Juhannus

Olipa kerran ihminen, joka todella muisteli Huutavan ääntä korvessa, edelläkävijää, parannusta vaativaa, Jeesuksen kastajaa, teloitettua. Johannes, Hannes, Hannu, Juha, Juhani, Jussi jne.

Nyt ollaan rannassa, hyvien ystävien seurassa. Kun karnevaaliaikaan paleltaa, otetaan kesällä ilo - ilo? - irti korkojen kanssa. Niin, otetaan.

Meille on tullut tavaksi olla ystävien seurassa, rentoutua täydellisesti, saunoa. Ja syödä hyvin. Hyvin on syötävä tietysti muutenkin, mutta kun 38 vuotta sitten sain viimeisen kerran tahtoa jotakin ja hääateriamme oli chateaubriand, päällä etikakanttarelleja, se velvoittaa.

"Alkeellisissa mökkioloissa" se ateria tietysti on vaatimaton mökkiateria.
Oli kylmää alkupalaa, tällä kertaa ruisleipänappien päälle aseteltua piparjuuri-
kylmäsavulohirullaa. Hyvää salaattia seurasi. Ja pienen tauon jälkeen oli korvasienikeittoa. Ja jälleen vähän seurustelua, jotta jaksoimme siirtyä uusiin perunoihin Motte-voilla, aikamoisiin marmoroituihin pihveihin maustevoilla.
Vaatimattoman aterian kruunasi tietenkin kepeä jälkiruoka, raparperikeitto.

Johan tuosta köyhistelystä selvittyä sielu vaatikin kunnon mansikkakakkua, mustikkapiirakkaa ja seuraavan päivän "vaatimattoman" kuhafileeaterian.
Ja vähän ruokiin sopivia viinejä, totta kai, ja juustoja herkkusuille.
Sunnuntaina söimme ns. jätteitä, eli edellisistä mökkivaatimattomuuksista luonnollisesti jäi täydellinen ja monipuolinen ateria. Ja kotiinkin kannoimme esimerkisi wokkitarpeet, kun ei ruokalistalle mahtunutkaan enää enempää.

Siinä maha pystyssä sopi illistellä ihmisiä, jotka tulevat naapurimökille vajaaksi tunniksi ja lähtevät kiireesti pois. Tai voi myös ihmetellä, miten aikuiset jäävät kotiin ja tyttäret saavat olla keskenään mökillä - olivatkin somasti, nauttivat, soutelivat saunoivat. Luulisi rannan kiinnostavan aikuistakin, vai olisikohan annettu ymmärtää, ettei tarvitse tulla häiritsemään, kyllä pärjätään,on uusi ajokorttikin, ei tarvitse edes tuoda ja viedä.

Perinteitä alkaa muodostua. Esimerkiksi ruoka on aina jotain em. kaltaista oikeaa gourmet´ta ja tehdään sekä syödään hartaudella. Vaimo urheasti todella pitää aattona saamaansa kukkaseppelettä koko päivän, myös torilla ja kaupoissa ja saa ansaitsemansa huomion. Radio muodostuu luontevassti kuistiseurustelun taustaksi (ohjelma on hyvin suunniteltu, ei vakavaa tai räimettä). Ei juoda liikaa. Kevyesti jotain talkootakin voidaan tehdä, milloin halkoja, milloin puutarhassa jotakin, milloin mitäkin nurkan kohennusta.
Saunotaan, seurustellaan. Tehdään metsäretkiä ja ihmetellään mustikan kokoa ja katsotaan himoiten metsämansikoiden punastumista.(Molemmat perheet pakastavat metsiksiä useita litroja.) Kantarellejakin vähän etsiskeltiin, yllättäen niitä ei löytynyt. Mutta löytyihän metsästä iniseviä ystäviä sitäkin enemmän, rannassa oli jokunen paarmakin jo. Löytyi myös esimerkiksi lehdokki, ja ystävät näkivät ja kuulivat taivaanvuohen ensimmäistä kertaa.

Niinpä. Unohdimme taas oksennella, särkeä paikat, sotkea, hukkua sepalus auki. Ensi kerralla?

Kuva on ystävien mökkirannan iiriksistä.

Verbaalisuutta

Orwell oivalsi mainiosti kielen merkityksen hallintavälineenä.
Muodostettiin uuskieltä, jolla oikaistiin historian ja sanojen etiologian mutkat ja vivahteet ja sanat saivat uuden, tarkoitushakuisen merkityksen. Jotain hyvääkin oli, sanat olivat ekonomisia ja elegantteja, lyhyempiä ja helpot ymmärtää.

Pieni poika on aika etevä luomaan juuri nyt omaa uuskieltänsä. Hän ymmärtää aivan hyvin useat täyspitkät sanat, mutta luo niistä ihan omat ja pienellä vaivalla ja tiedolla aikuisillekin ymmärrettävät sanansa. Etevää on se, joskin tiedostamatonta.
Niinpä esimerkiksi poliisiauto (hurmoksen huippu on se!) on tietysti posiauto tai sininen auto on siniauto. Omena on ome ja banaani on bana. Kylpyamme on (L)eon kylpy ja Otso-vauva on vain vauva.

"Anna" on yleissana kaikkeen tarpeeseen. - Anna Leon ome! on tietysti: - Anna Leon omenaa! Mutta: - Anna Leo äidin syli on totta kai: -Ota, äiti, Leo syliin.
Vaaritkin oppivat vähitellen ja kohta olen ihan pätevä laatimaan Leo - suomi-sanakirjan minäkin, äitinsä on jo.

Sitä paitsi kaksi sanaa useimmiten riittää kaikkeen: Anna! Ei! Pärjäähän niillä, vaikka onpa kuultu monisanaisia lauseitakin ja pitkiä kuvauksia.

Säästä huolimatta pärjäillään, kunhan autoja riittää ja välillä pääsee Piijjan sylipojaksi. Mustasukkainen Leo-poika kinusi esimerkiksi ensin vauvan tilalle äidin syliin, sitten vaari otti vauvan ja Leo pääsi äidin syliin, mutta kun kerran vauva olikin vaarin sylissä, piti Leon päästäkin vaarin (Piijjan) syliin. On se niin vaikeaa ja väärin.

Kaikki tavarakin on "Leon". Kaikki. Kun oli pieniä vieraita, miehenalku haali sylin täyteen autojaan ja mustasukkaisesti vahti, ettei vahingossakaan kukaan voinut niillä leikkiä, ei hän itsekään. No, Piijja olisi saanut armosta yhden auton tarkan valinnan ja rankkauksen jälkeen.

Otso kyllä juttelee myös, mutta kun ei kukaan ymmärrä. Pitkät tarinat saadaan aikaan,kun vain jaksaa jutella (jotakin, mitä vain, mutta oikeilla sävyillä) takaisin.
Peilipoikakin on saanut aikaan tuijotusta, naurua ja hökötystä, mutta voi kauhistus, se peilipoika panee joskus suun väärälleen ja mikäs siinä sitten auttaa muu kuin Otsonkin itkeä. Epistä on tämä.

Kuva on pikkumiehen taivaasta: Mikko-eno löysi vanhat autonsa leikkimökistä ja kyllä ne kyytiä ovat saaneet sen jälkeen. Sain hyviä leikkimiskuvia.

Lapsi sai nimen

Kärppä on sukunimi, joten kärpän/Kärpän lasten nimet ovat luonnollisesti Leo (leijona) Onni Ilmari ja Otso Olavi. Otsoa vähempihän ei Leijonalle pärjääkään.
(Pätkäsaduissa kuului lehtisammakon ja tarhakäärmeen lapsi oleva Tapiiri.)
Leo kyllä on nimensä jo ansainnutkin.
Molemmat isoisät - mummon ja vaarin isät - on myös kunnioitettu toisissa nimissä.
Isoisät olivat muistettavia kyllä molemmat.

Ilma oli tukahduttava koko viikon. Ilma oli kuuma vielä itse seremonian ajankin. Mutta kun kahville käytiin, taivas repesi ja jyrisi. Koko juhlakansa ryntäsi sisälle, tuolit pelastettiin mukaan ja sijoitettiin mikä mitenkin alakertaan - oli pikkuisen ahdasta, kun yläkerta oli mahdoton pätsi, mahdoton olla. Ja kaiken tungoksen seassa tarjoilu pelasi, lapset leikkivät. Tunnelma tiivistyi, kosteus lisääntyi: kun ihmiset asettuivat myös eteiseen, siellä oli muka liian kylmä, joten ilmalämpöpumppu suljettiin... (Todellinen syy oli, että ovi oli koko ajan auki.) Kurjuus pitää jakaa kaikkien kesken!

Isoveli on oppinut kastelemaan kukkia, jopa osaa itse, kaksivuotias, ottaa vettä saavin hanasta. Kivet järjestetään sata kertaa päivässä. Kadulta löytyvät kivet tietysti pudotetaan sadevesikaivoon. Mutta autoa ei voita mikään, on automäki portailla ja siniautoilla ajetaan sisällä. Jopa unilelu on auto.

Ilma meni kymmenasteiseksi, ei siis olla uimahommissa. Mutta saapasmies osaa itse laittaa saappaat jalkaan, ja hattu ja takki ovat mukana. Ja retkille mennään Otson mukana, keinumaan ja tekemään kakkuja. Leo on hyvä kävelijä.

Pikkuveikka kärsii koliikistaan, ja perushököttäjän massu kipristyttää naamaa ja valvottaa niin lasta kuin äitiä. On toki naurutkin saatu ja Otso on muutenkin nappisilmä ja hyvä seurustelija.

Kesä

Aamut alkavat vihdoin lämmetä. Se tarkoittaa rullaluistelua, pyöräilyä, tai sitten vaeltelua kesämekkoisessa luonnossa. Vihdoinkin.

Puutarha alkaa olla garden, ei enää yard. saimme vihdoin aikaiseksi käydä taimitarhalla, kunnostimme riippuvat puutarhamme ja nyt tuntuu kesä asettuvan
pihalle. Kelpaa lukea lämpöisessä, ja kun katseensa kohottaa, näkee jotakin kaunistakin. 12. päivä Pähkinä saa nimensä, toivottavasti saamme myös sään puolesta olla ulkona, kukat joka tapuksessa asettuvat ja tuuhettuvat siiheksi juuri sopivasti kauneimmilleen.

Palokalustoämpärit (kuva) ovat saaneet uuden elämän amppeleina. Muutenhan pihamme on aika perinteiseen tapaan. Villikukkia pyrin saamaan "lehtoihin" pensaiden alle, niinpä Kirkonmaalta tuodut lehtotähtimöt ja Mattilan takametsästä kaivetut lehtolemmikit
ovat juuri nyt komeita, kurjenpolvet vasta kurkistelevat.

Oikein symbolisestikin kesä alkoi. Kävin nieleskelemässä suvivirren ja hyvästelemässä sen vihoviimeisen oman luokkani yläkouluun. Hyvää matkaa vain.
Ja tänään pääsen vielä lakkiaisiinkin.

Kelpaa.