Ovi

Ovi on ladattu symboliarvoilla, oikea semiotiikan helmi.  Miten se aukeaa, mitä on takana.  Raja nykyisen ja tulevan välillä, tutun ja yllätyksen välillä.  Ei saa avata, tai...  Kenellä on oikeus kulkea?  Miksi ovi on lukittu, mitä se kätkee, aarteita vai salaisuuksia?  Yhteinen muuttuu ovella yksityiseksi, katu kodiksi.  Itse sana "ovi" voidaan irroittaa konkreettisesta merkityksestään vaikkapa sydämen oveksi, siis tunteidenrajaajaksi, vaikka oven olennainen osa, avain on toki vielä tärkeämpi.

Pieni poika ja suljettu ovi?  No, ovessahan oli kulmallaan seisovan neliön muotoinen ikkuna, josta se kaikkein pienin mahtui sisälle ja avasi muille oven.  Sisällä?  No siellä oli kanootteja hyllyillä, kun ne oli nähty (ja ensi kerralla nähty taas), ulos vain.  Mitään ei särjetty, mihinkään ei koskettu, mutta joku kajakki oli kaikkien suosikki ja se piti nähdä.  Toinen suljettu ovi pani kiipeämään jonkinlaisesta ahtaasta lautaluukusta puruvintille.  Jos olisi tupakoitu...  Mutta siellähän sekin pukukoppi sai tönöttää vielä 20 vuotta.
Kun mummi oli sitä mieltä, että pojille pitää opettaa kotiintuloaikoja, hänpä nappasi pihanpuolen ulko-oven lukkoon.  Ns. verannan ovi oli aina lukossa, eikä pojilla mitään avaimia ollut, mitäs niillä?
Siis ulos pääsi, kun vanha silmä vältti.  Kotiin tullessa ovella ei niin väliä ollut, kun oli hyvät tikkaat katolle ja katolla paloluukku puruvintille. Pari metriä lautaseinää alas vintin lattialle ja hips hips omaan huoneeseen joko keittiön kautta tai yläkerran vessan kautta, riippuen tiedustelun antamista mummikoordinaateista.  (Oli toinenkin luukku, mutta se oli kadun puoleisella lappeella, liian julkinen paikka.)

Myöhemmin, kun asuimme koko taloa (Kimpisenkatu 8), tiesimme, että ns. Ruokosen oveen kävi mikä avain tahansa.  Tiesivät vanhemmatkin, mutta ketään ei huolettanut, vaikka sitä kautta olisi päässyt pannuhuoneen läpi kaikkiin kolmeen kerrokseen.

Nuottarannassa, siis mökillä, harvoin pantiin ovia lukkoon, talveksi toki.  Useinhan siellä talvellakin käytiin, ja mitään rikkomatta piti päästä sisään.  Ikkunoita tietyllä tavalla rynkytettiin ja kas vain, erään ikkunan salvat liukuivat auki.  Ei ikkuna silti niin harva ollut, että se olisi lopsahtanut auki, aika lujaa piti tippanokasta nostaa ja vetää yhtä aikaa.  Ja aina tuo ikkuna suljettiin hyvin, etteivät asiattomat pääsee. Kerran, jo ihan aikuisena, tavan mukaan rynkytin ikkunaa.  Manu tuli avaamaan sisäikkunaa ja kysymään: - Miksi et tule ovesta?  Oli tullut pyörällä, arvelin taloa tyhjäksi ja ovea lukituksi.

Omakotialueella Tykissä meillä on aina ovi auki, jos olemme kotona.  Yöksi sentään lukitaan.  Ja vara-avain on piilossa (hyvässä piilossa!).  Ja jos joku vara-avainta käyttää, hän vieköön sen takaisin.
Vaan kun ei vienyt...
Tulin kerran Tallinnasta iltamyöhään.  Eihän minulla avaimia mukana ollut, kaikki muut olivat kotona.  Eivät olleet.  Eikä ollut Maijan ikkunakaan auki loppusyksyn pikkupakkasessa ja kun kerran kukaan ei kotona ollut. Siitäkin on kulkenut moni, jokunen kissakin.  Kännyköitä ei vielä ollut.
Siinä kuurin "lämpimässä" muistelin, että Ritulla oli joku tilaisuus Lappeessa, olisiko tuo kokous luiskahtanut yökerhon puolelle?
No, tuttu portsari ovella venkoili, ettei sano, onko Ritu  viihteellä, ties mikä mustasukkainen äijä siinä nyrkki valmiina kyselee.  Kävi kuitenkin katsomassa.  Ja pääsin nukkumaan.

Ovia olen saanut rakentaakin.  Sen verran olen silmät auki ollut, että tiedän lähes jokaisen puisen kellarinoven tai saunanoven repsottavan vähän vinona, kun halpaan oveen ei ole raaskittu vinotukia rakenteeseen laittaa.  Ensimmäiset tekemäni ovet olen laittanut tuohon pihakellariin.  Ihan kämmenliitoksella kehikko, nurkasta nurkkaan lauta, fyllit sisään ja paneli päälle.  Karmit tein valmiista karmilankusta; noinkohan sitä edes saa nykyisin? Kiilaamalla karmit suoriksi ja pystyyn, ihan tervarivettä tiivisteeksi ja ovi heilumaan, vasta sitten höyläämään se kulkevaksi.  (Turposi alaovi kosteassa, piti passailla uudelleenkin.)

Sauna tehtiin  - 80.  Ovi on yhä paikallaan.  Johtunee siitä, että olin vain lähinnä naulapoikana mukana.  Sentään karminlevikkeet sain tehdä ja lakata, hankin myös linjan alta maailman parhaat kahvakatajat.  Sekin ovi vähän irvistää ylhäältä, niin aina, mutta saunaan saa kyllä ilmaa tullakin.

Sitten sainkin vielä samana kesänä olla mukana talon molempien ulko-ovien asennuksessa.  Valmiita ovia olivat, painavia kuin mitkä.  Asennusmenetelmä oli sama, paitsi että ulompaan oveen tuli jo vaahtoa karmin ja seinän väliin tiivisteeksi.  Niitäkin ovia on jouduttu nostamaan saranarenkailla ja yläsaranoita upottamaan syvempään, mutta en minä niitä vaihtanut olisi vielä.  Mutta kun...  Uudet ovet pantiin eilen paikoilleen, eikä ammattimiehiltä mennyt kolmeakaan tuntia hommaan ja viimeistelyyn.  Mutta ovilla on asennuksineen sitten ihan tarpeeksi hintaa, vakuutan.

Kuurin ovi on osto-ovi, mutta karmit ja asennuksen tein ihan itse.  Siinähän tuokin on nököttänyt vuodesta  - 86, ja jos tietää, että lukitessa pitää hiukan nostaa, pieni laskeminen ei haittaa.

Kuva:  Hyvästi.  Jo oli aika vaihtaa.  35 vuotta ilman mitään katoksen suojaa tekee tehtävänsä.

Ettei alussa mainittu oven semioottinen arvo unohtuisi:  Tervetuloa.  Ovet ovat sinulle auki!

Aimo Kalevi

Sunnuntaiaamu.  Olemme ihan kirkonkylällä, Kaivokselassa.  Olisi kohta kotiinlähtö, mutta kun Taunus ei lähdekään käyntiin.  Vähän käy epäsäännöllisin kierroksin ja sammuu.  Välilllä käy pitempäänkin, mutta ei ota kaasua vastaan.  Täydellinen tumpelo automies ei tajua, kone näyttää ihan ehjältä.  Takaisin sisälle siis - ja onneksi kämpässä on puhelin!
Mutta kenelle soittaisin.  Ensimmäinen ja viisain valinta osui oikein ja kohta porhalsi Wartburg, ASI-21 se oli, paikalle.  Konepelti auki, virranjakajan kannen kaksi jousta rämps ja kansi pois.  Katkojan kärjethän ne vialliset olivat.  Huoltoasemakin aika lähellä oli, ja siihen maailman aikaan niillä oli jopa varaosia.  Eikä mennyt kuin sujaus, kun kärjet oli vaihdettu ja samalla opetettu minullekin, kuinka se tehtiin - jouduinpa Simcan kanssa aikanaan Korialla siihen puuhaan vesisateessa ja todella huonoissa valaistusoloissa.

Mikä lie loma-aika ollut, mutta olimme jälleen Helsingissä ja ihan arkipäivänä.  Kyläreissu Käpylään edessä.
Loistava emäntä oli työstä uupunut, eikä todellakaan olisi tarvinnutkaan leipoa.  Teetä oli, oli kahvia joillekin, ja neljä henkeä mussutti ranskanleipää, floralla siveltynä, ja pekonimakkaraa päälle.  Uskomattoman hyvää! 
Aamulla oli meidän laiskimusten mukava seurata perheen aamurutiineja.  Oli menoa ja lentoa ja illan hyvä olo olikin aamun arkea.  Ne leppoisat olivat kireitä ja ohjeistusta päivään tuli aika tiukkaan sävyyn, kumpikin oli töihinsä lähdössä.

Punahilkantielle olimme vieneet mukanamme Mampe Boonekamp-pullon.  Tavara on hirmuisen vahvaa katkeroa.  Yksi pieni lasi saattoi kiertää ringissä ja palata melko täytenä takaisin: ei se pahaa ollut, mutta niin vahvaa, että kertasuullisen piti olla pienen pieni.  Kolmanneslitran pullosta riitti ja riitti.  Siinä seurusteltiin ja käytiin ihmettelemässä isännän lukusoppea, opiskelijanuorukainen oli väsännyt vaatehuoneeseen lukupiilon ja työrauhaa.  Lukikin, valmistui.
Pullo tietysti vaani pöydällä ja palatessamme näimme, että pieni poika nappasi suullisen.  Itkua?  No ei, ennen kuin otimme hätäisesti pullon pois, sehän oli hyvää.  No, lohdutukseksi Mika sai pikku elefantin siitä pullon kaulasta roikkumasta.
On se niin hurjaa tavaraa kuitenkin, että 1,5 litran kokis muuttuu vihertäväksi ja siinä alkaa leijailla juustomaisia hiutaleita, jos luulee lantraavansa. Maku on edelleen hyvin vahva.

Hullun halpa heinäkuu tarkoitti todella halpaa lentomatkaa Helsinkiin.  Perhe oli kasvanut ja mukaan otettiin lentokoneeseen siis Maija ja Mikko ja mieletön kamavarasto, vaunut myös, totta kai.  No Manta oli Saabilla vastassa ja niin mentiin hurukyytiä Mäntsälään, piti vähän vissiin näyttää Saabin kulkuakin.  Seurusteltiin, tutustuttiin taloon ja remonttiin.  Pihalla oli mainio sauna ja löylyihin pääsi.
Saunan jälkeen äijät ajoivat Saabin koivun alle, löytyi hyvää musiikkia soittimeen ja kas vain, viskipullo, taisi olla Dimple, vaikka kaatoryypyistä ei ollut kysymys ("Inkkarin" kalamiehet ottivat hauen saatuaan hömpsyn).  Vaimoväki oli luvannut huolehtia pesut ja pusut ja anestesian, so. mikä oli miesten istuessa hyvillä auton penkeillä kauniissa kesäyössä, ovet auki, musiikki sen verran kovalla, että voi keskustellakin.  Pullo vajeni: en mikään viskimies ole, seuraavana päivänä olisi mm. Korkeasaareen meno, pidin hiljaisempaa tahtia ja jopa hiukan kaadoin tilaisuuden tullen isännän lasiin omastani.  Riittävän pätkässä kyllä varmasti olin, kun nukkumaan kömmimme.

Tuli ns. aamu, ehkä puolipäivä oli, kun oikeasti heräsin tähän maailmaan.  Isäntää vähän vielä nukutti.  Aamukahvit, lounaat siinä meni, ja Manta lähti viemään meitä Helsinkiin.  Muistikuva isännästä oli, kuinka hän istui pää käsien välissä saunan portailla ja ilmoitti kuolevansa.  Lapa kuitenkin hiukan nousi heiheiksi.
Tämä tarina on yhdestä syystä tärkeä kertoa.  Saimme sovittua jo alkuillasta Saabissa, että meidän ei ole pakko koko ajan olla "hauskoja", kertoa vitsejä, puhua siis vain pintajuttuja, heiluttaa häntää, saamme oikeasti olla ystäviäkin.  Paljon tulikin juteltua, jopa itsekin laskin syvälle kuoren alle.  Hyvä seuramies - Kale oli myös asioita pohtiva ja tunteva melkein sukulainen (pikkuserkun mies).

(Tämähän ei tähän kuulu, mutta se reissu jatkui niin, että parikin kertaa katua ylitäessä lastenvaunujen pyörä putosi, esimerkiksi ratikkakiskoon.  Tekniikka kehittyi: toinen kantoi vaunun lapsineen turvaan, toinen koppasi pyörän ja Maijan.  Ja Maija 4 v osoitti olevansa hirmuinen kävelijä, koko reissu Korkeasaaressa onnistui ilman rattaita.)

Uhota piti, kun 50-vuotispäivä lähestyi.  Ajelin Turkkuseen pyörällä.  Suunnitelma oli loistava, pyörään vain evästä ja juomaa, Ritu ajaa punaisella Ladalla samaa reittiä ja tuo vaatteet ja yöpymistarpeet.  Mäntsälä olisi sopiva yöpaikka.  Hienoa oli, että oli juuri hankittu ihan ensimmäiset kännykät, vuosi oli 1997.
Matkaan, Hopea!  Hopea oli siis kolmivaihteinen laatikkopyörä, loistava kiinalainen peli, kuormaa sietävä ja hyvin rullaava Falcon.  Hyvin meni, vain mukavia muistoja pyöräilystä ja uimarannan lapsista, mäkiautokisasta matkan varrella, lounaasta Pukarossa.  Kiirettä ei mihinkään.

Ja ystävyys jatkui ruoan, saunan, kissojen, seurustelun merkeissä.  Aamulla palvelu vielä pelasi niin hyvin, että isäntä ajoi autolla edelläni pari kilometriä ja opasti parhaalle reitille.  Räyskälät ja Pilpalat ajelin pölyssä, välttelin isoa tietä, mutta ennen Forssaa palasin pikiteille.  Reissun isoin ikävä sattui Forssan liikenneasemalla.  Kävin syömässä yhden ilmansuunnan pois, sillä aikaa joku vitsikkäästi heitti molemmat pyöränventtiilit ns. mäkeen, tavarat saivat olla kiinni pyörässä koskematta.  Huoltoasemanhoitaja sanoi, että näin käy päivittäin ja antoi ilmaiseksi uudet venttiilit, jopa täytti renkaat.

Synttärit.  Heti Mäntsälässä pihaan kurvattuamme tulomalja, laatukonjakkia.  Ruoan kanssa konjakkia.  Kahvia ja konjakkia.  Jopa saunajuomana kiersi sahausmukina valtava konjakkilasi.  Takaan, että konjakki ei ole hyvä juopumisjuoma.  Sen voi tietää vaikkapa siitä, että seuraavana päivänä noin viideltä olin mielestäni lähtökunnossa...

Harvoin tavatessa juttu jatkui siitä, mihin jäätiin viimeksi.  Kiitos siskolleni, että hän jaksaa viitsii kehtaa koota laajan suvun kesäisin syöminkeihin Lemille.  Siellähän se Makkonenkin!  Vaan eipä enää, mutta mukana kuitenkin vielä kauan.

Ihan hassua on, että tästä armoitetusta kalamiehestä minulla ei taida olla yhtään kalareissumuistoa!
Muutenkin tässä on vain nopeasti mieleen välähtäneitä asioita.

Kehitys kehittyy?

Paperilehti.  Mennyt aika, imperfekti?
No ei.  Ei, vaikka netistä voisit lukea, useita lehtiä jopa ilmaiseksi.
No mitenkä ne sunnuntairistikot ja päivittäiset sudokut ja ruokakauppamainokset...?
Ihan vitsiä murjomatta, oikeasti, yksi tehtävä on, tämä homma ei hoidu ilman paperilehteä: takaisinvetoilmoitus on arkipäivää!
Pelottaa tilanne: ei paperilehtiä, todella iso juttu takaisinvetona.  Televisio? Mikä internet-reitti?

Milloin on jotakin epämääräistä, on tai mahdollisesti on, elintarvikkeessa.  Tahallaankin, esimerkiksi Kiinassa kaoliinia maidon rakennetta parantamassa ja hengenvaaraksi lapsille. Usein on elektroniikka vaaraksi.  Joskus taas laite ei toimikaan suunnitellulla tavalla.  Joissakin vehkeissä taas tietyt olosuhteet saattavat aiheuttaa vaaran yhdessä laitteen jonkin komponentin kanssa.  Jopa väärinkäytön tai ohjeen vastaisen käytön mahdollisuuden aiheuttama vaara  voi olla takaisinvedon syynä.
Jos ei päivittäin, niin ainakin viikottain saamme lukea takaisinvetoilmoituksia. Eikä homma ole halpaa: mitä maksoi esimerkiksi Toyotan miljoonien autojen kaasutinkorjaus - mitä se maksoi samalla yhtiön maineelle?

Laitteet ovat yhä monipuolisempia, toimintoja on enemmän kuin koskaan.  Hinnan pitää olla kohtuullinen eli käytetään halpoja komponenetteja ja useiden eri toimittajien alihankintaosia.
Testaus koskee vain jotakin toimintaa, esimerkiksi sähköturvallisuutta, mutta ei ole oikeaa laaduntarkistusta.  Myydään sutta ja sekundaa ja ns. ykkösversiota eli kehittymätöntä ja vika-altista.  Tämän aloitti tietotekniikka: 1.0 -versio myytiin, kun ohjelma alkoi oikeasti toimia jossakin päivitys 2.1:n kohdalla.  Markkinoille nopeasti!

Muutenkaan laitteita ei tehdä kestämään, houkutus piilee enemmän monipuolisissa ominaisuuksissa, joita et edes tiedä tarvitsevasi, ja suureissa, joita myynti käyttää, mutta joilla ei ole mitään merkitystä.
No, tuleehan takuuasioita, takaisinvetoja - ja harmia.  Takuu kun edellyttää useita erittäin hankalasti aikaansaatavia yhteyksiä erilaisiin "palveluihin", joissa viimeiseen asti vedätetään, syyllistetään asiakas, vika on aina hänessä, vaikka sitä ei sanota suoraan.

Käyttöohje?  Yritäpä noudattaa bing-suomeksi olevaa ohjetta!  Myymälän palvelu esimerkiksi kännykän käyttöönotossa on: - Johonkinhan se raja pitää vetää, nyt se tuli tähän!  Siis asentamista ja käytönohjetta saa itse etsiä ja erehtyä.  Ja toisaalta, haasteen pelko saa aikaan aika kummallisia juttuja, esimerkiksi pakkauksen muovipussissa pitää olla varoitus sen vaarallisuudesta lapsille tai tupakka-askissa isot tekstit uhasta terveydelle. Pähkinäjäämistä varoitetaan, ehkä syystäkin, mitä kummallisimpien elintarvikkeiden pakkauksissa.  Laki vaatii: tekstin kokoa tai kielen laatua ei kai vaadita?

Yhteiskunta ohjaa tai pyrkii ohjaamaan.  On merkintöjä kierrätettävyydestä tai poltettavuudesta.
Myrkyllisyydestä, tulenarkuudesta, syövyttävyydestä, räjähdysvaarasta pitää varoittaa.  Yhteiskunnan halut ja luonnon pelastaminen johtaa kummallisuuksiinkin: miksi erimerkiksi juomatölkissä pitää olla jokin panttimerkintä, ennen kuin sen kierrätys on tärkeää?  Miten voi edellyttää, että minä pesen kaikki minua yököttävät piimäpurkitkin tai muut jätteet yrittäjän puolesta?  Miksi veisin paperin, lasin, metallin kierrätykseen, jos pisteitä on harvassa, jos ei ole autoa?

Oliko ennen jotenkin paremmin?  Yhdellä sanalla: oli!  Ei laaduntarkistus aukotonta koskaan ole ollut, mutta tuotteita oli vähemmän ja vastuuta enemmän.  Ei, ei vastuuta, oli vastuullisuutta!
Viritinvahvistin aikanaan esimerkiksi oli tuntoherkkä jo ennen hipaisukytkimiä, äänen sai sormea laitteen lähellä liikuttamalla siirtymään kaiuttimesta toiseen.  Kivi on ollut rokkapurkissa, lohkaisin hammastani.  Valitus tuotti ison laatikollisen kestomakkaroita ja säilykkeitä ja toivomuksen, että luottamus tuotteisiin säilyy. Kengät katkesivat toisena käyttöpäivänä: talvisaapikkaat eivät kestäneet pakkasta - sain uudet, toisen merkkiset, kalliimmat tilalle.
Mikään (todella, ihan vähän liioiteltuna) elektroniikka ei ole kestänyt takuuaikaakaan, on korjattu jääkaappipakastinta, pesukonetta, viihde-elektroniikkaa,  Jopa imuri on särkynyt takuuaikana, kone kyllä pelasi, mutta hempuliosat eivät kestä kuin lokerossaan, käytössä eivät.  Lamput kestävät kymmenen vuotta - tai sitten 3 kuukautta, varmaan on ostokuitti tallessa?

Useiden harmitusten kanssa on vain opittava elämään.  Esimerkiksi ElisaViihde-digiboksi on nyt kolmas, ja oikuttelu jatkuu: tämä käynnistyy vasta toisella yrityksellä, sentään ei pätki kesken ohjelman - vielä.
Kuka jaksaa kuukausia peuhata asiakaspalvelujen kanssa?
Auton kahvojen  kovamuovisia tiivisteitä saa nipoa pakkasella paikoilleen, että ovi menisi kiinni eikä kuraa menisi lukkoihin: varaosat ovat samanlaisia, vaihtaminen on kallista ja työlästä, mitään olennaista parannusta ei saisi.

Totuus on kuitenkin, että peruselämä sujuu, on helppoa ja turvallista.  Infrastruktuurit pelaavat, on valoa, lämpöä, vettä ja ruokaa.  Ja suurin osa lisästäkin toimii. 

Omittu itsenäisyys

 Jos et tuntisi, saattaisit luulla, että olen tätä mieltä.  Usko pois, tässä puhuu nyt tarkkailija!



Uskollisuus kuninkaalle.  Uskollisuus keisarille.  Sodi maasi puolesta, maksa verosi!

Inha itä.  Ikiaikainen uhka karjalaisista, Novgorodista, venäläisistä.  Jäi päälle, kuten sotapropagandakin, mutta se on juuri isänmaallisuutta.

Sano ope mitä vain, kotona tiedetään tai ainakin sanotaan totuus muista kansoista.  Kun ei oikeasti tiedä, pelkää ja uskoo stereotypiat.

Irti Ruotsista.  Irti Venäjästä.  Minä itse!  Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia!

Pelottava aate ja vallankumous.  Itsenäisyys on vasemmistolaisuuden vastustamista.  Lännelle voi isänmaallisesti antautuakin.

Itsenäisyys on kukkia vain valkoisten haudalle.

Kommunisti haluaa Suomen liittämistä Venäjään!

Rauhanaate, rauhantyö - esi-isien, sankareiden, sotaveteraanien työn mitätöimistä ja halveksimista.

Isänmaallisuus on toisen maailmansodan vankina.

Ryssä on ryssä vaikka voissa paistais.  Suomalainen vastaa kymmentä ryssää.  Ainoa hyvä ryssä on se, jonka näkee jyvän läpi.  Stereotypia tai propaganda on isänmaallisuutta.

Aseetta ei voi palvella.  Varusmiespalvelu on ainoa tapa.  Muut ovat pinnareita, vaikka palvelu olisi yhteiskunnallisesti merkittävää työtä.

Jalompaa on kuolla kuin elää isänmaan puolesta.  Sankarivainajia on muistettava ikuisesti - minkä sodan, niitähän riittää.

Sotaveteraanien ja - invalidien valtava omaisuus on koskematon.  Joka vuosi on isänmaallista kerätä lisää, vaikka veteraaneja on vain noin 24 000 ja varat ja varsinkin omaisuus riittäisivät.

Kaikki työväenliikkeen saavutukset, kuten työaikalaki, palkkataso, tasa-arvo, työolot, työsuojelu - koko elintaso ovat vasemmistolaisuutta, kunnes ne ovat arkipäivää.  Silloin ne ovat  mitättömiä itsestäänselvyyksiä, taisteluvaiheessaan epäisänmaallisuutta.
Milloin oikeisto on omasta aloitteestaan parantanut työväestön asemaa?

Isänmaallisuus on samaa kuin yläluokkaisuus.  Vain oikeistolainen voi olla isänmaallinen.

Missä kohdassa nationalismi onkin jo natsismia?  Kumpi on lähempää sukua: oikeistolaisuus  sodan aikana natsismin kanssa vai vasemmistolaisuus nyt (Neuvostoliiton tavalla toteutetun) kommunismin kanssa?

Koti, kirkko, isänmaa!

Jumalan säätämää järjestystä ei saa muuttaa.  Se on sosialismia.  Jumalan on siis oltava oikeistolainen?

Demokratia on oikein, kunhan äänestät oikein.

Liittoutuminen länteen on isänmaallista.  Puolueettomuuskin on vasemmistolaisuutta.

Talouden ylivalta päätöksentekoon nähden ei ole itsenäisyyden luovuttamista muualle.

Paraati, lippu, vaakuna ovat isänmaallisempaa kuin ruoan jakaminen köyhille itsenäisyyspäivänä.

Kynttilät, juhlat ja riitit ovat tärkeämpiä kuin arkinen työ maan hyväksi.

Maan talouskurimukseen vieneen kerman juhliminen ansiomerkkeineen on isänmaallisuuden huippu!
Koko ikänsä työtä tehnyt saa siis juhlia edustuksellisesti.

Kännissä örveltäminen pelissä on isänmaallista.  Varsinkin jos häpäisee lipun ja Suomen värit käytöksellään.

Ja lopuksi: vain minun tavallani voi olla isänmaallinen!

Väkisin, ei väsyttämällä?

Nyt on menossa ympäristökonferenssi Pariisissa.  Ja Suomessa puuhataan pakkolakeja.
Tämä on oiva pari, sillä toisessa asiassa ei tapahdu ikinä mitään merkittävää ilman pakkoa ja toisessa pakko aiheuttaa todella suurta vahinkoa.

Pariisin suurin anti tulee olemaan jatkuvuus, kokouksia jatketaan.  Tulokset?  Nyt ruvetaan melkein meinaamaan, luvataan aloittaa toimet.  Ilman voimakasta kansainvälistä pakkoa ja koko maailmaa koskevaa lainsäädäntöä ei kuitenkaan ajoissa mitään tapahdu.  Mikä on se elin, jolle annetaan valta kontrolloida, millä valtuuksilla?  Miten pysäytetään vaikka kauppa ja teollisuus missään maassa saati Kiinassa tai USA:ssa.  Tai edes ohjeistetaan?

Yksittäisen kuluttajan asenne keskimäärin on: - Mitä se merkitsee koko maailman mittakaavassa, että minä...  Ilman lainsäädäntöä ja sanktioita ei tapahdu isossa mitassa yhtään mitään.

On keinoja, jotka oikeasti purevat!
Valtio, tai meillä EU, voisi esimerkiksi tullipolitiikalla sallia maahantuonnin vain tietyt raja-arvot täyttäville maille tai vähintäänkin tuotteille.  Ja kumpikohan voittaa, kasvuvaatimus ja kaupan vapaus vai ilmasto?

Voisi myös ihan yksinkertaisesti OIKEASTI vähentää kulutusta.  Ilman lakeja se ei onnistu, päin vastoin.  Yhä turhempaa osataan markkinoida yhä tehokkaammin, tehdä tarpeelliseksi sellainenkin, mitä et edes tiennyt olevankaan.  Kulutuksen suurimittainen vähentäminen edellyttäisi markkinoinnin, brändien, muodin alasajoa.  Seuraavan konferenssin aiheeksi kasvun ylivallan taittaminen!

----------------------

Pakkolait tulossa?  Nyt kannattaa olla eläkeläinen...(Paitsi että indeksipelillä eläkkeen ostovoima on kymmeniä vuosia jäänyt palkka- ja hintatasosta huimasti.)

Jo pelkästään ensimmäisen sairaslomapäivän palkattomuus on valtava asia.  Tavoite on tietenkin vähentää tarpeettomia poissaoloja - missähän niitä?  (Yhden kaverin tunteja olen 70-luvulla hoitanut, kun hänellä oli juuri eläke alkamassa ja loistava ura oli tarpeetonta tahrata viime metreillä krapulan takia.  Koulunjohtajan ohjeistuksen mukaan.)
Mutta totuus tullee olemaan, että sairaana tullaan töihin, kitkutellaan vajaateholla ja kun sitten on kuitenkin jäätävä pois, sairaus on kovempi ja kestää pitempään.  Sairaana töissä oleva tehokkaasti tartuttaa muutkin ja sitten on kaikilla kivaa - voisin kuvitella vaikka opettajan tai keittiöihmisten olevan erityisen tehokkaita.

Lomakorvauksen tarkoitus oli sitouttaa työpaikkaan, silloinhan sitä sanottiinkin lomaltapaluurahaksi.
Kun se leikataan ja kun arkipyhiltä ei tule palkkaa ja ensimmäinen sairauspäivä on palkaton, menetys on jo kahden tonnin palkalla yli 700e vuodessa, todennäköisesti enemmän, kun työajan pidentyminen ja sairaana töissäoleminen lisäävät poissaoloja.  Kerrankin suurituloiset menettävät enemmän, tuhansia.  Lisääpä tähän pakettiin paikallinen sanel...ei kun sopiminen palkoista ja työajasta.  Ei voi olla muuta seurausta kuin ostovoiman huikea heikentyminen ja kotimaisen kysynnän valtava romahdus.  Ainakin ruvetaan ostamaan halvempaa.   (Ai niin, eläkeläinenhän ei saa lomarahaa.)

Kompensointi?  Varmaan vienti alkaa vetää.  Ai niin, mikä vienti, kun vientiteollisuus on siirtynyt ulkomaille.  Mistä ne viennin innovaatiot tulevat, varmaan hallituksen koulutusleikkauksista ja paimenkirjeistä.
Minun vaatimaton taloudellinen järkeni sanoo, että hintojen on laskettava samassa suhteessa kuin palkkojenkin.  Ai niin, mutta siitähän ei pakkolaeissa kurahdetakaan.
Hallitus on jo nostanut sote-palvelujen hintoja 30 prosenttia kerralla.  Lisää tulee.  Odotan esimerkiksi sairausvakuutuskorvausten laskua, sote-omavastuiden huikeaa nostoa, kovaa maakuntaveroa kunnallisveron päälle.  Mitenkäs kunnallisveroa voisi riittävästi laskea, vaikka 60 % kuntien menoista siirtyykin sote-alueen hoitoon:  verotulothan laskevat palkkojen alentuessa todella merkittävästi.

Tai sitten - hui!  Todennäköisempi visio on, että kun työnantajilla nyt tulee olemaan rahaa, se raha mitataan ulos palkankorotusvaatimuksilla.  Ja kun se muka tarvitaan työllisyyteen ja investointeihin, palkkoja ei voida korottaa.  Lakko lakon perään, paljon tukilakkoja, kun paikallinen voima ei tietenkään riitä.  Tähänkin sopii tämän vuoden suosikkiklisee: Sitä saa, mitä tilaa.
(Arvaa tippuuko tarpeettomille eläkeukoille mitään palkkojen ja hintojen noustessa, eläkkeethän jo irrotettiin indeksistä.)

Työnantajalle tullee palkkasäästöinä valtavia summia.  Keväällä on osakkeenomistajille tulossa ennätyssuuret osingot.  Jotenkin pakkolait ymmärtäisi, jos näistä rahoista edes kohtuullinen osa sidottaisiin pakkolaeilla suomalaiseen työvoimaan, innovaatioihin, investointeihin.  Ei se raha kansallisuutta tunnusta, sinnehän se menee, missä tuotto on suurempi eli ulkomaille.  Itse asiassa koko osinkojen ennätyksellisyys johtuu siitä, että Suomessa ei ole teollisuutta, mihin sijoittaa, raha jää siis osinkoihin!  Tekemällä tehty ongelma, siis tämä osakkeenomistajaporukka eli "Suomi" täytyy pelastaa.

Kyllä on hyvä, kun meillä on kansalaisia, ei rahaa kumartava epäitsekäs hallitus!

Uusia sananlaskuja

Keskiaikainen uskonkäsitys, moraali ja kasvatusajatus - ja nykyaikainen aseistus.

 Demokratia on se, minkä minä itse itseni valinnut demokratiaksi sanon.

Demokratia on johtajan heikkoutta.

Vain minä osaan toimia kansani parhaaksi.  Vaikka kansa ei sitä tietäisikään.

Läpi maailman sekunneissa kulkeva tiedonvälitys.  Nopea tapa loukata vakaumusta.
Nopea tapa saada koko maailma pelkäämään. 

Uutiset ovat parasta propagandaamme.

Totta kai tietoa pitää vapaasti saada.  Miten muuten osaan rakentaa pommin?

Schengenin sopimus.  Rajat auki aseiden ja terroristien vapaalle liikkumiselle.

Koko Koraani kelpaa elämän ainoaksi ohjenuoraksi.  Koko Raamattua pitää noudattaa.

Minä saan tappaa uskoani loukanneen, vaikka hän ei edes ymmärrä loukanneensa.

Miehen ylivalta - miehen väkivalta.

Mitä oppia ja tietoa nainen tarvitsee.  Riittää, että hän osaa tarpeelliset tiedot ja taidot palvella miestä. Nyrkillä voi opettaa.

Herran valittu kansa.  Jumalan ruoska.  Pyhä sota.  Ristiretket.

Kosto ei ole vain oikein, kosto on velvollisuus.

Kun sanat loppuvat, saa ampua.   Kuva tai sanakin pitää kostaa verellä ja mellakoinnilla.

Kaikkivaltias jumala tarvitsee kostoonsa ihmistä.

Tarkoitus pyhittää keinot. On oikeus ja velvollisuus tuhota viattomia päämäärän saavuttamiseksi.

Neuvottelutulos.  Siis lepotauko valmistautuessa isoon iskuun.

Me olemme oikeassa.   Vain me. Vain meillä on oikeus olla olemassa.

Koko maailmassa saa olla vain oikeauskoisia/länsimainen elämänmalli/sosialismi.

Älä ajattele.  Kyllä sinun puolestasi ajateltiin jo satoja vuosia sitten. Hitlerkin ajatteli.

Se jumala on oikea jumala, jolla on vahvemmat aseet.

Jumalan nimen käyttäminen oikeuttaa mihin vain.

Tyhjennä päät.  Aja sisään vain yksi oppi.  Ylistä ja pakota ylistämään oppiasi. Sulje vapaa tiedonvälitys, rajat, yhteydet, älä unohda kulttuuriyhteyksiä.  Aseta kova kontrolli, palkitse urkkijat ja ilmiantajat.  Luo ulkoinen vihollinen.  Varustaudu ja julista muun maailman vääryyttä teitä rauhaarakastavia kohtaan.

Parasta, mitä voi antaa?

Kruuna vai klaava?
Kolikolla on kaksi puolta.  Harvoin se heitettynä kantilleen jää.  Nyt pitäisi.

Moni terroristi tekee niin kuin uskoo, Jumalan tahdon mukaan, tekee otollisinta, mitä voi.  Jopa parasta maailmalle, oppinsa mukaan.  Tappaa.  Miten oikeassa oleva voisi olla syyllinen? Klaava?

Missään et ole turvassa terrorismilta, väkivallalta, vaikka et mitenkään olisi loukannut.  Riittää, että olet vääräuskoinen.    Että yleensä olet.

Kaikkivaltias jumala tarvitsee ihmistä voittaakseen pahan, eikö hän olekaan kaikkivaltias?  Joko olet jumalan puolella tai sitten häntä vastaan - edes valitsematta puoltasi, normaalia ihmistä ei arjessa vähemmän voisi kiinnostaa.
Mihin jumala muutenkaan epätäydellistä ihmistä tarvitsee?  Miksi jumala edes loi tällaisen, syntisen, vajavaisen, jonka on joka päivä osoitettava olevansa kelvollinen, ja siihenhän ei ihmisellä ole edes tahtoa, saati kykyä.  Mutta ainahan voi sujahtaa oikotietä paratiisiin esimerkiksi tappamalla.

Käteviä selityksiä vastustaa tätäkin kirjoitusta tiedän.  Eiköhän joku teistäkin ajattele, että omaa uskontoa kritisoiva ajattelukin on paholaisen kuiskuttelua, ja keneen voi luottaa, jollei oman uskontonsa pappiin tai imaamiin.  Tai Koraaniin tai Raamattuun.  Avoimissa sodissakin usein molemmilla puolilla on oman jumalansa - jopa saman jumalan - siunaus!
Ihminen, useimmiten mies, näitä kuitenkin selittää ja tulkitsee.  Todistapa jotenkin, ettei kyseessä ole/on jumalallinen ilmoitus.  Tämän tietäen voin itsekin pohtia.


Jakomielitautinen jumala, yhtaikaa Jahve, Jumala ja Allah.  Paha kolmiyhteisyys!  Vihollinen löydetään aina helpoimmin läheltä.

Ei.  Eikö se olekaan jumala?  Siellähän vilahtaa uskovaisten takana tällä kertaa imaamin parta, joskus paavin mitra.  Oho, tuollahan on Lenin!
Useimmiten joukkoja piiskaa eteenpäin kuitenkin kuningas, kalifi, kaani, presidentti, aikansa Marx.
Vallastahan on kysymys.  Uskonto on mahtava lisämauste, lupa jättää välittämättä ihmisoikeuksistakaan.
Uskonnon voi kätevästi korvata myös sanoilla , jotka loppuvat -ismi.
Olennaista on, että syntyy asetelma me - nuo.  Me olemme oikeassa, vain meillä on oikeus olla.
Hallitsijan pitää saada uskonnon tai aatteen tuki.  Mielipiteenvapauden rajoittaminen ja tyhjän pään täyttäminen yhdellä ainoalla opilla ja toisen opin tuomitsemalla on ohjauskeinona. Valitettavasti demokratiakaan ei takaa, että "me" on toisiin kansoihin nähden oikeassa.  Sitä paitsi demokratia on usein "demokratiaa", esimerkiksi Assad on isäpappa-Assadin kansan puolesta itse valitsema ainoa mahdollinen presidentti.  Mitä on Venäjän demokratia?  Muistetaan tässä yhteydessä myös maailmanpoliisin toimet länsimaisuuden tekemisessä ainoaksi oikeaksi elämänmalliksi tai palestiinalaisten asema.

Aika ristiriita - tai aivan luonnollista, taas kruuna ja klaava: tällä hetkellä Eurooppaan tukeutuu satoja tuhansia, jotka pitävät meitä vääräuskoisina, eivät hyväksy naurettavia ajatuksiamme tasa-arvosta tai edes tapakulttuuriamme.  Kun on hätä, ei voi valita.
Mitkä ovat pakolaisen ajatukset hiljaa itsekseen heidän omista tavoistaan?  Olisiko helpompaa elää esimerkiksi Suomessa suomeksi?  Kyllä, jos heitä on vähän.  Iso joukko luo paineet omiin tapoihin, omaan uskoon.

On ihan helppo sanoa, että uskonto pitää irrottaa hallinnosta.   Vaan toteutapa se! Olisi ihan helppo kieltää koko uskonnot - voisi piristää kummasti uskonelämää...

Ratkaisu on sivistys, jos se lasketaan uskontomuurien taa.  Avain voisi olla naisen vapautuminen ja sitä kautta todellinen demokratia.

-----
Pariisin iskun tavoite?

Jos oli kyse yksittäisestä kostoiskusta esimerkiksi siihen, että Ranska on aktiivinen ISIStä vastaan taistelussa, isku on onnistunut.

Jos oli tarkoitus osoittaa, että kukaan eikä missään ole turvassa terrorismilta, isku onnistui.

Isku onnistui erinomaisesti, mikäli sen tarkoitus oli herättää pelkoa.  Nythän pelkällä puhelinsoitolla, tekstiviestillä, huhun liikkeelle laskemisella saa peruutettua esimerkiksi jalkapallo-ottelun tai voi pakottaa lentokoneen laskeutumaan muualle kuin pitäisi.  Uhkan ei tarvitse edes olla totta, viranomaisten on pakko toimia.  Jo aiemmin on ollut humoristeja, jotka esimerkiksi hauskasti ilmoittavat pommista koulussa.

Jos oli tarkoitus jotenkin pakottaa Ranska tai muukaan länsimaa luopuaan terrorisminvastaisesta taistelusta, isku oli täydellisen epäonnistunut ja nostaa yhä vahvemman halun lopettaa terrorismi.

Jos oli tarkoitus tukea terroristijärjestön rekrytointia, isku onnistui.  Miten helposti turvajärjestelyt ohitettiin!  Kyllä psykopaatteja onnistumaan löytyy.

Jos oli tarkoitus lisätä ristiriitaa uskontojen, ideologioiden ja maailmankatsomusten välillä, isku onnistui.  Seuraava kosto taas kostetaan.

Marraskuu maastossa

On yhä lämmintä, marraskuussa.  Siis aika ohut takki riittää, pinta muistuttaa seitsemänkymmentäluvun enstexiä.  Ja päälle liehumaan oranssi heijastinliivi: hirvestysaika on, mutta myös hämärää ja usvaista tien päällä.
Mopo hakeutuu vanhalle Viipurintielle ja hetihän sitä ollaankin linjan alla Hämmäauteensuon parkkipaikalle vievän tien risteyksessä.   Tähän jätän mopon, sillä olen ajatellut kävellä ensin sen tylsän tieosuuden.  En viitsi mopoa kovalle tienpohjalle jättää, kun tähän mielellään jätetään autojakin, ja on oikein etsittävä seisontatuen alle pitävää pohjaa.

Mäellä, linjan alla on pieni auto.  Ikkunat ovat aivan sumussa.  Autossa on kaksi ihmistä, takapenkillä.  Tulee vaikka mitä mielikuvia, vaikka onkin aamupäivä.  Mihinkäs tästä tieltä oikeastaan väistäisi, vaikka ei häiritä haluaisikaan?  Kävelen auton ohi mahdollisimman äänekkäästi, ja juuri kohdalla ollessani nuori mies avaa oven, kömpii rattiin ja käynnistää.   Lasit huurussa auto saman tien lähtee.

Reunat ja ojanpenkat on niitetty ja samalla on mennyt aikamoisia pensaitakin nurin.  Samaahan tehtiin vuosi sitten "omallakin" metsäautotiellä.  Yrittäjä ei ottanut työstä mitään, mutta sai energiapuuksi kaiken pienpuun tienreunoista.  Hyvä kauppa mielestäni, sillä olihan minulla itselleni oikeaakin raivaamista, ja on.

Tienvarsi on tylsä, mutta kun kulkee, tulee upeita muistoja reitin varrelta mieleen.  Kun tietä ei vielä ollut, tässä kasvoi valtava haapa.  Se oli maamerkki, sitä kohti pienen suon yli, linjan ali, ja kohta olitkin jo korkean, sälöisen kannon luona.  Siinä oli punakylkirastaan pesä.  Reitti vei edelleen punaiselle metallitolpalle, jossa oli telelaitoksen salaperäisiä merkkejä.   Tuolla kalliolla oli joskus huuhkajan pesä, mutta metsätyöt ja tie olivat linnulle liikaa.  Tuon taimikon takana olen nähnyt ilveksen raapiman koivun ja haistellut kissankusta kyllälti, ja hanki kertoi lajinvarmistuksen.  Kun varovasti tulee mäen yli, vastakkaisella mäellä usein on möllöttänyt hirvi.  Nyt on marraskuun masennus, mitään ei näy, ei edes tiainen säkätä.  Ojassa sentään on osmankäämejä.

Kun "mitään" ei ole, pienikin yksityiskohta erottuu.  Ihailen puiden jäkäliä, jotka nyt erottuvat kirkkaina mustanmärissä rungontyvissä.  Ei ole oksassa jäkälää, sormipaisukarvetta, täällä on puhdas ilma.  Ihan tien vieressä on komea naavatupsu oksantyngässä.
Tässä vie oja vesiä tien ali.  Se muistuttaa hyvästä suppilovahveropaikasta alisessa sammalikossa.

Joku, Ympäristötoimi kai, on siivonnut jääkaapinromut ja patjat T-risteyksestä.  Tähän on hyvä jättää mopo tai auto, jos on asiaa vain tähän osaan metsää.  Joskus on, täällä on korvasieniä, kantarelleja, vattuja.  Ja tästä lähdetään todelliselle suppilovahveropaikallekin.  Nyt lähden kuitenkin selvälle polulle.

Joku, jokin on kaivanut muurahaispesään melkein pyöreän kolon.  Ei ainakaan lapsi!  Reikä on korkealla, keskellä, pesä on valtava.  Epäilen palokärkeä, jonka silpomia kantoja täällä on useita.
Ojanylitys on polulla vaikea, sillä  kauniit koivusta tehdyt tikassillat ovat poikki: kuorimaton puu ei lahoamatta kestä kahta vuottakaan.  Poikkean polulta kohtaan, jossa voi harpata yli siihen, missä oli kesäinen kantarellitupas, ja saman tien menen aivan suon laitaan.  Saan vähän voimistella rytöpaikassa.

Tästä oikaisin kerran lapsellisesti yli ja kolusin suossa kainaloita myöten:  piti muka ehtiä juuri tapaamani lapsiryhmän edelle yllättämään heidät.  Taas löytyy punainen rautatolppa.  Olisi kiva kuvitella, että tästä meni maan alla se kuuluisa Kuuma linja tolpalta tolpalle.
Ja ne tämän paikan suppiloiset nököttävät juuri siinä, missä aina ennenkin.  Niitä löytyy yhä, kalpeita, mutkavartisia, mutta varmaan ihan hyviä.

Kiipeän takaisin päin mäelle ja etsin rajakivet.  Lähden linjaa pitkin metsän ja taimikon välistä.  Linjaa? Oli tässä joskus rajalinja, nyt kuusen märät oksat läämivät ja kilpailevat kiusanteossa koivuntaimien oksien kanssa.  Saa myös katsoa tarkasti, mihin astuu.  Matka ei pitkä ole ja pian on upea paikka edessä.

Repeämälaakso oli joskus aika vaikuttava, vaikka se kallioiden väli ei niin pitkä olekaan.  Toinen puoli on jokseenkin pystysuoraa, toinen on loiventunut ja isoja lohkareita on alhaalla,  Aika on pyöristänyt kaiken ja loiventanut rinteitä, mutta tämä olisi silti käymisen arvoinen paikka.
Mutta hukkareissun tein.  Nyt laaksonpohja on vesakoitunut ja pusikoitunut.  Molempia reunoja ei edes erota yhtä aikaa, vaikka puissa ei lehteä olekaan.  Kulkeminen on todella hankalaa: takaisin en lähde, molskin ojan pohjaa pitkin, oja kuivuu vähitellen ja madaltuu kovaksi hirvipoluksi.

Tulen tiheikön ja kuusikon rajalle.  Kuusikon puolella on helppo kulkea, sillä puut ovat kuin sotilaat rivissä.  Aina välissä on pieni ura, vaikutelma on pellon palstoista.  Kaarran vasemmalle, vaikka joudunkin hiukan vaikeammalle alueelle, mutkitellen ja väistellen kulku onnistuu.
Ja osun juuri suunnittelemaani paikkaan, kolmen ojan risteykseen.

Jatkan edelleen vasemmalle ja enkö jo tapaakin tuttuja, siirtolohkareet ovat jo odotelleetkin.  Yksi niistä on punkkari, kun se on kasvattanut imarretupsun otsalleen.

Tässä oli hieno, keloutunut koivu.  pesäkoloja oli kolmessa kerroksessa, ja muutenkin nokan koputtamista piisasi.  Nyt kelo on köllähtänyt viimeiseen lepoonsa siirtolohkareiden viereen.

Kymmenen metriä polulle.  Ja riukusilta ojan yli näkyy jo.  Kalloja kannattaa käydä katsomassa tässä keskikesällä, samalla voi vinkua hyttysistä.  Olen virittänyt köyden ojan yli tueksi sillalla liikkujille; voi silti kastua, sillä kosteaa on vielä sillan jälkeenkin.  Ainakin Aleksandr, 12-vuotias upea poika, otti aikanaan tukea liian ohuesta lepästä ja kaatui juhlallisen hitaasti selälleen suohon.  Sisukas poika, jatkoi muun porukan mukana koko reissun, vaikka olisi hetikin saanut kyydin pois.

Ojan jälkeen on sellainen luonnon kaatama murros, että en viitsi siitä kiipeillä ja ryömiä.  Nousen kalliolle, jolla keväisin kukkii runsaana keväinen linnunherne.  Täältä näkeekin jo vesaikon yli laavulle, mutta laskeudun alas polulle.  Minullahan on tapaaminen jättimäisen katajan kanssa.

Polun vieressä, kahdessa lähimmässä metsäkoneurassa, on keväisin korvasieniä.  Olkoon rauhassa, muualta sai viime keväänä ainakin aivan riittävästi.  Nämä sienet kuitenkin ovat hyviä kertomaan, milloin voisi muualta etsiä.  Kataja seisoo paikallaan.  Se on niin kuusen vieressä, että sitä ei erotakaan, jos ei tiedä.  Se ei ole mitenkään tuuhea tai erityisen säännöllisen muotoinen, mutta se on iso, en taida olla nähnyt korkeampaa.

Laavulla joku katkoo risuja.  Kävelen kenties kymmenen metrin päästä laavun takaa, eikä kaveri näe minua lainkaan.  Risutuli näkyy syttyvän, pyöräilyasuinen mies asettelee oikeita puita.

Pitkospuut ovat liukkaat ja huonokuntoiset.  Suo ei enää tuoksu niin mahtavasti kuin vielä pari viikkoa sitten.  Se on märempi, ja komeat punaisen sävyt ovat lähes kadonneet.  Kohta se jäätyy: on hyvin erikoinen tunne kävellä suolla, jossa sammal kantaa kuin hankiainen, välillä rapsahtaa puhki.
Ja keväällä metsä on jo kauan sula, vasta sitten sammalen eristämä suo sulaa.  Istun hetken, pitäähän korppeja moikata.  Ja sieltähän se - missäs kaveri on?  Mantereella pitkospuiden päässä on hieno Insera-maastopyörä.  Tiedän, millä laavulla tulistelija tuli.

Tien laidan pitkospuut - laiturit - on juuri kunnostettu.

On helppo polku parkkipaikalle ja lätäkköinen ja liukas pikkutie siitä mopolle jäljellä.  Pikkutieltä on paikoin hyvä tähystää suolle, keväisin voi nähdä vaikka kurkitanssia tai haukkoja käkkäröiden nokissa.  Joutsenia ja kuoveja tapaa varmasti, taivaanvuohia paremminkin pitkospuilla tähystäen.  Kiva on aina syksyllä tavata sellaista, mitä kesä kätkee, moikkaan taas toisiaan halaavia koivuja.

Kypärää pukiessa näen taas korppeja.  Ei ole kaverini jäänyt yksin.

Syyllinen!

Aamukahvi, tottakai, joskus jopa ennen pukeutumista.  Toisella kupillisella oli kaverina jo leipääkin, ja päällä kunnon kotimaista kinkkua.  Sanomalehtikin selattiin siinä kiireessä, hedelmiä syödessä.  Jo olikin aika lähteä töihin, mies pani uudet lenkkarinsa jalkaan ja sulki oven takanaan, ennen kuin pani tupakaksi kävellessään autolleen.  Olipa hienoa, että polttoaineeseen oli nykyisin sekoitettu biopolttoainetta!  Kaupunkiin pääsi nykyisin leveää, uutta moottoritietä, eipä tarvinnut ruuhkissa kärvistellä.  Sen kun hurautti uusilla nastarenkaillaan.

Tänään olisi liikuntaa, ja vaikka näin aamulla onkin pakkanen, päivällä pojat saisivat pelata uusilla jalkapalloilla.  Ruokatunniksi lapset saivat kerrankin tilata, mitä halusivat, olisi siis varmaan hampurilaisia tai pitsaa?

-----

Kahvia?  Kahvihan on yksi tunnetuimmista  rahakasveista.  Kahvia viljellään tulojen saamiseksi sen sijaan, että viljeltäisiin ruokaa.  Maan omistaa tavallisesti joku rikas amerikkalainen tai eurooppalainen, viljelymenetelmät ovat suurviljelymenetelmiä, koneistettuja, eli eivät kovin monelle edes työtä tarjoa.  Tee ei juuri parempi olisi, varsinkaan, jos sen tekijä olisi Nestle´, jonka suurimpana syntinä pidän äidinmaidon tilalle hyvin halvalla kehitysmaissa markkinoitua vastiketta.  Yhdistäpä tämä vastike saastuneeseen veteen, ja maailman toiseksi yleisin kuolinsyy onkin siinä.

Pukeutuiko sankarimme johonkin keinokuituiseen vaatteeseen, todennäköisesti.  Siis tuki DuPont-yhtiötä, joka omistaa oikeudet valtavaan keinokuitumäärään, mutta on samalla Coca Colan taustayhtiö.  Tämä puolestaan mm. markkinoi alihintaan juomia kehitysmaihin, ja kun tietty riippuvuus on saavutettu, hinta normaalistetaan.  Fanta-baby on myös tunnettu epäeettisen markkinoinnin tulos: Fantaa väitettiin paremmaksi lapselle kuin äidinmaito, mutta sokeri ei tunnetusti juuri kasvulle ja kehitykselle välttämättömiä aineita sisällä, saati suoja-aineita.  Boikotti tehosi, mutta homma alkoi uudelleen.

Leipää.  Pelto valtaa tilaa, yksipuolistaa kasvillisuutta, estää eliöitten liikkumista.  Todennäköisesti keinolannoitteet ovat jo pilanneet vesistöjä ja myrkyttäneet maan.  Se kinkku taas oli vaatinut 200 kiloa viljaa kasvaakseen yhden kilon, olisihan sen viljankin voinut syödä.  Onneksi ei sentään ollut naudanlihaa, nautakarjahan on varsinainen kasvihuonekaasupommi.  Sikoja kohdellaan - niin, sikamaisesti, sikaa käytetään mm. sotilaslääketieteessä korvaamaan ihmistä, se kun on kudoksiltaan aika samanlainen.  Kotimaisuus on aika hyvä asia, sillä ruoka pitäisi tuottaa lähiruokana.

Sanomalehti on osin uusiopaperia, mutta onko siistaus ollut ympäristöystävällistä?  Neitseellinen kuitu on peräisin kasvatetusta puusta, yksilajisesta metsästä, jonka puusto on samanikäistä.  Tällainen metsä yksipuolistaa myös muut eliölajit, ja on isoina alueina tehokas lajien kulkeutumisen este.  Puupelto?

Hedelmät on ehkä viljelty rahakasvina.  Tai vielä pahempaa, suurviljelijä on ostanut köyhien maan raivanneiden pellot, lannoittanut ne tuottaviksi.  Tulos siirtyy pois maasta.

Onko varmaa, että ne lenkkarit eivät ole lapsityövoimalla tehdyt?  Tai alipalkattujen, ylipitkää päivää tekevien orja- tai siirtotyöläisten tekemät?  Sama koskee tietysti jalkapalloakin.

Tupakka on rahakasvi.  Aikanaan esimerkiksi Zimbabwen tuloista viidesosa kuitenkin tuli tupakasta, milläpä korvaat nekin tulot?  Tupakka on malliesimerkki myös siitä, että tositietoakin tuotteen haitoista on valtavasti, mutta silti sitä käytetään.

Autoon liittyy niin monta harkittavaa asiaa, että muuta ei tähän juttuun mahtuisikaan. Siis tilaa kommenteille?  Puhutaanpa vaikka elämänkaariajattelusta.
Mitä kaikkea vaatiikaan valmistusvaihe? Miten eettistä on esimerkiksi raaka-ainehankinta?  Entä tuotteen toimintavaihe - älä unohda valtavia oheistarpeita, esimerkiksi tiestöä, sairaanhoitoa, polttoainehuoltoa.  Ja entä se loppusijoitus?
Jokaiseen vaiheeseen liittyy valtavasti myös eettistä pohdittavaa, ympäristöriskejä ja suoranaista tuhoa.  Nastarenkaat kuluttavat tietä, aiheuttavat suuren osan katupölystä.  Kumi sisältää monenmoisia haitallisia aineita, ja kumiplantaasi vie tilaa tärkeämältä eli ruoantuotannolta.

Juuri nyt palaa Indonesiassa metsää.  Suuri osa tulipaloista on saanut alkunsa kulotuksesta: on raivattu tilaa öljypalmulle, palmuöljyä taas tarvitaan mm. biopolttoaineisiin.
Kenen maa oikeasti on, on usein epäselvää.  Pienviljelijät pakotetaan muualle, esimerkiksi kaskeamaan uutta peltoa.  Ainutkertaisia suo- ja sademetsäalueita häviää, yksipuolistuu.
Mutta eipä mitään, me täällä pohjoisessa ajamme puhtaammin ja hyvällä omallatunnolla.

Moottoritie saattoi antaa sankarillemme pari minuuttia lisää aikaa.  Tarpeeseen ?  Ainakin se peitti asfaltilla valtavan palan luontoa, vielä enemmän komeissa risteyksissään, toimi rajana ja kulkuesteenä niin kasveille kuin eläimillekin.  Pelkät hulevedet olivat jo ongelma.

Hampurilaisteoria menee suunnilleen tähän tapaan.  On väestöongelma, kaupungeissa työttömyyttä, slummiutumista, ja on myös maalla liikaa tilatonta väkeä.  Valtio lupaa verovapauden määräajaksi sille, joka raivaa tilan sademetsääaluelle, esim. Mato Grossoon.  Tilahan raivataan, sademetsää kaadetaan (aikanaan 80-luvulla noin jalkapallokentällinen/minuutti globaalisti, tahti oli kiihtymässä), kasketaan.
Viljellään, mitä viljellään, tila tuottaa satoa maksimissaan kolme vuotta: sademetsän maaperä on ohut ja vähäravinteinen, sateet huuhtovat senkin vähän.  Tulee lähtö - eipä hätää, tulee iso lihakarjan kasvattaja, maksaa tilasta pilkkahinnan.  Alkaa lannoitus ja rehukasvien viljely, ja kun alfalfa on apilakasvi (sinimailanen), se typpilannoittaa maan ja karja panee vielä paremmaksi.  Peltotilkut yhdistellään raivaamalla sademetsä välistä, tehdään tieverkko.  Köyhät viljelijät ovatkin muuttuneet nyt täysin tuottajasta riippuvaisiksi peoneiksi tai lihajalostustehtaan työläisiksi.  Ja me syömme lihan hampurilaisissamme?  Ja sademetsä kadotettiin ikiajoiksi.  Sama teoria koskee toki myös sokeriruokoviljelmiä, ruoko on nykyään myös tärkeä biopolttoainekasvi.
Toivottavasti pitsa ei ole tonnikalapitsaa?  Vain yksi tonnikalalaji kestää nykykalastuksen, muut hupenevat. Ja samalla kalastetaan mm. delfiinejä.  Ryöstökalastus on eräs pahimpia tahallisia luonnonkatastrofeja.  Itsekin olen saanut ihmetellä Namibian rannikolla venäläisiä ja japanilaisia kalatehtaita.  Jos kala edes menisi ihmisravinnoksi, mutta kun se menee esimerkiksi rehuksi tai lannoitteiksi!

-----

Hengästyttää!  Sankarimme elämä olisi mahdotonta, jos hän joka ikisessä elämänvaiheessa suorittaisi jonkinlaisen pohdiskelun ja valinnan.  Eikä tietoa ole valinnan pohjaksi, sen sijaan on kyllä tarpeita luovaa markkinointia.   Tietoa on myös toisenlaisista mahdollisuuksista, esimerkiksi on tekniikkausko, jonka mukaan tekniikan aiheuttamat ongelmat voidaan ratkaista tekniikalla.
Helpointa on olla tietämättä mitään, voi nautiskella maailman juuri minulle ja vain minulle tarkoittamista eduista.  Tavallinen mies, ei hyvä tai paha?   Sankarimme loppupäivä on ihan yhtä tylsä kuin alkukin, mutta täynnään ansoja, joihin tietämättään pudota.

Kuva:  Aikanaan maton pesu oli ihan hyväksyttävää järvessä.  Sitten keksittiin fosfaattien vaarallisuus, mutta mäntysuopa oli yhä hyväksyttävää.  Nyt pesu sallitaan vain kuivalla maalla.
Esimerkki on oikea kuvaamaan, että ei ihminen tarkoittaen luontoa usein tuhoa, mutta tietoa puuttuu.

Tasapuolisuuslaki yhteiskuntasopimuksen tueksi

§ 1     Yhtiö ei saa jakaa osinkoja, mikäli se on kuluvana toimintavuonna aloittanut tai jatkanut YT-neuvotteluja.

§ 2     Osinkoa ei myöskään saa jakaa, mikäli yhtiö on tuloskauden aikana lomauttanut tai irtisanonut
tai siirtänyt toimintoja ulkomaille tuotannollis-taloudellisiin syihin vedoten

§ 3     Johdon bonuksista ja optioista luovutaan viiden vuoden kuluessa kokonaan.  Jos jaettavaa on, se käytetään työolojen kehittämiseen, koko henkilöstön palkkaukseen ja tuotekehitykseen.

§ 4     Optio- ja bonusjärjestelyjä ei saa tehdä, mikäli yhtiö tuottaa tappiota tai on aloittanut YT- neuvottelut, lomauttanut tai irtisanonut henkilöstöä tuotannollisiin tai taloudellisiin syihin vedoten edun muodostumiskautena.

§ 5     Mikäli työntekijöiden palkkausta alennetaan, operatiivisen johdon palkkausta alennetaan
vastaavasti.

§ 6     Mikäli työntekijän palkkausta alennetaan, osinkoa alennetaan vastaavasti.

§ 7     Yhtiöllä on yhteiskuntavastuu.  Osakeyhtiölaista kumotaan tällä lailla pykälä, jonka mukaan yhtiön tärkein tehtävä on tuottaa suurinta mahdollista voittoa osakkaille.

§ 8     Mikäli paikallisesti sovitaan palkoista ja työehdoista, pohjana on yleissitova alan sopimus.  Liittoihin kuulumattomista ei saa muodostaa halpatyövoimaluokkaa.

§ 9     Maahanmuuttajista tai siirtotyöläisistä ei saa muodostaa halpatyövoimaa, vaan on  noudatettava suomalaista palkkatasoa, työehtoja ja - olosuhteita.

§ 10   Vastikkeellinen sosiaali- ja työttömyysturva kielletään ihmisarvoa alentavana ja matalapalkkaisuutta muodostavina.  Mikäli työtä on tarjolla, se tarjotaan normaalina  työnä.

§ 11   Mikäli positiivista tulosta tuottava yhtiö siirtää toimintojaan ulkomaille saavuttaakseen vielä suuremman voiton, kaikki sen saamat avustukset ja tuet peritään takaisin. Uusia tukia myönnetään vain kotimaassa tapahtuvaan toimintaan.

§ 12   Kaikki ansiomerkit, ritarikuntien jäsenyydet, kunniamerkit ja arvonimet peruutetaan niiltä, jotka tätä lakia rikkovat.  Uusia ei myönnetä tätä lakia rikkoneille.

Haravalla

Olipa kerran, silloin 70-luvulla, puhelinlinjoja ihan avojohtoina, tolpissa kadun laidassa.
Olipa myös sähkökaapeli ilmajohtona, ei maahan kaivettuna, oli jopa meidän seinästä naapurin seinään, mistä syystä saimme helpotusta liittymämaksuihin.
Avojohto tarkoitti, että kadun reunan ja solan vaahterat piti joka kevät karsia niin, että johdot eivät vaurioidu.  Latvat pois siis, jotkin isommat oksatkin.

Syksyllä 1981 Kesämäen kodin pihalla versoi tammenterho.  Appiukko pani sen ruukkuun ja se istutettiin Tykin kotipihalle,  Ja tammi on nyt oikea, iso puu.  Siitä putoaa hyvin myöhään kivikovia lehtiä, tavallisesti jopa pystyyn hangelle.  Olisipa kiva saada haravoida ne samaan aikaan kuin muutkin lehdet!

I985 rakentelin autokatosta (ja kuuria).  Yhden vaahteran jouduin kaivamaan jopa pois, haravointi helpotti.  Mutta kun avojohdoista oli luovuttu, kaikki muut vaahterat alkoivat olla valtavia, monihaaraisia.  Tammi kasvoi, koivu karisti suuren osan lehdistään meidän iloksemme, vaikka olikin juuri ja juuri naapurin puolella.  Koivua oli yli kasikymppinen Katri yrittänyt kaataakin - tuskin naarmua runkoon sai, onneksi, puu olisi rojahtanut jomman kumman talon päälle.  Katrin ajatus oli kaunis, meillä kun oli niin paljon vaivaa koivusta...  Siis kotikoivusta, Tykin komeimmasta puusta?

Aluksi istuttelin orapihlaja-aitaa.  Mutta sitten saimme - jouduimme hymyillen ottamaan - japanintatartaimia.  Ne syövät vähitellen koko aidan, ja tarkkana saa olla, että ne eivät ryömi koko nurmialalle.  Niissä on valtavat lehdet, lisäksi ne on kokonaan, ruo´ot, katkottava ja vietävä kaatopaikalle pois talven tieltä.

Kadun puolelle olen saanut kasvamaan oikein kivan sireeniaidan.  Sepä myös pihtaa lehtien pudottamisen kanssa ja pudottaa joko lumelle tai siistille pihalle ikävännäköiseksi roskaksi.
Jotkin omenapuut viivyttelevät myös.  Useimmiten olen jättänyt viimeisen haravoinnin tekemättä ja hurauttanut ruohonleikkurilla lehdet silpuiksi

Kuva:  mahtaakohan tuuli tunnustaa tätä rajaa meidän ja naapurin katuosuuksien välillä?


Torsopuu ei mikään soma ollut katsoa. Mutta syksyllä siitä ymmärsi olla kiitollinen.  Nyt vaahtera täyttää pihan nenäliinoilla.  Ne on otettava päivittäin pois, sillä kompostiin ei kerta kaikkiaan mahdu, jos kasa ei saa painua aina välillä.  Olen yrittänyt pitää systeeminä 2 : 5 eli kaksi kottikärryllistä kompostiin ja 5 peräkärriin poisvietäväksi.  Kasa (kuvassa takana) alkaa olla taas liian iso, ja suurin vaahtera vasta aloittelee...

Ja aina tuulee.  Eli haravointikasat on nopeasti korjattava, tai teet suuren osan työstä uudestaan.
Peräkärry  on myös usein työajossa, eli välivarasto pöllyää pihalla lehtiä ympäriinsä.
Tuuli kasaa naapurin haravoimattomat lehdet ilokseni, eikä tuuli tunnusta tontin rajoja saati kadun keskilinjaa rajaksi.

Peräkärryyn mahtuu, kun tamppaa.  Minulla on jalkojen alla retkipöytä, muovilevy, ja kuorman pinta laskee.  Toistaiseksi olen vienyt kaksi kuormaa, kolmas on pihalla kasana.  Lisäksi on ruokokasat ja ruusunvarret ja omenapuun ja tammen oksia.
Kärryn tyhjentäminen se onkin kivaa, jos kaatopaikalle sattuu parikin punaniskaukkoa jupisemaan, että he kyllä saavat ajaa kyljittäin, ei ole pakko peruuttaa läjään kiinni.  Mitäs se haittaa, että yksi auto-kärrypari vie niin ainakin kolmen auton tilan - kai se haittaa, kun tosiaan niska punoittaa ja selvästi ukot tietävät tehneensä hölmöjä tai oikeastaan olevansa vielä huonompia peräkärryn peruuttajia kuin minä.

Jos en olisi joutilas eläkeukko, minun olisi pakko käydä murisemassa naapurille ja pidettävä peräkärry vain kotikäytössä.  Mutta kun en ole.   Minä voin siis nauttia oikeastaan aika mukavasta ja kevyestä hommasta.  Ei ole tässä vaiheessa pakko olla viimeisen tarkkakaan, kunhan saa mahdollisimman paljon kuormaan ja pois.

Kuva: Vielä ei ole kiirettä raapia hankalia paikkoja, kuten välejä tai pensasaidan juurta.

Tavataan ensi kesänä

Jätänkö auton pihaan?  Ei, tuossa on kaivinkone, mihin se on liikkumassa.  Ja miltä näyttää ylimääräinen auto peräkärreineen tässä kauniissa pihassa, tukkimassa tienhaaran toisen Y-sakaran.
Ajan siis metsätielle.

Tieura on selvä, olenhan tästä ajellut.  Mutta keskelle tietä on kasvanut vattua ja ohdaketta, ja hei, nyt alkaa olla jo metristä lepänversoakin.  Taisi olla virhe lähteä tälle tielle sittenkin, no, mennään kääntymään Kylkisniitylle ja palataan sitten tähän, mistä ajattelin puikahtaa metsään.  Ensi keväänä aloitan tien aukiraivaamisella, taas.

Auto ei ihan mahdu tekemään U-käännöstä niityn kuivassa kohdassa.  Pitää hiukan peruuttaa, mutta on varottava, ettei peräkärri mene aivan linkkuun.  Pakki päälle - toinen etupyörä alkaa sutia, rapa roiskuu!  Kova pohja onkin ollut ohutta jäätä, jolla rengas luistaa ja vähitellen uppoaa viitisen senttiä, ihan vieressä katsoessa.
Hätäkös tässä, takamatto etupyörän alle ja uusi yritys: matto pyörähtää pyöräkoteloon, auto liikkuu 10 cm eteenpäin, ei taakse.

Risuja alle, hiekkaa kauempana olevasta kasasta alle.  Jostakin on vasemman etupyörän taakse kasvanut sammalturpeinen ja jäinen mäki, se veistellään puukolla pois.  Hi-taas-ti taakse, auto liikkuu sen 10 cm.  Toinenkin matto, toisen etupyörän alle, hiekkaa matolle, Mikko työntämään.  Jo lähti.  Voi missä siivossa olivat matot ja auton oikea kylki - onneksi kotimatka olisi pimeällä.  Ja yli puoli tuntia turhaa työtä!

Kärry kiinni ja purolle maton pesuun.  Miten kuten, ja märät matot konttiin kumimatolle, ei sisään.  Puro ei ole kuin lirinää, kun kevällä se on koski.

No pääsimme sentään metsään.  Tänään ei tehdä töitä, tänään vaellellaan ja arvioidaan seuraavan kesän töitä.  Hyvä alku: tähän istutin noin 10 vuotta sitten kuusia ja kasvu on vauhdissa, mitään vesaikkoa ei ole missään.  Jatkamme pienen mäen yli, mahtava haapa ja parikymmentä muutakin jättöpuuta toivottavat tervetulleeksi: - Eipä ole nähty vuosiin, kiva kun tulit!

Tällä lohkolla unohdin juomisen tärkeyden ja olin simahtaa metsään silloin istutuspuuhissani.  Ei 1,5 litraa riitä hellepäivänä!

Löytyihän sitä työtä.  Mäen jälkeen kuuset ovat vain puolet ennen mäkeä olleista.  Lepät, jotka jo joku vuosi sitten lähes kaikki raivasin, ovat vallanneet taimikon.  Rungot ovat sillä rajalla, menevätkö ne enää raivaussahalla vai pitääkö ottaa ketjusaha.  Tässä on reilun työpäivä verran urakkaa kohtuuhelpossa maastossa.  Jatkamme puron yli toissakesän raivauksille ihmettelemään rakkamaastoa, avokallioita ja ainakin minä tunsin suurta helpotusta pelastettuani tuon metsälön pusikoitumiselta, kitumännyiltä, hirvensyömiltä haavanvesoilta.  Kasvua on, hyvää mieltä kuitenkin vähentää todella rankan maaston läpi puskeminen metsätielle takaisin.

Ajamme isojen teiden kautta Kylkisen puolelle.  Olen kääntyä moottoritielle.  Onneksi Mikko "herättää", on ajettava seuraavaa tietä, muuten kääntöpaikkaa saisi etsiä Kanavuoresta, noin 30 kilometrin päästä...  Löytyyhän se tie ja pääsemme viimekertaiselle työmaalle.  Mikko käy tulia laatimaan ja minä aloittelen ainoaa suunnittelemaamme työtä, kuorman lastausta, halkoja on ehkä 0,8 kuutiometriä eli ihan hyvä kärryllinen.

Lavamaasturi tulla ronkottaa paikalle, pysähtyy.  Lasi kiiltää, kuka siiinä on?  Mies ei oikein taivu aukaisemaan ikkunaa, kierrän auton ja kuskinpuoleinen ikkuna aukeaa.  Jukka L.!  Mies, jonka kanssa olen hyvin paljon hoitanut metsäasioitamme, jolta olen saanut työohjeita, työvälineitä lainaksi. Mies, jonka avulla on hoidettu lainat ja metsäkaupat, joka on tehnyt hölmön kaupunkilaisen eteen paljon yli virkatöidensä.  Ja vielä mukava mies.
Nyt tämä eläkeläinen valitti selkäänsä eikä pääse metsään.  Ammattilainen, joka vielä harrasti luonnossa liikkumista.  Olipa kiva nähdä.  Hän oli matkalla katsomaan metsäautotien päähän tullutta uutta 0.8 km:n osuutta.

Makkaraa, sämpylää, kahvia, hedelmämehua tulilla.   Ja vuorelle.  Kello on jo niin paljon, että on kuin pieni kiire, oikaisemme siis suoraan tontin vasemmalle takakulmalle.  On puolukkaa, on julmasti.  Mutta kanerva valtaa yhä enemmäna alaa ja kulku on hankalaa, kun se peittää kolot ja juurakot.  Vuoren laki on ylitiheää männikkötaimikkoa, syntynyt luonnonsiemennyksellä, istuttelematta ennen vuotta 1996, jolloin kaadettiin siemenasennossa ollet komeat puut.
Mänty on helpompi raivata kuin vesaikko, onneksi, sillä tämän alueen (6.5 ha) raivuun metsänhoitoyhdistys on kaavaillut ensi kesälle.  Mikäpäs siinä, kunhan saa kilut ja kalut ja eväät vuorelle.

Kiertelemme, kuljemme vuoren jyrkännereunaa.  Moikka, Päijänne! Käymme katsomassa rauhoitetun jyrkännemetsäsirpaleen.  Oikaisemme kohti laen kosteikkoa.  Sepä on melko kuivaa, samanlaista ylitiheää kuin muuallakin.

Mitäs se kello on?  On väähän kiire.  Hämärässä ei täältä ole turvallista tulla alas, varsinkaan kun ei ole lainkaan varmaa, että polun pää löytyy.  Eikä löydykään, samanlaista kuusikon rintaa riittää satoja metrejä.  Lähdemme jostakin aika selkeästä kohdasta menemään.

Olenhan minä rinteellä liikkunut.  Ja nyt ei ollut työkaluja, oli kunnon maastokengät, alashan tullaan mistä vain!  Eipä tulla.
On rakkaa kuin tunturien pohjoisreunoilla.  On jyrkänteitä ja luohikkoja.  Paikoin jalka uppoaa sammalen läpi arvaamattomiin kivenkoloihin.

Melkoista siksakkia alas tullaan.  Ihan lopussa vasta alamme nähdä tutut paikat, silloin olemme noin 50 m polulta.  Mutta tuosta suoraan, ei enää mihinkään - ja vaikka tie näkyy, sinne on todella monta mutkaa vielä tehtävä.

Auto hörähti tyytyväisenä käyntiin.  Oikeaan kylkeen kuivunut kura ei silmää miellyttänyt ja Mikko arveli, että kannattaisi ajaa kirkonkylän huoltsikalle ämpäriä ja harjaa käyttämään.  Mutta kun minä olin lastalla vetänyt ikkunan suhteellisen kirkkaaksi, ajoin saman tien Läsäkoskelle perinteisille matkakahveille.  Ja vielä pysähdyimme Mikkelin ABC:llä haukkapalalle, ennen kuin ajoimme kotiin.

Saunan jälkeen ja hedelmäsalaatti nenän edessä kyllä oli oikein hyvä olo, oikealla tavalla uupuneena.  Seuraavana kesänä on työmaa hyvin selkeä, jollain lailla helppokin, kunhan ylös pääsee.
Ja sitä seuraava kesä näyttääkin sitten jo huikeaa kasvua, jos saan tilaa taimikkoon.  Ensi kesänä saan sanoa, että joka lohkolla on minun raivausjälkeäni näkyvissä (41,3 ha), joissain paikoissa moneen kertaan.

Lapsi on vain kuluerä?

Maaseudun nainen.  Emäntä, vanhaemäntä, siinähän nuo lapset menivät muun touhun mukana, pyörivät jaloissa, oppivat pikku askareita.  No, mentävä oli, oliko niitä tarhoja edes kirkonkylillä saati kotikylällä?
Ja perinne jäi, Maalaisliitto ei päivähoitoa juuri kannattanut, Keskustakaan ei juuri tärkeyttä tajunnut.
Ja työväenpuolueet ja yrittäjät ymmärsivät pitkälti väärin: päivähoidon päätarkoitus oli muka mahdollistaa molempien  puolisoiden työssäkäynti, kun oikeastaan se on palvelu lapselle ja varhaiskasvatusta.
Oikeisto ei taas ole aina nähnyt tarvetta, kun on varaa järjestää hoito muutenkin.
Ongelma on aina ollut myös se, että puolet porukasta on miehenjuntturoita.  Useat päättäjämiehet ovat olleet ja ovat vieläkin sitä mieltä, että lapsenhoito tai kasvatus eivät ole "oikeaa" työtä, siitäkään huolimatta, että useimmat ovat nykyään yksin vastuussa silloin tällöin lastensa hoidosta jossakin elämänsä vaiheessa ja huomaavat lastenhoidon valtavan sitovuuden ja vastuun.

Kunnallinen päivähoito on vaikka mitä muutakin kuin tarha.  On avointa päiväkotia, perhepäivähoitoa, vaikka mitä.  Kotihoitokin voi olla laadukasta, eikä useimmista yksityisistä paäiväkodeistakaan ole pahaa sanottavaa.   Mutta useimmiten kunnallinen voidaan lukea samoin kuin kunnOllinen, ammattilaiset tekevät laatua, valvotusti - vaikka kehittäminen onkin niukkuuden aiheuttamien vaurioiden vähentämistä.  Olin sosiaali- ja terveyslautakunnassa aikanaan torjumassa päivähoidon palveluseteliä, suurimpana syynä juuri palvelun ammattitaitoisuus, "takuuvarmuus".  Jospa sekin raha olisi käytetty päiväkotien toimintaan, esimerkiksi sijaisten palkkaamiseen!

Kyllä, oikeaa laatua on etsitty.  Ammattitaitoa on kehitetty, seurantajärjestelmiä on käytössä.  Lapsista tiedetään enemmän kuin koskaan, päivähoidon ihmiset ovat valmiimpia kohtaamaan ongelmat. Päivähoito katsotaan osaksi kokonaisuutta nimeltä lapsen kehitys.  Olen saanut olla mukana useassa seminaarissa ja työporukassa, jotka suunnittelevat lasten ja nuorten hyvinvointia. Paljon on toteutettu, vielä enemmän jäänyt toiveiksi.  Samalla kun tehdään yhä laadukkaampaa, toisaalla tehdään kaikki uuden hyvän mitätöimiseksi.  Pätevyysvaatimuksia lasketaan, ryhmäkokoja suurennetaan, virkoja jätetään täyttämättä.  Alalla toimivien, siis asiantuntijoiden, suut jopa sidotaan, heidänhän kuuluu toteuttaa virkavastuulla!  Hyvät projektit, opetussuunitelmatkin ovat paperia, jos toteuttamiseen ei ole ihmisiä, tiloja, ympäristöä.
Jopa tilat jäävät ahtaiksi lapsimäärän lisääntyessä, mutta aikaa/lapsi, niiden tekevien käsien ja rakastavien sylien määrä, kasvattavan aikuisen puute ovat ne ongelmat.

Lastentarha, suora käännös, kaunis sana.  Mutta tarha tuntuu tarkemmin ajatellen vain hoitopainotteiselta paikalta.  Pitää vaihtaa vaipat ja ruokkia - olisikohan jotakin johtoajatuksesta jäänyt pois!
70- luvulla, kun päivähoitolaki oli uutta, tuli tarhalle maalta juuri koulunsa lopettanut tyttö äitinsä kanssa.
- Olisiko teillä sellaista pihallaseisojan paikkaa tälle meidän tytölle?
No johtaja selittämään: - Kyllähän meillä.  Käy nyt ensiksi lukio ja sitten menet lastentarhaopettajaseminaariin tai yliopistoon.  Tule sitten takaisin!
Olisiko ollut säilytyspaikka mielikuvana.  Varhaiskasvatuksesta ei ollut tietoa, eikä muistakaan tarhan tehtävistä.  Nyt on tietoa - onko päättäjällä asennetta?

Hallitus (Eesti keeles se on home!) aikoo lisätä lapsiryhmän kokoa.  Muistatteko hölmöläissadun halkokuormasta? - Kun tuon jaksat, jaksat tämänkin.  Kunnes kuorma ei heilahtanutkaan.
Suora heikennys, kun tiedetään, että oikea ryhmäkoko olisi noin ikävuodet + 2.  Hallitus tahtoo pois subjektiivisen päivähoito-oikeuden perheiltä, joissa toinen vanhempi on kotona.  Siis työtön ottakoon lapsen mukaansa työnhakuun ja opiskelija luennolle?  Ryhmäytymisestä tai kasvatuksesta, suoranaisesta oppimisestakaan ei ole siis väliä. Leikkikö lapsi, laulaako, saako satunsa, päiväunensa, iänmukaiset tarpeensa?  Kenties... Tässä ehdotuksessa näkyy bisnesmiehen ajatus siitä, että päivähoito on palvelu aikuisille, kun sen pitää olla palvelu lapselle.

 Edelleen olen vahvasti sitä mieltä, että kaikissa lasta suoraan tai epäsuorasti koskevissa päätöksissä tulee tehdä lapsivaikutusten arviointi.  Enkä ole yksin: tästä on mm. YK lapsenoikeuksien totetumista seuratessaan toistuvasti muistuttanut, Suomessa otetaan liian vähän huomioon päätöstenteon vaikutus lapseen.

Kuva:  Veikko-ukki, kelpo kasvattaja ja päivähoitaja.   Mutta tarhaankin lapset pääsivät.

Metsä on meille kallis asia

Ystäväni lähti Näätämöön pilkkimään nieriää.  Toi kotiin sillä kertaa seitsemän (7)  pienen sivakkaa.  Taisi tulla kaloille hintaa?  Mutta oliko kala edes pääasia, ukkoporukalla.  Isäni sanoisi: - Aina se kotiolot voittaa.
Tuo johdantona.  Minun halkoni ovat vähän samanlaisia.  Taitaa olla kallista puuta se, mikä Toivakasta asti rahdataan - ei puoliksikaan niin kallista kuin se puu, joka raivatessa jää metsään makaamaan, mitenkään hyödyntämättä.
Niin, ajetaanhan sitä muutenkin, esimerkiksi Helsinkiin useinkin, hintaa kysymättä.

Aamu ei tiennyt, roiskisiko vettä vai kokeilisiko pilvipoutaa.  No siis molempia: Lappeenrannasta Mikkeliin oli kuiva keli, ja Mikkelissä, juuri siinä hirmuisen tietyön nurkilla,  sai  kunnon  sadekuuron.  Sade lakkasi sopivasti ennen Kangasniemeä, jossa perinteisesti käyn juomassa kahvit.
Pitää olla munkkirinkeli.  Kerran ei ollut, ja vaikka käyn vain noin viisi kertaa vuodessa siinä kahvilla,  eräs kassarouva muistaa nyt aina sanoa, että nyt niitä munkkeja on.

Toivakan kirkolla K-kaupasta vähän makkaraa ja mineraalivettä mukaan, ja johan alkaa viimeinen etappi Kylkisvuoren metsäautotielle.  Vaihdoin vaatteet, kypärä, turvasaappaat ja metsurinhousut pitää olla.
Lastasin taskuun terän kiristystä varten avaimen, tankkasin sahan, täytin teräöljysäiliön ja menoksi!

Vuorelle vie koneura.  Metsäkone kulkee aivan uskomattomissa paikoissa, ruhjoo arven rinteeseen  yli kymmeneksi vuodeksi.  Olin sille polun raivannut jo parikin kertaa, joten oli muka helppo kavuta ylös.  Muka!  Parissakin kohtaa on liukasta kiveä.  Omat raivausrankani ovat poikittain polulla.  Rinne on uuvuttavan jyrkkä, eivätkä saha ja raskaat kamppeet mitenkään auta kiipeämistä.  Mutta alarinteeltä on turha etsiä leppää tai koivunrankaa moneen vuoteen, siis puoliväliin.

Ja saha laulamaan.  Olin valmiiksi katsonut, mihin kannattaa mennä, että olisi polku edes kohtuullisen lähellä.  Olin jättänyt pystyyn tarkoituksella aika vauraita leppiä ja monirunkoisen koivun kehnompiakin runkoja.  Sahaa ei pidä tuossa mukerikossa ja jyrkässä rinteessä edes käynnistää, ellei jalansija ole varma, saati sahata runkoja.  Eikä käyvää sahaa saa sormi liipasimella kuljettaa, ei, takaperin ja turvakahvasta, kiitos!

Kaatokolo ja sahaus vastaan.  Helppoahan se.  Helppoa? Pitää varmistaa pakosuunta puun kaatuessa, puu voi olla valmiiksi väärään suuntaan kallellaan.  Terä jää jumiin, jos runko kallistuukin väärään suuntaan, tai saat puun päähäsi ainakin silloin, kun ei ole kypärä päässä.
Kaato ei saa jäädä konkelolle.  Eli on oikeasti katsottava suunta.

Nurin menivät.  Pätkin rungot noin viiden halon mittaisiksi pätkiksi, ne vielä jotenkin jaksaa, tuoreet, painavat puut, kuljettaa.  Kasasin pätkät heti yhteen pinoon, olen nimittäin joskus etsinyt turhaan samannäköisistä paikoista pätkiäni.  Tulihan noita viitisenkymmentä pätkää.  Vain kerran piti terää kiristää, onneksi huomasin, sillä irti lentävä ketju vaurioituu helposti pilalle.

Niin, voisihan jättää rungot metsään ristikolle kuivumaan, olisi rahti huomattavasti kevyempi.
Mutta kun kokemuksesta tiedän, että saha suhahtaa kuin voihin tuoreeseen puuhun ja kevyt isku sen tuoreen halkaisee, olin jo etukäteen päättänyt rahdata kaiken alas ja pilkkoa saman tien.
Ensimmäiseksi kannoin sahan polulle, ettei se, vihreä, häviä.

Ja sitten alkoi skottien kansallisurheilu, hirrensyöksy.  Noin viiden metrin heittoja, kevyemmät puut lensivät enemmäkin.  Aina välillä otettiin luku, sillä puut kimmahtelevat vaikka mihin.  Ja niin kaikki puut päätyivät polulle.

Tässä vaiheessa oli pakko mennä juomaan.  Otin sahan toiseen käteen ja yhden puun toiseen ja vaeltelin alas.  Polulta autolle oli maailman pisin sata metriä, jano oli kova.
Ja, niin kuin ennenkin, nälkää ei rankan työn aikana tunne.  Ja alkoi sataa, istuin tyhjä panttina jonkin aikaa.

Tuoremuhu maistui.  Nostin kirvespölkyn pöydäksi ja aloin kahvitella (termos), ja kun eka suupalan oli voileipää ottanut, oli jo nälkäkin, meni kaksi leipää saman tien.  Autoradio kommentoi jatkuvasti pääministerin puhetta, jossa hän puhui paljon sanomatta mitään (uutta).

Otin mineraalivesipullon sahan tilalle ylös vuorelle, vaihdoin kypärän hatuksi ja kiipesin ylös.  Heittelin kaikki puut alamäkeen, yksi kerrallaan.  Juomataukoja pidin usein, homma on rankkaa.
Aina väliin joku ranka eksyi polulta, haettiin, ja matka jatkui.  Ja viimein kaikki puut olivat polun alla, metsäautotien penkalla.  Ansaitsin tässä kohdassa suolapähkinöitä ja pitkän ryypyn vissyä.

Hain nokkakärryn.  Juuri tämänmittaisille puille se on sopiva rahtiväline.  Ensi kerralla mustan myös tarkistaa ilmanpaineet, on vielä mukavampi rahdata, nyt oli oikea pyörä vähän löysä.
Kuusi tai kahdeksan puuta kerrallaan, mitäs sitä huhkimaan tai kärryä särkemään!
Ja niin ensimmäiset 16 puuta olivat perillä.  Ja taas alkoi sataa, onneksi sade kesti vain vartin.

Ja kuulosuojaimet  päähän, viiltosuojatut hanskat käteen ja saha potpottamaan!  Kun ei paljon tavaraa ollut, esim. raivaussahaa tai leirikamppeita, mukaan oli mahtunut kunnollinen sahapukki.  Oli myös kirvespölli.  Kokemus on osittanut, että työ on sata helpompaa kunnon varusteilla.  Varsinkin viimeinen sahaus maavaralla on vaarallinen, pyöreä puu  pyöreän päällä vielä vaarallisempaa.
Nopeasti surahtivat poikki halkomittaansa kaikki pätkät.  Teen lyhyttä, on paljon mukavampi laittaa takkaan.
Kilkutin pätkät klapeiksi saman tien, heittelin kaikki suoraan pinopaikalle.

Pientä taukoa oli ihan pakko pitää.  Pullo kädessä kävelin katselemassa nuotionreunakiviä ja juttelemassa korpin kanssa.  Ja sitten kärräsin loput puut sahattaviksi, ja taas metsä raikui.  Vuori heijastaa aika metelin kylälle, anteeksi.
Sahapukin alla tuli ahdasta.  Tässäkin on vaaran paikka, jos puu ei ole kunnolla ja pyörähtää kun ei mahdu kunnolla pukille.  Piti siis vähän heitellä välillä pätkiä pöllin viereen.
Hirvikärpäset pitivät seuraa, jopa paidan alla käveli joku.  Ja huomasin, että tarkenee ilman paitaakin.

Ja taas pääsin kilkuttamaan.  Alkoi maistua jo puulta.  Onneksi pilkottua oli jo niin paljon, että pölli alkoi olla ahtaalla, joten aloin latoa pinoja vakiopaikoilleen.  Tässä kohdassa on joskus joku vienyt yli puoli pinoa, toisen kerran pino oli malliksi ladottu uudelleen (tapasin latojan myöhemmin), kuoripuoli päällepäin ja kunnon ristikot päissä, kunnon tukipuut juntattuina pystyssä pitämään.
Nyt on tarkoitus tuoda puut kotiin kuivumaan, pino saa olla millainen vain, kunhan pystyssä pysyy.
Siis kaksi rinnakkain ja kate päälle kivillä ankkuroituna, oli suunnitelmana.

No ryyppyä aina välillä!  Joskus olen unohtanut istutushommissa juoda tarpeeksi, ja väsy yllätti.  Nyt ei, pilkkoessa, se on kivaa hommaa, kun on tuoretta puuta, mutta juoda pitää.
Puut kilahtivat palasiksi ilman voimaa ja rytmi säilyi ihan hyvänä.

Ennen pinoamisen alkamista tein tulet ja asetuin makkaranpaistoon ja juomaan viimeiset kahvit.  Mutta tuli kiire siirtää pöytää (pölliä) ja jakkaraa, kun tietä jyristeli lavettiauto kyydissään iso kaivinkone.  Jossain tehdään ojaa tai tietä.  Auto häipyi kuuluvista jonnekin kohti metsätien päätesilmukkaa.

Kaksi makkaraa riitti.  Jos mitään lisää olisin syönyt, en olisi jaksanut tehdä mitään.  Mutta toinen puolentoista litran vissypullo piti avata.  Ja sitten alkoi pino syntyä, tanakka siitä tulikin.
Kun on metsää ja avaruutta, kaksoispino on todella pienen näköinen.  Mutta ladopa puut kuurin seinustalle, tiedät, että niitä on paljon.  Liekö kärrykuormakaan laillinen?
Ja peitteet päälle.  Kiviä löytyy ojasta.  On ihmeellistä, mihin ne entiset aina häviävät, ihan samoin käy nuotion reunakiville.  Aina.

Nyt oli urakka tehty.  Kuka sanoikaan: - Työ tehty on, ma pääsin voittajaksi! (olisiko joku Vänrikki Stoolin tarinoista?) Siltä tuntui, ihan hyvä on olla oikealla tavalla väsynyt.
Olin ansainnut vapaata vaeltelua, metsäretken.  No mihinkäs menisin?  No tietysti polulle ja ylös vuorta!  Vaihdoin kevyemmät kamppeet ja lippiksen, ja kiipesin taas ylös.  Ilokseni jäljellä on tämän vuoden raivauksesta enää kapea suikale.

Joskohan Mikko lähtee kaveriksi?