En ole rasisti, mutta...

Rasismi, mitä se on?  Itselleni on aika vaikeaa nähdä, missä kohdassa kriittisyys muuttuu vastaisuudeksi.  Itse sijoittunen dimensiojanan suvakkipäähän, mutta on ihan viisaita ihmisiä muissakin kohtaa.  Mutta nyt on jo tehty selkeitä rasistisia tekoja.
Rasismi, rotusorto, on yläkäsite, jota myös pyritään ehkä hieman liikaa laajentamaan.  Ilmiö on sama kuin esimerkiksi Neuvostoliitossa, "kaikki" muu kuin NKP:n politiikka oli fascistista.  (Sanoo Nyky-Venäjäkin Ukrainan hallintoa fascistiseksi, kurkkaisi vain peiliin.)

Täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella voin sanoa toisenlaisesta ihmisestä ihan mitä tahansa.  Minulle voi syöttää mitä tahansa.  Ihan varmasti tiedän, koska samanhenkinen levittää juttua (tavatessa, mutta myös uusin välinein vaikka miljoonille), että esimerkiksi pakolaisuus on islamilainen juoni levittää uskoa länteen tai että kaikki pakolaismiehet ovat sotilaskarkureita, joiden kuuluisi panna kotimaansa asiat kuntoon, niinhän mekin teimme Talvisodan ihmeen.  Samoin kaikki ovat potentiaalisia terroristeja.
Muunlaista tietoa en ota vastaan, koska nyt tiedän totuuden.  Ja haluan kuulua edes johonkin ryhmään, kuulumista vahvistaa se, että meistä tulee marttyyreita, kun muut pilkkaavat tai kieltävät ääneen totuuden, jonka kaikki tietävät, mutta vain me uskallamme sanoa.

Suomalaisille on vuosisatoja opetettu, että neekeri (niin, ei ole opeteltu sanomaan muita nimityksiä, eikä ollut tarpeenkaan, sillä näitä ihmeitä oli vain ulkomailla) on tyhmä ja laiska.  Ilman lähetystyötä tai siirtomaa-aikaa ne siellä viidakoissaan olisivat alasti ja kivikaudella ja söisivät toisiaan.  Uskontokin olisi pakanauskontoa.  Orjuuskin oli ihan oikein, sillä musta ei ole täysi ihminen?
Nyt on opittu sanomaan kuin papukaija toisen perässä, että rodulla ei ole merkitystä.  Ihmisoikeudet ovat ihan hyvä asia, joo, mutta taustalla ajatuksissamme on se vuosisatainen neekeri. Totuus!

Stereotypinen tieto muista kansoista hallitsee yhä.  Ja jonkinlaisena kansainvälisyyskasvatuskouluttajana olen jopa opettajakunnassa, jonka pitäisi tosiasioita opettaa, niitä samoja ikiaikaisia tietoja ja asenteita ollut näkevinäni.
Mutta vielä enemmän on ristiriitaa kotien ja koulujen välillä.  - Sanoi se ope mitä tahansa, näin se on!
Siis neekeri on tyhmä ja laiska, venäläiseen ei voi luottaa, saksalainen aina säästää, juutalainen on kauppias, ruotsalaiset ovat hinttejä hannuhanhia... Tai muka-positiivisena: vain suomalaisilla on sisua, vain suomalaiset pystyvät talvisodan ihmeeseen.
 Stereotypinen ajattelu ja puheet nostavat itsetuntoa?
Osa ennakkoluuloista on tietoisesti rakennettua, esimerkiksi ryssäviha on osaltaan päälle jäänyttä sotapropagandaa ja jopa osa isänmaallisuutta. Osa on toki vuosisataista kokemusta.  Eikä esimerkiksi Nyky-Venäjä todellakaan tee siitä luopumista helpommaksi.  Jopa virallinen puolustuspolitiikka ja jopa isänmaallisuus-käsite vaatii varustautumista ja valmiutta nimenomaan itää vastaan, vaikka sitä ei saa sanoa.  Kuvaavaa oli kerran vetämässäni vanhempainillassa Vainikkalan koululla, kuinka rajamies pyysi puheenvuoron ja sanoi: - Parasta kansainvälisyyskasvatusta on se ohut, harmaa ketju suomalaisia rajamiehiä.
No rajamieskään ei tuhansia pakolaisia pysäytä.  Ja uusia stereotypioita rakennetaan koko ajan, eimerkiksi jokainen muslimi on potentiaalinen terroristi,  uusista tulijoista, ja laiskana en viitsi kurkistaa niiden taakse.  Laiskuutta on siis myös kriittisyyden puute, perin suomalaista.

Mihin kansanryhmään fascismi ja natsismi upposi tehokkaimmin?  Minusta Suomi lataa itse itselleen ongelmaryhmiä säästämällä esimerkiksi opetuksesta, säästämällä syrjäytymisen estämisestä, sallimalla tällaisen työttömyyden, jakamalla maan selkeästi eri kasteihin.  Rasismi syntyy mm. luottamuksen puutteesta päättäjiin?

Rasistiset puheet ja nyt jopa teot  ovat niiden tekemiä, joista itsestään on kaikkein vähiten ollut hyötyä tälle yhteiskunnalle?  Koulupudokkaita, taparikollisia?  Ns. sivistymätöntä massaa, syrjäytyneitä, jotka näin löytävät viiteryhmänsä ja kuuluvat joukkoon, saavat näkyvää aikaan.  Itsetunto tai siis sen puuteko on yksi syy rasismiin?  Tilaisuus olla jotakin.
Ehkä näin: vaaralliseksi asian tekee se, joka vetelee naruista siellä takana: on perusteltua syytä epäillä useitakin oppi-isiä ja taustavaikuttajia. (Ei saa sanoa Pe...) Tämä pieni, väkivaltainen öykkärijoukko ilmankin on kuitenkin jo nyt yksilötasolla vaarallinen, vaikka sitä yhteiskunnallisena vaikuttajana aliarvioitaisiin.  Kun ei puututa, hyväksytään osaksi poliittista kulttuuria!
SA oli natsien käsikassara, häiritsi muiden tilaisuuksia, kokouksia, marsseja ym.väkivallalla.  Todellinen vaara demokratialle Suomessakin on jo näkyvissä.

Kai kaikki tietävät, että länsimainen elämänmalli on se ainoa oikea - riippumatta siitä, kuinka huonosti se jopa omaa perhettä kohtelee.  En minä oikeastaan usko, mutta kristillisyys on ainoa oikea uskonto. Vuosituhantiset kulttuuritkin on länsimaistettava.  On alistuttava pääoman ylivaltaan politiikkaan nähden jopa.
Mutta ennen muuta sen, joka tulee Suomeen, on muututtava valkoiseksi, kristityksi, omaksuttava viikossa meidän ainoa oikea elintapamme. (Tai hänen on oltava muusikko tai urheilija.)  Niin, ja Suomessa on paljon tilaa, on asetuttava kauas minusta tai lasteni tarhasta ja koulusta. NIMBY.

Seksiä tihkuva tarinanpoikanen

Sää oli pitkään jämähtänyt poutaiseksi.  Vihdoin se kääntyi sateiseksi ja sykyiseksi.  Kaikki metsäreissut olivat menneet saalistamiseksi, nyt ne muuttuvat vaeltamiseksi, kun ei mitään tarvitse kerätä varastojen kartuttamiseksi.  Ennen kuin keli muuttuu kuraiseksi, tie metsään loskaiseksi tai peräti lumiseksi, edessä on monta metsäreissua ihan mielen rauhoittamiseksi.  Syksymaiseman avaruus tekee iloiseksi.

Ritvan työpäivien luku on muuttunut enää viitoseksi, sitten hän muuttuu vuoden loppuun asti lomalaiseksi.  Vuoden alusta hän ryhtyy oloneuvokseksi.  Tekeekö muuttuminen eläkeläiseksi hänet - tai minut - onnelliseksi?  Elämän järjestämiseksi on tehtävä suunnitelmia, ettei eläkeaika muutu vain sohvalla makoilemiseksi.  Varmaan nukkumaanmenoaika jämähtää myöhäiseksi, eikä varmasti herääminen muutu varhaiseksi, illanvirkulla.  Aamu ehkä yhdeksään jää minulla yksinäiseksi, on aikaa itselle, jo kauan aamuni ovat menneet vaeltelemiseksi, marjastamiseksi ja sienestämiseksi tai näin pimeänä aikana vaikka silittämiseksi tai tiskaamiseksi.

Leo muuttui tänä syksynä koululaiseksi.  Otso saa jonkin vempulan suuhunsa K:n harjoittelemiseksi, hammaslääkärireissukaan tämän vehkeen mitttaamiseksi ja asentamiseksi ei tehnyt häntä  edes itkuiseksi, vaikka äitinsä epäili.  On henkilökunta muuttunut ammattitaitoiseksi, ei enää pelota lasta hysteeriseksi, vaan osaa temput lapsen rauhoittamiseksi, jopa viihtymiseksi.

Lienee tullut jo ilmeiseksi, ei jää mystiseksi, mistä jutussa on kysymys?

Mansikkamatka - tai jotakin...

Aurinko nousee, on korkea taivas.  Voiko ihanammin päivän  enää alkaa!  Keitä, keitä kahvinkeitin, keitä kahvi kuumaksi!

Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston. Vanhat kengät jalkaan pannaan, ettei käärme pure.  Mikä se tuolla kolottaa, se taitaa olla mopo?  Asfaltti on kuuma.

Ma kiireelle korkean vuoren.  Taas kukkasilla kukkulat.  Mansikka on punanen marja, ai ai ai ai punanen marja.  Sittenpä mummon mansikkamaito mainiolta maistaa.  Täss´ on herra Sieninen.  Polku jatkuu jatkumistaan.  Muuttolintuin laulukuoro pian saa tänne päin.  Mole, mole mosquito! Ikihongat humajaa. Ootko kulkenut sä sadepilven alla? Sataa, sataa ropisee, tili tili tom. Raindrops keep falling on my head.  Myrskyn jälkeen on poutasää.  Aurinko armas kuivas satehen.

Matkaan taas kuljen nyt. Mopo sanoo: - Put put put!  Aja hiljaa, isi, nyt vain!  Maantiet vievät yli vuorten.
Nukkuja kaunein, havahduhan!

On ihmeen hyvä kotiin tulla taas.

Vara on viisautta - vai hätävarjelun liioittelua

Kaksi runkoa kaadettavana ja pätkittävänä.  Viitsinkö vaihtaa vaatteet, viiltosuojatut housut, turvasaappaat, metsurin hanskat, kypärän mokoman takia.  Ei ole ennenkään sattunut mitään.  (Housuissa on viilto, raivatessa tulin liukasta kalliota alas ja jäin kiinni katajatappiin) Kuumakin tulee.
Kyllä viitsin!
Maasto on louhikkoa, keväisen puron tulvimisen jäljiltä äärimmäisen vaikeaa kivikkoa, jossa on vielä kaatuneita rytöjä pitkin poikin.  Kunnon jalansijaa sahurille on vaikea löytää. Pakotien varmistaminen puun kaatuessa omituiseen suuntaan tai ponnahtaessa on lähes mahdotonta, siis kypärä päähän, kuulosuojaimineen ja silmikkoverkkoineen.

Niin.  Helposti ne kaatuivat, juuri siihen mihin piti.  Mutta pätkiminen, piti laittaa rotia eli ensimmäinen pätkä alle, ettei terä jumetu kiinni sauman puristuessa kiinni puun omasta painosta.
Ja ihan varmasti myös omalla pihalla sahapukin ja sähkösahan kanssa sama turvavarustus on, oli tänäänkin  käytössä.  Työkalut pitää myös heti, kun niitä ei enää tarvita, siirtää kauemmas työmaalta: sahan terä on potkaistessakin terävä, eikä pistokekaan jalan alla turvallisuutta lisää.  Selvähän se, että virta pois heti, kun et konetta tarvitse, ja teräsuojus paikalleen.

 Yksi omituiuus on sähkötyökalujen, esimerkiksi ketjusahan johtotumppi (kuvasta näkyy).  Ajatus lienee turva-ajatus, on käytännössä mahdotonta sahata omaa johtoa poikki.  Mutta onko jotenkin parempi ajatus, että nyt jatkojohdon pään maadoitettu pistorasia keikkuu ilmassa ja painaa ja on tiellä sahatessa ja, jos et osaa laittaa johtoa kevyelle solmulle, liitos aina silloin tällöin aukeaa.  Sahatessa on sahapukki aina oltava, jos se on olemassa, vaikka se onkin haettava seinältä ihan parinkymmenen metrin päästä. Kirvespölli on myös turvallisuutta liian matalien ja keikkuvien halkotumppien sijaan.

Pilkkoessa sentään voin jättää kypärän pois.  Haara-asento ei ihan riitä turvavarusteeksi, vaikka perusoppi onkin, kirves suhahtaa hutilyönnisssä jalkojen väliin eikä jalkaan?  Pöllin ääressä pitää olla tilaa pilkkojalle, tasapaino on arvokas asia, eikä klapeja tai pöllejä saa pyöriä maassa sillä puolella missä seisot.
Ja kun huomenna teroitan kaksi ketjusahaa ja yhden raivaussahan, silloinkin on oltava hansikkaat kädessä, voi muuten kitaristin ura olla katkolla. Ja varsinkin on hanskat käsissä ja kone seis, kun irrotan rojua raivaussahan terän ja suojuksen välistä.

( On puun pilkkominen mielitöitä.  Voisin sanoa, että työ on tekijää neuvonut, ja moni asia sujuu nyt helposti verrattuna nuoruusvuosien kohellukseen.  Ei ole voimalaji!  On esimerkiksi tiedettävä, miten päin puu pöllille asetetaan.)

Renkaanvaihto.  Onhan tuota harjoiteltu, aina olen itse kausirenkaat alle saanut. Ja tien päälläkin on saanut harjoitella renkaanvaihtoa, aina oikean takarenkaan, eturengas kun on nostanut naulan pystyyn.
Jos mukana ei ole mitään, mitä laittaa tunkin alle, olet pulassa: pehmeä maa antaa periksi ja auto voi pudota kriittisellä hetkellä, pahastikin.  Kokeiltu on, ei sentään vahinkoa tehty.  Jos ei muuta löydy, auton kumimatosta on edes jonkinlainen apu.

Helppoa on auton kanssa.  Ja kotona rengastöissä parasta on hallitunkki, parin kympin investointi rauhalliseen mieleen.  Mutta vaihdapa peräkärryn rengas!  Löysäähän mutterit ensin, nosta vasta sitten - ei ole vaihdetta tai käsijarrua, pyörä pyörii villisti muttereita avatessa.
Mistä nostat?  Ei varmaan ole sellaista tunkkia, joka olisi riittävän korkea suoraan laidan alle laitettavaksi.
Siis jotain rotia alle.  Kerran sunnuntai-iltana lokakuisessa räntäsateessa olen toivakkalaisella bussipysäkillä harjoitellut.  Kärry tyhjäksi.  Kuormasta rankoja jonkinlaiseksi pediksi (useita kerroksia ristikkäin), auton matto päälle.  Leivonmäellä - tiepalvelu neuvoi, numero siis kännykkään talteen - muutaman kymmenen kilometrin päässä olisi venäläisten takia aina auki oleva rengasliike.  Sain uuden renkaan vanteelle sieltä ja palasin laittamaan sen paikoilleen.
Kotona tuo ei riitä.  En oikein haluaisi peräkärryn 250 kiloa jalalle tai päähän, jotain varmistusta pitää olla.  Tilapäisenä nostokorokkeena toimi koulun porrasjakkara.  Varmistuksena kirvespölli ja kiilana klapi.  Toimi se, ja kärry rullaa taas iloisesti.

Tänään taas muistin varmistaa ennen vuorelle lähtöä, että kännykkä on mukana ja lataustakin on.  Ja keppi kuuluu asiaan, vaikka en mielestäni vielä ihan köpö ukko olekaan - tänään kyllä eilisen savotan jäljiltä joka lihas vinkui.  Autossa matkalla Tupavuorelle käytin vakionopeusasetusta, turvalaite sekin: kas kun ei tule huomaamatta ajettua ylinopeutta. Turvallisuuttahan se on myöskin auton puhelinjärjestelmään kytkevä Bluetooth, joka automaattiseti hakee puhelimen, eikä kännykkä vaadi räpläämistä.

Kylläpä sitä ollaankin turvassa.  Valitettavasti useat sankarimme ovat sitä mieltä, että turvaohjeet ja
-määräykset ovat holhoamista, eivätkä kuulu heille.

Parissa päivässä tämmöistä.  Huomaamatta paljon muutakin.

Älä missään tapauksessa mene luontoon!

Kuuma päivä.  Vaikka kuinka tietää paarmoista ja itikoista, vattupuskiin mennään lyhyissä hihoissa, muka varoen raapimasta itseään.  No tietäähän sen: kädet kyynärpäitä myöten naarmuilla kuin kissan kanssa otetun erän jäljiltä.  Hiki ja paljas pinta on houkutellut sen kymmenen paarmaa ja sata itikkaa hetkessä.  Ja bonuksena paras kaikista, horsman pumpulihaituvat tarttuvat hikiseen ihoon ja kutittavat makeasti.  Ja kuuma on, kuumempi kuin väljässä, kovapuuvillaisessa pitkähihaisessa.

Se paras marja- tai sienipaikka ei tietenkään ole metsän reunassa.  Opit nopeasti, että kesälläkin on oltava pitkät hihat ja kunnon jalkineet.  Hyttynen, paarma, hirvikärpänen ovat hyviä kouluttajia.
Oikeassa metsässä se metsän anti on.
Kaupunkilainen vain joutuu ajamaan aina vain kauemmas löytääkseen sen oikean metsän, kun esimerkiksi Kimpisen metsä on muuttunut vaahtera- ja pihlajaryteiköksi tai ns. sotilasmetsä on monelle ainoa lähimetsä Kuutostien eteläpuolella - se kyllä opettaa katsomaan jalkoihinsa, on mm. piikkilankaa sammalen seassa.  Toisaalta se on loistava mansikkapaikka.

Sen ainoan kerran kun metsäretkelle et saa mukaasi sitä rakasta lierikkoasi, löydät vuorenvarmasti kaikki metsän ja suon seitit, saat läämiä niitä silmiltäsi ja se verkon tekijäkin kiipeilee pitkin sinua.
Ja jos kerran ei lieriä tai edes lippaa ole, vuorenvarmasti tulee vesisade, jonka olennainen tehtävä on haitata rillipään näkyvyyttä sumentamalla lasit ja pisaroimalla ne.
Oikeasti, harvoin metsässä kastuu pahasti, suolla kyllä.  Ja tämmöinen pieni jää lierikon alle kuin Mörri Möykky sienensä alle.

Kun otat ämpärin, et otakaan sitä vaellussauvaasi mukaan.  Et tiennytkään, että tällä tasaisella kankaalla oikeastaan onkin näin paljon tilaisuuksia teloa nilkka sammalen peittämässä kivenkolossa, liukastua kiveltä tai rinnettä alas tai juuria vaanimassa huonoa jalannousua.  Ja kuka ne raivausrydötkin tähän jätti?
Vaan otapa keppi!  Samoin kuin sateenvarjo turhana lastina varmistaa, ettei sade tule, samoin keppi varmistaa, että metsä onkin puistoa ja sileää kulkea.  Metsä työpaikkana on tietysti myös vain vaarallisia kivenkoloja ja äkkijyrkkiä rinteitä, huonoja jalansijoja sahamiehelle.  Samanlainen ilmiö on kyykäärmeen kanssa: helpoiten kyy Kyykkänän löytää, kun ei ole saappaita jalassa.

Jätäpä kamera kotiin, jo on havainnoitavaa!  Kannapa mukana isoa, hyvää kameraa, mitään et näe.  Olen ratkaissut asian niin, että minulla on salaa rintataskussa tupakka-askin kokoinen pikkuinen Rollei.  Onnistuuko - eipä tietenkään, se saa sateen aikaan, koska rintataskussa sen tehtävä on kostua  pilalle?

Eräänä päivänä se ensimmäinen hirvikärpänen löytää sinut.  Seuraavalla reisulla kaksi.  Ja kun et kerran vieläkään usko, saat nyppiä koko reissun ajan näitä sitkeitä ystäviä hiuksistasi, parrastasi, vaatteistasi.  Hirvikärpäsen voi sulkea mielestään, nyppäistä pois automaattisesti, huomaamatta sitä kunnolla edes.  Mutta kun alkaa olla sata yhtä aikaa kimpussa, kun anorakkikin kihisee iljetyksiä, kun auton vieressä reissun jälkeen alasti nypit heitä vaatteistasi ja tukastasi kymmeniä ja silti saat jatkaa samaa ajon aikana ja vielä kotonakin, ehkä opit muistamaan hirvikärpäsanorakin merkityksen.
No, ensi kerralla anorakki on päälläsi, vaikka se rajoittaa näkyvyyttä ja on jopa kuuma, vaikka on pelkkää reikää.  Ja kas, kaverit vörnivät tukassasi, rillien sangalla, niskassa, paidan alla.
Ehkä opit tarkistamaan, ettei ole yhtään reikää, ei edes vetoketjun päässä, ehkä ymmärrät jo laittaa helmankin vyön alle ja tiukata hihansuut kireiksi.

Marjat ja sienet eivät minun takiani mätäne metsiin.  On "omia" paikkoja.  Mutta joka vuosi pitää löytää uusia: hakkuut syövät parhaat sienipaikat.  Paljon uusia saalistajia on tullut kilpailemaan samoista, harventuneista paikoista.  Koneella kerätty marja tarkoittaa seuraavalle vaivalloista työtä mukavan ja nopean reissun sijaan.
Ihan oma ikävä mausteensa on kyläläisten asenne:  -Työ kaupunkilaiset tuutte ja...  Yksikin tuttu emäntäihminen sanoikin Karpaskiven /Kärpäskiven hyvissä mustikkametsissä tavatessa, että isäntä käski metsään, ettei "Aalto vie kaikkea".  Isäntä tunsi autoni.

Hienosti sanotaan, että luonto tarjoaa aina uusia elämyksiä.  Oikeastaan enemmän ihminen!  Se sinun upea reittisi onkin erään kerran raivausryteikköä tai pusikoitunutta viitaa, josta juuri ja juuri läpi pääsee, ja sateella se läämii sinut vuorenvarmasti kainaloihin asti märäksi.  Se upea suppilovahveropaikka on hakkuuaukko, se puro ja lähde ovat korppukuivaa raiskiota.  Suo on kuivattu tuottamattomaksi suopursu- ja liekovarpiopensaikoksi, jossa on paha kulkea, karpaloita tai lakkoja ei enää ole ja joka sateella on yhtä kova läämijä kuin viereinen viitakin.  Ja suollahan aina sataa tai on sumua?  Suo on helpoin paikka eksyä, kun kaikkialla on saman näköistä eikä aurinkoa näy oppaana.  Hyvä eksymisharjoitus saadaan myös tuhnukelillä mäkeä kiertäessä nenä maassa marjojen perässä.

Tuossapa hieno metsä!  Sinne oitis.  Puoli kilometriä, ja joudutkin valtaojan äärelle.  Miten ylität: ihan ei enää hyppäämällä pääse, misään ei ole runkoa ojan yli.  Jos on rankoja, voit aina leikkiä seiväshyppääjää, kenties pääset yli joutuaksesi taas kohta uuden ojan eteen - nyt oletkin jo kahden ojan välissä...  On kahlattu, on mulahdettu, kun onkin ollut ponnistuskohta tai vastaranta niin löysää, seiväs on uponnut mutaan niin syvään, että on jääty puoliväliin.  Useimmiten on selvitty.

Pikkutie, Puireentie.  Puomi ylhäällä, aina se on ollut.  Kilometrin päässä se upea kantarellipaikka.  Ja siellä hyvä parkkipaikka.  Ja palatessa puomi onkin lukittu alas.  Kenelle soitat?  Läheltä piti-tilanne on koettu, onneksi isäntä oli vasta nousemassa traktoriin ja autontorvi toimi.  Isoilla kivenmurikoilla kenties olisi saanut sen lukkoketjun poikki, tai sitten ei.  Ja lähimmät talot ovat alle kilometrin päässä, olisihan ainakin niihin jaksanut kävellä kysymään, kellä avain on.
Ehkä oli syy lukita, ehkä ei, auto ei näkynyt puomille.  Mutta mikä voi olla syy jättää auto valtatien varteen pikkutien alkuun tukkeeksi niin, että tielle ajaneet toiset marjastajat ja sienestäjät eivät pääse pois.  Eikä isäntä pääse ladolleen tai töihinsä pellolle.  Isännät varmaan juuri tästä syystä panevat pultereita teiden alkuun.  Erityinen kiusa on Housulammella.  On aivan lyhyt tienpätkä.  No totta kai siihen peruutetaan parkkiin ja estetään siis muita peruuttamasta siihen autoaan kääntämistä varten, tien laitaan mahtuu aivan hyvin jätttämään auton.
Auton voi myös kätevästi kolhia ja pakoputken katkoa liian pienille teille uskaltaessaan.

Kun olet hikisenä, litimärkänä, hirvikärpäsiä kiehuen, ruvella puremista ja saappaat täynnä neulasia ja varpuroskaa kotimatkalla, olosi on mitä parhain!
Olet oikealla tavalla väsynyt, et stressistä.  Niissä vaikeissa rytömaastoissa olet jotakin nähnytkin ja rytöjen takana ne marjat ja sienetkin ovat saaneet rauhassa odottaa sinua.  Olet selvinnyt jostakin, et vain ollut jossakin.
On hyvä olla.  Ja sauna odottaa.

Etuoikeutetut

- Tämä on viimeinen pisara!
Juhlapuhujan viimeinen lause tuli paatoksella ja tarkoittaen.  Se jäi kaikumaan auliin yleisön mieleen.  Itse asiassa lause oli kuulijoille niin totta, että perustettava uusi, salainen järjestö otti nimekseen "Viimeinen pisara".
Nimi oli hyvä: nimi antoi syyn ja oikeutuksen toimia niin kuin toimittiin.  Olihan muitakin ehdotuksia, esimerkiksi "Kani" viehätti, se kun kertoi asiaan vihkiytyneille heti, kuinka kehitysmaissa ihmiset lisääntyivät kuin kanit.  "Tulva" taas antoi ymmärtää, kuinka nämä kanit ja pakolaiset tunkeutuivat yhä suuremmin joukoin meidän valkoisten eläteiksi.

Se viimeinen pisara oli vallankumous Saudi-Arabiassa ja sen seurauksena uusi sisällissotien aalto arabimaissa.  Miljoonia pakolaisia tunki yhä lähemmäs Eurooppaa, mutta myös Amerikkaa, sillä USA oli perinteisesti tukenut Saudin kuningashuonetta.  Tällä kertaa pakoon joutuivat ankarimmat islamistit ja fundamentalistit, mikä ei todellakaan helpottanut vastaanottamista.

Muutama luotettava mies oli keskustellut pitkään.  Oli perustettu solu, ei puhumaan vaan toimimaan.
Jokainen tahollaan etsi lisää luotettavia miehiä, ja niin oli tultu tähän.  Nyt oli joukossa jo riittävästi rahaa, tietoa ja vakaumusta toiminnan aloittamiseksi, kun salaa oli mukaan liittynyt kristillisiä vaikuttajia, tiedemiehiä, korkeita sotilaita ja isänmaallisten puolueiden edustajia. Jopa valtionpäämiehiä oli mukana, mutta he eivät voineet osallistua kokoukseen julkisen asemansa takia. Useimmat toimivat julkisesti aivan päin vastoin!

Alusta asti oli selvää, että toiminta kattaisi väestönkavun rajoittamista molemmista päistä kehitysmaissa.  Puututtaisiin niin syntyvyyteen kuin kuolleisuuteenkin, radikaalisti eikä vain teoriassa.  Ja koska toiminta ei ollut nykyisen kansainvälisen lainsäädännön mukaista, sen oli oltava salaista - salaisuuden pitämistä varten oli ensiarvoisen tärkeää perustaa sisäisen turvallisuuden yksikkö täysin valtuuksin vangita, tuomita ja panna katoamaan.

Alku oli vaatimaton.  Omaa aktiivisuutta ei vielä ollut, mutta onneksi maailmasta löytyi diktaattoreja tuhoamaan omaa kansaansa, terroristeja tuettaviksi sillä ehdolla, että he toimivat vain Euroopan ja länsimaiden ulkopuolella.  Ja kyllä ne toimivatkin, mutta miljoonakaan kuollutta ei ole kuin pisara meressä globaalissa mittakaavassa.  Mutta kulissien takana tapahtui, koko ajan erilaiset työryhmät toimivat ja keksivät ja kehittivät yhä tehokkaampia joukkovaikutusaseita - tuhoaseitahan ne eivät olisi, sillä niillähän pelastetaan maailma meille, joille se kuuluu.

Yllättävän vähän kurinpidollista toimintaa tarvittiin, joku lääkäri katsoi olevan lääkärinetiikan vastaista kehittää välttämättömiä tuhovälineitä, hän siis katosi. Joku ideologi oli eksynyt joukkoon, esimerkiksi eräskin yritti väittää, kuinka elinoloja ja rauhaa kehittämällä pakolaisuus vähenisi, mutta hän oli väärässä seurassa ja jouti pois.

Talous on aseista mahtavin, mutta kansainväliset lait ja sopimuket säätelivät sitä.  Joka tapauksessa siihen satsattiin ja siltä odotettiin pitkän ajan kuluessa eniten.  Rajojen vartiointi ja aseellinen pakolaistulvan torjuminen oli vain itsepuolutusta, mutta politiikka oli keskeisessä asemassa kääntämään kokonaisten kansojen päät - paljon ei olisi tarvittukaan.  Siis populisteja ja isänmaallisia tuettiin.  Mutta heti oli puututtava syntyvyyteen ja kuolleisuuteen.

Hankalaa päätettävää jäi jäljelle, vaikka etiikka oli lakaistu nurkkaan.  Kuinka levitetään esimerkiksi sterilisoiva aine tai bakteeri kattavasti ja kuinka estetään niiden joutuminen omaan väestöön?
Kuinka kehittää salaa ja nopeasti sellaisia aineita, joita ei heti tutkimalla havaittaisi?
Vesi havaittiin avaimeksi.  Suurkaupunkien vedenpuhdistuslaitoksiin olisi helppo sujauttaa kapseli, vaikeampaa olisi käydä joka kyläkaivolla.  Lentolevityksellä kokonaiset vesistöt olisi helppo saastuttaa.  Ruoka-apu, jopa hätäapumuona ja vedenpuhdistustabletit olisi helppo myös käsitellä.
Tiedemiehet saivat rauhassa tutkia ja kehittää, sillä lääketeollisuus on parhaiten salattuja ja suojattuja aloja.

Aika pian tuli selväksi, että toiminta olisi tärkeää myös länsimaiden sisällä.  Miksi hyysätä ja elättää taparikollisia.  Mihin kukaan tarvitsi vaikeavammaisia tai vajaamielisiä, mustalaisia tai kommunisteja?  Poliittiset vaikuttajat saivat siis lisää tehtäviä.  Stalin, Mein Kampf ja Kolmas valtakunta tarjosivat keinoja, jotka eivät mitenkään olleet vanhentuneita nytkään.

Nyt on Haagissa kansainvälisessä oikeudessa tungosta.  Vaikka kuinka varjeltiin salaisuutta, se paljastui kolmen syyn takia.
Talousmiehet huolestuivat: markkinat kapenevat, kun ei ole tarpeeksi riistettäviä kehitysmaissa.  Mistä saadaan alipalkattu työntekijä tekemään suorittava työ? kokonaiset kansatkin menettävät taloudellisen merkityksenä, ja neuvoja ja ohjeita kyseltiin aivan liikaa ja vääriltäkin, so. humaaneiltakin ekonomisteilta - kyllä, sellaisiakin voi olla!

Toinen paljastumisen syy oli järjestön nimi!  Saksassa  järjestön toisensa tuntevat jäsenet ottivat huumorimiehinä käyttöön jonkinlaisena tunnisteena tavakseen sanoa, heh heh, "...doch dir das lezte Tröpchen in Hosen fällt. Ja suomalaiset perässä:  - Lerkuta, minkä lerkutat, viimeinen pisara putoaa housuihisi kuitenkin.  Herättihän se huomiota, ikivanha vitsi ihan liian usein kuultuna.  Tai siis osa: yleisimmin sanottiin vain "Housuihisi".

Varmin paljastus oli naisen poisjättäminen.  Miksi jätettiinkään?  Olihan näyttöä, kuinka nainen osaa olla tarpeellisen julma, oli Thatcherit, Meinhofit, Leila Khaledit.  Mikään ei varmista paljastumista varmemmin kuin naisen vaisto oman ukkonsa salaperäisistä menoista.