Vastakohtia

Aamu-tv:ssä joku puhui päätöksenteosta. Hän sanoi jotakin siihen suutaan, että päätös on joko ekologinen tai sitten se on poliittinen.
Jäi vaivaamaan. Näinkö on todellakin, ovatko ne vaihtoehtoja tai jopa vastakohtia?

Aivan yhtä hyvin voisi sitten kysyä, onko päätös taloudellinen vai poliittinen: poliittinen voi tässä kysymyksessä näyttäytyä jotenkin arvokkaampana kuin taloudellinen, jotenkin vasemmistolaisen tuntuisena. Ikäänkuin poliittinen olisi samaa kuin tarpeet huomioon ottava. Taloudellinen on taas samaa kuin oikeistolainen ja kova.

Poliittinen aivan varmasti tarkoittaa monelle samaa kuin puolueen tai omaa kannatusta lisäävä. Vastakohta olisi siis yleishyödyllinen, tarpeellinen.

Kiva keksiä lisääkin vastakohtia sanalle poliittinen! Miten olisi humaani vai poliittinen? Tarpeellinen vai poliittinen? Virkamiesten ohjaama vai poliittinen?
Järkevä vai poliittinen? Oikeudenmukainen vai poliittinen?

Nyt kuuluu tietysti koota noista kimppu ja sanoa, että meillä vasureilla on tapana tehdä
ekologisia, taloudellisia, tarkoin harkittuja, humaaneja ja oikeudenmukaisia päätöksiä. Enkä paljon valehtelekaan!

Politiikka on asioiden hoitamista niin, että koko ajan on päämäärä ja tavoite. Minulle se on kansalaisen hyvinvointi, useimmiten niin, että hyvinvointi ei ole vain pienen ryhmän asia. Päämäärä voi jesuiitoilla pyhittää keinot, ei kuitenkaan vasemmistolaisessa politiikassa. Lehmänkaupat, aatteen myyminen isomman edun nimessä ovat jonkun muun ryhmän keinoja. Tässä on kriisin siemen: mm. hallitusohjelma tietenkin sisältää kompromisseja, joita kaikki vasurit eivät voi hyväksyä. Vaikka sana oikeudenmukainen on määrittelemättä, vaadin oikeudenmukaisuutta, ennen kuin päätös on vasemmistolainen.

Mielenkiintoista olisi oikeasti tutkia, onko ajatus ison ryhmän edun käymisestä yksilön edun edellä jotenkin toteutunut. Vaikka äkkiä katsoen näyttäisi, että poliittisia irtopisteitä saisi ajamalla enemmistön etua, kannatusta näyttää saavan juuri päinvastainen. Kas kun se enemmistö, vähäväkiset, sisältää sen suurimmankin puolueen eli nukkuvien puolueen. Ihan totta: on pakko tehdä päätöksiä ihmisen puolesta myös niin, että ihminen ei sitä halua. Kansan puolesta kansaa vastaan, sanoi valistunut itsevaltias tämän asian. (Mitähän on poliittinen diktatuuri, Stalin, Kim Il Sung,arabidemokratia,...)

Aivan liian monelle san poliittinen tarkoittaa samaa kuin vastenmielinen, moraaliton, huonosti hoidettu. Olisikohan poliitikoilla osuutta asiaan?

Aivan liian monelle politiikka tarkoittaa samaa kuin vasemmistolainen. Sinisillä silmälaseilla jätetään kaikki oikeistolainen asioiden politisoiminen ja kovat arvot näkemättä, ja niiden kyseenalaistamista sanotaan asioiden politisoinniksi!

Selväksi kuitenkin on tullut, että politiikka on asioiden tietämistä, selvän ottamista, yhteistyötä. Mikään aate ei riitä politiikaksi, antaa vain selkänojia ja huomioonotettavia periaatteita. Ennen kuin voi kansaa edustaa ja sen etuja ajaa, täytyy
olla lähes täydellinen päättäessään toisten puolesta?

Kohta kirjoitan itseni pussiin. Ihmisiähän politiikassa on mukana.

Leikkaus onnistui

Kunnat on ajettu ahdinkoon. On tekemällä tehty tilanne, jossa ainoa keino selvitä on
palvelujen alasajo, sanottakoon sitä millä nimellä tahansa. Yhteistyökin tarkoittaa sitä, so. toinen kunta järjestää, toinen lopettaa omansa. Kuntaliitos on tätä kirkkaimmillaan.

Valtionosuuksista olen paljonkin kirjoitellut. Kuntien vaikeudet ovat selkeästi valtion aikaansaannoksia valtionosuuksien vähentämisenä ja yhä uusien tehtävien kaatamisena kunnalle. Ainoa menestyjänä säilymisen malli näyttäisi olevan käenpoikamalli, jossa käydään töissä naapurissa ja maksetaan vero omaan kuntaan, käytetään naapurin maksamia palveluja siinä sivussa, esimerkiksi teatteria, kasvatusneuvolaa, lukiota.

Mistä voi leikata? Kaikki hallintokunnat eivät todellakaan saa olla samalla viivalla.
Miten voi henki ja turva olla alisteista omaisuudenhoidolle?

Leikkaus on nopea tapa hoitaa asiat. Mutta menetetyt palvelut on todella hidasta, jopa mahdotonta saada takaisin. Korvaavat, ts. siksi sanonut, välttämättömätkin palvelut maksavat. Leikkaus on useimmiten menonsiirto kunnalta veronmaksajalle ja tulonsiirto kunnalta yksityiselle. Korvaavat korvaavat useimmiten vain osan menetetystä.
Mikä auttaa - lisäleikkaus tietysti!

Kunnaksi alkaa riittää ennen pitkää Poste Restante tai nettiosoite. Tehtävät on jaettu muiden hoidettaviksi, ja veronmaksaja saa maksaa vielä kalliimmin niiden hoitamisesta voittoa tavoittelevalle yksityiselle.
Miksi tuottaa, kun voi järjestää palvelun? Miksi pitää lautakuntia tai virkamiehiä, kun ei ole päätettävääkään?

Olen kohta siinä iässä, että joudun palvelujen piiriin. Apua!

Leikkaus onnistui. Potilas kuoli. Ilkeänä kysyn: silti vai siksi?

Latupohja kantaa, on kova jääpatja. Astupa viereen: hyvä jos saapas riittää!
Valoa on tarpeeksi herättämään metsäänmenohalut, mutta metsä on pitkälti vielä talven valtakuntaa.

Pihalla on kesäisiä ruokavieraita, peipposia ja rastaita. Pihan vakiolinnut eli sinitiaiset, taltiaiset ja pikkuvarpuset tutkivat pönttöjä ja pitävät kevätkonserttiaan. Viherpeippo ryystää ja varikset jutustelevat. Minä päivänä vain voi olla joku hyönteissyöjä mukana, varmana kevään merkkinä. Mutta menepä suolle ja metsään, talvi lyö korville.

Metsä. Pakosta suhtautuminen metsään on ristiriitainen.

Vaarin metsä, äidin metsä. Nyt minun vastuullani, oletus on tietysti, että se hoidetaan, se ei ole taloudellinen rasite, metsä maksaa itse itsensä, teen kovastikin työtä. Raivaan, perkaan ojaa, teen metsätien parannusta. Tuon kaatoja ja raivausriukua kotiin pilkottuna. Talousmetsä, tuotantometsä, hyötymetsä - Martta-mummi kristallisoi idean: - Metsään ei saa turhaan mennä, tuokaa edes käpyjä hellaan!

Se toinen metsä on rauhoittumispaikka, hiljenemispaikka, retkipaikka. Tutkitaan, haistellaan, kuunnellaan. Ollaan. Tieto ei vähennä nautintoa, antaa vain lisää syitä olla utelias. Se, että metsä on henkinen koti, ei yhtään estä keräämästä marjoja ja sieniä tai vaikkapa hiihtämästä ja suunnistamasta.

Jonkinlainen kompromissi olisi, että talousmetsä on hyvässä kasvussa, sen verran raivattu, että siellä voi kulkea, aluskasvillisuus toipunut rajuimmista hoitotoimista, puuta otettaisiin sieltä täältä.

Niin opettaja, niin vaari olen, että metsässä on niitä peikkoja ja menninkäisiä ja vaikka mitä. Kun tulen tietynlaiseen puronvarteen, sammalkuusikkoon tai kalliolle, näen lapsen silmin, keitä siellä ilmiselvästi asuu. Ystävällisiä ovat he! Ystävällisiä, vaikka satuhahmojen pelottavuus oli monestakin syystä tarpeellista, tarkoituksellista: satu tuli jännittäväksi, mutta lapsi ei myöskään mennyt eksymään metsään tai hukkumaan rantaan, kun oli Vuorenpeikko tai Näkki kyttäämässä.

Ilokseni voin sanoa, että perheeni on ihan yhtä hupsua sakkia.

Kuva on paikasta, jossa asuu tonttuja. Pikkutonttujen parrat ovat kuivumassa!

Maltan vielä odottaa

Vaikka omnipotentti aina ajoittain luulenkin olevani, luonto jaksaa palauttaa minut maanpinnalle ajoittain aika rajustikin. Luulen, että kevät alkaa, ja kas, yöpakkaset jatkuvat vielä kuukauden. Hakkaan sementin paljaaksi, ja joka yö vesi jäätyy sille ja aamulla on peilijäätä. Yhä uutta sepeliä vain siivottavaksi! Siirtelen lumia kauemmas polulta ja varastoteltan vieretä, ja huomenna on kuitenkin lammikko sekä polulla että mopon alla. Eikä routa sula, vesi jää teltanpohjaan ja polulle seisomaan, eikä imeydy maahan.

Niin, kevät on nyt viivytellyt, toista kuukautta on menty ees taas. Tai siis siltä on tuntunut - mihin on kuitenkin kadonnut lumi Venlankadun puoleisen seinän vierestä, miksi nurmikkoakin on näkyvissä monessa paikassa? Silmut ovat valtavia ja tienvarren pajukot vihreitä ja punaisia. Kohta poksahtaa!

Ja sitten kun taas huomaa kevään edenneen, luulee vaikka mitä. Tänäänkin lähdin toiveikkaana suolle toteamaan, että lumen ja jään valtakunta on rikkumaton, ihan muutama mätäs vasta paistaa läpi. Metsässä ei saapas aina riitä, on lunta.
Mutta kun oli vihdoin se plussayö! Kun teltasta oli kuin olikin vesi hävinnyt mopon alta.

Lintupöntöt on siivottu, yksi uusikin rakettu. Liikettä on, talitintti käy ahkeraan autokatoksen seinän pöntöllä ja sinitiainen aikoo uuteen pönttöön: kunhan ei aikoisi liian pitkään, kohta tulevat hyönteissyöjätkin, ja kirjosieppo on aika nopea poika. Monena vuonna on talitintti voittanut, mutta joskus on yllättäen pöntöstä lentänyt myös pikkuvarpusia.

Nyt sataa okein kunnolla vettä. Mikään ei voisi minulle sääksi paremmin kelvata: tulin jo kotiin, lumi saa kovaa kyytiä, katupöly huuhtoutuu tai ainakin sitoutuu. Kyllä aamuihmistä taas palkitaan: ajelin mopolla Penttilän tienhaaraan ja takaisin, kiersin suon hankea polkien, haistelin, katselin, kuuntelin kevättä - ei hukkareissu, ei: oli toki lunta, mutta oli tikan pärryytystä, korppipari moikkaamassa, kurjenhuutoa, teerenpeliä. Eikä satanut, ei.

Varmin kevään luonnontapahtuma on kuitenkin pipojen ja hanskojen häviäminen katukuvasta, värikkäiden kevätvaatteiden ja nuhaisten nenien tulo. Ja varma merkki on myös twisti koulun pihalla, tai vesilammikko "apinatalon" alla estämässä kiipeilyä.

Koululaisilla taitaa olla n. 30 työpäivää enää?

Kuva on nimeltään "Timantteja", napattu Hämmäauteensuon laidan metsäautotieltä.

Nuoriso rikastuu

Arhinmäki jakoi lähes 12 miljoonaa nuorisojärjestöille. No hyvä, on hyvä, että toiminnalla on jatkuvuutta, kun näyttöjäkin jo on.

Mutta ainahan kriittinen katsoja näkee, jos haluaa nähdä, jotain, jos ei korjattavaa niin ainakin ihmeteltävää. Vaikkapa tämän: puolueet ovat keksineet rakentaa nuorisolleen rahoituksen useiden eri järjestöjen kautta. Samaa tekevät kaikki, en mitenkään halua nostaa demareita huonoksi esimerkiksi, vain esimerkiksi: demarinuoret saavat rahaa ainakin Nuorten Kotkain Keskusliittona, Sosiaalidemokraattisina Nuorina,Sosiaalidemokraattisena opiskelijajärjestönä. Vas saa rahaa (sirkaman demareiden rahasta) esimerkiksi Vasemmistonuorina ja Suomen Demokratian Pioneerien liittona jne.

Varmasti on perustelut tähän olemassa. Tärkein on tietysti se, että näin tekevät muutkin?

Oikeita syitä voisi olla vaikka toiminta eri ikäryhmien parissa tai eri viiteryhmissä. Mutta aivan varmasti yhteisiä jäseniä on, luultavasti jopa toimielimissä.
Kun muistaa, kuinka valtionavustusten eräs ehto oli yhteistyö muiden kanssa esimerkiksi raittiusjärjestöissä, voi ihmetellä - no blogisti joka tapauksessa ihmettelee.
Esimerkiksi Yritys II joutui pakosta yhteistyöhö Rautatieraittiusliiton kera...

Samanlaista ihmettelyä, jopa ääneen, kävin joskus sosiaali- ja terveyslautakunnassa, kun jaettiin toiminta-avustuksia eläkejärjestöille. Joka puolueella piti olla omat järjestönsä, useilla montakin, kantakaupungille, Lauritsalalle ja maaseudulle omansa. Toiminta sinänsä on arvokasta, monella tapaa korvaa halvalla mm. kaupungin omaa palvelua. Mutta olisi hyvä edes ohjata, jos ei pakottaa yheistyöhön.

Suhteutapa 12 miljoonaa vaikka Kreikka-tukeen!

Lisäilen kiirastorstaina

Moni on, eikä syyttä, ihmetellyt jakoa. Miten esimerkiksi Perussuomalaiset saavat murto-osan vaikkapa Keskustanuorten tuesta. Parlamentillisilla voimasuhteilla ei näytä olevan vaikutusta, sen sijaan vaikuttava perinne näyttää olevan, että näin on ollut ennenkin.
No eivät ne voimasuhteet oikein yksin myöskään riittäisi. Se olisi vain sen takaamista, että iso pysyy isona ja pieni pienenä. Mutta niinhän oli tarkoitus?