Voimakaksikko

Oppimassa oltiin taas. Opin esimerkiksi, kuinka monta kertaa voi lukea saman kaupallisen tiedotteen. Väsymättä. Onhan lelumainoksessa niin monta autoa, niin monta Leon ällää, kolmosia ja muuta tärkeää. Ja , oi ei, jopa rikkinäinen auto ja punainen auto. Joka kuva täytyy tarkkailla, suurinta osaa lehdestä tulee kommentoida. Kaikki värit tunnetaan ja laskeminen kiinnostaa. Eikä vielä ole onneksi syntynyt yhteyttä kuvan ja ostettavan tuotteen välillä - ensi vuonna lelulehdet lienevät heti piilossa?

Sain pulauskunniamerkkejä molemmille rinnuksilleni. Sain juhlavieraita: ihan pieni poika osasi olla hurmaava myös ravintolassa, vaikka tuoli oli huono - no se tuskastunut isompi sitten menikin laivaan ja jätti kaiken ruoan koskematta, mutta kuvittele nyt kaksivuotiasta esimerkiksi odottamassa ruokaa lähes tunnin.

Se ihan pieni osaa jo vaikka mitä. Hän mm. opetti vaarille pelin: vaari kokoaa palikoista tornin, ja Otso kajauttaa Brio-ratapätkällä nurin. Otso osaa myös seisoa tukea vasten, vaikkapa vaarin mahaa vasten ja hytkyä. Ja meillä miehillä on ihan omat jutut, mörinät ja kiekumiset, joita sopii nauraa räkättää. Ja otso selvästi tuntee vaarin, tulee aktiivisesti ja halukkaasti luo, haluaa syliin - ja tekee siitäkin vitsin, haluaa ensin äidin syliin, heti vaarin syliin, takaisin äidille ja nauraa räkättää.

Se vauhdikkaampi oppii potalle: melko saavutus on kesken päiväunien nousta kakalle! No, hakusessa vielä, mutta ilo ja palkka pottaan tehdystä tekee ihmeitä.

Uskomatonta on, miten tarkkaan kaksivuotias tietää esimerkiksi suuntia ja eri asioiden paikkoja. Tietysti täytyy tietää, missä on se rikkinäinen auto, jossa ei ole "kongea" (rekisterilaatta): - Oi ei, auto rikki. Ei saa ajaa! Ei konge! Tai pitää millilleen tietää, missä kaupan kohdassa on se sininen mehu. Tai mihin suuntaan mennään, kun mennään puistoon ajamaan mopolla. Ja kotona tiedetään tarkkaan, mikä auto on pianon alla tai mikä autopalapelin pala kuuluu mihinkin - ja se peli ei ole mikään helppo.

Siinä tuota tuli taas annos elämäniloa ja saamisia elämältä. Voi että on kiva olla se Piijja, joka kelpaa molemmille. Seuraava annos tätä merkitystä saadaan joulun aikaan, kun pojat tulevat hoitamaan vaaria Lappeenrantaan. No tulevat ne vanhemmatkin...

Ja olisi se kiva laittaa kuviakin, mutta...

EU saa kehuja

Vihdoinkin!
Jonkinlainen tehoisku epäeettisen, jopa valheellisen markkinoinnin lopettamiseen on taas
kerran tekeillä. Noin 40 000 ruoka- tai ravintonimikettä tutkitaan, ja vain niillä on oikeus käyttää markkinoinnissaan vaikutustietoja, joilla on todellisia, tieteen keinoin todennettavia vaikutuksia. Ilokseni kuulin, että vitamiinit, xylitoli ja kasvisterolit kuuluvat autuutettuihin, vaikka työ on vasta aluillaan. Hyvä EU!

Taas kerran, niin. Nykyisenkään lainsäädännön mukaan ei saa kertoa epätotuuksia. No kukapa niitä: ostajahan uskoo, placebo tekee jotakin ja markkinat vetävät. Jos mainos joudutaan vetämään pois, osa ihmisistä on jo uskonut siihen kuitenkin ja tuote on tuttu.
Ihan selvä vale on esimerkiksi energiansäästölamppujen kestoikä: normaalikäytössä ne eivät vuorenvarmasti kestä luvattua 12 vuotta - kesto on kai vakioiduissa laboratorio-oloissa, viileässä, sammuttamatta välillä? Nyt jo on menossa esimerkiksi kolmas lamppu kahden vuoden sisään keittiössä. Onko yksittäisen kuluttajan nostettava meteli, vai olisiko viranomaisten itse oltava aktiiveja?

Rajojen veto tulee edelleen olemaan vaikeaa. Miten voit puuttua vaikkapa runsauttavaan tai kaareuttavaan? Tai kun tahallaan mennään todella överiksi, kun tahallaan vitsinä kerrotaan asia, se jää kuitenkin kytemään, hyvänä esimerkkinä TV:ssä pyörineet hauskat olutmainokset. Tai kun luodaan mielikuva, sinällään mitään väittämättä, so. sanat puuttuvat eli mihinkään ei pääse kiinni, mainos vaikuttaa.
Kun tunnettu henkilö käyttää (käyttääkö?) tuotetta, sen täytyy olla parempi.

Markkinointiin on rakennettu valtava verkosto, jota emme edes tajua markkinoinniksi.
Esimerkiksi erilaiset kilpailut, levylistat, ohjelmat kertovat mielikuvallemme, mihin pitää pyrkiä. Pelkkiä sisustus-, muoti ja ruokaohjelmia pyörii koko ajan TV:n täydeltä sekä aikakauslehdissä. (Eihän ärsytä, että ne samat julkkikset näkee kaikessa
tarjonnassa, varmaan jossain vaiheessa eduskunnassa lopulta.)

Toistolla on tehoa. Kun meille tarpeeksi monta kertaa näytetään tietty tuote, se on tuttu, jopa mainos voi sanoa "TV:stä tuttu", ja ostammekin sen, oli se sitten hyvä tai huono. Kauppias tekee tarjouksen, ostamme, ja tuote onkin taas se oma ja tuttu seuraavalla kerralla. Kauppa sijoittaa tuotteet ovelasti ja johdattelee meitä itse valitsemaan! Värilläkin on väliä, esimerkiksi vihreä on meille mielikuvan mukaan kestävää kehitystä, ja varmasti markkinoija tietää esimerkiksi värien huomioarvot ja symboliarvot. Mikä teho musiikilla onkaan, itsekin pidän esimerkiksi melodiasta Kun taas saapuu hetki sii-nii-nen. Jopa musakki tutkimusten mukaan lisää ostamistarvetta, niin uskomattoman tylsää taustamelua kuin se onkin. Kahvinteon yhdistäminen loistavaan ammattitaitoon puhuttelee minua myös.

Haluamme uskoa mainoksiin! Haluamme olla terveempiä, hoikempia, ikuisesti nuoria, tuuheatukkaisia, tyylikkäitä. Haluamme kotiemmekin olevan tietyn mielikuvan mukaisia, haluamme koko elämämme näyttävän ulospäin - niin miltä? Meihin on rakentamalla rakennettu kuva siitä, mistä haaveilemme, millainen pitää olla, jotta kelpaisin kaltaisilleni. Siis haluamme jotakin, mitä ne kuuluisat markkinat ovat meihin sisäänrakentaneet. Siis ostamme tuotteita, joita kaikkien pitää ostaa ollakseen kaikkea tuota. Miettimättä, sinisilmäisinä, enemmän tai vähemmän vietävinä.
Muoti on kirosana ja mielikuva on vaarallisin asia markkinoinnissa, ei kenties yksilölle, mutta maailmalle, kun tämä länsimainen elämänmalli, so. kulutuksen ainaiseen kasvuun perustuva talous on surma ekosysteemille levitessään ihan kaikkialle.
Jo nyt elämme moninkertaisesti yli maapallon kapasiteetin.

Pääsin kehumaan EU:ta, ohhoh! Elintarvikkeiden tutkimus olkoon kuitenkin vasta alkua.
Jos isoon maailmankuvaongelmaan ja markkinoiden kasvuun ainoana talouskeinona ei puututa, on ihan turhaa näpertelyä kokoustaa esimerkiksi ilmastonsuojelun tai muun ympäristönsuojelun merkeissä.

Mutta saahan poliittisia pisteitä...

Downshiftaajat ovat ehkä tällä asialla? Wall Streetin mellakoijat yrittävät ainakin.
Kuunteleeko kukaan? Luulenpa, että "nyt on niin vaikea taloudellinen tilanne, että pitää tukea markkinoiden kasvua" jälleen kerran, vaikka nyt olisi oikeastaan aika hyvä tilaisuus maailmalla luopua turhasta.

Mistäpä itse olen luopunut?

Paavo presidentiksi

Paavo Arhinmäki lupautuu ehdokkaaksi. Jo oli aikakin. Jo kuukausia ovat ehdokkaat saaneet julkisuutta niin itselleen kuin taustaryhmilleen, ja meidän Paavomme julkisuus on samaan aikaan lähinnä osallistumattomuutta Musiikkitalon avajaisiin.

Paavoja piisaa. Kenestäkään ei tule presidenttiä...

Vasuri-Paavo on varmasti näistä Paavoista aidoin.

Jalasmökki-Paavo ei kelpaa aidosti edes omilleen, on ottanut sellaisia irtiottoja oman puolueensa toimia vastaan, että aitoa kannatusta ei ole edes puolueen sisällä kuin parissa oikein peruskepulaisessa piirissä. Mutta onpahan hän ihan kuin oli Mikojan naapurissa: oli mikä vain linjamuutos, kukas se sieltä taas ponnahtaa näkyville!

Iso Paavo taas on jyrä, mistään piittaamaton opportunisti, töksäyttelijä äksyilijä. Kummasti vaalitilanne panee muka-hymyilemään ja perustelemaan asioita.
Olisiko tämä ollut hyvä Euroopan kuningas - mielestäni ainakaan Suomen Isäksi hän ei sovi, mielipidejohtajaksi ja tasapuoliseksi. Valtiomies (menneeltä) asemaltaan, ei kyvyiltään?

Kuvittele Soini edustamassa Suomea presidenttinä, so. Suomen julkikuvana.
(Tukin korvani, en kestä avunhuutojasi). Suomi on tietysti eksoottinen maa monelle, mutta junttius ei oikein taida enää olla muodissa muualla kuin amerikkalaisissa red neck-piireissä ja Suomessa. Joo, oikeasti puuttuu enää Hankkija-lippis. Ymmärrän toki, kyse on imagesta, jopa tahallaan ylläpidettävästä kuvasta - sopii ehkä muihin vaaleihin.
Mielipidejohtaja - hei, onko oikeasti mielipiteitä sutkautusten takana. Toimia ei ainakaan ole.

Pieniä ehdokkaita riittää. Pieniä? Koko pienuus on siinä, että puolue on "väärä", vaikka aatemaailma ja toimet olisivat suuriakin. Profiloitua pitää silti, ehkä vaalityössä voi tarjoilla edes hiukan hyviäkin ajatuksia. Pelkäänpä kuitenkin pahoin, että vaalitilanne liikaa yhtenäistää ehdokkaita. Mutta kun ei oikeasti ole toivoakaan valinnasta, toivon - enkä muuta edes epäile - että ainakin Arhis sanoo, mitä ajattelee, eikä huoraa aatettaan hymistelemällä. Haavisto taas on jo pelinsä pelannut, kun "me" heterot niin pelkäämme.

Presidentiksi näistä kuka vain, kunhan ei maamme kuvan pilaavaa moukkaa. Eipä tule.

On vielä se yksi, lausuntoautomaatti, joka on puolueensa kannastakin irrotellen ruvennut olemaan koko kansan viisas jo kauan sitten.

Uutisia katsotaan kriittisesti - onko syytä?

Sauli, tuleva presidentimme, loihe lausumaan hyvin järkeviä, taas.
Hän ei ole viemässä Suomea Natoon - eikä presidentti tietysti voisikaan yksin.
Mutta seuraava täsmennys jätti kysymyksiä, ihan itsekin keksin muutamia.
Hän sanoi, että ellei eurooppalainen (puolustus)yhteistyö riitä täyttämään Suomen puolustuksen tarpeita, voi lopulta todennäköisesti Nato marssia vastaan.

Mitä unohtui?
Unohtui esimerkiksi hyvä ulkopolitiikka, ei synny Suomen vihollista. Unohtui sanoa, mitkä ovat "Suomen puolustuksen tarpeet". Nato ei itsekään ainakaan Venäjää tunnusta vihollisekseen...
Ja jos Venäjä ei ole vihollinen, vihollinen on silloin ihmisoikeuksien loukkaaminen,
inhimillinen tragedia jossain päin maailmaa tai sitten on tärkeää (tämä on propagandaa) läntisen elintason ja elämänmallin turvaaminen - siis missä ne Suomen puolustuksen tarpeet olivatkaan? Ja jos tällainen kriisinhallinta on tärkeintä, miksi siihen käytetään enenevästi NATOa, kun on YK, on ETYJ, Afrikan Unioni, EU-joukot.... Ja taas propagandaa: arvelisin YK:n arvovallan ja toimintakyvyn alasajon erääksi keskeiseksi syyksi sen, että YK edustaa muitakin kuin vain läntisiä arvoja.
Uskoisin, että NATO-kannatus lisääntyisi merkittävästi, jos NATO ottaisi agendalleen myös mm. Israelin valtioterrorismin tai rajoittaisi USA:n omia etupiiri- ja maailmanpoliisitoimia.

Unohtui myös mm. Suomen oma armeija. Onkohan missään yhtä suurta kannatusta asevelvollisuudelle.

Toinen hieno uutinen on Syyrian erottaminen Arabiliitosta.
Onko? Nyt Syyria altistetaan sen äskeisen Naton uhan alle ilman arabien tukea. Jos pelkkä uhka riittäisikin ja kriisi laukeaisi ilman aseellista voimaa!

Hurskasta touhua. Useimmissa arabimaissa on edelleen aivan näennäinen demokratia. On kiire saada Syyria rauhoittumaan, ettei Arabikevät yhä laajene ja valtaeliitti menetä asemiaan. On toki myös tärkeää lopettaa, Syyriassakin, omien kansalaisten oikeuksien polkeminen ja valtiokoneiston väkivalta - onko oikea keino siis vetäytyä vastuusta?

Ne puolustuksen tarpeet voivat tietysti olla erilaisia kodinturva- ja valmiusjoukkoja. Joo, on ollut jo Omoneita, Suojeluskuntia, Kansalliskaareja, Punakaartikin.

Ei tällaista!

Lisään vähän, kun marketin käytävällä sain vahvistusta jutulleni...
YK:n arvovaltaa murennettiin juuri äsken esimerkiksi niin, että USA kieltäytyy rahoittamasta Unescoa. Syy on olevinaan Palestiinan hyväksyminen jäseneksi.
Oikeastaan syy on laajempi, osana toki Palestiina. Kyse on äänioikeudesta: jokaisella maalla on yksi ääni, olkoon se sitten kuinka pieni, köyhä tai maailmanvalta, tätä ei voi USA hyväksyä.
Kumpi on parempaa rauhantyötä, oikeudenmukaisen maailman rakentaminen vai miehittäminen?

Hienossa seurassa

Isä. Parhaalla tasollaan isi, iskä, isukki (fade, fatsi,...). Kovalla tasollaan Taivaallinen Isä - nimitys lähentää ja antaa turvaa, mutta kaventaa mystistä kaikkivaltiutta, on toki Jeesuksen opettamasta rukouksesta kotoisin.
Ja kaikkea siltä väliltä, maan isä, patriarkka, kansakoulun isä. (Isänmaa - ja äidinkieli, oikein menee...)
Erityisesti meillä isät ovat myös sankareita, verellään ja uhrautumisellaan taanneet isänmaamme vapauden. (Osaan sanoa näin ihan ilman ironiaakin, usein kyllä haluaisin purkaa tätä tosi pitkälle!) Olen isänä kovassa seurassa!

Kaikki saa alkunsa isästä: milloin kupeistasi, milloin siemenestäsi. Kielikuva alkuunsaattajasta toimii myös kansoille isoista asioista.
Mihin unohtui se Maaemo, Isis, Ilmatar - taitaa olla kulttuurimuutos, ja perustavanlaatuisen iso, kiitos kirkkoisien suoranaisen naispelon ja naisvihan.
Fallosta on jopa palvottu. (No myös sekä jonia että lingamia: esimerkiksi intialaiseen kulttuuriin kuuluu kutoa sulhaselle seinävaate, joka on oikeastaan kuva ihan siitä itsestään.)

Perheen arjessa läsnä oleva isä vai etäinen , ankara ja pelottava isä, rankaisija, viimeinen sana? Kumman syliin lapsi hädässään juoksee, kumpi on satusyli, kumpi
lähtee pihalle pelaamaan? Kumpi on oikeampi. Vaan kun tieto ei riitä, pitäisi osata olla. Ja pitäisi olla tilaisuus olla, ei ankarimman työponnistuksen aika, velkojen maksun aika, ikuisen kiireen ja läsnäolemattomuuden aika.

Kumpi saa enemmän? Vuosisatainen perinne lapsen nujertamisesta, jotta saataisiin aikaan kuuliainen isän, kuninkaan ja kirkon alamainen, olkoon se vaikka kuinka vanhatestamentillista, on tuomittavaa ja olisi sen luullut häviävän patriarkaalisen
maatalousyhteiskunnan mukana. Vaan ei: sama jatkuu, pohjana sukupuolihierarkia monessa kulttuurissa, meilläkin esimerkiksi lahkoissa ja jopa kirkon sisällä. Tai muuten vaan, kun miehen osa kerran on helpompi niin?
Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa!

Isyydessä on jaksonsa. Ja seuraava on tietysti koko totuus...

Kolmekymppisenä on usein ammatti, puoliso, kenties lapsi(a).
On pyritty, on saavutettu, edetään uralla, maksetaan velkoja niin asunnosta kuin opiskelustakin. Lapsille pitäisi olla aikaa, mutta arki tappaa.

Nelikymppinen kauhistuu: tähänkö jämähdin? Talous helpottaa, lapset harrastavat,
elämä aukeaa jo kodin ulkopuolellekin. Jos vaikka ammatti vaihtuisi tai vaikka opiskelisi jotakin? Vaihtaisiko puolisoakin... Uusperhe?

Viisikymppinen saa jo katsoa taaksepäinkin. Minä olen kaikkea tätä! Minun lapseni ovat saavuttaneet jo kaikenlaista, heillä on terve päämäärä ja elämänmalli tuntuu oikealta. Kehitän itseäni itseäni varten, en vain ammatillisesti - tai vain laskettelen työtäni rutiinilla.

Kuusikymppinen köllöttelee elämänuransa paisteessa ja on saanut ammatilliset kiitoksensa. Eläke häämöttää. Perhe on hajonnut, toisaalta poislähteneet tuovat kotiin uusia perheenjäseniä. Lapset tavataan ihan uudella tasolla.
On aikaa itselle, rutiinit kantavat arjen läpi. Ja uran huippu, isovanhemmuus, on totta.
Etsitään tasapainoa lasten ja lastenlasten elämään puuttumisen ja välittämisen välillä.

Kiitos kaikille osapuolille, jotka sallivat minulle olla isä!

Kuvan etäinen yhteys isään on tämän isän rakkaudessa luontoon.

Blogi on helppo asia

Toinen silmä tahallaan kiinni. Joskus myös itse tietämättä.
Haluamani väriset lasit nenälle.
Vain yhdensuuntaista informaatiota otan vastaan.
Uskon vain oikein ajatteleviin ihmisiin, heihin kritiikittä.
Sanon vain, mitä joku oman linjani auktoriteetti on jo sanonut.
Olen aina oikeassa, vaikka olen yksin totuuteni kanssa. (Kun ei tule kommentteja, olenkin.)

Verbaalista kikkailua. Vanhoja vitsejä.
Opettamista (kun ei itse osaa).
Oman osaamisen ja omien kokemusten kehua. Muistipohjalta, tarkistamatta.
Paljon porua, vähän villoja.
Sisäpiirin juttuja.
Oikeus marista kaikesta maailmassa.
Oikeus arvostella kaikkea ja kaikkia.
Toisten selän taakse menoa.
Kuvitus sen mukaan, mitä koneella on, ei juttuun liittyvää.

Jokohan tuosta blogi syntyisi?

Muistettavaa

Keskity. Ajattele asia loppuun ennen siirtymistä seuraavaan. Hyväksy myös negatiiviset mielikuvat, älä sensuroi päätäsi.

Mutta kun ne muistot varhemmista "pyhistäni" ovat enimmäkseen vain välähdyksiä, hetkiä, hyvin pieniä sirpaleita. Vaarini esimerkiksi muistuu tekeminään ryijyinä ja tyynynpäällisinä, isoina karviaisina, raskaina oviverhoina, mummilan hiukan palaneena seinänä, omenansiemeninä tikkuaskissa hellan huuvan reunalla, keppinä, jolla
meitä hulttioita heristettiin alas pihakeinun päältä. Yskivä vanhus - siis melkein kolme vuotta nykyistä minua nuorempi, äiti kuunteli hautajaiskelloja synnytyslaitoksella marraskuussa 1952 - jota ei saa häiritä. Mikä oli tämä ihminen oikeasti, mitä ajatteli, millaisia arvoja oli?

Ukki-Pekka oli semmoinen rempseä ja iso, hyvä piirtäjä, niin kova kalamies, että jo tuloiltana painui ongelle Halkosaareen. Tai oli hän myös paloauto Joensuun kadulla, auto, josta pienelle pojalle heitettiin vappuna karkkia, vappuhuiska. Mikä oli se uniformu verannalla (suojeluskuntapuku), mikä oli separaattori, miten kuorma-autovarikko liittyy tähän mieheen? Sairas mies ja raidallinen yöpuku. Mikä mies oikeasti oli tämä "Kitteen kunnan esmies" ja osuuskaupanhoitaja, agentuuriliikkeen pitäjä, kaappijuoppo?

Ida-mummi oli vuosittainen vierailu Joensuussa, ruoan kummastelua, komentelua, linja-autolla tullut paketti. Mutta oli hän mukana juhlissa kotonakin, ja varsinkin pitoja valmisteltaessa kovastikin läsnä. Ja olipa hän pitkään sitten meillä asumassakin, pyörätuolin vanki.

Martta-mummi oli oikeasti osa perhettämme ja aina läsnä. Eihän tätä silloin mitenkään tajunnut, mutta varmaan on ollut valtava apu hänestä koko ajan kasvavalle perheelle.
Hän on todella paljon vaikuttanut minuun, vaikka useinkin kiertotietä, jopa kapinan kautta.
Joskus hänestä julkaisen ihan kokonaisen jutun. Nyt kuitenkin vain ihmettelen, miten Salama-yhtiön prokuristi noin vain heittää vahvan naisen uransa ja asemansa ja siirtyy metsänhoitajan vaimoksi, tiukaksi monen tilan emännäksi tai palkattomaksi piiaksi perheeseen, jonka isää (lapsista sanottiin "mölfästi", "pukessööri" isästä) hän ei koskaan edes oikein oppinut hyväksymään.

Ketjua riittäisi. Mutta kun muistot ovat minun, säästän teitä.
Mutta kohtuullisen vainajatahdin jälkeen kulunut vuoden pituinen aika on ollut aika kohtuuton, viidet hautajaiset, joukossa myös minulle todella tärkeiden ihmisten muistojuhlat.

Toivottavasti itse osaan tehdä hyviä välähdyksiä.

Talvea tekemässä

Tammi on Mikko-tammi, juuri yhtä vanha kuin Mikkokin. Kun appivanhemmat muuttivat Kesämäestä, ruukussa kasvanut taimi pääsi omalle paikalleen pihallemme. Ja on komea puu nyt.

Tammi tiputteli lähes viimeiset lehtensä. Ovat kovia: monesti ovat he lumelle tippuneet, jääneet kummallisiin asentoihin pystyyn, eikä lahoamisen merkkejä keväälläkään juuri näkynyt.
No nyt sain ajaa heidät ruohonleikkurilla silpuksi. (Tammi kosti: jaloissa on silppua tullut nyt sisälle asti!) Saman tien ajoin nurmikon lyhyeksi, on sitten keväällä mukavampi haravoida kasvu käyntiin. Haravoida pitää syksylläkin: on joskus tullut lumi lehdille, eikä keväällä löytynyt kuin olminvaaleita voikukan alkuja.
Olennaista kuitenkin on, että sai muka ruohoa ajamalla ajaa huristella bensatankin tyhjäksi eli bensaa ei jää tankkiin pilaantumaan talven aikana.
Uutta polttoainetta keväällä ja niinhän se "Strattoni" paukkuu käyntiin luultavasti toisella tempaisulla taas, se kun sentään telttailee talven ja näin kävisi, vaikka se olisi kuusen alla.

Ja sitten saa taas haravoida! Mitä "jalompi" puu on, sen kauemmin se lehtiensä kanssa viivyttelee. Sireenit sotkevat siis paikkoja vielä. Mutta ennen kaikkea naapuri, joka ei sitten mitenkään voi ottaa pihastaan,kohdaltaan kadulta jne. niitä nenälinan kokoisia vaahteranlehtiä. Tuuli kieputtaa niitä varsinkin autokatokseen, mutta myös pihalle, ja kohdassa, missä vaahteran lehti talvehtii, ei nouse kuin voikukka. - Mitä sitten? Esimerkiksi valkovuokko ei jaksa pensasaidan juuressa puskea lehtimassan läpi, nurmikon sopii olla olohuoneena jo toukokuussa.
(Joo,on sanottu, toinen naapuri aika kovastikin, heillä kun ei omia vaahteroita ole ollenkaan.)

Omat puut ovat niin isoja, että ns. lehtikomposti kasvaisi valtavakai. Siis laitakärryyn ja Toikansuolle pari kuormaa. Hyvä, siitäkin saa marisemisen aihetta: on sellaisia kärrymiehiä, jotka eivät osaa peruuttaa, ja kyljittäin kärry-autoyhdistelmä vie sellaisen tilan, että viisi odottaa vuoroaan päästä lastia purkamaan. Tai sitten osaa, ei vain välitä, niska punaisena sopii antaa muiden odottaa.

Joka kerran mopoa tankatessa on sellainen olo, että puoli tankkia jää ajamatta. Mopolla en liukkaalla aja, ja kuten edellä, tankki pitää tyhjentää talveksi.
Akun otan sisään ja panen ylläpitolaturiin talveksi, ja keväällä sitten taas lähdetään ajamaan, ei huoltoon.

Ovat kauppiaat keksineet sellaisenkin bensan,jota ei tarvitsisi poistaa. Maksaa tämä pienkonebensa kuitenkin poskettomasti. Muutenkin kaikissa sahoissa ja koneissa, mopo ja leikkuri mukaanlukien, pitää käyttää ysikasia, 95 E 10 ei käy.

Joku voisi luulla, että inhoan pihatöitä. Nope! Ulkona saa olla, ohikulkijat pysähtyvät juttelemaan. Homma on päin perhettä ja konkreettia työtä.
Mutta sitä vissiin saakin inhota, että saman homman saa tehdä aina vaan uudestaan, kun...

Pihan pitää olla piha (Roger sanoi: - A garden, no yard at all - siis meidän pihasta!). Pihan pitää toimia olohuonesyyn lisäksi ainakin kahdesta syystä. Ja ne syyt, Leo ja Otso, ovatkin pätevät syyt ne.