Hyvä mieli päällimmäiseksi jäi

Mahdoton tuli mahdolliseksi!
Ympäristölautakunnalla oli tehtävänään eilen kaksi päätöstä, joita oli siirretty, laitettu pöydälle ja joiden valmistelu oli aivan poikkeuksellisen hyvää.
Pieni yrittäjä sai lupansa, iso ei.

Kumpaankin päätökseen liittyy asioita, joiden mukaan päätös voi olla joko myönteinen tai kielteinen. Eli teknisesti kumpaakin päätöstä kohtaan voisi tulla valitus hallinto-oikeuteen, oli päätös kumpi tahansa. Ja veikkaanpa, että näin käykin.

Poikkeuksellisen hyvää virkamiesvalmistelua! Ison yrittäjän maa-aineslupahakemukseen oli valmisteltu yhtä hyvin kaksi päätösvaihtoehtoa. Ympäristöjohtajan vaihtoehto oli "enemmän laillinen" eli noudatti millilleen pykäliä ja oli siis muodollisesti oikea. Mutta toinen vaihtoehto, joka sisälsi luontoarvot, maiseman, ulkoilualueen arvot, yleisen mielipiteen oli myös valmiiksi hyvin valmisteltu ja sen tueksi oli löydetty ainakin vaikuttavalta näyttävä patteri pykäliä.

Miksi näin ei oltu toimittu aiemmin? Miksi yksittäinen lautakunnan jäsen ei tällaista tukipatteria saanut jo neljä vuotta sitten, olisi ehkä pari vielä isompaa törkeyttä ssatu estetyksi!
Nyt oli ihan viimeinen tämän lautakunnan kokous. Hyvä, että edes nyt tuli virkamiehiltä tulitukea.

Tämä lautakunta on virkamiesasemassa. Se tarkoittaa, että mielipide ei oikeastaan saisi painaa, vain laillisuus on päätöksen pohjana. Onkin aika kohtuutonta, jos virkamies ei tue lautakuntaa. Aika heikoilla on yksittäinen jäsen, joka ei tunne lainsäädäntöä tietenkään ammattilaisen tavoin.

Jaksaa, jaksaa...

Työuria on pidennettävä. On valmistuttava aikaisemmin, on jatkettava pitempään.
Ihan kuin liikenne: aja nopeasti, koska sinulla on kiire odottamaan! Siis tässä tapauksessa kiire odottamaan kortistoon tai odottamaan eläkkeelle pääsemistä.

Tuottava työ on ainoa, joka lisää kasvua. Siis tuottavaa työtä: mitään ei lisää, jos vain luomme toisillemme palveluja. Siis siirtäkäämme tuottava työ ulkomaille, on osakkeenomistajien ja todella tuottavien ratkaisu.

Työtä saa lisää pilkkomalla entisen työn. Esimerkki vaikka viihteestä. Ennen sait televisioluvalla katsoa kaiken tarjottavan. Nyt ostat asennusta, ostat boksia, ostat korttia, kanavia, yhteyksiä. Digiboksi on edellytys, että tuote on myytävissä, ja sittenhän sitä myydään. Boksin suurin merkitys on kaupallistamisessa ja bisneksessä, ei tarjonnan lisäämisessä.

Palkka-ale? Kyllä, siinä on järkeä. Mutta järkeä on vain yhdellä silmällä katsoen. Totta kai, jos on pienemmät kulut, so. palkkamenot, se on edullista maksajalle.

Palkansaaja ei kuitenkaan pienemmällä palkallaan saa ostettua yhä kalliimpia tuotteita, ei kuluta. Hänen eläkekertymänsä jää pienemmäksi, hän ei kuluta iäkkäänäkään. Verotulot pienenevät, mikä pienentää sitten palveluihin käytettävissä olevaa rahaa.

Palkka-ale ei tietenkään mitenkään sitouttaisi pitämään huolta työpaikoista tai parantamaan työolosuhteita. Eikä työläisen palkanalennus tietenkään koskisi kaikkia, sitouttamispalkkiot, optiot, bonukset repisivät tuloeroja yhä suuremmiksi. Oikeastaan asia on niin päin, että joukkoirtisanominen lisää osakkeen arvoa!

Toinen ehdotus on jousto, esimerkiksi niin, että vetävässä vientiteollisuudessa maksettaisiin paremmin ja huonoina aikoina vähemmän palkkaa. Kyllä olisi kiva ottaa vaikka asuntolaina konjunktuurien mukaan! Sitä paitsi, aina on niin huono aika, että juuri nyt ei voi maksaa paremmin...

Monet alat ovat kokonaan tuottamattomia? Miten tuottavuus mitataan esimerkiksi ihmistyössä (Tiedän oikeasti isojakin mittareita.)? Esimerkiksi maailman parhaan peruskoulun aikaansaaminen ei ole tuottavaa, ainakaan näy arvostuksena tai rahana? Niin ja niin monen tuhannen ihmisen saattaminen työkykyiseksi ei ole tuottavaa, päivähoidon työssäkäynnin mahdollistaminen ei ole. Jne: vain vienti olisi palkittavaa?

Vanha linnarauha on nykyoloissa mahdoton asia, niin paljon tuloerot ovat jo kasvaneet ja niin kvartaaliajattelussa ollaan. Ei ole mahdollista sopia palkkojen ja hintojen jäädyttämistä ja valtion hintasäätelystä.

Eläkeikää on nostettava. Niin kauan kuin mitenkään ei ikääntyvän työoloja kohenneta, tehtäviä soviteta työkyvyn mukaan, työterveydestä ja kuntoutuksesta, erilaisista kannusteista huolehdita, asia on unelmaa.
Kaiken huippuna VATT-Vartiainen esittää, että ikääntyvän ihmisen palkkaa olisi laskettava, kun kerran työnantaja ei saa täyttä panosta.
Ikääntyvä on hiljaisen tiedon siirtäjä, vähemmän poissa, tunnollinen. Monessa ammatissa ikä on (osittain) suorastaan eduksi? Fyysinen kunto, kyky oppia uutta korvautuvat rutiineina, perusammattitaitona, suhtautumisessa työn tekemiseen, vastuuna.

Eläkeikärajaa ei saa kategorisesti nostaa. Kaikki emme ole keskiarvoja, joku jaksaa, joku ei.

Oli hyvä lähteä omalle eläkkeelle kuusikymppisenä. Nyt on aikaa itselle. Ja jaksaa työssäkin, silloin tällöin, kun se ei ole pakkopulla eikä elinkeino enää. Työ on ekstraa, kaikkea kivaa voi hankkia, työ on myös päivittämistä ja tuoreuttamista.

Takana loistava tulevaisuus

Ympäristökokous Dohassa Qatarissa. Ei mitään aikaan.
Suurin tulos on, että mahdollisesti 2015 saadaan aikaan jokin yleisesti kattava sopimus?
Siis aivan liian myöhään: muistamme toki, että Rion sopimus on jo vuodelta 1999, siitä jäivät kaikki merkittävimmät ilmanpilaajat pois, ja ilmaston lämpenemisen vauhti sen kun on kiihtynyt. 0-päästötkään eivät ehkä riitä, enää.

Maailman valtioilla ei ole varaa huolehtia ilmastosta. Ihan yleisesti hyväksytään, että on saatava kehittyä ensin, kasvattaa talouttaan, vasta sitten ympäristö- ja ilmastoasiat ovat relevantteja.
Mutta mikä on se ajatus, että kehittyvät maat ovat siis ilmastokatastrofin syyllisiä, ne kun vasta lisäävät päästöjään - eikö vastuun tulisi olla niillä, jotka jo tuhon tekivät.

Kehittyville maille olisi maksettava tukea, ei syyllistettävä niitä. Näihin maihin pitäisi saada kaikkeen tuotantoon se kuuluisa BAT eli paras mahdollinen tekniikka.
Mutta kas yllätystä, juuri tästä tuesta ei päästy yhteisymmärrykseen, ei vaikka ylimääräinen päiväkin otettiin aikaa.

Oliko yllätys? No ei: mikä kehittynyt maa haluaisi itselleen kilpailijoiksi kehittyviä maita, ajanmukaisella tekniikalla varustettuja kilpailukykyisiä maita kilpailukykyisine tuotteineen? Ei, oma talous on kaikessa määräävä, olkoon kyse vaikka maailman tuhoutumisesta. Talous, markkinat.

Kyllä, jostain sovittiinkin. Näperreltiin asioilla, joilla ei yksin ole mitään merkitystä, mutta jotka isossa kontekstissa ovat olennaisiakin. Ja ennen muuta sovittiin, että kokoukset jatkuvat, sentään.

Miksi minusta tuntuu, että ihminen ei osaa sopia tällaista? Onko jokin todella hirveä luonnonkatastrofi ainoa keino? Eihän sekään taida riittää: preerialla on vielä kuivaa, vaikka Vanuatun kansa joutuukin uimasilleen piankin ja tätä rataa ravinnontuotannon ja asutuksen parhaat alueet, so. rannikot, tulvivat ja tuhoutuvat.

Markku frakissa?

Kansa television ääressä nauttimassa edustuksellisesti juhlasta. Tilaisuus samaistua, tilaisuus bongata, tilaisuus katsoa uutta hallitsijaa puolisoineen.
Mutta ennen muuta on tilaisuus arvioida ja arvostella mekot, kampaukset, selkätissit, kainaloläskit.
Juhla puoltaa paikkansa, on saavuttanut instituution aseman. Lopettaminen tietäisi
kapinaa, vähintään maansurua.

Mutta... Ja minulla on oikeus sanoa mutta!
Ketä juhlija edustaa? Kansanedustaja edustaa valitsijoitaan, lähettiläs kansakuntaansa. Elinkeinoelämän johtoporras ei juuri edusta ainakaan suurinta osaa kansasta, älymystö vielä vähemmän. Tavallisen ihmisen edustaja?
Edusti ketä vain, minusta on naurettavaa, että kaikkia koskee sama pukeutumiskoodi.
Mitä tekee vasemmistolainen poliitikko frakissa? Entä maanviljelijä, tavallinen ammattimies? Opettaja - vasemmistolainen opettaja? Eikö viiteryhmä ole tärkeä: frakilla paitsi kunnioittaa isäntää, pyrkii myös olemaan yhtä hyvä kuin muukin juhlajoukko - muutenkin on. Onko frakki muka ansaittu?
Sisäpiirille tiedoksi: Antti Ruuskanen kantoi erinomaisesti frakkinsa. Edelleen ihmettelen, miksi.

Toivottavasti en joudu tilanteeseen, jossa joutuisin kieltäytymään juhlasta frakkipakon takia. Vielä vähemmän toivon tilannetta, jossa vaimo ei pääse juhlaansa, kun mies ei suostu pukeutumaan frakkiin - tämä on se ainoa syy, että edes harkitsisin frakin vuokraamista. On tämäkin: mihinkään muuhun en ikinä frakkia tarvitsisi, vuokraa siis asu, jota et halua pitääkään. Ja se toinen juttu: totta kai nainen sijoittaa ja ostaa iltapuvun!

Pukeutumiskoodi on tumma puku tai frakki. Frakki on toki OK, jos se jotenkin kuuluu sinun elämääsi, jos itse haluat pukeutua siihen, jos erityisesti haluat kunnioittaa isäntää tai instituutiota. Mutta tummalla puvulla ei loukkaa, toisaalta sillä voi samaistaa oman viiteryhmänsä, keitä linnassa edustat.

Apua, jos saisi todella ison kunniamerkin. Sehän edellyttää frakkia, merkin käyttösääntö ei muuta salli kuin virkapuvun tai frakin. No, ei ole pelkoa.

Naisen puku tietysti edellyttää saman tason miehen pukua. Mutta voisiko ihan oikeasti ajatella toisinkin päin?

Lunta ja pakkasta. Juuri sellainen ilma, jota itsenäisyyspäivältä odottaa. Hyvä kävellä paraatit katsomassa, kynttiläkävely illalla - suorittaa riitit.

Itsenäisyys ei ole muuttunut mihinkään? Edelleen ovat ulkoiset tunnusmerkit samat ja olemassa.
Mutta huikea oman päätöksenteon, so. todellisen itsenäisyyden siirto on tapahtumassa.
Markkinavoimat bulvaaninaan EU hallitsevat lainsäädäntöämme, talouden kautta myös sisäisissä asioissa. Tarve ei enää ratkaise, vaan se, miten markkinavoimat reagoivat.

EU kulkee kiihtyvällä vauhdilla kohti liittovaltiota. Tätähän ei tietenkään sanota ääneen, mutta mitä muuta komission ylivalta ja sitoutuminen jatkuvasti rahoittajaksi voi tarkoittaa. Mikä on Suomi tässä liittovaltiossa?

Vapaaehtoisesti, halulla EY:hyn liityttiin, EU siitä tuli meiltä kysymättä. Nyt meneillään oleva kehitys muilutettaneen meille ilman kansanäänestystä, muka joutumalla tilanteeseen ilman aktiivista pyrkimistä?

Haluaisin Suomelta itsenäisyyttä ja rohkeutta. En öykkäröimällä toki, ei pelkällä eillä mitään saa aikaan. Neuvottelukykyä, oman pään pitämistä oikeissa asioissa, liitoutumista samanhenkisten kanssa pitää olla. Suomi on kaikkien koira, selällään sen edessä, joka juuri nyt rapsuttaa - tällä kertaa länsi, joka käyttää hyväksi.

Minulla on kyllä hyvä olla tässäkin Suomessa. Hyvä koti, ahtainakin aikoina sodan jälkeen neuvolat, koulut, terveydenhoito saatuna, hyvä koulutus, virka, hyvä eläke, yhä kestävä avioliitto, lapset ja lapsenlapset. Mikä tässä on väärin, miksi tällainen pitää romuttaa kaupan alttarilla?

Rooma

Nyt alkaa jo nähdä kauempaa, kun sentään jo toissapäivänä tultiin kotimaahan Roomasta?
Vie aina vähän aikaa, ennen kuin asiat järjestyvät päässäni oikeisiin mittoihinsa.

Kaupunkiloma on se minun juttuni. Jo kotona on opiskeltu maata ja kohdetta, Roomaa toki jo historian ja kirjallisuuden ja filmien kautta muutenkin. Ensin otetaan yleissilmäys - tässä tapauksessa se oli ajelua doubledeckerillä, selostusta nauhalta englanniksi. Sitten tietää, mihin mennä omille reissuille, aluksi. Usein lomilla on ollut aluksi opastettuja kiertoajeluita, kävelykierroksia, joka tapauksessa vähän "johdettua", minkä jälkeen on herännyt omia ajatuksia, on vauhti kiihtynyt ja ahneus iskenyt: kaikki pitää kokea samalla reissulla!

Kyllä. Kävimme Espanjalaisilla portailla, Fontana di Trevillä, Cpitolium- kukkulalla, Colosseumilla, Hadrianuksen mausoleumilla, Pietarin kirkonkylässä, katakombeissa,... you name it! Joka paikassa? Ehei: vielähän tuolla näkemistä olisi, kokemista olisi.
Mutta viisi yötä ei riitä tuohon kylään, kun pitäisi sitä kulttuuritarjontaakin voida hyödyntää. Yksi oopperoiden populaarikappale-esitys sentään ehdittiin kuulla.

Ystävällistä, palvelualtista kansaa. Turisti ei ole kirosana, vierasta ei pelätä.
No, vähän italialaista: lupaukset eivät ihan pitäneet, esimerkiksi kahden ja puolen tunnin opastus olikin puoli tuntia, kiertoajelubussi ei muka kulkenut sunnuntaina ja ostimmekin kolmen päivän Rooma-passin, Vatikaanin alueella (esim katalkombiin ihan muualla kuin kirkkovaltiossa) ei passinkaan pääsylippuosuus kelvannut jne.
Varsinainen turistihöynäytyskin voi olla mahdollista, esimerkiksi taksi on halpa, mutta virallinenkin taksi voi sopia kuitittoman hinnan (joka oli korkeampi kuin virallinen, huomasimme myöhemmin) tai ravintoloitsija tuo pöytään kaienlaista, mitä et ole tilannutkaan ja laskuttaa tietysti siitä. Valokuvia ottaessakin tulee olla tarkka, ettei tule kuvanneeksi samalla pretoriaanikaartilaisia, jotka vaativat kuvista rahaa. Mutta normaalilla turistiälyllä, käsi lompakon päällä koko ajan, pärjää kyllä.

Antiikki ei ole luonnon vaan ihmisen tuhoamaa. Sen, mitä kansainvaellukset eivät tuhonnneet, tuhosi kirkko ja kirkkoruhtinas. Colosseumin marmori ja pronssi ovat hyvä esimerkki: pylväät ja seinät ovat täynnä koloja ja arpia, kun niistä on pinta riivitty kirkkojen ja paavien ja kardinaalien palatsien seiniin. Suurin rosmo oli Pietarin kirkko. Sama rosvous koski kaikkia temppeleitä, palatseja, mausoleumeja. Ja mitä ei tuhottu, muutettiin kirkoiksi.

Tässä vaiheessa vaikuttavin elämys oli Pantheon, täydellinen pyöreä rakennus kupoleineen ajalta eaa. Voi olla, että kuluva aika jättää päällimmäiseksi ihan muuta?

Kaupunki elää. Talot ovat pieniä, kadut kapeita. Mutta liikenne - apua! Aina jostakin syöksähtää skooteripilvi tai kymmenen pientä autoa. Pysäköinti voi olla esimerkiksi liikenteenjakajassa tai suojatiellä. Vilkku on mamisten hommaa. Ihmeellisesti kaikki kuitenkin sujuu.

Voi olla, että Roomasta tulee se ykkönen kaupunkilomana. Tähän asti se on ollut Praha.

Kuva on keisarista aitiossaan Colosseumilla. Vihje: hän ei ole Commodus.

Pakkopullaa?

No nyt on tutkittu, että Itä-Suomen koululaiset eivät haluakaan oppia pakkovenäjää pakkoruotsin tilalla.
Aivan: venäjä on jo onnistuttu tekemään pakkokieleksi, ennen kuin sen laajamittaisempi opetus on edes alkanut.

Venäjällä on uskomaton taakka voitettavanaan. Lähes vuosituhantinen jatkuva sotatila, naapurin pelko ei voi olla jättämättä jälkiä. Ja autonomian aika ja maan venäläistämisyritys siihen kaupan päälle! Suurin osa venäjänkielen kammosta on venäläisen ihmisen atavistista pelkoa, sisäänrakentunutta ja varsinkin vuosisatojen opettamaa asennetta. Todella, ryssäviha asuu meissä, oli sille pohjaa enää tai ei, ja sitä varsin tehokkaasti ylläpidetään yhä.
Sotapropaganda on jäänyt päälle.

Venäjän tarve on ilmeinen. Kun yhteiskunta suunnittelee, kaavoittaa, rakentaa valtavasti Venäjän varaan, kun maassa on yhä kasvava venäläinen vähemmistö, on käsittämätöntä, että venäjänkieli ei saa vastaavaa asemaa.
Itsekään en kyllä kaupan ikuisuuteen usko, en halua myöskään uskoa kaupan ikuisesti autuaaksitekevään vaikutukseen.

Pakkoruotsi? Kun kielellä ei ole mitään yhteyttä todelliseen elämään, se on tarpeeton kieli? Emme varmaan kaikki muuta pääkaupunkiseudulle, vaikka politiikka ei enää koko maan asuttamista tärkeänä tunnukaan pitävän. Emme muuta rannikolle, Oolantiin, eikä meistä kaikista tule virkamiehiäkään kaksikieliseen maahan.

Ruotsi olisi hyvä kieli aloituskieleksi, ainakin germaanisten kielten rakennetta ja ajattelua se opettaa ja sille on helppo rakentaa. Ääntäminenkin poikkeaa vain kohtuullisesti suomesta. Kirjaimet ovat samat.

Kun ruotsalaisuiskot muka toivat ristiä Suomeen, tuli oikeastaan koko länsimainen ajattelutapa. Maa ei mikään tyhjiö ollut, eikä yhteiskunta ollut järjestäytymätön, niin kuin illuusiot meillä ovat. Mutta länsimaisuus sai jalansijaa: hyvä, sillä vaihtoehto oli olemassa, vino risti ja slaavilaiset tavat. Siis lippu ylös ruotsalaisuuden päivänä!

Koko historiansa ajan Suomi riiteli toisten sotia. Ja missä? Useimmiten Ruotsi ja Venäjä sotivat Suomessa ja tietysti vielä suomalaisella verellä. Ymmärtää ryssävihan, ymmärtää ryssävihan tahallisen ja tarkoitushakuisen kasvattamisen. Ymmärtääkö yhä?

Ruotsit olivat valtiaita. Ja kun irti päästiin, Ruotsi Suomen selän takana sen kun vaurastui, ja kateus sen kun lisäsi Ruotsin ja ruotsin inhoa ja kateutta. Parhaansa maassa asuvat ruotsinkielisetkin ovat tehneet eristäytymällä, vaatimalla naurettaviakin oikeuksiaan vaikka katukyltteinä, ja esimerkiksi kieltäytymällä siirtolaisasutuksesta? Bättre folk!

Ylpeähän tässä pitäisi olla, ei kade. Missä muualla noin pientä vähemmistöä kohdellaan noin hyvin? Oma koulujärjestelmä korkeakouluja myöten (helppo päästä opiskelemaan), omat seurakunnat,oikeus tulla kuulluksi omalla äidinkielellä, oma varuskunta jopa! Vertaukseksi esimerkiksi Tsekkoslovakia: tsekin kieli oli pakollinen kaikille, slovakia taas ei, eikä sitä tsekin puolella missään näkynytkään.

Kieli kuin kieli. Suomalainen on hirmuisen hyvän kielipohjan saanut ja selviää maailmalla. Jo neljäsluokkalainen osaa englantia niin hyvin, että useat ulkomaiset opettajat ovat voineet kertoa omista maistaan ilman tulkkia luokille. Suomalainen osaa, jos uskoo itseensä. Tässä piilee myös se avain: emme pelkää, emme ole alamaisia, meillä ei ole syytä kadehtia, me olemme me itse. Ruotsiksi tai vaikka venäjäksi.

Miksi? Miksi pitäisi lähettää omalla kustannuksella Islantiin muutama Hornet, koko niiden vaatima henkilöstö, huolto? Miksi pitää mennä vuokraamaan tukikohta ja lennonvarmistus- ja sääpalvelut ulkomailta?
Arvokasta sotaleikkiä pohjoismaisen yhteistyön nimissä.

Islanti on eräs maailman tarkimmin valvotuista alueista. Vaikka amerikkalaisten oma lentotukikohta Keflavikissa lakkautettiin, saari on eteentyönnetty valvonta-asema jo itsessään, valvoo Pohjois-Atlantin laivaliikennettä ja ilmaliikennettä, on erittäin tärkeä osa ensivaroitusjärjestelmää. Ja ympärillä pyörii Naton laivasto tutkineen ja lentokalustoineen.

Toisaalta Islanti voi olla myös sotilaallinen tyhjiö, houkutteleva "vihollisen" salaiseen valloitusoperaatioon. Hyvä kuvaus on Tom Clancyn teoksessa Myrsky nousee, maahanlaskujoukot tulevat tavallisen ro-ro-aluksen sisään piilotetuilla ilmatyynyaluksella, valtaavat Keflavikin ja Reykjavikin siviilikentät ja sen jälkeen saapuu ilmakuljetuksena yhä lisää joukkoja. Islanti muodostuu kiinteäksi lentotukialukseksi, josta yletyy rankaisemaan Britanniaa ja hallitsemaan pohjoisen Atlantin saattueita. Epäilenpä, että kolme Suomen Hornetia ei ihan tällaista pysty estämään...

Mikä olisi se tehtävä? Ilmatilan valvontaa varten ei kannata lähteä, kun varsinainen tunnistustehtävä jäisi kuitenkin Norjalaisille. Harjoitus ei vastaisi sitä, mikä Hornetin tehtävä Suomessa on eli tunnistustehtävää.
Voisi ajatella, että harjoiteltaisiin tukikohdan perustamista, huollon järjestelyjä jne., mutta meillä on siihen mahdollisuus kotonakin, esimerkiksi eteentyönnettyjen kenttien kanssa valtateiden levennyksillä.

Mahdolliset 3 Hornetia olisivat poissa Suomen oman ilmatilan valvonnasta. Epäilemättä rauhan aikana, hyvissä oloissa kalusto riittää, koneet ovat lentokunnossa, riskiä ei muodostu. Mutta on ennenkin ystävällinen naapurimaa käynyt testaamassa, joskus tahalliselta näyttävästi jopa, valvonnan tehoa.
Suomen Hornetit eivät enää ole vain puolustuksellisia aseita. Kaikkien aikojen suurin asekauppamme teki niistä erittäin tehokkaita rynnäköintilaitteita.
Näin varustetut koneet eivät ole valvontakoneita, tarvitaan ilmasta ilmaan-ohjuksin varustettuja. Siis Suomessa, omaan valvontaan.

On kyse puhtaasta Nato-operaatiosta, testistä. Olemmeko yhteensopivia? Olemmeko halukkaita Nato-johtoiseen operaatioon?
Ei ole kyse rauhanturvaamisesta, ei edes rauhaan pakottamisesta, ei ole minkäänlaista koko maailman antamaa mandaattia.

Mutta onhan oikeisto, joka on ominut isänmaallisuuskäsitteen muotoilemisen omakseen, ja niinpä tämänkin operaation vastustaminen on epäisänmaallista. Ja rauha tarkoittaa vain ns. negatiivista rauhaa, so. uhkaan ja varustautumiseen perustuvaa sodatonta olotilaa.

Turvaneuvosto puuttuu asiaan...

Suomi ei päässyt YK:n Turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäsenmaaksi!
Tappio?

Turvaneuvosto on se, joka nopeasti reagoi, kun maailmassa palaa tai edes kipinä lentää.
Turvaneuvostolla on valtaa vaatia, jopa painostaa tekemään oikein. Sillä on jopa sotilaallista valtaa.

Pysyvät jäsenmaat hanakasti kuitenkin käyttävät veto-oikeuttaan, eikä voidakaan toimia. Israel saa edelleen jatkaa palestiinalaisten kurjistamista, Syyrian presidentti ei eroa, siis kriisi toisensa perään kärjistyy.
Tässä mielessä en ymmärrä, miksi turvaneuvostoon halutaan (haluttiinko?)vain lännen omia liittolaisia: Australia on SEATOn kautta lännen leirissä, Luxembourg NATO-maa.

Mikä olisi Suomi? Omasta mielestämme olisimme pikemminkin lääkärin kuin tuomarin virassa (sanoi Urho Kekkonen), valitettavasti muu maailma ei meitä sellaisena nähnyt.
Puolueettomuutemme on kai itäpuolueettomuutta ja epäkohtiin puutuminen liikaa lännen tekemien ihmisyys- ja valtioloukkausten näkemistä? Tai sitten olemme ne kolme apinaa, emme näe, kuule tai ainakaan sano mitään, so. olemme suomettuneita.

Suomi voi olla juhlapuheittemme Rauhanturvaamisen ykkösmaa oikeastikin. Suomi voi olla aloitteellinen kertomaan epäkohdista turvaneuvostolle. Suomi voi tunnustaa myöskin janon, nälän, sosiaalisten ongelmien, poliittisten järjestöjen, talouden, uskontojen uhan rauhalle ja reagoida. Mutta miksi kukaan ei tuo koskaan pysyvien jäsenmaiden aiheuttamaa uhkaa maailmanrauhalle käsittelyyn? Suomi aidosti sitoutumattomana voisi - mutta Suomi on EU:ssa, Suomi kärkkyy NATO:on.

Nekin asiat, joita neuvosto ei ota käsittelyyn saavat julkisuutta. Ne asiat, jotka neuvosto kaataa vetolla, saavat julkisuutta. Nekin ovat olemassa ja ne olisi saatava näkyviin. Vaikka astuisimme USA:n varpaille.

Luxembourg haki jäsenyyttä ensimmäisen kerran. Ranskankielinen maailma haki omaa edustajaansa.
Tai sitten tämä ruhtinaskunta on maa maiden joukossa ja ansaitsi vapaassa äänestyksessä ylivoimaisen voittonsa. Pulinat pois.

Mutta itä jäi ilman. Myös muslimimaailma jäi ilman. Latinalainen Amerikka ja Afrikka ilman. Eikä seuraavassa valinnassa tunneta vuorotteluperiaatteita. Pelkoni on, että yhä enemmän saamme neuvostosta USA:n käsikassaran. Uhka rauhalle on uhka vain lännelle?

Jo nyt NATO on ottanut rauhantyön ja rauhaan pakottamisen asiakseen. YK on jokseenkin mitätön tekijä, pääpaino on lännen ja vain lännen antamalla mandaatilla tapahtuvassa aseellisessa puuttumisessa. Koko maailman antama mandaatti olisi kuitenkin saatava.

Onneni on kuitenkin huomata, että tärkein rauhantyö tapahtuu ihan muualla kuin Turvallisuusneuvostossa. YK:n erityisjärjestöt ja lukemattomat muut pyyteettömät tai poliittisiin tai uskonnollisiin järjestelmiin sitoutumattomat järjestöt tekevät maailmasta oikeudenmukaisempaa paikkaa elää, pohjan rauhalle.
Ja USA:lla on näissä elimissä tasan yksi ääni, jäsenmaksuosuudesta huolimatta yhtä paljon kuin vaikka Kiribatilla. (Mikä ajoittain tietysti näkyy esimerkiksi USA:n kieltäytymisenä jäsenmaksujen maksamisesta, mutta tämä rauhantorpedointi on toisen jutun arvoinen.)

Pökkelö ja karve panevat ajatukset liikkeelle

Metsälain mukaan päätehakkuussa täytyy jättää jättöpuita. Enää ei tehdä aukeaa, vaan siellä täällä on puuryhmä tai yksittäinen puu.
Tuulta ne eivät pysäytä, reunalta kaatuu. Tärkeämpää onkin, että useat eliöt saavat jäädä.

Enää ei laki vaadi päätehakkuita tehtäväksi aukkona. Puuta voi korjata sieltä täältä. On myös lupa olla useamman puulajin metsiä.
Olisi ihanteellista, jos oikeasti voisi: kuka on istuttanut puunsa eri aikoina, kuka ei ole joutunut tehometsätalouden edellyttämän valvonnan ja vaatimusten uhriksi?

Omatoiminen isäntä, niin pieni palsta ja niin lähellä, että sen jaksaa ja ehtii hoitaa. Pienikin kauppa on mahdollinen, jopa kaksi, kolme runkoa kerralla voi myydä. Ihannetilanne. Mutta missä pienkauppoja voi tehdä, ellei sitten ole kyse ison alueen yhteisistä, esimerkiksi myrskytuhoon liittyvistä kaupoista. Tuskin lähtee herra Metsäyhtiö hakemaan pari runkoa, tuskin niitä voi portillekaan viedä.

Useat seikat estävät luonnon hyvinvointia. Yksilajisuus karsii valtavat määrät toisen lajin suosijoita pois. Iso yhden lajin puupuisto on tehokas bioeste lisääntymiselle siinä kuin iso peltoaukeakin. (Eikä oikein missään voi koko luonnonmukaisuutta käyttää: esimerkiksi tuli kuuluisi asiaan, mutta älä polta minun metsääni!)

Käytäntö on sellainen, että metsänhoitoyhdistys ehdottaa toimenpiteet. Isäntä toteuttaa ne joko itse tai rahalla. Toimiva systeemi - mutta johtaa yksipuoliseen tehometsään. Yhdistyksellä on vielä laki takanaan, esimerkiksi metsää ei saa tuhota tai "hukata".
MHY ohjaa ja vaatii mm. sen, mitä istutetaan. Hyvä ainakin minulle: vasta nyt alkaa silmä nähdä, millaista paikkaa mikäkin laji suosii. Muta kuka tietää, mitä puuta tarvitaan sitten 70 vuoden (ja yli) päästä? MHY vaatii raivaukset ja harvennukset ajallaan. MHY järjestää meille tolloille jopa kaupat, kohtuullisella korvauksella, neuvoo erilaisissa tukiasioissa, järjestää metsänparannuslainoja.
Aika hyvä juttu. Jopa sertifikaatit saa MHY:n kauta, ilman niitä ei mikään puu taida liikahtaakaan.

Uusi metsälaki tekee MHY:stä vapaaehtoisen eli sellainen asia kuin metsävero, so. pakollinen jäsenmaksu poistuu.
Harvalle omatoiminen kaiken hoito onnistuu, kyllä joillekin. Syntyy myös varmaan kilpailijoita MHY:lle. Minulla on selvä napanuora Päijänteen Metsänhoitoyhdistykseen. Kiitos tähänastisesta!

Pökkelö ja karve? Pökkelöä harvoin näkee, meihin on sisäänrakennettu ajatus, että siinä asuvat eliöt ovat tuholaisia. Mutta ajat muuttuvat? Karvejäkälä taas havupuun rungolla viestii, että ilma on kunnossa, ilmansaate ei vaivaa.

Nöh nöh!

On menestyvä firma. Myydään se ulkomaiselle jättitoimijalle.
Toiminta jatkuu entisenlaisena, mutta on tarkoitus vallata markkinat, tai ainakin jyvittää ne vain parille toimijalle.

Uuden hankinta ja laajentaminen vaatii investointeja. Eipä hätää, emoyhtiö lainaa.
Lainan korko sitten onkin Suomessa vähennyskelpoista, eli kas kummaa, lainasta ei olekaan menoja.

Toiminta tuottaa. Emoyhtiö kotiuttaa tulot ulkomaille, vaikkapa veroparatiisiin.
Ja tänne Suomeen annetaan tietenkin toimintaa varten laina, jonka korot ovat vähennyskelpoisia.

No, missä oli laiton kohta? Ei missään, mutta jäiköhän meiltä jotakin saamatta.

Jotenkin noin kuvatun liiketoiminnan ymmärtää ns. kovissa asioissa. Mutta mitenkään ei tällaista ymmärrä ihmistoiminnassa, esimerkiksi lääkäri- ja vanhuspalveluissa.
Ja suuri humanistinen kutsumustyöläineen, lääkäri, on sekä osakas että työntekijä, ja saa vielä pääomatulona eli pienellä veroprosentilla suuren osan tuloistaan. Hoito, toiminta voi olla laadukastakin. Ainakin se on bisnestä.

Yhteiskuntavastuu? Vai vastuu tulojen kasvamisesta?

Veroparatiisi luo veroparasiitteja. Mutta kas kummaa, se, jolla ei ole varaa maksaa veroja, onkin se varakkain.

Opimme tästä, että keskiluokkainen palkansaaja on se, joka yhteiskunnan ylläpitää. Häntä sopii lypsää yhä enemmän. Aikansa: Kreikassa hän on jo kadulla.

Ai mikä nöh - porsaanreikähän tässä. Siitä kyllä mahtuu näköjään sikojakin.

Luonnossaliikkujan varusteohjekirja

Ohjeet on laadittu vankkaan kokemukseen perustuen

Ohjeita kuvaajalle, jotta hän näkisi ja kokisi

1. Jätä kamera kotiin! Luonnossa ei ole mitään uutta kuvattavaa, värejä, kokemuksia, mikäli kamera on mukana.

2. Pidä huoli, että kameran muistikortti on täpötäysi korvaamattomista kuvista. Älä missään tapauksessa ota toista korttia mukaan! Syy kuin edellä.

3. Varmista, että kameran paristot ovat niin lopussa, että kamera kyllä avautuu, mutta tarkentaessasi sen virta viimeistään loppuu. Syy kuin edellä.

4. Varmista, ettet sinä tai kaverisi puhdista sumuista tai pisaraista linssiä.

5. Älä tarkista, onko kamerasi eri toiminnassa kuin luulit. Saat mukavia kuva-arvoituksia ja hämyisiä tunnelmia.


Ohjeet marjastajalle ja sienestäjälle

1. Älä pidä mukanasi edes muovipussia kulkiessasi metsässä kaukana tiestä, kaukana kotoa. Löydät takuuvarmasti marjoja/sieniä, jotka ovat niin hankalan matkan takana, että toista kertaa sinne ei lähdetä.

3. Älä lainkaan seuraa kerätessäsi, missä päin on tie, aurinko, mäki, järvi. Takuuvarmasti saat saalista, ja reissusta voi tulla ikimuistoisen pitkä. Vain mamis luottaa kompassiin, karttaan tai GPS:ään.

4. Unohda kännykkä kotiin, sinulla on kaksi mukavaa vaihtoehtoa:
a) Saat ajaa mukavasti edestakaisin sen 30 kilometriä hakiessasi joutavaa turvalaitetta.
b) Sinulla on koko ajan metsässä olo, että läheisesi on sinusta huolissaan.
Ehdottomasti suositellaan vaihtoehtoa b), koska silloin sinulle illalla edes puhutaan.

5. Ole reippaasti ensimmäinen! Kerää marjat raakana, eihän niitä kukaan kuitenkaan syö.

6. Muista potkia nurin kaikki sellaisetkin sienet, joita et missään nimessä keräisi. Tämä on turvallisuustekijä: kun sinä et tunne, tunteeko kukaan muukaan?

7. Älä välitä, jos näet lähettyvillä joitakin punanuttuisia ja -lakkisia ihmisiä. Tokihan sinun sienestyksesi juuri siinä ja juuri silloin on etusijalla.

Yleisohjeet

1. a) Ota sadevarusteet ainoiksi vaatteiksesi mukaan. Taatusti ei sada, ja saat laihduttavan hien.
b) Jätä tai unohda sadevaatteet. Saat tutustua tuuhean kuusen alla miljoonaan hyttyseen, kun muuten olet likomärkä jo alkumatkasta.

2. a) Ota hyvä, eristävä ja kevyt istuinalusta reppuusi. Ja kas, maasto on täynnä loistavia, kuivia istumapaikkoja.
b) Jätä istuinalusta kotiin. Joka paikka on märkää, kuraista, eikä sinulla ole edes muovipussia takapuolesi alle.

3. Tiedät hyvän laavun. Ota omat puut mukaan, niin paikalle tulee isäntä, joka sanoo, että olisihan noita puita tuossakin ollut. Et ota puita seuraavalla kerralla, tulee toinen isäntä, joka kyselee, millä luvalla heidän puitaan poltellaan.

4. Älä ota puukkoa tai retkisahaa mukaan. Löydät uskomattomia ojanpenkan hopeisia suopuita, joita et jaksa kantaa sellaisenaan, etkä toista kertaa löydä. Saunasi kaipaa edelleen "veistosta" seinälle.

5. Kulje vain harvassa, yhden puulajin helppokulkuisessa metsässä, ei tarvitse kuunnella lintujen kiljumista ja katsella eläinten häiritsevää menoa.

6. Muista, että se kaunein pihapolkusi laattakivi tai kukkapenkkisi reunakivi löytyy vasta sitten, kun olet hyvin kaukana autosta, sinulla ei ole mitään välineitä ottaa sitä mukaasi.

7. Unohda kasviopas, ja löydät tosiharvinaisuuksia, joita et tunne. Unohda sieniopas, varsinkin silloin, kun sinulla on vain yksi keruuastia, niin että et saa mielenkiintoisia sieniä kotiin tutkittaviksi - kamerahan ei mukana tällöin ole.

Lisää säästöjä

Koulutoimi sai säästövelvoitteen. Edellisten kehittämisten lisäksi pitäisi raapaista 500 000 euroa pois.
Kaikki löysä on jo vuosia sitten otettu pois. Ei ole enää jäljellä kuin opetus?
Siis virkamiehet tekemään ehdotuksia, käsky oli selvä.

277 tuntia pois perusopetuksen tuntikehyksestä, 43 lukiosta. Puolet säästöstä saavutettaisiin. No, yhdysluokkia, luokkakokojen kasvamista, ei avustajia - normaaliluokat yli 30 oppilasta, mutta n. 20 samankokoista yhdysluokkaa myös. Opettajia 20 vähemmän kuin nyt. Tehdään tällainen ehdotus, lautakuntahan sen päättää.
Ja ehdotus tehtiin, kun poliittiset ohjeet kerran oli valtuustolta saatu.

No mitäs lautakunta? Vähän kyselyä etukäteen ja kokouksessa ja yksimielisesti esitys meni nurin. Ihan kuten oli esittelijä ajatellutkin, mutta kun esitys oli tehtävä.
Kas kun säästöt olisivat olleet valtavaa tuhlausta.
Kun opetukseen käytettäviä tunteja ei ole riittävästi, kun ryhmäkoot kasvavat, menetetään säästöjä moninkertaisesti suurempi valtion apu ryhmäkokojen pienentämiseksi.

Isompi asia kuin talous olisi kuitenkin se, että kaikki oletetut säästöt olisi kohdistettu jälleen kerran siihen kaikkein heikoimpaan oppilaaseen. Hänhän eniten avustajaa ja opettajan aikaa ja pientä, turvallista ryhmää tarvitsee.

Mitä säästämistä jää jäljelle? Lomautus ei käy: lapsella on oikeus opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen - siis ei oleiluun - joka ikinen päivä. Ruoka on alle 80 snt päivää kohden. Kirjamäärärahat, kalustomäärärahat, sijaisten palkkaus on kaluttu loppuun.
Seinistä voi säästää? Juuri on lakkautettu kouluja, Alakylä ihan konkreetisti purettu.
Pikkuremppa on ajoissa tehtävä, tai tulee iso aivan liian pian.
Silti katson oikeammaksi säästää seinistä, opetusvälineistä, kalustosta, oppilaskuljetuksista itse valittuun erikoisluokkaan kuin opetuksesta.

Ei riitä, läheskään. Uusi valtuusto asian joutuu ratkaisemaan.

Säästöä

Kunnan tehtävä on ensisijaisesti säästää?

Valtion ja kunnan työnjako on muotoutumassa sellaiseksi, että valtio säästää yhä uusia tehtäviä kunnille, jopa lakisääteisiä velvotteita. Samalla valtio jättää palauttamatta yhä suuremman osan kuntien keräämästä rahasta valtionosuuksina ja jättää omia tehtäviään hoitamatta eli kuntien hoidettaviksi.
Kriittinen lukija tietää, että tänä vuonna kunnat saavat lisää rahaa (150 milj.): se on kuitenkin useita vuosia viivästettyä indeksikorotusta, kymmenessä vuodessa supistukset ovat n. 6 mrd.

Mitäpä jää kunnan tehtäväksi? Käperrytään lakisääteiseen, tehdään sekin niukimmalla mahdollisella tavalla, säästetään, keskitetään supistetaan. Näin jopa hyvinvoivassa etelässä, väestöpohjaltaan terveessä kunnassa. Entä siellä, jossa väestö on lähinnä eläkeläisiä ja työttömiä ne loput, lapsia syntyy esimerkiksi kuusi vuodessa.

Kuntien elinkelpoisuus vaihtelee. Useat ovat elinkelvottomia ilman valtion hyvin voimakasta tukea ja samalla puuttumista asioihin. Useat ovat näennäisesti hyvinvoivia, esimerkiksi käenpoikakunnat keskuksen ympärillä: työ tehdään ja palkka haetaan keskuksesta, palvelut samoin, ja vero maksetaan omaan kuntaan.
Tasoitusta tarvitaan: valtionapujen leikkauksen iso tavoite onkin pakottaa kunnat yhteistyöhön, jopa kuntaliitoksiin.

Terve kunta järjestää palvelut itsenäisesti, laadukkaina. Terve kunta voi jopa investoida. Tieverkko, rakennukset ovat kunnossa. Voidaan suunnitella ja kehittää ainaisen säästämisen ja selviämisstrategian sijaan. Veroprosentti pysyy kohtuullisena. Näytä minulle terve kunta!
Tuleeko monesta heikosta kunnasta yksi vahva?

Aivan aiheellinen pelko on, että kuntaliitostilanteessa palvelut keskitetään tulevaan kuntakeskukseen. Puhetta on jo: esimerkiksi Kokoomus ilmoittaa kehittävänsä Suomea ja puhuu juuri tästä seuraavassa lauseessa. Palvelujen karkaaminen keskustaan naamioidaan sanomalla: - Palvelujen saatavuus omassa kunnassa varmistetaan laadukkaina.

Laatu? Totta, keskittämällä palvelu yhdeksi pisteeksi on helpompi valvoa laatua, mutta...Oikeiston laatu tarkoittaa toteutuessaan, vaikka niin ei saa sanoa, että se, jolla on varaa maksaa palveluista, saa sitä. On oltava varaa ja aikaa matkustaa palvelujen luo. Yksityisiä, maksullisia palveluja otetaan osaksi kunnan palveluja jopa ainoiksi vaihtoehdoiksi.

Vasemmisto vaatii lähipalvelut toimiviksi, kaikkien saavutettaviksi, tasa-arvoisiksi asuitpa missä päin kuntaa (Suomea) tahansa.

Ilmeinen tarkoitus on, että kuntien väliset yhteistyösopimukset puretaan ja muodostetaan suurkunta sopijakunnista? Mikä muuttuu? Näen ainakin yhden hienon asian. Nyt on valittu kuntien valtuustoissa edustajat hoitamaan kuntayhtymien ym. asioita, pienryhmät on joka kunnanvaltuustossa sivuutettu. Toisen asteen demokratia ei olekaan aitoa, kun isot puolueet jakavat hallintopaikat (mutta eivät vastuuta yksin). Ison kunnan päättäjinä pienryhmätkin ovat mukana kaikessa.

Maakunnan kokoinen kunta voi olla hyvä talouden kannalta. Maakunnan kokoinen kunta on demokratian kannalta kauhistus.

Liikuttavan yksimielistä

Lähipalvelut on turvattava...
Joka ikinen puolue tai ryhmittymä sanoo näin. Sanoo ja tarkoittaa sitä.
Mutta kunnon käskyssä on myös Mitä se on-osuus. Ja siinä on eroa.

Kuntaliitossopimus on pääasiassa turva kunnan pääkeskuksen ulkopuoliselle alueelle. Taataan niiden palvelujen taso, jotka ovat sopimishetkellä, esimerkiksi viideksi vuodeksi. Taataan myös työntekijöiden toimeentulo.

Sopimus on voimassa määräajan, ja sitten on kirves heilunut, lähes poikkeuksetta.
Palvelut ovat karanneet keskustaan. Työntekijöiden asemaa ei sopimusaikana ole hoidettu, ja kas, he ovat tarpeettomia loisia, kun olisi ollut vuosia aikaa etsiä korvaavaa työtä myös kunnan organisaatiossa.

Lähipalvelut on siis turvattu. Omassa kunnassa on edelleen palvelu. Kun keskitetään, on taattu palvelun laadun säilyminen - niin on ainakin sanottu meille sinisilmäisille.

Todella iso kuntaliitosrumba tarkoittaa tässä mielessä aivan kamalia. Esimerkiksi Luumäen rajalta on vaikkapa Korvenkylään nytkin matkaa yli 60 kilometriä, sentään valtatietä. Entä sitten uudessa, vielä valtavammassa kunnassa: jokin laitos sijoitetaan vaikkapa Luumäelle, omaan kuntaan, ja Parikkalan perämutkista saman kunnan asukas tarvitsee palvelua. Palvelu on omassa kunnassa - lähipalvelu? Jo nyt, EKSOTE-aikana, lappeenrantalaisia vanhuksia on rahdattu Parikkalaan kauas omaisistaan, kodeistaan, ystävistään laitostumaan kai sitten, helpommiksi hoitaa?

Tällä ajatustavalla palvelut voisi keskittää Helsinkiin, koko Suomen lähipalveluiksi. Aika usein näin taitaa tapahtuakin.

Palvelujen keskittäminen todella säästää. On nimittäin keksitty takuuvarma automaatti! Kun palvelu on kaukana tai muuten hankalasti saavutettava (kuten päivystys), ihmiset jäävät herkemmin kotiin, vaikka olisi todellista tarvettakin.
Ja loistava johtopäätös tästä on, että palvelua voidaan edelleen ajaa alas, koska kysyntä on vähentynyt: tulkinta on, että tarve on vähentynyt.

Toisinkin päin on tapahtunut. Esimerkiksi ympäristötoimen toimipisteitä on sopimuksen mukaan pidetty auki, vaikka kävijöitä ei olisi kuin kaksi vuodessa. Olisiko järkevämpää olla kännykän ja netin päässä keskustassa tekemässä työtä kuin päivystää seiniä, varsinkin kun esimerkiksi lakisääteisistä monen alan terveys- ja ympäristötarkastuksistakaan ei ehditä tekemään kuin kolmannes.

Ei. Lähipalvelu tarkoittaa minulle saavutettavissa olevaa palvelua. Palvelu ei voi edellyttää oman auton hankintaa tai tukemattomia taksimatkoja kymmeniä kilometrejä.

Tällainen venkoilu ihmisten perusasioilla panee etsimään helpompaa reittiä päästä palvelujen piiriin. On synnytetty suoranainen tilaus yksityisille toimijoille.
Osa heistä tekee työnsä asiallisesti ja todellakin täydentää kunnan palveluverkkoa. Osa on puhtaasti rahastamassa, osa toimii lakien ja säännösten harmaalla alueella, kun valvonta on olematonta. Isoimmat kotiuttavat tulonsa ulkomaille. Hyvää tietysti on, että syntyy elinkeinotoimintaa, syntyy verotuloja, mutta kunnalle jäävät yhä ne varattomat ja ne, joita yksityinen ei pysty tai halua hoitaa.

Palvelut voidaan yrittää korvata palveluseteleillä tai esimerkiksi päivähoitoa korvaavilla kotihoitotuilla, Lappeenranta-lisillä ym. Kaunis ajatus valinnanvapaudesta - vai osoitus palveluverkon toimimattomuudesta ja haluttomuudesta hoitaa kunnan perustehtävää? Molemmat, ja asiat on nähtävä joka kerran yksilöstäkin lähtien, tilanteen ja tarpeen mukaan. Olen usein kysynyt ääneenkin, paljonko näidenkin rahojen avulla olisi voinut lisätä tai laatuistaa kunnan omaa palveluverkkoa.

Eu suoraan valehdeltiin meille subsidiariteettiperiaatteella, eli läheisyysperiaatteella. Päätökset tuodaan lähemmäs ihmistä. Jep.

Koulushoppailua

Vanhemmat haluavat lapselleen parasta. Vanhemmat valitsevat lapselleen tulevaisuutta.
Lähikoulu on tavallinen peruskoulu, siis lapsi pyrkimään erityisluokalle tai erityiskouluun. Pitäähän kieltä osata, ilmaisutaitoja hankkia, musiikkia, liikuntaa opiskella enemmän.
Itse vanhemmat eivät saaneet soitonopetusta tai lahjat eivät rittäneet. Kielillä osataan lähinnä vaieta, ja ilmaisutaito on lähinnä aggressioita kotona. Liikunnassa oltiin kakkostasoa. Omia toiveita siis lapsen kautta! Mutta tässä pitää sanoa vahvasti: - Toisaalta...

Se lähikoulu on kuitenkin osa maailman parasta peruskoulua. Suomen loistava PISA-menestys on juuri koulujen yhtäläisyyttä ja tasa-arvoa maan kaikissa osissa.
Se lähikoulukin todennäköisesti painottaa joitakin asioita, esimerkiksi luontoa, ympäristöä, musiikkia, liikuntaa. (Valitettava totuus: koulujen välillä on jopa kahden vuoden eroja oppimisessa! Tämä kertoo kuitenkin enemmän oppilaista kuin koulusta.)

Mihin koulushoppailu johtaa, on jo osin näkyvissä. Koulut ovat eriarvoistumassa. Koska erityisluokille, erityiskouluihin on paljon hakijoita, on pidettävä pääsykoe: vain hyviä oppilaita meille, lähikouluihin jäävät loput. Sittenhän voikin ruveta laatimaan ranking-listaa koulujen opetustasosta, onneksi Opetushallitus ei tähän lankaan mene. (Lukiovertailuja aina tehdään, kumma kun oppilasainekseltaan tiukasti karsittu porukka menestyy)

Toinen ongelma syntyy siitä, että lapsi ei enää mahdukaan lähikouluunsa, se kun on muuttunut erityiskouluksi. Lapsi rahdataan siis kauas, samaan aikaan se erityiskoulun oppilas tuodaan kaukaa. Ihan konkreetti esimerkki on omalta koululta, onneksi hyvin hoidettuna: puolet koulua on englanninkielisiä luokkia, puolet tavallisia. Enkkuluokat tietysti mahtuvat. Mutta naapurikoulun venäjänkieliset tarvitsivat lisää tilaa, siis lähikoulusta kaapattiin säätiölle yhä lisää tilaa, luokka kerrallaan. Tilaa tarvittiin myös ruokasalissa , erityisluokissa ja jumppasalissa. Se hyvä hoito tarkoittaa sitä, että tontille rakennettiin päiväkoti ja lähikoulu sai neljä luokkaa sen yläkerrasta. Ja, tätä koulumme on aina korostanut, eliittiä ei ole synnytetty, lapset ovat samanarvoisia.

Hyväksyn voimakkaan erikoistumisen. Mutta en hyväksy peruskoulun rapauttamista ja tavallisen lapsen unohtamista. Vanhempien olisi myös syytä maksaakin jotakin erityisopetuksen kustannuksista, esimerkiksi koulumatkat tai erityismateriaalit.
Erikoistuminen on ison paikkakunnan asia, painotuksia pitäisi olla joka koulussa.
Koulushoppailu, "paremman" koulun hakeminen, on tuomittavaa.

Koulu voi muuttua "huonoksi" esimerkiksi siksi, että siihen sijoitetaan poikkeuksellisen paljon maahanmuuttajia. Tai koulun yhteydessä on vammaisten luokkia, käytöshäiriöisten luokkia. Jopa tietty opettaja voi olla uhkakuva!

Voi meitä vanhempia!

Jumalan viljaa

Ruoasta heitetään pois yli kolmasosa. Tehdään liian isoja annoksia, unohdetaan jääkaapin uumeniin ruokaa liian pitkäksi aikaa. Ei syödä lautasta tyhjäksi. Katsotaan liiankin tarkasti viimeistä myynti- ja käyttöpäivää. Nenää ja makuaistia ei käytetä.

Kauppa tekee parhaansa myydäkseen enemmän. Pakkauskokoja suurennetaan, eikä normikokki tee isosta määrästä monta ateriaa vaan yhden isomman. Jopa karkkipussit ovat jättikokoa, limpparipullot puolitoistalitraisia, kaljat laatikoissa.

Leipä ei kelpaa seuraavana päivänä. Tuoretta pitää olla! leipälaatikko pursuu leipää, joka on heittokunnossa, alimmat homehtuvat, kun tuoretta pitää olla.
Ja kuitenkin juuri nyt on parhaat mahdollisuudet säilyttää, on kylmiöt, pakastimet.

Ruokaa ei kunnioiteta. Ruoka ei ole Jumalan viljaa, koska sitä on runsaasti. Ei ole olemassa enää arkiruokaa: joka päivä voi syödä - ja heittää - vaikka lihaa.
Yhä enemmän on varaa olla ronkeli, syödä vain haluamaansa, jättää osa syömättä.
Jopa meillä, varakkaassa perheessä, oli tapana syödä seuraavan päivän lounaalla edellisen päivän päivällisen tähteet.

Tieto ravinnosta ja ravitsemuksesta on korkealla tasolla. Silti on muoteja, vaikkapa karppaus. On myöskin trendikästä haukkua esimerkiksi kouluruokaa. Kaikki tietävät - ainakin alakoulu opettaa - mistä mitäkin vitamiinia tai hivenainetta saa, mutta silti ns. roskaruoka kelpaa paremmin.

Ei, en toivo pula-aikaa. Hyväksyn myös makutottumukset. Erilaiset allergiat ja intoleranssit eivät myöskään ole koukuttelua. Mutta jotakin asenteelle ruokaan tulee tehdä. Olisiko namibialainen amboperhe hyvä opettaja? Kun menit ambotaloon vieraaksi, sinun tuli jättää osa ruoasta syömättä - muuten eivät naiseet ja lapset saa sinä päivänä ruokaa. Jos söit kaikki ja kehuit, aina kannettiin lisää, vaikka se viimeinenkin kana.

Maallikon ekonomiaa

Euro vaikeuksissa
Ratkaisu: tavallinen palkansaaja maksaa.
Koijari sijoittaja pelastetaan, pankkijärjestelmä pelastetaan. Samalla supistetaan, sopeutetaan, maksetaan lisää veroja. Maksetaan lisää hintaa paitsi kohonneissa arvonlisäveroissa, myös esimerkiksi kohonneissa kuljetuskustannuksissa, euro kun on niin heikko ja polttoaine maksetaan dollareissa.
Paradoksi on, niin kuin aina, että palvelujen tarpeen lisääntyessä niihin on siis yhä vähemmän rahaa käytettävissä.

Taloudellinen tilanne epävakaa
Ratkaisu: tavallinen palkansaaja maksaa.
Teknisen teollisuuden keskusliitto ehdottaa raamisopimuksen irtisanomista ja uusia tulopoliittisia neuvotteluja, so. palkka-alennusta.
Ainoa varma seuraus olisi suuri häiriö ennustettavuudessa ja vakaudessa, useita työtaisteluita ja eri alojen suuri eriarvoistaminen. Ja raskaat, kalliit neuvottelut, sopimuksettomassa ja kitkerässä ilmapiirissä.
Jos sopimukset sanotaan irti, pitää samalla vaatia työnantajaa sitoutumaan työpaikkojen säilyttämiseen - tai toisin päin, jos ei sanota irti, työnantaja aivan varmasti käyttää tätä joustamattomuutta osasyynä irtisanomisiin.

Kvartaalitalous ei anna mahdollisuutta suunnitella neljännesvuotta pitemmälle firmojen taloutta, palkat sentään yleensä sovitaan ainakin vuodeksi. Miten valtion ja kuntien budjetit voisivat enää toimia, miten yksityinen palkansaajakaan voisi suunnitella elämäänsä, esimerkiksi ottaa asuntolainaa.

Mukauttaminen, sopeuttaminen, leikkaukset koskevat täydellä tehollaan myös niitä aloja, joiden toiminnalla ei ole mitään tekemistä markkinatalouden kanssa? Miksi lapsi maksaa, kaiken ikäinen hoidokki maksaa? Myös eläkeläiset aivan varmasti maksavat, olen jokseenkin varma, että mm. indeksikorotuksia ei tule. Aivan varmasti palveluille tulee lisähintaa ja hinnat nousevat, vaikka eläke olisi sama.
Tulon muodostus on kiinni markkinoiden toimivuudesta. On, kun annetaan kaikki valta. Syvä kumarrus.

Yhä suuremman kakun maksaa palkansaaja. Pääomatuloverotusta on sentään harkittu nostettavaksi - mutta semmoinen peli ei käy, sehän heikentää kilpailukykyä.

Savossa kaksi erillistä asevahinkoa peräkkäisinä päivänä

Ase, tuliase,
Tunne alkukantaisesta voiman hallinnasta. Jopa elämän ja kuoleman herra.

Sama tyydytys kuin auton ylimääräisistä hevosvoimista: ne ovat reservinä, toivottavasti eivät yleensä käytössä.

Osuminen, osaaminen on hauskaa. Aseen hallinta ja huollon ja hoidon osaaminen antaa suuren tyydytyksen. Kaikessa, missä voi kilpailla, kilpaillaan. Aseellakin.

Ase liittyy luontoon, ulkoiluun. Metsästys voidaan nimetä riistanhoidoksi tai taimikonsuojeluksi. Reipas porukka, reipas ulkoilu, ystävyys.

Vihollinen? Mikä onkaan aseen tarkoitus - tappaminen se on. Alkuperäinen tappaminen kai oli ruoanhankintaa, mutta sota ja oman puolustaminen on luonnollinen seuraus aseen ylivoimasta nyrkkeihin nähden.

Sankari, niin lännenmies, agentti kuin Jerry Cottonkin käytti aseita. Ja Suomalainen korpisoturi. Taistelet siis tuulimyllyjä vastaan, jos vastustat.

Mikä on riittävä syy ihmisen nimeämiseen viholliseksi? Missä kohtaa puolustautumisessa on raja, joka oikeuttaa aseen käyttöön? Älä tapa - älä tapa muuta kuin vihollinen tai läheistesi tai itsesi uhka.

Esivalta ei turhaan miekkaa kanna - ja melkein samassa lauseessa: - Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Eli yhteinen turvallisuus olisi lupa suojella vaikka asein, yksittäinen ihminen olkoon ilman, tai häneenkin voi käyttää asetta?

Pitää olla oppirakennelmia isänmaasta ja sodan oikeutuksesta. Mutta luonnostaan kai omiaan, lähipiiriään, uros puolustaa. Vaikka tuliaseella. Mistä luonnostaan pääsee siihen, että jos ei tuliaseita ole saaatavilla, niitä ei käytä konna eikä puolustautuja. Mutta kun niitä on. Suomessa eniten väkilukuun suhteutettuna.

Ase on käyttämättäkin pelote. Huippuna ydinase. Mutta ihan kotelo vyöllä antaa poliisille arvovaltaa - ja konnalle "luvan" ampua. Pelotteessa on se paha vika, että se ei toimi, jos ei välillä oikeasti käytetä.

Käsiase on vain ihmisen hallintaan ja tappamiseen suunniteltu. Sitä ei tulisi olla olemassakaan - ei edes siitä kehiteltyjä urheiluaseita.

Miksi useat ampumataulut ovat ihmisen muotoisia?

Ase on realismia, pois ei saa hurskastelemalla. Mutta ostoa, hallussapitoa, ammusten ostoa, käyttöä voi säädellä. Ja kunnolla, jatkuvana seurantana, ei vain viranomaistoimintana, vaan omavalvontana, seuravalvontana myös.

Marjat

Metsä. Hiljaisuus ja omat ajatukset. Marjastus on touhua suoraan kohti kotia, yhteiseksi hyväksi. Jotain voi kokea ja nähdä samalla.

Marjastaja, sienestäjä on vapaa. Mihin vain voi mennä, mutta missä vain ei ole kohtuuetäisyydellä tiestä marjoja. Ja voi: joku ehti ensin!

Kamalaa on, jos suunnittelit meneväsi tiettyyn paikkaan, mutta siellä onkin jo auto!
Eihän sovi mennä MINUN marjapaikalleni, eivätkä nuo röyhkimykset tietenkään haluaisi minua viemään kaikkia marjoja. Kunnon marjapaikan löytäjä ei paikkaansa paljasta toisille, kulkee jopa kiertotietä, tulee ulos puskista ihan eri paikassa.

Kuusikymppiset ukot marjastavat. Toinen ryhmä on emännät. Isäntä sanoo, että pitää mennä metsään, kaupunkilaiset vievät muuten kaikki marjat, ja emäntä menee.
Nuoriso tietää, että marjoja saa pakastimesta, miksi mennä itikkaa syöttämään?

Turistiviisumilla maahan. Ei työsopimusta, tulot määräytyvät saaliin mukaan. Alkeellinen maksullinen majoitus ja massaruoka. Olisiko laissa porsaanreikiä, joista päätoimiset työntekijät livahtavat isännän eduksi läpi? Pitäisikö ammattimaista tuloa marjoista ja sienistä verottaa, pitäisikö poimijoiden asemaa parantaa. Pitäisi.
Mutta aivan varmasti heitä mahtuu saloille pyörimään ja marjaa riittää kaikille.
Suurin ruikuttaja on se, joka itse ei metsään mene?

Presidentti

Pre sident. Istuu edessä. Siis puheenjohtaja.
Paras vertaistensa joukossa, primas inter pares.

Presidentti. Vaaleilla valittu. Tarkoin perustuslailla määriteltyyn tehtävään valittu.
Tehtävät liittyvät lakien ja asetusten antamiseen ja voimaantuloon, yleensä allekirjoittamiseen. Kansan keulakuva ulospäin.

Presidentti ulkopolitiikan johtajana, ylipäällikkönä. Presidentti erivapauksien myöntäjänä ja armahtajana. Viimeinen sana, parlamenttin hajottaja, hallituksen runnaaja. Korkeimpien virkanimitysten antaja.

Presidentti maailmanpoliisina, pääministerinä, sormi ydinaseen laukaisijalla. Liikaa valtaa yhden kansan yhden puolueen miehellä. Demokratia toimimassa rahalla ja julkisuuskuvalla.

Presidentti diktaattorina. Itse valitsemanaan, itse valtaoikeuksiensa rajat määrittelevänä. Edellisen presidentin poika on demokratiassa seuraava presidentti.
Aina oikeassa, ajatusten Tonava. Supermies. Meillä menee hyvin, koska presidentti sanoo niin. Toisinajattelijoita ei ole.

Kansa on rasite. Presidentin ja valtaeliitin täytyy pysyä vallassa, vaikka maa tuhoutuisi ja kansa lakkaisi olemasta. Totta kai, onhan presidentti itse itsensä valinnut ja asein valta kuuluu pitää.

Presidentti kyyristelee piilossa, johtaa jotakin pientä neuvostoa, todellinen valta on puhemiehistöllä ja puolueella.

Presidentti on kansan mielestä vallan tärkein instrumentti, vaikka hänellä ei todellista valtaa olisikaan. Presidentin tulee ola edustava ja puolison kaunis. Presidenttiä pitää äänestää, vaikka tärkeämmissä vaaleissa ei äänestäisikään.

Kaipaan presidentti-sanan oikeaa käyttöä. Demokratian irvikuvassa ei saa käyttää noin jaloa sanaa!

Laki vai lain henki

Lakia voi lukea sanatarkasti. Siksihän se on kapulakieltä: pienintäkään väärintulkitsemisen mahdollisuutta ei saisi olla.
Laki on laki, ei vain toimintaohje.

Lain henki lienee se, mitä lailla halutaan saada aikaan. Joskus käy niin, että sanatarkasti lakia lukemalla lain henki ei toteudu, tapahtuu kielteistä, ei toivottua.
Tämä on tavallista esimerkiksi sosiaalipolitiikassa: laki ankarasti luettuna sulkee pois toisia tukimuotoja, jos saa toisen, vaikka ilmiselvä tarkoitus olisi parantaa toimeentuloa.

Yleinen mielipide ei ole laki. Usein valitettavasti laki jää jälkeen. Syvä huokaus: ympäristöasioissa teemme valtavaa vääryyttä ihmisille, kun laki ei muista nimenomaan kieltää.

Nyt säädetään vanhuspalvelulaikia. Varsinkin puhuttaa henkilöstömitoitus. Heti nousee mieleen parikin pelkoa. Esimerkiksi minimistä tulee helposti normi, aiemmin isommalla henkilökunnalla toimineet luonnollisesti säästävät pienentämällä työporukkansa lain sallimaan minimiin.

Toinen vaara on olla samaan aikaan säätämättä pätevyysvaatimuksia. Ei siivooja ole hoitohenkilö, ei hallintoviranomainen, ei pyykkäri - pelkkä paikallaolijoiden lukumäärä ei ratkaise.

Jos muu henkilöstö, hoitotyötä tukeva porukka potkitaan pois, varsinaiset hoitovastuulliset hoitavat myös nämä aputyöt eli juuri äskenmainitut siivoamiset, tiskit, ruoanlaiton, pyykin, hallinnon, huoltotyöt. Ovatko he samaan aikaan vanhusvastuussa, läsnä, hoitotyössä?

Kuvan henkilöllä vanhuus alkaa jo häämöttää.

Olympian jalo taisto

Ovatko sodat tauonneet?
Miksi naisia lasketaan pyhään Olympian kulttipaikkaan?

Jotakin on toteutunut: voittaja saa maallista kunniaa, tontteja, rahaakin?

Kisat ovat paisuneet kuin pullataikina. Kun laji saa olympiastatuksen, sen arvo kasvaa potensseissa. Markkina-arvo, kiinnostavuusarvo, jopa sponsorointiarvo.

Lajeja on liikaa. On, ja on sellaisia, joita ei esimerkiksi Suomessa lainkaan tunneta saati harrasteta. Kriteerit olympialajiksi sisältävät kuitenkin maailmanlaajuisen kattavuudenkin.

Karsia pitää, karsitaan siis. Mutta kun tuntuu, että juuri niitä ei voi karsia, joita pitäisi. Varakas, ammattilaisuuteen perustuva laji lähtee viimeiseksi?

Karsittaisiinpa vaikkapa lajiryhmien sisältä edes. Mihin ihmeeseen esimerkiksi tarvitaan kymmeniä uintilajeja, joista osa on keinotekoisia eikä lainkaan käytössä muuten kuin kilpailuissa. Miksi samallakin tyylillä on niin monia matkoja?
Yleisurheilussakin on selkeitä karsimispaikkoja. Kuka esimerkiksi keksi laittaa hevoslajeja juoksijoille, este- ja aitajuoksuja siis. Moukarinheitto, onpa luontevaa. Seiväs on välineurheilijoille, kestävyysjuoksulajeja on liikaa.

Useimmissa lajeissa voisi sisäisesti karsia. Vaikkapa näin: vain yksi haulikkolaji, vain yksi pistoolilaji, vain yksi kiväärilaji.

Kisat ovat niin isot, että kolmas maailma ei koskaan voi niitä järjestää. Ihan pakko on palata edes vähän lähemmäksi juuria. Toivottavasti ei kuitenkaan aivan alkuun: pankration, laji, jossa sai tehdä mitä vain, laji, joka usein päättyi vastustajan kuolemaan, ei toivottavasti palaa.

Kuvan urheilija on vasta uransa alussa.

Matkailu avartaa

Kansallinen vierailuviikko: omaa väkeä oljamissa, Maija ja lapset pitkäänkin, Mikko vielä pitempään. Yksi ja toinen yllätyskävijä ja "ottotytärkin" perhelomalla. Aika hienoa!

Leo-poika on urheasti ollut ilman äitiä, isiä ja kissaa yötä vaarilla ja mummolla. Aika sankari! Kun Kia pörähti pois, suurin huoli oli, millä autolla Leo sitten lähtee, ei se että tulee ikävä. No, Nissan auto lähtee huomenna - jo helpotti! Eikä mitään ongelmaa ollut päiväunissa, leikeissä, syömisessä, saunomisessa, ei edes nukkumisessa.
Vieressä nukkunut vaari tietää, että poika on kuuma kuin patteri, moksii ja koskettelee käsin ja jaloin ja liikkuu eri puolille sänkyä unissaan. Mutta nukkuu.

No sitten Helsinkiin, sapuskaa naamariin ja edelleen Turkuun. Leo istui tanakasti hereillä vaarin kyydissä ja laski tunneleita. Mummo oli luvannut viedä pojat Muumimaailmaan. Kuuluuhan tuo mummodiplomiin? Aape majoitti Maijan, pojat ja vaarin ja mummo meni Lelun luo yöksi. Ja hyvin pärjättiin!
Ja seuraavana aamuna sitten vaari ajaa kajautti Naantaliin ja seikkailu Muumimaailmassa tapahtui. Liian vähän henkilökuntaa, huonoa siisteyttä, ylihintaa ja käsittämätön lippujen hinnoittelu - elämys toki silti!

Muumimaailman jälkeen vähän haukattiin ja pojat pakattiin kotimatkalle Helsinkiin. Nukkuivat, niin oli tarkoituskin.

Yksi ostospäivä vietettiin vielä Turussa ja sitten laivailimme kahdeksi yöksi ja yhdeksi päiväksi Tukholmaan. Sää vähän sotki elämyksiä, mutta eiköhän tärkein selvinnyt: Lappeenrannassa on ihan samanlaiset mahdollisuudet käydä niissä aina samojen ketjujen kaupoissa kuin ns. suuressa maailmassakin. Metro takkuili, korvaavia busseja ei koskaan tullutkaan - Ruotsi ei toiminut kuin Strömsössä...

Kiva oli kotiinkin tulla. Pitämään sadetta - koko kotimatkan satoi, ja kotona on nyt oltu huippusateissa pari päivää. Mutta mansikoita on julmasti, myös pakkasessa jo!

Kuva on hotellin ikkunasta Värtan satamasta.

Matonpesun anatomia

Matto on pestävä. matto on pestävä, vaikka se olisi ollut lattialla vasta viikon. Kun pinosta matot loppuvat, otetaan lattialta lisätyö.

Katso pihapuitasi, katso sadevesitynnyriä. Jos ilma on sakeanaan männyn tai koivun siitepölyä, älä vie mattojasi pihalle pölyttymään - varsinkin kuivaaminen ulkona, pari päivää, riittää allergisoimaan perheesi vuodeksi. Koivu voi karistaa tahmaisia lehtituppiaan, koivu voi karistaa hedenorkkojaan. Ja viimeinen kiusa on sitten se koivun siemensade: pientä kärpäsennäköistä siementä leijaa tuhansittain etsiäkseen juuri sinun mattosi.

Pese alustasementti ennen matonpesua. Pese kuivausriu´ut ja valutusriu´ut. Pese saappaasi: aika veikeää on polkea esimerkiksi vaseliinitahroja mattoon? Varaa tahranpoistoainetta mäntysuovan lisäksi, kynsiharja paikallislisäputsaukseen. Liota kaikkein likaisimpia mattoja. Etsi mieluummin etukäteen kama paikalle: on varsin turhauttavaa kastella matto levälleen sementille ja huomata, että ai niin joo, pesuvälineethän jäivätkin autoon ja auto on...Toinen kiva etsittävä on se jossakin oleva tyhjä mäntysuopapullo: aika taloudellista on ostaa kanisteri suopaa, mutta huomata, että siitä voi vain kaataa tai roiskauttaa, ei ruiskuttaa suopaa.

Pitäisi järjestää vähintään kahden päivän pouta, jotta matot saavat kuivua ulkona. Hidas sadekatos- tai sisäkuivaus saa aikaan "ulon" hajua, mattosi haisee kuin märkä koira. Samoin käy, jos matto saa pienenkin sadekuuron niskaansa. Ole aina valmiina kiitämään ja siirtämään mattoja turvaan sateelta: jo etukäteen olet tietenkin muistanut pyyhkiä pölyt esimerkiksi ovien päältä, jotta et saisi mattoihin kuraraitaa. Onhan auto ajettu pois katoksesta ja tilaa raivattu? Onhan autokatos märkänä lakaistu: voi tulla ja joskus on tullutkin niin kovia tuulenpuuskia, että katoksen lattian hiekka on pöllynnyt juuri pestyihin mattoihin. Kestääkö pyykkinarusi mattojen painon? Onko sinulla huonetilakuivuri peräti?

Mattoja voisi pestä vaikka 50 päivässä. Kunnon vesimäärä, tasainen alusta, pitkä harja. Kauankos tuota! Mutta tulee krittinen raja, meillä se on noin 7 mattoa: pitää olla kuivaustilaa, pitää olla valutustilaa, pitää olla varatilaa sään varalta.

Miten olisi kätevää pestä, valuttaa pihalla, heittää matot saaviin ja käydä rannassa huuhtomassa ja mankeloimassa esikuivatus. Mutta ei saa, ei voi, Pien-Saimaa on pelastettava tälläkin tavalla. ON. Pesupaikka rannassa kuivalla maalla? On kuulemma kätevä: Kyllä varmaan on. Olkoon rauhassa: seisovassa vedessäkö se matto pitäisi huuhtoa. Joka matolle pitäisi laskea uusi vesi. On ihan eri asia lähteä pesemään yksi matto kuin ne seitsemän päiväannokseen kuuluvaa. En lähde, ja jos joku sen minulta vaatii, vaatii samalla itsensä matonpesijäksi.

Liotus. Pesu kunnon varsiharjalla ja mäntysuovalla. Tarkkomiset esimerkiksi "Pinkillä" (Vanish)ja kynsiharjalla. Riittävä paine letkussa, kunnon suutin. Riittävä valutusaika jo ennen huuhtelua. Eiköhän puhdasta tullut - kertomus kauhasta ja sadevesitynnyristä huuhteluna jääköön omaan arvoonsa. Vettä ei koulu kohtuuttomasti, kun muistaa antaa valua enimmät pesuaineet nurmikolle.

Painepesuri? Olen vakavasti harkinnut, mutta ei vielä. En halua katkoa loimia liialla paineella. Ja toisekseen, työ on kivaa, jos edellytykset ovat kohdallaan.

Naapurisopu ei matonpesusta häiriinny. Vaimo kyllä saattaa herätä: ulkohana pitää tietyllä paineella aikamoisen jurinan, koko talo tärisee. Valumia vesistöihin ei tule, olemme kaukana vedestä.

Nyt on tämän kesän projektista puolet tehty. Kivaa hommaa. Jos vain olisi poutaa.

Poliitikon on helppo heitellä lukuja

6,5 kertaa 13,5 cm, noin suunnilleen. Siis kympin seteli. Eli noin 88 neliö-cm.
Tavalliseen huoneeseen, esimerkiksi makuuhuoneeseen, joka on noin 12 neliömetriä, voisi latoa seteleitä vieri viereen siis noin 120000 : 88 eli noin 1363 seteliä.
Tehdäänpä näistä metrin pinkkoja. No ei riitä tila sille, mitä ajattelin: sata miljardia Espanjan tukea vaatisi miljoona metrin pinkkaa kymppejä, huoneen 1363 ei riitä ei mihinkään. 737 kämppää pitää olla.

Kuvittele pankkineitiä laskemassa rahoja kympin seteleinä. Voisi tulla rakko sormeen, jopa huuleen, jos välillä sormea kostuttaa - no ei riitä elinikä laskemiseenkaan, edes lepäämättä välillä. Sijoittajan bittisormi on nopea, hyvässä ja pahassa.

Tai kuvittele meikäläistä normaalipalkkaista, esimerkiksi 30 000 e vuodessa hankkivaa, tienaamaan sataa miljardia. Saattaisi kulua toinenkin vuosi...33 vuotta menisi jo eka miljoonaan, miljardiin 33 000 vuotta, 100 miljardia vaatisi siis koko miehen palkan
3 300 000 vuoden ajan. Tai toisin päin, 3 300 000 ukkoa antaa koko vuosipalkkansa. No töitähän tekee muutama muukin - mutta rahoittaja on oikeasti se työntekijä, ei koijaripankkiiri sijoittajineen, joka nyt pelastetaan. Taas.

On aika lailla helpompaa puhua sadasta miljardista kuin vaikka sadastatuhannesta miljoonasta. Luvut eivät enää merkitse mitään, miljoonakin on jo jotakin konkreettisesti käsittämätöntä. Ellei maksa talolainoja...

Ei ole varaa luontoon?

Luonto on suojelemisen arvoinen. Sellaisenaan, perustelematta ihmisen arvoilla mitenkään.

No tietenkin perustellakin saa. Hyviä perusteita olisi esimerkiksi ihmisen täydellinen riippuvuus luonnosta, luonnon kiertokulusta, kasvien ja levien tuottamasta hapesta, hiilidioksidin poistosta, yhteyttämisestä syntyvästä ravinnosta. On jo vähitellen uskottava kasvihuoneilmiöönkin.

Liian kaukaista, ei riittävän konkreettista. Olisiko lähijärven sinilevä helpompi ymmärtää?
Olisiko ilmaston ääri-ilmiö riittävän konkreetti asia sanomaan, että tarttis tehrä jotakin?
Turvesuo ja samea vesi, kaivos ja kuolleet linnut? Karvejäkälän puutos rungoilta ilmansaasteiden merkkinä?

Isovelipuolue SDP sai nuoren varapuheenjohtajan. Tämä loihe lausumaan, että SDP onkin punavihreä puolue! En ole edes mustasukkainen vasurien keksimästä termistä, jos sille jotenkin saadaan sisältöä demareiden toimintaan. Muuten kyllä, on aika tylyä kaapata toisen brändi ja ryvettää se sanahelinäksi. Ihan kuin Väyrys-Paavo tahtoo ratsastaa ympäristöihmisten "Kestävä kehitys"-termillä, vaikka hän näyttää sillä tarkoittavan vain luonnon hyväksikäytön jatkamisen mahdollisuutta.

Luonnon tuho on usein tahatonta. Usein se on myös ymmärtämättömyydestä johtuvaa. Osa on suoranaista kulutuksen ikuista kasvua, jonka vaikutusta ihminen ei (muka) osaa yhdistää luonnon tuhoon. Mutta kun tuho on tietoista, tahallista jopa: esimerkiksi ei ole haitatonta tapaa ottaa turvetta, ei ole haitatonta kaivosta. Lyhyen ajan taloudellinen hyöty on tärkeä, mutta kun hyöty on vain joillekin ja haitat kollektivisoidaan kaikille, jopa tuleville polville.

Rauhoitus on konkreetti tapa suojella. Lajien suojelussa onnistutaan. Mutta kenellä on varaa rauhoittaa alueita? Usein ei riitä, että esimerkiksi puu suojellaan vaikkapa liito-oravan pesäpuuna: iso alue, elinpiiri täytyy suojella.

Yksittäisellä ihmisellä ei ole kykyä suojella. Mitäpä se minun toimintani merkitsee isossa asiassa. Siispä lainsäädäntö avuksi: valitettavasti vain useat päättäjät ovat elinkeinoelämän asialla enemmän kuin luonnon, ikään kuin maamme olisi yhä sillä tasolla, että vain elintason nostamiseen on varaa.

Kuva on sädekehä päähäni. Omatoimisesti suojelen Kylkispuron rantalehdon.

Hiljenevää?

Kevät vetää ulos. Kevät panee vaeltelemaan ja ihmettelemään. Kevät touhuaa multaa kynsien alle.

Keväällä on kiire: kuin viimeinen kerta todellakin olisi viimeinen kerta, unohdetaan, että vireimmillään toimintakausi on oikeastaan syksyllä. Vielä on pari isoa kokousta jaksettava. Kokoustaminen kesällä ei juuri kiinnosta.

Koulu loppuu. Jotenkin se loppuminen rytmittää kaikkea ajatusta. Olisiko syynä viimeiset kymmenet vuodet koulua? Mutta miksi muukin maailma elää koulurytmiä?

Huomattava juttu, iso muutos on, että lapsia ei näy, ei kuulu. Missä he ovat? Eivät kai sentään sisällä tietokoneen tai pelin parissa koko päivää, kun ilmakin on kaunis.
Talvella kentällä on sentään luistelijoita, nyt harvoin ketään.

Oma haaveeni on hyvä kirja, upea ilma ja tammessa lehti tekemään varjon lukijalle. Mutta kaverille kanssa! Mutta ennen sitä, aamumetsä tai ranta viileässä, tyynessä. Rullikset jalassakin saa nautiskella.

Kyllä kesä touhua tarjoaa. Alan vaikka noin kahdenkymmenen maton pesusta. Järvessä en enää huuhdo, tulee siis vaikeuksia. Mutta silti en sinne jonottamaan pesupaljuille lähde, pesen edelleen sementillä ja huuhtelen paineella kotona.

Ensi viikoksi tulee taas touhua, kun Leo ja Otso saapuvat avuksi kaikkeen mahdolliseen yleispätevinä.

Kesä on avattu

No voi olla jotakin vielä mukavampaa kuin istua omassa pihassa saunatauolla penkillä. Ilta-aurinko paistaa, kaikki on vielä kevään vihreää. Tammi pukkaa kukkia ja aukoo pikkulehtiään ja kirjosieppo konsertoi. Juuri nyt en kaipaa parempaa - paitsi, että kaveri se on vaan töissä. Pyhäiltana.

Olivat pojat hoitamassa vaaria keskiviikkoiltapäivästä aina sunnuntain puoleen päivään. On omaa tahtoa yksivuotiaassakin ja jääräpääkolmevuotias kokeilee paitsi vaaria myös rajojaan.
Ihan lepoa kaipasi, päiväunet otin heti kun enemmät jäljet ja varusteet oli siivottu.
Mutta on se vaan kivaa olla kahden noin kivan pojan vaari.

On telttailtu, luettu miljoona kertaa Puppekirjaa. On ajettu: - Vaali, aja mun kanssa! On ollut autopöytää ja automäkeä, leikattu nurmea. Leo kävi sirkustakin katsomassa ja otti valokuvia satamassa. Leikkimökkiä on siivottu, on keitelty kahvia ja leivottu vaarille kakkua. Mummo joi oikeasti "kahvia" Leon kanssa posliinikupeista leikkimökissä jopa.

Pienempi taas on muuttunut uskomattomaksi syömäkoneeksi, puolitoista purkkia menee omaa mössöä ja vielä Leon riisit ja makkarat päälle, leipää lisäksi.
Miten voi olla pieni poika aina niin valoisa ja ihana - mutta kun taas on ikenissä turvotusta ja hampaan tulo kenkuttaa. Otso on isin poika, mutta ihanasti luottaa vaariinkin. Ja sitäpaitsi maailma on täysi huolellisesti tutkittavia ja tarkkailtavia asioita: ero Leon nopeaan toteamiseen on silmiinpistävä.

Poikien tulo on projekti: ei sitä tullessa huomaa, mutta poislähdön jälkeinen tavaroiden paikalleenpano ja siivous on aika pitkä prosessi - on siitäkin huolimatta, että kyllä Pasi ja Maija jälkensä korjaavat. Kissan vessakin on siivottava, kupit tiskattava. Sieltä täältä löytyvät tallennetut lelut , kirjat ja palapelinpalat on pantava nopeasti talteen, tai ne häviävät. Syöttötuoli ja potta on puhdistettava ja vietävä pois, futoni tehtävä patjaksi, irtopatjat ja vuodevaatteet on saatava paikoilleen. Leo on kyllä hyvä korjaamaan tavaroitaan, mutta kun niiitä pikkuveli tallentaaa esimerkiksi maton alle, ei niitä heti löydä edes.

3 vuotta

Leo on iso poika. Leo on mies!
Leo leikkii roolileikkejä (varsinkin) autojen kanssa. Hän osaa polkea kolmipyörää (työntöapua tarvitaan), ohjata sitä. Monenlaiset syy-seuraussuhteet ovat varsin selvät. Osataan tekoitkeäkin ja kehittää raivari.

Ihan kaikkea ei mieskään sentään osaa. Ehkä eniten hakusessa on syöminen. Kätisyydestäkään ei vielä voi varma olla, mutta haarukkaan pala useimmiten eksyy nyrkillä laitettuna. Ja on se sellainen Ronkeli-Reino, että luulisi nälkäkuoleman olevan edessä. On kesä aikaa harjoitella - no, ei se tarha kyllä valmista odotakaan.

Leo osaa, vaari alkaa oppia. Meillekin kotiin on Leo (ja Otso siivellä) tullut vaikka miten: tänään viimeksi hankin sadevesisaavin, porasin hanareiän ihan "väärään" paikkaan, että pikkumiehet voisivat ihan itse ottaa vettä siitä tarpeelliseen kukkienkastelutyöhönsä. On pyöränistuinta, potkukelkkaa,uima-allasta.

Maailmaa katson nyt niin, mikä pieniä poikia kiinnostaisi, miten poikien kanssa mihinkin pääsee, missä piilee vaara. Rattaat, kolmipyörät, juuri ja juuri kävelevät bongaan kaikki ja luontevasti jututan mammatkin.

Tulee kesä. Tulevat pojat oljamiin Mummolaan. Täytyy istuttaa sitä kasteltavaa.


Tervetuloa kesä. Ja pojat.

Simaa...

Kellarista kannetaan simaa suurella riemulla. Lapset odottavat kieli pitkällä. Pullo on komea, iso apteekkipullo. Avataan, ei rusinoita pinnalla. Maistetaan vähän: ei ole vielä valmista. Hyvä kellari, tarpeeksi viileä - mutta ei siman käymiseen. Tavallinen tarina.

Toisena vuonna olimme ovelampia. Toimme pieniä pulloja siksi aikaa keittiön pöydälle käymään loppuun, kun kävimme kulkueella ja juhlissa kaupungilla. Oli valmista: yksi pullo räjähti pöydällä niin, että siivoamista, sokerisen siman pyyhkimistä ikkunasta, seiniltä ja lattialta piisasi. Ja sirpaleita oli ihan kylliksi, hienonhienoa lasimurskaa sukkiin tarttumaan ja jalkaan hieroutumaan..
Loput pöydällä olevat pullot vietiin kellariin oikein tiiviisti pyyhkeisiin kiedottuna, täristelemättä, yksitellen.

Erään kerraan pullon pohjalle jäi vielä vähän, korkki kiinni siis. Mutta älä unohda pöydälle! Tulimme taas kaupungilta, ja kunnon isi rupesi laittamaan kevyttä välipalaa, nakkeja hellan ääressä. Onneksi keittiössä ei ollut muita! Pöydällä räjähti. Sirpaleet rikkoivat mm. loisteputken suojamuovin ja yksi sirpale lensi n. kolme metriä ja iskeytyi lastulevyseinään pystyyn hellan luona. Yritäpä jollain muulla konstilla saada lasipalaa lastulevyyn pystyyn! Oppi on mennyt perille. Sima tehdään ajoissa, se saa käydä pari päivää sisällä. Tai toinen konsti, aika kätevä: vappuheilan kanssa otetaan lasillinen kuohuviiniä, ei tehdä simaa lainkaan.

Onpa tätä hyvää ja halpaa janojuomaa opittu tekemään muulloinkin kuin vappuna.

Vastakohtia

Aamu-tv:ssä joku puhui päätöksenteosta. Hän sanoi jotakin siihen suutaan, että päätös on joko ekologinen tai sitten se on poliittinen.
Jäi vaivaamaan. Näinkö on todellakin, ovatko ne vaihtoehtoja tai jopa vastakohtia?

Aivan yhtä hyvin voisi sitten kysyä, onko päätös taloudellinen vai poliittinen: poliittinen voi tässä kysymyksessä näyttäytyä jotenkin arvokkaampana kuin taloudellinen, jotenkin vasemmistolaisen tuntuisena. Ikäänkuin poliittinen olisi samaa kuin tarpeet huomioon ottava. Taloudellinen on taas samaa kuin oikeistolainen ja kova.

Poliittinen aivan varmasti tarkoittaa monelle samaa kuin puolueen tai omaa kannatusta lisäävä. Vastakohta olisi siis yleishyödyllinen, tarpeellinen.

Kiva keksiä lisääkin vastakohtia sanalle poliittinen! Miten olisi humaani vai poliittinen? Tarpeellinen vai poliittinen? Virkamiesten ohjaama vai poliittinen?
Järkevä vai poliittinen? Oikeudenmukainen vai poliittinen?

Nyt kuuluu tietysti koota noista kimppu ja sanoa, että meillä vasureilla on tapana tehdä
ekologisia, taloudellisia, tarkoin harkittuja, humaaneja ja oikeudenmukaisia päätöksiä. Enkä paljon valehtelekaan!

Politiikka on asioiden hoitamista niin, että koko ajan on päämäärä ja tavoite. Minulle se on kansalaisen hyvinvointi, useimmiten niin, että hyvinvointi ei ole vain pienen ryhmän asia. Päämäärä voi jesuiitoilla pyhittää keinot, ei kuitenkaan vasemmistolaisessa politiikassa. Lehmänkaupat, aatteen myyminen isomman edun nimessä ovat jonkun muun ryhmän keinoja. Tässä on kriisin siemen: mm. hallitusohjelma tietenkin sisältää kompromisseja, joita kaikki vasurit eivät voi hyväksyä. Vaikka sana oikeudenmukainen on määrittelemättä, vaadin oikeudenmukaisuutta, ennen kuin päätös on vasemmistolainen.

Mielenkiintoista olisi oikeasti tutkia, onko ajatus ison ryhmän edun käymisestä yksilön edun edellä jotenkin toteutunut. Vaikka äkkiä katsoen näyttäisi, että poliittisia irtopisteitä saisi ajamalla enemmistön etua, kannatusta näyttää saavan juuri päinvastainen. Kas kun se enemmistö, vähäväkiset, sisältää sen suurimmankin puolueen eli nukkuvien puolueen. Ihan totta: on pakko tehdä päätöksiä ihmisen puolesta myös niin, että ihminen ei sitä halua. Kansan puolesta kansaa vastaan, sanoi valistunut itsevaltias tämän asian. (Mitähän on poliittinen diktatuuri, Stalin, Kim Il Sung,arabidemokratia,...)

Aivan liian monelle san poliittinen tarkoittaa samaa kuin vastenmielinen, moraaliton, huonosti hoidettu. Olisikohan poliitikoilla osuutta asiaan?

Aivan liian monelle politiikka tarkoittaa samaa kuin vasemmistolainen. Sinisillä silmälaseilla jätetään kaikki oikeistolainen asioiden politisoiminen ja kovat arvot näkemättä, ja niiden kyseenalaistamista sanotaan asioiden politisoinniksi!

Selväksi kuitenkin on tullut, että politiikka on asioiden tietämistä, selvän ottamista, yhteistyötä. Mikään aate ei riitä politiikaksi, antaa vain selkänojia ja huomioonotettavia periaatteita. Ennen kuin voi kansaa edustaa ja sen etuja ajaa, täytyy
olla lähes täydellinen päättäessään toisten puolesta?

Kohta kirjoitan itseni pussiin. Ihmisiähän politiikassa on mukana.

Leikkaus onnistui

Kunnat on ajettu ahdinkoon. On tekemällä tehty tilanne, jossa ainoa keino selvitä on
palvelujen alasajo, sanottakoon sitä millä nimellä tahansa. Yhteistyökin tarkoittaa sitä, so. toinen kunta järjestää, toinen lopettaa omansa. Kuntaliitos on tätä kirkkaimmillaan.

Valtionosuuksista olen paljonkin kirjoitellut. Kuntien vaikeudet ovat selkeästi valtion aikaansaannoksia valtionosuuksien vähentämisenä ja yhä uusien tehtävien kaatamisena kunnalle. Ainoa menestyjänä säilymisen malli näyttäisi olevan käenpoikamalli, jossa käydään töissä naapurissa ja maksetaan vero omaan kuntaan, käytetään naapurin maksamia palveluja siinä sivussa, esimerkiksi teatteria, kasvatusneuvolaa, lukiota.

Mistä voi leikata? Kaikki hallintokunnat eivät todellakaan saa olla samalla viivalla.
Miten voi henki ja turva olla alisteista omaisuudenhoidolle?

Leikkaus on nopea tapa hoitaa asiat. Mutta menetetyt palvelut on todella hidasta, jopa mahdotonta saada takaisin. Korvaavat, ts. siksi sanonut, välttämättömätkin palvelut maksavat. Leikkaus on useimmiten menonsiirto kunnalta veronmaksajalle ja tulonsiirto kunnalta yksityiselle. Korvaavat korvaavat useimmiten vain osan menetetystä.
Mikä auttaa - lisäleikkaus tietysti!

Kunnaksi alkaa riittää ennen pitkää Poste Restante tai nettiosoite. Tehtävät on jaettu muiden hoidettaviksi, ja veronmaksaja saa maksaa vielä kalliimmin niiden hoitamisesta voittoa tavoittelevalle yksityiselle.
Miksi tuottaa, kun voi järjestää palvelun? Miksi pitää lautakuntia tai virkamiehiä, kun ei ole päätettävääkään?

Olen kohta siinä iässä, että joudun palvelujen piiriin. Apua!

Leikkaus onnistui. Potilas kuoli. Ilkeänä kysyn: silti vai siksi?

Latupohja kantaa, on kova jääpatja. Astupa viereen: hyvä jos saapas riittää!
Valoa on tarpeeksi herättämään metsäänmenohalut, mutta metsä on pitkälti vielä talven valtakuntaa.

Pihalla on kesäisiä ruokavieraita, peipposia ja rastaita. Pihan vakiolinnut eli sinitiaiset, taltiaiset ja pikkuvarpuset tutkivat pönttöjä ja pitävät kevätkonserttiaan. Viherpeippo ryystää ja varikset jutustelevat. Minä päivänä vain voi olla joku hyönteissyöjä mukana, varmana kevään merkkinä. Mutta menepä suolle ja metsään, talvi lyö korville.

Metsä. Pakosta suhtautuminen metsään on ristiriitainen.

Vaarin metsä, äidin metsä. Nyt minun vastuullani, oletus on tietysti, että se hoidetaan, se ei ole taloudellinen rasite, metsä maksaa itse itsensä, teen kovastikin työtä. Raivaan, perkaan ojaa, teen metsätien parannusta. Tuon kaatoja ja raivausriukua kotiin pilkottuna. Talousmetsä, tuotantometsä, hyötymetsä - Martta-mummi kristallisoi idean: - Metsään ei saa turhaan mennä, tuokaa edes käpyjä hellaan!

Se toinen metsä on rauhoittumispaikka, hiljenemispaikka, retkipaikka. Tutkitaan, haistellaan, kuunnellaan. Ollaan. Tieto ei vähennä nautintoa, antaa vain lisää syitä olla utelias. Se, että metsä on henkinen koti, ei yhtään estä keräämästä marjoja ja sieniä tai vaikkapa hiihtämästä ja suunnistamasta.

Jonkinlainen kompromissi olisi, että talousmetsä on hyvässä kasvussa, sen verran raivattu, että siellä voi kulkea, aluskasvillisuus toipunut rajuimmista hoitotoimista, puuta otettaisiin sieltä täältä.

Niin opettaja, niin vaari olen, että metsässä on niitä peikkoja ja menninkäisiä ja vaikka mitä. Kun tulen tietynlaiseen puronvarteen, sammalkuusikkoon tai kalliolle, näen lapsen silmin, keitä siellä ilmiselvästi asuu. Ystävällisiä ovat he! Ystävällisiä, vaikka satuhahmojen pelottavuus oli monestakin syystä tarpeellista, tarkoituksellista: satu tuli jännittäväksi, mutta lapsi ei myöskään mennyt eksymään metsään tai hukkumaan rantaan, kun oli Vuorenpeikko tai Näkki kyttäämässä.

Ilokseni voin sanoa, että perheeni on ihan yhtä hupsua sakkia.

Kuva on paikasta, jossa asuu tonttuja. Pikkutonttujen parrat ovat kuivumassa!

Maltan vielä odottaa

Vaikka omnipotentti aina ajoittain luulenkin olevani, luonto jaksaa palauttaa minut maanpinnalle ajoittain aika rajustikin. Luulen, että kevät alkaa, ja kas, yöpakkaset jatkuvat vielä kuukauden. Hakkaan sementin paljaaksi, ja joka yö vesi jäätyy sille ja aamulla on peilijäätä. Yhä uutta sepeliä vain siivottavaksi! Siirtelen lumia kauemmas polulta ja varastoteltan vieretä, ja huomenna on kuitenkin lammikko sekä polulla että mopon alla. Eikä routa sula, vesi jää teltanpohjaan ja polulle seisomaan, eikä imeydy maahan.

Niin, kevät on nyt viivytellyt, toista kuukautta on menty ees taas. Tai siis siltä on tuntunut - mihin on kuitenkin kadonnut lumi Venlankadun puoleisen seinän vierestä, miksi nurmikkoakin on näkyvissä monessa paikassa? Silmut ovat valtavia ja tienvarren pajukot vihreitä ja punaisia. Kohta poksahtaa!

Ja sitten kun taas huomaa kevään edenneen, luulee vaikka mitä. Tänäänkin lähdin toiveikkaana suolle toteamaan, että lumen ja jään valtakunta on rikkumaton, ihan muutama mätäs vasta paistaa läpi. Metsässä ei saapas aina riitä, on lunta.
Mutta kun oli vihdoin se plussayö! Kun teltasta oli kuin olikin vesi hävinnyt mopon alta.

Lintupöntöt on siivottu, yksi uusikin rakettu. Liikettä on, talitintti käy ahkeraan autokatoksen seinän pöntöllä ja sinitiainen aikoo uuteen pönttöön: kunhan ei aikoisi liian pitkään, kohta tulevat hyönteissyöjätkin, ja kirjosieppo on aika nopea poika. Monena vuonna on talitintti voittanut, mutta joskus on yllättäen pöntöstä lentänyt myös pikkuvarpusia.

Nyt sataa okein kunnolla vettä. Mikään ei voisi minulle sääksi paremmin kelvata: tulin jo kotiin, lumi saa kovaa kyytiä, katupöly huuhtoutuu tai ainakin sitoutuu. Kyllä aamuihmistä taas palkitaan: ajelin mopolla Penttilän tienhaaraan ja takaisin, kiersin suon hankea polkien, haistelin, katselin, kuuntelin kevättä - ei hukkareissu, ei: oli toki lunta, mutta oli tikan pärryytystä, korppipari moikkaamassa, kurjenhuutoa, teerenpeliä. Eikä satanut, ei.

Varmin kevään luonnontapahtuma on kuitenkin pipojen ja hanskojen häviäminen katukuvasta, värikkäiden kevätvaatteiden ja nuhaisten nenien tulo. Ja varma merkki on myös twisti koulun pihalla, tai vesilammikko "apinatalon" alla estämässä kiipeilyä.

Koululaisilla taitaa olla n. 30 työpäivää enää?

Kuva on nimeltään "Timantteja", napattu Hämmäauteensuon laidan metsäautotieltä.

Nuoriso rikastuu

Arhinmäki jakoi lähes 12 miljoonaa nuorisojärjestöille. No hyvä, on hyvä, että toiminnalla on jatkuvuutta, kun näyttöjäkin jo on.

Mutta ainahan kriittinen katsoja näkee, jos haluaa nähdä, jotain, jos ei korjattavaa niin ainakin ihmeteltävää. Vaikkapa tämän: puolueet ovat keksineet rakentaa nuorisolleen rahoituksen useiden eri järjestöjen kautta. Samaa tekevät kaikki, en mitenkään halua nostaa demareita huonoksi esimerkiksi, vain esimerkiksi: demarinuoret saavat rahaa ainakin Nuorten Kotkain Keskusliittona, Sosiaalidemokraattisina Nuorina,Sosiaalidemokraattisena opiskelijajärjestönä. Vas saa rahaa (sirkaman demareiden rahasta) esimerkiksi Vasemmistonuorina ja Suomen Demokratian Pioneerien liittona jne.

Varmasti on perustelut tähän olemassa. Tärkein on tietysti se, että näin tekevät muutkin?

Oikeita syitä voisi olla vaikka toiminta eri ikäryhmien parissa tai eri viiteryhmissä. Mutta aivan varmasti yhteisiä jäseniä on, luultavasti jopa toimielimissä.
Kun muistaa, kuinka valtionavustusten eräs ehto oli yhteistyö muiden kanssa esimerkiksi raittiusjärjestöissä, voi ihmetellä - no blogisti joka tapauksessa ihmettelee.
Esimerkiksi Yritys II joutui pakosta yhteistyöhö Rautatieraittiusliiton kera...

Samanlaista ihmettelyä, jopa ääneen, kävin joskus sosiaali- ja terveyslautakunnassa, kun jaettiin toiminta-avustuksia eläkejärjestöille. Joka puolueella piti olla omat järjestönsä, useilla montakin, kantakaupungille, Lauritsalalle ja maaseudulle omansa. Toiminta sinänsä on arvokasta, monella tapaa korvaa halvalla mm. kaupungin omaa palvelua. Mutta olisi hyvä edes ohjata, jos ei pakottaa yheistyöhön.

Suhteutapa 12 miljoonaa vaikka Kreikka-tukeen!

Lisäilen kiirastorstaina

Moni on, eikä syyttä, ihmetellyt jakoa. Miten esimerkiksi Perussuomalaiset saavat murto-osan vaikkapa Keskustanuorten tuesta. Parlamentillisilla voimasuhteilla ei näytä olevan vaikutusta, sen sijaan vaikuttava perinne näyttää olevan, että näin on ollut ennenkin.
No eivät ne voimasuhteet oikein yksin myöskään riittäisi. Se olisi vain sen takaamista, että iso pysyy isona ja pieni pienenä. Mutta niinhän oli tarkoitus?

Aprillia, syö silliä

Mikä yhdistelmä, palmusunnuntai ja aprillipäivä yhdessä!
Jotain hyvääkin: koululaisten aprillipiloja ei tarvitse koko päivää kestää. Piloja ja "piloja".
Hyviä olen kokenut. Kerran eräs kuudesluokkkalainen piirsi piirtoheitintussilla niin loistavan ikkunansärkymisen, että ainakin minä menin halpaan. Oli jopa irtoamaisillaan olevia sirpaleita ja tiettyä lasinpalan paksuutta kuvassa.
Usein taas ns. pila on suorastaan vahingollinen, esimerkiksi likainen taulusieni paitsi sai puvunhousuni pesulakuntoon (pääsiäishartaus samana päivänä) myös pilasi tuolin kauniin päällisen.
Pahin tietämäni tapahtui Peltolan koulussa. Pennut ryntäsivät opettajanhuoneeseen ja kiljuivat, että poika on pudonnut kolmannen kerroksen ikkunasta. Pakko oli rynnätä ainakin katsomaan ikkunasta, ja siellähän poika pihalla makasi, verta pään ympärillä ja päässä. Yksi ope ryntäsi puhelimeen ja hälytti ambulanssin paikalle. Auto tuli samassa ajassa kuin pihalle ehdittiin, yhdessä toteamaan, että ketsuppi voi näyttää vereltä ja pentu osaa joskus maata hiljaakin. Turha hälytys. Mitä maksusta - luokka maksoi sen 700 mk - mutta tällä asialla ei pilaa tehdä.

Onhan open sitten taas helppo höynäyttää luokkaa. On mitattu melutasoa, kerrottu rokotuksista, juostu katsomaan, kuinka muka muita luokkia höynäytetään. Mutta yksi pila päivässä on sovittu, ei tarvitse olla varpaillaan koko päivää open takia.

Lehtien pilat ovat varsin helppoja oivaltaa. Lienevät ne vain hauskaksi luettavaksi tarkoitettuja, ei uskottaviksi.

No se toinen puoli, se palmusunnuntai. Pirkka-lehti valtakunnallisti käytännön, että trullit virpovat. Varmaan niin jo jossakin tapahtui, mutta miksi tämä piti levittää, sotkea itä ja länsi, kaksi eri perinnettä. Minusta kaikkein ontuvinta tässä on tehdä paha, karjaonnen sotkija, paholaisen liittolainen herttaiseksi pikkutyöksi ja toivottamaan hyvää - senkin vain palkan takia. Ja palkka heti, ei viikon päästä, ja taas on karkkipäivä ja saalistusaika. Mitä vieras trulli tekee ovellani, miksi minun pitää karkittaa? Poiskaan en kyllä raaski ajaa, eihän lapsi tätä ymmärrä.

Kuva on palmu. Pajun ja palmun yhteys on aika kumma juttu.

Olen saanut nauttia aamukahvit viehättävässä seurassa useimpina aamuina. Olen ollut ulkona,lenkillä, metsässä, hiihtämässä, vaikka missä, ja sitten nousee ja saunautuu vaimokulta. Kun hän on tukanlaiton loppuvaiheessa, alan keitellä aamukahvia/teetä, viritellä takkaan tulta.

Ja useimmiten avaan takkahuoneen aamu-tv:n. Uutisia tulee puolen tunnin välein, mutta usein on mielenkinntoisia haastateltaviakin. No oli tänään - vieläkin kauhistuttaa!

Kaksi tyylikästä naista oli kertomassa viimeisistä sisustusbrändeistä. Toinen kertoi, että hänen firmansa on ainakin sen kolme vuotta edellä tämän kevään asioista. Toinen kehui, kuinka suomalaiset yhä enemmän ovat oppineet ulkoistamaan sisustamisen ammattilaisten tehtäväksi, ja asettuvat sitten vain nauttimaan valmiista.

A-PU-A! Suomalaiset oppineet tässäkin asiassa menemään brändien mukana. Mitäs mukavuudesta, käytännöllisyydestä, omasta persoonasta, kodin sisustuksen eri kerroksista ja historiasta. Mitäs kodista - ulos vaan, kodilla viestit olevasi ajassa mukana!

Juontajahan ei voi kauhistella. Mutta minusta hän osasi kysyä aika piikikkäästi:
- Kuinka kauan menee, jos nyt tilailee teiltä sellaisen sisustuksen, joka tällä hetkellä miellyttää? Kumpikaan hienoussisustajista ei tajunnut sanojen "tällä hetkellä" piikkiä, vaan rupesi tarjoilemaan erilaisia aikoja ja vaihtoehtoja. Ja voi kun on hyvä, kun ne miehetkin on saatu niin mukaan...

Ja ne heidän mallisisustuksensa olivat sellaisia, että ne on pakkokin vaihtaa viimeistään vuoden päästä.

Niin, meille ei osteta kertakäyttösisustusta(kaan). Nyt on rouva hankkinut kaksi nojatuolia pikku sohvan tilalle. En minä tätäkään oikeastaan ymmärrä enkä oikeastaan haluakaan. Ehjä, aika siisti sohva pois ja mekaaniset tuolit tilalle.

Mutta kuka minut tuntee, osaa sanoa, että mitään muutakaan uutta meille ei olisi tarvinnut hankkia, mutta olen lähes kaikkeen lopulta itsekin tykästynyt...

Edelleen olen sitä mieltä, että muodit, genret, brändit ovat erittäin suuria ympäristöuhkia, materiaalihukkaa ja ihmisen orjuuttajia.