Joka ikinen puolue tai ryhmittymä sanoo näin. Sanoo ja tarkoittaa sitä.
Mutta kunnon käskyssä on myös Mitä se on-osuus. Ja siinä on eroa.
Kuntaliitossopimus on pääasiassa turva kunnan pääkeskuksen ulkopuoliselle alueelle. Taataan niiden palvelujen taso, jotka ovat sopimishetkellä, esimerkiksi viideksi vuodeksi. Taataan myös työntekijöiden toimeentulo.
Sopimus on voimassa määräajan, ja sitten on kirves heilunut, lähes poikkeuksetta.
Palvelut ovat karanneet keskustaan. Työntekijöiden asemaa ei sopimusaikana ole hoidettu, ja kas, he ovat tarpeettomia loisia, kun olisi ollut vuosia aikaa etsiä korvaavaa työtä myös kunnan organisaatiossa.
Lähipalvelut on siis turvattu. Omassa kunnassa on edelleen palvelu. Kun keskitetään, on taattu palvelun laadun säilyminen - niin on ainakin sanottu meille sinisilmäisille.
Todella iso kuntaliitosrumba tarkoittaa tässä mielessä aivan kamalia. Esimerkiksi Luumäen rajalta on vaikkapa Korvenkylään nytkin matkaa yli 60 kilometriä, sentään valtatietä. Entä sitten uudessa, vielä valtavammassa kunnassa: jokin laitos sijoitetaan vaikkapa Luumäelle, omaan kuntaan, ja Parikkalan perämutkista saman kunnan asukas tarvitsee palvelua. Palvelu on omassa kunnassa - lähipalvelu? Jo nyt, EKSOTE-aikana, lappeenrantalaisia vanhuksia on rahdattu Parikkalaan kauas omaisistaan, kodeistaan, ystävistään laitostumaan kai sitten, helpommiksi hoitaa?
Tällä ajatustavalla palvelut voisi keskittää Helsinkiin, koko Suomen lähipalveluiksi. Aika usein näin taitaa tapahtuakin.
Palvelujen keskittäminen todella säästää. On nimittäin keksitty takuuvarma automaatti! Kun palvelu on kaukana tai muuten hankalasti saavutettava (kuten päivystys), ihmiset jäävät herkemmin kotiin, vaikka olisi todellista tarvettakin.
Ja loistava johtopäätös tästä on, että palvelua voidaan edelleen ajaa alas, koska kysyntä on vähentynyt: tulkinta on, että tarve on vähentynyt.
Toisinkin päin on tapahtunut. Esimerkiksi ympäristötoimen toimipisteitä on sopimuksen mukaan pidetty auki, vaikka kävijöitä ei olisi kuin kaksi vuodessa. Olisiko järkevämpää olla kännykän ja netin päässä keskustassa tekemässä työtä kuin päivystää seiniä, varsinkin kun esimerkiksi lakisääteisistä monen alan terveys- ja ympäristötarkastuksistakaan ei ehditä tekemään kuin kolmannes.
Ei. Lähipalvelu tarkoittaa minulle saavutettavissa olevaa palvelua. Palvelu ei voi edellyttää oman auton hankintaa tai tukemattomia taksimatkoja kymmeniä kilometrejä.
Tällainen venkoilu ihmisten perusasioilla panee etsimään helpompaa reittiä päästä palvelujen piiriin. On synnytetty suoranainen tilaus yksityisille toimijoille.
Osa heistä tekee työnsä asiallisesti ja todellakin täydentää kunnan palveluverkkoa. Osa on puhtaasti rahastamassa, osa toimii lakien ja säännösten harmaalla alueella, kun valvonta on olematonta. Isoimmat kotiuttavat tulonsa ulkomaille. Hyvää tietysti on, että syntyy elinkeinotoimintaa, syntyy verotuloja, mutta kunnalle jäävät yhä ne varattomat ja ne, joita yksityinen ei pysty tai halua hoitaa.
Palvelut voidaan yrittää korvata palveluseteleillä tai esimerkiksi päivähoitoa korvaavilla kotihoitotuilla, Lappeenranta-lisillä ym. Kaunis ajatus valinnanvapaudesta - vai osoitus palveluverkon toimimattomuudesta ja haluttomuudesta hoitaa kunnan perustehtävää? Molemmat, ja asiat on nähtävä joka kerran yksilöstäkin lähtien, tilanteen ja tarpeen mukaan. Olen usein kysynyt ääneenkin, paljonko näidenkin rahojen avulla olisi voinut lisätä tai laatuistaa kunnan omaa palveluverkkoa.
Eu suoraan valehdeltiin meille subsidiariteettiperiaatteella, eli läheisyysperiaatteella. Päätökset tuodaan lähemmäs ihmistä. Jep.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti