Lisää säästöjä

Koulutoimi sai säästövelvoitteen. Edellisten kehittämisten lisäksi pitäisi raapaista 500 000 euroa pois.
Kaikki löysä on jo vuosia sitten otettu pois. Ei ole enää jäljellä kuin opetus?
Siis virkamiehet tekemään ehdotuksia, käsky oli selvä.

277 tuntia pois perusopetuksen tuntikehyksestä, 43 lukiosta. Puolet säästöstä saavutettaisiin. No, yhdysluokkia, luokkakokojen kasvamista, ei avustajia - normaaliluokat yli 30 oppilasta, mutta n. 20 samankokoista yhdysluokkaa myös. Opettajia 20 vähemmän kuin nyt. Tehdään tällainen ehdotus, lautakuntahan sen päättää.
Ja ehdotus tehtiin, kun poliittiset ohjeet kerran oli valtuustolta saatu.

No mitäs lautakunta? Vähän kyselyä etukäteen ja kokouksessa ja yksimielisesti esitys meni nurin. Ihan kuten oli esittelijä ajatellutkin, mutta kun esitys oli tehtävä.
Kas kun säästöt olisivat olleet valtavaa tuhlausta.
Kun opetukseen käytettäviä tunteja ei ole riittävästi, kun ryhmäkoot kasvavat, menetetään säästöjä moninkertaisesti suurempi valtion apu ryhmäkokojen pienentämiseksi.

Isompi asia kuin talous olisi kuitenkin se, että kaikki oletetut säästöt olisi kohdistettu jälleen kerran siihen kaikkein heikoimpaan oppilaaseen. Hänhän eniten avustajaa ja opettajan aikaa ja pientä, turvallista ryhmää tarvitsee.

Mitä säästämistä jää jäljelle? Lomautus ei käy: lapsella on oikeus opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen - siis ei oleiluun - joka ikinen päivä. Ruoka on alle 80 snt päivää kohden. Kirjamäärärahat, kalustomäärärahat, sijaisten palkkaus on kaluttu loppuun.
Seinistä voi säästää? Juuri on lakkautettu kouluja, Alakylä ihan konkreetisti purettu.
Pikkuremppa on ajoissa tehtävä, tai tulee iso aivan liian pian.
Silti katson oikeammaksi säästää seinistä, opetusvälineistä, kalustosta, oppilaskuljetuksista itse valittuun erikoisluokkaan kuin opetuksesta.

Ei riitä, läheskään. Uusi valtuusto asian joutuu ratkaisemaan.

Säästöä

Kunnan tehtävä on ensisijaisesti säästää?

Valtion ja kunnan työnjako on muotoutumassa sellaiseksi, että valtio säästää yhä uusia tehtäviä kunnille, jopa lakisääteisiä velvotteita. Samalla valtio jättää palauttamatta yhä suuremman osan kuntien keräämästä rahasta valtionosuuksina ja jättää omia tehtäviään hoitamatta eli kuntien hoidettaviksi.
Kriittinen lukija tietää, että tänä vuonna kunnat saavat lisää rahaa (150 milj.): se on kuitenkin useita vuosia viivästettyä indeksikorotusta, kymmenessä vuodessa supistukset ovat n. 6 mrd.

Mitäpä jää kunnan tehtäväksi? Käperrytään lakisääteiseen, tehdään sekin niukimmalla mahdollisella tavalla, säästetään, keskitetään supistetaan. Näin jopa hyvinvoivassa etelässä, väestöpohjaltaan terveessä kunnassa. Entä siellä, jossa väestö on lähinnä eläkeläisiä ja työttömiä ne loput, lapsia syntyy esimerkiksi kuusi vuodessa.

Kuntien elinkelpoisuus vaihtelee. Useat ovat elinkelvottomia ilman valtion hyvin voimakasta tukea ja samalla puuttumista asioihin. Useat ovat näennäisesti hyvinvoivia, esimerkiksi käenpoikakunnat keskuksen ympärillä: työ tehdään ja palkka haetaan keskuksesta, palvelut samoin, ja vero maksetaan omaan kuntaan.
Tasoitusta tarvitaan: valtionapujen leikkauksen iso tavoite onkin pakottaa kunnat yhteistyöhön, jopa kuntaliitoksiin.

Terve kunta järjestää palvelut itsenäisesti, laadukkaina. Terve kunta voi jopa investoida. Tieverkko, rakennukset ovat kunnossa. Voidaan suunnitella ja kehittää ainaisen säästämisen ja selviämisstrategian sijaan. Veroprosentti pysyy kohtuullisena. Näytä minulle terve kunta!
Tuleeko monesta heikosta kunnasta yksi vahva?

Aivan aiheellinen pelko on, että kuntaliitostilanteessa palvelut keskitetään tulevaan kuntakeskukseen. Puhetta on jo: esimerkiksi Kokoomus ilmoittaa kehittävänsä Suomea ja puhuu juuri tästä seuraavassa lauseessa. Palvelujen karkaaminen keskustaan naamioidaan sanomalla: - Palvelujen saatavuus omassa kunnassa varmistetaan laadukkaina.

Laatu? Totta, keskittämällä palvelu yhdeksi pisteeksi on helpompi valvoa laatua, mutta...Oikeiston laatu tarkoittaa toteutuessaan, vaikka niin ei saa sanoa, että se, jolla on varaa maksaa palveluista, saa sitä. On oltava varaa ja aikaa matkustaa palvelujen luo. Yksityisiä, maksullisia palveluja otetaan osaksi kunnan palveluja jopa ainoiksi vaihtoehdoiksi.

Vasemmisto vaatii lähipalvelut toimiviksi, kaikkien saavutettaviksi, tasa-arvoisiksi asuitpa missä päin kuntaa (Suomea) tahansa.

Ilmeinen tarkoitus on, että kuntien väliset yhteistyösopimukset puretaan ja muodostetaan suurkunta sopijakunnista? Mikä muuttuu? Näen ainakin yhden hienon asian. Nyt on valittu kuntien valtuustoissa edustajat hoitamaan kuntayhtymien ym. asioita, pienryhmät on joka kunnanvaltuustossa sivuutettu. Toisen asteen demokratia ei olekaan aitoa, kun isot puolueet jakavat hallintopaikat (mutta eivät vastuuta yksin). Ison kunnan päättäjinä pienryhmätkin ovat mukana kaikessa.

Maakunnan kokoinen kunta voi olla hyvä talouden kannalta. Maakunnan kokoinen kunta on demokratian kannalta kauhistus.

Liikuttavan yksimielistä

Lähipalvelut on turvattava...
Joka ikinen puolue tai ryhmittymä sanoo näin. Sanoo ja tarkoittaa sitä.
Mutta kunnon käskyssä on myös Mitä se on-osuus. Ja siinä on eroa.

Kuntaliitossopimus on pääasiassa turva kunnan pääkeskuksen ulkopuoliselle alueelle. Taataan niiden palvelujen taso, jotka ovat sopimishetkellä, esimerkiksi viideksi vuodeksi. Taataan myös työntekijöiden toimeentulo.

Sopimus on voimassa määräajan, ja sitten on kirves heilunut, lähes poikkeuksetta.
Palvelut ovat karanneet keskustaan. Työntekijöiden asemaa ei sopimusaikana ole hoidettu, ja kas, he ovat tarpeettomia loisia, kun olisi ollut vuosia aikaa etsiä korvaavaa työtä myös kunnan organisaatiossa.

Lähipalvelut on siis turvattu. Omassa kunnassa on edelleen palvelu. Kun keskitetään, on taattu palvelun laadun säilyminen - niin on ainakin sanottu meille sinisilmäisille.

Todella iso kuntaliitosrumba tarkoittaa tässä mielessä aivan kamalia. Esimerkiksi Luumäen rajalta on vaikkapa Korvenkylään nytkin matkaa yli 60 kilometriä, sentään valtatietä. Entä sitten uudessa, vielä valtavammassa kunnassa: jokin laitos sijoitetaan vaikkapa Luumäelle, omaan kuntaan, ja Parikkalan perämutkista saman kunnan asukas tarvitsee palvelua. Palvelu on omassa kunnassa - lähipalvelu? Jo nyt, EKSOTE-aikana, lappeenrantalaisia vanhuksia on rahdattu Parikkalaan kauas omaisistaan, kodeistaan, ystävistään laitostumaan kai sitten, helpommiksi hoitaa?

Tällä ajatustavalla palvelut voisi keskittää Helsinkiin, koko Suomen lähipalveluiksi. Aika usein näin taitaa tapahtuakin.

Palvelujen keskittäminen todella säästää. On nimittäin keksitty takuuvarma automaatti! Kun palvelu on kaukana tai muuten hankalasti saavutettava (kuten päivystys), ihmiset jäävät herkemmin kotiin, vaikka olisi todellista tarvettakin.
Ja loistava johtopäätös tästä on, että palvelua voidaan edelleen ajaa alas, koska kysyntä on vähentynyt: tulkinta on, että tarve on vähentynyt.

Toisinkin päin on tapahtunut. Esimerkiksi ympäristötoimen toimipisteitä on sopimuksen mukaan pidetty auki, vaikka kävijöitä ei olisi kuin kaksi vuodessa. Olisiko järkevämpää olla kännykän ja netin päässä keskustassa tekemässä työtä kuin päivystää seiniä, varsinkin kun esimerkiksi lakisääteisistä monen alan terveys- ja ympäristötarkastuksistakaan ei ehditä tekemään kuin kolmannes.

Ei. Lähipalvelu tarkoittaa minulle saavutettavissa olevaa palvelua. Palvelu ei voi edellyttää oman auton hankintaa tai tukemattomia taksimatkoja kymmeniä kilometrejä.

Tällainen venkoilu ihmisten perusasioilla panee etsimään helpompaa reittiä päästä palvelujen piiriin. On synnytetty suoranainen tilaus yksityisille toimijoille.
Osa heistä tekee työnsä asiallisesti ja todellakin täydentää kunnan palveluverkkoa. Osa on puhtaasti rahastamassa, osa toimii lakien ja säännösten harmaalla alueella, kun valvonta on olematonta. Isoimmat kotiuttavat tulonsa ulkomaille. Hyvää tietysti on, että syntyy elinkeinotoimintaa, syntyy verotuloja, mutta kunnalle jäävät yhä ne varattomat ja ne, joita yksityinen ei pysty tai halua hoitaa.

Palvelut voidaan yrittää korvata palveluseteleillä tai esimerkiksi päivähoitoa korvaavilla kotihoitotuilla, Lappeenranta-lisillä ym. Kaunis ajatus valinnanvapaudesta - vai osoitus palveluverkon toimimattomuudesta ja haluttomuudesta hoitaa kunnan perustehtävää? Molemmat, ja asiat on nähtävä joka kerran yksilöstäkin lähtien, tilanteen ja tarpeen mukaan. Olen usein kysynyt ääneenkin, paljonko näidenkin rahojen avulla olisi voinut lisätä tai laatuistaa kunnan omaa palveluverkkoa.

Eu suoraan valehdeltiin meille subsidiariteettiperiaatteella, eli läheisyysperiaatteella. Päätökset tuodaan lähemmäs ihmistä. Jep.

Koulushoppailua

Vanhemmat haluavat lapselleen parasta. Vanhemmat valitsevat lapselleen tulevaisuutta.
Lähikoulu on tavallinen peruskoulu, siis lapsi pyrkimään erityisluokalle tai erityiskouluun. Pitäähän kieltä osata, ilmaisutaitoja hankkia, musiikkia, liikuntaa opiskella enemmän.
Itse vanhemmat eivät saaneet soitonopetusta tai lahjat eivät rittäneet. Kielillä osataan lähinnä vaieta, ja ilmaisutaito on lähinnä aggressioita kotona. Liikunnassa oltiin kakkostasoa. Omia toiveita siis lapsen kautta! Mutta tässä pitää sanoa vahvasti: - Toisaalta...

Se lähikoulu on kuitenkin osa maailman parasta peruskoulua. Suomen loistava PISA-menestys on juuri koulujen yhtäläisyyttä ja tasa-arvoa maan kaikissa osissa.
Se lähikoulukin todennäköisesti painottaa joitakin asioita, esimerkiksi luontoa, ympäristöä, musiikkia, liikuntaa. (Valitettava totuus: koulujen välillä on jopa kahden vuoden eroja oppimisessa! Tämä kertoo kuitenkin enemmän oppilaista kuin koulusta.)

Mihin koulushoppailu johtaa, on jo osin näkyvissä. Koulut ovat eriarvoistumassa. Koska erityisluokille, erityiskouluihin on paljon hakijoita, on pidettävä pääsykoe: vain hyviä oppilaita meille, lähikouluihin jäävät loput. Sittenhän voikin ruveta laatimaan ranking-listaa koulujen opetustasosta, onneksi Opetushallitus ei tähän lankaan mene. (Lukiovertailuja aina tehdään, kumma kun oppilasainekseltaan tiukasti karsittu porukka menestyy)

Toinen ongelma syntyy siitä, että lapsi ei enää mahdukaan lähikouluunsa, se kun on muuttunut erityiskouluksi. Lapsi rahdataan siis kauas, samaan aikaan se erityiskoulun oppilas tuodaan kaukaa. Ihan konkreetti esimerkki on omalta koululta, onneksi hyvin hoidettuna: puolet koulua on englanninkielisiä luokkia, puolet tavallisia. Enkkuluokat tietysti mahtuvat. Mutta naapurikoulun venäjänkieliset tarvitsivat lisää tilaa, siis lähikoulusta kaapattiin säätiölle yhä lisää tilaa, luokka kerrallaan. Tilaa tarvittiin myös ruokasalissa , erityisluokissa ja jumppasalissa. Se hyvä hoito tarkoittaa sitä, että tontille rakennettiin päiväkoti ja lähikoulu sai neljä luokkaa sen yläkerrasta. Ja, tätä koulumme on aina korostanut, eliittiä ei ole synnytetty, lapset ovat samanarvoisia.

Hyväksyn voimakkaan erikoistumisen. Mutta en hyväksy peruskoulun rapauttamista ja tavallisen lapsen unohtamista. Vanhempien olisi myös syytä maksaakin jotakin erityisopetuksen kustannuksista, esimerkiksi koulumatkat tai erityismateriaalit.
Erikoistuminen on ison paikkakunnan asia, painotuksia pitäisi olla joka koulussa.
Koulushoppailu, "paremman" koulun hakeminen, on tuomittavaa.

Koulu voi muuttua "huonoksi" esimerkiksi siksi, että siihen sijoitetaan poikkeuksellisen paljon maahanmuuttajia. Tai koulun yhteydessä on vammaisten luokkia, käytöshäiriöisten luokkia. Jopa tietty opettaja voi olla uhkakuva!

Voi meitä vanhempia!

Jumalan viljaa

Ruoasta heitetään pois yli kolmasosa. Tehdään liian isoja annoksia, unohdetaan jääkaapin uumeniin ruokaa liian pitkäksi aikaa. Ei syödä lautasta tyhjäksi. Katsotaan liiankin tarkasti viimeistä myynti- ja käyttöpäivää. Nenää ja makuaistia ei käytetä.

Kauppa tekee parhaansa myydäkseen enemmän. Pakkauskokoja suurennetaan, eikä normikokki tee isosta määrästä monta ateriaa vaan yhden isomman. Jopa karkkipussit ovat jättikokoa, limpparipullot puolitoistalitraisia, kaljat laatikoissa.

Leipä ei kelpaa seuraavana päivänä. Tuoretta pitää olla! leipälaatikko pursuu leipää, joka on heittokunnossa, alimmat homehtuvat, kun tuoretta pitää olla.
Ja kuitenkin juuri nyt on parhaat mahdollisuudet säilyttää, on kylmiöt, pakastimet.

Ruokaa ei kunnioiteta. Ruoka ei ole Jumalan viljaa, koska sitä on runsaasti. Ei ole olemassa enää arkiruokaa: joka päivä voi syödä - ja heittää - vaikka lihaa.
Yhä enemmän on varaa olla ronkeli, syödä vain haluamaansa, jättää osa syömättä.
Jopa meillä, varakkaassa perheessä, oli tapana syödä seuraavan päivän lounaalla edellisen päivän päivällisen tähteet.

Tieto ravinnosta ja ravitsemuksesta on korkealla tasolla. Silti on muoteja, vaikkapa karppaus. On myöskin trendikästä haukkua esimerkiksi kouluruokaa. Kaikki tietävät - ainakin alakoulu opettaa - mistä mitäkin vitamiinia tai hivenainetta saa, mutta silti ns. roskaruoka kelpaa paremmin.

Ei, en toivo pula-aikaa. Hyväksyn myös makutottumukset. Erilaiset allergiat ja intoleranssit eivät myöskään ole koukuttelua. Mutta jotakin asenteelle ruokaan tulee tehdä. Olisiko namibialainen amboperhe hyvä opettaja? Kun menit ambotaloon vieraaksi, sinun tuli jättää osa ruoasta syömättä - muuten eivät naiseet ja lapset saa sinä päivänä ruokaa. Jos söit kaikki ja kehuit, aina kannettiin lisää, vaikka se viimeinenkin kana.