Kuuma päivä. Vaikka kuinka tietää paarmoista ja itikoista, vattupuskiin mennään lyhyissä hihoissa, muka varoen raapimasta itseään. No tietäähän sen: kädet kyynärpäitä myöten naarmuilla kuin kissan kanssa otetun erän jäljiltä. Hiki ja paljas pinta on houkutellut sen kymmenen paarmaa ja sata itikkaa hetkessä. Ja bonuksena paras kaikista, horsman pumpulihaituvat tarttuvat hikiseen ihoon ja kutittavat makeasti. Ja kuuma on, kuumempi kuin väljässä, kovapuuvillaisessa pitkähihaisessa.
Se paras marja- tai sienipaikka ei tietenkään ole metsän reunassa. Opit nopeasti, että kesälläkin on oltava pitkät hihat ja kunnon jalkineet. Hyttynen, paarma, hirvikärpänen ovat hyviä kouluttajia.
Oikeassa metsässä se metsän anti on.
Kaupunkilainen vain joutuu ajamaan aina vain kauemmas löytääkseen sen oikean metsän, kun esimerkiksi Kimpisen metsä on muuttunut vaahtera- ja pihlajaryteiköksi tai ns. sotilasmetsä on monelle ainoa lähimetsä Kuutostien eteläpuolella - se kyllä opettaa katsomaan jalkoihinsa, on mm. piikkilankaa sammalen seassa. Toisaalta se on loistava mansikkapaikka.
Sen ainoan kerran kun metsäretkelle et saa mukaasi sitä rakasta lierikkoasi, löydät vuorenvarmasti kaikki metsän ja suon seitit, saat läämiä niitä silmiltäsi ja se verkon tekijäkin kiipeilee pitkin sinua.
Ja jos kerran ei lieriä tai edes lippaa ole, vuorenvarmasti tulee vesisade, jonka olennainen tehtävä on haitata rillipään näkyvyyttä sumentamalla lasit ja pisaroimalla ne.
Oikeasti, harvoin metsässä kastuu pahasti, suolla kyllä. Ja tämmöinen pieni jää lierikon alle kuin Mörri Möykky sienensä alle.
Kun otat ämpärin, et otakaan sitä vaellussauvaasi mukaan. Et tiennytkään, että tällä tasaisella kankaalla oikeastaan onkin näin paljon tilaisuuksia teloa nilkka sammalen peittämässä kivenkolossa, liukastua kiveltä tai rinnettä alas tai juuria vaanimassa huonoa jalannousua. Ja kuka ne raivausrydötkin tähän jätti?
Vaan otapa keppi! Samoin kuin sateenvarjo turhana lastina varmistaa, ettei sade tule, samoin keppi varmistaa, että metsä onkin puistoa ja sileää kulkea. Metsä työpaikkana on tietysti myös vain vaarallisia kivenkoloja ja äkkijyrkkiä rinteitä, huonoja jalansijoja sahamiehelle. Samanlainen ilmiö on kyykäärmeen kanssa: helpoiten kyy Kyykkänän löytää, kun ei ole saappaita jalassa.
Jätäpä kamera kotiin, jo on havainnoitavaa! Kannapa mukana isoa, hyvää kameraa, mitään et näe. Olen ratkaissut asian niin, että minulla on salaa rintataskussa tupakka-askin kokoinen pikkuinen Rollei. Onnistuuko - eipä tietenkään, se saa sateen aikaan, koska rintataskussa sen tehtävä on kostua pilalle?
Eräänä päivänä se ensimmäinen hirvikärpänen löytää sinut. Seuraavalla reisulla kaksi. Ja kun et kerran vieläkään usko, saat nyppiä koko reissun ajan näitä sitkeitä ystäviä hiuksistasi, parrastasi, vaatteistasi. Hirvikärpäsen voi sulkea mielestään, nyppäistä pois automaattisesti, huomaamatta sitä kunnolla edes. Mutta kun alkaa olla sata yhtä aikaa kimpussa, kun anorakkikin kihisee iljetyksiä, kun auton vieressä reissun jälkeen alasti nypit heitä vaatteistasi ja tukastasi kymmeniä ja silti saat jatkaa samaa ajon aikana ja vielä kotonakin, ehkä opit muistamaan hirvikärpäsanorakin merkityksen.
No, ensi kerralla anorakki on päälläsi, vaikka se rajoittaa näkyvyyttä ja on jopa kuuma, vaikka on pelkkää reikää. Ja kas, kaverit vörnivät tukassasi, rillien sangalla, niskassa, paidan alla.
Ehkä opit tarkistamaan, ettei ole yhtään reikää, ei edes vetoketjun päässä, ehkä ymmärrät jo laittaa helmankin vyön alle ja tiukata hihansuut kireiksi.
Marjat ja sienet eivät minun takiani mätäne metsiin. On "omia" paikkoja. Mutta joka vuosi pitää löytää uusia: hakkuut syövät parhaat sienipaikat. Paljon uusia saalistajia on tullut kilpailemaan samoista, harventuneista paikoista. Koneella kerätty marja tarkoittaa seuraavalle vaivalloista työtä mukavan ja nopean reissun sijaan.
Ihan oma ikävä mausteensa on kyläläisten asenne: -Työ kaupunkilaiset tuutte ja... Yksikin tuttu emäntäihminen sanoikin Karpaskiven /Kärpäskiven hyvissä mustikkametsissä tavatessa, että isäntä käski metsään, ettei "Aalto vie kaikkea". Isäntä tunsi autoni.
Hienosti sanotaan, että luonto tarjoaa aina uusia elämyksiä. Oikeastaan enemmän ihminen! Se sinun upea reittisi onkin erään kerran raivausryteikköä tai pusikoitunutta viitaa, josta juuri ja juuri läpi pääsee, ja sateella se läämii sinut vuorenvarmasti kainaloihin asti märäksi. Se upea suppilovahveropaikka on hakkuuaukko, se puro ja lähde ovat korppukuivaa raiskiota. Suo on kuivattu tuottamattomaksi suopursu- ja liekovarpiopensaikoksi, jossa on paha kulkea, karpaloita tai lakkoja ei enää ole ja joka sateella on yhtä kova läämijä kuin viereinen viitakin. Ja suollahan aina sataa tai on sumua? Suo on helpoin paikka eksyä, kun kaikkialla on saman näköistä eikä aurinkoa näy oppaana. Hyvä eksymisharjoitus saadaan myös tuhnukelillä mäkeä kiertäessä nenä maassa marjojen perässä.
Tuossapa hieno metsä! Sinne oitis. Puoli kilometriä, ja joudutkin valtaojan äärelle. Miten ylität: ihan ei enää hyppäämällä pääse, misään ei ole runkoa ojan yli. Jos on rankoja, voit aina leikkiä seiväshyppääjää, kenties pääset yli joutuaksesi taas kohta uuden ojan eteen - nyt oletkin jo kahden ojan välissä... On kahlattu, on mulahdettu, kun onkin ollut ponnistuskohta tai vastaranta niin löysää, seiväs on uponnut mutaan niin syvään, että on jääty puoliväliin. Useimmiten on selvitty.
Pikkutie, Puireentie. Puomi ylhäällä, aina se on ollut. Kilometrin päässä se upea kantarellipaikka. Ja siellä hyvä parkkipaikka. Ja palatessa puomi onkin lukittu alas. Kenelle soitat? Läheltä piti-tilanne on koettu, onneksi isäntä oli vasta nousemassa traktoriin ja autontorvi toimi. Isoilla kivenmurikoilla kenties olisi saanut sen lukkoketjun poikki, tai sitten ei. Ja lähimmät talot ovat alle kilometrin päässä, olisihan ainakin niihin jaksanut kävellä kysymään, kellä avain on.
Ehkä oli syy lukita, ehkä ei, auto ei näkynyt puomille. Mutta mikä voi olla syy jättää auto valtatien varteen pikkutien alkuun tukkeeksi niin, että tielle ajaneet toiset marjastajat ja sienestäjät eivät pääse pois. Eikä isäntä pääse ladolleen tai töihinsä pellolle. Isännät varmaan juuri tästä syystä panevat pultereita teiden alkuun. Erityinen kiusa on Housulammella. On aivan lyhyt tienpätkä. No totta kai siihen peruutetaan parkkiin ja estetään siis muita peruuttamasta siihen autoaan kääntämistä varten, tien laitaan mahtuu aivan hyvin jätttämään auton.
Auton voi myös kätevästi kolhia ja pakoputken katkoa liian pienille teille uskaltaessaan.
Kun olet hikisenä, litimärkänä, hirvikärpäsiä kiehuen, ruvella puremista ja saappaat täynnä neulasia ja varpuroskaa kotimatkalla, olosi on mitä parhain!
Olet oikealla tavalla väsynyt, et stressistä. Niissä vaikeissa rytömaastoissa olet jotakin nähnytkin ja rytöjen takana ne marjat ja sienetkin ovat saaneet rauhassa odottaa sinua. Olet selvinnyt jostakin, et vain ollut jossakin.
On hyvä olla. Ja sauna odottaa.
Se paras marja- tai sienipaikka ei tietenkään ole metsän reunassa. Opit nopeasti, että kesälläkin on oltava pitkät hihat ja kunnon jalkineet. Hyttynen, paarma, hirvikärpänen ovat hyviä kouluttajia.
Oikeassa metsässä se metsän anti on.
Kaupunkilainen vain joutuu ajamaan aina vain kauemmas löytääkseen sen oikean metsän, kun esimerkiksi Kimpisen metsä on muuttunut vaahtera- ja pihlajaryteiköksi tai ns. sotilasmetsä on monelle ainoa lähimetsä Kuutostien eteläpuolella - se kyllä opettaa katsomaan jalkoihinsa, on mm. piikkilankaa sammalen seassa. Toisaalta se on loistava mansikkapaikka.
Sen ainoan kerran kun metsäretkelle et saa mukaasi sitä rakasta lierikkoasi, löydät vuorenvarmasti kaikki metsän ja suon seitit, saat läämiä niitä silmiltäsi ja se verkon tekijäkin kiipeilee pitkin sinua.
Ja jos kerran ei lieriä tai edes lippaa ole, vuorenvarmasti tulee vesisade, jonka olennainen tehtävä on haitata rillipään näkyvyyttä sumentamalla lasit ja pisaroimalla ne.
Oikeasti, harvoin metsässä kastuu pahasti, suolla kyllä. Ja tämmöinen pieni jää lierikon alle kuin Mörri Möykky sienensä alle.
Kun otat ämpärin, et otakaan sitä vaellussauvaasi mukaan. Et tiennytkään, että tällä tasaisella kankaalla oikeastaan onkin näin paljon tilaisuuksia teloa nilkka sammalen peittämässä kivenkolossa, liukastua kiveltä tai rinnettä alas tai juuria vaanimassa huonoa jalannousua. Ja kuka ne raivausrydötkin tähän jätti?
Vaan otapa keppi! Samoin kuin sateenvarjo turhana lastina varmistaa, ettei sade tule, samoin keppi varmistaa, että metsä onkin puistoa ja sileää kulkea. Metsä työpaikkana on tietysti myös vain vaarallisia kivenkoloja ja äkkijyrkkiä rinteitä, huonoja jalansijoja sahamiehelle. Samanlainen ilmiö on kyykäärmeen kanssa: helpoiten kyy Kyykkänän löytää, kun ei ole saappaita jalassa.
Jätäpä kamera kotiin, jo on havainnoitavaa! Kannapa mukana isoa, hyvää kameraa, mitään et näe. Olen ratkaissut asian niin, että minulla on salaa rintataskussa tupakka-askin kokoinen pikkuinen Rollei. Onnistuuko - eipä tietenkään, se saa sateen aikaan, koska rintataskussa sen tehtävä on kostua pilalle?
Eräänä päivänä se ensimmäinen hirvikärpänen löytää sinut. Seuraavalla reisulla kaksi. Ja kun et kerran vieläkään usko, saat nyppiä koko reissun ajan näitä sitkeitä ystäviä hiuksistasi, parrastasi, vaatteistasi. Hirvikärpäsen voi sulkea mielestään, nyppäistä pois automaattisesti, huomaamatta sitä kunnolla edes. Mutta kun alkaa olla sata yhtä aikaa kimpussa, kun anorakkikin kihisee iljetyksiä, kun auton vieressä reissun jälkeen alasti nypit heitä vaatteistasi ja tukastasi kymmeniä ja silti saat jatkaa samaa ajon aikana ja vielä kotonakin, ehkä opit muistamaan hirvikärpäsanorakin merkityksen.
No, ensi kerralla anorakki on päälläsi, vaikka se rajoittaa näkyvyyttä ja on jopa kuuma, vaikka on pelkkää reikää. Ja kas, kaverit vörnivät tukassasi, rillien sangalla, niskassa, paidan alla.
Ehkä opit tarkistamaan, ettei ole yhtään reikää, ei edes vetoketjun päässä, ehkä ymmärrät jo laittaa helmankin vyön alle ja tiukata hihansuut kireiksi.
Marjat ja sienet eivät minun takiani mätäne metsiin. On "omia" paikkoja. Mutta joka vuosi pitää löytää uusia: hakkuut syövät parhaat sienipaikat. Paljon uusia saalistajia on tullut kilpailemaan samoista, harventuneista paikoista. Koneella kerätty marja tarkoittaa seuraavalle vaivalloista työtä mukavan ja nopean reissun sijaan.
Ihan oma ikävä mausteensa on kyläläisten asenne: -Työ kaupunkilaiset tuutte ja... Yksikin tuttu emäntäihminen sanoikin Karpaskiven /Kärpäskiven hyvissä mustikkametsissä tavatessa, että isäntä käski metsään, ettei "Aalto vie kaikkea". Isäntä tunsi autoni.
Hienosti sanotaan, että luonto tarjoaa aina uusia elämyksiä. Oikeastaan enemmän ihminen! Se sinun upea reittisi onkin erään kerran raivausryteikköä tai pusikoitunutta viitaa, josta juuri ja juuri läpi pääsee, ja sateella se läämii sinut vuorenvarmasti kainaloihin asti märäksi. Se upea suppilovahveropaikka on hakkuuaukko, se puro ja lähde ovat korppukuivaa raiskiota. Suo on kuivattu tuottamattomaksi suopursu- ja liekovarpiopensaikoksi, jossa on paha kulkea, karpaloita tai lakkoja ei enää ole ja joka sateella on yhtä kova läämijä kuin viereinen viitakin. Ja suollahan aina sataa tai on sumua? Suo on helpoin paikka eksyä, kun kaikkialla on saman näköistä eikä aurinkoa näy oppaana. Hyvä eksymisharjoitus saadaan myös tuhnukelillä mäkeä kiertäessä nenä maassa marjojen perässä.
Tuossapa hieno metsä! Sinne oitis. Puoli kilometriä, ja joudutkin valtaojan äärelle. Miten ylität: ihan ei enää hyppäämällä pääse, misään ei ole runkoa ojan yli. Jos on rankoja, voit aina leikkiä seiväshyppääjää, kenties pääset yli joutuaksesi taas kohta uuden ojan eteen - nyt oletkin jo kahden ojan välissä... On kahlattu, on mulahdettu, kun onkin ollut ponnistuskohta tai vastaranta niin löysää, seiväs on uponnut mutaan niin syvään, että on jääty puoliväliin. Useimmiten on selvitty.
Pikkutie, Puireentie. Puomi ylhäällä, aina se on ollut. Kilometrin päässä se upea kantarellipaikka. Ja siellä hyvä parkkipaikka. Ja palatessa puomi onkin lukittu alas. Kenelle soitat? Läheltä piti-tilanne on koettu, onneksi isäntä oli vasta nousemassa traktoriin ja autontorvi toimi. Isoilla kivenmurikoilla kenties olisi saanut sen lukkoketjun poikki, tai sitten ei. Ja lähimmät talot ovat alle kilometrin päässä, olisihan ainakin niihin jaksanut kävellä kysymään, kellä avain on.
Ehkä oli syy lukita, ehkä ei, auto ei näkynyt puomille. Mutta mikä voi olla syy jättää auto valtatien varteen pikkutien alkuun tukkeeksi niin, että tielle ajaneet toiset marjastajat ja sienestäjät eivät pääse pois. Eikä isäntä pääse ladolleen tai töihinsä pellolle. Isännät varmaan juuri tästä syystä panevat pultereita teiden alkuun. Erityinen kiusa on Housulammella. On aivan lyhyt tienpätkä. No totta kai siihen peruutetaan parkkiin ja estetään siis muita peruuttamasta siihen autoaan kääntämistä varten, tien laitaan mahtuu aivan hyvin jätttämään auton.
Auton voi myös kätevästi kolhia ja pakoputken katkoa liian pienille teille uskaltaessaan.
Kun olet hikisenä, litimärkänä, hirvikärpäsiä kiehuen, ruvella puremista ja saappaat täynnä neulasia ja varpuroskaa kotimatkalla, olosi on mitä parhain!
Olet oikealla tavalla väsynyt, et stressistä. Niissä vaikeissa rytömaastoissa olet jotakin nähnytkin ja rytöjen takana ne marjat ja sienetkin ovat saaneet rauhassa odottaa sinua. Olet selvinnyt jostakin, et vain ollut jossakin.
On hyvä olla. Ja sauna odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti