Sijoitus Suomeen....

  Salaliittoteorioiden äiti!
”Ne” eli ”Herrat” ovat jossakin sopineet, että suomalainen työmies pidetään nöyränä.
On kikyttelyä, työnantajalla on sopimusten tulkintaoikeus, näköjään saa siirtää työntekijät kysymättä toisen sopimuksen piiriin. AY-liikettä kuritetaan mm. poistamalla vähennysoikeus jäsenmaksuista ja pian lopettamalla työnantajan nyt tekemä ay-jäsenmaksujen perintä.
Mutta nuohan ovat näkyviä juttuja - katalampaa on, että valtio ja viranomaisetkin on valjastettu samaan työhön.  Puolueethan, esimerkiksi Kokoomus, osaavat talouden toimivuuden nimissä muutenkin kurjistaa aina juuri pienituloisimpia.  Varjobudjetti luonnollisesi leikkaa kaikkein köyhimmiltä.

Näyttää, että on tahallaan aiheutettu tilanne, jossa meillä on jokseenkin neljännesmiljoona työtöntä
 ( ja näennäistyölliset ja alipalkkaiset lisäksi)  ja samaan aikaan 100 000 avointa työpaikkaa, joihin ei löydy tekijää Suomesta.

Miten niin tahallaan?
Mitä on tapahtunut ammatilliselle koulutukselle?  Kyllä sitä on todella kovalla kädellä kehitetty,
so. leikattu, vähennetty kontaktiopetusta, pantu nuoret itseopiskelemaan eli makaamaan.  Koulutusalatkin ovat vääriä ja riittämättömiä, jos kerran suorittavaankaan työhön ei tekijää omasta maasta saa.  Työlisyyskurssitkin ovat vain näennäistä ja pakkoa.
”Omasta maasta” on se juttu: ulkomailta saa, saa halvalla.
Valtiovaltakin hyrisee tyytyväisyyttä, sillä valmis ammattilainen mamu-aikuinen on yhteiskunnalle halvin mahdollinen suomalainen!  Koko lapsuus neuvoloineen, päivähoitoineen, kouluineen, sairaskuluineen, lapsilisineen jää pois, tulokas alkaa heti tuottaa ja tuottaa myös verotuloja!
Mutta voi voi, eivätkös nämä kiittämättömät tuo perheensä tänne kulueriksi!

Vihje tuontiammattimiesten tuojille: kannattaisi perustaa erityisiä ammattikouluja, jopa insinöörikoulutusta halpamaihin tuottamaan halpaa työvoimaa Suomeen.  Suomeen ei tietenkään kannata!

Tekisi mieli sanoa, että on tahallaan heikennetty jo peruskouluakin, jotta kansa pysyisi tyhmänä eikä voisi päästä korkeammille palkoille...

Teollisuus on alasajanut omat ammattikoulunsa.  Saadakseen palkata ulkomaisia työntekijöitä?

Pieni särö salaliittoteoriaan tulee siitä, että oppisopimuskoulutus on jollain tasolla taas elpymässä.  Mutta voihan kaikentietävä blogisti tämänkin selittää sillä, että saadaan halpaa, jopa ilmaista työvoimaa harjoittelijoiksi tekemään ammattimiehen työt...  Eikä tämmöinen kiltameininki oppipoikineen isoa joukkoa voi työllistää.


Tähän asti kuvittelin, että tärkein salaliitto olisi uskonnon ja hallinnon liitto.  Kansa kurissa ja Herran nuhteessa, Jumalan säätämä hallinto ja järjestys, tiedä paikkasi ja tottele!

Tavoite epäselvä?

Jos lohi on niin arvokas kala, että sitä kannattaa pyytää, vaikka ei saisi, miten arvokas asia olisi rauha tavoiteltavaksi?

Keinoja?  Tavallisimmin ajatus lähtee varustautumisesta sodan varalle.  Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan!  Varmaan eniten rauhaa vaatinut Rooman keisari oli Markus Aurelius - siis kaimani kävi jatkuvasti sotaa.

Sota on tässä ajattelussa väistämätön luonnonvoima.  Toiset kansat ovat pohjimmiltaan vihamielisiä, rajat on suljettava, kanssakäyntiä kontrolloitava erilaisin asiapaperein, kauppaa valvotaan, tulleja nostetaan, aatteita rajoitetaan.  Totta kai on varustauduttava ja pahimmillaan liittouduttava, jolloin sota saadaan leviämään vielä laajemmalle.  Pelotteita asetetaan.  Naapuria on hyväksikäytettävä ja se on eristettävä.
Sisäpoliittiset virheet on projisoitava toisten syyksi ja on luomalla luotava uhkakuvia, sotapropagandaa, josta ei irti pääse edes sadan vuoden rauhan aikana.
Kansallinen itsetunto ja isänmaallisuus markkinoidaan uhona ja öykkäröintinä, toisten kansojen uhkana, aseellisen palvelun ollessa ainoa oikea tie.
Liput liehuvat, torvet ja rummut pauhaavat ja astumme teit isien (missä maassa vain) ja usein vielä ainoan oikean poliitikon johdolla!

Voisiko olla toinen tie negatiivisen rauhankäsityksen tilalla?

Maailmanrauha pelastuu, kun poistetaan noin 20 pahinta kansansa johtajaa?  Houkutteleva ajatus.  Mutta valitettavasti samalla pitäisi poistaa heidän taustallaan olevat aatteet tai puolueet, koko se rakennelma ja valtakoneisto.  Ja äkkilopetuksella olisi saatava tältä koneistolta pois tuhovälineet, esimerkiksi ydinase, käyttö on herkimmillään varmasti viimeisenä keinona säilyttää oma valtansa.


Klaani asettui johonkin, missä oli kerättävää, pyydystettävää saalista ja turvaa kylmältä ja pedoilta.
Hyvä oli olla - liian hyvä, sillä väestö kasvoi, tarvittiin lisää pyyntialueita ja kohta jo törmättiinkin toisen klaanin metsästäjään.
Sovittiinko rajoista vai neuvoteltiinko keihäällä?
Maanviljelijä taas ei hyvällä katsonut paimentolaisen karjaa tai metsästäjien puhvelilaumaa pellollaan.
Mitenkäs sitä, kun se toinen porukka ei edes ole ihmisenä pätevä?  Hyvin monen kansan itselleen antama nimi tarkoittaa ihmistä, perimätieto ja tarusto antaa omalle kansalle komean syntyhistorian ja totemieläimen, se naapuri on syntynyt vaikkapa hyttysparvesta kallionkolossa tai krokotiilista.
Aita ja omistus on samalla kielto ja raja.

Kauppa pakotti kohtaamaan ja opetti stereotypioiden tilalle tietoja toisista siinä kuin levitti kulttuuria ja tietojakin.  Mutta maanviljelys vasta mahdollisti paikalleenasettumisen ja ravintoturvallisuuden, ammatit, erikoistumisen, ylijäämän kauppaamisen ja yhteiskunnan järjestymisen - no siinä samalla siis isomman tuhon ja armeijat ja kansallisuusaatteen heräämisen. 

 Niin idässä kui lännessäkin on pitänyt saada elintilaa.  Kiinalainen kauppias on asettunut johonkin, kauppa-aseman viereen on syntynyt asutusta ja kas, Kiinaanhan tässä
kuulutaankin.  Mazeppa ratsasteli Siperiassa, ja kohta Äiti Venäjän Rodinaan kuuluikin kaikki Kiinaan asti.  Preerialla kulki vankkureita ja intiaani siirrettiin pois.  Lebensraum - mitä uutta siinä oli muka.
Vahvempi ja isompi oli aina oikeassa ja se väistyvä on sivistymätön ali-ihminen, joka joutaakin pois?
Tai ainakin hänet tulee sulauttaa, hänen oikeutensa omaan alueeseensa poistaa, hänen kulttuurinsa mitätöidä ja kielensä sammuttaa.  Pakkosiirtoja on yhä ja useilla isoillakaan kansoilla ei ole omaa, tunnustettua kansallisvaltiota.

Aatteet ja uskonnot ovat pahoja, koska ne ovat ainoita oikeita.  Ja kun pitää pelastaa!
Sanoma on vietävä perille vaikka miekalla.  Ristiretkistä on aikaa - onko tarpeeksi?  Islam on uhka?
Ainakin Islam  tai enemmänkin sen perinne on uhka esimerkiksi naisen asemalle, demokratialle ja ajatuksen vapaudelle?
Kommunismi piti levittää koko maailmaan myös, mutta kaatui, koska missään ei kommunismia edes toteutettu vaan se väännettiin puoluediktatuuriksi ja ihmisoikeuksien polkemiseksi.
Jonkin aikaa jo länsimainen elämänmalli on ollut uskonnon asemassa ja sitä on pakkolevitetty ja ylläpidetty lähes kaikkialla, maailmanpoliisi valvoo ja puuttuu pienten valtioiden asioihin herkästi, painostamalla, tiedustelulla, asein jopa.
Vallankumous?  Mistä  se loisi lisää hyvinvointia?  Kenties vallanpitäjä vaihtuu ja ajatuksenvapaus tai tieto lisääntyy, mutta useimmiten seuraus on taloudellinen ja yhteiskunnallinen katastrofi ja uusi vallankumous.  Harvoin demokratia tai sivistys voittaa.

Maskirovkaa?  Venäjän intressit ovat aina oikeita, pelastetaan vaikkapa verilöylyltä tai korjataan "Historian virheitä".  Mutta aivan samaa sumutustahan länsi tekee. Esimerkiksi energian turvaaminen vaatii jatkuvaa puuttumista toisten asioihin.

Kuinka ollakaan, epädemokraattiset johtajat löytävät toisensa.  Miten Assad tai Erdogan pärjäilisivät ilman Putinin tukea.  Kerhosta puuttuu Kim!

Iso on hyväksikäyttäjä!  Oli jo siirtomaa-aikana, on yhä.  Taloudellinen oikeudenmukaisuus edellyttäisi maailman raaka-aineiden, ravinnon, energian huomattavasti tasaisempaa jakautumista.  Yksi ison presidentin sana horjuttaa maailmantaloutta.  Taloudelliset pakotteet satuttavat eniten pieniä.
Yksi kahakoiden syy siirtomaissa olivat keinotekoiset rajat, jotka mm. katkaisivat paimentolaisten kulkutiet tai erottivat sukulaiset toisistaan.  Hajoita ja hallitse-menetelmällä siirtomaan useiden erilaisten kansojen (ennen puhuttiin heimoista) välillä poiki sisällissotia, tekee sen yhä.  Kehittymätön infrastruktuuri ja maaomistusolot ja huutava demokratiavaje ovat rauhan esteitä myös. Joku ottaa vallan ja pitää sen väkisin, kunnes...

Kansallisuusaate tai oikeastaan nationalismi lienee suurimpia sotien syitä kautta aikojen.
Voisiko joskus lopettaa kaikkien slaavien yhdistämisen, kaikkien saksaa puhuvien kansojen yhdistämisen, kaikkien Suomen heimojen yhdistämisen?
Kaikki hyvin, kun omaa kansaa ei nosteta kiipeämällä toisia pitkin, halveksimalla toisia, polkemalla toisten oikeuksia.  Ei ole arjalaisia herrakansoja.
Mutta kyllähän me tiedämme - kun meille niin jatkuvasti opetetaan - että vain valkoihoinen, luterilainen, hetero, suomenkielinen on oikeutettu asumaan täällä. (Ellei hän ole huippu-urheilija tai muusikko.) 


Olemme täysin riippuvaisia ravinnosta,  energiasta ja raaka-aineista.  Mutta kun ne eivät jakaudu tasan, joku rikastuu, joku ostaa kalliilla.  Ja joku hankkii ne asein.
Eriarvoisuus on kansojen välillä, mutta myös maiden sisällä.  Keskimäärin kuweitilainen on rikas.  Venäläinen oligarkki omi kansallisuuden rikkauden, esimerkiksi öljyn.Toistaiseksi ongelmat ja eriarvoisuus on osattu peittää tiedonvälityksen rajoittamisella ja kansallisella uholla ja henkilökultilla.
Mutta nämähän jäävä pieniksi sodan syiksi, kun ilmastonmuutos saa kansat liikkeelle  Sadat miljoonat jakavat maapallon ihan uudella tavalla ihan asettumalla asumaan.  Varmaan sovussa?
Kuivat alueet kuivuvat elinkelvottomiksi, rannikot eli vilja-aitat jäävät veden alle.
Niukkuutta jaetaan isommalla joukolla?
No ei.  Ratkaisu tähänkin on varustautuminen ja rajojen sulkeminen ja yltiönationalististen populistijohtajien yhä suurempi kannatus.  Aseethan eivät tunnetusti ole energiasyöppöjä tai pilaa ilmastoa?

Joko olisi aika tulla linnakkeista rauhanpiipun ääreen?  Olisi aika oikeasti sopia:  rauhahan on useimmiten sodan siemen itsessäänkin, kun se aina tehdään voittajan ehdoilla.

Murhaaja 2

Maanviljelys, tuho ja mahdollisuus.  Ihmiset muuttivat yhteen, syntyi yhteiskunta, hallinto, kauppa, koulutus, ravintoturvallisuus.  Syntyi myös esimerkiksi kansallisuusaate kaikkineen, väkivaltakoneistot, kulkutaudit.
Syntyi pelto.  Yksipuolistettiin tietyn alan kasvillisuus, muutettiin luonnon olosuhteita, kaivettiin,kasteltiin, muokattiin.  Ja kun pelto kasvoi, eristettiin sillä eliöt saman lajin yksilöistä, aidattiin, myrkytettiin luontoon kuuluvia eliöitä.  Jalostettiin, muunneltiin kasveja - jopa geenimuunnellaan, hui!
Lajien yksipuolistaminen näkyy myös ns. talousmetsissä, useat tiettyjen toisten lajien kanssa symbioosissa elävät eliöt ovat vaarantuneet, eikä ”luonto” ole edes kulkutie kaikille muillekaan.

Ravintoturvallisuus mahdollisti valtavan väestökasvun, suorastaan väestöräjähdyksen.  Pelkkä lisäpelto ei kyllä enää riittänyt, tarvittiin metaanipommi nauta, tarvttiin lihaa, maitoa, villaa, juhtia.
Tarvttiin lisää luonnon mestarointia, sitä hallitse ja vallitse-juttua.  Väestöräjähdys irrotti kokonaan luonnosta, keräilijä sentään oli enemmän osa luontoa.

Yhdessä asuva ihminen oppi kirjoittamaan asiansa ylös, joukkomuistamaan.  Tälle oli hyvä rakentaa uutta, kehittää yhä uutta.  Lähes poikkeuksetta ihmiselle hyvä näyttäytyy luonnolle huonona!  Esimerkiksi keinokuitu voi näyttäytyä luontoa säästävänä, mutta jos se on öljypohjainen?  Tai vaikkapa fleece, joka lienee mikromuoveja eniten vesistöihin työntävä, sinänsä upea tuote.
Koneet, jopa alkeelliset vivun, ruuvin ja kaltevan tason sovellukset alkoivat tuhota maapalloa esimerkiksi siirtelemällä maata, kaivamalla, kastelemalla.      
 
Kone, moottori.  Maailma huutaa apua.  Kyllä, paha on toki se päästö, mutta pahaa on myös uusi kyky muokata ja tuhota.  Aral-järven tuho on hyvä esimerkki, puuvillan saamiseksi piti saada jokien vesi pelloille, ei järveen.  Puhuttiinpa Jenisein virtaussuunnan muuttamisesta jopa!

Kone, moottori, mahdollisti pitkät etäisyydet.  Toki jo tuulen avulla sai tuhon leviämään, mutta nyt aukesi uusia mahdollisuuksia.  Hiili avasi teollisen vallankumouksen ja alkoi tehdä ihmisen vaikutuksen ilmakehäänkin näkyväksi.  Kohta maksamme siitä?
Hiili toi työpaikat, työ toi ennennäkemätttömän hyvinvoinnin ja mahdollisuudet esimerkiksi muotiin ja kulutukseen ja kaupan ja markkinoiden huikeaan kehittämiseen - ihminen tuhoaakin itsensä hyvinvoinnilla, ei aseilla?
Energia on avainsana: hiili oli näkyvästi likaista ja palamistuotekin näkyy, mutta sähköä voidaan aina olla pitävinään puhtaana.  Hyvin kaikki tietävät, että kosket on padottu ja patoaltailla ja rakentamisella tuhotu monen lajin elinympäristö, tai tietävät, että hiilellä se sähkötehdas pyöri.
Ns. puhdas voima, ydinvoima, on taas pelottava ja hallitsematon vallan ottaessaan.

Moottori liikuttaa.  Jokapäiväinen elämä tarvitsee liikennettä.  Katuverkosto esimerkiksi estää veden (huleveden) imeytymisen, peittää asfaltillaan kasvien mahdollisuudet.  Liikenne sinällään tappaa, vaikkapa tuhansia hyönteisiä jo parinsadan kilometrin kesäillan ajelussa, joskus isompiakin otuksia.  maata on kaivettava, räjäytettävä, siltoja rakennettava.
Tie tukkii eläinten luontaiset kulkutiet ja eristää aivan samoin kuin peltokin.
Tie vaatii toki ihmiseltäkin kaikenlaista.  Ei tule joka päivä mieleen esimerkiksi liikenteen vaatima osa sairaanhoidosta?  Tai budjetista.  Koko liikenteeseen, autoihin liittyvä elinkeinorakenne?

Kaikki rakentaminen muokkaa luontoa.  Kyllä, kyllä kulttuurimaisemakin voi olla kaunis: entä soramonttu, päätehakattu metsä, kaivoksen jätekasa,...  Talvivaara muistuttaa maankäytön monista muistakin vaaroista.  Ogonimaa Nigeriassa kertoo samaa, mutta energian hankkimisesta.
Keinot olisi tehdä oikein - mutta kun kilpailukyky, maksimaalinen tuotto ja kasvu!
_ _ _

Ole siinä sitten puhtaan kaulasi kanssa ja arvostele ja syyllistä muita.  Esimerkiksi kasvinsyöjien tapaan, eiväthän hekään enää avojaloin metsissä keräilijöinä kulje?
Kukaan ei ole viaton, pelkkä yhteiskunnan jäsenyys teettää niin monenmoista, jopa instituutioon itseensä sisäänrakentuvaa tuhoa.  Jopa lakisääteistä: armeijapakkohan meillä käytännössä on, ja sotakoneisto ei luontoarvoilla herkuttele.
Mutta kukas sitä tahallaan...?

Murhaaja!

Ihan varmasti en muuta Midsomerin alueelle Englantiin tai Ystadiin Ruotsiin.  Olisi liian suuri riski joutua henkirikoksen uhriksi...

Mutta voi, täällä lintukodossakin vaanii vaara joka ikinen päivä.  Voin esimerkiksi joutua rattijuopon uhriksi.  Ympäristömyrkyt voivat aiheuttaa vakavia terveyshaittoja ja johtaa vaikka kuolemaan ajan kuluessa.

Mutta minäkin murhaaja?  En kai sentään!

Aloitin aamuni tietenkin isolla mukillisella kahvia.  Juhla-Mokkaa, kyllä, mutta selkeästi on parantunut esimerkiksi Kulta-Katriina ja varsinkin sen luomuversio.
Mitä valtavia alueita onkaan poissa ruoantuotannostaa, jotta juuri minä saan ne päivittäiset noin 8 kupillistani?
Joka aterialla syön jonkin hedelmän tai juureksen.  Mister Dole´ kumppaneineen ei kuitenkaan viljele maata saadakseen ruokaa, vaan syrjäyttää pientilalliset ja käyttää maan rahakasvien tuotantoon.  Varmasti moni menee nälkäisenä nukkumaan, joutuu muuttamaan raivaamaan uutta kaskea.
Jos syön Mäkkärissä hampurilaisen, olen vielä suurempi murhaaja?  Hampurilaisteoria - jo kymmeniä vuosia vanha - menee suunnilleen näin:
Köyhä, tilaton ihminen saa verovapauden määräajaksi raivatessaan viidakkoon (Mato Grosson alueella) itselleen tilan.  Tila tuottaa pari vuotta, kun maaperä ei ole rikasta ja ruokamultaa ei paljon ole, lannoitteita ei ole varaa ostaa.  Tulee hyväntekijä, amerikkalainen tai eurooppalaistaustainen ja ostaa maan pilkkahinnalla, kylvää alfalfaa, joka lannoittaa hernekasvina itse itsensä.  Lihakarjaa laitumelle, lihan syömme me rikkaat.  Karjatila tarjoaa harvalle töitä, lähde pois taas.  Kuoliko lapsi nälkään?  Siirtotyöläisen lapsi ei ainakaan kouluihin jouda.

Onneksi en tupakoi: tupakkahan se vihoviimeinen rahakasvi olisi!

Pilaan ilmaston, kun syön punaista lihaa.  Lehmä se vasta metaanipommi onkin!  Minun aiheuttamillani metaanipäästöillä joku orkaani syntyy ja tappaa! Ainakin sadanta lisääntyy ja tulva tappaa paisi hukuttamalla, myös esimerkiksi saastuneella juomavedellä tai tartuntataudeilla.
Kilo possunlihaa taas vaatii noin 200 kiloa viljaa, se on pois varmaan lasten suusta.
Ilmastoa tuhoan valtavan monella muullakin tavalla, esimerkiksi ajamalla bensiinimoottorisella autolla ja lämmittämällä taloani - jopa päästän ympäristön surmaksi hiukkaspäästöjä takastani.
Pilaan juomaveden muovipäästöillä ja kalojen - siis ruoan - elinmahdollisuudet, kun käytän esimerkiksi fleecepuseroa hikeä mevänä kerroksena hiihtäessä ja sitten pesen koneella paitani.  Monenko lapsen juomavesi pilaantuu.  Meneehän tuossa samalla myös levä, maailman tärkein hapentuottaja.

Suurimman synnin kyllä taidan tehdä lähtemällä taas ulkomaille lentäen toukokuussa. Pilaan ilmakehän, aiheutan otsonikadon ja ihosyövänkin jollekulle, joka kenties olisi keksinyt keinon maailman pelastamiseksi...

Olen juonut Coca Colaa ja mahdollistanut yhtiön aiheuttamat lasten sairastumiset (Fanta-baby) Käytän keinokuituisia vaatteita, monet patentit omistaa samaa juurta oleva Dupont.  En aina muista välttää myöskään Nestle´- tuotteita, vaikka yhtymä äidinmaitovastikehölmöilyillään aiheutti tuhoa esimerkiksi Afrikassa.

Kuva: auttamisen suurmies Pummpu-Väiski, kuningas Josia S. Taapopi, ja Markku


Jos lisäisin kuukausilahjoitustani edes yhdellä eurolla, moniko pelastuisi?  Tekeekö puuttuva euro minusta tappajan?  Jos lisäisin ajankäyttöäni ja työpanostani katastrofiavussa ja kehitysyhteistyössä?
Jos voisin vaikuttaa maailmaan edes vähän, että assadputinisikset eivät voisi mellastaa?
----
Voisin jatkaa syntilistaa pari sivua vielä.(Saa näin kirjoittaa, ei tämä ole kouluaine!)  Mutta tulema on, että vaikka aktiivi murhaaja en ole, minun  - ja sinun! - elämänmalli on pahaksi miljardeille muille, usein välillisesti luonnon kautta.
Uskoisin, että useimmat voisivat helposti itsekin tiedostaa samat asiat itsessään.

Tuomio?  Valitettavaa maailman ja suoranaisten uhrien kannalta on, että liikaa luotetaan omaan talkoohenkeen ja ihmiseen.
Kun se ei niin mene: ongelmat ovat useimmiten "siellä" ja hyvä elintaso täällä, suljemme silmämme.
Nyt on vaalivuosi.  Osa puolueista tietoisesti ei uskalla syyllistää syyllistä, vaan silittää myötäsukaan - ja saa äänesi jo sillä!
Ilman tiukkaa lainsäädäntöä ei tapahdu mitään merkittävää kuin yksilötasolla.

Rikkaat idiootit

Rikas?  Kohtuullinen + pieni eläke.  Mutta kaikki iso ja paljon enemmänkin on jo hankittu.  Siinähän sitä elää köllötellään, elättivariksina.
Ikinä ei sentään ole ollut kädestä suuhun-tilannetta.  Ikinä ei varsinaista pulaa ole mistään ollut, toki on jouduttu odottamaan, tavoittelemaan, tekemään valintoja, asettamaan asioita tärkeysjärjestykseen.
Aina (paitsi ennen opiskelun alkua) on molemmille työtä piisannut ja useimmiten on ollut jopa virka selkänojana.
Ja maailman mitakaavassa jokainen suomalainen on rikas.

Oikein heräsin huomaamaan, mitä on olla rikas - ja idiootti - Prahassa elokuussa 1990.
Kyllä, Praha on edelleen ehkä se kaikkein hienoin kaupunkilomakokemus, mutta tämä anekdootti kuitenkin liittyy ihan mitäänsanomattomaan pikkukatuun, kujaseen.  Siellä oli pieni valokuvausliike, näyteikkunassa monenlaista itäblokkivehjettä (esimerkiksi Smena-kamerat olivat todella hyviä!), mutta myös haalistunut mainos ja myös itse laite, Minolta 3500-kamera. Ja halvalla, verrattuna Suomen hintoihin - melkein ostimme.
Kotiin palattuamme ei mennyt kuin pari viikkoa, kun meillä oli tämä kamera...

Automaattitarkennus, automaattisalama, automaatti myös pitkällä putkella.  Mutta oli myös käsisäätömahdollisuuksia, pääsi lähelle, pystyi pysäyttämään liikkeen, ei siis ollut vain näppäilylaite se.  Vallan maino peli - mutta jos, niin kuin useimmiten, antoi automaatin hoitaa, todellakin suunniteltu rikkaille idiooteille.    
Kamera maksoi vähän itseään, oli mukana Namibian reissulla seuraavana vuonna ykköskameranani, toisella, pikku-Cosinalla napsin mustavalkeita kirjan kuvituksia.  Mutta oliko täysautomaatti hyvä kuivassa Namibiassa?  Ei sinne päinkään: hienon hieno hiekkapöly ja kuivuus pakottivat käsikäytölle, ja pelkäsin jo, että kamera on mennyttä kalua.  Mutta kaikki palautui Suomessa ennalleen.
Kuka käyttää enää filmikameraa?

Nyt on useita digivehkeitä.  Ne vasta idioottivarmoja ovatkin, kun ei tarvitse filmiä säästää.  Ja toimintoja riittää, ja hyväkin laatu mahtuu jo taskuun.  Mutta kun kameraa ei edes ota mukaan!
Kännykkä!  Kännykkä se vasta onkin idioottien peli, tekee puolestamme vaikka mitä, muistatko esimerkiksi puhelinnumerot tai kirjoitteletko paperikirjeitä?

Auto.   On nimensä mukainen ”itse” hän.  On automaattivaihteet, lukkiutumattomat jarrut, kaistanvahti, tihkukytkin, vakionopeus- ja huippunopeussäätimet, automaatti-ilmastoint, päivänvaloautomatiikka,...
Konehuoneeseen hädin tuskin uskaltaa kurkistaa, juuri mihinkään ei kannata itse koskeakaan, vähän vain voi nesteitä tarkistella.  Vielä sentään saa ohjata ja päättää, minne mennään - ellei viereinen penkki sano sitäkin.

Ostin hiihtelyäni varten voiteita.  Voi hyvä tavaton, me idiootit emme enää edes viitsi tai osaa voidella suksia.  Siitä vain purkista sen vaahtomuovilla voide suksen pohjaan, pieni kuivausaika ja liinasella kiiltäväksi ja jo mennään hurukyytiä!  Ja pitovoide suksen keskelle toisesta vaahtomuovista, sitä ei tarvitse/saa edes silitellä.  Jollain idiootilla on jopa karvasukset, ei pitovoiteita lainkaan.
Minulla on Optigrip-Karhut eli pitopohjat pikku pakkasesta pitkälle plussan puolelle.  Ei tarvitse osata ns. potkaista edes, sen kun siirtelee jalkoja, ja pito on varma.

- - -

Miltei millä elämän alalla tahansa kehitys on ollut niin huimaa, että en voi ymmärtää ns. uusavuttomuutta.  Kahvia ei pusata hellalla tai takassa, ruoat saa puolivalmisteina (esimerkiksi liha leikattuna ja pakattuna), pesukone pesee, linkoaa, jopa joskus kuivaa, tiskit pesee kone, robotti imuroi.  Vaattet ostetaan valmiina, kukaan ei parsi tai paikkaa.  Luulisi selviytyvän.
Mutta mietipä olevasi viikko sähköttömällä saarimökillä, ainoina eväinä esimerkiksi suola ja matopurkki, huomaat heti, mitä tarkoitan sanomalla meitä idiooteiksi.

Ihminen tyhmistyy.  Se on jo tutkimuksin todettu.  Asiaa ei paranna, että yhä vähemmän pähkäilemme ja ratkomme asioita.  Yhä vähemmän teemme oikeasti itse.

Melkein hyvä?

Katolle alkaa kertyä liikaa lunta.  Kiipeänkö?  Oma paino voisi lumikuorman lisänä olla liikaa.  Ritva ei pidä ajatuksesta, että seitsenkymppinen koluaa katolla jäiden seassa, vaikka olisi turvavehkeitäkin.
Eipä hätää, löytyy apu: pitkä teleskooppivarsi, kovamuovinen kola päässä.  Silläpä vetelen!
Vetelin minkä vetelin.  Kevyt lumi tuli helposti alas, kola oli jopa vähän turhan pieni, ei haukannut tarpeeksi.  Mutta jos on lumikerroksia, tiiviimpää, painavampaa, eivät teleskooppivarren liitokset pidä, varsi venyy, putket saattavat jopa irrota.  Ei liiku lumi.
Ja eikös vaimokulta kopauttanut nurkan jääpuikkoa, kops, ja kas vain, kovamuovi ei sitä kestänyt, pala lohkesi - puikko ei.
Mitä tekee lumen hyväilimellä?  Töihin siitä ei juuri ole.

Monot piti ostaa.  Ja pitää ostaa toisetkin heti, jos kirpparilla on kokoa, sillä SNS-systeemi on poistumassa.  Neljät sukset on SNS-siteellä, siteeet olisivat älyttömän kalliit vaihtaa.
Kivat monot, sirot jopa ja juuri sopivan jäykkäpohjaiset turistihiihtelyyn.
Ihan pieni ja ärsyttävä vika tietysti on: vetoketju ei pysy kiinni, koska se ei mene kiinni asti.  Juuri ja juuri saa vetoketjun kiinni, jos jalka ei ole monossa, mutta solmun yli ei mitenkään ihan perille asti.
Hieno idea suojata mononnauhat kastumiselta ja jäätymiseltä, mutta miksi idea on jätetty loppuun asti toteuttamatta?    
Monikohan muksu on saanut tulla luokkaan asti, kun monoja ei jäisinä saa jalasta.  Omassa luokassa hyvinkin moni, johtuisiko siitä, että tarvinnut muutenkaan riisua, jos aikoi välitunneilla hiihdellä.
Vanhoissa monoissa on saman ongelman vanhempi versio.  Vetoketjulla suljetaan nauhat peittävä läppä, ja sulku varmistetaan läpän päässä olevalla tarralla.  Vaan eipä suljeta, kun tarra ei mitenkään yletä vastakappaleensa, ei edes ilman sisällä kengässä olevaa jalkaa, eli vetoketju aukeaa ja kesken reissun sitä saa vedellä kiinni päin.                

Hiihtohanskat pitää olla.  Rukkanen ja siellä vielä sisähanska kovalla pakkasella ovat ainoa konsti.  Normaalikeleillä?  On monenlaisia, thinsulatea, tuulisuojattua, sormikasta ja sorkkamallia.  Hienoja, kalliita, hyvännäköisiä.  Yksi yhteinen huono asia löytyy lähes kaikista: peukalohangassa on sauma tai juuri tämä kriittisin kohta on liian heikko ja kuluu puhki.  Kolmet hanskat talvessa eli noin 1000 km:ä kohti, älytöntä!
Voisiko joku keksiä ihan yksinkertaisen asian: peukalohankaan täytyy koko leveydeltä saada kunnon nahkainen suoja.  Olen niitä liimaillut, romuhanskoista leikeltyjä nahkapaloja hiihtokäsineisiin, ommellut saumoja, käytän niitä kolmea paria vuodesta toiseen, mutta joskus olisi kiva löytää alun perin hyvät hanskat.
Ja miksi ihmeessä muutenkin tiukka ranneosa on pakko vielä kiristää tarranauhoilla tai neppareilla?
On aikamoista haastetta saada hanska nopeasti pois esimerkiksi vastataksesi puhelimeen, ottaaksesi valokuvan, kaivaaksesi autonavaimet taskusta,...
Vihoviimeinen juttu hiihtohanskoissa on, että niiden sisäkalut tulevat hikistä kättä riisuessa mukana.  Voisiko sormenpäät ommella kiinni paikkaansa?  Märkiä sisäosia on pakkasessa todella mielenkintoista yrittää uittaa sormiinsa.

Puhelin on 70-vuotiaalle myös turvalaite.  Se on aina mukana.  Mutta usein se on kuollutta painoa ja täysin turha kapine, se kun ei toimi pakkasessa.  Malli on S eli steel, siis erittäin nopeasti jo nollakelissä hyytyvä.  Ihan pikkupakkasessa esimerkiksi voi ottaa yhden kuvan, ja laite on kotiin asti pois pelistä, eropeli kiinni!  Apple-uskovaiset voivat olla muutakin mieltä, mutta minusta puhelimen pitää toimia.

Liikaa sähköisiä toimintoja?  Autossa oli keskuslukitus, niin aina.  Yleensä ovet pelasivat niksnaks, mutta takakontti ei nuoskan jälkeisillä pakkasilla mitenkään.  Huollossa vaihtoivat mikrolukon,  maksoi paljon, mutta kun työn vastaanottaja osasi sopivasti pelotella tulipalovaaralla jos lukko ei voi pelata, vaihtoon meni - eikä edelleenkään toiminut.  Kosteus pääsi rakenteisiin, vesi tunnetusti jäätyy.
Mutta mitenkään ei voinut mistään lukkosulaa laittaa, minkäänlainen teippaus  ei auttanut.
Tosi kätevää on lastata auto takapenkn yli...
No, yksi autoistamme oli jarruiltaan niin avonainen, että takapyörät jäätyivät pyörimättömiksi monta kertaa.  On hupaa renkaille semmminen peli.  Tai vanteitten takominen erilaisilla työkaluilla ei oikein kivalta aamuhämärissä tuntunut.

Mikäs kiire telkkarin katsojalla olisi?  Joskus olisi kiva olla kuitenkin varma, että tv käynnistyy kerralla.  On koeiltu monella tavalla: on käynnistetty ensin tv, sitten digiboksi tai päin vastoin.  Mutta useimmiten telkkari sammuu ja uudellen voit painaa on-nappia vasta kymmenen sekunnin päästä.  Toisella kerralla käynnistyy varmasti, mutta miksi ei ensimmäisellä?

Suomessa luulisi olevan asiantuntemusta vaikka rakentaa lumikola.  Luulisi, niin.  Mutta aisa vääntyy ja ennen pitkää katkeaa, etureuna vääntyy kaarelle ja teräsosa irtoaa.  Lumi ei irtoa kolasta tai kola ei luista.  Kahta kolaa on hitsailtu kuntoon, yhteen on tehty lasta vesijohtoputkesta, moneen on taottu suoraa etureunaa ja pultteja ja muttereita on kosolti uusittu ja kiristetty.
Vihje: suksiparafiini tekee hyvää kolan sisä- ja ulkopuolella.  Ensin kola suihkukaappiin sulamaan ja kuivumaan ja sitten lämpöiseen pintaan paraffiinia. Kola kannattaa säilyttää sateelta suojassa, jäätyvä räntä ei helpota hommia yhtään...

Jäähakku.  Hyvä, pyöreä metallivarsi, riittävän painava, terä tarpeeksi - ei liian - leveä.  Viistetty ja terävä, tällähän selviän vuosia.  Siis kesti kolme iskua...
Terä irtosi, oli hitsattu suoraan putken päähän koloamatta  kiinni mitenkään.  Korjattiin, ja on hyvä.

Insinööri suunnittelee.  Moni asia suunnitellaan sinne päin, moni asia myydään ennen lopullista kehittymistä.  Moni asia tehdään vain hyvän näköiseksi, myyntiin. Tavaran ei ole tarkoituskaan kestää, mutta usein tuntuu, että tarkoitus ei ole edes toimia ajatellulla tavalla.  Usein on laite suunniteltu niin kuin kaikki rakastaisivat nippeleitä ja ohjelmointia, eikä ainakaan naisten (edelleen tekevät useimmat kotityöt) työtä helpoteta.
Voisiko olla toisinkin?

Hiihelle

Pakkasta 17 astetta.  Kaksi joukkueellista taistelijoita ladulla.  Eipä ole kiire, eipä saakaan olla kiire: hiihtohan on vain siirtymistä esimerkiksi taistelutehtävään, ei kuntoilua?  Sitä paitsi latu on laadittu kuntohiihtäjille, leveämmät armeijan sukset kahnuttavat reunoihin, ainakin siteet kahisevat latujen reunoihin.  Ja reppu painaa.

Mutta hiihto?  Eihän se tuommoista taaperrusta saa olla?  Ei mitään liukua tai potkua, hiihtokävelyä tuo on.  Ymmärtäisin, että ohjelmassa lukee hiihtokoulutus, ei kentän kierto miten vain.
Taaperrus  oli sitä luokkaa, että ehdin vatstapäivään kiertää kuusi kilometriä, ennen kuin soturimme tulevat toisin päin vastaan, so.  he ovat hiihtäneet noin 1.7 km.  Ja minä vetelen dieselinä, en urheiluautona, en hiihdä vaan hiihtelen.

Keulamiehet ovat vaihtuneet, hyvä: on raskasta ekana leventää latu-uria.  Mutta jonossa on aukkoja, ja viimeiset näyttävät jo alle kahdessa kilometrissä tasamaalla aika tuskaisilta.  Näkee, että hiihto ei enää ole, monestakaan syystä, ihan jokaisen laji.   Uutta on myöskin se, että jonosta huudellaan kuntoilijoille, eikä alikersantti puutu asiaan.

Tuli myöskin isoja koululaisia vastaan.  Tavallinen tarina: kärki suhahti vastaan niin ladulla kuin baanallakin, pitkä väli ja sitten tulivat iloiset nautiskelijat.  Ja lopulta hyvin kaukana ne, jotka olisivat mieluimmin pelin kimpussa sisällä.  Ihmeellistä: näin kova pakkanen, mutta marmatusta ei kuulunut, vain odotuskehotteluja ja varoitushuutoja tunneliin laskevasta mäestä.

Ja ope?  Taisi olla lämpimässä.  Ei ainakaan näkynyt metsässä eikä ladun varressa.
Minusta open kuuluisi opettaa niille heikoimmille, kuinka hiihdetään, ei vain sanoa, että kenttä pitää kiertää.  Voisi voitelua, varusteita, huoltoakin neuvoa.  Tällä keinolla loppuu se viimeinenkin hiihtohalu?

Kohtuutonta olisi, että opettaja olisi joka ryhmän mukana koko lenkin.  Kyllä kilometrit kertyisivät.
Mutta jonkinlainen asukontrolli ja alkuvalmennus olisi paikallaan.
En muista koskaan olleeni muualla kuin luokka hiihtotunnilla, usein niin keulana kuin peränäkin, ja olen voidellut vuosittain kymmeniä suksia, samalla neuvoen.  Nythän voitelu on todella helppoa, sen kun ravistaa purkkia ja levittää, vähän ehkä rätillä sipaisee.

Helpotuksen huokaus: ei ope olekaan törppö sisäkissa!  Onkin koululaisten ulkoilupäivä, ei liikuntatunti.  Oppilailla on erilaisia aktiviteetteja valittavinaan, ja nämä olivat valinneet hiihtoa.  Hyvä!

Hiihto on niitä harvoja lajeja, joita aikuisenakin on kiva harrastaa.  Mutta se on kiva vain, jos osaa, jos on saanut myönteisiä kokemuksia ja olosuhteet ovat kohdallaan.

Erään aikakauden loppu

Tänään marssimme pankkiin.  Tili on yhtymän Aalto Lauri Antero ja Markku Tapani tili, voi sen lopettaa, kun kerrran yhtymääkään ei enää ole.
Myimme metsän jo syyskuussa 2017, mutta kun emme ekonomeja ole, jätimmme (jätin) tilin henkiin siltä varalta, että tulisi vielä jotakin maksamista.  Ja maksamista tulikin, kun esimerkiksi tiemaksun katsoin oikeaksi maksaa vuodelta 2017: suurimman osan vuotta tieosuus kuului meille, ei ostajalle.
Nyt on verohallintokin vahvistanut jo vuoden 2017 tuloksen, tappiota on riittävästi, ei siis maksamista, ja kauppaan ja jakamiseen liittyvät verot ja kulut on maksettu.
Jaetaan siis tilillä makaavat huimat varat ja lopetetaan tili.
Juu, piti varata aika, pitää ottaa passi mukaan, pitää molempien mennä pankkiin - saa nähdä, onnistuuko?

Talous ei kuitenkaan ole metsä.
Taloutta oli toki myös se, että piti osata veroilmoituksen teko niin, että kaikki asialliset vähennykset sai tehdyksi.  Täytyy tunnustaa, että verotoimistossa on valtavan hyvä palvelu ja auttamishalu.
Paljon isompi muutos on siinä, että stressi metsän hyvästä hoidosta poistui kaupanteossa.
Kiitosta jopa tuli, saimme siis enemmän kuin pyysimme!
Stressi ulottui myös myrskyihin, lumituhoihin, metsäpaloihin.  

Työt oli tehtävä ajallaan.  Päätehakkuun jälkeen oli taimitus, koko ajan jokin lohko oli raivattava.  Ensiharvennus, milloin?  Olisiko jossakin jo toisen harvennuksen vuoro?  Pitääkö metsä yllä itsensä, vai pitääkö osuusmiesten sijoittaa lisää?
Hakkuilla eri vaiheissa saimme juuri sen, että ei tarvinnut lisää rahaa sijoittaa, emme juuri muuta (no vähän sentään).  Metsä ylläpiti itsensä, mutta tämä kylläkin vaati omaa hikeä yllin kyllin.

Ilman metsänhoitoyhdistystä ei hommasta olisi mitään tullut.  Saimme/sain ajankohtaisia ohjeita niin pyytäen kuin yhdistyksen omasta aloitteestakin.  Aluksi ohjeet olivat vaatimuksia tyyliin ”jos ette tee, me teemme, ja se maksaa”.  Tuntui, että kaupunkilaista virkamiestä sopi kurmoottaa ja hänelle esittää vaatimuksia samaan aikaan, kun isännät saivat jättää metsän ihan mihin tilaan vain.
Mutta eihän se niin ollut.
Tuli lohkokarttoja, satelliittikuvia, maastokäyntien perusteella tehtyjä kartoituksia.  Tuli tietoa, missä on kiireellinen raivaus tai ojanperkuu.  Hankittiin taimet ja lainattiin istutusvälineet, ehdotettiin ja välitettiin kaupat ja jopa hoidettiin metsän myynti.  Ajankohtainen ja relevantti työ ja toimenpiteet olivat aivan selkeästi metsähoitoyhdistyksen ansiosta tehtyä, aluksi sitä huiski siinä, missä työ oli helppoa ja näytti tärkeältä, vaikka isossa kokonaisuudessa sillä ei juuri olisi merkitystä.
Toivakan toimistossa oli kiva käydä, usein tapasin yhdistyksen miehiä maastossakin.

Olen metsäihminen, mutta en ole mielelläni metsän omistaja.  Minusta on iso periaatteellinen ristiriita siinä, että alkutuotanto olisi virkamiehen omistamaa.  Myös on usein ristiriita talouden ja luonnonarvojen kesken, esimerkiksi aukkohakkuu tuntui todella hirveältä, samoin vaikkapa pajujen ja pihlajien poisto tarpeettomina, so. ei tuottavina.

Kyllä metsä metsäläiselle antoikin.  Ihan luontoarvoillakin mitaten sai nauttia vuoresta, puronvarresta, vaikka mesimarjoista ja korvasienistä.  Lappeenrannassakin viihdyn metsässä, saati sitten Toivakassa omassa metsässä.  Mutta ihan hupiretkelle tai pelkkiä halkoja hakemaan ei viittä ja puolta sataa kilometriä voi usein ajaa, aina oli työleiri edessä, kun Toivakassa kävi.
Tunnustan erään asian: juuri koskaan ei lähtö Toivakkaan tuntunut vasenmieliseltä, ei varsinkaan jälkeen, kun alkoi olla pelisilmää ja oppi työtavat.

Myydään pois! Ja myytiin.  Kummankaan lapsista ei jatkohaluja löytynyt, kumpikaan osakas ei voinut toista pois ostaa.  Ikää tuli - itse en työkyvyn tai maastokunnon alenemista myöntänyt tietenkään - ja pitkät ajomatkatkin usein pimeässä ja huonoissa kelioloissa huolettivat läheisiä.
Kunnon metsäpalsta olisi, kun Antero ja minä poistuisimme rivistä, jakautunut pieniin metsälöihin.
Parempi oli myydä pois.  Sen saa jo itselleenkin myöntää, seitsemänkymppinen äijä.

Kiitos, metsä!