sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Elämyksiä Abu Dhabissa, Omanissa ja Dubaissa





Jos Tuula ei olisi ollut töissä Al Ainissa Abu Dhabissa, tuskin olisin/olisimme koskaan edes harkinneet matkaa Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin (UAE).
Vaan siellä tuo oli, onneksi oli. Ja oli Jorma. Oli vieraanvaraisuus, ystävyys, uskomaton huolehtiminen ja jopa taito viedä, näyttää, välittää. Kiitos.

On todella mukavaa lähteä omalta kotikentältä tuosta kahden kilometrin päästä lentämään Dubaihin. Ei turhaa matkaa Helsinkiin, parkkipaikan lunastamista, ajanhukkaa. Välilasku Riikassa ja 10 tuntia aikaa käydä hienossa vanhassa kaupungissa ei olisi haitaksi - oli, kun oli niin kylmä! Mutta sukkahousuja saa, näkemistä kyllä on, ja paluumatkalla sääkin helli. (Aivan pian alkavat suorat lennot Lappeenrannasta Dubaihin!) Itse lentäiseen kuluu kyllä aikaa puuduttavan pitkään, eikä aamuyöllä perille pääseminen/poislähteminen ainakaan seuraavaa päivää virkistä. Olihan Tuula vastassa, ja taksilla mentiin satoja kilometrejä, kun se on halpaa.

Eipä ollut beduiini teltassaan, aasinrattaita, karavaaneja. Eipä ollut kerjäläistä kadulla. Ääärimmäisen köyhyyden ja rikkauden olisi myös luullut olevan näkyvissä, ei ollut.
Mutta oli pilvenpiirtäjiä, loistavat tiet, eritasoliittymät. Oli kaikkea, mitä ihminen voi kuvitella haluavansa. Ilmastoidusta autosta ilmastoituun kauppaan, mooliin.
Mutta... Mutta joku tässä rikkaudessa sen tekee, joku tekee työt, joku palvelee -
arabi näytti vain huristavan autolla, antavan komentoja, kun oikean työn ja kaupan teki "expatti", pakistanilainen, filippiiniläinen, intialainen.
Arvelen suurien vaikeuksien koittavan täälläkin. Ero väestöryhmien välillä on silmiinpistävä, eikä varmasti työtätekevien asemaa helpota se, että kansalaisille on taattu perustoimeentulo, jonkinlainen kansalaispalkka, valtio antaa rakennusmaan ja suuren kodinperustamisrahan. On öljyä, on millä mällätä.

Se ajankohtainen levottomuuden kasvu arabimaissa ei täällä näy, on niin hyvät olot, vaikka demokratia onkin sheikkien keskeistä: esimerkiksi presidenttiä ei mitenkään vaaleilla valita, hän on aina Abu Dhabista ja pääministeri aina Dubaista ja pienemmilläkin emiraateilla on hallituksessa aina omat sheikkinsä tai prinssinsä.

Expatti on esitteen mukaan tasa-arvoinen. Mutta aina meni arabi ensin, aina odotti arabi palvelua ensin. Illan viiletessä (esimerkiksi päivän 46,5 asteesta jopa alle 30:een) kumpikin väestönosa oli tiukasti omiensa joukossa. Kuvaavaa on arabin asiointi kaupassa. Auto ajetaan kaupan eteen, soitetaan torvea, ja kohta jo juokseekin pakistanilainen mies edestakaisin kuumassa kaupan ja ilmastoidun, ison auton väliä.

Al Ain on rakentunut keitaan ympärille. En voinut kuvitella,miten paljon istutuksia, palmuja, nurmikkoa aavikolla voi olla. Kaikkialla on kukkia, ja mustaa muoviputkea on tuhansia kilometrejä upotettuna tai pinnalla hoitamassa kastelua. Ja kaikkialla häärii pakistanilainen. Moottoriteiden reunat, siis aivan erämaassakin, ovat viherkaistan ympäröimiä. Paljonko vettä se vie, minkä työn vaatii puusto ja nurmi!

Alkuperäväestö pukeutuu perinteen mukaisesti viittoihinsa ja huiveihinsa. Eurooppalaiselta odotetaan että hän on "respective", tästä muistutetaan mm isojen kauppojen sisäänkäynneissä.
Ja kun turistinainen menee tutustumaan vaikkapa Abu Dhabin isoon moskeijaan (on ISO ja komea), myös hänen on pukeuduttava abayaan.
Miksi perinne vaatii naiselta mustaa asua ja sallii miehelle valkoisen - kuvaavaa kulttuurille, jota ei voi tasa-arvon kannattaja edes yrittää ymmärtää, ennen kuin on elänyt kultuurissa kauan sisällä?

Yksin liikkuva nainen on mahdoton asia. Naisten takseja oli erikseen. Tytöt ja pojat olivat tiukasti eri kouluissaan. Naisten koulutukseen satsataan kuitenkin, ja avarakatseisin korkea porras suunnittelee alkuopetukseen tyttöjä ja poikia jopa samaan kouluun! Naiset saavat ajaa ajokortin - naisten autoissa oli siis tummennetut lasit... Tuulan kouluun en edes yrittänyt mennä, kun se olisi tiennyt hankaluuksia: naisopettajat olisivat toki saaneet sekunneissa huivit kasvoilleen, mutta vanhemmat olisivat närkästyneet ties mihin asti. Ja mitäpä minä olisin tehnyt seisomassa rehtorin kansliassa katsomassa kadulle päin, muuta en olisi voinut tehdäkään tyttökoulussa.

Miehen elämä näytti olevan kahvin juomista, shiisan polttelua tai autoilua mieletöntä vauhtia. Auto on halpa ja komea, polttoaine halpaa. Varmaan miehiä töissäkin oli, virastoissa ym. "hienoissa" töissä. Illalla olikin sitten aikaa maleksia mooleissa ja syödä roskaruokaa tai lähes minkä maalaista ruokaa tahansa moolien ravintoloissa.

Uskonto on läsnä ja hallitsee. Joka korttelissa on moskeija, joskus myös keskellä ei mitään - matka moskeijaan ei saa olla este rukoukselle. Rukouksiin myös mentiin, kotimoskeijassakin oli jopa ulkopuolella rukoilijoita,kun sisään ei mahtunut. Vessoissa on usein myös uskonnollisia puhdistautumispaikkoja ja monessa paikassa näki myös rukoustiloja. Onko kyse tavasta, onko kyse uskosta, onko kyse pakosta - joka tapauksessa uskonto on aina läsnä, vaikka mikään ei pysähdykään rukouksen ajaksi - exbatithan kaiken työn tekevät.

Kaikkea saa, mitä haluaa, rahaa tunkee kaikista ovista. Tunkee vielä sittenkin, kun öljy on korvattu jollain muulla, sillä tokihan arabit ovat sijoittaneet- puolet Lontoon citystäkin kuuluu heille ja loppu kiinalaisille?
Mutta saako sittenkään?
Mitään ei tehdä pitkäjänteisesti. Kuvaavaa on musiikkikoulun rehtorin lausahdus, että lasten ei ole tärkeää oppia soittamaan, vaan tärkeää on saada diplomi.
Kaiken pitää tulla heti, ponnistelematta - saako kaiken rahalla.

Omaa perinnettä ei kunnioiteta kuin uskonnollisista syistä. Esimerkiksi omien kansallisten soittimien soittoa ei opeteta. Lännen kautta ohi lännestä?

Nannyt hoitavat lapsen. Usein on niin, että lapsella ja hoitajalla ei ole edes yhteistä kieltä.
Kun kaupungilla näki perheitä, isätkin kyllä näyttivät lapsirakkailta. Mutta mukana oli se nanny.

Mitä tulee maasta, jossa ei tehdä työtä, jossa ei malteta kehittyä kehityksen vaatimaan tahtiin, jossa edistysostetaan eikä tehdä, jossa tasa-arvo on tapojen vanki, jossa kansalaisilla on ponnistelematta kohtuullisen hyvä olla? Onnea? Ongelmia? Voisin olettaa, että ennen pitkää exbatit alkavat olla tyytymättömiä.

Itse suomalaisena sain erittäin hyvää kohtelua. Hetkeäkään en kokenut turvattomuutta
eivätkä uskonnon vaatimat vierasta koskevat asiat mitenkään ahdistaneet.
Sitä paitsi taivallus oli lähinnä ilmastoidusta talosta ilmastoidulla autolla ilmastoituun taloon. Kiitos, Kalliot.

Matka vasta jäsentyy päässäni, mutta jo nyt voin sanoa, että stereotypiset tai kenties vain vanhat, opitut asiat saivat päässäni kyytiä. Hyvä niin.

Se kuva, jota et tunnista, on Burj Khalifa, maailman korkein rakennus, jonka 124. kerrokseen pääsimme käymään.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Vappupuheesta virittyneenä

Jos tarkastelee vaalikoneita ja ehdokkaiden vastauksia kysymyksiin, saa hämmästyttävän näköistä tietoa. Useimmissa kysymyksissä, puolueista riippumatta, vastaukset antavat olettaa, että ehdokas ajattelee vasemmistolaisesti, so. on ns. pienen ihmisen puolella, tuloeroja vähentävä, palveluja parantava, yhteisöllinen, sosiaalinen. Luulisi siis Suomen olevan varsinainen onnela - kuitenkin puolueiden käytännön toimet ja ns. todelliset linjat johtavat juuri päinvastaiseen suuntaan.

Kysynkin siis:
1. Johdettiinko taas äänestäjää harhaan tietoisesti? vai
2. Tiesikö vastaaja edes puolueensa todellisen linjan?
3. Ovatko puolueet todella muuttamassa tavoitteitaan vastausten suuntaan?
4. Ajatteliko vastaaja lainkaan puoluettaan, halusi vain miellyttää monia.
5. Ovatko puolueet todellakin niin tasapaksuja, että oikeasti tarvitaan Persuja?

On hienoa olla aidosti tavoitteissa mutta myös toiminnassa näiden vasemmistolaisten arvojen puolella. Olemme vasemmistoliittolaisina ainoita! Eräänä päivänä muutkin hoksaavat, että harteillamme ei istu kommunismin apinaa, meitä tai aatetta (mitä se on?) ei tarvitse pelätä, kun oikeasti itsekin on samaa mieltä?

Toinen asia on vasemmistopuolueiden steriiliys ja ilmiselvä puheen siistiminen tahallaan tai huomaamatta.
Ilmeisesti kommunismi on niin suuri mörkö, että ei uskalleta käyttää perinteisiä työväenpuolueiden ilmaisuja edes. Varovaisesti joku sanoo vielä toveri, mutta kukaan ei puhu proletariaatista, luokkataistelusta, työläisestä, vääryydestä, riistosta, solidaarisuudesta...
Kyllä,ajat ovat muuttuneet. Mutta silti esimerkiksi palkansaaja on pliisumpi sana kuin työläinen. Eivätkä asiat kadonneet ole, ovat entisestään paisuneet ja kansainvälistyneet ja saaneet hyviäkin uusia nimiä.

Uskonpa, että kyse on pitkästi samaistumattomuudesta. Vaikka palkka tai eläke (tai...) onkin pieni, silti koemme, kuvittelemme olevamme jotakin muuta kuin proleja.
Tai ainakin kuvittelemme.
Mikä tarkoittaa, että myös äänestetään omaksi vahingoksi, yhä kauemmas arvoistamme.
Tai, mikä vielä hullumpaa, annetaan toisten päättää puolestamme eikä edes äänestetä.

Hyvää vappua!