Koti- ja kouluyhteistyössä

Lapsi on yhteinen. Hänen arkensa sisältää ehkä viisi tuntia koulua, eikä loppupäiväkään pelkkää kotia ole, hänellä on jos minkälaisia viiteryhmiä ja oheiskasvattajia. Vanhemmat tekevät, jos on mitä tehdä, yhä pitempää päivää, lapsiperheiden isien päivä on tutkitusti kaikkein pisin.

Koululla on siis merkitystä. Useimmat haluavat näin nähdäkin ja ovat innolla hakemassa yhteistä linjaa lastansa koskevissa asioissa. Käydään vanhempainilloissa, seurataan oppimista ja opetusta, käydään arviointikeskusteluissa, tutustumiskeskusteluissa, vanhempainvarteissa. Ja pidetään yhteyttä. Isätkin ovat oppineet soittamaan. Sähköposti on tullut ja jäänyt neutraalina pysyvään käyttöön (ja lisännyt opettajan työpäivää puolella tunnilla).
Osallistutaan opetussuunnitelmatyöhön jopa.

Useimmiten koulun työhön ja opettajaan luotetaan. Niukka yhteydenpito voikin olla luottamusta?
Huoli nousee, jos yhteys ei synny lainkaan tai kaikki on negatiivista. On jopa kriteerit, milloin aletaan täyttää huolikortteja tai viedä asiaa oppilashuoltokokouksiin.

Valitettavasti on vanhempia, joiden asenne kouluun on perusnegatiivinen. Koulun kaikkea tekemistä kytätään, kaikki, mitä koulu tekee, se tekee juuri heidän lapsensa elämän vaikeuttamiseksi. (Eräs äiti kyttäsi vuoden toisten lasten ja ennen muuta valvojien välituntikäyttäytymistä!) Toisilla perheillä on taas hyvät luulot lapsen oikeuksista, mutta ei lainkaan tajua lapsen tai perheen velvollisuuksista. Toiset ovat oman kouluaikansa vankeja: - Ei ole ennenkään koulussa... Ja sitten on niitä, joiden lapsesta "ei hullua tehdä" eli asioita ei saa edes tutkia.
"Ei" on monelle lapselle tuntematon sana, yhteisöllisyys, työnteko ja vastuu omista tekemisistä uusia asioita.

Lapsesta oikeasti välitetään. Juuri tämän välittämisen erään ilmenemismuodon koin kaikkein rankimmaksi koulutyöksi: oppilashuollon kokoukset, samaa asiaa uudelleen ja uudelleen, ilman mitään tapahtumaa tai muutosta lapsen elämässä milloin vanhempien jarrutuksen, milloin puuttuvan tiimin jäsenen takia ovat puuduttavaa, toki tärkeää työtä.
Koulun sisään on opetustyön sisään, ilman sille varattua aikaa, koulutusta (tai edes palkkaa) ujutettu valtavasti tapaamisia ja kokouksia, joihin käytetty aika on poissa normaalityöstä, siitä, mitä oikeasti osasin/opettajat osaavat. Pikkusijaisuuksia on kiva tehdä, kaikki tuo jää pois!

Jaa-a. Oikeastaan aloin kirjoittaa siksi, että koulumme vanhempainyhdistys juhlii 50-vuotissyntymäpäiväänsä. Suomen toiseksi vanhin?
On monenmoista saanut se aikaan: useita televisioita, pianoita, opetusvälineitä, matkoja, retkiä, kultuurielämyksiä, stipendejä. Se on ottanut kantaa opetussuunnitelmiin ja järjestyssääntöihin. Ja aika pienellä ja ei-ryppyotsaisella tavalla se toimii, kaikki vanhemmat ovat automaattisesti jäseniä ja jokainen syntyvä uusi luokka saa edustajansa johtokuntaan.
Ja nyt tämä yhdistys toimii jopa yhteiskunnallisesti kantaa ottaen: esimerkiksi se on komeasti mukana vastustamassa Opintien liikekeskuksen tuloa.
Aika kiva juttu!

Työtä nuorille

Pääministeri Vanhanen esittää työllistämisseteliä nuorille. Idea olisi antaa muutama satanen siitä, että nuori itse etsii työpaikan. Bonusta!
Aika hyvä! Seteli menisi nuorelle itselleen, ei työnantajalle. Jos se menisi työnantajalle, siitä äkkiä tulisi maan tapa eli ketään ei työllistettäisi, ellei seteliä tulisi. Ja seteli nuoren työllistämiseen tarkoittasisi muiden ikäluokkien sulkemista pois tai ainakin niiden kilpailuaseman heikkenemistä.

Seteli on myös parempi kuin esimerkiksi minimipalkka. Nythän tieto minimipalkasta tarkoittaa, että palkka on sitten se minimipalkka aina kun se on mahdollista.

Paljon on tutkittavaa ja sovittavaa ennen setelin käyttöönottoa. Koskisiko seteli
kaikkia alle 25-vuotiaita? Olisiko kyse vain ensimmäisestä työpaikasta? Kuinka pitkäksi aikaa työpaikan olisi oltava sovittuna ennen kuin seteli tulee? Koskeeko seteli myös oppisopimustyöpaikkoja tai harjoittelupaikkoja? Kesätyöpaikat ja seteli?
Aiheuttaisiko seteli esimerkiksi opintojen keskeytymistä?

Työnantajat pelaavat nyt aika härskisti harjoittelupaikoilla eli palkkataso on toimeentulorajan alla tai tuntumassa. Aika kovaa: työuraa aloittava nuori on usein velkainen, hankkii asunnon, perustaa perhettä. Vaikka nuoren panos ei välttämättä heti ole aivan täysi työantajan kannalta, on väärin olettaa, että jokainen nuori olisi ammattitaidoton tai vasta oppisi vastaamaan esimerkiksi työaikojen noudattamisesta tai oman elämänsä organisoimisesta.
Olisi aika tärkeää saada nuori sitoutumaan: seteli voisi antaa sopivan potkun, kun työnantaja ei älyä. Parempi tässä mielessä olisi toki palkkatuki kuin kertaseteli.

Asiaa kannattaa harkita. Epäilen kuitenkin, että kyse oli ns. heitosta, oli osa mediakampanjaa.
Jospa joku kuitenkin otti tosissaan?

Tasaveroa kohti?

Jyrki Katainen ehdottaa tuloverojen jäädyttämistä nykyiselle tasolle myös seuraavan hallituskauden ajaksi. Hänen mukaansa korottaa voisi kuluttamisen verotusta esimerkiksi valmisteveroin ja arvonlisäveroin. Korotettava on jotakin: tämäkin lama lankeaa maksettavaksi, vaan, kuten jälleen huomaamme, ei lamaan syyllisten maksettavaksi.

Kun tulovero olisi nykyisenkaltaisen pieni, (so. riittämätön palvelujen turvaamiseksi,) työnteko houkuttaisi paremmin, kaikki kun ei menisi verottajan pussiin. Aha? Nykyisinhän sentään lähes puolet tuloista jää ihan omaan käyttöön.

Köyhäkin maksaa arvonlsäveroa ja valmisteveroja ja samalla prosentilla kuin vuorineuvoskin.. Eivät hänen tulonsa lainkaan parane pienemmällä tuloveroprosentilla, hänellä kun ei nytkään ole tuloveroa. Samaan aikaan erinäisiä etuuksia, esimerkiksi ansiosidonnaisia päivärahapäiviä, häneltä kavennetaan ja hinnat nousevat ilman veronkorotuksiakin. Ymmärsinkö nyt oikein, että köyhää tarvitaan taas tasa-arvoisena palvelujen ja velan rahoittajana siinä kuin hyvätuloistakin?
Totuuden nimessä on sanottava, että kyllä jokin etuus nousikin: pienimmätkin eläkkeet nousivat 0,26 prosenttia eli esimerkiksi 500 euron eläke nousi ihan 1e 30 snt (samalla kun elinikäleikkuri murjaisi iästä riippuen enemmän tai paljon enemmän). Älä köyhä ruikuta, sinun eläkkeesi nousi eli korotusvuorosi tuli ja meni. Paljonko palkat nousivat, entä hinnat?

Talous kuntoon siis jälleen kerran tuloeroja kasvattamalla. Hyvätuloinen saa lisäkicksejä siitä,
että hänen suhteellinen tulotasonsa pienituloiseen verrattuna näyttää yhä komeammalta.
Hän saa kiittää Kokoomusta ja osaa sitä edelleenkin äänestää.
Ja Keskustaa viedään. Tämä olisi yksi asia, jossa puheenjohtajakandidaatit voisivat erottua
irti apupuolueen roolista ja oikeasti saada keskustan nousuun.

Älä,vaari, valehtele!

Nyt on oikea vanhanajan talvi. Pakkasta juuri tällä hetkellä on 21.3 astetta, pakkasjakso jatkuu ainakin ensi viikon puoliväliin. Viimeksi oli plussakeli joulukuun kolmantena päivänä.

Lunta on paljon. Se on pakkashöttöä, niin että ensimmäinen nuoska aikanaan pudottaa hankea kymmenen senttiä.

Puut ovat raskaassa lumikuormassa ja metsässä saattaa tavata oikeaa tykkyluntakin, ihan kuin pohjoisessa. Taimikossa lumi jää latvojen varaan, niin että kävelijä pudota ropsahtaa todella hankalaan asentoon lumikerroksen allekin näreiden väliin joskus.

Ihan tuntuu entisenlaiselta... Miten sitä silloin saattoi esimerkiksi käydä koulua tai lähteä hiihtämään ilman päällystakkia? (Miten ne samat kamppeet olivat koko viikon päällä? Mahtoi olla aromeja!)

Ei nykykoululainenkaan mikään etelän ansarikukka ole: niinpä tuossa olimme luistelemassa 19 asteen viimassa maanantaina. Kukaan ei ruikuta välitunnille menostakaan eikä yksikään tiedustele, onko koululla jotakin pakkasrajaa, jotta välitunnit voi olla sisällä.

Olipa joskus 80-luvulla tosikovia pakkasia. Itsekin epäilee: oliko todella kahtena aamuna - 37 ja kaksi viikkoa putkeen yli - 35. Eipä liikkunut kuin Ladoja ja takseja. Kävimme Tampereella

ja matkalla ihmettelimme Simcassamme, vilttiemme sisältä, tienvarteen hyytyneitä rekkoja.

Kuvittelen tämän päivän lasta sitten vaarina kertomassa tästä talvesta lapsenlapsilleen.

Mitäpä se kasvihuoneilmiön kaltoin kohtelema (?) sen ajan lapsi uskoo vaarin jutuista?

Mediatemppu?

Matti Vanhanen eroaa.

Uutinen. Jymyuutinen. Uutinen pohjaksi jatkuville uusille, vähän pienemmille uutisille.
Ei päivää ilman jonkin kepuasian spekulointia kaikessa mediassa.

Jatkaako Vanhanen pääministerinä, vaikka ei jatka puheenjohtajana? Kuka on seuraaja?
Kuka kieltäytyy, kuka sattuu Kokoomukselle. Kuka edustaa mitäkin linjaa, kuka edustaa ketä, mitkä piirit kannattavat ketäkin? Jopa säätiö-Kaikkonen ja juntta-Korhonen saavat myönteistä julkisuutta. Ei päivää ilman jonkun Keskustapuolueen kärkinimen esiintuomista milloin yksin, milloin kimppuna.

Vain yksi on ilmoittautunut kilpaan. Kuinka ollakaan, toinen vanha kettu ja muut osaavat vedättää ja pantata ratkaisuaan, ja toki sitä pitää päivittäin käydä julkisesti kyselemässä. Galluppeja tehdään,vaikka ei ole ehdokkaitakaan. Spekuloidaan tähden laskulla ja annetaan siis herätys Kiviniemen puolustusliikkeelle. Kieltäytyjistä tehdään sankareita joko lasten avulla tai esimerkiksi Korhosen vastustajina. Joka tapauksessa nimi pidetään näkyvissä.
Kun kunnia menee, maine kasvaa - ja kohta on muistissa vain nimi.

Kumma juttu, että media kopsahti tähän ansaan.
Onneksi vaaleihin on vielä aikaa: suomalaisen poliittinen muisti on niin lyhyt, että yksi julkkis
tai yksi muu kohuasia voi pitää Kepun vaalitilanteessa poissa mielestä.

Mutta ehdokasasettelu on vielä pitkään mediaherkkua. Puoluekokous ratkaisuineen näkyy vahvasti.

Ovat, mokomat, keksineet tavan voittaa vaalit ilman likaista vaalirahaa - mikäli julkisuus takaa vaalivoiton.

Maailmanloppu

Maa järisee. Kuolemaa, sekasortoa. Ja tietysti siellä, missä muutenkin on kurjuuttaja köyhyyttä ja sen lisäksi mitä suurin epävakaus yhteiskunnassa.

Alkoi Obama lunastaa ennalta saamaansa rauhanpalkintoa, hän käski kaikkien virkamiesten ensisijaiseksi kohteeksi Haitin. Ja tuhannet amerikkalaiset sotilaat ovat jo, siis heti, etsimässä, raivaamassa, järjestystä ylläpitämässä. Miten sattuikin lentotukialus pyörimään lähivesillä, olisiko Kuuban vahtimisella mitään tekemistä asian kanssa? Amaid näkyy lukevan aikamonen avustuslaatikon kyljessä. 300 miljoonaa dollaria on USA toistaiseksi luvannut apuun.

Suomen apu 1,2 miljoonaa euroa, näyttää aika mitättömältä. Mutta kohdentaminen ei ole mitä sattuu eikä apua vain roiskita: logistiikan ohjaus sataman ja päälentokentän vaurioiduttua on iso juttu. Liikkuva kenttäsairaala ei tietenkään kolmea miljoonaa ehdi auttaa, mutta on asiantuntevine henkilökuntineen juuri Suomen näköinen panos.

Mannerlaatat taas liikahtivat. Mikä panee ihmisen asettumaan juuri siihen? Haitissa kyse ei tainnut olla edes valinnasta: lähinnä ranskalaisten orjien jälkeläiset tätä Hispaniolan saarta asuttavat. Mutta esimerkiksi kalifornialaiset tietävät asuvansa siirrosalueiden seassa, onpa vakavissaan ennustettu suuren osan Kaliforniaa liukuvan Tyynen meren laatan mukana irti mantereesta jopa. Mutta kun ilmasto ja elintaso Kaliforniassa ovat juuri sitä, mitä halutaan - ja kukapa kotoaan lähtisi.

Sympatiaa ja apua Haiti saa. YK (mikä sen järjestö vai ECOSOC?) on koordinoija ja syytä onkin, ettei apu kumuloidu vain aina samoille tai mene vääriin taskuihin tai epätarkoituksenmukaisiin asioihin. Järjestöt ovat hereillä, näkyy Unicefkin kirjelmöineen.

Todennäköisesti lamaoloissa keräykset tuottavat hyvin? Ainakin tavallisesti juuri köyhimmät (alueet) antavat eniten. Tiedotusvälineet ovat hyvin ajan hermolla, sikäli kun tositietoa edes on vielä saanut. Mutta voi olla, että olemme jo käpertyneet oman perheen ja oman itsemme turvallisuuden etsimiseen haitilaisten sijasta.

Hyvää uutta vuosikymmentä!

Uusi vuosi, uusi vuosikymmen. Olen elänyt 40-, 50-, 60-, 70-, 80- , 90-, 00- ja 10-luvuilla eli äkkiä katsoen taidan olla 80-vuotias.

Ja voin jotakin luvatakin: kunnostan potkukelkan pikku-ukkelin tarpeisiin, samoin lumikolan.

Ensi talvena täytyy päästä ajelemaan ja vaarin pitää saada apua lumitöihin.

Sain mukin, jossa on pieni poika vaarin sylissä ja tekstinä kova velvoite: - Näytä minulle maailma!

Mikään ei ole mieluisampaa. Realistina sanoisin, että jokainen itsekin näkee vain sen, mikä juuri hänen luolansa suuaukosta näkyy - sentään olen jo aivan suulle mielestäni päässyt näköalaa laajentamaan.

Oikein kuvittelee jo esimerkiksi marjaretkiä tai kevätpuron ihmettelyä tai...

Kuuluisi tietysti arvioida mennyttä vuotta. Isoin ilo oli tietysti Leo Onni Ilmarin syntyminen.

Oli ja on ilo seurata kehitystä ja nähdä aina vaan uteliaammat silmät. Ja vaari saa ihan aitoa hymyäkin aikaan. Ja vaikka parhaat jouluvalot ovatkin vävyn auton takavalot (Kurosen Matin viisautta), ne takavalot kertovat, että meillä on käyty ja käydään.

Kuva on apesta ja vävystä suolla joulupäivänä.

Suurin pettymys oli Kööpenhaminan kokous.

Henkilökohtaisia pahan mielen aiheita on toki kosolti, mutta ne ovat henkilökohtaisia.

Sitäpaitsi pars pro toto, pienet murheet hukkuvat siihen, että kokonaisuus on onnellinen.

Vuosi oli hyvä siinä isossa jonossa.

Surutta uutta vuotta päin! Haasteita on jo ladattu.