KIA vei joulun

Joulu.
Aina samat jutut, luulisi kyllästyttävän.  Mutta kun...
Onneksi ovat ne samat.  Mitä olisi joulu yksin? Joulu ilman tiettyjä valmistautumisriittejä, so. siivousta, lahjojen mietiskelyä, jo kesällä alkanutta muistamisten laatimista?  Ruokapöydän menu?

Tärkein on tietysti yhteys.  Sanattakin selvää, mutta on jopa opittu sanomaan.

Pienet pojat ja isot sydämet.  Hei, ne oikeasti ovat vaarin(kin) poikia, teeskentelemättä!
Mutta pieni oli kipeä, ei jaksanut.  Miten leikit, miten innostut edes joulupukista, jos et kunnolla edes jaksa valvoa.  Ja nelivuotias, joka ei pääse ulos kehnon sään takia, on täynnä purkautumatonta energiaa ja ns. hankala.  Ängribööd tuli tutuksi!

Me miehet!  Taas pantiin kuusi kuntoon ja koristeltiin.  Taas tarvittiin apulaisia leipomaan.  Ihan vähän ehdittiin pihatöihinkin, pitihän se lumilinnanraunio siivota.  Ja Leon kanssa ehdittiin sentään joka ilta saunaan, ja saunassa ne hienot keskustelut aina käydään!

Otsokin sentään jo tapanina pääsi ulos.  Kaksivuotias remelsi isojen leikkipuistossa koulun pihalla.  Taitoa on mennä vaikka mihin - taitoa ei ole tulla hallitusti alas, auttajan on oltava tiiviisti mukana, kun rämäpää painattaa menemään.  Ja löytyi se syömäkonekin, kun alkoi parantuminen.

Kirja aamuvarhain, nukkumisen tohinaa joka puolella ympärillä.  Kissa apuna aamukahvin keitossa, kissa apuna jaloilla lukiessa.  Jyristen hyrräävä kissa hoitamassa suhdetoimintaa heti, kun lapset saadaan nukkumaan.  Kyllä, Trilli on osa joulua - montako vuotta vielä?  Nyt Hänen Hännällisyytensä, Raitapaita, lähinnä makaa piilossa enimmän aikaa.  Piilossa?  Aina kurahtaa, kun etsii - mutta haluaa olla lapsilta turvassa, vaikka lapset aika paljon saavatkin sille tehdä, omat.

Hirveä sää?  Alan uskoa, että jouluna kuuluu olla kehno keli.  Kolme joulua peräkkäin nyt: ensin oli 30 astetta pakkasta v. 2011, sitten satoi vettä 2012 ja oli kaksikin myrskyä jouluna, nyt 2013 koko ajan vesisadetta, eikä ulos päässyt kuin käymään!  Ei myöskään työnnytty vesisateeseen haudoilla käymään. Mikä sää on lasten muistoissa se oikea joulusää?

Ei ollut pöydässä silakkarullia.  Missä olivat silakat, ei ainakaan hallissa tai markettien tiskeillä.  Mutta olihan vaikka mitä muuta.  Kystä kyllä.

Mitä joulusta jäi puuttumaan, jouti varmasti jäädäkin.

Tihru

Tonttu on totta!
Joulukalenteri lapsille, totta kai.  Ja kun sattui eka- tai tokaluokka, oli kiva tehdä kalenteri toden ja sadun rajapintaan.  Ja eri lailla kuin tavallisesti.

Joka aamu lasten - ja open - tullessa luokkaan jostakin oikein näkyvästä paikasta löytyi Tihru-tontun laittama kirjelappu.  Se oli esimerkiksi oven sisäpuolella, opettajan pöydällä, piirtoheittimen päällä, ikkunalaudalla, pulpetilla...

Lapussa oli runomuodossa ohje, mistä etsiä varsinaista Tihrun sen aamuista viestiä.  Esimerkiksi näin:  Ei se ole ikkunalla, eikä myöskään pöydän alla.  Se on oikein matalalla, käytävässä maton alla.
Tömtömtömtöm käytävään, josta löytyi joulukortti sen ainoan maton alta, siitä mihin juuri riisuttiin ulkokengät.  Löytäjä sai lukea viestin ääneen, jos osasi lukea, jos osasi lukea Tihrun käsialaa.
Mutta ei se kortti aina suinkaan noin helposti löytynyt...

Viesti sisälsi sellaisia asioita, että Tihrun oli oltava hyvin perillä luokan asioista.  Siellä saattoi olla esimerkiksi tietoa, kuinka vähän luokan lapset osaavat käyttää haarukkaa ja veistä, kuinka käsialat eivät olleet kunnossa, kuinka kaikki eivät päässeet mukaan leikkeihin. Pipon puuttumisesta ja läksyjen teostakin se Tihru tiesi, mutta kyllä se tiesi myös hyvistä asioista, esimerkiksi hienosti menneestä lauluharjoituksesta tai lukuinnosta.  Hyvinkin yksityiskohtaista tietoa, ihan lapsikohtaisiakin asioita - onkohan se Tihru oikeasti ope?  Ei, opehan tulee luokkaan vasta meidän kanssamme, ei ope kirjoita tuollaista käsialaa!

Kummasti Tihrun ohjeet tehosivat, vaikka aina joku yrittääkin sanoa, ettei tonttuja ole olemassakaan.
Niinhän pitää sanoa - ja tehdä juuri niin kuin Tihru käskee.

Ei ole iso vaiva, on kiva melkein uskoa.   Osaa se ope jo aamulla tai edellisenä päivänä piilotella lippuja ja lappuja, ja kivaahan on pikku runoja keksiä.  Sitä paitsi, kunnon tonttu tietysti haluaa olla mukana.

Liekö sama Tihru-tonttu, joka Mäntylän tarhalla kulki ikkunoissa, koputteli, kurkisteli.  Lapset löysivät milloin mistäkin tontun jälkiä.  Viestejä se jätti sielläkin.  Ja siitä pidettiin huoli, että ainakin kerran Tihru kulki lasten näkyvissä,  sopivan kaukana, lyhty kädessä "Sorkin" maastossa.  Esimerkiksi silloin, kun lapset oli koottu saliin aamusella, hämärässä: joku huomasi Tihrun lyhtyineen, ja mikään voima ei silloin pidättänyt pyllyjä penkeissä, piti juosta ikkunaan.  Ninhän oli tarkoituskin.

Meille tulee kuitenkin Pukki ja Petra-tonttu!

Muita joulujuttujani (3) saat näkyviin tämän jutun perään klikkaamalla Joulujuttu-tunnistetta tuossa alhaalla.

Sovittamaton ristiriita

A-talk pohtimassa Kiakko-mielenosoitusta ja mellakointia.  Toisella korvalla kuuntelin, muka luin hyvää kirjaa; oli pakko panna kirja syrjään ja ihmetellä.
Edelleen on selvä yhtäläisyysmerkki äärivasemmiston ja Vasemmistoliiton välillä, edelleen sujuvasti puhutaan myös kommunisteista ja vasemmistoliittolaisista samoina.  Vaikka kokkarikansanedustaja julkisesti joutui myöntämään, että Vasemmistoliitto ei ollut mielenosoituksen takana, hän ja perussuomalainen mies yhä uudelleen vastuullistivat vasemmistoliittolaisen tytön kaikesta väkivallastakin - hän osasi kyllä sanoutua irti.  Aina lipsahti, tai siis "lipsahti", esimerkiksi tähän tapaan: - Kun te siellä vasemmistossa...

Anarkistia en mitenkään ymmärtänyt.  Miten voi olla väkivalta hyväksyttyä maassa, jossa on mielipiteenvapaus, oikeus aloitteisiin, oikeus kokoontua, muodostaa ryhmiä, osallistua politiikkaan.  Miten olisi parempi ilman järjestelmää - jokin järjestelmä anarkismistakin aina syntyy, yleensä diktatuuri!  Ja mitä olisi anarkia toteutuessaan, eivät ainakaan heikot ja vähäväkiset siinä menesty, vaikka mies väitti niiden etua ajavansa.  Vallankumouksella ei koskaan heti kaikista tule rikkaita ja vapaita, asiat eivät korjaudu hetkessä, tuskin koskaan.

Kyllä, osallistumisesta on vielä pitkä tie todelliseen vaikuttamiseen.  Ja tie on kivinen, kun esimerkiksi lähes sataprosenttisesti lehdistö ja YLEä lukuunottamatta sähköinenkin media on porvarillista, jopa julkisesti.  Silti.

Juontaja kyseli luokkasodasta.  Kukaan ei syitä luokkaeroihin keksinyt, ei edes niitä klassisia vallankumouksien syitä. Mitä sitä sen kauempaa etsimään, eriarvoisuus riittää!

Suurin syy on mielestäni siinä, että lainsäädännöllä on saatu pääoma niin paljon irti yhteiskuntavastuusta.  Laillisesti.
Jopa työpaikkojen säilyttämiseen tai elinkeinoelämän elvyttämiseen tähtäävä tuet ja lainsäädäntö
lisäävät eriarvoisuutta!  Ne maksaa palkaansaaja, ne eivät millään lailla tue jo syrjäytynyttä, ne eivät vastuuta tai sitouta tuen saajaa millään lailla.  Yhä irtisanotaan, siirretään tuotantoa ulkomaille, mitataan osinko tyhjästäkin.

Isompi lainsäädäntö on tehnyt pääomaverosta pienemmän kuin palkkaverosta, omaisuusvero on poistettu kokonaan.  On tehty lailliseksi siirtää pääomia vapaasti pois yhteiskuntaa hyödyttämästä.  On sallittu "verosuunnittelu".  Yhteiskuntavastuu on siirtynyt yhä enemmän palkansaajalle, joka ei voi ymmärtää optioita, huippupalkkoja, osinkojen maksamista samalla, kun hänen pitää noudattaa palkkamalttia tai saada potkut.

Pääomaa on olemassa enemmän kuin koskaan - missä?  Laillisesti sitä ei voi yhteiskunnan hyväksi mitata.  Päinvastoin, pääoma sanelee, millaista lainsäädäntöä valtiolla on varaa tehdä, millaista hyvinvointia kansalle tarjota.  Sillä kansa ei enää tarkoita puheissa samaa kuin maa.

Vanha kunnon kapitalismi sisälsi sen New Deal-ajatuksen, jossa pääoma sitoutui tekemään osansa esimerkiksi eläkepolitiikan, työterveyden tai sosiaalipolitiikan mahdollistamiseksi.  Kapitalismi on kuollut, tilalla on finassitalous, jossa ollaan vastuussa vain osakkeenomistajalle ja rahoittajalle.  Ja palkansaaja jopa maksaa sosialisoidut tappiot.

Ilmoitan ymmärtäväni, että joku kokee keinottomuutta eikä usko enää politiikkaan.
Siis en ilmoita hyväksyväni väkivaltaa  Suomen  kaltaisessa avoimessa demokratiassa.

Positiivinen uutinen

Luin nettilehteä.  Ilahduin positiivisista uutisista.

Luin tarkemmin.  Ja tein, niin kuin TM-mietiskelyä syvästi harrastanut vanhempi herrasmies neuvoi, ajattelin ajatuksen loppuun, so. kävin läpi syntyvät assosiaatiot päässäni.  Osan kirjasin.

Lumi teki Linnoituksen adventin.  Odotettu lumi tuli vihdoin, Linnoituksen maisema muuttui joulumaisemaksi ja adventtikynttilät syttyivät.  Kelpaa ihmisten tassutella joulutunnelmaan ja puoteihin, myyjäisiin.
Ja heti perään useita otsikoita sähköjen katkeamisista, montako tuhatta sähkötöntä taloutta missäkin.
Lumi tuli taas hirmuisessa tuulessa, tällä kertaa Oskari-nimisenä myrskynä.  Otsikko kertoi myös hirmuisen huonosta ajokelistä, juttu kertoi liukkaudesta ja pöllyävästä ja tuulessa kieppuvasta lumesta.  Sähkö piilotetaan varmasti jollain aikataululla maan alle, maksaa pitää sähköturvallisuudesta.  Miten tien saa piiloon?
Taas keli aiheutti ojaanajoja ja onnettomuuksia, ei suinkaan olosuhteista piittaamaton autoilija.  Ilolla ajattelen kuutostien vaihtuvia nopeusrajoituksia ja kahta kaistaa suuntaansa - kunnes tie kapenee Törölän kohdalla.

Työttömyyden kasvu hidastui hieman.  Positiivista - hetkinen, luepa tarkemmin: työttömyys siis edelleen kasvaa, kasvu vain hidastuu.
Työttömyys kasvaa ihan varmasti vielä enemmän, kunhan "julkistalouden kestävyysvajetta" korjaavat 6 miljardia leikataan vuoteen 2017 mennessä.  Uusi tilanne, työttömyys kasvaa myös aloilla, joilla ennen oli taattu ja turvattu yhteiskunnan työpaikka.
Työ on edelleen tarpeellista, sitä on yhtä paljon kuin ennenkin, nyt vain ajetaan tilanteeseen, jossa siitä selvitään juuri ja juuri.  Laatu pudotetaan mm. pätevyysvaatimuksia alentamalla, mutta ennen muuta tekijöitä vähentämällä.
Aivan varmasti osa työpaikoista siirtyy yksityisen tehtäviksi, varsinkin palvelupuolella.  Kuka niitä palveluja ostaa, tarvitsija vai se, jolla on varaa?  Säästetään siis kansalaisen tasa-arvosta myös.
(Toisen messun arvoinen asia on julkisen alan päällekkäisyyksien poistaminen, oikea järkeistäminen.)
Syntyvät palvelut ovat myös sitä toistemme selän pesemistä, tuottamatonta työtä esimerkiksi kauppatasetta ajatellen.
Luulen, että työttömyyttä ja kestävyysvajetta koskevat uutiset eivät tartu silmään, ne ohitetaan, ne ovat taas tuota jokapäivää, niihin turrutaan.  Ei uutta.  Eiväthän ne koskekaan kuin meitä jokaista, tavalla tai toisella.  Joko olemme työttömiä tai maksamme korkeampaa kassamaksua ja veroa.

Positiivista on myös, kuinka Kari-Pekka Kyrö haluaisi takaisin valmentaja- ja toimitsijatyöhön.
Hirmuinen ajatusketju tästä positiivisuudesta seuraa.
Huippumies - kunnes jäi kiinni.
Oliko Suomen joukkueen doping-sekoilu Lahdessa vain vallitsevan käytännön hölmö ja amatöörimäinen paljastuminen vai oliko kyseeessä vain suomalaisten doping?
Miten vain, aina palaa mieleen Paavo M. Petäjän synkkä ja punainen naama, joka oikein hyvin symbolisoi omia tuntemuksia.
Tämä käry muutti omaa asennettani urheiluun ratkaisevasti, luulen myös monen muun suomalaisen kokeneen asian ihan  henkilökohtaisena ja kansallisena loukkauksena.  Hiihto on pyhä asia!
Enää en luota yhteenkään tulokseen, ennätykseen, mitaliin, en osaa iloita, ennen kuin testit on tehty.
Ammattilaiset suorittavat rahan takia, menestystä on tultava, konstilla tai toisella.
Kaikki huippuosaaminen, kallis koulutus, millä mömmöjä tehdään, käytetään, käyttöä peitellään.  Epärehellisyys, ainainen syyttömyys.  Älytön määrä julkisuutta.  Kohtuuton yhteiskunnan rahan- ja ajankäyttö asian valvomiseen, testeihin, vatvomiseen ja oikeudenistuntoihin samaan aikaan, kun oikeusturva vaarantuu ns. tavallisilta ihmisiltä, kun oikeus on niin hidas.

Vain pari esimerkkiä.  Vain tavallinen maanantaiaamun lehti.
Olenko negatiivinen ihminen ja näen kaikessa rumaa - vai onko sitä kaikessa.