Ovi

Ovi on ladattu symboliarvoilla, oikea semiotiikan helmi.  Miten se aukeaa, mitä on takana.  Raja nykyisen ja tulevan välillä, tutun ja yllätyksen välillä.  Ei saa avata, tai...  Kenellä on oikeus kulkea?  Miksi ovi on lukittu, mitä se kätkee, aarteita vai salaisuuksia?  Yhteinen muuttuu ovella yksityiseksi, katu kodiksi.  Itse sana "ovi" voidaan irroittaa konkreettisesta merkityksestään vaikkapa sydämen oveksi, siis tunteidenrajaajaksi, vaikka oven olennainen osa, avain on toki vielä tärkeämpi.

Pieni poika ja suljettu ovi?  No, ovessahan oli kulmallaan seisovan neliön muotoinen ikkuna, josta se kaikkein pienin mahtui sisälle ja avasi muille oven.  Sisällä?  No siellä oli kanootteja hyllyillä, kun ne oli nähty (ja ensi kerralla nähty taas), ulos vain.  Mitään ei särjetty, mihinkään ei koskettu, mutta joku kajakki oli kaikkien suosikki ja se piti nähdä.  Toinen suljettu ovi pani kiipeämään jonkinlaisesta ahtaasta lautaluukusta puruvintille.  Jos olisi tupakoitu...  Mutta siellähän sekin pukukoppi sai tönöttää vielä 20 vuotta.
Kun mummi oli sitä mieltä, että pojille pitää opettaa kotiintuloaikoja, hänpä nappasi pihanpuolen ulko-oven lukkoon.  Ns. verannan ovi oli aina lukossa, eikä pojilla mitään avaimia ollut, mitäs niillä?
Siis ulos pääsi, kun vanha silmä vältti.  Kotiin tullessa ovella ei niin väliä ollut, kun oli hyvät tikkaat katolle ja katolla paloluukku puruvintille. Pari metriä lautaseinää alas vintin lattialle ja hips hips omaan huoneeseen joko keittiön kautta tai yläkerran vessan kautta, riippuen tiedustelun antamista mummikoordinaateista.  (Oli toinenkin luukku, mutta se oli kadun puoleisella lappeella, liian julkinen paikka.)

Myöhemmin, kun asuimme koko taloa (Kimpisenkatu 8), tiesimme, että ns. Ruokosen oveen kävi mikä avain tahansa.  Tiesivät vanhemmatkin, mutta ketään ei huolettanut, vaikka sitä kautta olisi päässyt pannuhuoneen läpi kaikkiin kolmeen kerrokseen.

Nuottarannassa, siis mökillä, harvoin pantiin ovia lukkoon, talveksi toki.  Useinhan siellä talvellakin käytiin, ja mitään rikkomatta piti päästä sisään.  Ikkunoita tietyllä tavalla rynkytettiin ja kas vain, erään ikkunan salvat liukuivat auki.  Ei ikkuna silti niin harva ollut, että se olisi lopsahtanut auki, aika lujaa piti tippanokasta nostaa ja vetää yhtä aikaa.  Ja aina tuo ikkuna suljettiin hyvin, etteivät asiattomat pääsee. Kerran, jo ihan aikuisena, tavan mukaan rynkytin ikkunaa.  Manu tuli avaamaan sisäikkunaa ja kysymään: - Miksi et tule ovesta?  Oli tullut pyörällä, arvelin taloa tyhjäksi ja ovea lukituksi.

Omakotialueella Tykissä meillä on aina ovi auki, jos olemme kotona.  Yöksi sentään lukitaan.  Ja vara-avain on piilossa (hyvässä piilossa!).  Ja jos joku vara-avainta käyttää, hän vieköön sen takaisin.
Vaan kun ei vienyt...
Tulin kerran Tallinnasta iltamyöhään.  Eihän minulla avaimia mukana ollut, kaikki muut olivat kotona.  Eivät olleet.  Eikä ollut Maijan ikkunakaan auki loppusyksyn pikkupakkasessa ja kun kerran kukaan ei kotona ollut. Siitäkin on kulkenut moni, jokunen kissakin.  Kännyköitä ei vielä ollut.
Siinä kuurin "lämpimässä" muistelin, että Ritulla oli joku tilaisuus Lappeessa, olisiko tuo kokous luiskahtanut yökerhon puolelle?
No, tuttu portsari ovella venkoili, ettei sano, onko Ritu  viihteellä, ties mikä mustasukkainen äijä siinä nyrkki valmiina kyselee.  Kävi kuitenkin katsomassa.  Ja pääsin nukkumaan.

Ovia olen saanut rakentaakin.  Sen verran olen silmät auki ollut, että tiedän lähes jokaisen puisen kellarinoven tai saunanoven repsottavan vähän vinona, kun halpaan oveen ei ole raaskittu vinotukia rakenteeseen laittaa.  Ensimmäiset tekemäni ovet olen laittanut tuohon pihakellariin.  Ihan kämmenliitoksella kehikko, nurkasta nurkkaan lauta, fyllit sisään ja paneli päälle.  Karmit tein valmiista karmilankusta; noinkohan sitä edes saa nykyisin? Kiilaamalla karmit suoriksi ja pystyyn, ihan tervarivettä tiivisteeksi ja ovi heilumaan, vasta sitten höyläämään se kulkevaksi.  (Turposi alaovi kosteassa, piti passailla uudelleenkin.)

Sauna tehtiin  - 80.  Ovi on yhä paikallaan.  Johtunee siitä, että olin vain lähinnä naulapoikana mukana.  Sentään karminlevikkeet sain tehdä ja lakata, hankin myös linjan alta maailman parhaat kahvakatajat.  Sekin ovi vähän irvistää ylhäältä, niin aina, mutta saunaan saa kyllä ilmaa tullakin.

Sitten sainkin vielä samana kesänä olla mukana talon molempien ulko-ovien asennuksessa.  Valmiita ovia olivat, painavia kuin mitkä.  Asennusmenetelmä oli sama, paitsi että ulompaan oveen tuli jo vaahtoa karmin ja seinän väliin tiivisteeksi.  Niitäkin ovia on jouduttu nostamaan saranarenkailla ja yläsaranoita upottamaan syvempään, mutta en minä niitä vaihtanut olisi vielä.  Mutta kun...  Uudet ovet pantiin eilen paikoilleen, eikä ammattimiehiltä mennyt kolmeakaan tuntia hommaan ja viimeistelyyn.  Mutta ovilla on asennuksineen sitten ihan tarpeeksi hintaa, vakuutan.

Kuurin ovi on osto-ovi, mutta karmit ja asennuksen tein ihan itse.  Siinähän tuokin on nököttänyt vuodesta  - 86, ja jos tietää, että lukitessa pitää hiukan nostaa, pieni laskeminen ei haittaa.

Kuva:  Hyvästi.  Jo oli aika vaihtaa.  35 vuotta ilman mitään katoksen suojaa tekee tehtävänsä.

Ettei alussa mainittu oven semioottinen arvo unohtuisi:  Tervetuloa.  Ovet ovat sinulle auki!

Aimo Kalevi

Sunnuntaiaamu.  Olemme ihan kirkonkylällä, Kaivokselassa.  Olisi kohta kotiinlähtö, mutta kun Taunus ei lähdekään käyntiin.  Vähän käy epäsäännöllisin kierroksin ja sammuu.  Välilllä käy pitempäänkin, mutta ei ota kaasua vastaan.  Täydellinen tumpelo automies ei tajua, kone näyttää ihan ehjältä.  Takaisin sisälle siis - ja onneksi kämpässä on puhelin!
Mutta kenelle soittaisin.  Ensimmäinen ja viisain valinta osui oikein ja kohta porhalsi Wartburg, ASI-21 se oli, paikalle.  Konepelti auki, virranjakajan kannen kaksi jousta rämps ja kansi pois.  Katkojan kärjethän ne vialliset olivat.  Huoltoasemakin aika lähellä oli, ja siihen maailman aikaan niillä oli jopa varaosia.  Eikä mennyt kuin sujaus, kun kärjet oli vaihdettu ja samalla opetettu minullekin, kuinka se tehtiin - jouduinpa Simcan kanssa aikanaan Korialla siihen puuhaan vesisateessa ja todella huonoissa valaistusoloissa.

Mikä lie loma-aika ollut, mutta olimme jälleen Helsingissä ja ihan arkipäivänä.  Kyläreissu Käpylään edessä.
Loistava emäntä oli työstä uupunut, eikä todellakaan olisi tarvinnutkaan leipoa.  Teetä oli, oli kahvia joillekin, ja neljä henkeä mussutti ranskanleipää, floralla siveltynä, ja pekonimakkaraa päälle.  Uskomattoman hyvää! 
Aamulla oli meidän laiskimusten mukava seurata perheen aamurutiineja.  Oli menoa ja lentoa ja illan hyvä olo olikin aamun arkea.  Ne leppoisat olivat kireitä ja ohjeistusta päivään tuli aika tiukkaan sävyyn, kumpikin oli töihinsä lähdössä.

Punahilkantielle olimme vieneet mukanamme Mampe Boonekamp-pullon.  Tavara on hirmuisen vahvaa katkeroa.  Yksi pieni lasi saattoi kiertää ringissä ja palata melko täytenä takaisin: ei se pahaa ollut, mutta niin vahvaa, että kertasuullisen piti olla pienen pieni.  Kolmanneslitran pullosta riitti ja riitti.  Siinä seurusteltiin ja käytiin ihmettelemässä isännän lukusoppea, opiskelijanuorukainen oli väsännyt vaatehuoneeseen lukupiilon ja työrauhaa.  Lukikin, valmistui.
Pullo tietysti vaani pöydällä ja palatessamme näimme, että pieni poika nappasi suullisen.  Itkua?  No ei, ennen kuin otimme hätäisesti pullon pois, sehän oli hyvää.  No, lohdutukseksi Mika sai pikku elefantin siitä pullon kaulasta roikkumasta.
On se niin hurjaa tavaraa kuitenkin, että 1,5 litran kokis muuttuu vihertäväksi ja siinä alkaa leijailla juustomaisia hiutaleita, jos luulee lantraavansa. Maku on edelleen hyvin vahva.

Hullun halpa heinäkuu tarkoitti todella halpaa lentomatkaa Helsinkiin.  Perhe oli kasvanut ja mukaan otettiin lentokoneeseen siis Maija ja Mikko ja mieletön kamavarasto, vaunut myös, totta kai.  No Manta oli Saabilla vastassa ja niin mentiin hurukyytiä Mäntsälään, piti vähän vissiin näyttää Saabin kulkuakin.  Seurusteltiin, tutustuttiin taloon ja remonttiin.  Pihalla oli mainio sauna ja löylyihin pääsi.
Saunan jälkeen äijät ajoivat Saabin koivun alle, löytyi hyvää musiikkia soittimeen ja kas vain, viskipullo, taisi olla Dimple, vaikka kaatoryypyistä ei ollut kysymys ("Inkkarin" kalamiehet ottivat hauen saatuaan hömpsyn).  Vaimoväki oli luvannut huolehtia pesut ja pusut ja anestesian, so. mikä oli miesten istuessa hyvillä auton penkeillä kauniissa kesäyössä, ovet auki, musiikki sen verran kovalla, että voi keskustellakin.  Pullo vajeni: en mikään viskimies ole, seuraavana päivänä olisi mm. Korkeasaareen meno, pidin hiljaisempaa tahtia ja jopa hiukan kaadoin tilaisuuden tullen isännän lasiin omastani.  Riittävän pätkässä kyllä varmasti olin, kun nukkumaan kömmimme.

Tuli ns. aamu, ehkä puolipäivä oli, kun oikeasti heräsin tähän maailmaan.  Isäntää vähän vielä nukutti.  Aamukahvit, lounaat siinä meni, ja Manta lähti viemään meitä Helsinkiin.  Muistikuva isännästä oli, kuinka hän istui pää käsien välissä saunan portailla ja ilmoitti kuolevansa.  Lapa kuitenkin hiukan nousi heiheiksi.
Tämä tarina on yhdestä syystä tärkeä kertoa.  Saimme sovittua jo alkuillasta Saabissa, että meidän ei ole pakko koko ajan olla "hauskoja", kertoa vitsejä, puhua siis vain pintajuttuja, heiluttaa häntää, saamme oikeasti olla ystäviäkin.  Paljon tulikin juteltua, jopa itsekin laskin syvälle kuoren alle.  Hyvä seuramies - Kale oli myös asioita pohtiva ja tunteva melkein sukulainen (pikkuserkun mies).

(Tämähän ei tähän kuulu, mutta se reissu jatkui niin, että parikin kertaa katua ylitäessä lastenvaunujen pyörä putosi, esimerkiksi ratikkakiskoon.  Tekniikka kehittyi: toinen kantoi vaunun lapsineen turvaan, toinen koppasi pyörän ja Maijan.  Ja Maija 4 v osoitti olevansa hirmuinen kävelijä, koko reissu Korkeasaaressa onnistui ilman rattaita.)

Uhota piti, kun 50-vuotispäivä lähestyi.  Ajelin Turkkuseen pyörällä.  Suunnitelma oli loistava, pyörään vain evästä ja juomaa, Ritu ajaa punaisella Ladalla samaa reittiä ja tuo vaatteet ja yöpymistarpeet.  Mäntsälä olisi sopiva yöpaikka.  Hienoa oli, että oli juuri hankittu ihan ensimmäiset kännykät, vuosi oli 1997.
Matkaan, Hopea!  Hopea oli siis kolmivaihteinen laatikkopyörä, loistava kiinalainen peli, kuormaa sietävä ja hyvin rullaava Falcon.  Hyvin meni, vain mukavia muistoja pyöräilystä ja uimarannan lapsista, mäkiautokisasta matkan varrella, lounaasta Pukarossa.  Kiirettä ei mihinkään.

Ja ystävyys jatkui ruoan, saunan, kissojen, seurustelun merkeissä.  Aamulla palvelu vielä pelasi niin hyvin, että isäntä ajoi autolla edelläni pari kilometriä ja opasti parhaalle reitille.  Räyskälät ja Pilpalat ajelin pölyssä, välttelin isoa tietä, mutta ennen Forssaa palasin pikiteille.  Reissun isoin ikävä sattui Forssan liikenneasemalla.  Kävin syömässä yhden ilmansuunnan pois, sillä aikaa joku vitsikkäästi heitti molemmat pyöränventtiilit ns. mäkeen, tavarat saivat olla kiinni pyörässä koskematta.  Huoltoasemanhoitaja sanoi, että näin käy päivittäin ja antoi ilmaiseksi uudet venttiilit, jopa täytti renkaat.

Synttärit.  Heti Mäntsälässä pihaan kurvattuamme tulomalja, laatukonjakkia.  Ruoan kanssa konjakkia.  Kahvia ja konjakkia.  Jopa saunajuomana kiersi sahausmukina valtava konjakkilasi.  Takaan, että konjakki ei ole hyvä juopumisjuoma.  Sen voi tietää vaikkapa siitä, että seuraavana päivänä noin viideltä olin mielestäni lähtökunnossa...

Harvoin tavatessa juttu jatkui siitä, mihin jäätiin viimeksi.  Kiitos siskolleni, että hän jaksaa viitsii kehtaa koota laajan suvun kesäisin syöminkeihin Lemille.  Siellähän se Makkonenkin!  Vaan eipä enää, mutta mukana kuitenkin vielä kauan.

Ihan hassua on, että tästä armoitetusta kalamiehestä minulla ei taida olla yhtään kalareissumuistoa!
Muutenkin tässä on vain nopeasti mieleen välähtäneitä asioita.

Kehitys kehittyy?

Paperilehti.  Mennyt aika, imperfekti?
No ei.  Ei, vaikka netistä voisit lukea, useita lehtiä jopa ilmaiseksi.
No mitenkä ne sunnuntairistikot ja päivittäiset sudokut ja ruokakauppamainokset...?
Ihan vitsiä murjomatta, oikeasti, yksi tehtävä on, tämä homma ei hoidu ilman paperilehteä: takaisinvetoilmoitus on arkipäivää!
Pelottaa tilanne: ei paperilehtiä, todella iso juttu takaisinvetona.  Televisio? Mikä internet-reitti?

Milloin on jotakin epämääräistä, on tai mahdollisesti on, elintarvikkeessa.  Tahallaankin, esimerkiksi Kiinassa kaoliinia maidon rakennetta parantamassa ja hengenvaaraksi lapsille. Usein on elektroniikka vaaraksi.  Joskus taas laite ei toimikaan suunnitellulla tavalla.  Joissakin vehkeissä taas tietyt olosuhteet saattavat aiheuttaa vaaran yhdessä laitteen jonkin komponentin kanssa.  Jopa väärinkäytön tai ohjeen vastaisen käytön mahdollisuuden aiheuttama vaara  voi olla takaisinvedon syynä.
Jos ei päivittäin, niin ainakin viikottain saamme lukea takaisinvetoilmoituksia. Eikä homma ole halpaa: mitä maksoi esimerkiksi Toyotan miljoonien autojen kaasutinkorjaus - mitä se maksoi samalla yhtiön maineelle?

Laitteet ovat yhä monipuolisempia, toimintoja on enemmän kuin koskaan.  Hinnan pitää olla kohtuullinen eli käytetään halpoja komponenetteja ja useiden eri toimittajien alihankintaosia.
Testaus koskee vain jotakin toimintaa, esimerkiksi sähköturvallisuutta, mutta ei ole oikeaa laaduntarkistusta.  Myydään sutta ja sekundaa ja ns. ykkösversiota eli kehittymätöntä ja vika-altista.  Tämän aloitti tietotekniikka: 1.0 -versio myytiin, kun ohjelma alkoi oikeasti toimia jossakin päivitys 2.1:n kohdalla.  Markkinoille nopeasti!

Muutenkaan laitteita ei tehdä kestämään, houkutus piilee enemmän monipuolisissa ominaisuuksissa, joita et edes tiedä tarvitsevasi, ja suureissa, joita myynti käyttää, mutta joilla ei ole mitään merkitystä.
No, tuleehan takuuasioita, takaisinvetoja - ja harmia.  Takuu kun edellyttää useita erittäin hankalasti aikaansaatavia yhteyksiä erilaisiin "palveluihin", joissa viimeiseen asti vedätetään, syyllistetään asiakas, vika on aina hänessä, vaikka sitä ei sanota suoraan.

Käyttöohje?  Yritäpä noudattaa bing-suomeksi olevaa ohjetta!  Myymälän palvelu esimerkiksi kännykän käyttöönotossa on: - Johonkinhan se raja pitää vetää, nyt se tuli tähän!  Siis asentamista ja käytönohjetta saa itse etsiä ja erehtyä.  Ja toisaalta, haasteen pelko saa aikaan aika kummallisia juttuja, esimerkiksi pakkauksen muovipussissa pitää olla varoitus sen vaarallisuudesta lapsille tai tupakka-askissa isot tekstit uhasta terveydelle. Pähkinäjäämistä varoitetaan, ehkä syystäkin, mitä kummallisimpien elintarvikkeiden pakkauksissa.  Laki vaatii: tekstin kokoa tai kielen laatua ei kai vaadita?

Yhteiskunta ohjaa tai pyrkii ohjaamaan.  On merkintöjä kierrätettävyydestä tai poltettavuudesta.
Myrkyllisyydestä, tulenarkuudesta, syövyttävyydestä, räjähdysvaarasta pitää varoittaa.  Yhteiskunnan halut ja luonnon pelastaminen johtaa kummallisuuksiinkin: miksi erimerkiksi juomatölkissä pitää olla jokin panttimerkintä, ennen kuin sen kierrätys on tärkeää?  Miten voi edellyttää, että minä pesen kaikki minua yököttävät piimäpurkitkin tai muut jätteet yrittäjän puolesta?  Miksi veisin paperin, lasin, metallin kierrätykseen, jos pisteitä on harvassa, jos ei ole autoa?

Oliko ennen jotenkin paremmin?  Yhdellä sanalla: oli!  Ei laaduntarkistus aukotonta koskaan ole ollut, mutta tuotteita oli vähemmän ja vastuuta enemmän.  Ei, ei vastuuta, oli vastuullisuutta!
Viritinvahvistin aikanaan esimerkiksi oli tuntoherkkä jo ennen hipaisukytkimiä, äänen sai sormea laitteen lähellä liikuttamalla siirtymään kaiuttimesta toiseen.  Kivi on ollut rokkapurkissa, lohkaisin hammastani.  Valitus tuotti ison laatikollisen kestomakkaroita ja säilykkeitä ja toivomuksen, että luottamus tuotteisiin säilyy. Kengät katkesivat toisena käyttöpäivänä: talvisaapikkaat eivät kestäneet pakkasta - sain uudet, toisen merkkiset, kalliimmat tilalle.
Mikään (todella, ihan vähän liioiteltuna) elektroniikka ei ole kestänyt takuuaikaakaan, on korjattu jääkaappipakastinta, pesukonetta, viihde-elektroniikkaa,  Jopa imuri on särkynyt takuuaikana, kone kyllä pelasi, mutta hempuliosat eivät kestä kuin lokerossaan, käytössä eivät.  Lamput kestävät kymmenen vuotta - tai sitten 3 kuukautta, varmaan on ostokuitti tallessa?

Useiden harmitusten kanssa on vain opittava elämään.  Esimerkiksi ElisaViihde-digiboksi on nyt kolmas, ja oikuttelu jatkuu: tämä käynnistyy vasta toisella yrityksellä, sentään ei pätki kesken ohjelman - vielä.
Kuka jaksaa kuukausia peuhata asiakaspalvelujen kanssa?
Auton kahvojen  kovamuovisia tiivisteitä saa nipoa pakkasella paikoilleen, että ovi menisi kiinni eikä kuraa menisi lukkoihin: varaosat ovat samanlaisia, vaihtaminen on kallista ja työlästä, mitään olennaista parannusta ei saisi.

Totuus on kuitenkin, että peruselämä sujuu, on helppoa ja turvallista.  Infrastruktuurit pelaavat, on valoa, lämpöä, vettä ja ruokaa.  Ja suurin osa lisästäkin toimii. 

Omittu itsenäisyys

 Jos et tuntisi, saattaisit luulla, että olen tätä mieltä.  Usko pois, tässä puhuu nyt tarkkailija!



Uskollisuus kuninkaalle.  Uskollisuus keisarille.  Sodi maasi puolesta, maksa verosi!

Inha itä.  Ikiaikainen uhka karjalaisista, Novgorodista, venäläisistä.  Jäi päälle, kuten sotapropagandakin, mutta se on juuri isänmaallisuutta.

Sano ope mitä vain, kotona tiedetään tai ainakin sanotaan totuus muista kansoista.  Kun ei oikeasti tiedä, pelkää ja uskoo stereotypiat.

Irti Ruotsista.  Irti Venäjästä.  Minä itse!  Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia!

Pelottava aate ja vallankumous.  Itsenäisyys on vasemmistolaisuuden vastustamista.  Lännelle voi isänmaallisesti antautuakin.

Itsenäisyys on kukkia vain valkoisten haudalle.

Kommunisti haluaa Suomen liittämistä Venäjään!

Rauhanaate, rauhantyö - esi-isien, sankareiden, sotaveteraanien työn mitätöimistä ja halveksimista.

Isänmaallisuus on toisen maailmansodan vankina.

Ryssä on ryssä vaikka voissa paistais.  Suomalainen vastaa kymmentä ryssää.  Ainoa hyvä ryssä on se, jonka näkee jyvän läpi.  Stereotypia tai propaganda on isänmaallisuutta.

Aseetta ei voi palvella.  Varusmiespalvelu on ainoa tapa.  Muut ovat pinnareita, vaikka palvelu olisi yhteiskunnallisesti merkittävää työtä.

Jalompaa on kuolla kuin elää isänmaan puolesta.  Sankarivainajia on muistettava ikuisesti - minkä sodan, niitähän riittää.

Sotaveteraanien ja - invalidien valtava omaisuus on koskematon.  Joka vuosi on isänmaallista kerätä lisää, vaikka veteraaneja on vain noin 24 000 ja varat ja varsinkin omaisuus riittäisivät.

Kaikki työväenliikkeen saavutukset, kuten työaikalaki, palkkataso, tasa-arvo, työolot, työsuojelu - koko elintaso ovat vasemmistolaisuutta, kunnes ne ovat arkipäivää.  Silloin ne ovat  mitättömiä itsestäänselvyyksiä, taisteluvaiheessaan epäisänmaallisuutta.
Milloin oikeisto on omasta aloitteestaan parantanut työväestön asemaa?

Isänmaallisuus on samaa kuin yläluokkaisuus.  Vain oikeistolainen voi olla isänmaallinen.

Missä kohdassa nationalismi onkin jo natsismia?  Kumpi on lähempää sukua: oikeistolaisuus  sodan aikana natsismin kanssa vai vasemmistolaisuus nyt (Neuvostoliiton tavalla toteutetun) kommunismin kanssa?

Koti, kirkko, isänmaa!

Jumalan säätämää järjestystä ei saa muuttaa.  Se on sosialismia.  Jumalan on siis oltava oikeistolainen?

Demokratia on oikein, kunhan äänestät oikein.

Liittoutuminen länteen on isänmaallista.  Puolueettomuuskin on vasemmistolaisuutta.

Talouden ylivalta päätöksentekoon nähden ei ole itsenäisyyden luovuttamista muualle.

Paraati, lippu, vaakuna ovat isänmaallisempaa kuin ruoan jakaminen köyhille itsenäisyyspäivänä.

Kynttilät, juhlat ja riitit ovat tärkeämpiä kuin arkinen työ maan hyväksi.

Maan talouskurimukseen vieneen kerman juhliminen ansiomerkkeineen on isänmaallisuuden huippu!
Koko ikänsä työtä tehnyt saa siis juhlia edustuksellisesti.

Kännissä örveltäminen pelissä on isänmaallista.  Varsinkin jos häpäisee lipun ja Suomen värit käytöksellään.

Ja lopuksi: vain minun tavallani voi olla isänmaallinen!

Väkisin, ei väsyttämällä?

Nyt on menossa ympäristökonferenssi Pariisissa.  Ja Suomessa puuhataan pakkolakeja.
Tämä on oiva pari, sillä toisessa asiassa ei tapahdu ikinä mitään merkittävää ilman pakkoa ja toisessa pakko aiheuttaa todella suurta vahinkoa.

Pariisin suurin anti tulee olemaan jatkuvuus, kokouksia jatketaan.  Tulokset?  Nyt ruvetaan melkein meinaamaan, luvataan aloittaa toimet.  Ilman voimakasta kansainvälistä pakkoa ja koko maailmaa koskevaa lainsäädäntöä ei kuitenkaan ajoissa mitään tapahdu.  Mikä on se elin, jolle annetaan valta kontrolloida, millä valtuuksilla?  Miten pysäytetään vaikka kauppa ja teollisuus missään maassa saati Kiinassa tai USA:ssa.  Tai edes ohjeistetaan?

Yksittäisen kuluttajan asenne keskimäärin on: - Mitä se merkitsee koko maailman mittakaavassa, että minä...  Ilman lainsäädäntöä ja sanktioita ei tapahdu isossa mitassa yhtään mitään.

On keinoja, jotka oikeasti purevat!
Valtio, tai meillä EU, voisi esimerkiksi tullipolitiikalla sallia maahantuonnin vain tietyt raja-arvot täyttäville maille tai vähintäänkin tuotteille.  Ja kumpikohan voittaa, kasvuvaatimus ja kaupan vapaus vai ilmasto?

Voisi myös ihan yksinkertaisesti OIKEASTI vähentää kulutusta.  Ilman lakeja se ei onnistu, päin vastoin.  Yhä turhempaa osataan markkinoida yhä tehokkaammin, tehdä tarpeelliseksi sellainenkin, mitä et edes tiennyt olevankaan.  Kulutuksen suurimittainen vähentäminen edellyttäisi markkinoinnin, brändien, muodin alasajoa.  Seuraavan konferenssin aiheeksi kasvun ylivallan taittaminen!

----------------------

Pakkolait tulossa?  Nyt kannattaa olla eläkeläinen...(Paitsi että indeksipelillä eläkkeen ostovoima on kymmeniä vuosia jäänyt palkka- ja hintatasosta huimasti.)

Jo pelkästään ensimmäisen sairaslomapäivän palkattomuus on valtava asia.  Tavoite on tietenkin vähentää tarpeettomia poissaoloja - missähän niitä?  (Yhden kaverin tunteja olen 70-luvulla hoitanut, kun hänellä oli juuri eläke alkamassa ja loistava ura oli tarpeetonta tahrata viime metreillä krapulan takia.  Koulunjohtajan ohjeistuksen mukaan.)
Mutta totuus tullee olemaan, että sairaana tullaan töihin, kitkutellaan vajaateholla ja kun sitten on kuitenkin jäätävä pois, sairaus on kovempi ja kestää pitempään.  Sairaana töissä oleva tehokkaasti tartuttaa muutkin ja sitten on kaikilla kivaa - voisin kuvitella vaikka opettajan tai keittiöihmisten olevan erityisen tehokkaita.

Lomakorvauksen tarkoitus oli sitouttaa työpaikkaan, silloinhan sitä sanottiinkin lomaltapaluurahaksi.
Kun se leikataan ja kun arkipyhiltä ei tule palkkaa ja ensimmäinen sairauspäivä on palkaton, menetys on jo kahden tonnin palkalla yli 700e vuodessa, todennäköisesti enemmän, kun työajan pidentyminen ja sairaana töissäoleminen lisäävät poissaoloja.  Kerrankin suurituloiset menettävät enemmän, tuhansia.  Lisääpä tähän pakettiin paikallinen sanel...ei kun sopiminen palkoista ja työajasta.  Ei voi olla muuta seurausta kuin ostovoiman huikea heikentyminen ja kotimaisen kysynnän valtava romahdus.  Ainakin ruvetaan ostamaan halvempaa.   (Ai niin, eläkeläinenhän ei saa lomarahaa.)

Kompensointi?  Varmaan vienti alkaa vetää.  Ai niin, mikä vienti, kun vientiteollisuus on siirtynyt ulkomaille.  Mistä ne viennin innovaatiot tulevat, varmaan hallituksen koulutusleikkauksista ja paimenkirjeistä.
Minun vaatimaton taloudellinen järkeni sanoo, että hintojen on laskettava samassa suhteessa kuin palkkojenkin.  Ai niin, mutta siitähän ei pakkolaeissa kurahdetakaan.
Hallitus on jo nostanut sote-palvelujen hintoja 30 prosenttia kerralla.  Lisää tulee.  Odotan esimerkiksi sairausvakuutuskorvausten laskua, sote-omavastuiden huikeaa nostoa, kovaa maakuntaveroa kunnallisveron päälle.  Mitenkäs kunnallisveroa voisi riittävästi laskea, vaikka 60 % kuntien menoista siirtyykin sote-alueen hoitoon:  verotulothan laskevat palkkojen alentuessa todella merkittävästi.

Tai sitten - hui!  Todennäköisempi visio on, että kun työnantajilla nyt tulee olemaan rahaa, se raha mitataan ulos palkankorotusvaatimuksilla.  Ja kun se muka tarvitaan työllisyyteen ja investointeihin, palkkoja ei voida korottaa.  Lakko lakon perään, paljon tukilakkoja, kun paikallinen voima ei tietenkään riitä.  Tähänkin sopii tämän vuoden suosikkiklisee: Sitä saa, mitä tilaa.
(Arvaa tippuuko tarpeettomille eläkeukoille mitään palkkojen ja hintojen noustessa, eläkkeethän jo irrotettiin indeksistä.)

Työnantajalle tullee palkkasäästöinä valtavia summia.  Keväällä on osakkeenomistajille tulossa ennätyssuuret osingot.  Jotenkin pakkolait ymmärtäisi, jos näistä rahoista edes kohtuullinen osa sidottaisiin pakkolaeilla suomalaiseen työvoimaan, innovaatioihin, investointeihin.  Ei se raha kansallisuutta tunnusta, sinnehän se menee, missä tuotto on suurempi eli ulkomaille.  Itse asiassa koko osinkojen ennätyksellisyys johtuu siitä, että Suomessa ei ole teollisuutta, mihin sijoittaa, raha jää siis osinkoihin!  Tekemällä tehty ongelma, siis tämä osakkeenomistajaporukka eli "Suomi" täytyy pelastaa.

Kyllä on hyvä, kun meillä on kansalaisia, ei rahaa kumartava epäitsekäs hallitus!