Tasapuolisuuslaki yhteiskuntasopimuksen tueksi

§ 1     Yhtiö ei saa jakaa osinkoja, mikäli se on kuluvana toimintavuonna aloittanut tai jatkanut YT-neuvotteluja.

§ 2     Osinkoa ei myöskään saa jakaa, mikäli yhtiö on tuloskauden aikana lomauttanut tai irtisanonut
tai siirtänyt toimintoja ulkomaille tuotannollis-taloudellisiin syihin vedoten

§ 3     Johdon bonuksista ja optioista luovutaan viiden vuoden kuluessa kokonaan.  Jos jaettavaa on, se käytetään työolojen kehittämiseen, koko henkilöstön palkkaukseen ja tuotekehitykseen.

§ 4     Optio- ja bonusjärjestelyjä ei saa tehdä, mikäli yhtiö tuottaa tappiota tai on aloittanut YT- neuvottelut, lomauttanut tai irtisanonut henkilöstöä tuotannollisiin tai taloudellisiin syihin vedoten edun muodostumiskautena.

§ 5     Mikäli työntekijöiden palkkausta alennetaan, operatiivisen johdon palkkausta alennetaan
vastaavasti.

§ 6     Mikäli työntekijän palkkausta alennetaan, osinkoa alennetaan vastaavasti.

§ 7     Yhtiöllä on yhteiskuntavastuu.  Osakeyhtiölaista kumotaan tällä lailla pykälä, jonka mukaan yhtiön tärkein tehtävä on tuottaa suurinta mahdollista voittoa osakkaille.

§ 8     Mikäli paikallisesti sovitaan palkoista ja työehdoista, pohjana on yleissitova alan sopimus.  Liittoihin kuulumattomista ei saa muodostaa halpatyövoimaluokkaa.

§ 9     Maahanmuuttajista tai siirtotyöläisistä ei saa muodostaa halpatyövoimaa, vaan on  noudatettava suomalaista palkkatasoa, työehtoja ja - olosuhteita.

§ 10   Vastikkeellinen sosiaali- ja työttömyysturva kielletään ihmisarvoa alentavana ja matalapalkkaisuutta muodostavina.  Mikäli työtä on tarjolla, se tarjotaan normaalina  työnä.

§ 11   Mikäli positiivista tulosta tuottava yhtiö siirtää toimintojaan ulkomaille saavuttaakseen vielä suuremman voiton, kaikki sen saamat avustukset ja tuet peritään takaisin. Uusia tukia myönnetään vain kotimaassa tapahtuvaan toimintaan.

§ 12   Kaikki ansiomerkit, ritarikuntien jäsenyydet, kunniamerkit ja arvonimet peruutetaan niiltä, jotka tätä lakia rikkovat.  Uusia ei myönnetä tätä lakia rikkoneille.

Haravalla

Olipa kerran, silloin 70-luvulla, puhelinlinjoja ihan avojohtoina, tolpissa kadun laidassa.
Olipa myös sähkökaapeli ilmajohtona, ei maahan kaivettuna, oli jopa meidän seinästä naapurin seinään, mistä syystä saimme helpotusta liittymämaksuihin.
Avojohto tarkoitti, että kadun reunan ja solan vaahterat piti joka kevät karsia niin, että johdot eivät vaurioidu.  Latvat pois siis, jotkin isommat oksatkin.

Syksyllä 1981 Kesämäen kodin pihalla versoi tammenterho.  Appiukko pani sen ruukkuun ja se istutettiin Tykin kotipihalle,  Ja tammi on nyt oikea, iso puu.  Siitä putoaa hyvin myöhään kivikovia lehtiä, tavallisesti jopa pystyyn hangelle.  Olisipa kiva saada haravoida ne samaan aikaan kuin muutkin lehdet!

I985 rakentelin autokatosta (ja kuuria).  Yhden vaahteran jouduin kaivamaan jopa pois, haravointi helpotti.  Mutta kun avojohdoista oli luovuttu, kaikki muut vaahterat alkoivat olla valtavia, monihaaraisia.  Tammi kasvoi, koivu karisti suuren osan lehdistään meidän iloksemme, vaikka olikin juuri ja juuri naapurin puolella.  Koivua oli yli kasikymppinen Katri yrittänyt kaataakin - tuskin naarmua runkoon sai, onneksi, puu olisi rojahtanut jomman kumman talon päälle.  Katrin ajatus oli kaunis, meillä kun oli niin paljon vaivaa koivusta...  Siis kotikoivusta, Tykin komeimmasta puusta?

Aluksi istuttelin orapihlaja-aitaa.  Mutta sitten saimme - jouduimme hymyillen ottamaan - japanintatartaimia.  Ne syövät vähitellen koko aidan, ja tarkkana saa olla, että ne eivät ryömi koko nurmialalle.  Niissä on valtavat lehdet, lisäksi ne on kokonaan, ruo´ot, katkottava ja vietävä kaatopaikalle pois talven tieltä.

Kadun puolelle olen saanut kasvamaan oikein kivan sireeniaidan.  Sepä myös pihtaa lehtien pudottamisen kanssa ja pudottaa joko lumelle tai siistille pihalle ikävännäköiseksi roskaksi.
Jotkin omenapuut viivyttelevät myös.  Useimmiten olen jättänyt viimeisen haravoinnin tekemättä ja hurauttanut ruohonleikkurilla lehdet silpuiksi

Kuva:  mahtaakohan tuuli tunnustaa tätä rajaa meidän ja naapurin katuosuuksien välillä?


Torsopuu ei mikään soma ollut katsoa. Mutta syksyllä siitä ymmärsi olla kiitollinen.  Nyt vaahtera täyttää pihan nenäliinoilla.  Ne on otettava päivittäin pois, sillä kompostiin ei kerta kaikkiaan mahdu, jos kasa ei saa painua aina välillä.  Olen yrittänyt pitää systeeminä 2 : 5 eli kaksi kottikärryllistä kompostiin ja 5 peräkärriin poisvietäväksi.  Kasa (kuvassa takana) alkaa olla taas liian iso, ja suurin vaahtera vasta aloittelee...

Ja aina tuulee.  Eli haravointikasat on nopeasti korjattava, tai teet suuren osan työstä uudestaan.
Peräkärry  on myös usein työajossa, eli välivarasto pöllyää pihalla lehtiä ympäriinsä.
Tuuli kasaa naapurin haravoimattomat lehdet ilokseni, eikä tuuli tunnusta tontin rajoja saati kadun keskilinjaa rajaksi.

Peräkärryyn mahtuu, kun tamppaa.  Minulla on jalkojen alla retkipöytä, muovilevy, ja kuorman pinta laskee.  Toistaiseksi olen vienyt kaksi kuormaa, kolmas on pihalla kasana.  Lisäksi on ruokokasat ja ruusunvarret ja omenapuun ja tammen oksia.
Kärryn tyhjentäminen se onkin kivaa, jos kaatopaikalle sattuu parikin punaniskaukkoa jupisemaan, että he kyllä saavat ajaa kyljittäin, ei ole pakko peruuttaa läjään kiinni.  Mitäs se haittaa, että yksi auto-kärrypari vie niin ainakin kolmen auton tilan - kai se haittaa, kun tosiaan niska punoittaa ja selvästi ukot tietävät tehneensä hölmöjä tai oikeastaan olevansa vielä huonompia peräkärryn peruuttajia kuin minä.

Jos en olisi joutilas eläkeukko, minun olisi pakko käydä murisemassa naapurille ja pidettävä peräkärry vain kotikäytössä.  Mutta kun en ole.   Minä voin siis nauttia oikeastaan aika mukavasta ja kevyestä hommasta.  Ei ole tässä vaiheessa pakko olla viimeisen tarkkakaan, kunhan saa mahdollisimman paljon kuormaan ja pois.

Kuva: Vielä ei ole kiirettä raapia hankalia paikkoja, kuten välejä tai pensasaidan juurta.

Tavataan ensi kesänä

Jätänkö auton pihaan?  Ei, tuossa on kaivinkone, mihin se on liikkumassa.  Ja miltä näyttää ylimääräinen auto peräkärreineen tässä kauniissa pihassa, tukkimassa tienhaaran toisen Y-sakaran.
Ajan siis metsätielle.

Tieura on selvä, olenhan tästä ajellut.  Mutta keskelle tietä on kasvanut vattua ja ohdaketta, ja hei, nyt alkaa olla jo metristä lepänversoakin.  Taisi olla virhe lähteä tälle tielle sittenkin, no, mennään kääntymään Kylkisniitylle ja palataan sitten tähän, mistä ajattelin puikahtaa metsään.  Ensi keväänä aloitan tien aukiraivaamisella, taas.

Auto ei ihan mahdu tekemään U-käännöstä niityn kuivassa kohdassa.  Pitää hiukan peruuttaa, mutta on varottava, ettei peräkärri mene aivan linkkuun.  Pakki päälle - toinen etupyörä alkaa sutia, rapa roiskuu!  Kova pohja onkin ollut ohutta jäätä, jolla rengas luistaa ja vähitellen uppoaa viitisen senttiä, ihan vieressä katsoessa.
Hätäkös tässä, takamatto etupyörän alle ja uusi yritys: matto pyörähtää pyöräkoteloon, auto liikkuu 10 cm eteenpäin, ei taakse.

Risuja alle, hiekkaa kauempana olevasta kasasta alle.  Jostakin on vasemman etupyörän taakse kasvanut sammalturpeinen ja jäinen mäki, se veistellään puukolla pois.  Hi-taas-ti taakse, auto liikkuu sen 10 cm.  Toinenkin matto, toisen etupyörän alle, hiekkaa matolle, Mikko työntämään.  Jo lähti.  Voi missä siivossa olivat matot ja auton oikea kylki - onneksi kotimatka olisi pimeällä.  Ja yli puoli tuntia turhaa työtä!

Kärry kiinni ja purolle maton pesuun.  Miten kuten, ja märät matot konttiin kumimatolle, ei sisään.  Puro ei ole kuin lirinää, kun kevällä se on koski.

No pääsimme sentään metsään.  Tänään ei tehdä töitä, tänään vaellellaan ja arvioidaan seuraavan kesän töitä.  Hyvä alku: tähän istutin noin 10 vuotta sitten kuusia ja kasvu on vauhdissa, mitään vesaikkoa ei ole missään.  Jatkamme pienen mäen yli, mahtava haapa ja parikymmentä muutakin jättöpuuta toivottavat tervetulleeksi: - Eipä ole nähty vuosiin, kiva kun tulit!

Tällä lohkolla unohdin juomisen tärkeyden ja olin simahtaa metsään silloin istutuspuuhissani.  Ei 1,5 litraa riitä hellepäivänä!

Löytyihän sitä työtä.  Mäen jälkeen kuuset ovat vain puolet ennen mäkeä olleista.  Lepät, jotka jo joku vuosi sitten lähes kaikki raivasin, ovat vallanneet taimikon.  Rungot ovat sillä rajalla, menevätkö ne enää raivaussahalla vai pitääkö ottaa ketjusaha.  Tässä on reilun työpäivä verran urakkaa kohtuuhelpossa maastossa.  Jatkamme puron yli toissakesän raivauksille ihmettelemään rakkamaastoa, avokallioita ja ainakin minä tunsin suurta helpotusta pelastettuani tuon metsälön pusikoitumiselta, kitumännyiltä, hirvensyömiltä haavanvesoilta.  Kasvua on, hyvää mieltä kuitenkin vähentää todella rankan maaston läpi puskeminen metsätielle takaisin.

Ajamme isojen teiden kautta Kylkisen puolelle.  Olen kääntyä moottoritielle.  Onneksi Mikko "herättää", on ajettava seuraavaa tietä, muuten kääntöpaikkaa saisi etsiä Kanavuoresta, noin 30 kilometrin päästä...  Löytyyhän se tie ja pääsemme viimekertaiselle työmaalle.  Mikko käy tulia laatimaan ja minä aloittelen ainoaa suunnittelemaamme työtä, kuorman lastausta, halkoja on ehkä 0,8 kuutiometriä eli ihan hyvä kärryllinen.

Lavamaasturi tulla ronkottaa paikalle, pysähtyy.  Lasi kiiltää, kuka siiinä on?  Mies ei oikein taivu aukaisemaan ikkunaa, kierrän auton ja kuskinpuoleinen ikkuna aukeaa.  Jukka L.!  Mies, jonka kanssa olen hyvin paljon hoitanut metsäasioitamme, jolta olen saanut työohjeita, työvälineitä lainaksi. Mies, jonka avulla on hoidettu lainat ja metsäkaupat, joka on tehnyt hölmön kaupunkilaisen eteen paljon yli virkatöidensä.  Ja vielä mukava mies.
Nyt tämä eläkeläinen valitti selkäänsä eikä pääse metsään.  Ammattilainen, joka vielä harrasti luonnossa liikkumista.  Olipa kiva nähdä.  Hän oli matkalla katsomaan metsäautotien päähän tullutta uutta 0.8 km:n osuutta.

Makkaraa, sämpylää, kahvia, hedelmämehua tulilla.   Ja vuorelle.  Kello on jo niin paljon, että on kuin pieni kiire, oikaisemme siis suoraan tontin vasemmalle takakulmalle.  On puolukkaa, on julmasti.  Mutta kanerva valtaa yhä enemmäna alaa ja kulku on hankalaa, kun se peittää kolot ja juurakot.  Vuoren laki on ylitiheää männikkötaimikkoa, syntynyt luonnonsiemennyksellä, istuttelematta ennen vuotta 1996, jolloin kaadettiin siemenasennossa ollet komeat puut.
Mänty on helpompi raivata kuin vesaikko, onneksi, sillä tämän alueen (6.5 ha) raivuun metsänhoitoyhdistys on kaavaillut ensi kesälle.  Mikäpäs siinä, kunhan saa kilut ja kalut ja eväät vuorelle.

Kiertelemme, kuljemme vuoren jyrkännereunaa.  Moikka, Päijänne! Käymme katsomassa rauhoitetun jyrkännemetsäsirpaleen.  Oikaisemme kohti laen kosteikkoa.  Sepä on melko kuivaa, samanlaista ylitiheää kuin muuallakin.

Mitäs se kello on?  On väähän kiire.  Hämärässä ei täältä ole turvallista tulla alas, varsinkaan kun ei ole lainkaan varmaa, että polun pää löytyy.  Eikä löydykään, samanlaista kuusikon rintaa riittää satoja metrejä.  Lähdemme jostakin aika selkeästä kohdasta menemään.

Olenhan minä rinteellä liikkunut.  Ja nyt ei ollut työkaluja, oli kunnon maastokengät, alashan tullaan mistä vain!  Eipä tulla.
On rakkaa kuin tunturien pohjoisreunoilla.  On jyrkänteitä ja luohikkoja.  Paikoin jalka uppoaa sammalen läpi arvaamattomiin kivenkoloihin.

Melkoista siksakkia alas tullaan.  Ihan lopussa vasta alamme nähdä tutut paikat, silloin olemme noin 50 m polulta.  Mutta tuosta suoraan, ei enää mihinkään - ja vaikka tie näkyy, sinne on todella monta mutkaa vielä tehtävä.

Auto hörähti tyytyväisenä käyntiin.  Oikeaan kylkeen kuivunut kura ei silmää miellyttänyt ja Mikko arveli, että kannattaisi ajaa kirkonkylän huoltsikalle ämpäriä ja harjaa käyttämään.  Mutta kun minä olin lastalla vetänyt ikkunan suhteellisen kirkkaaksi, ajoin saman tien Läsäkoskelle perinteisille matkakahveille.  Ja vielä pysähdyimme Mikkelin ABC:llä haukkapalalle, ennen kuin ajoimme kotiin.

Saunan jälkeen ja hedelmäsalaatti nenän edessä kyllä oli oikein hyvä olo, oikealla tavalla uupuneena.  Seuraavana kesänä on työmaa hyvin selkeä, jollain lailla helppokin, kunhan ylös pääsee.
Ja sitä seuraava kesä näyttääkin sitten jo huikeaa kasvua, jos saan tilaa taimikkoon.  Ensi kesänä saan sanoa, että joka lohkolla on minun raivausjälkeäni näkyvissä (41,3 ha), joissain paikoissa moneen kertaan.