpiirin tietoa. Ainakaan minulla ei ollut tietoa Lappeenrannan Killan sinänsä hyvistä toiminta-ajatuksista tai suunnitelmista. Nyt on, enkä hyväksy kehitykseksi silti pelkkää säilyttämistä.
Useimmissa vaalipaneleissa on samanlainen ongelma. Järjestäjä haluaa peilata ehdokasta oman, kapeankin näkemyksensä pohjalta. Kunnallispolitiikka ei kuitenkaan ole pelkästään yhden kaupunginosan tai yhden aatteen politiikkaa. Rehellinen ehdokas tuo tietenkin näkemyksensä
esiin koko kunnan kannalta, jolloin hän onkin huono ehdokas? Osaahan kyllä monikin olla opportunisti ja miellyttää - huorata aatteensa ja itsensä parin äänen takia.
Jos joku loukkaantuu, hän on tiukkapipoinen ja tiedäthän: - Se koira älähtää...
Jos pakinoitsija sitten iskeentyy vielä asiantuntijan syväkurkkuiseen rooliin, niin voi ehdokasparkaa! Edellisissä vaaleissa jouduin vaalipaneeliin, jossa tälainen syväkurkku oli laatinut etukäteen kysymykset, joihin oli hänen ja hänen viiteryhmänsä mukaan vain yksi vastaus. Kaiki vastaajat,niin fiksut kuin tavallisetkin, olivat siis väärässä, epäkelpoja ja eivät tiedä mitään.
Vain hän tiesi - kyllä tiesikin, sisäpiirin tietoa. Ainakaan minulla ei ollut tietoa Lappeenrannan Killan sinänsä hyvistä toiminta-ajatuksista tai suunnitelmista. Nyt on, enkä hyväksy kehitykseksi silti pelkkää säilyttämistä.
Useimmissa vaalipaneleissa on samanlainen ongelma. Järjestäjä haluaa peilata ehdokasta oman, kapeankin näkemyksensä pohjalta. Kunnallispolitiikka ei kuitenkaan ole pelkästään yhden kaupunginosan tai yhden aatteen politiikkaa. Rehellinen ehdokas tuo tietenkin näkemyksensä
esiin koko kunnan kannalta, jolloin hän onkin huono ehdokas? Osaahan kyllä monikin olla opportunisti ja miellyttää - huorata aatteensa ja itsensä parin äänen takia.
keskiviikko 1. lokakuuta 2008
Kuinka syvällä käsi jo kaivaa?
Pankkikriisi U.S.A:ssa. Koko maailma tutisee. Osakekursit sahaavat vuoristorataansa. Korot nousevat, asuntolainan saanti vaikeutuu. Ei koske tavallista ihmistä, ei kiinnosta?
Luulisi, että jokainen viimeistään nyt tajuaa, kuinka tavallinen, ei-osakkeenomistaja joutuu maksumieheksi. Hänhän maksaa korot, hän maksaa valtion tukirahat pankeille veroina - kai kaikki muistavat, että pääomatulojen veroprosentti on paljon pienempi kuin palkkatulon?
Onkohan ihan oikein, että toiset pelaavat sinunkin rahasi. Muistaakseni niitä ei olla käsi ojossa sinulle työntämässä, kun hyvin menee. Mutta käsi ulottuu syvälle sinunkin taskuusi, kun ei mene ihan yhtä hyvin. Ja joka euro on pois yhteiskunnan päätehtävästä eli turvapalveluista.
Totta kai tarvitsemme toimivan pankkijärjestelmän. Mutta onko sen oltava osa peliä ja riskiä?
Olen usein herkutellut ajatuksella kunnan omasta pankkijärjestelmästä, joka hoitaisi esimerkiksi palkka-asiat, sosiaaliturva-asiat, maksut ja taksat. Kenties se voisi osaltaan lainoittaa varmaa tai haluttua yritystoimintaakin tai ainakin antaa kuntalaisille, vaikkapa kunnan työntekijöille, kilpailukelpoista perusparannus- tai ensiasunnon lainaa.
Mutta kunnathan ovat kuralla, elävät kädestä suuhun. Vakavaraisuus horjuu.
Kapitalismi on taas kerran kriisissä. Mutta eipä tuo sosialismikaan kovaa porskuta. Olisiko se sekajärjestelmä, humaani, ilman poliittisideologisia paineita toimivin?
Luulisi, että jokainen viimeistään nyt tajuaa, kuinka tavallinen, ei-osakkeenomistaja joutuu maksumieheksi. Hänhän maksaa korot, hän maksaa valtion tukirahat pankeille veroina - kai kaikki muistavat, että pääomatulojen veroprosentti on paljon pienempi kuin palkkatulon?
Onkohan ihan oikein, että toiset pelaavat sinunkin rahasi. Muistaakseni niitä ei olla käsi ojossa sinulle työntämässä, kun hyvin menee. Mutta käsi ulottuu syvälle sinunkin taskuusi, kun ei mene ihan yhtä hyvin. Ja joka euro on pois yhteiskunnan päätehtävästä eli turvapalveluista.
Totta kai tarvitsemme toimivan pankkijärjestelmän. Mutta onko sen oltava osa peliä ja riskiä?
Olen usein herkutellut ajatuksella kunnan omasta pankkijärjestelmästä, joka hoitaisi esimerkiksi palkka-asiat, sosiaaliturva-asiat, maksut ja taksat. Kenties se voisi osaltaan lainoittaa varmaa tai haluttua yritystoimintaakin tai ainakin antaa kuntalaisille, vaikkapa kunnan työntekijöille, kilpailukelpoista perusparannus- tai ensiasunnon lainaa.
Mutta kunnathan ovat kuralla, elävät kädestä suuhun. Vakavaraisuus horjuu.
Kapitalismi on taas kerran kriisissä. Mutta eipä tuo sosialismikaan kovaa porskuta. Olisiko se sekajärjestelmä, humaani, ilman poliittisideologisia paineita toimivin?
lauantai 27. syyskuuta 2008
Terveyttä ?
Kertomuksia vaaliteltalta ja somasti omia ilojani sekaisin
Soitin terveyskeskukseen lääkärini puhelintunnilla. Aluksi vain keskus vastasi ja sain kuunnella samaa musiikkia uudelleen ja uudelleen. Siten puhelin oli koko ajan varattu, ja niin se tunti sitten menikin. Ja läpi en päässyt. Menetin kokonaisen tunnin työaikaani, mutta eihän muiden työ niin tärkeää ole kuin sen lääkärin? Käyköhän ensi viikolla samalla tavalla - en oikein voi odottaa, on sentään kyse tärkeiden kokeiden tuloksista ja jatkohoidoista sopimisesta.
Kihtiä...joo...harvinaisen selvää kihtiä...pitäisi otta koe suoraan nivelestä, mutta en osaa.
Jos sitten pyhien jälkeen...? Ai ei, no..kun ne kihtilääkkeet ovat kokonaan korvattavia, hehe,...jos tulehduslääkettä...
Ja se kihti olisi toisen lääkärin mukaan ollut todettavissa jo kahdesta aikaisemmasta verikokeesta...
Soitin arvauskeskukseen. Ei ole aikaa, soittakaa maanantaina. Olin kuitenkin tosikipeä, niin kipeä että pelotti. Raahauduin autoon, ajoin miten kuten terveyskeskukseen ja löin nyrkkiä pöytään. Aikaa oli heti.
Tulkaa hei kolmen tunnin kuluttua, emme me voi päivystävää lääkäriä herättää!
Se minulle varattu vartti meni kokonaan minun henkilötietojeni ja tautihistoriani tarkistamiseen. - Olkaa hyvä ja varatkaa uusi aika!
Oli lääkäri vaihtunut, oliko tuo sellainen vuokralääkäri.
Lääkärin kättelykättä sai hakea jostain seinännurkasta lääkärin perässä juosten. Ei se kohti katsonut, ei se uskaltanut(?)koskettaa saati tutkia. Mitään se ei hoidoksi ehdotellut, itse sain kertoa, mitä tarvitsisin. Lääkkeetkin olisin kai joutunut itse määräämään, jos siihen olisi oikeus.
Terveystietoni ja -historiani eivät siirry muutamaa kymmentä metriä alakerrasta yläkertaan, kun eläkkeelle jäädessä joudun pois työterveydenhuollon puolelta terveyskeskuksen uhriksi.
Työterveyslääkäri lähettää avoimessa kansiossa potilastietoni lokeropostina työpaikalleni...
Tyttö sorvasi sormeensa, peukaloon tuli pelottava, ammottava haava ja kynsi irtosi.
Poliklinikalle ohjeen mukaan siis. Odotusta, itkua, pelkoa kaksi tuntia. Ja sitten äkäinen tokaisu lääkäriltä: - Ei kuulu tänne, terveyskeskukseen! Ei kun sinne sitte. Tunti kuluu. Vihdoin lääkäriin. Ja hoitaja haukkuu tytön sekä opettajan että paikalle vihdoin päässen äidin, kun he eivät tiedä, että tällaiset pitää hoitaa heti...
Mikä mättää? Reaalisesti on kunnilla rahaa enemmän kuin ikinä.
Olisiko osuutensa sillä, että lääkäri on saanut kohtuuttoman vallan yhteiskunnassa.
Soitin terveyskeskukseen lääkärini puhelintunnilla. Aluksi vain keskus vastasi ja sain kuunnella samaa musiikkia uudelleen ja uudelleen. Siten puhelin oli koko ajan varattu, ja niin se tunti sitten menikin. Ja läpi en päässyt. Menetin kokonaisen tunnin työaikaani, mutta eihän muiden työ niin tärkeää ole kuin sen lääkärin? Käyköhän ensi viikolla samalla tavalla - en oikein voi odottaa, on sentään kyse tärkeiden kokeiden tuloksista ja jatkohoidoista sopimisesta.
Kihtiä...joo...harvinaisen selvää kihtiä...pitäisi otta koe suoraan nivelestä, mutta en osaa.
Jos sitten pyhien jälkeen...? Ai ei, no..kun ne kihtilääkkeet ovat kokonaan korvattavia, hehe,...jos tulehduslääkettä...
Ja se kihti olisi toisen lääkärin mukaan ollut todettavissa jo kahdesta aikaisemmasta verikokeesta...
Soitin arvauskeskukseen. Ei ole aikaa, soittakaa maanantaina. Olin kuitenkin tosikipeä, niin kipeä että pelotti. Raahauduin autoon, ajoin miten kuten terveyskeskukseen ja löin nyrkkiä pöytään. Aikaa oli heti.
Tulkaa hei kolmen tunnin kuluttua, emme me voi päivystävää lääkäriä herättää!
Se minulle varattu vartti meni kokonaan minun henkilötietojeni ja tautihistoriani tarkistamiseen. - Olkaa hyvä ja varatkaa uusi aika!
Oli lääkäri vaihtunut, oliko tuo sellainen vuokralääkäri.
Lääkärin kättelykättä sai hakea jostain seinännurkasta lääkärin perässä juosten. Ei se kohti katsonut, ei se uskaltanut(?)koskettaa saati tutkia. Mitään se ei hoidoksi ehdotellut, itse sain kertoa, mitä tarvitsisin. Lääkkeetkin olisin kai joutunut itse määräämään, jos siihen olisi oikeus.
Terveystietoni ja -historiani eivät siirry muutamaa kymmentä metriä alakerrasta yläkertaan, kun eläkkeelle jäädessä joudun pois työterveydenhuollon puolelta terveyskeskuksen uhriksi.
Työterveyslääkäri lähettää avoimessa kansiossa potilastietoni lokeropostina työpaikalleni...
Tyttö sorvasi sormeensa, peukaloon tuli pelottava, ammottava haava ja kynsi irtosi.
Poliklinikalle ohjeen mukaan siis. Odotusta, itkua, pelkoa kaksi tuntia. Ja sitten äkäinen tokaisu lääkäriltä: - Ei kuulu tänne, terveyskeskukseen! Ei kun sinne sitte. Tunti kuluu. Vihdoin lääkäriin. Ja hoitaja haukkuu tytön sekä opettajan että paikalle vihdoin päässen äidin, kun he eivät tiedä, että tällaiset pitää hoitaa heti...
Mikä mättää? Reaalisesti on kunnilla rahaa enemmän kuin ikinä.
Olisiko osuutensa sillä, että lääkäri on saanut kohtuuttoman vallan yhteiskunnassa.
perjantai 26. syyskuuta 2008
Vaalirahoitusta
Uutisissa tuossa vieressä televisio julistaa, kuinka ehdokkaat käyttävät yleensä alle 500 euroa kampanjaansa. Ihan yllättäen Kokooomuksen ehdokkaat käyttävät eniten.
500 on iso raha, saan tehdä kauan töitä sen eteen, mutta sehän hujahtaisi jo yhteen , aika pieneen mainokseen.
Miksi laittaisin rahaa kampanjaan? Jos pääsen läpi, tuskin saan edes sitä viittä sataa takaisin vaalikauden aikana - puoluevero ja lisätulon pidätysprosentti pitävät kyllä huolen tästä.
Ystäväni aikanaan laski valtuusto- ja lautakuntapaikkojen nettotulon olleen 16 markkaa vuodessa. Kova palkka ainaisena julkisena haukkumakohteena olemisesta, kovasta työstä asioiden selvittämisessä ja itse kokouksista. Rahan takia en pyrittele.
Puolueeni lähes ainoa tulo muodostuu luottamustoimien antamasta tulosta, 15 prosenttia joka palkkiosta. Eli ne paikat olisivat tositärkeitä puolueelle.
Miksi siis pyrkiä mukaan? Olisikohan useimmilla kuitenkin kannustimena se, että heillä on mielestään jotain sanomista, halu toimia jonkin aatteen pohjalta, halu jopa tehdä asioita toisten puolesta ja puolustaa heikkoja? Tällaisia olen tavannut sankoin joukoin (joka puolueessa), tuskin koskaan vallanhaluista pyrkyriä.
Jotta olisi uskottava, "tosissaan", pitäisi näkyä. Mutta on epistä, kun joillakin on kanavat ja vielä sen lisäksi omaa rahaa ja iso puoluerahoitus takana. Meillä ei ole: olemme vain tosissamme.
500 on iso raha, saan tehdä kauan töitä sen eteen, mutta sehän hujahtaisi jo yhteen , aika pieneen mainokseen.
Miksi laittaisin rahaa kampanjaan? Jos pääsen läpi, tuskin saan edes sitä viittä sataa takaisin vaalikauden aikana - puoluevero ja lisätulon pidätysprosentti pitävät kyllä huolen tästä.
Ystäväni aikanaan laski valtuusto- ja lautakuntapaikkojen nettotulon olleen 16 markkaa vuodessa. Kova palkka ainaisena julkisena haukkumakohteena olemisesta, kovasta työstä asioiden selvittämisessä ja itse kokouksista. Rahan takia en pyrittele.
Puolueeni lähes ainoa tulo muodostuu luottamustoimien antamasta tulosta, 15 prosenttia joka palkkiosta. Eli ne paikat olisivat tositärkeitä puolueelle.
Miksi siis pyrkiä mukaan? Olisikohan useimmilla kuitenkin kannustimena se, että heillä on mielestään jotain sanomista, halu toimia jonkin aatteen pohjalta, halu jopa tehdä asioita toisten puolesta ja puolustaa heikkoja? Tällaisia olen tavannut sankoin joukoin (joka puolueessa), tuskin koskaan vallanhaluista pyrkyriä.
Jotta olisi uskottava, "tosissaan", pitäisi näkyä. Mutta on epistä, kun joillakin on kanavat ja vielä sen lisäksi omaa rahaa ja iso puoluerahoitus takana. Meillä ei ole: olemme vain tosissamme.
keskiviikko 17. syyskuuta 2008
Vapaa lehdistö
On kaksi tapaa olla vapaa. Voi olla vapaa jostakin tai sitten vapaa tekemään jotakin.
Kumpaako on riippumaton lehtemme?
Tänään päälehtemme julkaisi kaikkien Lappeenrannan kunnallisvaaliehdokkaiden nimet.
Kaikkien? Yksi ryhmä unohtui eli oma Vasemmistoliittoni. Unohtui vai "unohtui"? Hupsista!
Ja seuraavassa historian siipien havinaa. Älköön nykyinen ES:n toimitus siis nöksähtäkö.
Vuosien varrella "unohduksia "on useita. Esimerkiksi lukijalle on välittynyt kuva, että oma valtuutettumme ei kai sitten sano mitään, ei tee aloitteita, ei osallistu mihinkään. Aina vain samat kellokkaat ne niissä jutuissa komeilevat. Tilaisuuksiimme ei ehdi toimittajaa, ei edes presidenttiehdokkaamme tai ministeri ole kyllin kiinnostava?
Joskus olen, kuten monet meikäläiset, ollut boikotisssa. Kerran on allekirjoittamaani juttuun ilmestynyt vastine, vaikka koko juttua ei edes julkaistu. Ja vastine oli koko sivun juttu, isoine kuvineen - kas kun se suuri teollisuuslaitos on aika tärkeä, lehdellekin Saima-coat oli edullista. Ja tämän luonnonsuojelujutun jälkeen ei mitään kirjoittamaani julkaistu, ennen kuin päätoimittaja vaihtui. Juttua sinänsä en ollut laatinut, hyväksyin kyllä ja olin aakkosissa ensimmäinen allekirjoittaja (Vastine käytti meistä muotoa Markku Aalto ym.) Kyse oli vesilaskusta Kaukaalle, se kun ilmaiseksi ottaa satoja miljoonia yhteistä vettämme ja silloin laski sen törkeässä (toki normit täyttävässä) kunnossa Saimaaseen.
On käynyt niinkin, että oma asiani on kääntynyt suorastaan päinvastaiseksi. Esimerkiksi juttu vanhoista oppikirjoista muuttui sellaiseksi, että kirja ei olekaan ongelma, kun erehdyin kertomaan koulun muista ongelmista (silloin ylisuurista luokista, ajasta lapselle ja sisäilman laadusta). Olisi pitänyt lukea etukäteen. Asia meni oikein, mutta sakset olivat käyneet sen toisen asian, silloisen painopisteen, kohdalla.
Erityisesti sakset ja jutun tiivistys kohtelevat huonosti kannanottojamme, joita voi myös viivyttää ei-ajankohtaisiksi, toisten perässä sanotuiksi apinoinneiksi.
Useimmin kuitenkin lehdistö suhtautuu asioihimme vakavasti, julkaisee kannanottomme, kertoo oikeat tiedot. Joskus fiksu toimittaja osaa jopa sanoa asian niin upeasti, että minä en niin viisas tiennyt olleenikaan. Ja lehtitalossa meitä kuunnellaan nyt.
Vaikka ruikutan, niin sitä pravdaa, ainoaa totuutta en todellakaan halua. Tasapuolisuutta kyllä!
Kumpaako on riippumaton lehtemme?
Tänään päälehtemme julkaisi kaikkien Lappeenrannan kunnallisvaaliehdokkaiden nimet.
Kaikkien? Yksi ryhmä unohtui eli oma Vasemmistoliittoni. Unohtui vai "unohtui"? Hupsista!
Ja seuraavassa historian siipien havinaa. Älköön nykyinen ES:n toimitus siis nöksähtäkö.
Vuosien varrella "unohduksia "on useita. Esimerkiksi lukijalle on välittynyt kuva, että oma valtuutettumme ei kai sitten sano mitään, ei tee aloitteita, ei osallistu mihinkään. Aina vain samat kellokkaat ne niissä jutuissa komeilevat. Tilaisuuksiimme ei ehdi toimittajaa, ei edes presidenttiehdokkaamme tai ministeri ole kyllin kiinnostava?
Joskus olen, kuten monet meikäläiset, ollut boikotisssa. Kerran on allekirjoittamaani juttuun ilmestynyt vastine, vaikka koko juttua ei edes julkaistu. Ja vastine oli koko sivun juttu, isoine kuvineen - kas kun se suuri teollisuuslaitos on aika tärkeä, lehdellekin Saima-coat oli edullista. Ja tämän luonnonsuojelujutun jälkeen ei mitään kirjoittamaani julkaistu, ennen kuin päätoimittaja vaihtui. Juttua sinänsä en ollut laatinut, hyväksyin kyllä ja olin aakkosissa ensimmäinen allekirjoittaja (Vastine käytti meistä muotoa Markku Aalto ym.) Kyse oli vesilaskusta Kaukaalle, se kun ilmaiseksi ottaa satoja miljoonia yhteistä vettämme ja silloin laski sen törkeässä (toki normit täyttävässä) kunnossa Saimaaseen.
On käynyt niinkin, että oma asiani on kääntynyt suorastaan päinvastaiseksi. Esimerkiksi juttu vanhoista oppikirjoista muuttui sellaiseksi, että kirja ei olekaan ongelma, kun erehdyin kertomaan koulun muista ongelmista (silloin ylisuurista luokista, ajasta lapselle ja sisäilman laadusta). Olisi pitänyt lukea etukäteen. Asia meni oikein, mutta sakset olivat käyneet sen toisen asian, silloisen painopisteen, kohdalla.
Erityisesti sakset ja jutun tiivistys kohtelevat huonosti kannanottojamme, joita voi myös viivyttää ei-ajankohtaisiksi, toisten perässä sanotuiksi apinoinneiksi.
Useimmin kuitenkin lehdistö suhtautuu asioihimme vakavasti, julkaisee kannanottomme, kertoo oikeat tiedot. Joskus fiksu toimittaja osaa jopa sanoa asian niin upeasti, että minä en niin viisas tiennyt olleenikaan. Ja lehtitalossa meitä kuunnellaan nyt.
Vaikka ruikutan, niin sitä pravdaa, ainoaa totuutta en todellakaan halua. Tasapuolisuutta kyllä!
maanantai 15. syyskuuta 2008
Mutta kun niin ei tapahdu
Jos jos-sanaa ei olisi, lehmät lentäisivät.
Jos eläkeläiset äänestäisivät eläkeläisiä, olisivat taitettu indeksi ja korkeampi sotumaksu historiaa pian. Jos naiset äänestäisivät naisia, naisenemmistö vallitsisi ja äijät huutelisivat 40/60-prosenttivaatimuksia. Jos nuoret äänestäisivät nuoria, heidän ehdottomat ja tuoreet ideansa tulisivat päätöksiksi.
Mutta eihän se niin käy. Äänestäjä, joka eniten tarvitsee päättäjien apua, ei edes äänestä.
Se, joka äänestää, valitsee sen tutun ja turvallisen, mikään kun ei muutu, ei tarvitse nähdä vaivaa. Haittaako se lopulta, että ehdokas ei edes edusta minun ajatuksiani?
Yhdellä asialla saa ääniä ja mainetta. Jos yhden asian ehdokas on suuressa puolueessa, voivat toki muut tehdä sen perustyön, isossa voi erikoistua. Mutta pienessä ryhmässä otat selvää kaikesta, etsit tietoa, selvität, kysyt ja näet vaivaa.
Hyväkään idea ei mene läpi ilman verkostoa. Ja se verkosto viedä asiaa eteen päin on sillä rutinoituneella entisellä. Ikävä kyllä hänellä on myös taito mitätöidä ja jarruttaa. Nuorten raikkaat ja ehdottomat asiat jäävät jäärähaaviin helposti, eikä vain nuorten puoluetta ole.
Kaikki muutos voi tehdä kipeää, siksi turvallinen vanha pieru valitaan. Esimerkiksi luontoarvojen todellinen huomioon ottaminen vaatii luopumista, rahaa, valintoja ja vaivannäköä.
Ja vapaaehtoisesti emme luovu mistään, valistus ei riitä. Pitää olla päätöksiä ja päättäjiä. Siis valitsemme ne vanhat pierut, ettei tarvitse vaivautua ja luopua koneesta, muodista ja helposta elämästä.
Jos eläkeläiset äänestäisivät eläkeläisiä, olisivat taitettu indeksi ja korkeampi sotumaksu historiaa pian. Jos naiset äänestäisivät naisia, naisenemmistö vallitsisi ja äijät huutelisivat 40/60-prosenttivaatimuksia. Jos nuoret äänestäisivät nuoria, heidän ehdottomat ja tuoreet ideansa tulisivat päätöksiksi.
Mutta eihän se niin käy. Äänestäjä, joka eniten tarvitsee päättäjien apua, ei edes äänestä.
Se, joka äänestää, valitsee sen tutun ja turvallisen, mikään kun ei muutu, ei tarvitse nähdä vaivaa. Haittaako se lopulta, että ehdokas ei edes edusta minun ajatuksiani?
Yhdellä asialla saa ääniä ja mainetta. Jos yhden asian ehdokas on suuressa puolueessa, voivat toki muut tehdä sen perustyön, isossa voi erikoistua. Mutta pienessä ryhmässä otat selvää kaikesta, etsit tietoa, selvität, kysyt ja näet vaivaa.
Hyväkään idea ei mene läpi ilman verkostoa. Ja se verkosto viedä asiaa eteen päin on sillä rutinoituneella entisellä. Ikävä kyllä hänellä on myös taito mitätöidä ja jarruttaa. Nuorten raikkaat ja ehdottomat asiat jäävät jäärähaaviin helposti, eikä vain nuorten puoluetta ole.
Kaikki muutos voi tehdä kipeää, siksi turvallinen vanha pieru valitaan. Esimerkiksi luontoarvojen todellinen huomioon ottaminen vaatii luopumista, rahaa, valintoja ja vaivannäköä.
Ja vapaaehtoisesti emme luovu mistään, valistus ei riitä. Pitää olla päätöksiä ja päättäjiä. Siis valitsemme ne vanhat pierut, ettei tarvitse vaivautua ja luopua koneesta, muodista ja helposta elämästä.
lauantai 13. syyskuuta 2008
Vaalikoneurakointia
Vaalikone. Hieno keino saada itsensä tunnetuksi, ilmainen vielä. Ei saa vastata harkitsemattomasti. Ei siis vastata! Yhtä vaalikonetta veivasin 70 kysymystä. Mutta huhuhuh: erittäin monessa kysymyksessä oli mahdotonta vastata ollenkaan, kun samassa kysymyksessä kysyttiin kahta asiaa yhtä aikaa: hyväksyin usein toisen vaan en toista, esimerkiksi.
Joskus taas kysymys sisälsi sanoja, kuten kaikkien, kokonaan, vain tms., jotka sulkevat pois muuten ihan oikean vaihtoehdon. Monet kysymykset eivät kuulu lainkaan kuntapolitiikan piiriin, vaikka ovatkin tärkeitä: löytyy Natoa, ulkopolitiikkaa, ydinvoimaa...
Toinen vaalikone oli parempi, kysymykset hyvin harkittuja ja peilasivat juuri oikeita ongelmia Lappeenrannassa. Kommentoidakin sai - eri asia on, kuka lukee kommentit, useimmat bongaavat varmaan pikaisesti vain osumat.
Toistaiseksi olen vastannut kolmeen vaalikoneeseen. Ei oikein voi olla vastaamattakaan, jos on tosissaan mukana tai yrittää edes saada ne viimeiset äänet porukalle. Aikaa on kulunut useita tunteja. Toivottavasti työ kannatti. Ja vielä on tulossa ainakin Etelä-Saimaan vaalikone. Todennäköisesti olen kuitenkin jo nyt tavoittanut useampia näin kuin olemalla lauantaiaamuisin torilla jakamassa mehua ja valistusta.
Joka tapauksessa pidän vaaleista (tummat älköön loukkaantuko), ja koska ei ole muuta toimivaa demokratiaa tällä hetkellä kuin tällainen edustuksellinen demokratia, osallistun innolla.
Joskus taas kysymys sisälsi sanoja, kuten kaikkien, kokonaan, vain tms., jotka sulkevat pois muuten ihan oikean vaihtoehdon. Monet kysymykset eivät kuulu lainkaan kuntapolitiikan piiriin, vaikka ovatkin tärkeitä: löytyy Natoa, ulkopolitiikkaa, ydinvoimaa...
Toinen vaalikone oli parempi, kysymykset hyvin harkittuja ja peilasivat juuri oikeita ongelmia Lappeenrannassa. Kommentoidakin sai - eri asia on, kuka lukee kommentit, useimmat bongaavat varmaan pikaisesti vain osumat.
Toistaiseksi olen vastannut kolmeen vaalikoneeseen. Ei oikein voi olla vastaamattakaan, jos on tosissaan mukana tai yrittää edes saada ne viimeiset äänet porukalle. Aikaa on kulunut useita tunteja. Toivottavasti työ kannatti. Ja vielä on tulossa ainakin Etelä-Saimaan vaalikone. Todennäköisesti olen kuitenkin jo nyt tavoittanut useampia näin kuin olemalla lauantaiaamuisin torilla jakamassa mehua ja valistusta.
Joka tapauksessa pidän vaaleista (tummat älköön loukkaantuko), ja koska ei ole muuta toimivaa demokratiaa tällä hetkellä kuin tällainen edustuksellinen demokratia, osallistun innolla.
sunnuntai 7. syyskuuta 2008
Ne ovat lähempänä kuin luuletkaan...
Mikä on vaaleissa tärkeintä? Olen toreilla ja turuilla yrittänyt kysellä ihmisiltä, mitä asioita pitäisi ajaa. He eivät tiedä, ykskaks haastateltuna he eivät todellkaan tiedä.
Mutta annapa jutun lentää keskusteluringissä pari minuuttia, niin asiat palautuvat mieleen. Lähes kaikilla on huoli ihan arkisista, jokapäiväisistä asioista, esimerkiksi koululaisestaan tai vanhuksistaan, terveyskeskukseen pääsystä tai ruoan hinnasta. Se eläkekin on liian pieni ja joka paikkkaa kolottaa. Päivähoitomaksut puhuttavat myös.
Julkisuuteen nostetaan aivan toisarvoisia asioita. Meillä sellaisiksi muodostuvat näköjään Sammonlahden uimahalli tai Valtakadun kivipinta. Vaaleihin vedetään mukaan myös valtakunnanpolitiikkaa, jolla ei sinänsä ole mitään tekemistä kunnan kanssa. Nämä eivät ole nato-vaalit...
Kaupunginvaltuutettu voi vaikuttaa! Vaikka kuinka sanotaan, ettäpäätökset tehdään Brysselissä tai Eduskunnassa, yhä valtuutettu voi vaikuttaa. Esimerkiksi ei ollut pakko korottaa terveysspalvelujen maksuja, hallitus antoi siihen vain mahdollisuuden (ja leikkasi valtionosuuksista korotuksen verran samalla pois kunnilta). Mutta totta on, että useimmat palvelut ovat lakisääteisiä, useimmat hinnat ovat määrättyjä, päätäntävalta vähenee kausi kaudelta.
Jokaisella meillä ehdokkailla on omat keppihevosemme. Itse ajattelin ajaa erityisesti normaalin lapsen etua. Hänethän poljetaan erityislapsen (joka toki erityispalvelun tarvitsee) astinlaudaksi. Aihe on turvallinen: miten uskaltaisi ajaa esimerkiksi maahanmuuttajan etua - hänhän vie, senhän tiedämme, päivähoitopaikat, terveyspalvelut, naisemme, elää loisena ja työtä tekemättä. Uskaltaja löytyy, joka näkee todellisuuden.
Mutta annapa jutun lentää keskusteluringissä pari minuuttia, niin asiat palautuvat mieleen. Lähes kaikilla on huoli ihan arkisista, jokapäiväisistä asioista, esimerkiksi koululaisestaan tai vanhuksistaan, terveyskeskukseen pääsystä tai ruoan hinnasta. Se eläkekin on liian pieni ja joka paikkkaa kolottaa. Päivähoitomaksut puhuttavat myös.
Julkisuuteen nostetaan aivan toisarvoisia asioita. Meillä sellaisiksi muodostuvat näköjään Sammonlahden uimahalli tai Valtakadun kivipinta. Vaaleihin vedetään mukaan myös valtakunnanpolitiikkaa, jolla ei sinänsä ole mitään tekemistä kunnan kanssa. Nämä eivät ole nato-vaalit...
Kaupunginvaltuutettu voi vaikuttaa! Vaikka kuinka sanotaan, ettäpäätökset tehdään Brysselissä tai Eduskunnassa, yhä valtuutettu voi vaikuttaa. Esimerkiksi ei ollut pakko korottaa terveysspalvelujen maksuja, hallitus antoi siihen vain mahdollisuuden (ja leikkasi valtionosuuksista korotuksen verran samalla pois kunnilta). Mutta totta on, että useimmat palvelut ovat lakisääteisiä, useimmat hinnat ovat määrättyjä, päätäntävalta vähenee kausi kaudelta.
Jokaisella meillä ehdokkailla on omat keppihevosemme. Itse ajattelin ajaa erityisesti normaalin lapsen etua. Hänethän poljetaan erityislapsen (joka toki erityispalvelun tarvitsee) astinlaudaksi. Aihe on turvallinen: miten uskaltaisi ajaa esimerkiksi maahanmuuttajan etua - hänhän vie, senhän tiedämme, päivähoitopaikat, terveyspalvelut, naisemme, elää loisena ja työtä tekemättä. Uskaltaja löytyy, joka näkee todellisuuden.
keskiviikko 13. elokuuta 2008
On aika...
Taas on se vuodenaika, jolloin voi nähdä pälyileviä katseita ja tarkkailevia ilmeitä. Ihmisiä puikahtelee metsästä aivan kummallisista kohdista - eihän toki voi tulla tielle sen hyvän marjapaikan läheltäkään, joku muukin voisi saada astiaansa jotakin! Auto pitää tietenkin jättää aivan muualle.
Suppilovahvero ja muut arvosienet aiheuttavat saman ilmiön. Keksiipä se kaikkein fiksuin tietenkin jossain vaiheessa julistaa nähneensä karhun paskat tai ainakin jäljen, huimimmat itse otuksenkin. On se marja tai sieni arvokas: kukaan ei itse edes niin paljon tarvitse.
Suppilovahveron metsästäjänä minulla on toinenkin kokemus. On vuorenvarmaa, että siinä, missä Ferrarini tänä vuonna pysähtyy, on ensi vuonna hakkuuaukko. Liekö autoissani tällainen taika, mutta riippumatta merkistä (Simca, pari Ladaa, Fiat), aukkohakkuun syntyminen on selvästi riippuvainen sienestäjän parkkipaikoista. Voihan tietysti olla niinkin, että vanhat kuusikot ovat hakkuukypsiä - selityksen makua...
Yhtä vuorenvarmaa ja aina yhtä ajankohtaista on tässä vaiheessa vaalityötä julistaa viisaasti,
kuinka väärin on kunnantyöntekijöiden pyrkiä valtuustoihin.
Toinen pakollinen toitotus on tietenkin se, että kunnatyöntekijät oikeastaan ovat loisia, heitä tulee vähentää ja varsinkin hallintoa pitää keventää. Veroja pitää laskea ja palvelumaksuja korottaa ja ostopalvelut tulevat kunnalle halvemmaksi, kenkää siis kaikille.
Yksi varma julistamisen aihe on myös, että valtuutetun pitää olla nuori tai nainen.
Ja tokihan me muistamme myös, että kaikki poliitikot pelaavat vain omaan pussiinsa tai eivät tee mitään.
Missä ovat ne hyvät päättäjät, kun nämä viisaat eivät itse lähde edes pyrkimään valtuustoihin?
Suppilovahvero ja muut arvosienet aiheuttavat saman ilmiön. Keksiipä se kaikkein fiksuin tietenkin jossain vaiheessa julistaa nähneensä karhun paskat tai ainakin jäljen, huimimmat itse otuksenkin. On se marja tai sieni arvokas: kukaan ei itse edes niin paljon tarvitse.
Suppilovahveron metsästäjänä minulla on toinenkin kokemus. On vuorenvarmaa, että siinä, missä Ferrarini tänä vuonna pysähtyy, on ensi vuonna hakkuuaukko. Liekö autoissani tällainen taika, mutta riippumatta merkistä (Simca, pari Ladaa, Fiat), aukkohakkuun syntyminen on selvästi riippuvainen sienestäjän parkkipaikoista. Voihan tietysti olla niinkin, että vanhat kuusikot ovat hakkuukypsiä - selityksen makua...
Yhtä vuorenvarmaa ja aina yhtä ajankohtaista on tässä vaiheessa vaalityötä julistaa viisaasti,
kuinka väärin on kunnantyöntekijöiden pyrkiä valtuustoihin.
Toinen pakollinen toitotus on tietenkin se, että kunnatyöntekijät oikeastaan ovat loisia, heitä tulee vähentää ja varsinkin hallintoa pitää keventää. Veroja pitää laskea ja palvelumaksuja korottaa ja ostopalvelut tulevat kunnalle halvemmaksi, kenkää siis kaikille.
Yksi varma julistamisen aihe on myös, että valtuutetun pitää olla nuori tai nainen.
Ja tokihan me muistamme myös, että kaikki poliitikot pelaavat vain omaan pussiinsa tai eivät tee mitään.
Missä ovat ne hyvät päättäjät, kun nämä viisaat eivät itse lähde edes pyrkimään valtuustoihin?
torstai 5. kesäkuuta 2008
Saa vapaasti kadehtia
Heräsin ennen puoli kuutta, täysin levänneenä, täysin virkeänä. Syy ei ollut harakoiden konekivääri tai naapurin räkyttäjät. Syy oli kesä. Enkä ymmärrä ihmisiä, jotka tuhlaavat aamut nukkumiseen: aamut ovat tyyniä, täynnä tuoksua ja linnunlaulua.
Join pikaiset kahvit ja luin lehden hätäisesti. Ja sitten rullille! Aamun ainoa kauneusvirhe oli, että erehdyin reitille, jossa oli yli kymmenen hiekkaista tietyöosuutta ja muutenkaan eivät ne pyörätiet kunnossa olleet. Hyvin pärjäsi lyhythihaisissa ja - lahkeisissa.
(Enpä voi olla ihmettelemättä, miten jotkut pärjäävät ilman kypärää ja polvi- ja kyynärpääsuojiakin!). Matka joutui, välineet ovat kunnossa ja luonto kukkii ja soi. Kesä!
Kotona kävin saunassa (se on se ihana hetivalmis) ja keitin kahvia , tällä kertaa nautinnoksi enkä tuskaan. Ja sitten pääsin ulos aamukahville. SE on se varmin kesän merkki, ulkona tarkenee jo ennen puoli kahdeksaa. Usein vastaavassa tilanteessa olen saanut ystäviä: naapurin kissat vörnivät paikalle, kiehnäävät ja puskevat, toinen asettuu rennosti pöydälle aurinkopaikkaan niin, että joku jäsen roikkuu laidan yli, toinen viikkaa itsensä viereiselle tuolille. Siinä sitten lunkutellaan silmiä, hyristään ja seurustellaan -kerjääjä saisikin kyytiä - ja sitten täytyykin poistua kissojen salaperäisiin hommiin taas.
Tänään sain seurata kamikaze-talitintin touhuja, se sukeltaa pöntöstä aina noin metrin päästä pääni ohi. Ja se pönttö helisee eli kohta on lentokoulun aika. Sireeni tuoksuu ja lemmikit, kevättähtimöt ja kurjenpolvet kukkivat. Mikä on istuessa tammen alla...
Mikään kesäksi suunnittelemani työ ei aiheuta stressiä, mutta tänään haen taimimyymälästä sentään jotakin. Ehkä vahaan autonkin, laiskuuttani, sehän helpottaa sitten niitä pesuja huomattavasti. Muuten vain olen. Nautin.
Join pikaiset kahvit ja luin lehden hätäisesti. Ja sitten rullille! Aamun ainoa kauneusvirhe oli, että erehdyin reitille, jossa oli yli kymmenen hiekkaista tietyöosuutta ja muutenkaan eivät ne pyörätiet kunnossa olleet. Hyvin pärjäsi lyhythihaisissa ja - lahkeisissa.
(Enpä voi olla ihmettelemättä, miten jotkut pärjäävät ilman kypärää ja polvi- ja kyynärpääsuojiakin!). Matka joutui, välineet ovat kunnossa ja luonto kukkii ja soi. Kesä!
Kotona kävin saunassa (se on se ihana hetivalmis) ja keitin kahvia , tällä kertaa nautinnoksi enkä tuskaan. Ja sitten pääsin ulos aamukahville. SE on se varmin kesän merkki, ulkona tarkenee jo ennen puoli kahdeksaa. Usein vastaavassa tilanteessa olen saanut ystäviä: naapurin kissat vörnivät paikalle, kiehnäävät ja puskevat, toinen asettuu rennosti pöydälle aurinkopaikkaan niin, että joku jäsen roikkuu laidan yli, toinen viikkaa itsensä viereiselle tuolille. Siinä sitten lunkutellaan silmiä, hyristään ja seurustellaan -kerjääjä saisikin kyytiä - ja sitten täytyykin poistua kissojen salaperäisiin hommiin taas.
Tänään sain seurata kamikaze-talitintin touhuja, se sukeltaa pöntöstä aina noin metrin päästä pääni ohi. Ja se pönttö helisee eli kohta on lentokoulun aika. Sireeni tuoksuu ja lemmikit, kevättähtimöt ja kurjenpolvet kukkivat. Mikä on istuessa tammen alla...
Mikään kesäksi suunnittelemani työ ei aiheuta stressiä, mutta tänään haen taimimyymälästä sentään jotakin. Ehkä vahaan autonkin, laiskuuttani, sehän helpottaa sitten niitä pesuja huomattavasti. Muuten vain olen. Nautin.
keskiviikko 4. kesäkuuta 2008
Likaista touhua
Vaalirahaa! Olisipa se jotakin, että joku antaisi edes euron! Mitään punapääomaa ei ole, se kaatui jo 80-luvulla kortsuihin ja sinkkiämpäreihin, jopa Kultturitalo meni. NKP ei rahoita nytkään, eikä rahoittanut ennenkään. Salkuttain rahaa ei tuoda ulkomailta (ja jäädä kiinni), kuten SDP teki silloin joskus.
Ainoa tuki minulla on ollut puolueen yhteiset ilmoitukset ja vaalimateriaali, eikä kuvaa ole tarvinnut maksaa, se kun on olllut luokkakuva. Millä se puolueosasto maksaisikaan: jäsenmaksupalautukset puolueelta ja luottamustoimipalkkioiden puoluevero ovat olleet ne ainoat tulot. Jäseniä on kolmisenkymmentä ja niitä (vaalikauden kestäviä) luottamuspaikkoja tasan kaksi, joista toinen minulla. Puolue pakkomyy minulle arpoja ja kalenterin rahoittaakseen vaalit. Eli itse tavallaan maksan omat avustukseni.
Meillä ei ole omaa mediaa eli ilmaista mainosta, meillä ei ole julkkiksia, esim. päivänpoliitikkoa, joka on aina näkyvissä. Liikemaailma ei tue. Oma ammattijärjestö ei tue. Meidän täytyy siis rahalla mainostaa, ja rahaa ei ole. Olisiko ongelma?
Ihmisillä on kumma käsitys siitä, että poliitikko ajaa vain omaa etuaan. Mutta vielä hullumpaa on kuvitella, että politiikassa rikastuu, ainakaan kunnan tasolla: joka kokouspalkkiosta pidätetään se 60% ja lisäksi paikkakunnasta riippuen 15 - 20% ns. puolueveroa. Kyllä esimerkiksi vaaleissa koko päivän istuminen puolueen mandaatilla vaalilautakunnassa
vaatii kunnon istumalihaksia koko rahan edestä.
Mitä yritysmaailma pelkää? Ajamme toki vihreitä arvoja ja pidämme palkkatyöläisen puolta,
mutta vieläkö oikeasti pelätään sosialisoimista. Meikäläisiä pienyrittäjiä on paljon, mutta oma yritys vaatii kaiken rahan. Taiteen ammattilaisia on myös paljon. Kaikista puolueista Vasemmistoliitolla on suurin prosenttiosuus jäsenistöstä akateemisia kansalaisia, mutta missä
on tämän osan näkyvyys ja tuki muille? Ehkä akatemisuus ei ole aitoa, äidinmaidossa imettyä luokkakatkeruutta, eli ei kelpaa. Meillehän kelpaa vain - niin mikä? Kommunistit on erotettu jo ajat sitten. Minulle nimen liitto-sana tarkoittaa sitä, että siihen voi sisältyä kaikenlaista vasemmistolaisuutta, kunhan asioista sovitaan.
Yksi merkillinen asia on, että niistä lukemattomista akateemisista vasemmistolaisista ei kuulu hiiskaustakaan toimihenkilöiden tai akateemisten ammattiliitoissa. Esimerkiksi oma OAJni mielletään varmasti hyvinkin oikeistolaiseksi, vaikka jäseniä on laidasta laitaan. Missä on AKAVAN vasemmistoryhmä?
Ainoa tuki minulla on ollut puolueen yhteiset ilmoitukset ja vaalimateriaali, eikä kuvaa ole tarvinnut maksaa, se kun on olllut luokkakuva. Millä se puolueosasto maksaisikaan: jäsenmaksupalautukset puolueelta ja luottamustoimipalkkioiden puoluevero ovat olleet ne ainoat tulot. Jäseniä on kolmisenkymmentä ja niitä (vaalikauden kestäviä) luottamuspaikkoja tasan kaksi, joista toinen minulla. Puolue pakkomyy minulle arpoja ja kalenterin rahoittaakseen vaalit. Eli itse tavallaan maksan omat avustukseni.
Meillä ei ole omaa mediaa eli ilmaista mainosta, meillä ei ole julkkiksia, esim. päivänpoliitikkoa, joka on aina näkyvissä. Liikemaailma ei tue. Oma ammattijärjestö ei tue. Meidän täytyy siis rahalla mainostaa, ja rahaa ei ole. Olisiko ongelma?
Ihmisillä on kumma käsitys siitä, että poliitikko ajaa vain omaa etuaan. Mutta vielä hullumpaa on kuvitella, että politiikassa rikastuu, ainakaan kunnan tasolla: joka kokouspalkkiosta pidätetään se 60% ja lisäksi paikkakunnasta riippuen 15 - 20% ns. puolueveroa. Kyllä esimerkiksi vaaleissa koko päivän istuminen puolueen mandaatilla vaalilautakunnassa
vaatii kunnon istumalihaksia koko rahan edestä.
Mitä yritysmaailma pelkää? Ajamme toki vihreitä arvoja ja pidämme palkkatyöläisen puolta,
mutta vieläkö oikeasti pelätään sosialisoimista. Meikäläisiä pienyrittäjiä on paljon, mutta oma yritys vaatii kaiken rahan. Taiteen ammattilaisia on myös paljon. Kaikista puolueista Vasemmistoliitolla on suurin prosenttiosuus jäsenistöstä akateemisia kansalaisia, mutta missä
on tämän osan näkyvyys ja tuki muille? Ehkä akatemisuus ei ole aitoa, äidinmaidossa imettyä luokkakatkeruutta, eli ei kelpaa. Meillehän kelpaa vain - niin mikä? Kommunistit on erotettu jo ajat sitten. Minulle nimen liitto-sana tarkoittaa sitä, että siihen voi sisältyä kaikenlaista vasemmistolaisuutta, kunhan asioista sovitaan.
Yksi merkillinen asia on, että niistä lukemattomista akateemisista vasemmistolaisista ei kuulu hiiskaustakaan toimihenkilöiden tai akateemisten ammattiliitoissa. Esimerkiksi oma OAJni mielletään varmasti hyvinkin oikeistolaiseksi, vaikka jäseniä on laidasta laitaan. Missä on AKAVAN vasemmistoryhmä?
sunnuntai 25. toukokuuta 2008
Joko joutui...?
Kohta kajahtaa suvivirsi rantalaiturilta. Viisi urosta laulaa, taidollaan kukin.
Olennaista on, että kaikki lahden rannalla asuvat saavat tietää, että joillakuilla alkaa loma, entä teillä?
Suvivirsi on tässä työssä tutuksi tullut. Vuosi vuodelta se on yhtä tärkeä, mutta joinakin vuosina kevätjuhlissa siihen liittyy niin isoja eron tunteita, että lavalla seisovat kutoset avoimesti itkevät ihan niin kuin opettajansakin. Viimeistä kertaa yhdessä.
Tämä vuosi on minun isoin eroni koulusta, vaikka minulla nyt kolmoset kesälomalle läjhtevätkin. Suvivirsi on viimeiseni, ensi kevätjuhlassa en ole läsnä. Eroa helpottaa, että jään eläkkeelle vasta jouluna ja siksi isoimmaksi lauluksi tuleekin se Enkeli Taivaan.
Ihan totta: erotyötä tässä tehdään. Lähes kaikki tapahtuu viimeistä kertaa, päivittäin sellaisia tuntemuksia tulee. Onneksi tämä aika on täynnä toimintaa, retkiä, todistusten laatimista, siivoamista. Ja kotonakin saisi joku laittaa puutarhan kuntoon, että sitten kesällä saisi vain olla tammen varjossa hyvän kirjansa kanssa.
Joku sanoo, että on kolme hyvää syytä olla opettaja. Tällä hetkellä se on totta.
Olennaista on, että kaikki lahden rannalla asuvat saavat tietää, että joillakuilla alkaa loma, entä teillä?
Suvivirsi on tässä työssä tutuksi tullut. Vuosi vuodelta se on yhtä tärkeä, mutta joinakin vuosina kevätjuhlissa siihen liittyy niin isoja eron tunteita, että lavalla seisovat kutoset avoimesti itkevät ihan niin kuin opettajansakin. Viimeistä kertaa yhdessä.
Tämä vuosi on minun isoin eroni koulusta, vaikka minulla nyt kolmoset kesälomalle läjhtevätkin. Suvivirsi on viimeiseni, ensi kevätjuhlassa en ole läsnä. Eroa helpottaa, että jään eläkkeelle vasta jouluna ja siksi isoimmaksi lauluksi tuleekin se Enkeli Taivaan.
Ihan totta: erotyötä tässä tehdään. Lähes kaikki tapahtuu viimeistä kertaa, päivittäin sellaisia tuntemuksia tulee. Onneksi tämä aika on täynnä toimintaa, retkiä, todistusten laatimista, siivoamista. Ja kotonakin saisi joku laittaa puutarhan kuntoon, että sitten kesällä saisi vain olla tammen varjossa hyvän kirjansa kanssa.
Joku sanoo, että on kolme hyvää syytä olla opettaja. Tällä hetkellä se on totta.
perjantai 2. toukokuuta 2008
Työtä
Aamulla herätessä olen jo monasti huomannut olevani unessa pitämässä viimeistä puhettani koulun joulujuhlassa. Ihan hyvä puhe - kun vaan muistaisi jotakin. Näin valveilla ollen sitä puhetta sietääkin harkita tarkemmin, ettei tulisi loukanneeksi ketään. Aikaa on.
Enhän tässäkään voi kirjoittaa, miksi minusta opettajan työ oli maailman parasta työtä vielä kenties viisi vuotta sitten, vaan ei enää: yhtään keissiä ei voi kuvata, ilman että joku tunnistaa oman mussukkansa ja syyllistää itsensä ja lapsensa ja virkamies on rikkonut vaitiolovelvollisuutensa.
Mutta muutoksia on, työ on muuttunut kokouksissa istumiseksi ja sosiaalihoitajan työksi: luokkatyö on selvittelyä ja väliinmenoa, opetus ja jopa kasvatus jäävät yhä vähemmälle.
Miksi on tasa-arvoista "tukea" erityislasta laittamalla hänet normaaliluokkaan, mutta epätasa-arvoista ottaa huomioon ns. normaalilapsen oikeudet oppimiseen ja turvalliseen kouluympäristöön?
Toinen viranomainen määrittelee avustajatarpeen ja toinen päättää, otetaanko hänet töihin. Määrittely ei sido mitenkään päättäjää - siis ei oteta, euro sanoo niin.
Onneksi juttu ei sentään ihan näin mene. Useimmilla lapsilla silmät ovat kirkkaat - mitähän tuo minulle tänään opettaa? Useimmat jossain vaiheessa tajuavat, että heidän päähänsä se oppi on tarkoitettu, ei liitutaululle tai vihkoon. Joku keksii jopa yhteyden oikeaan elämäänkin.
Esimerkiksi suurin osa kolmosista riemastui huomatessaan tarvitsevansa kertolaskutaitoja jakolaskussa ja allekkain kertolaskussa.
Hyvä työporukka on myös oikein kiva syy tulla joka päivä töihin.
Enhän tässäkään voi kirjoittaa, miksi minusta opettajan työ oli maailman parasta työtä vielä kenties viisi vuotta sitten, vaan ei enää: yhtään keissiä ei voi kuvata, ilman että joku tunnistaa oman mussukkansa ja syyllistää itsensä ja lapsensa ja virkamies on rikkonut vaitiolovelvollisuutensa.
Mutta muutoksia on, työ on muuttunut kokouksissa istumiseksi ja sosiaalihoitajan työksi: luokkatyö on selvittelyä ja väliinmenoa, opetus ja jopa kasvatus jäävät yhä vähemmälle.
Miksi on tasa-arvoista "tukea" erityislasta laittamalla hänet normaaliluokkaan, mutta epätasa-arvoista ottaa huomioon ns. normaalilapsen oikeudet oppimiseen ja turvalliseen kouluympäristöön?
Toinen viranomainen määrittelee avustajatarpeen ja toinen päättää, otetaanko hänet töihin. Määrittely ei sido mitenkään päättäjää - siis ei oteta, euro sanoo niin.
Onneksi juttu ei sentään ihan näin mene. Useimmilla lapsilla silmät ovat kirkkaat - mitähän tuo minulle tänään opettaa? Useimmat jossain vaiheessa tajuavat, että heidän päähänsä se oppi on tarkoitettu, ei liitutaululle tai vihkoon. Joku keksii jopa yhteyden oikeaan elämäänkin.
Esimerkiksi suurin osa kolmosista riemastui huomatessaan tarvitsevansa kertolaskutaitoja jakolaskussa ja allekkain kertolaskussa.
Hyvä työporukka on myös oikein kiva syy tulla joka päivä töihin.
lauantai 19. huhtikuuta 2008
Kun kunnia menee, maine kasvaa
Vaaleissa olen ehdolla. Olen omilleni luvannut, että otan ne laarin pohjimmaiset äänet, joita muut eivät ole älynneet kalastella. Miten saisi enemmän ääniä? Suomessa ei riitä, että aidosti on jotain mieltä, oikeasti tekee jotakin toisten - isojenkin joukkojen - eteen, kun puolue on ns. väärä.
Vasemmistoliitto kantaa edelleen koko kommunismin historiaa (pienillä) harteillaan ja on muka edelleen tekemässä vallankumousta ja yhden puolueen diktatuuria. Meitähän puhutellaan esimerkiksi valtuustosalissa kommunisteiksi - eikä kukaan kokoomuslainen sitten tykkää yhtään, kun sanon häntä fascistiksi. Sukulaisuus on minun mielestäni samaa kokoluokkaa.
Tekeminen ei riitä, koska näkyminen ei riitä. Sanot mitä vain, esiinnyt kuinka vain, teet aloitteen, teet ne vain toimenpiteitä ja kirjanpitoa varten, kun lehti ei niistä kirjoita eikä radio tai televisio kerro. Tapana on kuvata ja haastatella vain isoja poikia, vaikka he vain olisivat.
Ei meidän tilaisuuksiamme kuvata, kannanottot referoidaan eli käytännössä perustelut ja toimenpide-ehdotukset jäävät pois, haastatteluista leikellään pätkiä niin, että asia muuttuu jopa päinvastaiseksi. Jonkun muun eduksi.
Se on median oikeus. Luojan kiitos kuitenkin, meillä on vapaa lehdistö. Ikävä vain, että omaan mediaan ei varaa ole.
Meillä on hyväksyttäviä rikoksia? Rattijuoppo ministeri saa sympatiapisteitä, seksimaanikkoja naureskellaan ja kohta he ovat taas huippupaikoilla. Veronkierto tai valtion ja omien rahojen koplaaminen antaa vain lisäpotkua politiikon uralle. 3 miljardia euroa tuhlattua UMTS-rahaa johtaa palkkiovirkaan yleisradiossa ja älyttömät energiaoptiot tekevät ministerin pääjohtajaksi.
Julkisuutta saivat he. Kaikki muistavat nimen, mutta eivät muista miksi.
Odotan mielenkiinnolla, milloin pankkiromahduttajat rehabilitoidaan ja nostetaan taas.
Missä ovat Uffet ja Kristianit?
Vasemmistoliitto kantaa edelleen koko kommunismin historiaa (pienillä) harteillaan ja on muka edelleen tekemässä vallankumousta ja yhden puolueen diktatuuria. Meitähän puhutellaan esimerkiksi valtuustosalissa kommunisteiksi - eikä kukaan kokoomuslainen sitten tykkää yhtään, kun sanon häntä fascistiksi. Sukulaisuus on minun mielestäni samaa kokoluokkaa.
Tekeminen ei riitä, koska näkyminen ei riitä. Sanot mitä vain, esiinnyt kuinka vain, teet aloitteen, teet ne vain toimenpiteitä ja kirjanpitoa varten, kun lehti ei niistä kirjoita eikä radio tai televisio kerro. Tapana on kuvata ja haastatella vain isoja poikia, vaikka he vain olisivat.
Ei meidän tilaisuuksiamme kuvata, kannanottot referoidaan eli käytännössä perustelut ja toimenpide-ehdotukset jäävät pois, haastatteluista leikellään pätkiä niin, että asia muuttuu jopa päinvastaiseksi. Jonkun muun eduksi.
Se on median oikeus. Luojan kiitos kuitenkin, meillä on vapaa lehdistö. Ikävä vain, että omaan mediaan ei varaa ole.
Meillä on hyväksyttäviä rikoksia? Rattijuoppo ministeri saa sympatiapisteitä, seksimaanikkoja naureskellaan ja kohta he ovat taas huippupaikoilla. Veronkierto tai valtion ja omien rahojen koplaaminen antaa vain lisäpotkua politiikon uralle. 3 miljardia euroa tuhlattua UMTS-rahaa johtaa palkkiovirkaan yleisradiossa ja älyttömät energiaoptiot tekevät ministerin pääjohtajaksi.
Julkisuutta saivat he. Kaikki muistavat nimen, mutta eivät muista miksi.
Odotan mielenkiinnolla, milloin pankkiromahduttajat rehabilitoidaan ja nostetaan taas.
Missä ovat Uffet ja Kristianit?
tiistai 15. huhtikuuta 2008
Valistunut itsevaltias
Jälleen kerran vaalivuosi. Kuntalaisten omat asiat ovat kysymyksessä, tilaisuus päättää lähiasioista, niistä, jotka todella tuntuvat ja näkyvät heti. Luulisi, että kiinnostaa, vaalit ovat ne kaikkein tärkeimmät. Ja mitäs me suomalaiset - me äänestämme kohtuullisella aktiivisuudella presidenttiä, laiskasti kansanedustajia, meitä ei kiinnosta EU ja mepit ja kunnallisvaaleissa prosentti on alle 60.
Mutta aina meillä on oikeus sanoa, nokkia, arvostella. Ja politiikka on taas likaista peliä ja oman vallanhimon ja pyrkyröinnin näyttämö. Niinpä - paljonko politiikan mainetta iket ja matit parantavat?
Samat suomalaiset osottavat kypsyytensä äänestämällä turhia julkkiksia edustajikseen (hyviäkin toki on), Kanki-Kaikkosia tanssikilpailun voittajiksi. Kyllä kansa tietää!
Joskus hiipii mieleen ajatus, ansaitseeko tällainen kansa vaaleja lainkaan. Kun asia ei kiinnosta, ja ne, joita kiinnostaa, valitsevat väärin...
Junta, totalitarismi? Diktaattori tai edes valistunut itsevaltias? Jäljet pelottavat, mutta
millä meidät paukapäät saisi kantamaan huolta edes oman kunnan asioista.
Mutta aina meillä on oikeus sanoa, nokkia, arvostella. Ja politiikka on taas likaista peliä ja oman vallanhimon ja pyrkyröinnin näyttämö. Niinpä - paljonko politiikan mainetta iket ja matit parantavat?
Samat suomalaiset osottavat kypsyytensä äänestämällä turhia julkkiksia edustajikseen (hyviäkin toki on), Kanki-Kaikkosia tanssikilpailun voittajiksi. Kyllä kansa tietää!
Joskus hiipii mieleen ajatus, ansaitseeko tällainen kansa vaaleja lainkaan. Kun asia ei kiinnosta, ja ne, joita kiinnostaa, valitsevat väärin...
Junta, totalitarismi? Diktaattori tai edes valistunut itsevaltias? Jäljet pelottavat, mutta
millä meidät paukapäät saisi kantamaan huolta edes oman kunnan asioista.
lauantai 29. maaliskuuta 2008
Vankina
Muoti on luonnolle tuho. Se on hillitöntä haaskaamista monella tasolla. Ensin markkinoidaan tarpeetonta, luodaan tarve kuluttaa. Tuhotaan paljon ylimääräistä materiaalia, kun valmistetaan paitsi sesonkiin, myös aleen ja loput kaatopaikkaa varten? Heitetään pois paljon käyttökelpoista mutta epämuodikasta eikä käytetä koskaan tavaraa loppuun.
Eikä muoti ole vain vaateongelma, vaan se koskee kaikkea kulutusta ja jopa aatteita.
Olen ylpeä lapsistani. Kumpikin osaa ajatella, ostaa vain tarpeellista, kierrättää, huomaa ansat ja houkutukset. Oma elämä heillä on tässä suhteessa tervettä, mutta sen lisäksi kumpikaan ei vakavissaan edes harkinnut alaa, jossa tehtävänä olisi luoda (usein) tarpeettomia tarpeita ihmisille, so. markkinointialaa.
Minä itse? En myönnä ikinä ostaneeni tietoisesti kallista tavaraa vain siksi, että se on kivan näköinen tai että satuin sen huomaamaan. Olen pyrkinyt siihen, että ensin minulla on tarve, sitten mahdollisuus eli rahaa toteuttaa se ja aikaa ja harkintaa tehdä valinta oikein kriteerien pohjalta, esimerkiksi hinta/laatusuhdetta pohtien. Yli 20 euroa maksava tavara panee jo keskustelemaan vaimon kanssa hankinnasta. Mutta varmasti minuun vaikuttaa mainos kuten muihinkin, vaikuttaa, vaikka olen hyvin perillä keinoista, joilla minuun vaikutetaan.
Pientä tavaraa ja varsinkin ruokia ostan useinkin harkitsematta.
Mihin tarvitsee esimerkiksi 12 huivia hattuhyllylle (loput kaapissa) tai yli 20 erilaista hametta tai yli 70 (!) pikkupöksyt? Onko ulkoilupukuja oltava 4 eriväristä? Onko joka kerta uskottava uutta kuluttajavalistajaa mahdottoman hintaisissa lenkkareissa, joita ei voikaan käyttää?
On tilanteita, joissa on pukeutumiskoodi. Jopa tällä pienellä paikalla niitä on usein. Emmehä me halua olla tyhmiä, emme halua loukata toisia epäasiallisella pukeutumisella.
On myös tilanteita, esimerkiksi työpaikalla, jossa haluaisi olla siisti, mutta esimerkiksi liikunta, käsityö ja kuvaamataito pakottavat/sallivat rennon asun.
Maon Kiinassa oli sama asu kaikilla. Mutta se perustui siihen, ettei muuta ollut eikä edes tietoa muusta saanut. Sama pakkovalta meillä vallitsee, mutta sitä sanotaan muodiksi meillä.
Eikä muoti ole vain vaateongelma, vaan se koskee kaikkea kulutusta ja jopa aatteita.
Olen ylpeä lapsistani. Kumpikin osaa ajatella, ostaa vain tarpeellista, kierrättää, huomaa ansat ja houkutukset. Oma elämä heillä on tässä suhteessa tervettä, mutta sen lisäksi kumpikaan ei vakavissaan edes harkinnut alaa, jossa tehtävänä olisi luoda (usein) tarpeettomia tarpeita ihmisille, so. markkinointialaa.
Minä itse? En myönnä ikinä ostaneeni tietoisesti kallista tavaraa vain siksi, että se on kivan näköinen tai että satuin sen huomaamaan. Olen pyrkinyt siihen, että ensin minulla on tarve, sitten mahdollisuus eli rahaa toteuttaa se ja aikaa ja harkintaa tehdä valinta oikein kriteerien pohjalta, esimerkiksi hinta/laatusuhdetta pohtien. Yli 20 euroa maksava tavara panee jo keskustelemaan vaimon kanssa hankinnasta. Mutta varmasti minuun vaikuttaa mainos kuten muihinkin, vaikuttaa, vaikka olen hyvin perillä keinoista, joilla minuun vaikutetaan.
Pientä tavaraa ja varsinkin ruokia ostan useinkin harkitsematta.
Mihin tarvitsee esimerkiksi 12 huivia hattuhyllylle (loput kaapissa) tai yli 20 erilaista hametta tai yli 70 (!) pikkupöksyt? Onko ulkoilupukuja oltava 4 eriväristä? Onko joka kerta uskottava uutta kuluttajavalistajaa mahdottoman hintaisissa lenkkareissa, joita ei voikaan käyttää?
On tilanteita, joissa on pukeutumiskoodi. Jopa tällä pienellä paikalla niitä on usein. Emmehä me halua olla tyhmiä, emme halua loukata toisia epäasiallisella pukeutumisella.
On myös tilanteita, esimerkiksi työpaikalla, jossa haluaisi olla siisti, mutta esimerkiksi liikunta, käsityö ja kuvaamataito pakottavat/sallivat rennon asun.
Maon Kiinassa oli sama asu kaikilla. Mutta se perustui siihen, ettei muuta ollut eikä edes tietoa muusta saanut. Sama pakkovalta meillä vallitsee, mutta sitä sanotaan muodiksi meillä.
perjantai 14. maaliskuuta 2008
Minäkö muka?
Suomalainen on hyvä alamainen, tottelee. Purnaa, mutta tottelee. Tämän tiesi Ruotsin kuningas, tiesi Venäjän keisari. Ja yhä suomalainen tottelee: on aivan käsittämätöntä, että meillä ei esimerkiksi ole työttömien kapinaa tai edes mellakkaa, ei tuhota edes omaisuutta.
Hyvä niin. Sietämätön ajatus olisi, että oman maan valmiusjoukot ja omonit kurittaisivat asein.
Tarvitaanko minun takiani poliisia (muuhun kuin lupia myöntämään)? Jos ei, olenko onnistunut vai joustamaton luuseri ilman omaa tahtoa.
Yhteiskunta on sopimus, jossa yhteisestä moraalista johdetuin pelisäännöin periaatteessa pitäisi kaikkien pystyä toimimaan. Jokaisen selän taa ei voi eikä tarvitse valvojaa.
Näin periaatteessa.
Olen yhä enemmän huolestunut. Me valitsemme päivittäisissä tilanteissa yhä enemmän itse, miten toimimme. Valinnanvapaus on toki osa länsimaisuutta, mutta valinnat voivat myös polkea toisen etuja ja aiheuttaa haittaa, vaaraa, hankaluutta. Liikenne on helpoin tapa havainnoida tätä.
Meitähän eivät koske kypäräpakot, turvavyöpakot, nopeusrajoitukset, kaistanvaihtosäännöt, jalankulkijavalot, pysäköintikiellot,...
Liikenne ei ole ainoa paikka, jo pienestä pitäen tiedämme kyllä, mikä olisi oikein, mutta valitsemme itselle sillä hetkellä edullisemman tavan.
Ohje, sääntö, määräys koskee vain toisia, olemme hyvin kärkkäitä huomaamaan toisten väärät valinnat.
Ihminen on enenevästi itsekäs. Ja nykylapsi, jonka edestä kaikki vaikeudet, pettymykset, ponnistelut tavoitteen suntaan on lakaistu (curlinglapsi), on yhä itsekkäämpi. Eihän hän odota mitään, kaikki saadaan heti. Kaikki tapahtuu myös heti, peleissä ja piirretyissä 10 sekuntia on uskomaton aika. Kaiken saa, kaikkea saa tehdä. Toisaalta ei tarvitse rasittaa itseään tai kantaa vastuuta, vanhemmat tekevät.
Miten tällaisen vapautta voi rajoittaa esimerkiksi kypärällä tai odotuttamalla minuutin valon vaihtumista, varsinkin kun malliaikuinen ei välitä mistään?
Hyvä niin. Sietämätön ajatus olisi, että oman maan valmiusjoukot ja omonit kurittaisivat asein.
Tarvitaanko minun takiani poliisia (muuhun kuin lupia myöntämään)? Jos ei, olenko onnistunut vai joustamaton luuseri ilman omaa tahtoa.
Yhteiskunta on sopimus, jossa yhteisestä moraalista johdetuin pelisäännöin periaatteessa pitäisi kaikkien pystyä toimimaan. Jokaisen selän taa ei voi eikä tarvitse valvojaa.
Näin periaatteessa.
Olen yhä enemmän huolestunut. Me valitsemme päivittäisissä tilanteissa yhä enemmän itse, miten toimimme. Valinnanvapaus on toki osa länsimaisuutta, mutta valinnat voivat myös polkea toisen etuja ja aiheuttaa haittaa, vaaraa, hankaluutta. Liikenne on helpoin tapa havainnoida tätä.
Meitähän eivät koske kypäräpakot, turvavyöpakot, nopeusrajoitukset, kaistanvaihtosäännöt, jalankulkijavalot, pysäköintikiellot,...
Liikenne ei ole ainoa paikka, jo pienestä pitäen tiedämme kyllä, mikä olisi oikein, mutta valitsemme itselle sillä hetkellä edullisemman tavan.
Ohje, sääntö, määräys koskee vain toisia, olemme hyvin kärkkäitä huomaamaan toisten väärät valinnat.
Ihminen on enenevästi itsekäs. Ja nykylapsi, jonka edestä kaikki vaikeudet, pettymykset, ponnistelut tavoitteen suntaan on lakaistu (curlinglapsi), on yhä itsekkäämpi. Eihän hän odota mitään, kaikki saadaan heti. Kaikki tapahtuu myös heti, peleissä ja piirretyissä 10 sekuntia on uskomaton aika. Kaiken saa, kaikkea saa tehdä. Toisaalta ei tarvitse rasittaa itseään tai kantaa vastuuta, vanhemmat tekevät.
Miten tällaisen vapautta voi rajoittaa esimerkiksi kypärällä tai odotuttamalla minuutin valon vaihtumista, varsinkin kun malliaikuinen ei välitä mistään?
torstai 6. maaliskuuta 2008
Uskallammeko vanheta?
Minulla oli tilaisuus toimia puheenjohtajana ja avaajana tilaisuudessa, jossa sosiaaligerontologian professori Jyrki Jyrkämä johdatteli keskustelemaan vanhenemisen yksilölle ja yhteiskunnalle tuomista ongelmista. Valmistellessani avausta huomasin, että aihe on mahtava!
Minua on huijattu! Toimeentuloni romahtaa eläkkeelle siirtyessä parissa vuodessa, koska eläkkeen tavoitetaso on laskettu 60 prosenttiin sen oltua parhaillaan 70.25 (kunnanlisäaikana).
Ensi vuonna eläkeikäleikkuri vie siitäkin ison siivun. Eläkkeeni ei seuraa indeksiä vaan käytetään sitä surullisen kuuluisaa taitettua indeksiä.
Verkostoni häviävät. Putoan esimerkiksi työterveydenhuollosta terveyskeskuksen jonoihin,
Mitkään terveystietonikaan eivät siirry talon yläkertaan, vaan olen "uusi" kansalainen ja koko terveyshistoriani rakennetaan uudelleen - olisiko sähköinen siirto - luvalla - kovinkin iso asia?
Laskettu, turvallinen ja terveellinen työpaikka-ateria häviää, samoin vireyttä ylläpitävä työporukka.
Kuntoni rapistuu vuosi vuodelta. Se harmaa ei enää ole charmia, on lasit, kuulon alenemaa, kihtiä, verenpaineongelmia. Kun alan eniten palveluja tarvita, joudun jonoihin ja priorisointien kohteeksi. Kunnat supistavat - kehittävät - ja yksityistävät, palveluseteleillä korvataan omaa palvelutuotantoa. Unohdetaan siinä sivussa, että kunta lopulta joutuu hoitamaan ne, joilla ei ole varaa ostaa palveluja ja se, että yksityinen tarjoaa vain hoidon, kenties virikkeet, mutta ei sairaanhoitoa. Ja miten yksityistä oikeastaan valvotaan?
Terveysterroristit saivat vähän nenilleen. Vanheneva (n. 75 v ja yli) syököön ja juokaan mitä mielii välittämättä raja-arvoista ja kolesteroleista, olkoon stressitön ja tehköön vain, mitä haluaa, esimerkiksi liikkukoon omasta halustaan, ei sosiaalisista paineista. Tämän opin hyvin!
Pohdimme tilaisuudessa toki paljon muutakin. Mutta minulle pelottavin asia ei tullut mitenkään esille. Vanhenemisessa eniten pelkään sitä, että minusta tulee tarpeeton, minusta tulee taakka
rakkailleni.
Mutta hei - minä olen hyväosainen! Minulle tulee virkaeläke, kun sadattuhannet kituuttavat vain kansaneläkkeellä!
Olen päättänyt, että eläkkeelle jään joululta, mutta vanhene en ikinä!
Minua on huijattu! Toimeentuloni romahtaa eläkkeelle siirtyessä parissa vuodessa, koska eläkkeen tavoitetaso on laskettu 60 prosenttiin sen oltua parhaillaan 70.25 (kunnanlisäaikana).
Ensi vuonna eläkeikäleikkuri vie siitäkin ison siivun. Eläkkeeni ei seuraa indeksiä vaan käytetään sitä surullisen kuuluisaa taitettua indeksiä.
Verkostoni häviävät. Putoan esimerkiksi työterveydenhuollosta terveyskeskuksen jonoihin,
Mitkään terveystietonikaan eivät siirry talon yläkertaan, vaan olen "uusi" kansalainen ja koko terveyshistoriani rakennetaan uudelleen - olisiko sähköinen siirto - luvalla - kovinkin iso asia?
Laskettu, turvallinen ja terveellinen työpaikka-ateria häviää, samoin vireyttä ylläpitävä työporukka.
Kuntoni rapistuu vuosi vuodelta. Se harmaa ei enää ole charmia, on lasit, kuulon alenemaa, kihtiä, verenpaineongelmia. Kun alan eniten palveluja tarvita, joudun jonoihin ja priorisointien kohteeksi. Kunnat supistavat - kehittävät - ja yksityistävät, palveluseteleillä korvataan omaa palvelutuotantoa. Unohdetaan siinä sivussa, että kunta lopulta joutuu hoitamaan ne, joilla ei ole varaa ostaa palveluja ja se, että yksityinen tarjoaa vain hoidon, kenties virikkeet, mutta ei sairaanhoitoa. Ja miten yksityistä oikeastaan valvotaan?
Terveysterroristit saivat vähän nenilleen. Vanheneva (n. 75 v ja yli) syököön ja juokaan mitä mielii välittämättä raja-arvoista ja kolesteroleista, olkoon stressitön ja tehköön vain, mitä haluaa, esimerkiksi liikkukoon omasta halustaan, ei sosiaalisista paineista. Tämän opin hyvin!
Pohdimme tilaisuudessa toki paljon muutakin. Mutta minulle pelottavin asia ei tullut mitenkään esille. Vanhenemisessa eniten pelkään sitä, että minusta tulee tarpeeton, minusta tulee taakka
rakkailleni.
Mutta hei - minä olen hyväosainen! Minulle tulee virkaeläke, kun sadattuhannet kituuttavat vain kansaneläkkeellä!
Olen päättänyt, että eläkkeelle jään joululta, mutta vanhene en ikinä!
lauantai 1. maaliskuuta 2008
Riistokapitalisti hikisenä
Metsänhoitoyhdistys soitteli. Ilmakuvan mukaan olisi harvennuspuuta vaikka myytäväksi.
Metsää perineenä ja raivaussahaa sekä istutusputkea käyttäneenä kuitenkin arvelin, että ei sentään vielä: ennen kuolemaansa äiti ehti tehdä aukkoa lähes kaikesta (suvun hyväksi).
Mutta sitten soitti toinen kaveri samaa asiaa, olisi jopa vähän kiirekin jollain palstalla.
Teollisuudella taitaa kohta olla pulaa puusta?
Perin metsää eli aukkoa, vähän taimikkoa, joutomaata ja velkaa - olkoon miten pieni korko tahansa, velka maksetaan. Menoja oli noin 3000 euroa vuodessa, lisäksi vakuutukset, pakolliset ja muut hoitotyöt, matkat (225 km suuntaansa). Tuntuipa kivalta periä kuluja ja työtä. Piti myös hankkia sahaa ja varustetta ja opetella ihan uusia töitä, kun ei ole varaa palkata ammattilaisia.
Mutta! Eräänä päivänä alkoi oman työn jälki näkyä. Omat istutukset kasvavat kohisten, oma raivaaminen näkyy jo seuraavan kesän kasvussa, tasaamaani tietä pääsee syvälle metsään,
oja vetää,,, Alan ymmärtää ns. maahenkeä ja koen olevani osa maata, tulevaisuutta, enkä oikeastaan ihan pienellä rahalla luopuisi edes työstä, saati maasta. Lapset nauttivat joskus päätehakkuutuloista?
Minusta on ihan väärin, että tällainen kaupunkilaisvirkamies omistaa alkutuotantoa.
Minullahan on työ ja toimeentulo. Metsätila on oikeastaan luonnollinen osa maataloutta, tilan pankki. Taito ja halu hoitaa metsää pitää myös olla, tilan olisi myös oltava niin lähellä, että sen hoito ei vaadi monen tunnin matkoja ja majoittumisia.
Perimällä tilat pirstoutuvat aina vain pienemmiksi. Kaupungissa asuva ei ehdi eikä osaa metsäänsä hoitaa ja kaikki jää palkallisen, ulkopuolisen tehtäväksi. Metsä tulee rasitteeksi.
Hoitotyötä tuetaan (itse olen nauttinut korkotuesta taimitus- ojitus- ja metsäautotielainoissa),
mutta kuluja piisaa. Myyntituloja on kenties saatavissa kymmenien vuosien päästä.
Apua! Kunnon vasurina tietysti koen olevani kauhea riistokapitalisti.
Onneksi (?) saamme kohta kuulla, kuinka metsäteollisuus pakenee eucalyptuksen perään
lämpöiseen tai halvan puun ja työvoiman perään Venäjälle.
Metsää perineenä ja raivaussahaa sekä istutusputkea käyttäneenä kuitenkin arvelin, että ei sentään vielä: ennen kuolemaansa äiti ehti tehdä aukkoa lähes kaikesta (suvun hyväksi).
Mutta sitten soitti toinen kaveri samaa asiaa, olisi jopa vähän kiirekin jollain palstalla.
Teollisuudella taitaa kohta olla pulaa puusta?
Perin metsää eli aukkoa, vähän taimikkoa, joutomaata ja velkaa - olkoon miten pieni korko tahansa, velka maksetaan. Menoja oli noin 3000 euroa vuodessa, lisäksi vakuutukset, pakolliset ja muut hoitotyöt, matkat (225 km suuntaansa). Tuntuipa kivalta periä kuluja ja työtä. Piti myös hankkia sahaa ja varustetta ja opetella ihan uusia töitä, kun ei ole varaa palkata ammattilaisia.
Mutta! Eräänä päivänä alkoi oman työn jälki näkyä. Omat istutukset kasvavat kohisten, oma raivaaminen näkyy jo seuraavan kesän kasvussa, tasaamaani tietä pääsee syvälle metsään,
oja vetää,,, Alan ymmärtää ns. maahenkeä ja koen olevani osa maata, tulevaisuutta, enkä oikeastaan ihan pienellä rahalla luopuisi edes työstä, saati maasta. Lapset nauttivat joskus päätehakkuutuloista?
Minusta on ihan väärin, että tällainen kaupunkilaisvirkamies omistaa alkutuotantoa.
Minullahan on työ ja toimeentulo. Metsätila on oikeastaan luonnollinen osa maataloutta, tilan pankki. Taito ja halu hoitaa metsää pitää myös olla, tilan olisi myös oltava niin lähellä, että sen hoito ei vaadi monen tunnin matkoja ja majoittumisia.
Perimällä tilat pirstoutuvat aina vain pienemmiksi. Kaupungissa asuva ei ehdi eikä osaa metsäänsä hoitaa ja kaikki jää palkallisen, ulkopuolisen tehtäväksi. Metsä tulee rasitteeksi.
Hoitotyötä tuetaan (itse olen nauttinut korkotuesta taimitus- ojitus- ja metsäautotielainoissa),
mutta kuluja piisaa. Myyntituloja on kenties saatavissa kymmenien vuosien päästä.
Apua! Kunnon vasurina tietysti koen olevani kauhea riistokapitalisti.
Onneksi (?) saamme kohta kuulla, kuinka metsäteollisuus pakenee eucalyptuksen perään
lämpöiseen tai halvan puun ja työvoiman perään Venäjälle.
sunnuntai 24. helmikuuta 2008
Monopoli
Hienoa! Joku kommentoi eli joku oikeasti luki oppikirjajuttua. Se kun on tajunnanvirtaa eikä kova kannanotto, jäi jotain sanomatta: tarkoitan ensisijaisesti, että jonkin toimijan pitäisi tehdä niin hyviä oppikirjoja, että ne pakottaisivat toisetkin tekemään. Ja aitona vasemmistolaisena sanon, että en todellakaan panisi pahakseni, että yhtenä merkittävänä toimijana olisi yhteiskunta, kilpailijana: monopoli olisi myös minulle yököttävä ajatus. Jäljet pelottavat: jos kirjan ainoa totuus on valtion/puolueen totuus, onkin kyse pravdasta (raamatusta, natsismista,...)
Yhteiskunnan tulisi mielestäni kuitenkin säilyttää monopolinsa eräillä infrastruktuurin perusaloilla. Posti on hyvä esimerkki, samoin päätieverkko, rautatiet.
Jossain tulee raja porvareillekin: ei edes kykypuolue yksityistäne oikeuslaitosta tai armeijaa.
Hirmuista eriarvoisuutta on jo saatu aikaan suosimalla yksityistä terveydenhoitoa. Terveyskeskukseen on jono, mutta kas, sama lääkäri ottaakin sinut vastaan yksityisesti ja vielä saa osan palkastaan pääomatulona. Kohta hän ottaa vastaan yksitisesti teveyskeskuksen tiloissa jopa!
Samaa kehitellään antamalla posti temmellyskentäksi - syrjäseutujen ihminen maksaa enemmän. No, tottunut hän siihen on: ei hänelle enää lankalinjoja ole, ei laajakaistaa,
ei yhteyksiä julkisin kulkuneuvoin, palveluja kylällä, kun koulu ja pankkikin menivät. Ja taitaapa hän itsekin mennä työn perässä.
Monella alalla yhteiskunnan on myös oltava vahva suuntaa näyttävä (aito) kilpailija.
Miksi esimerkiksi lääkkeistä on maksettava kolminkertainen hinta kannattavuuteen nähden,
eli maksamme tavaramerkistä enemmän kuin tehoaineista. En ymmärrä hengellä ja terveydellä
ahnehtimista. Kehitysmaat saavat Bamakon sopimuksen mukaan sentään n. 30 peruslääkettä
ilman brändejä, tavaramerkkejä, tulleja ja arvonlisäveroja - hyvä alku!
Yhteiskunnan tulisi mielestäni kuitenkin säilyttää monopolinsa eräillä infrastruktuurin perusaloilla. Posti on hyvä esimerkki, samoin päätieverkko, rautatiet.
Jossain tulee raja porvareillekin: ei edes kykypuolue yksityistäne oikeuslaitosta tai armeijaa.
Hirmuista eriarvoisuutta on jo saatu aikaan suosimalla yksityistä terveydenhoitoa. Terveyskeskukseen on jono, mutta kas, sama lääkäri ottaakin sinut vastaan yksityisesti ja vielä saa osan palkastaan pääomatulona. Kohta hän ottaa vastaan yksitisesti teveyskeskuksen tiloissa jopa!
Samaa kehitellään antamalla posti temmellyskentäksi - syrjäseutujen ihminen maksaa enemmän. No, tottunut hän siihen on: ei hänelle enää lankalinjoja ole, ei laajakaistaa,
ei yhteyksiä julkisin kulkuneuvoin, palveluja kylällä, kun koulu ja pankkikin menivät. Ja taitaapa hän itsekin mennä työn perässä.
Monella alalla yhteiskunnan on myös oltava vahva suuntaa näyttävä (aito) kilpailija.
Miksi esimerkiksi lääkkeistä on maksettava kolminkertainen hinta kannattavuuteen nähden,
eli maksamme tavaramerkistä enemmän kuin tehoaineista. En ymmärrä hengellä ja terveydellä
ahnehtimista. Kehitysmaat saavat Bamakon sopimuksen mukaan sentään n. 30 peruslääkettä
ilman brändejä, tavaramerkkejä, tulleja ja arvonlisäveroja - hyvä alku!
perjantai 22. helmikuuta 2008
Sosialismia vai järkeä
Kirja. Oppikirja. Se tunnin runko ennen, nyt yhä enemmän tukena oleva väline, hakuteos ja tietovarasto
Yhä se on olennainen osa opiskelua, huolimatta siitä, että niin tietoa kuin harjoituksiakin saa netistäkin ja materiaaleja jokainen opettaja haalii valtavasti muualtakin. Lama siihen opetti, uutta kirjaa kun ei saanut.
Kirjaa on aina muutettu sen verran, että rinnan ei voi käyttää vanhaa ja uutta.
Tehtävät on pitänyt tehdä kirjaan, niin että sitä ei voi uusiokäyttää. Sidonta on heikko, niin että kirja kestää vain pari vuotta. Kirjalla on siis ollut vaikeaa säästää, mutta kyllä kunnat säästämisessä silti onnistuivat - kustantaja luonnollisesti puolustautui ja bisnes pyörii.
Oppikirjoja ei enää tarkisteta. Toki ne noudattavat opetussuunnitelmaa, mutta hyviä niistä ei tehdä. Niissä on liikaa asiaa, asia on piilotettu silpun sekaan, yhtenäiset opetuskokonaisuudet on silputtu ympäri kirjaa, kirjat ovat liian isoja mitoiltaan ja kulmat murtuvat. Tekstiä ei palstoiteta, vaikka on osoitettu palstojen lukemisen olevan paljon helpompaa lapselle.
Oppikirja taitaa olla vain bisnestä. Ja me veronmaksajathan sen maksamme.
Eli se olennainen kysymys seuraa nyt - kiitos, jos jaksoit tänne asti !
Miksi valtiolla ei enää ole omaa kustantamoa joka tekisi oppimateriaaleja. Peruskouluhan on jokseenkin sama tai pitäisi olla sama koko maassa.
Aikanaan Valtion painatuskeskus teki elämänkatsomustietoon oppikirjat, syy lienee se, että markkinat olivat hyvin pienet eikä kustantajia sellainen kiinnosta
Yhä se on olennainen osa opiskelua, huolimatta siitä, että niin tietoa kuin harjoituksiakin saa netistäkin ja materiaaleja jokainen opettaja haalii valtavasti muualtakin. Lama siihen opetti, uutta kirjaa kun ei saanut.
Kirjaa on aina muutettu sen verran, että rinnan ei voi käyttää vanhaa ja uutta.
Tehtävät on pitänyt tehdä kirjaan, niin että sitä ei voi uusiokäyttää. Sidonta on heikko, niin että kirja kestää vain pari vuotta. Kirjalla on siis ollut vaikeaa säästää, mutta kyllä kunnat säästämisessä silti onnistuivat - kustantaja luonnollisesti puolustautui ja bisnes pyörii.
Oppikirjoja ei enää tarkisteta. Toki ne noudattavat opetussuunnitelmaa, mutta hyviä niistä ei tehdä. Niissä on liikaa asiaa, asia on piilotettu silpun sekaan, yhtenäiset opetuskokonaisuudet on silputtu ympäri kirjaa, kirjat ovat liian isoja mitoiltaan ja kulmat murtuvat. Tekstiä ei palstoiteta, vaikka on osoitettu palstojen lukemisen olevan paljon helpompaa lapselle.
Oppikirja taitaa olla vain bisnestä. Ja me veronmaksajathan sen maksamme.
Eli se olennainen kysymys seuraa nyt - kiitos, jos jaksoit tänne asti !
Miksi valtiolla ei enää ole omaa kustantamoa joka tekisi oppimateriaaleja. Peruskouluhan on jokseenkin sama tai pitäisi olla sama koko maassa.
Aikanaan Valtion painatuskeskus teki elämänkatsomustietoon oppikirjat, syy lienee se, että markkinat olivat hyvin pienet eikä kustantajia sellainen kiinnosta
keskiviikko 13. helmikuuta 2008
Väli(huutelu)kysymys
Kuuntelin tuossa kansakunnan valioiden keskustelua eduskunnassa. Välihuutoja, asiattomuuksia, asiapuheen peittämistä. Ala-arvoista käytöstä.
Asia toki oli tärkeä, tuhansien ihmisten työstä ja toimeentulosta siellä väiteltiin.
Ja lisää tuhansia saamme siitä, että välillisesti jokainen sellunkeittäjä ja paperimies tarjoaa leipää vaimolleen, lapsilleen. Vähän makkaraakin.
Paljonko kunnat ja valtio menettävät verotuloja? Onko omistaja valtion saamat osinkotulot todella niin isot, että menetetyt verotulot ja maksettavat tuet ja työttömyyskorvaukset sekä huonon olon tuottamien oireiden kustannukset eivät riitä vastapainoksi?
Oikein kannettiin huolta toimeentulosta, tukiratkaisuista. Ja tavallaan oikein on tietysti puolustaa vain markkinatalouteen ja ahneuteen perustavaa ratkaisuakin, tämähän se hallitus-oppositioasetelma on.
Oppositio sentään kyseenalaisti, olisiko valtio voinut käyttää ohjantaansa. Olisi: kolmannes osakkeista olisi saanut aikaan vaikka yhtiökokouksen, erottanut operatiivisen johdon,
hankkinut lisärahoitusta. Pelkkä vihjaus suurimmalta omistajalta riittäisi, se isännän ääni.
Kaikki puun saatavuuteen osoitetut perustelutkin on jo (puolueettomastikin) osoitettu kupliksi.
Eivätkä ne lopettamispäätökset mitenkään turvaa alan muuta toimintaa, jo nyt esimerkiksi UPM ajaa alas sahojaan.
Mutta kukaan ei tullut sivulauseessakaan kysyneeksi saati myöntäneeksi , oliko Ison Ension ratkaisu moraalisesti oikein.
Oikeastaanhan kysymys on siitä, että meidän ensomme ja upämmämme haluavat perustaa tehtaansa sinne, missä puu on halpaa ja pienipalkkaista työvoimaa saa. Sinnehän ne venäjälle katsovat.
Asia toki oli tärkeä, tuhansien ihmisten työstä ja toimeentulosta siellä väiteltiin.
Ja lisää tuhansia saamme siitä, että välillisesti jokainen sellunkeittäjä ja paperimies tarjoaa leipää vaimolleen, lapsilleen. Vähän makkaraakin.
Paljonko kunnat ja valtio menettävät verotuloja? Onko omistaja valtion saamat osinkotulot todella niin isot, että menetetyt verotulot ja maksettavat tuet ja työttömyyskorvaukset sekä huonon olon tuottamien oireiden kustannukset eivät riitä vastapainoksi?
Oikein kannettiin huolta toimeentulosta, tukiratkaisuista. Ja tavallaan oikein on tietysti puolustaa vain markkinatalouteen ja ahneuteen perustavaa ratkaisuakin, tämähän se hallitus-oppositioasetelma on.
Oppositio sentään kyseenalaisti, olisiko valtio voinut käyttää ohjantaansa. Olisi: kolmannes osakkeista olisi saanut aikaan vaikka yhtiökokouksen, erottanut operatiivisen johdon,
hankkinut lisärahoitusta. Pelkkä vihjaus suurimmalta omistajalta riittäisi, se isännän ääni.
Kaikki puun saatavuuteen osoitetut perustelutkin on jo (puolueettomastikin) osoitettu kupliksi.
Eivätkä ne lopettamispäätökset mitenkään turvaa alan muuta toimintaa, jo nyt esimerkiksi UPM ajaa alas sahojaan.
Mutta kukaan ei tullut sivulauseessakaan kysyneeksi saati myöntäneeksi , oliko Ison Ension ratkaisu moraalisesti oikein.
Oikeastaanhan kysymys on siitä, että meidän ensomme ja upämmämme haluavat perustaa tehtaansa sinne, missä puu on halpaa ja pienipalkkaista työvoimaa saa. Sinnehän ne venäjälle katsovat.
tiistai 12. helmikuuta 2008
Kansakuntien rehdit nuoret kilvoittelemassa
Kolme lahjontaa, veronkiertoa, petos. Sovittuja otteluita.
Törkeä huumausainerikos. Elinikäinen kilpailukielto epo:n toistuvasta käytöstä/kiinnijäännistä.
Oliko ohjelma Poliisi-TV? Ei, se oli urheiluruutu. (Ja ihan kuin häpeillen juontaja kertoi
ihan yhden urheilu-uutisenkin, jossa kännykkämerkin tukema ammattijoukkue hävisi.)
Tätäkö on urheilu? Voitto keinolla millä tahansa.
Kotikaupungin seura on jenkkejä ja virolaisia ja venäläisiä ja ruotsalaisia, kaikki työkseen urheilevia. Kuka harrastaa? Ketä kannustaa, kun kukaan ei ole oma vaan palkkasoturi.
Yhteiskunta laatii rakenteet, liigat kahmivat parhaat vuorot ja nuoret pelaavat yöllä.
Onko yleisö sen parempi: otteluihin mennään kaljalle ja pois kotoa ja purkamaan aggressioita.
Haloo! Missä on se urheilun uusi de Coubertin, joka sanoo, että ei vain nopeammin, voimakkaammin ja korkeammalle, vaan myös rehellisesti.
Törkeä huumausainerikos. Elinikäinen kilpailukielto epo:n toistuvasta käytöstä/kiinnijäännistä.
Oliko ohjelma Poliisi-TV? Ei, se oli urheiluruutu. (Ja ihan kuin häpeillen juontaja kertoi
ihan yhden urheilu-uutisenkin, jossa kännykkämerkin tukema ammattijoukkue hävisi.)
Tätäkö on urheilu? Voitto keinolla millä tahansa.
Kotikaupungin seura on jenkkejä ja virolaisia ja venäläisiä ja ruotsalaisia, kaikki työkseen urheilevia. Kuka harrastaa? Ketä kannustaa, kun kukaan ei ole oma vaan palkkasoturi.
Yhteiskunta laatii rakenteet, liigat kahmivat parhaat vuorot ja nuoret pelaavat yöllä.
Onko yleisö sen parempi: otteluihin mennään kaljalle ja pois kotoa ja purkamaan aggressioita.
Haloo! Missä on se urheilun uusi de Coubertin, joka sanoo, että ei vain nopeammin, voimakkaammin ja korkeammalle, vaan myös rehellisesti.
perjantai 8. helmikuuta 2008
Oman edun valvojat
Aina vaalivuonna joku (tilattu?) tutkija julistaa, että kunnan virkamiehet osallistuvat aivan liikaa kunnan päätöksentekoon. Täytämme yli kolmanneksen valtuustoista ja lautakunnista.
Sävy julistuksissa on se, että ajamme omaa etuamme hoitaessamme muka ihmisten asioita.
Olisiko kuitenkin mahdollista, että joku olisi aidosti kiinnostunut hoitamaan kansalaisten etua? Monipuolisesti, ei vain oman alansa asioissa.
Virkamies on tietenkin jäävi oman hallinnonalansa asioissa. En tietenkään voi mennä päättämään (ennen eläköitymistäni) opetusasioista. Mutta hölmöä olisi jättää käyttämättä
asiantuntemustani, kun niistä päätetään: totta kai syötän tietoa omille viiteryhmilleni, kerron puutteista, käytännön vaikeuksista, koulujen tilasta ja rakennan toimintasuunnitelmia.
Kukapa käytännön paremmin tuntee - voi kyllä olla niinkin, että liian nöyrä hallintoalamaisesti toimiva virkamies on vailla avarampia näkemyksiä ja ikkunoita tulevaisuuteen, näkee asiat vain pienellä paikallaan. Mutta nöyräksi ei tarvitse ruveta, meillä ei ole alamaisia vaan kansalaisia.
Tietenkin toteutan päättäjien tekemät päätökset silti, kunnon virkamiehenä.
Minua loukkaa suuresti ajatus, että en saisi asettua valtuustoehdokkaaksi. Miten tasa-arvoni kuntalaisena toteutuisi - kai minä sitten saisin helpotusta veronmaksusta tai jotain muuta lohdutusta...? Ja näyttäkää minulle ne kansalaisten innokkaat rivit, jotka kilpailevat
pääsemisestä virkamiesten jättämille luottamustoimipaikoille!
Sävy julistuksissa on se, että ajamme omaa etuamme hoitaessamme muka ihmisten asioita.
Olisiko kuitenkin mahdollista, että joku olisi aidosti kiinnostunut hoitamaan kansalaisten etua? Monipuolisesti, ei vain oman alansa asioissa.
Virkamies on tietenkin jäävi oman hallinnonalansa asioissa. En tietenkään voi mennä päättämään (ennen eläköitymistäni) opetusasioista. Mutta hölmöä olisi jättää käyttämättä
asiantuntemustani, kun niistä päätetään: totta kai syötän tietoa omille viiteryhmilleni, kerron puutteista, käytännön vaikeuksista, koulujen tilasta ja rakennan toimintasuunnitelmia.
Kukapa käytännön paremmin tuntee - voi kyllä olla niinkin, että liian nöyrä hallintoalamaisesti toimiva virkamies on vailla avarampia näkemyksiä ja ikkunoita tulevaisuuteen, näkee asiat vain pienellä paikallaan. Mutta nöyräksi ei tarvitse ruveta, meillä ei ole alamaisia vaan kansalaisia.
Tietenkin toteutan päättäjien tekemät päätökset silti, kunnon virkamiehenä.
Minua loukkaa suuresti ajatus, että en saisi asettua valtuustoehdokkaaksi. Miten tasa-arvoni kuntalaisena toteutuisi - kai minä sitten saisin helpotusta veronmaksusta tai jotain muuta lohdutusta...? Ja näyttäkää minulle ne kansalaisten innokkaat rivit, jotka kilpailevat
pääsemisestä virkamiesten jättämille luottamustoimipaikoille!
torstai 7. helmikuuta 2008
Me vanhurskaat
Kestävä kehitys tarkoittaa toimintaa niin, että tulevaisuuden ihmisen toiminta ei kohtuuttomasti vaikeudu, so. hänellä on materiaaleja, energiaa, riittävän puhdas ja monipuolinen maailma elää kaikkine biodiversiteetteineen. Vaan kun tämäkin on nyt poliittinen termi eri sisältöineen ja kilpailukeino äänestäjistä. Yäk!
Tunnen paljon maailman hyvinvoinnista (maailman, ei oman navan) aidosti kiinnostuneita ihmisiä. Hiukan vähemmän, toki paljon, tunnen ihmisiä, jotka myös toimivat tavoitteensa eteen.
Nuorison intoa toimia ilman resursseja, tehokkaasti, ehdottomasti omaa aitoa aatettaan ajaen kunnioitan erityisesti. Välimuotoja heillä ei ole, kaikki on on tai off, kaikki muut ovat väärässä: monetkohan haukut sainkaan, kun ostin väärää tuotetta tai en ehtinyt kadunvaltaukseen toisen tapahtuman takia. Kerran jäin siivoamaan, kun piti lähteä verta luovuttamaan. Voi synnin määrää!
Ei minun tarvitse olla se, joka pelastaa koko maailman. Olen varmasti maailmalle parempi, jos keskityn kunnolla muutamaan asiaan: tärkeintä minulle ovat lapset, tasa-arvoinen kehitys ja luonto.
Joka päivä saan tietenkin tehdä valintoja myös maailman eduksi. Voin ostaa reilun kaupan tuotteita, lähiruokaa, boikotoida joitakin firmoja tai maita, pyöräillä autoilun sijaan. Jne.
Mutta koskapa pääsisi valitsemaan oikeasti isoja asioita - tuntuu vähän näpertelyltä ja oman tunnon rauhoittelulta tämä. Hei - minun pitää päästä politiikkaan mukaan!
Ikävä kyllä on niitäkin, joiden ei koskaan "tarvitse" ajatella kuin itseään ja nykyhetkeä, heillä on vain oikeuksia.
Tunnen paljon maailman hyvinvoinnista (maailman, ei oman navan) aidosti kiinnostuneita ihmisiä. Hiukan vähemmän, toki paljon, tunnen ihmisiä, jotka myös toimivat tavoitteensa eteen.
Nuorison intoa toimia ilman resursseja, tehokkaasti, ehdottomasti omaa aitoa aatettaan ajaen kunnioitan erityisesti. Välimuotoja heillä ei ole, kaikki on on tai off, kaikki muut ovat väärässä: monetkohan haukut sainkaan, kun ostin väärää tuotetta tai en ehtinyt kadunvaltaukseen toisen tapahtuman takia. Kerran jäin siivoamaan, kun piti lähteä verta luovuttamaan. Voi synnin määrää!
Ei minun tarvitse olla se, joka pelastaa koko maailman. Olen varmasti maailmalle parempi, jos keskityn kunnolla muutamaan asiaan: tärkeintä minulle ovat lapset, tasa-arvoinen kehitys ja luonto.
Joka päivä saan tietenkin tehdä valintoja myös maailman eduksi. Voin ostaa reilun kaupan tuotteita, lähiruokaa, boikotoida joitakin firmoja tai maita, pyöräillä autoilun sijaan. Jne.
Mutta koskapa pääsisi valitsemaan oikeasti isoja asioita - tuntuu vähän näpertelyltä ja oman tunnon rauhoittelulta tämä. Hei - minun pitää päästä politiikkaan mukaan!
Ikävä kyllä on niitäkin, joiden ei koskaan "tarvitse" ajatella kuin itseään ja nykyhetkeä, heillä on vain oikeuksia.
sunnuntai 3. helmikuuta 2008
Hiihtäessä - kyllä, tänäkin vuonna on voinut hiihtää - on aikaa ajatuksen lentää.
Erään kerran valaistun ladun tietä alittavassa tunnelissa kävi mielessä, kun siitä oli tarpeeksi moni tietysti jo satoja kertoja rankuttanut, että voisi ne yhä vähemmät kunnan rahat käyttää paremminkin. Voihan ajatella priorisoimista: kunta käpertyköön perustoimintoihinsa, so. sosiaalityöhön ja mummojen hoitamiseen, loppu on ylellisyyttä. Näilläkin valoilla, latukoneilla, tunneleilla, puruilla olisi yksi alkoholisti taas hoidettu?
Omatuntoni on yhä puhdas. Varmasti hoidokkeja tulee kunnalle sitä vähemmän, mitä paremmin väki vapaaehtoisesti liikkuu. Latuverkot on hoidettava.
Mutta saman tien olisi saatava kaikenikäisille lähiliikuntapaikkoja, ettei liikkumaan aina tarvitse mennä koneella. On myös oltava hoidettu polkuverkosto laavuineen, jotta myös ne, jotka eivät osaa tai halua hiihtää, voisivat liikkua muualla kuin pyörätien tukkeina tai latuja polkien. Vuorenvarmasti myös uimahalliverkostoa tavitaan säästämään rahaa terveyspalveluista.
Mutta rajansa kaikella, ammattilaisurheilijat tukekoot itse itseään.
Aivan yhtä varmaa säästämistä on kulttuurin tukeminen. Henkinen vireys yhä vanhenevalla väestöllä on avainasia, siis meille kaikille, ei vain vanheneville. Aika hurjaa kulttuuripolitiikkaa on vuorottelu: tänä vuonna nipistämme harrastajilta, ensi vuonna kultturilaitoksilta tasa-arvon nimissä.
Mutta kaikki me tietysti ymmärrämme, että kunnan päätehtävä on säästää, ei tuottaa asukkailleen palveluja?
Erään kerran valaistun ladun tietä alittavassa tunnelissa kävi mielessä, kun siitä oli tarpeeksi moni tietysti jo satoja kertoja rankuttanut, että voisi ne yhä vähemmät kunnan rahat käyttää paremminkin. Voihan ajatella priorisoimista: kunta käpertyköön perustoimintoihinsa, so. sosiaalityöhön ja mummojen hoitamiseen, loppu on ylellisyyttä. Näilläkin valoilla, latukoneilla, tunneleilla, puruilla olisi yksi alkoholisti taas hoidettu?
Omatuntoni on yhä puhdas. Varmasti hoidokkeja tulee kunnalle sitä vähemmän, mitä paremmin väki vapaaehtoisesti liikkuu. Latuverkot on hoidettava.
Mutta saman tien olisi saatava kaikenikäisille lähiliikuntapaikkoja, ettei liikkumaan aina tarvitse mennä koneella. On myös oltava hoidettu polkuverkosto laavuineen, jotta myös ne, jotka eivät osaa tai halua hiihtää, voisivat liikkua muualla kuin pyörätien tukkeina tai latuja polkien. Vuorenvarmasti myös uimahalliverkostoa tavitaan säästämään rahaa terveyspalveluista.
Mutta rajansa kaikella, ammattilaisurheilijat tukekoot itse itseään.
Aivan yhtä varmaa säästämistä on kulttuurin tukeminen. Henkinen vireys yhä vanhenevalla väestöllä on avainasia, siis meille kaikille, ei vain vanheneville. Aika hurjaa kulttuuripolitiikkaa on vuorottelu: tänä vuonna nipistämme harrastajilta, ensi vuonna kultturilaitoksilta tasa-arvon nimissä.
Mutta kaikki me tietysti ymmärrämme, että kunnan päätehtävä on säästää, ei tuottaa asukkailleen palveluja?
perjantai 1. helmikuuta 2008
Elämme aikaa, jolloin varallisuutta on jaettavaksi enemmän kuin ikinä historiallisena aikana.
Mutta voi voi, eihän sitä jaeta. Se otetaan vain omistajille, täysin laillisesti ja vieläpä pienemmällä veroprosentilla kuin palkkatyöntekijät maksavat.
Siis ne vähemmän ansaitsevat maksavat leijonanosan yhteiskunnan palveluista.
Kantavat vastuuta - mikä on osakkeenomistajan yhteiskuntavastuu?
Mikä on ns. normaaliaika, kun kaikkina vuosina kuntien tulee säästää, sopeutua, mukautua.
Kehittäminen on synonyymi säästämiselle.
Huippusuoritus on suurimmalla osakkeenomistajalla eli valtiolla. Miten se käytti ohjantaoikeuttaan, kun Iso-Ensio ajoi kannattavia tehtaitaan alas? Haisee osaketuotolle, ei
vastuulliselle työllisyyspolitiikalle. Haisee porvarille.
Ja ennustus seuraa! Tulee sekin aika, jolloin Kiinat ja Romaniat ovat saavuttaneet meikäläisen
palkka- ja työolosuhdetason. Sitä odotellessa ajetaan (en minä!) suurin osa teollisista
työpaikoista muualle ja sitten, kun palkoilla voi taas kilpailla, ei meillä ole osaamista eikä ideoita.
Meillähän on vain toinen toisiaan palvelevia jäljellä.
Pitäisi luoda laillinen keino ottaa kohtuullinen osa tuotosta yhteiskunnan käyttöön.
Mutta voi voi, eihän sitä jaeta. Se otetaan vain omistajille, täysin laillisesti ja vieläpä pienemmällä veroprosentilla kuin palkkatyöntekijät maksavat.
Siis ne vähemmän ansaitsevat maksavat leijonanosan yhteiskunnan palveluista.
Kantavat vastuuta - mikä on osakkeenomistajan yhteiskuntavastuu?
Mikä on ns. normaaliaika, kun kaikkina vuosina kuntien tulee säästää, sopeutua, mukautua.
Kehittäminen on synonyymi säästämiselle.
Huippusuoritus on suurimmalla osakkeenomistajalla eli valtiolla. Miten se käytti ohjantaoikeuttaan, kun Iso-Ensio ajoi kannattavia tehtaitaan alas? Haisee osaketuotolle, ei
vastuulliselle työllisyyspolitiikalle. Haisee porvarille.
Ja ennustus seuraa! Tulee sekin aika, jolloin Kiinat ja Romaniat ovat saavuttaneet meikäläisen
palkka- ja työolosuhdetason. Sitä odotellessa ajetaan (en minä!) suurin osa teollisista
työpaikoista muualle ja sitten, kun palkoilla voi taas kilpailla, ei meillä ole osaamista eikä ideoita.
Meillähän on vain toinen toisiaan palvelevia jäljellä.
Pitäisi luoda laillinen keino ottaa kohtuullinen osa tuotosta yhteiskunnan käyttöön.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
