Hiljenevää?

Kevät vetää ulos. Kevät panee vaeltelemaan ja ihmettelemään. Kevät touhuaa multaa kynsien alle.

Keväällä on kiire: kuin viimeinen kerta todellakin olisi viimeinen kerta, unohdetaan, että vireimmillään toimintakausi on oikeastaan syksyllä. Vielä on pari isoa kokousta jaksettava. Kokoustaminen kesällä ei juuri kiinnosta.

Koulu loppuu. Jotenkin se loppuminen rytmittää kaikkea ajatusta. Olisiko syynä viimeiset kymmenet vuodet koulua? Mutta miksi muukin maailma elää koulurytmiä?

Huomattava juttu, iso muutos on, että lapsia ei näy, ei kuulu. Missä he ovat? Eivät kai sentään sisällä tietokoneen tai pelin parissa koko päivää, kun ilmakin on kaunis.
Talvella kentällä on sentään luistelijoita, nyt harvoin ketään.

Oma haaveeni on hyvä kirja, upea ilma ja tammessa lehti tekemään varjon lukijalle. Mutta kaverille kanssa! Mutta ennen sitä, aamumetsä tai ranta viileässä, tyynessä. Rullikset jalassakin saa nautiskella.

Kyllä kesä touhua tarjoaa. Alan vaikka noin kahdenkymmenen maton pesusta. Järvessä en enää huuhdo, tulee siis vaikeuksia. Mutta silti en sinne jonottamaan pesupaljuille lähde, pesen edelleen sementillä ja huuhtelen paineella kotona.

Ensi viikoksi tulee taas touhua, kun Leo ja Otso saapuvat avuksi kaikkeen mahdolliseen yleispätevinä.

Kesä on avattu

No voi olla jotakin vielä mukavampaa kuin istua omassa pihassa saunatauolla penkillä. Ilta-aurinko paistaa, kaikki on vielä kevään vihreää. Tammi pukkaa kukkia ja aukoo pikkulehtiään ja kirjosieppo konsertoi. Juuri nyt en kaipaa parempaa - paitsi, että kaveri se on vaan töissä. Pyhäiltana.

Olivat pojat hoitamassa vaaria keskiviikkoiltapäivästä aina sunnuntain puoleen päivään. On omaa tahtoa yksivuotiaassakin ja jääräpääkolmevuotias kokeilee paitsi vaaria myös rajojaan.
Ihan lepoa kaipasi, päiväunet otin heti kun enemmät jäljet ja varusteet oli siivottu.
Mutta on se vaan kivaa olla kahden noin kivan pojan vaari.

On telttailtu, luettu miljoona kertaa Puppekirjaa. On ajettu: - Vaali, aja mun kanssa! On ollut autopöytää ja automäkeä, leikattu nurmea. Leo kävi sirkustakin katsomassa ja otti valokuvia satamassa. Leikkimökkiä on siivottu, on keitelty kahvia ja leivottu vaarille kakkua. Mummo joi oikeasti "kahvia" Leon kanssa posliinikupeista leikkimökissä jopa.

Pienempi taas on muuttunut uskomattomaksi syömäkoneeksi, puolitoista purkkia menee omaa mössöä ja vielä Leon riisit ja makkarat päälle, leipää lisäksi.
Miten voi olla pieni poika aina niin valoisa ja ihana - mutta kun taas on ikenissä turvotusta ja hampaan tulo kenkuttaa. Otso on isin poika, mutta ihanasti luottaa vaariinkin. Ja sitäpaitsi maailma on täysi huolellisesti tutkittavia ja tarkkailtavia asioita: ero Leon nopeaan toteamiseen on silmiinpistävä.

Poikien tulo on projekti: ei sitä tullessa huomaa, mutta poislähdön jälkeinen tavaroiden paikalleenpano ja siivous on aika pitkä prosessi - on siitäkin huolimatta, että kyllä Pasi ja Maija jälkensä korjaavat. Kissan vessakin on siivottava, kupit tiskattava. Sieltä täältä löytyvät tallennetut lelut , kirjat ja palapelinpalat on pantava nopeasti talteen, tai ne häviävät. Syöttötuoli ja potta on puhdistettava ja vietävä pois, futoni tehtävä patjaksi, irtopatjat ja vuodevaatteet on saatava paikoilleen. Leo on kyllä hyvä korjaamaan tavaroitaan, mutta kun niiitä pikkuveli tallentaaa esimerkiksi maton alle, ei niitä heti löydä edes.

3 vuotta

Leo on iso poika. Leo on mies!
Leo leikkii roolileikkejä (varsinkin) autojen kanssa. Hän osaa polkea kolmipyörää (työntöapua tarvitaan), ohjata sitä. Monenlaiset syy-seuraussuhteet ovat varsin selvät. Osataan tekoitkeäkin ja kehittää raivari.

Ihan kaikkea ei mieskään sentään osaa. Ehkä eniten hakusessa on syöminen. Kätisyydestäkään ei vielä voi varma olla, mutta haarukkaan pala useimmiten eksyy nyrkillä laitettuna. Ja on se sellainen Ronkeli-Reino, että luulisi nälkäkuoleman olevan edessä. On kesä aikaa harjoitella - no, ei se tarha kyllä valmista odotakaan.

Leo osaa, vaari alkaa oppia. Meillekin kotiin on Leo (ja Otso siivellä) tullut vaikka miten: tänään viimeksi hankin sadevesisaavin, porasin hanareiän ihan "väärään" paikkaan, että pikkumiehet voisivat ihan itse ottaa vettä siitä tarpeelliseen kukkienkastelutyöhönsä. On pyöränistuinta, potkukelkkaa,uima-allasta.

Maailmaa katson nyt niin, mikä pieniä poikia kiinnostaisi, miten poikien kanssa mihinkin pääsee, missä piilee vaara. Rattaat, kolmipyörät, juuri ja juuri kävelevät bongaan kaikki ja luontevasti jututan mammatkin.

Tulee kesä. Tulevat pojat oljamiin Mummolaan. Täytyy istuttaa sitä kasteltavaa.


Tervetuloa kesä. Ja pojat.

Simaa...

Kellarista kannetaan simaa suurella riemulla. Lapset odottavat kieli pitkällä. Pullo on komea, iso apteekkipullo. Avataan, ei rusinoita pinnalla. Maistetaan vähän: ei ole vielä valmista. Hyvä kellari, tarpeeksi viileä - mutta ei siman käymiseen. Tavallinen tarina.

Toisena vuonna olimme ovelampia. Toimme pieniä pulloja siksi aikaa keittiön pöydälle käymään loppuun, kun kävimme kulkueella ja juhlissa kaupungilla. Oli valmista: yksi pullo räjähti pöydällä niin, että siivoamista, sokerisen siman pyyhkimistä ikkunasta, seiniltä ja lattialta piisasi. Ja sirpaleita oli ihan kylliksi, hienonhienoa lasimurskaa sukkiin tarttumaan ja jalkaan hieroutumaan..
Loput pöydällä olevat pullot vietiin kellariin oikein tiiviisti pyyhkeisiin kiedottuna, täristelemättä, yksitellen.

Erään kerraan pullon pohjalle jäi vielä vähän, korkki kiinni siis. Mutta älä unohda pöydälle! Tulimme taas kaupungilta, ja kunnon isi rupesi laittamaan kevyttä välipalaa, nakkeja hellan ääressä. Onneksi keittiössä ei ollut muita! Pöydällä räjähti. Sirpaleet rikkoivat mm. loisteputken suojamuovin ja yksi sirpale lensi n. kolme metriä ja iskeytyi lastulevyseinään pystyyn hellan luona. Yritäpä jollain muulla konstilla saada lasipalaa lastulevyyn pystyyn! Oppi on mennyt perille. Sima tehdään ajoissa, se saa käydä pari päivää sisällä. Tai toinen konsti, aika kätevä: vappuheilan kanssa otetaan lasillinen kuohuviiniä, ei tehdä simaa lainkaan.

Onpa tätä hyvää ja halpaa janojuomaa opittu tekemään muulloinkin kuin vappuna.