Joulu vaatii asennetta

Minähän en joulun takia stressaa itseäni!  Aloitan ajoissa joululahjojen teon ja hankkimisen.    Siivoan vähän kerrassaan, yhden hankalan paikan silloin, toisen tällöin, hätäilemättä.
Vaan mitenkäs käykään?   Lahjoja on hankkimatta ja aatto pakkaa päälle.  Omaa aikataulua ei voikaan noudattaa, kun juuri nyt pitääkin siivota se tietty kohta, ja kaikenlaista jää aatonaaton ruuhkaksi.

Lapset tulevat jouluksi ja sitten teemme kaikenlaista kivaa yhdessä.
Lapset tulevat - klo kymmeneltä illalla, käyvät ylikierroksilla.  Vanhemmilla kun on niitä työaikoja - hyvä kun on, näinä aikoina.  Aamusella taas he heräävät jo puoli kuusi, ja kivan tekeminen on hankalaa, kun toinen tahtoo sitä ja toinen tätä.  Ääntä ei saisi kuulua missään, kun aikuiset nukkuvat joka oven takana  oikeasti ansaittua aamu-untaan.  Toinen pieni osaa kaikenlaista, myös vaatia enemmän.  Toisen kanssa pitäisi olla aikaa sylitellä ja tehdä yhdessä, jolloin se isompi on mustasukkainen huomiosta.
Kuusi pelastaa aamun, pitäähän se koristella.  Kuinka ollakaan, koristeita kertyy alaoksille valtavasti, jopa kahdeksan samaan oksaan, kun pieni on - niin, pieni.

Paljon on puuhaa aattona.  Leivotaan.  Jo kotona ovat pojat olleet piparinteossa, nyt tehdään pullaa mummon kanssa.  Otso keksii omanlaisensa, joka ristitään matopullaksi ja tekee pellillisen, koristelee rusinoin ja sokerimuruin.  No se isompi malttaa tehdä yhden.

Jouluaterialla pojat jaksavat yllättävän hyvin pysyä pöydässä.  Herkut jäävät kyllä syömättä, niin aina.

Pukki tulee vasta puoli kahdeksalta.  On pitkä ilta aikaa leikkiä.  Ja se pukki saa Leon laulamaan.  Otso kiipeää syliinkin.  Ja kuinkas muuten, joukosta kaksi on ollut muita paljon kiltimpiä.

Jouluaamu.  Paras hetki, kirjan kanssa, kissa hyrisemässä, nukkujia ympärillä.
Niin, viime kerralla siis: nyt rämähtivät lahjalegot lattialle ja kissa karkasi arkun taakse.  - Vaari, avaa pussit!  Vaari, auta rakentamaan!  Toisessa paketissa 7 pussia, 7 ohjekirjaa, toisessa vain 3.
Kuinka tehdä yhtä aikaa?  Kuinka estää pussillisia saati paketillisia sotkeutumasta keskenään?
Vaari ei riitä, ei.  Ja toinen hereillä oleva aikuinen on kipeä, ei jaksa.
Aamiaiselle, pienelle hengähdystauolle siis; toinen syö koko leivän, juo maidon ja pillimehunkin, toinen vähän haukkaa kulmasta ja kiitää yläkertaan huutamaan vaaria legoja kokoamaan.

Isä herää ja uskomattomalla kärsivällisyydellä kokoaa koko cityn, korjaa kopterit ja paloautot.  Paras vävyni!

- Ikki! pienempi pieni huutaa.  Pelottavaa: jos et heti korjaa, paloauto, helikopteri tai poliisimopo on kohta kasana pieniä paloja ja sekaisin muiden kasojen kanssa.  On helppoa korjata, jos ehtii ajoissa.  Jos...

Ehditään vähän pelata lautapelejä.  Ehditään jopa laavulle syömään matopullaa ja pipareita.  Metsän kivet on tietysti kopisteltava puhtaiksi lumesta, ja isoille, liukkaille kiville on pakko kiivetä.

Käydään haudoilla, mutta pojille tulee kylmä, ja toiselle hautausmaalle meneekin vain aikuisia.

Joulupäivänä kukin etsii ruokansa.  Mutta puuroa mummo taas teki ison padallisen, ja kas ihmettä, sepä kelpasi molemmille pikkumiehille.  Kun satoi lunta ja hiekkaakin, hui, kanelia!

Miesten saunassa pienempi taas istui löylyssä kuin aika poika.  Amme on käynyt pieneksi  kahdelle pojalle, ja niin oli vain vadissa vettä ankkojen uimakoululle, jotta appi ja vävy saivat olla rauhassa saunassa.

Tapaninaamuna legot ja lukot kuluivat käytössä.  Leikki onnistui melko upeasti.  Ja sitten alkoikin raisu tavaroiden pakkaaminen.  Farmari on liian pieni jouluautoksi?  Syötiin - pienempi oikeastikin - ja sittenpä mentiinkin tapaninpäiväkahveille.
Pikainen kissanhaku ja viimeiset tarkistukset, ja sinne meni joulu taas, Helsinkiin.

Väittävät parhaiksi jouluvaloiksi vävyn auton takavaloja.  Eivät ole.  Vaikka kyllä vävy peruutti pihasta, varmuuden vuoksi, takavaloja en nähnyt.
 

Barcelona 1.12. - 8.12.2014

No siellä on se Barca [barsa](C:ssä pitäisi olla alaväkänen).  Messi ja Neymar, tiedäthän, ja Camp Nou?
Ja sitten siellä on Rambla ja pitää varoa taskuvarkaita ja huoria.
Olympialaiset - 92 pidettiin Barcelonassa, vissiin siellä on niistä jotakin näkyvissä?
Gaudi- niminen hullu arkkitehti suunnitteli niin pahan kirkon, että se ei ikinä tule valmiiksi.

Kuva: Luonnonvalo lasien läpi antaa värin ja tunnelman Sagrada Familia-kirkossa

Semmoista stereotypiaa Barcelonasta, eli Barnasta tuttujen kesken.  Barca on se jalkapallojengi. Onneksi oli hyvä kirja (ja oli huono kirja) lukea etukäteen.  Ja se hyvä kirja toimi koko viikon lähteenä ja karttana.
Onneksi oli toimiva metro, tiivis kaupunki, terveet jalat ja utelias mieli. Jotkin kadut, esimerkiksi Avinguda Diagonal, Avinguda Meridiana ja Paral-lel läpäisevät koko kaupungin ja ovat varmoja tiennäyttäjiä.  Jalankulkuvaloja ja suojateitä kunnioitetaan, paikalliset jalankulkijat kyllä itse ottavat vaarallisia vapauksia.
Kävellen näkee sellaistakin, mitä ei liikenteestä huomaa: taloissa on upeita yksityiskohtia, pääsee seuraamaan vaikka petanque-peliä puistoon, löytää pikkuasioita.

Kuva: Poikkea Ramblalta vaikkapa La Boguerian torille!

La Rambla oli täynnä ihmisiä, niin turisteja kuin paikallisiakin.  Yhtään (varmasti) epärehellistä yrittäjää en nähnyt, tuhmia tyttöjä en edes etsinyt.  Joulu oli tulossa Ramblalle, ravintoloiden lisäksi oli rihkamaa ja kukkia tarjolla. Hotelli oli oikeastaan ihan La Ramblan päässä (Gran via de les Corts Catalanes-kadulla, La Ramblan ja Passaig de Gracian välissä) koko kävelyalue oli äärellä - mutta kun on paljon muutakin katsottavaa kuin ihmiset.  Pois piti poiketa, totta kai!

Kuva: Kujasilta löytyy putiikeja

Siis mihin menisimme?  Aamuisin pidimme karttasulkeisia ja etsimme metroyhteydet.  Kyllä riitti katsottavaa!  Vaikka metro on siisti, nopea ja toimiva, silti jäi käveltävää kymmenenkin kilometriä päivässä helpostikin.  Ja aina välillä piti tutkia karttaa tai esimerkiksi miettiä, minkä metrotiketin ostaisi: jo ampui avulias katalaani paikalle neuvomaan, vaikka ei edes tiennyt, mitä asia koski?  Sata sanaa katalaania sekunnissa ja sormet, ja turisti ei silti ymmärrä.  Oikeastaan joka paikan kyllä löysimme, jos jaksoimme kyllin etsiä, sen sijaan kaikkea oppaissa luvattua ei enää ollut olemassakaan, esimerkiksi kirpputorialue oli jäänyt työmaan alle, kun Placa de Les Glories Catalanes rakentuu vielä mahtavammaksi, nythän siellä on jo esimerkiksi Torre Agbar, moderni pilvenpiirtäjä-maamerkki.

Kuva:  Yritän vakuuttaa herra Gaudille, että Barnassa on muutakin nähtävää kuin Gaudi-asiaa. (Finca Miralles)

Kun vertaa katalaaneja vaikkapa turkkilaisiin, he ovat kehnoja kauppiaita.  Usein asiakas ei juuri kiinnostanut, piti räplätä älypuhelinta tai jutella toisen myyjän kanssa.  Aika paljon pieniä kauppoja oli suljettuna sesongin loputtua, ja siestan aikana sai oikein etsiä avoimia kauppoja tai ravintoloita.  Ei poliiseillakaan näyttänyt muuta työtä olevan kuin ajella ympäriinsä, pysäköidä älyttömiin paikkoihin ja keskustella ringissä keskenään.
Ravintoloiden sisäänheittäjät sen sijaan olivat ihan aktiivisia, jopa kiusallisia takertujia jotkut.  Ja taas kerran sai ihailla suomalaisen koulun kielenopetusta: eivät barcelonalaiset englantia osaa likikään samalla tasolla, toisaalta he muutamalla sanalla osaavat - uskaltavat - hoitaa kaupanteon , tarjoilun, opastuksen.

Kuva: Gyellin puiston monikerroksista kaarikäytävää.  Gaudi kavereineen taas asialla.

Kaupunki on tiivis.  Suurin osa nähtävyyksistä oli varsin lähellä - suhteellinen käsite - hotellia.  Hyvä reittisuunnittelu oli tarpeen, ja lisäksi tuli muistaa, että itse kohde usein tarkoittaa kulkemista ja ylämäkiä (esimerkiksi Montjuic tai Gyellin (saks. y) puisto) tai ramppaamista kerroksesta toiseen. Ja linnuntiematka kartasta katsoen on siksakkia kaduilla ja varsinkin Vanhankaupungin (Ceutat Vella, Gothic ja Born) kujilla.  Viikko on juuri sopiva aika, ja metroa on käytettävä rutkasti, kävely ei ehdi olla norkoilua - sehän onkin kyllä se tapa kulkea, mikä eniten väsyttää.  Joulukuun alku taitaa olla parasta aikaa  kävelijälle, ei juuri sada ja ilma on 12 - 15 astetta.  Hyvät kengät pitää olla, reppu selässä vaihtovaatteille ja sateenvarjoille.

Kuva: Ilmarata Montjuicilta satamaan

Ihan pakko oli käydä katsomassa se erään kirjan (Meren katedraali) kirkko, Santa Maria del Mar.  Osuimme sinne monastikin, kerran osallistuimme jopa vainajien muistoksi pidettyyn messuunkin.  Vaikuttava paikka, jotenkin siro ja vaatimaton verrattuna Rooman pröystäilyyn.  Lähellä oli varsinainen katedraalikin, mahtava toki, mutta litistettynä talojen väliin.  Sen ympärillä oli joulutori, josta Ritva ei pitänyt lainkaan: rihkamaa ja teollista oli tarjolla.  Ihan Ramblan vieressä oli vielä Santa Maria del Pi, jonka keskilaiva on vaikuttavan suuri, suurimpia koko maailmassa.  Myös ruusuikkuna on tavattoman suuri, en ole tavannut missään isompaa.
Mutta eniten tietysti vaikutti Gaudin Sagrada Familia-kirkko.  Uskomattomia rakenteita, koristeita, muotoja, mosaiikkia, mutta ennen muuta huikea valon käyttö.  Täällä käyminen sai etsimällä etsimään lisää Gaudia ympäri Barcelonaa, ja minusta tuli kerta kaikkiaan suuri Gaudin ihailija.

Kuva: Santa Maria del Pi ja kymmenen metrin halkaisija ikkunassa!

Kreivi Gyell (saks y, muistathan) oli Gaudin suuri tukija ja ymmärtäjä.  Kävimme katsomassa esimerkiksi kesken jääneen Gyellin puiston.  Osa on avointa, upeaa puistoa, osa suljettua Gaudi-aluetta. Avoimella puolellakin riittää upeita kasveja ja papukaijoja, huikeita maisemia yli kaupungin.  Ihan huipulla on kivistä koottu monta metriä korkea torni, jolla on kolme ristiä.  Haaste: kaide loppuu juuri kriittisellä paikalla ennen huippua, sinne eivät kaikki mene.  Maisema kyllä palkitsee.
Suljetulla alueella on katettuja käytäviä, muutama talo, pylväshalli, kansalaistori, upea portaikko: ei siellä voinut läpijuosten kulkea.

Kuva:  Gyellin puiston portaat Vartiotalon ikkunasta katsottuna


Kävimme katsomassa Mila-taloa, La Pedreraa.  Remontti oli päällä, harmi.  Gyellin palatsi oli mahtava kadultakin katsottuna.  Gyellin paviljongit kuninkaallisen puiston vierellä saa katsoa vain kadun puolelta, mutta komeaa oli.  Itse puistossa on suihkukaivo, joka on yllättävän pliisu Gaudin suunnittelemaksi.
Casa Battlo' oli rakettu näyttämään lohikäärmeeltä kadulta katsoen.  Jolkisivun tarkoitus oli osoittaa asukkaiden asemaa.  Sisällä luonnonvalo ylti koko taloon, ilmastointi oli ainutkertainen, muodot ja värit uskomattomat.  Ovenkahvat, takka, kaiteet - miljoona yksityikohtaa silmän levätä.  Ja kaikki toimii ja on ihmisen mukaista.  Ehkä vaikuttavin oli olohuone valtavine ikkunoinenn ja vaihtuvine väreineen, vaikka kyllä sen kanssa aika tasoihin pääsevät talon läpäisevä ilmastointi - ja valokuilu sekä terassi , jopa kattotasanne.  Ei savupiipunkaan tarvitse ruma olla.  Koko talo on täynnä luonnonmuotoja, milloin näkyy kidukset, milloin pyrstö, joskus  jopa selkäranka!

Kuva: Casa Battlo'n valokuilun yläosaa.  Ylhäällä laatat ovat tummia, alhaalla vaaleita, jotta valon määrä olisi suunnilleen sama.

Nautimme kitarakonsertista Musiikkipalatsissa, joka on eräs Gaudin huikeimmista töistä.  Aivan uskomaton sali niin päältä kuin sisältäkin, loistava akustiikka. Onneksi musiikki oli talon arvoista, oli sooloja ja kaksin soitettuja ja jopa kolmen kitaran yhteissoittoa suurenmoisella taidolla, kaksi kitaroista oli klassisia ja yksi flamencokitara.
Muuta Gaudia löytyy ihan joka puolella: muureja, torneja, portteja, rakennusten yksityiskohtia, puistonpenkkejä, kaiteita.  Gaudi elää! Finca Miralles tarjosi enää upean muurin ja portin, mutta siellä sai tavata itsensä Gaudin ja väitellä yksityiskohdista (Portilla on patsas.).
Ihan sellaisenaan en kyllä Gaudia pohjoiseen ehkä siirtäisi.  Esimerkiksi epäilen, että mosaiikki ei kestä kostumista, jäätymistä, lämpölaajenemista?

Kuva:  Uskomaton musiikkipalatsi, niin sisältä kuin ulkoakin

Montjuic (i:n päällä kaksi pistettä) oli käymisen arvoinen jo pelkän maiseman takia, koko Barcelona siinä jaloissa ja ihan lähellä.  Siellä oli kaksikin köysirataa, joista toisella olisi päässyt satamaan.  Olimme sen verran väsyksissä kävelystä ja kiipeämisestä, että emme jaksaneet enää miettiä poispääsyä satamasta, ja niin kävelimme, luuserit, alas Kolumbuksen patsaalle ja La Ramblaa "kotiin".

Kuva:  Montjuicilla koko kaupunki on siinä jalkojesi juuressa

Satamassa on entinen köyhälistön asuma-alue La Barceloneta, jossa olisi miljoona kalaravintolaa.  Erääseen heistä menimmekin: sisäänheittäjä "muisteli", että olimme olleet ystäviä jo 50 vuotta ja käski poikaa tai vävyä etsimään parhaan pöydän ja kunnon ruoat.  Ja olihan siellä mamma kassana. Ja olo oli kuin perhervintolassa ainakin, mietin, kumpi tarjoilijoista on tytär, kumpi miniä...  Ja oli ihan kelpo kalaruokaa, jahka oli ensin selvinnyt maukkaista mustekaloista ja muusta tapaksesta.
Muuten en niin paikallisesta ruosta pitänyt: miksi pitäisi ottaa miljoona eri tapasta, sitten alkuruoka, sitten pääruoka ja lopulta jälkiruoka kaiken päälle.  Ähkyyn tuli jo pelkillä tapaksillakin, eikä siis joka päivä ns. oikeaa ruokaa syöty ollenkaan.  Paikallinen valkkari on ihan hyvää.  Kerran söimme hiljaisen kulmakunnan kuppilassa.  Muutama ukko siellä istuskeli punkkunsa äärellä siestaa, joku söikin.  Täysin kielitaidoton isäntä, tarjoilija, kokki, siivooja, syötti meille lähinnä riisiä ja ketsuppia.

Kuva: tapas, totta kai

Barcelona on hyvin vihreä kaupunki.  On paljon bulevardimaisia katuja, placat ja puistot lisäävät vehreyttä ja niiden ravintolat - ulkona voi istuskella joulukuussa! - tarjoavat tauonpaikkoja.  Placa Reialilla jopa söimme ihan kelpo paellaa, monella muulla vain huokasimme hetken viinin tai kahvin äärellä.  Kävimme Palau Reialin puistossa ja Park de la Ciutadellassa (linnoitus) oikein olemassa ja viihtymässä.  Linnoituspuistossa on upea Kaskadisuihkukaivo ja lampikin.  Parikin kertaa kiertelimme muurinviertä kilometrikaupalla, kun kartasta ei oikein selvinnyt, mistä puistoihin pääsee sisään!
Välimeren ranta ei juuri houkutellut, tuuli on kolea: sentään tallasimme Olympiasatamassa ja pätkän hiekkarantaa.

Kuva:  Kaskadi Park de la Ciutadella-puistossa. Vieressä on mm. Katalonian parlamentti.  Alueella on myös eläintarha ja luonnontieteellisiä museoita.

Löysimme kaksikin valtavaa torialuetta, toisen ihan Ramblan kyljestä.  Kyllä olisi kadehdittavaa siinä hedelmien, oliivien, kinkkujen, juustojen määrässä!  Kaloja jos minkälaisia.
Muoti ei juuri kiinnostanut, mutta kyllä siinä Via Laietanalla ja varsinkin   Passaig de Gracialla oli kaikkia huippuliikkeitä: Dior, Vuitton, Burberry,  Zara...  Kujasten pikkuputiikit olivat harmillisen usein kiinni.

Kuva: Pavellons Gyell

Hotelli Avenida Palace oli upeassa paikassa.  Oli vain harppaus Katalonian aukiolle ja Ramblalle ja tärkeimmille ostoskaduille,  Metro oli aivan vieressä: liiankin, sillä metro jyrisi kuin tunneli olisi ollut huoneemme (iso eteinen, kaksi vaatekaappia, 16 henkaria  ym!) vessassa.
Ihana rauha öisin - kunnes toiseksi viimeisenä yönä hääväki juhli, musisoi ja tupakoi.  Mutta viimeisenä yönä, kun aamulla oli aikainen herätys, möykkä jatkui kolmeen, tupakka haisi ja ilmastointi toi hajua yhä lisää.  Nuku häntä sitten, ihan kaksi ja puoli tuntia.
Huomattavin komeus hotellissa olivat portaikon kultaiset kaiteet.  Ne olivat niin hienot, että kävelimme mieluummin kuin käytimme hissiä.

Paljon jää kertomatta, mutta eiköhän jo tullut selväksi, että Barcelonassa riittää tekemistä ilman biletystäkin.  Yhteenkään museoonkaan emme ehtineet (esim. Miro' ja Picasso)  saati Camp Noulle, jonne FCB-fanien olisi päästävä pyhiinvaellusmatkalle.  Emme myöskään käyneet Tibidabolla, sinne meno kun on tehty niin aikaa vieväksi (puolitoista tuntia!) junalla, sinisellä ratikalla ja vielä ratasjunalla eli funicularilla.  Jäi siis vielä nähtävää.
Suosittelen Barcelonaa - niin kauan kuin jalkasi ovat terveet ja olet omatoiminen.  Kyllähän siellä toimii kolme linjaa kiertoajelubussejakin, jotain voisi katsoa niistäkin, mutta itse on päästävä tutkimaan.  Saa nähdä, mihin Barcelona mielessäni asettuu kaupunkilomakohteena: kisa on kova, mukana ovat mm. Lontoo, Pariisi, Praha, Rooma...
Lisäarvoa Barcelonalle tuo ihan arkinen, meille suomalaisille ihan tuiki tavallinen juttu: hanavettä voi juoda.

Kuva:  Penkki Passeig de Gracialla -  Gaudi vaikuttaa yhä!  Penkin kohdalla kadun toisella puolen on Casa Battlo'.

Viikko ihan kahdestaan antaa aina paljon.  Kotiin tullessa tietenkin totesimme kuitenkin, että vaikka olisi miten hyvä matka, on kiva tulla kotiin.  On - kun on molemmista kiva.
----
Koko reissu oli jäädä heittämättä.  Helsinkiä kohti mennessä kuuntelimme autoradiota, Lufthansan lentäjien kahden päivän lakko alkaa huomenna, siis meidän matkapäivänämme, ja lentomme olivat Lufthansan lentoja.
Uutiset eivät kerro kaikkea, Ritu soittamaan ja kyselemään E-bookersilta: lakko alkaa klo 12.
Pääsisimme siis ainakin Frankfurtiin asti.  Sieltä jatkolento olisi klo 11.55 - ihan pikkuisen jännitti seurailla infotauluja Frankfurtin kentällä.  Lento lähti, vain portti oli vaihtunut, vaikka lähtö olikin kymmenisen minuuttia myöhässä. Phuuuh!