Käskynjaolla

- Ei tämä passaa!
Luomakunnan kukintajaoston Suomen esimies keikkui vuoroin kantapäillään, vuoroin päkiöillään.  Peukalo oli tiukasti rähinäremmin alla kun hän katsoi julmasti neliriviä edessään.
Kasviheimojen kukittajat eivät oikein tienneet, mihin katsoa, jokaisesta tuntui kuin esimies oli katsonut häntä ja ainoastaan häntä.
- Mistähän oli kysymys, olinkohan juuri minä tehnyt jotakin väärin?

Kyllä selvisi, mikä oli vialla.  Koska toukokuu oli poikkeuksellisen lämmin, kaikki halusivat kukittaa omat kasvinsa suunnilleen samaan aikaan!  Tuskin olivat pajut ja vuokot lopettaneet, kun jo tuomi puski mukaan, mutta kun hedelmäpuut ja sireenikin oli täydessä kukassa yhtä aikaa tuomien kanssa, asiaan piti jo puuttua.  Korvasieniosastolta oli tullut myös valitus: miten voi olla korvasieniä hiirenkorva-aikana, kun se meni jo, lehdet olivat jo isoja ja koivun kukinta ohi.

Tammista ja jalavista vastaavat arvelivat, että voisivat vähän viivyttää kukintaa, mutta esimies tokaisi, että se on myöhäistä, ainakin Tykissä pihakalusteiden maalarit valittavat tuoreelle maalipinnoille putoilevista tammennorkoista.

Kaikki katselivat toisiaan.  Kyllä, oli annettu periksi lämpöiselle ja valoisalle. Eikä todellakaan ollut kyse vain puista, ihan samaa peliä pidettiin ruohovartisten kanssa.
Alkoi pulina ja syyttely, ehä mie, mutku hää-tyyliin, kunnes kuului komento:
- Pulinat pois!  Asento!

Asennossa kuultiin, kuinka nyt loppukesälle ei riitä sitten mitään silmäniloa.  Juhannuksena ei saada tällä menolla edes seppelettä morsiamelle!  Riski aikanaan  hallakuolemasta ja kesän siemensadon menetyksestä oli liian suuri.  Nyt oli kyllä käynyt uskomaton tuuri.
Ja esimies jakoi porukan sukulaiskasviryhmiin, miettimään, mitä tehdä.
- Aikaa puoli tuntia!

No, mitä siinä oli tehtävissä?  Tehty, mikä tehty.  Pientä hienosäätöä oli tulossa.
Sääasemaa pyydettiin pitämään vähän viileämpää jaksoa, valkoiset kukat aikoivat pitää valtakauttaan pitempään, koiranputki ja vuohenputki aikoivat kasvaa vielä pitemmiksi ja peittävämmiksi ja varjostaa.  Paahdekallioiden, tienpenkkojen ja seinänvierten kasvit saivat rokotuksen kestää kuivaa paahdetta vieläkin pitempään.
Lupiinit ilmoittivat alkavansa kukinnan vielä toisen kerran - esimies kiitti kyllä, mutta arveli, että moni ei ensimmäisistäkään lupiineista niin pidä.  Mutta monet muutkin aikoivat yrittää toista kierrosta.  Muitakin ehdotuksia sateli, isompia ja pienempiä, mutta ei juuri kokonaisuuteen vaikuttavia.
Yksi oli hiljaa ja puristi kätensä nyrkkiin.  Pujo aikoi kukkia koko kesän ja pitkälle lokakuuhun asti, hehe! Siinähän pärskitte!

Vaikka kukaan ei varsinaisesti syyllistä etsinyt, kaikilla oli jotenkin nolo olo, syksykasveillakin, vaikka esimerkiksi silmäruoho oli jo päättänyt kukkia vasta ajallaan, sieniaikaan.
Syystäkin oltiin häpeissään, sillä kaikki tiesivät, mistä oikeasti oli kysymys: loma alkaisi, kun olisi hoitanut oman kukitusvuoronsa.  Kuukaudesta riippumatta.  Ja niin kaikki tahtoivat ensimmäisten joukkoon.

Ensi kevääksi esimies lupasi tilata sitten pitkää ja viivyttelevää kevättä.  Saa nähdä: tokihan taivaallisella sääasemalla oli muitakin toivojia kuin kukittajat, ja kun ne säänsäätäjätkään eivät hommiaan oikein hallinneet ainaisten säästöjen ja alikoulutuksen takia, saatamme ensi keväänä olla samassa tilanteessa.

Itikansyötti lämpöisessä kevätaamussa

Lämpimänkosteaa.  Visiiri hiukan raollaan, tai se ja silmälasit huurtuvat.  Vaalimaantie on tyhjä, mutta juuri siinä kohdassa, jossa ajattelin kääntyä vasemmalle, takaa tuleekin kolme autoa ja joudun odottamaan.  Nopeusero on niin suuri, että ei puhettakaan ryhmittymisestä.

Pysäköin tutulle paikalle.  Harmittaa, että valtaan koko "parkkipaikan", tientyngän,  kun ainoa kova sorapohja on keskellä.  Ei sovi mopon kaatua, akkuvedet ja tuorevoiteluöljy eivät siitä pidä.  Oli tarkoitus mennä edemmäs, ladolle asti, mutta ihan kuin olisi kapea silta tuossa ratapenkan vieressä, pakko tarkistaa!

Siltahan se siinä!  Olinkin aina ihmetellyt, miksi kiskojen rullaaja on nähnyt hyväksi purkaa samalla sillat, joki on niin leveä, että yli ei sillatta kuljeta.  Valtava työ, silta oli kivenlohkareista tehty.  Onneksi on molemmin puolin toppari - molemmin puolin olen aiemmin topparille asti tullut ja harmitellut, mutta hyvät ne olivat varoittamassa kuilusta.  Mutta maasto on ankaraa, kun kiertämään joutuu, toiseen suuntaan kierros olisi puoli kilometriä, toiseen paljon enemmän.  Se joki...

Kävelen yli ja kuvaan.  Tie jatkuu viivasuorana, ratapenkka.  On maastopyörän jälkiä paljon, reitti on siis käytössä.  Molemmin puolin on umpiryteikköä, tosi haastavaa maastoa, ja vasemmalle jää joki.
Loiva kaarre tiessä. 
Joku tarkkailee minua?  Oikealla, minun ja Vaalimaantien välissä möllöttää kaksi hirveä.  Toinen toteaa, että Markkuhan se siellä, ei syytä huoleen, toinen jatkaa möllötystään sitkeänä kuin Nalli-kissa aikanaan.
Siihenhän jäitte.  En yrittänyt lähelle, syököön rauhassa.

Joki loittonee, ei enää näy.  Joelle alkaa olla kohta puoli kilometriä.  Pari sataa metriä vielä ja ennen oli jonkinlainen tiepohjakin kohti jokea, aha, tuossahan se onkin.  Mutta tientynkä loppuu.  Muistelen ikivanhaa tilussiltaa joen yli, hirvipolku vie mielestäni liikaa oikealle, joten lähden läpi tiheikön, kitukasvuisen suon.  Sen suurin ansio on suopursun tuoksu.  Ystävistä ei todellakaan ole puutetta, itikkaa riittää sirittäjille ja muille paikallaolijoille.  Kauempaa kuuluu tiltalttikin, kangasmetsän lintu, sen äänestä varmistun, että kohti harjannetta painelen niin kuin pitääkin.

Ja siinähän se.  50 metriä vasempaan, niin olisin osunut sillalle.  Hyvä näinkin, kun suunta vaihteli rytöjä kierrellessä.  Vankalta näyttää - ei ole, kun lähelle pääsen.  Kannella kasvaa puuntaimia, jopa parimetrinen näre.  Välttelen tyhjän päällä olevia parrunkohtia, yritän astua hirsien kohdalle.  Yli pääsin, tutulle polulle.  Tästä korvesta sai joskus lakkoja, kymmenkunta vain, mutta kuitenkin.

Tulen tielle, jota myöten voisin kulkea suoraan mopolle.  Siis kiireesti toiseen suuntaan, kohti Hanhijärvestä lähtevän joen niskaa. Nousen laavulle.  Hienohan laavun paikka nytkin on, kielokenttä, mutta maisema on pusikoitunut umpeen.  Muutama vuosi sitten tästä oli upeista upein näkymä Hanhijärvelle.  Kerran toin luokan tähän retkelle, ja laavu ja metsä olivat sille porukalle aivan upea elämyspaikka, hienoja leikkejä ja nuotiokokemuksia jäi varmasti mieleen.  Tapasimme Ritun kanssa  sattumalta isännän, joka lopetteli kyntöhommiaan, tuli laavu puheeksi.  Isäntä kertomaan, että hänenhän se oli, ja lupa heltisi niin tuoda luokka kuin itse käydä milloin haluttaa.  Melkein perille pääsee polkupyörillä, Vaalimaantietä on ajettava vain muutama sata metriä.  No, taidan olla ainoa kävijä hyvin pitkään aikaan, siltä näytti.

Metsään taas.  Hyvin hentoinen polku johtaa alas notkoon, josta vähän vauraampi polku johtaa alas metsäautotielle.  Haluan kulkea ylhäällä, sillä täällä on monta mukavaa muistoa.  Tuossa oli kuusi, jonka alaoksat roikkuivat niin, että sain suojassa katsella alhaalla suolla olleita hirviä.  Sillä suolla olin joskus ollut koululaisten kanssa suunnistamassa, nyt tiedän ne muutamat paikat, joissa voi vielä löytää lakkoja.  Tuossa istuin kerran ja laskin käden maahan, se osui korvasieneen pääsiäispäivänä.
Nyt metsä on kauniisti harvennettu ja kasvaa kieloja ja orvokkeja.  Polkua ei ole, mutta mihin jyrkänteen reunalta voisi eksyä?

Laskeudun alas kallion pohjoispäässä.  Loiva rinne johtaa kaikkien aikojen parhaaseen vattupaikkaan.  Sitä ei enää ole, taimikko on nykyisin jo puustoa.  Konnanmarjoja kasvaa täällä, samoin jonkin verran kantarelleja.  Linnunherneet ovat hävinneet, ainakaan en enää löydä heitä.
Metsä töksähtää loppuun, ja joudun hakkuuaukolle.  En viitsi korvasienestää enää, vaikka tuolla ylempänä ehkä niitä löytyisikin laikutusmonttujen reunoilla.

Pääsen Hanhijärven rannasta Vaalimaantielle johtavalle kärryuralle.  Jaloissa litisee, mutta suo-orvokit sanovat, että se kuuluu asiaan.  Hyttysiä alkaa olla jo niin paljon, että ajoittain niitä ei osaa enää sulkea mielestä.  Tässä notkossa on "hullu" ukkometso ajanut minut kiertämään tosihankalasti suon kautta vattupaikalle.  Kai sille pärjännyt olisi, mutta mitä järkeä olisi vahingoittaa upeaa luontokappaletta?  Rehevät vattupuskat pyytävät käymään uudelleen sitten elokuussa.  Lupasin tulla.

Ja mopo hörähteli tyytyväisenä, mutta halusi mitata, mahtuisiko se kapeasta, uudesta sillasta.  Siis sillalle, ei kotiin päin.  Mahtui, mahtui juuri ja juuri, peilit hipoivat kaiteita.

Ja kotiin ihmettelemään, kuinka tämmöinen tyyni ja ihana aamu menee monelta hukkaan.  Sain vielä odottaa tunnin kaverin heräämistä, olipahan aikaa aloitella tätä juttua.

Märkä uni

- Niin tietysti!
Hän pomppasi sängystä.  Ei ehtinyt edes nalleyöpukua riisua saati vessassa käydä.
-  Missäs se kynä on?
Jonkun kuitin taakse alkoi syntyä kuolemattomia ajatuksia, muistiinpanoja juuri ennen heräämistä nähdystä ihanasta unesta.

Vihdoin ehtikin jo aamutoimille vessaan ja vähän ilmehtimään, keikistelemään ja pullistelemaan puoleksi tunniksi kokovartalopeilin eteen.  Pitäähän olla urheilullinen, edustava ja nuorekas, kun se puheenjohtajakisakin on edessä.
No siitä ei kyllä enää huolta ole, tämän aamun idea kyllä takaa sen.

Kahvia juodessa idea kypsyi edelleen.  Jo tänä aamuna pitää saada aikaan lehdistötiedote ja puolelta päivin ihan lehdistötilaisuus.  Kyllä valtion ja kuntien rahahuolten poistaminen kerralla on sentään sen verran iso juttu.  Suomi voi hyvin!
Sote-menojen jälkeen ylivoimaisesti suurin menoerä jää muiden kuin valtion ja kuntien maksettavaksi, ja yhteiskunta saa mojovat tulot yhtiöittäessään ja myydessään pala palalta koko kasvatus- ja opetustoimen.  Aamuisella kuitilla oli jo palasia: vähän nolotti, kun mukana oli myös ruoka- ja puhtauspalvelut, kun moni kunta oli ne jo yhtiöittänytkin, ollaan jo puolitiessä maksullisuuteen, mutta onhan paljon muutakin myytävää.  Möisikö opetuksen könttänä vai ainekohtaisina paloina, vai olisiko ikäluokkapaloittelu sittenkin järkevämpää?  Opetusmateriaalipaketti on helppo nakki, samoin oppilashuolto ja kouluterveydenhoito.  Tilat tietenkin olisivat iso potti, samalla raukeaisi yhteiskunnan vastuu homekouluista ja vastuu siirtyisi tilojen uusille omistajille.

Ja lehdistötilaisuus alkoi.  Sannikka paasasi pakolliset litaniat koulun kehittämisestä ja tulevaisuuden vaatimuksista niin unettavasti, että oli vielä aikaa torkkua ja uneksia lisää...

Tästä tulee hyvä juttu.  Jussi ehdotti vielä, että tarkastustoimi voidaan kehittää ja myydä jollekin.
Opetussuunnitelmien laadinta ja ylläpito voidaan ehkä ympätä siihen.  Ja valtio voisi myydä lisenssejä ja lupia moneenkin koulun  osaan.

Timo oli aamulla nikotellut, että kun ennen oli veroissa maksettu koko koulu, nyt maksaa köyhä joka palasesta saman verran kuin ennen koko koulusta.  Hiljenihän se, kun ruvettiin  miehissä muistuttamaan takiaispuolueista ja hallituspaikasta.  Sitä paitsi, oli se sen verran porvari, että hekotteli, löysäsi kravattiaan ja hieroi käsiään, kun kuvitteli työttömän koulusta aiheutuvan laskupinon ääreen.  Kyllä työ maittaa!

Opppivelvollisuus säilytetään.  Mutta upeaa on, että nyt alkaa täydellinen valinnanvapaus, saa mennä siihen kouluun, mihin haluaa ja raha riittää.  Nå, voi joku tuhat koulua maaseudulla lakata, järjestäköön moukat lapsilleen kuljetuksen.

Voisiko parempaa ratkaisua toivokaan?  Myyntituloja tulee rutkasti.  Kustannukset putoavat nollaan.  Toiminnasta aiheutuu suuria verotuloja ja lisenssimaksuja.  Win win-tilanne, uudet omistajat voittavat myös, kun huolehditaan lainsäädäntö kuntoon niin, että koulutuskin, päivähoito mukaan lukien saa tuottaa voittoa.   Suomi voi hyvin!

Suomi voi hyvin - sehän oli isku, siihen Sanni-ministeri lopettaisi.  Kravatti suoraksi ja valpas ilme naamalle,  voi tulla kysymyksiä.  Onneksi paikalla on vain kutsuttujen lehtien ja maikkarin toimittajia.

Mutta eikös vähän alle nelikymppinen Hesarin nainen aloita heti siitä turhimmasta ja ikävimmästä.
- Hallituksella taitaa olla aivan eri käsitys kuin kansalaisilla siitä, mikä on Suomi.  Onko Suomi mielestänne valtio, yritys ja niiden hyvinvointi, vai onko Suomi sama kuin kaikki kansalaiset ja heidän hyvinvointinsa.  Kuinka hallitus aikoo turvata kaikkein heikoimmassa olevien perheiden lasten...?
Ja blaa blaaa blaa.

En viitsi kuunnella, antaa Sannin vastata.  Ja Soinin, se osaa murjaista tähän sopivan vitsin.