Viestintää

Itella lopettaa asiamiesposteja sopivaan aikaan, juuri ennen kuin asetus valmistuu säätelemään mm. postiverkostoa, palvelujen saavutettavuutta.
En tohdi ajatellakaan, että olisi jotain sisäpiirin tietoa asetuksesta - joka tapauksessa oletan, että asetus ei tietenkään voi koskea jo lakkautettuja toimipisteitä. Siis hopi hopi lakkauttamaan ennen asetusta!

Postihan ei ole yhteiskunnan peruspalvelua vaan liiketoimintaa. Palvelu on hankala kustannuserä. Tärkeämpää on myydä harvoissa toimipisteissä tingeltangelia kuin kuljettaa paketteja ja kirjeitä (snailmail, you know). Kirjeistä jotkut ovat kuitenkin jopa virallisia, vaativat kirjauksia ja saantitodistuksia. Kätevää esimerkiksi matkustaa kaupunkiin kirjauttamaan kirjeensä? (No sehän lisää bensanmyyntiä ja on siis positiivista taloudelle.)

Avautuu kilpailutilanne, kaikenmoiset pikkutoimijat ja mikseivät isommatkin saavat temmeltää vapaasti ja rahdata postia. Voiko näille säätää samoja velvotteita kuin valtion omalle laitokselle - tuskin, luulenpa, että nämä palvelut tekevät vain sen, mikä on hyvää bisnestä. Hankala jää - niin kenen hoidettavaksi?

Puhelin - autopuhelin - matkapuhelin - kommunikaattori - älypuhelin.
Aika hyvä kehitys. Mutta...

Nyt maksamme kaikesta erikseen. Ihan kivaa bisnestä avautuu verkosta, liittymästä, tilattavista palveluista, ajasta. Kaikesta. Maksat siitäkin,mitä et edes arvaa tilanneesi - kuinkahan moni on esimerkiksi liittynyt klubiin soittoääniä tilatessaan.
Voit vaikka maksaa pysäköinnin puhelimella - ja samalla lihottaa jonkin operaattorin tiliä.

Puhelimen käyttö oli juhla-asia, harvinaista herkkua, käyttöön piti jopa kysyä lupa. Asiat harkittiin etukäteen, vain asia toimitettiin. Langalla ei roikuttu. Puhelimen tuli olla vapaa tärkeisiin puheluihin (lääkäriperheessä). Puhelimen käytöstä ja puhelinkäytöksestä oli selkeät säännöt, joita esimerkiksi koulussa opeteltiin, kotona kovallakin kädellä.

Nyt olemme aina tavoitettavissa. Jotkut ovat aina tavoittelemassakin, jolleivat he sitten irkkaa tai ole naamakirjassa (jopa ns. puhelimella). Puhelin on ajanviete enemmän kuin viestiväline. Puhelimen muut palvelut ohittavat, ehkä jo ohittivat varsinaisen puhelinpalvelun. Itsekin huomaan ottaneeni kuvia, käyttäväni allakkaa ja herätyskelloa, muistuttajaa, mutta visusti pidän nettiyhteydet irti puhelimesta, enkä käytä sitä soittimena tai radionakaan, koska puhelimen pitää sitten tarvittaessa toimia puhelimena ja toisekseen, minulla on loistava pieni digitaaliradio, kuulosuojainradio ja useita hyviä isojakin radioita.
Matkapuhelin on taitettava peruspuhelin, silti siinäkin on runsaasti tarpeettomia toimintoja.

Kun lähden metsään,puhelin on varmasti mukana. Tämmöinen 63-vuotias ei ole ketterä kaksikymppinen, mitä tahansa voi sattua. Konkreetisti olen joutunut soittamaan apuakin, kun auto ajeli omia aikojaan metsään, vaikka äijä oli vattupuskissa.
Käytänhän minä keppiä tai sauvaakin, jos ei ole sieni- tai marja-astiaa käsissä.

En kiistä,etteikö palvelu olisi parantunut. Myönnän jopa, että puhelin on välttämätön.
Mutta en myönnä kaikkea oheishöttöä tärkeäksi saati välttämättömäksi, enkä ymmärrä tällä tavalla kehiteltävää bsnestä millään lailla tärkeäksi muuten kuin rahan liikkumisen kannalta.
Mutta sehän se juttu on: Money makes the world go round...

Kuolema muuttaa kaiken?

Muammar Gaddafi kuoli. Pahasti epäilen, että hän ei kaatunut ristitulessa, vaan kapinallisten (anteeksi, nyt he ovat vallankumoussankareita) rääkkäämänä ja vailla ihmisarvoa.

Libya juhlii - koko Libya? Onko kuolema koskaan voitto. Onko Gaddafikaan yksin voinut toteuttaa kaikkea pahaa? Ja mikä toivo hän oli vallan kaapatessaan!
Mikään ei voiton hetkellä korjaantunut, vie vuosia, ennen kuin kaikki toimii - jos toimii. Mutta juhlikaa, ei kuolemaa vaan voittoa.

Maassa on taas toivoa, se on hyvä lähtökohta. Mutta kaikki on sekaisin. Aivan mahdollista on, että seuraavaksi katsotaan asein, kuka hallitsee.
Koko järjestelmä on kenties romahtanut, koko yhteiskunta on luotava uudelleen.

Namibia tarjoaisi aivan loistavan mallin. Omaisuuksia ei kansallistettu: valkoiset tilanomistajat jäivät yhä maahan. Virkamiehet saivat jäädä (suurelta osin) paikoilleen, eli yhteiskunta jäi toimivaksi, vaikka poliittinen hallinto tulikin oikeudenmukaiseksi. (No, ihan kaikki ei toiminut, esimerkiksi Swapon sissit piti sijoittaa monenlaisiin hyödyttömiin ja päällekkäisiin hallinnon tehtäviin, kunniavirkoihin.) Hyvä, Sam Nujoma - ja oppi-isänsä(?) Nelson Mandela!

Eli Libyan virkamiehet ns. luokalle ja tiukoin ehdoin töihinsä. Vapaat vaalit hallinnon järjestämiseksi oikeudenmukaiseksi.

Seuraavia asioita en voi kuin toivoa. Toivon, että hallinto ja uskonto, lainsäädäntö ja uskonto pidetään jyrkästi erillään. Toivon naisten tasa-arvoa kaikessa. Toivon alueitten ja eri heimojen tasa-arvoista kehittämistä. Toivon riippumattomuutta (pelkästään) läntisistä bisnesmiehistä.

Kaikkea tätä toivon - ja oikeastaan en tiedä muuta Libyasta kuin koulumaantietoasioita ja sen, mitä media on vuosien mittaan kertonut.

Ennustan, kun kerran kaiken tiedän! Seuraavaksi keskitytään Syyrian kiristämiseen, mahdollisesti jopa aseellisiin toimiin.
Ennustan myös, että kukaan ei uskalla puhuakaan Venäjän demokratian irvikuvasta, Kiinan puoluediktatuurista. Pohjois-Korea sentään on riittävän pieni ja nälkäinen, siellä puoluediktatuuri on siis väärin. Joku sanoi minulle, että jos USA:n tuki Saudeille häviää, häviää kuningasperhe saman tien.

Noinkohan ehtisi nähdä vapaan maailman...

En halua kuullakaan

Kieli on rakas aihe,johon palaan aina vaan. Katso vaikka Kielileikkiä 31.12 2010 tai
Suomi - poliittinen suomi-sanakirja 2.11.2009... (Klikkaa Viestintä-tunnistetta alhaalla)

On useita sanoja, joiden kuuleminen etoo. (Etoa-verbikin on ristikoiden takia liikaa käytetty!)
Luonnollisesti kaikki kliseet ovat sellaisia ennen pitkää, mutta jotkin ovat heti uutuuttaan sellaisia, että niiden tarkoittama asia tuntuu heti teennäiseltä tai pupulta, näennäistärkeältä.
Tehtävä olisi kuitenkin toinen, esimerkiksi kuvata ilmiötä tai antaa nimi asialle, oivaltavasti ja ymmärrettävästi.

Vuosien saatossa (kulunut ilmaus) esimerkiksi visio tai visioiminen ovat kulahtaneet, kuten muutkin muotisanat. Eihän enää tulosjohdeta tai olla tavoitteellisiakaan. Dynaamisuuskin muuttui kirosanaksi,kun se tarkoittikin ainaista muutosta ilman selkeäää, vakiintunutta vaihetta työssä. Uusia sanoja tuli ja tulee.
Valitettavasti projekti on jäänyt: julkishallinnossa joudutaan aivan liian usein hoitamaan asiat projekteina, kun määrärahoja ei vakinaisteta.

Poliittinen puppu on usein sen peittämistä, että asiasta joko ei tiedä riittävästi tai sitten siitä ei vielä oikein voisi kertoa. Joskus tällaisilla puolisivistyssanoilla voi heittäytyä asiantuntijaksi oikeastaan tietämättä juuri enempää kuin kohderyhmäparkakaan. Poliitikko ei voi olla hiljaa ainakaan kysyttäessä - kunnon poliitikko ottaa tilanteen haltuun kysymättäkin.

Tämän hetken superinhokkini on sana voimaannuttava. Se tungetaan joka paikkaan,
vaikka alun perin se kai tarkoitti, että joku asia antoi voimia kestää tai suoriutua jostakin. Kai - onneksi sanoja ei sentään samassa puheessa yleensä puhkiselitetä.

Useita sanoja lainataan poliittisiksi sanoiksi ja samalla muutetaan niiden merkitys.
Muun muassa kestävä kehitys tarkoittaa minulle mahdollisuuksien luomista tulevien sukupolvien täyspainoiseen elämään tasa-arvoisen kehityksen, luonnonvarojen, raaka-aineiden, energian, puhtaan luonnon kautta, mutta erään puolueen ohjelmassa se onkin markkinatalouden renkinä.
Toinen todella hirmuinen väärennös on sana kehittää: nyt se tarkoittaa mitä tahansa tietoista muutosta, ei suinkaan edistystä.

Kielipoliisit, ne aina oikeassa olevat (rakastan itsekin tätä saivartelua) ovat luku sinänsä. Esimerkiksi mitään ei enää tapahdu viiveellä vaan viipeellä - peruste lienee, että kantasana olisi viipyä. Enpä kuitenkaan viipyttele pitkään reagoidessani.

Miksei esimerkiksi tietokonetermistö voisi olla kaikissa ohjelmissa samaakin, ettei taas tarvitse opetella, että suosikki onkin kirjanmerkki? Miksei hubbi voi olla jakaja tai jatkojohto?


Hyvääkin uudissanastoa tulee. Esimerkiksi monet urheilutermit sopivat oikein kivasti
muuhun puheeseen. Jäävi esimerkiksi voi hyvinkin olla paitsiossa - edellyttää tietysti, että kuulija tietää, mikä on paitsio, edes suunnilleen.
Ja kun uusia asioita tulee eteen, tulee uusia sanojakin. Toivottavasti kuvaavia, onnistuneita, heti vakiintuvia.
Eipä silti, oikein vanhat sanatkin voisi uusiokäyttää, niiden alkuperäinen merkitys kun on hämärtynyt.

Muistattehan yrityksiä esihysteeriseltä ajalta? Tiesithän tietysti, mitä olisi "toistiaisten röykkäajo". Ei kielitoimisto voi määrätä, etteivät teinit saa ajaa motocrossia...

Toivakan metsä talviasennossa

Kävin Toivakassa. Moni asuukin siellä, ei siinä mitään.
Olin mukana lohkomiskokouksessa, jossa erään tilan keskelle jäänyt 15m x 30m kokoinen alue, yhteismaa, ihan virallisesti päätettiin antaa hakijalle, jonka alueella pläntti on.
Kukaan ei pärehöylänpaikkaa edes muistanut. Pyykkejä ei löytynyt. Luultavasti paikalla ei edes ole ollut pärehöylää, on vain varattu sille paikka Noromäen rinteen alla puron varressa. Korvaus osakkaille jää alle 10 euron /osakas, eli mitään rahaa ei liiku muualle kuin valtiolle päin. (Osakkaita, so. tilanomistajia, yhtymiä, kuolinpesiä on 32.)

Kokouksen anti on siis mitätön, tunnustettiin vain puronvarren joutomaalepikkopalan olevan selvästi osa hakijan maata. Isompi anti olikin se, että sain tutustua
oman yhtymämme rajanaapureihin, masstokatselmuksen jälkeen jopa kahvipöydässä.
Mukavia ihmisiä.

Toimitusinsinööri siinä kahvipöydässä rupesi puhumaan, että eräs hänen parhaista proffistaan opiskeluaikana on Simo Vihinen! Oli kuulemma äärimmäinen herrasmies ja itse täsmällisyys, joka piti huolta siitä, että asiat ymmärrettiin eikä vain sanottu.
Kahvipöydässä tämä diplomaatti-insinööri istui niin, että Vihijärven tila oli kauniisti näkyvissä. Paikka oli noin 7 metriä vanhan Noromäen talon paikasta.
Kiva kuulla. (Keskustelu sikisi Simoon, kun puhuttiin, kuinka vihijärveläiset ovat usein Vihisiä tai Järviä.)

Kokous ja katselmus antoivat kuitenkin vain lisäsyyn mennä Toivakkaan.
Oli muutenkin tarkoitus mennä asettamaan palsta talviasentoon, so. tehdä tämän vuoden itse itselleni asettama urakka valmiiksi.
Ei tullut, päivä on jo niin lyhyt: jäi vielä sellaista paju-pihlajaryteikköä, että ei mahdu raivurin kanssa kääntyilemäänkään. Mutta saumaa ei tule, ja parhaat taimikot jo ehdin pelastaa.
Sain kunnon kuorman halkoja tehdyksi raivausjätekoivuista ja lepistä, peittelin ne kuivumaan. Hiirenkorva-aikaan sopii viedä valmista iso kärryllinen, ja ajan voi ainakin kerran käyttää vain tuottavaan työhön eli raivaukseen ja tienpaikkaukseen.
Pelkkien halkojen takia minulla ei olisi varaa ajellakaan Toivakkaan asti, nyt oli kokous hyvä syy ja raaski sahata ja kilkuttaa.
Kroppa kiittää, joka lihas muistuttaa.

Ei niin lyhyttä aikaa palstalla ettei ehtisi vähän kävellä ja katsella.
Vaikka en katselmusta tehnytkään vaan olin vain metsässä, oli kiva huomata se valtava kasvu, mikä ensiharvennusta on seurannut. Puut alkavat näyttää puilta, eivät riuuilta. Samanlainen kasvupyrähdys tapahtuu aina vesakonraivauksen jälkeen,
kun taimilla ei ole liikaa kilpailijoita ja ne saavat valoa.
Nyt raivaamani paikka on kuitenkin sellaista kosteikkoa, että paju voittaa vielä, jollei saha laula lähes jatkuvasti.

Tämä oli siis tämän vuoden viimeinen reissu. Lappeenrannasta asti ei ihan joka päivä käydä, saldoksi tuli neljä kertaa tänä vuonna.

Lisäilen 21.10., kun kyselevät...

Noromäen talo on edelleen olemassa. Se muutettiin Kangasniemelle (olisi kiva tirtää tarkemmin) ja koottiin uudelleen. Mielikuvani talosta oli kuitenkin synkkä ja tumma,
toivottavasti punamultaa tms. on löydetty. (Siirrosta kertoi talon entisestä paikasta n. 7 metrin päässä asuva perhe, joiden tila on, kas kummaa, Pikkunoromäki.)

Niin, maapala "annettiin" eli hakija joutuu lunastamaan sen (muilta) osakkailta.
Lain mukaan alle 10 euron summaa ei makseta, suurin osuuskohtainen maksu olisi noin 6 euroa. Siis hakijat maksavat vain valtiolle toimenpidemaksuja ja erilaisia
veroja. Olipa kivistä lepikkoa, pääsy pellon läpi isoon mäkeen - ei käyttöarvoa kellekään, mutta looginen tilanteen tunnustaminen koko lunastus on.

Koti?

Kun suomalaisen rentouttaa oikein kunnolla ja pyytää hänet menemään sellaiseen paikkaan, missä hänen on hyvä ja turvallinen olo, hän menee erittäin usein metsään, (katsoo alhaalla lähellä olevalle järvelle.)

Metsään? Juuri olin paikassa, jossa oli viiden kilometrin säteellä ammuttu kaksi karhua. Kiimaisia hirviuroksia saa väistellä - tai siitä vaan, sano nenästä kiinni pitäen vähän tukkoisesti mutta lujaa: Uaaah! niin et kenties ehdikään väistellä, herra tulee tarkastamaan. Ja hirvikärpäsiä, itikoita piisaa. Eikä ole edes nettiä tai pasianssia metsässä, niin.

Tossiasiassa juuri nyt ei ole itikan itikkaa, hirvikärpäsiä on niin vähän, ettei edes verkkoanorakkia viitsi laittaa. Mutta on värien ilotulitus, toisaalta pitkät maisemat ja avaruutta, kun lehdet harvenevat. Valokin tekee maisemasta pitkulaisen ja huonetilamaisen.
Sammal on supervihreää, jäkälät suuria, turvonneita. Saapas tarvitaan, kun metsänpohja on niin märkää, että kengänvarsi ei riitä, ei mitenkään.
Pitää päästä metsään.

Martta-mummi sanoi, ettei metsään turhaan saa mennä. Jos ei muuta, niin kerää edes käpyjä... Markku sanoo, että mene, ole, viihdy. Siirrä metsäperinne edelleen.
Metsä ei saa olla vain talousasia tai saalistuspaikka, ei edes "vain" monikäyttöpaikka, vaan arvo ja koti sinällään.

Saalistin eilen kameralla, mm. ohitin kaikki puolukat, karpalot ja suppilovahverot.
Ja, ohhoh, neuvoin eräälle pariskunnalle sen superpaikan, rinteellisen suppilovahveroita - rouvan:
- Herra Jumala! antoi kyllä melko kivan kiitoksen.
Ilma suosi ja marhasin suota ja metsää oikein kunnolla.

Tänään olin vain aamulenkillä, tarkistin jäkälämetsää ja varmistin, että vieläkään Jäkäläjärvellä ei ole hirviä eikä suppilovahveroita. Mutta oli kirkasta, tyyntä
ja se hiljaisuus, mitä kaupunkilainen ei edes muista kaivata ennen kuin siihen havahtuu.