Keittiö uusiksi

Mikko muutti. Mikko tarvitsi laatikot.
Laatikoita on tietenkin rajallinen määrä, ja kun Mikko ei saanut heti asuntoa, vaan hyyräili kaverin nurkissa (Kiitos, Lea, olet Mikon elämässä iso tekijä taas kerran!),
laatikot olivat lastissa ja ihan muualla kuin meillä, osa Mikkelissä, osa Korsossa.

Kaapit piti tyhjentää. No ei, ei tavara kerrallaan kannettu pois remontin tieltä - Tiinalla ja Manulla oli onneksi aika monta meijerinlaatikkotyylistä, tanakkaa, pinottavaa laatikkoa. Ja Osa omistakin palasi muuttomatkaltaan.
Ja tyhjennys alkoi. On käsittämätöntä, kuinka paljon kauan samassa asuneilla on sitä omaisuutta. No joo, on paremmatkin lautaset, monenlaisia laseja, koneita, laitteita, useita aterinsarjoja. Fyysisenä työnäkin tyhjennys on ankara ponnistus, saati logistiikka- ja sijoitteluongelmana.

Nyt olemme joka huoneessa leirillä, joka paikassa on tilapäisesti laatikoita, edestä siirrettyjä huonekaluja, kodinkoneita.
Ei ole hellaa, tiskipöytää, mutta onhan mikro ja lavuaari ja iso teräsallas jopa.

Takkahuone on huoltokeskus, siellä on pirttipöytä ja yksi pitkä penkki. Välinelaatikosto on menossa uusiokäyttöön ja palvelee omass virassaan takkahuoneen ahtaudessa, samoin kattilavaunu. Ahdasta on, on laatikoita, imuri töröttämässä tiellä myös.

Kodinkoneet ovat Ritvan työpöydän alla. Ja laatikot ovat päällekkäin, peitettyinä, kun pöly lentää. Mitä olikaan missäkin, tai vielä useammin: - Missä olikaan se ...?

Purkutyö oli kivaa, ei ammattitaitoa tarvinnut. Muutaman pistorasian ihan itse jouduin ottamaan irti. Paras vävyni irrotteli pesualtaan, vesikalusteet ja tiskikoneen.

Osan kaapeista asentelin kuuriin. Alakaapit ja laatikostot pääsevät osin myös uuteen palvelukseen samaan paikkaan.

Pääsin lakkaamaan kattoa ja maalailemaan seiniä. No tietysti unohtui, että mikron takaa pitää maalata, vaikka muuten se seinä jääkin kaapiston taakse - sutaisin aamulla kiireesti ennen sähkömiehen tuloa.

Vaikka asentaja-Heikki tekee suuremat sahaukset ja höyläykset pihalla, hienoa pölyä, johdonpätkiä, lastuja, suojatarroja kulkee jaloissa. Minkäs teet, kengänpohjissa kulkee tavara ja puru ulkoakin, kun ne ovat märät.

Ällistyttävää oli, miten sujuvasti ja ammattitaidolla tavara tuli sisään.
Asentaja tuli sovittuna aikana ja on ammattimies, sitä paitsi mukava tyyppi. Sähkäri on melkein tuttu, tuli heti myös. Putkipojatkin saavat kohta tiskikoneen ja hana- ja viemäriasennukset kohdilleen.

Mutta ainahan paratiisiin käärme pitää saada:
Toinen kivitaso olikin leikattu aivan väärin (kuva), liesitaso ja kivi ovat väliaikaisesti paikoillaan, kunnes uusi kivitaso saapuu. Kallis virhe, muttei meille: mitat otti HTH, ja kun tasossa ei niitä mittoja ole noudatettu, tappion kärsii kai sitten kivifirma. Mutta vielä pitää asentajientulla laittamaantaso ja liesitaso uudelleen, ja viivästys harmittaa.


Nyt pelaa hella, nyt on valot, tiskikone toimii, vettä saa. Voisi ottaa vaikka pienet sen kunniaksi - vaan kun muista, missä se Rellupullo on...

Eno, Simo-eno

Eno,se vakavampi,pienikokoisempi on poissa. Se, joka oli tohtori ja professori ja ties mitä. Suvun ylpeys, oikeasti. Mutta ei ylpeä, vaan Ihminen. Se "leikkisempi" eno poistui rivistä jo kauan sitten.

Simo-eno, myöhemmin Simo vain, vaikka (omista syistäni) niin olikin aluksi vaikea sanoa. "Nero nappula"olivat omat luokkatoverit sanoneet. Tykistössä Simo palveli sodan aikana, vaikka niin lyhyt mies ei kai putkenrassiksi sopinut.
Vaatimaton herrasmies,jonka olemus huokui arvovaltaa. Jos joku on ollut kristitty, Simo sitä oli, korostelematta.

Eno piti itsensä miehenä kaikin tavoin. Ikää tuli, mikä ei estänyt oppimasta uutta,
esimerkiksi tietokoneista, tai olemasta terveen utelias. No ikäähän nyt ei niin paljon ollutkaan, saman ikäinen Simo-eno oli kuin poikani Mikko - ainakin molemmat olivat syntyneet 4. marraskuuta, mitä nyt oli 60 vuotta väliä.
(Tästä syystä en aikanaan 60-vuotispäiville ehtinytkään.)

Hassua, miten väärin lapsena Enoa ja Päivi-tätiä luin. Kenties oli niin hienot madonluvut luettu, että kylässä aina lähinnä jännitti. Ja sitten aikuisena löytyi heistä aivan toisenlaisia ihmisiä. Pikku-Markku otti aivan totena myös sellaiset äidin puheet, että kun Eno ja täti eivät saa hartaista toiveistaan huolimatta lasta, Markku voisi olla heidän lapsensa!
Maija-tyttäreni esimerkiksi sai oppia aikamoista körötystä ("körö, körö kirkkoon,...), johon eno oli kehittänyt loppuun ihan oman sovelluksen:
- Nyt tulee töyssypaikka, hiiop! Uutta Simoa alkoi oikeastaan etsiä RUK-aikana, kun pyöräilin Haminasta Kannusjärvelle mökille iltalomaksi.

Vihinen on synonyymi sanalle tarkka. Martta-mummi oli kyllä nuukuuden maailmanmestari, mutta Simo-poikansa kyllä osasi oikein lahjakkaasti kilpailla.
B-palkkaluokalla ehkä olisi ollut varaa vaikkapa sandaaleihin, mutta kun ne olivat niin hyvät, mitä nyt narulla kiinni köytetyt ja kannat vinoiksi tallatut...
Vaatimaton mökkiasu lienee kaunis ilmaisu. Autollakaan ei pröystäilty ja kerrostalokoti riitti, ja tyylikäs olikin. "Kometa" ja kaikki!

Sain useana vuonna joululahjaksi Tekniikan Maailman vuosikerran. Melkoinen lahja, jolle ihan pienenä en osannut antaa arvoa, isompana sitäkin enemmän.

Eno arvosti sitä, että minusta tuli opettaja, sanoi sen montakin kertaa.
Tämä oli tärkeää, sillä kotona olin "vain opettaja", esimerkiksi valmistumistani ei noteerattu lainkaan. (No pakko oli, kun samana päivänä menin kihloihin! Myöhemmin kyllä oikeastikin.)
Opettajiahan hekin molemmat olivat, Simo ja Päivi, samoin Eeva-täti.

Maailmaan jää isompi aukko kuin noin pienestä miehestä luulisi.
Mutta Simo vilahti sinne parempaan. Tekemättä itsestään Pietarillekaan numeroa.

Takuulla! Peräkärryn ihmeelliset seikkailut

Ennen laitteet suunniteltiin kestämään ainakin kymmenen vuotta.
Huono idea: jos laite on ikuinen, uusi ei mene kaupaksi. Siis laitteiden ei oletetakaan kestävän kuin pari vuotta.
Poikkeuksia on, onneksi, joihinkin merkkeihin voi yhä luottaa, ja joitakin tavaroita vieläkin tehdään kestämään esimerkiksi turvallisuuden takia.

Autoa ostaessa sain myyntimiehen takuun: - Jos nyt vuoden aikana mitä tulee, tuo vaan meille, pojat panee kuntoon. Aika tavallinen juttu - mutta kun sitä mitä tuli, se olikin myyjien takuu, ei korjaamon. Lasku siis tuli, mutta hyvin kauniisti kohtuullistettuna ja anteeksi pyydellen, - Kun ne myyjät nyt puhuvat vaikka mitä...
Ikkuna takelteli pakkasella ja vihdoin lensi irti koko pokasta. Kivaa noin talvella.

(Tästä eteenpäin on fiktiota, jos olet viranomainen... Sillä en voisi vastuullisena tehdä näin. Enhän?)

Mikko muutti. Sain ison kuomukärryn lainaksi. Kiinni ja kytkennät kohdalleen. Enpä tarkistellut, kun aivan vähän aikaa sitten koko koukkusysteemi laitettiin osana autokauppaa. Ajoin Mikkeliin, lastasimme kaksi isoa autoa täyteen ja peräkärrin vielä täydemmäksi. Ja taas tarkastamatta ajamaan. Oli pimeää ja kura lensi.

Tankkasimme sekä miehet että auton. No Mikko sanomaan, että hänestä näytti, että
kärryssä ei ollut minkäänlaista valoa, kun ajoin ikkunan ohi. (Mikko odotti kahviossa)
Tarkastetaan: töpseli oikein kiinni, vaan ei minkään valtakunnan valoa, ei ajovaloa, vilkkua, jarruvaloa, äärivaloa.
Että siihenkö pitäisi muuttokuorma jättää?

Ajoimme Helsinkiin niin, että Mikko ajoi vaarallisen lähellä perässä, ettei vain kukaan kajauta vaunua päin. Oli pikkuisen hartiajäykkyyttä, monta tuntia vielä yölläkin "ajoin" punkassa ennen nukahtamista.

(Se muuttotavaran rahtaus asuntoon yöllä herätti naapureissa aika aggressioita. Syystä. Vaan minkäs teet? )

Tarina jatkuu niin, että aamulla passasin lähdön sopivasti kahdeksan ruuhkan jälkeen ja ajoin Lappeenrantaan pimeän kärryn kanssa. Yhtään poliisiautoa en koko LPR - Mikkeli - Helsinki - Lappeenranta-reissulla nähnyt! Mihin voi siis luottaa...

Ja takuu? Vein auton pajalle, jossa ensin naureskeltiin, etten osaa kytkeä, sitten arveltiin, että olen jollain jäämöykkyyn ajamisella repinyt johdot irti.
Ja siten tarjottiin aikaa ensi viikolle: - Jos nyt sitten katsotaan. Kyllä meillä aina kaikki on ennen luovutusta tarkastettu! (Sävy aika haastava)
Ei käynyt, oli vetotarvetta lauantaina (ylihuomenna silloin) ja aika saatiin perjantai-iltapäivään.

Oli vetokoukku asennuksineen tarkistettu. Mutta kun pojat sitten olivat laittaneet takapuskurin paikalleen, he olivat puskurin reunalla riiponeet joka ikisen johdon irti...

Oli vähän noloa - ota kahvia. No pojat laittoivat kuntoon, minä kuuntelin miesten viestiä Oslossa ja join kahvia. Ei maksanut työ, ei osat. Ja kytkennät kuulemma tämän jälkeen tarkastetaan myös, kun koko työ on tehty.

Kuvasta näkyy, että jopa vetokuulan maali on vielä paikallaan, kulumatta.

Lisäystä 14.3.
Mikon muutto jatkui viikonloppuna. Juuri korjatulla vetokoukulla lähti Mikon kaveri vetämään lainakärryä kohti Mikkeliä, Mikko tuli junalla sinne Helsingistä.
Jo ennen Mikkeliä kuski huomasi, että auto on tavattoman laiska. Ja aina kun vilkun laittoi päälle, auto piippasi vilkun tahtiin. (Piippaus kuuluu Nissanissa asiaan, selvisi huollossa.)

Mikkelissä kärry ja auto lastattiin taas oikein täyteen, pojat siivosivat kämpän ja matka jatkui Helsinkiin. Ei jaksanut auto vetää kuin hädin tuskin kahdeksaakymppiä.
Bensaa meni reilusti yli kymmenen sadalla.
Huoltsikalla pojat huomasivat, että kytkettäessä peräkärry, auton jarruvalot syttyvät puoliteholle ja lisäjarruvalo palaa koko ajan.

No kärryä ei jätetä, pojat huruttelivat Helsinkiin, roudasivat kamat sisään.
Sunnuntaiaamuna he kävivät ilman kärryä kokeilemassa Kehätiellä: auto toimi kuin sen kuuluukin toimia.

Aku ajeli sitten Lappeenrantaan sitä hiljaista kyytiä tyhjää kärryä vetäen.
Veimme kärryn yhdessä paikalleen Skinnarilaan ja sain itsekin todeta koko riemun.

Soitin juuri pajalle. Aika korjaukseen lohkesi heti huomisaamuksi.
Joo; olisi aamulla muutakin ehkä kuin viedä auto, kävellä kotiin, kävellä hakemaan auto. ...le!

Joo, aika hiilenä sitten aamulla autoa viemään. Pojat onneksi testerillä kokeilivat kytkennät, ja kas kummaa, mitään vikaa ei ollut. Hain auton ja edelleen olin sitä mieltä, että työssä on vikaa. Kaivoin oman kärryn lumesta, kävin koeajolla
Kuutostiellä ja kuinka ollakaan, kaikki pelasi kuten kuuluikin.
Siis vika tällä kertaa olikin lainakärryn sähköissä.

Jotta on minun vuoroni olla noloa poikaa siellä huollossa ensi kerralla. Asiaa ei helpota, että työtä vastaanottaa oppilaani isä...