30.3.viimeinenkin neliösentti pihasementistä on paljaana, Vettä valuu vielä, kun maa routaisena ei sitä imemään pysty. Kilkutettu ja kalkutettu on, jääpatja on saatava pihalta pois, sillä yöpakkaset nostavat päivällä kertyvän veden yhä korkeamaksi patjaksi ja kellari ja kuuri ovat
uhattuna.
Tänään oli aamulla 0,8 astetta pakkasta. Nyt on +5: eipä aikaakaan, kun saa nostaa rouvalle
korituolin pihalle ja aurinko saa pyyhkiä talven naamalta.

Paradoksi: lumi vähenee, piti siis etsiä lumikengät! Kävin leikkaamassa omenapuiden liian alas kasvaneita oksia, eikä hankeen ole mitään asiaa ilman lumikenkiä, monin paikoin on lunta kolmatta metriä yhä. Kaksi isoa oksaa oli murtunut lumen painosta, saa nähdä, toipuvatko puut.
Liikaa ei saa leikata, mutta jo viime kesänä moni - en minä sopivankokoinen - joutui varomaan silmiään ja nyt on lumikuorma vielä painanut oksat aivan alas. Nipsnaps!

Olen alkanut dokumentoida kevään tuloa kameralla, ihan huvikseni vain. Kevät ei todellakaan aina näyttäydy kauniina, kaikenlaista likaa ja törkyä tulee esiin. Kuvaan senkin, totuushan se on.

Huomenna se kevät tulee. Tulee taas vaaria hoitamaan se pieni poika!

Kevät tulee liian nopeasti/hitaasti

Pääsin irti kiertoradalta, lentokentän reunasta. Kurvasin Mäntylään ja edelleen Vihtolaan.

Keli oli rapsakka ja meno ilmaista kyytiä.

Baana Delta-auton kulmalta maakaasulinjalle ja edelleen tunnelin läpi oli mahtavassa kunnossa, mitä nyt vähän sai roskaa ladulla väistellä. Ihmisiä tuli ja meni, kaikilla oikein leppoisa meno hyvässä säässä.

Kurvasin vasempaan Mattila - Lentokenttätien alituksen jälkeen. Ei ollut kone käynyt,mutta urat olivat selvät ja suksi luisti. Ja sitten alkoi mäki kohti Kuutostien alitusta. Vauhti kiihtyi jäisellä uralla, kiihtyi aivan liian kovaksi. Valintatilanne: joko käännyt niin rajusti, että suksien reunat repeilevät tai lasket suoraan sillan alla odotteleviin suola- ja hiekkapommeihin, joita aura on siihen auliisti kasaillut. Valitsin sen kolmannen, se oli hyppy persiilleen hankeen ladun oikealle puolelle. Tamppasin alas.

Mattilassa alkoi saada kuvaa todellisuudesta. Mitään pitoa ei ollut, oli pakko luistella pertsasuksilla. Lisäksi latu-ura oli paikoin jopa ummessa roskasta, joka olisi hitsautunut pitovoiteisiin ja tökki kovasti. No, meno oli edelleen kevyttä ja ehtiihän lustelemalla aika paljon väistellä.

Mäntylässä alkoi se puolen kilometrin mäki alas kohti sähkölinjaa. Keskikohta oli niin urilla ja jäässä, että älysin mennä hiljaa. Ja vielä hiljempaa ymmärsin onneksi mennä alas Tunnelikadun reunaan: siellä odottikin se äkkimutka, nyt jäisenä. Tuli vastaan suksia kantava nainen, joka ei ollut älynnyt mennä hiljaa...

Seuraava, reitin isoin ylämäki olikin yhtä neulasta. Neulasmaton läpi suksi jotenkin kyllä leikkaa, kun ylämäessä ollaan kanteilla, mutta luistoa ei ole, ja umpihikisenä sainkin sitten miettiä, miten selviäisin seuraavasta, reissun tavallisesti mukavimmasta ja tosivauhdikkaasta laskusta.

Auraamalla - ääni raastoi nuukaa sydäntä enemmän kuin jäistä lunta - tulin yli puolen välin ja lopun sentään annoin huilata menemään, askeltamalla selvitin mutkat.

Puoli kilometriä roskaa ja olinkin jo metsätieuralla. Täällä pystyi luistelemaan kunnollakin ja täällä muistui se, miten jo pikkupoikana vastaavassa paikassa itsekin "keksittiin" koko luisteluhiihto.

Pellolla latu kiilsi suorastaan tummana jäänä. Kyyti oli sen mukaista, alamäkeä tultiin turvallisessa paikassa. Metsätien notkossa oli vesi noussut lumen päälle, ja laaja alue oli luistinratana. Ja loppukuusikko olikin taas neulasmattoa.

Helppo ja löysäksi aiottu lenkki olikin muuttunut vuoden rankimmaksi. Istuin ja lepäsin ja katselin aivan surkeaa maisemaa laavulla: maansiirtotöiden jälkiä, erilaisia romuja ja koneita ja koneenosia siinä oli tarjolla silmän iloksi.

Takaisin tulin niin hitaasti, että hävettää. Kannoin isoimman alamäen suksia. Oikaisin radan yli

enkä kiertänyt normaalilenkkiä Tunnelikadulle, Ja kun vihdoin pääsin kantamaan suksia kotiin jäistä pyörätietä pitkin, oli kuin olisin päässyt täysin turvalliselle ja helpolle radalle.

Ikävä reissu? No ei. Isäni olisi sanonut: -Aina se kotiolot voittaa! Minä sanoisin, että oli oikein mukava endorfiiniolo taas monta tuntia. Ja sainpahan sinunkin iloksesi esimerkiksi kuvan "Vihtolan portista".

Niin no. Oma vika, mitäs lähdin liian myöhään! Seli seli: koko Vihtolan latua ei voinut tehdä ennen helmikuun loppua, kun lumi oli niin höttöä, että pellolla mäkipaikoissa maa paistoi.

Kävin Vihtolassa vain kolme kertaa, Skinnarilassa päin myös kolme.

Näille reiteille on enää turha mennä.

Kunnostin luistelusukset ja siirryn jäälle, mutta vain silloin, kun on auto käytössä.

Luistelumono ei ole kävelykenkä ja rantaan on kaksi kilometriä.

Mutta hihtämään on päästävä.

Se on sitten kevät

Nyt on aika, jolloin on pakko kirjoittaa tähänkin yleisönosastoon koiranpaskasta, onhan kevät ja, kuten tiedetään, koiranpaska ja parveketupakointi ovat suurin uhka maailmalle.

Olen paskaa kolaillut jonkin verran, sitä kun aina jostakin ilmestyy - ei tietenkään se teidän koiranne sitä tee - roska-astian eteen, portin pieleen ja postilaatikon kohdalle. Ja kusta, sitä on aina, kun luulee valkeaa, uutta lunta löytävänsä. Mihinkä kolamies paskat ja kuset työntää? Omaan vai koiranomistajan pihaan? Ja voi niitä ihania oikopolkuja esimerkiksi radan ja talojen välissä tai Ykköskujan päässä, niissäkin saa lahkeensa ja takin helmat kuseen.

Pikkujuttuja. Isompi juttu on kohta alkava, lähes kuukauden kestävä valinta kolmen mahdollisuuden välillä. Länsimaista valinnan vapautta meile tykkiläisille.
Voit kulkea joko keskellä pyörätietä eli lähes satametrisen, paikoin jopa 15 senttiä syvän lätäkön kautta.

Tai voit yrittää tasapainoilla jäisillä, muhkuraisilla reunoilla, jolloin astut varmasti useita kertoja koiranpaskaan.

Tai voithan aina kiertää useita satoja metrejä ja mennä katuja pitkin. Onko mahdotonta rakentaa pyörätie ylemmäs kuin perusmaa tai edes nostaa keskeltä könköksi?

Opin tänään aamu-tv:stä ilmaisemaan asian sivistyneesti: Urea iacta est!

Kun aurauksessa säästetään, muodostuu kadulle melkoinen patja. Aurinko porottaa, ja varsinkin niihin kohtiin, missä seinä vielä heijastaa sulatukseen lisätehoa, auto putoaa syviin uriin.

No päivällä pärjätään, etuvetoinen Ferrarimme on hyvä mössöautoiluauto. Mutta yö jäädyttää keskikorokeen teräsjääksi, ja pakoputket ja pohjapanssarit kolisevat. Urista ei pääse pois, ei voi väistää esimerkiksi jalankulkijaa tai vastaantulevaa.

Nyt on vaarallinen aika pyöräillä. Yöllä sulavedet jäätyvät kohollaan olevaksi paannejääksi, päivällä sulaa aina uusi annos vettä, joka valuu yläpuolelle auratusta lumesta.
No, hommaa hoidetaan rouhimalla kampaterällä silloin tällöin, mutta kuvittele irtohile sileän jään päällä.

On siinä pyörämies ihmeissään. On siinä Markkukin, varsinkin kovilla monon muovipohjillaan kävellessään ihmeissään, ja suksisauvat ovat oikeasti tarpeen. Hiekkaa? Ei tietenkään, sehän uppoaisi päivän auringossa jään sisään ja hui, sehän maksaa sekä laittaessa että korjattaessa. Ja taas: voisiko se pyörätie olla ylempänä? Otsikkokuva kertoo sulamista odottavasta lumimassasta pyörätien reunassa, se ei siis olekaan kuva Grand Canyonilta.
Ei mene kauan, kun kadut ovat kuivat, mutta menee tosi kauan, ennen kuin esimerkiksi Ratakadun pyörätie on kuiva. Ja cityllä, missä kukaan ei käykään, voit kävellä nytkin nappaskengissä. (Sain taas tekosyyn ajaa mopolla tietä pitkin, se kun on kuiva, ja jättää pyörän seisomaan.)

Kevät on toki voittopuolisesti ihanaa aikaa,vaikka takatalvi välillä potkaisisikin. Mutta apua, miten pitkä loskakelikausi voi olla tuolla jossakin pohjoisessa!

Lisäys tiistaina 6.4.

Tykin kentän pyörätie on (lähes) kuiva, vertaa kuvaan ! Miten se on mahdollista - epäilen taas porvarien salajuonia. Mopo on otettu käyttöön ja nyt en voi enää valittaa kuin hiekasta ajoradoilla.

Selibaatissa?

Moitimme usein itäistä, so. islamilaista kulttuuria ankaraksi ja vanhanaikaiseksi.
Niin. Sharia määrää sitä, määrää tätä, mielestämme alistaa naista, sallii ruumiilliset rangaistukset, rajoittaa normaalia elämää kohtuuttomasti.
Hyvä on arvostella, varsinkin kun tietomme ovat mutua ja joukossa tyhmyys tiivistyy ja mielipiteet sen kun vahvistuvat. Emme ole eläneet Islamin kanssa, sen sisällä, meistä asiat lähinnä näyttävät tältä.

Meillä lännessä - nimen omaan lännessä, jos kirkkohistoriaa ajatellaan, muhii muinaisjäänne, hirvitys vailla vertaa. Ihmisen tarpeet mitätöidään selibaatilla. Olkoon se kuinka lahja Jumalalle, uhri, en ymmärrä. Raamattu on avioliittomyönteinen, jopa seksimyönteinen, selibaatti on vain läntistä "shariaa". Idän papit menivät naimisiin, mutta noin tuhatluvulta alkaen läntinen roomalaiskatolinen pappi kielsi tarpeensa. Kielsi? Miten siis papeilla, jopa paavilla, oli lapsia? Mitä se forsia tarkoitti useasti muutakin kuin taloudenhoitoa?
Luther totesi matkallaan Roomaan, että mitä lähemmäs Roomaa hän tuli, sitä lihavampia papit olivat, sitä enemmän kirkko omisti, sitä enemmän kirkolla oli jopa kapakoita ja ilotaloja.
Ymmärsi hän siis ottaa Katarinansa ja sanoi aviollisten velvollisuuksien olevan kahdesti viikossa...

Mitä tapahtuu seminaareissa, poikakouluissa? Luostareissa? Herää kysymys, vaikka mitään en tiedäkään. Kun ns. normaali sukupuolisuus kielletään, onko Herralle otollisempaa olla pedofiili tai homppeli?

Keskiajalla pidettiin Naantalin luostarissa piispantarkastus:
munkkiveljet siirrettiin Houtskäriin, nunnat Vadstenaan, abbedissa, ylhäisönainen ja nunna, ruoskittiin julkisesti torilla kuten kenraalikonfessorikin. Osattiin sitä ennenkin, munkkiveljet ja nunnat olivat eläneet sillai kivasti, luostarin puutarhaan oli kivan elämän seurauksia haudattuna.

Leikkaa pois se mikä sinut pahentaa! Vanhaortodoksinen ohje ei toimi, et ole mies, mikäli
sinut on kastroitu, ja papin kai piti olla ainakin vihkimiseensä asti terve ja täydellinen kelvatakseen papiksi.

Katolisen kirkon ehkäisykielto ja ehdoton ei abortille ovat toinen, käsittämätön asia.
Alistettu nainen, seksiin pakotettu ja Herran lahja joka vuosi? Raiskatun naisen oikeudet?
Vaarallinen raskaus? Etukäteen todettu hirvittävä ja elinkelpoisuuteen vaikuttava sikiövaurio?
Ym.

Haloo! Tulkaa jo alas sieltä pyhyydestä ja tunnustakaa tosiasiat! Ei seksin silti tarvitse olla elämän ainoa asia, kunhan se tunnustetaan osaksi ihmisen luontoa.

Vaan kuuluu tämä Ratzingerin poika olevan hyvin vanhoillinen.

Yksiköitä

Avaruus on älyttömien mittojen ja etäisyyksien paikka. Valovuosi tai parsek jää pieneksi yksiköksi, vaikka niitäkään ei käsitä järjellä.

Tietokoneen kanssa leikimme kiloilla ja megoilla, gigoillakin. Ja mitäs ne nyt olivatkaan: normaalielämässä riittää, kun tietää haluta niitä isoimpia eli numeroina pienimpiä, perässä oikeat kirjaimet.

Poliitikot joutuvat päättämään megavateista ja teravateista, ihanko varmasti he tietävät, mistä?

Jokapäiväisessä puheessa päivittelemme helposti esimerkiksi myriardeja hyttysiä. No se ei ole liiottelua edes: kuka tiesi, käsi ylös, että myriardi on vain 10 000! Amerikkalaiset sekoittavat miljardit ja biljoonat, mutta muutenkin heittelemme biljoonia ja triljoonia, vaikka niitäkään ei voi tolkuta mitenkään muuten kuin hyvin isoina lukuina. No, Roope sentään omistaa enemmän: aika fiksua on panna tosi isoksi luvuksi fantastiljardi, yhtä käsittämätön yksikkö se on kuin vaikka septiljoona.

Ja toisin päin: puhumme sujuvasti mikroista ja nanoista oikeastaan tietämättä muuta kuin että ne ovat pieniä juttuja. Nano on markkinointisana ja siksi ällöttää jopa. Mikä se piko olikaan?

Megatonnit ovat arkisanoja, kun USA ja Neukut kilpailivat yhä tehokkaammista jykyistä.
Megatonnin lataus? Kuvittele pihallesi läjä trotyylia, läjä, jossa on miljoona tonnia
(1 000 000 000 kg) tositehokasta räjähdettä. Olisi se aika kasa: yhteen kerrokseen menisi vaikkapa 100 kilon pakkausta neliömetrille, jolloin läjä olisi noin 150 metrinen. Säteily siihen päälle.
Se isoin olisi 55 tällaista läjää, se kun rajoitettiin tähän kokoon.

Olisiko ihme, että Wheeler (ja moni muu) alkoi kirjoittaa Megasurmasta tai Megakuolemasta.
Tappaminen on helppoa, persoonatonta strategiaa, kun se ei tapahdu silmästä silmään, varsinkin kun kuljetuskalustokin alkaa olla ajanmukaista, so. vie nopeasti, kauas ja on vaikea tai mahdoton torjua. Ja oikein, tietysti, oikean ja ainoan oikean mielipiteen/asenteen/järjestelmän takia.

Uusin hieno yksikkö taitaa olla Negawatti? Alun perin sillä tarkoitettiin koneitten ja laitteiden kehittämistä yhä vähemmän energiaa kuluttaviksi eli se oli energian säästön "yksikkö". Leikkiä, puheen piristystä, mutta toimi se.

No, tietysti se yleistettiin tarkoittamaan myös esimerkiksi teollisuuden maastapoistumisen aiheuttamaa energiantarpeen pienenemistä tai raskaan, energiasyöpön teollisuuden muuttumista vähän energiaa kuluttavaksi hienoksi tekniikaksi.

Negavatti voi johtaa harhaan. Esimerkiksi paperitehdas on useimmiten energiaomavarainen, jopa tuottaa energiaa yli oman tarpeen. Vaikka uudet vempeleet kuinka ovat energiapihejä, niitä tuotetaan koko ajan yhä enemmän ja kokonaiskulutus sen kun kasvaa. Kas kun me tarvitsemme konetta joka paikkaan, niinhän se markkinoidaan.

Josta vihdoin pääsemmekin asiaan. Aika pitkä aasinsilta, taisin tehdä ennätyksen.
Emme tarvitse ydinvoimaa lisää. Perustelut ja väittely joskus toisella kerralla.

Hyvä, Marja-sisko(ni)! Hyvä, Johanna!

Johanna voitti hovioikeudessa, iso Alma-media sai kynsilleen. Ja voitto tuli oikein perustein, syrjintää on tapahtunut. Toissijaista, toki tärkeää, olisi ollut voittaa myös siksi, että puolison kunnallisvaaliehdokkuus ns.väärässä puolueessa ei kuulu lehtitalolle, joka ihan itse pyysi Johannaa päätoimittajaksi: olisi itse ottanut selvää etukäteen, epärelevantista asiasta kertomatta jättäminen ei ole mielestäni valehtelua, varsinkaan kun sitä ei kysytä.
Rikosprosessi on vasta alkamassa, syyteharkinnassa. Ja eiköhän se Alma hae oikeampaa ratkaisua korkeimmasta oikeudesta.

Marja -sisko erota päräytti Imatralta. Jo oli aikakin, ei Imatra ansaitse häntä. Väittävät nettikeskustelussa ja ämyreissä kaikenlaista, lehdistö on tiennyt kaiken jo kauan, julkisuus jauhaa. Väärin on, syntiä on, meidän lapsemme ja me itse olemme uhattuna kun se tietysti on sukupuolisesti aina aktiivi ja metsästää meitä viattomia heteroita. Että meidän lapsi tuon rippileirille?

Auttaisikohan urheilu, no ei. Sähköshokki? Luostarielämä? Ankara rukous ja askeettisuus?
Rikoslaki?
Kohupappi, paha pappi. Herralle kauhistus. Hui! Ja tietysti tahallaan valinnut näin, etsii vain julkisuutta ja kohta pyytää taas sukupuolen korjaamista toisin päin.

Saattaa olla, että seurakuntaelämä edellyttää yhtenäisyyttä, yhteyttä - ajatus kyllä silloin on "me" vastaan "ne toiset" eli väärin uskovat. Ja se pyhä kirja todellakin puhuu Herralle kauhistuksista - se pyhyys on monessa muussakin kohdassa aika ontuvaa, sopi sentään ehkä pieneen paimentolaisporukkaan edes suurimmalta osaltaan. Mutta mitä pyhää on vaikkapa Diina-tarinassa?
Kirja on täynnä muutakin kuin ilmoitusta, siinä on historiaa (oman porukan näkemystä vahvasti noudattaen), runoutta, opetusta, opetuskertomuksia, lakeja, profetiaa. Täynnä ristiriitaa: tarvitsemme (?) pappeja selittämään ja erottamaan pyhän.

Ymmärrän synnin tietoiseksi teoksi, tässä tapauksessa valinnaksi. Ja valinnasta ei ole kysymys,
on kyse ominaisuudesta, jonka vihdoin sai tunnustaa, piti tunnustaa, piti alkaa elää.
Ja millä hinnalla! Onneksi omat tunnustavat väriä oikein, Ämmihän se siinä. Haluan liittyä joukkoon.

Ihan kun ajattelee aikaa taakse päin, tulee mieleen, olisiko Ollin pappeuskin jo sitä hirvittävää synnin tuntoa, oikean etsimistä, mikä seurasi, kun tyttöpoika ei vanhemmille(kaan) kelvannut. Nyt tuntuu, että 6 laudaturia tällaisen kirkon pappeuteen on hirveää tuhlausta. Monta asiaa nuoruudesta ymmärrän nyt paremmin (,vaikka en julkisessa blogissa voi niistä puhuakaan).
Mutta, mutta, en muista kertaakaan tavanneeni niitä tyttöjen kamppeita tai edes poikkeavaa käytöstä (Mikä on normaali?), saati tästä syystä turpaan mättäneeni.

Oma elämäni on suojattua tässä asiassa. Mutta nyt on joutunut ajattelemaan, jopa vastaamaan kysyjille. Uskon vahvasti, mutta uskoa ei ole koeteltu, että en vierasta en homppelia, lepsua, transua,...

Ja Marja-Sisko on toinen siskoni.
Jep.

(Klikkaa blogitekstin tunnistetta oikealta alhaalta, löydät mielestäni erään parhaista blogeistani eli Homppeli ja Lepsu)

Palveluja kehitetään

On asioita, jotka kerta kaikkiaan ovat yhteiskunnan tehtäviä. Useimmat infrastruktuuriin kuuluvat asiat ovat juuri sellaisia. Mutta kun ei: vapaa kilpailu pitää ulottaa ihan kaikkeen, siitäkin huolimatta, että asiakas kärsii, jopa yhteiskunta kärsii. Mutta tuleehan myytävää tuotetta (, joka täältä asiakasvinkkelistä on kallista, ostettavaa tuotetta, jonka usein on saanut ilmaiseksi tai vahvasti tuettuna, so.verovaroilla).

Itella - no mitä se dynaaminen nimi edes tarkoittaa? Posti- ja lennätinlaitos se oli. Oli harvoja puhelinyhtiöitä joissain isoissa kaupungeissa, varuskunnat hoitivat oman puheluliikenteesnsä.
Mutta verkko, se oli valtion, lähes kaikki keskukset samoin. Posti oli posti, kukaan ei edes tarvinnut lähettipalveluita, eikä ainakaan tilpehööritavarataloa konttoreihin.
Puhelinluettelo kattoi kaiken, sisälsi myös esimerkiksi osoitteet, ja Lennättimessä sai käydä katsomassa minkä alueen numeroita tai osoitteita tahansa ja soittaakin vähän halvempia kaukopuheluita.

Eipä olleet tarpetkaan kummoiset, myönnän. Mutta mitä tehtiin, tehtiin virkavastuulla ja kunnolla. Kusti polki ajallaan, ja puhelinliikennekin pelasi tasa-arvoisesti joka paikassa.

Ja sitten kehitettiin (kukaan ei kehitystä edistämiseksi sentään ilkeä sanoa). Jaettiin laitos osiin ja liikelaitostettiin. Jo harvenivat konttorit ja asiakkaan autoilu ja kuntoilu lisääntyi, loppui postipankki. Kirkonkylien viimeinenkin palvelu vietiin. Laatikkoverkosto harveni, tyhjennys oli vain kerran päivässä ja esimerkiksi mahdollisuus nopeaan toimintaan eli suoraan postijunalle vieminen loppui. Tontille ei enää kannettu, vain tien reunaan tai alueelle. Pienenkin paketin haet aina keskustasta.
Ns. päiväposti saattaa tulla vasta myöhään iltapäivällä. Ja kun hinnat aina nousivat, tuli kakkosposti eli tosi hidas posti, muka halvalla.

Puhelinpuoli naitiin Ruotsiin, Telekin muuttui Soneraksi. Sen ei toki enää tarvitse vastata syrjäseutujen lankalinjoista, sehän olisi kilpailua vääristävä raskas velvoite. Ei se silti tarkoita, että langaton verkko olisi hyvä tai edes toimiva kaikkialla. Mutta mokkulaa myydään, eikä enää
myyjäkään uskalla sanoa, että nopeus on X vaan sanotaan, että valmiudet ovat X.
Et enää maksakaan vain puhelinmaksua, vaan joka asiasta maksat erikseen: ostat laitteet, maksat kaapeleista, puheluista, teksteistä, ajasta, ...

Nyt tuo posti on kehittämässä taas lisää. Enää ei kirjeen kuulukaan kulkea päivässä perille.
(Nyt jo puhutaan snailmailistä eli etanapostista.)
No ei se voikaan, mitenkäs se: posti viedään lajiteltavaksi hyvin kauas. Kenkää on annettu liketaloudellisista ja tuotannollisista syistä niin paljon, että ei ole tekijöitä.
Annan vinkin. Lajittelun voisi keskittää halpamaihin ja postilla ei tarvitse olla kiire, vuoden nopeustavoite olisi halvempi.

Aluksi tulee veikeitä tilanteita. Esimerkiksi nyt jo laskut on päivätty kauan ennen kuin ne käteen saa, usein esimerkiksi viikkoa aiemmin. No nyt tulee viivästymistä lisää - epäilenpä monen maksavan itellalisää viivästyssakkoina. Miten määräaikaiset jutut ehtivät perille, esimerkiksi vaikka veroilmoitukset, kun meillä on tapana aina jättää viimeiseen päivään.

Itellan touhu on sellaista, että se antaa tilaa monenlaiselle yksityiselle yrittämiselle. On lähettiä ja kuriiria, nopeita ja hinnallakin aika hyvin kilpailevia. Ja on jos miten edullisia (?) puhelin- ja verkkoyrittäjiä.

Mutta minusta viestintä on niin tärkeää, että pääosan siitä tulisi olla yhteiskunnan vastuulla,
kaikille kuuluvana peruspalveluna.

Me politrukit ja muut vaikuttajat

Sattuipa hyllyjä siivotessa - päivittäessä - oma esitys joltain esihysteeriseltä ajalta näppiin.
Oma - joo, muistelua joltain keskustelukurssilta ja mitä ei kurssista muista, voi ollakin omaa.
On yhä ajankohtaista ja kohtaan joka kokouksessa yhä nämä tyypit. Ja itse tietysti olen täydellinen...

Jyrääjä ottaa, ei pyydä, ensimmäisen puheenvuoron ja sanoo heti: - Me teemme näin! Hänelle ei ole muuta mahdollisuutta ja hänen ilmaisujaan ovat esimerkiksi: -Totta kai me... tai:
- Vaikka mitä sanottaisiin, me... Keskustele siinä sitten!
Jyrääjä on omasta mielestään se ainoa, joka todella toimii.

Hännystelijä on jyrääjän paras kaveri ja voittajan (myöh.) iso tuki. Jees jees-mies (tai da, da-mies) ei edes tiedä omaa mielipidettään?

Toistaja tietenkin kertaa aina, mitä edellinen on sanonut tai jopa kaikki edelliset, usein jopa unohtaa matkalla, mitä itse aikoo ehdottaa tai lisätä.

Opettaja on toistajan serkku, selittää asian usealla tavalla, argumentoi, käyttää vertauksia. Hän on jyrääjällekin sukua, sillä hänkin on aina oikeassa.

Eksyjä kertoo kaikkea muuta kuin asiaa, alkaa joko roomalaisista tai puoluepiireissä esimerkiksi kansalaissodasta. Hän ei kysy tai esitä relevanttia asiaa, mutta kylläkin jaarittaa ja kyllästyttää.

Sivistynyt käyttää hienoja ilmauksia, niitä juuri häthätää oppimiaan, joita joko yleisö ei ymmärrä tai sitten pitää niitä jo kliseinä. Hän on leuhka ja esiintyy, tärkeämpää kuin asiassa eteneminen on se, että hänet huomataan ja muistetaan.
Häntä kutsutaan myös kaiken tietäväksi, sillä hän on hiukan kuullut tai tiedon kaivosta ihan vähän ammentanut. Tiedon puutteenhan voi aina täyttää luuloilla.

Tunteen palossa-tyyppi julistaa, tarttuu tunnelmaan, ei asiaan. Hän ei vaihda mielipiteitä, ei ota edes tietoa tai järkeä vastaan, saati esitä sellaista itse.

Hiiri odottaa, mitä muut ensin sanovat. Puheenvuoron lähestyessä jännitys saa punoittamaan ja hikoamaan ja puolet asiasta unohtuu. Hän odottaa usein niin kauan, että asian käsittely loppuu tai koko tilaisuus menee ohi.

Jälkiviisaan tuntevat kaikki. Hän on hiljaa, kun asiaa käsitellään. Tauolla ja tilaisuuden jälkeen hän etsii kaverin, jolle voi urputtaa ja kertoa, mitä oikeasti piti tehdä. Häntähän ei tietenkään mikään yhdessä sovittu koske, koska "ne muut" sopivat niin tyhmiä.

Öykkäri rakastaa omaa ääntään ja mielipidettään, ei piittaa muiden sanomisista tai argumenteista. Hän harvoin kuuntelee, mutta jos kuuntelee, mitätöi ja sanoo typeräksi muiden
kannanotot.

Esiintyjä katsoo, että joka asiassa on sanottava jotakin, oli sanomista tai ei. Esiintyminen on tärkeämpää kuin asioiden eteneminen. Toisten mielipide voidaan aina muotoilla uusin sanoin ja esittää omana.  Esiintyjät päätyvät erityisesti kaupunginvaltuustoihin.

Asiantuntija jyrää tiedolla, toisin kuin jyrääjä, joka jyrää sanoilla. Hän on Besser Wisser kaikessa
auringon alla, selvittää asiat juurta jaksain. Hän ei kuitenkaan eksy, kuten eksyjä, mutta on pitkäpiimäinen näyttäessään suurta viisauttaan.

Voittajan mielestä kaiken keskustelun tarkoitus on lyödä vastustaja tavalla tai toisella. Oikein tai väärin, hän selittää vaikka mustan valkoiseksi vakuuttavuudellaan. Häntä ei pidä laittaa neuvottelijaksi, hän kun on aina eri mieltä eikä voi oikeasti vaihtaa mielipidettä tai edes tehdä kompromisseja.

Nokkija puuttuu sanoihin ja pilkkuihin, prosentteihin tai prosenttiyksikköihin,ymmärtää tahallaan väärin. Hän ei näe metsää puilta, pilkkuvirhe on toki tärkeämpi kuulla kuin asia.

Poissaolija on kyllä paikalla, mutta tapaaminen on hänelle tilaisuus puhua kovalla äänellä omia asioitaan, näpelöidä kännykkää, tehdä käsitöitä. Oma elämä on elettävä.

Ammattilainen on kaikessa mukana, mutta ei missään kunnolla. On aina jokin uusi kokous alkamassa, sinne on riennettävä. Korvaamaton kokousohjus?

Vastuun pakoilija esittää, ehdottaa, vaatii - mutta hänellä ei koskaan ole aikaa tai mahdollisuuksia olla toteuttamassa vaatimiaan asioita. Hän tulee vuosikokoukseen sopivasti myöhässä, ettei joudu kokousvirkailijaksi, tai ei tule ollenkaan, ettei joudu johonkin vastuulliseen
asemaan alkavana toimintavuotena.

Eiliseen unohtunut muistaa, kuinka vanhaan hyvään aikaan kaikki oli paremmin. Nyt ehdotetulla tai käytössä olevalla ei ole mitään arvoa tai mahdollisuuksia.
Hänen vastakohtansa on tietenkin se nuori, joka mitätöi kaiken vanhan.

Varjele meitä noiden tyyppien pahimmilta sekoituksilta!

Paninpahan tänne blogiin muistiin, kun paperiversio on jo keltainen: tuskinpa se silti on vanhentunut.

Kun ei saa edes valittaa

Yöllä satoi lunta. No olisiko ihme, tänä vuonna?
Eli kevät on kolmena yönä peräkkäin ottanut takapakkia: aamulla on uusi, puhdas ja vitivalkea pinta heijastamassa ja hidastamassa sulamista. Sehän sopii minulle, hiihtäminenhän on vielä kesken.

No, se uusi lumi kovassa aamupakkasessa voisi olla aika mölö juttu. Etukäteen päätin, että tänään ei sitten suksi luista, hiihto on nihkeää kuin kumimatolla, suksi jopa natisee kuin kumilla.

Vaan mitäpäs? Kone oli käynyt, ruopaissut vanhan lumen pintaan, oli ladun pinta kova, erittäin liukas, potku pitkä ja ilman ponnistuksia, rasvansulatusteholla ja maisemia katsellen olin jo tunnin päästä kotona, vain hartiat märkinä kympin lenkin jälkeen. Oikein piti jarrutella, että olisi pitempi naatinto - siihen en sentään rupea, että istuisin voitelukopilla naama kohti aurinkoa tai seisoisin ladulla poikittain samasta syystä. Nämä em. auringonpalvojat ovat varma kevään merkki, ja tänään oli kyllä heille tilaa, kaikkihan "tiesivät", että keli on huono...

Eilen kävin jäällä. Latu oli jalankulkijoiden polkema ja urat kovin matalat. Mutta ilma ja keli olivat vuoden parasta ja uskomatonta, pystyi hiihtämään missä vain. Hanki kantaa.
Onpa monesti käynyt niin, että olen lähtenyt aamuhankiaisella ja päässyt todella kauas.
Ja puolelta päivin on sitten ensin kuulunut humps ja kohta: - Perkele! ja sitten on ollut äitiä ikävä uppohangessa, onpa joskus soitettu hakijakin lähimmälle tielle.

Hassua. Olen semiprohiihtäjä. Takana (ja edessä?) on kymmeniä tuhansia kilometrejä,
enkä löydä itsestäni yhtään hiihtokuvaa!

Jos tädillä olisi...

Naistenpäivä - naisten päivä? Edes yksi vuodessa.

Klassinen, ainakin erittäin usein esittämäni teksti päivänavauksessa kertoo naisesta, jonka kello soi puoli kuusi, jotta hän ehtii laittaa puurot ja kahvit, pestä ja pukea lapset, tarkistaa reput ja saakin jo sitten murinaa, kun ei olekaan lehti juuri siinä tai munia paistettu. No sitten lähdetään: isä töihinsä autolla kilometrin päähän ja äiti pyörällä kolmen: tarakalla päivähoitoon menevä, sarvessa tarvekassi. Päivän kumpikin hankkii leipää, toki nainen saa vaativammasta työstään pienempää palkkaa.

Iltapäivällä koulusta tullut osaa jo itse ottaa välipalaa, jonka äiti on varannut. Äiti polkee (tietysti räntäsateessa) hakemaan pienempää tarhasta, keskustelee open kanssa lapsen ongelmista vartin. Sitten pikkulapsen kanssa marketiin ja lapsen tavarat tietysti mukana kauppakassien lisäksi.

Kotiinkin ehditään sopivasti kuulemaan, että talossa ei ollut mitään syötävää edes.
-Aina sinä jäät juoruamaan sen tarhantädin kanssa!
No, laittaahan äiti, mutta ei mitenkään saa kaikkia saman pöydän ääreen edes sitä yhtä kertaa päivässä.

Ruoan jälkeen isä röhnähtää sohvalle. Äiti tietysti auttaa läksyissä, pesee, pyykkää, silittää, korjaa, siivoaa ja vielä passaa sen isänkin sohvalle, ehtii jossain kumman välissä viedä isomman balettiin ja hakeakin.

Isä se siitä jo jaksaakin lähteä poikien kanssa vähän harrastamaan : - Sinä eukko se et sitten ikinä käy missään! Äiti rupeaakin laittamaan itapalaa. Hän muistaa varata myös isälle puhtaat kalsarit ja sukat aamuksi. Ja johan se pienempi pitää saada pesulle, pisulle ja pusulle ja peitellä iltasatua varten, kohta isompikin.

Olisikohan aikaa istahtaa? Jo kolisee ovi, isähän se siellä: - No mentiin ottamaan pari. Onks mitään syötävää? On, kun äiti laittaa.

Ja äiti istuu kuin istuukin sohvalle juomaan teekupillisensa. - Aina se sinäkin olet telkkarin orja!

Vuosien varrella luokkien useimmat kommentit ovat oikeasti muuttuneet "Ihan kuin meijän iskä"stä "Ei meijän iskä ainakaan tuollee, se tekee ruokaakii"-mallisiksi. Oisko jotain liikahtanut? Ainakin oireellista on, että ei ole kuunneltu, mitä äiti teki, vaan mitä iskä ei tee...

Tänä vuonna päivänavaus oli lyhyt. Käskin vain tyttöjä olemaan oman elämänsä subjekteja, ei objekteja. Fiksuimmat hoksasivat: oli juuri opittu äidinkielessä.

Missään tapauksessa nainen ei saa samaa kohtelua kuin mies, ei työmarkkinoilla, palkkauksessa, statuksessa. Tietojen ja taitojen ja koulutuksen tulee aina olla yli miehen, jotta edes kilpailu syntyy. Joissain asioissa mennään jopa pakkia, esimerkiksi palkkaero sen kun kasvaa
tasa-arvoeristä huolimatta.
Kuitenkin ärsyynnyn aivan oikeasti esimerkiksi radio-ohjelmista, joissa kaikki lastataan sovinismiksi, tahallisuudeksi, sorroksi, miehen syyksi yleistämällä kaikki miehet ja etsimällä luonnostakin miehelle syyllisyyttä. Ei palvele tasa-arvoa se. Ja oikein henkilökohtainen ärsytys on aina vaalien alla: en todellakaan voi muuttua nuoreksi naiseksi!
Useat naiset itse haluavat toki tasa-arvoa. Mutta oikeasti on pohdittava,mitä se oikein on.
Nainen mieheksi? Ei ainakaan.

Olisikin tasa-arvo vain mies-nainen peliä, olisi rajallinen eli hoidettava ongelma. Mutta kun dimensioita on satoja: terve - vammainen, rikas - köyhä, lapsen oikeudet - kaupallisuus,  musta - valkoinen, luonto - ihminen,...

Minä osaan!

Pieni poika on oppinut taas vaikka mitä! Nyt osataan jo (vähän aikaa) vierastaa. Osataan kontata ja osataan ryömiä kuin lisko, kun on kiire - siis aina. Ja kiire on esimerkiksi ovelle vaaria vastaan, mutta varsinkin töistä tulevaa äitiä vastaan. Seisotaan kädellä tukien paikassa ja paikassa,varsinkin erilaisia laseja vastaan, erilaisten terävien kulmien vieressä, mutta varsinkin hellaa vasten, koska se on ehdottomasti kiellettyä. Mitäs seisomisesta: hienointa tässä on se, että myös laskeutuminen turvallisesti istumaan on opittu. Osataan myös kääntyä seistessä, kurkottaa tavarota niin ylhäältä, alhaalta kuin sivuiltakin. Ja tietysti pitää päästä juuri eteiseen tai keittiöön, koska niissä on paljon kiellettyä.

Pieni poika osaa auttaa joka asiassa, esimerkiksi mummon matkalaukun järjestämisessä ja ruoanlaitossa.

Puhetta tulee. MinkäsLeo sille voi, että tyhmä aikuinen ei ymmärrä! Joka tapauksessa on vaativia ilmauksia, helliä ääniä ja keskustelua.

Tärkeää on siivota omaa lelulaatikkoa eli kaivaa lattialle paljon yli kulloisenkin leikin vaatimia lelukasoja: itse asiassa on jo opittu etsimään tiettyä lelua. Joitakin leluja on opittu jo nostelemaan laatikkoon päinkin. Tutkiminen ei ole enää pelkkää maistelua, asioita tulee tarkkailla, sormeilla ja pohtia ankarasti kaikilta kanteilta.

Lukeminen on jo pitkään ollut paljon muutakin kuin kirjan kulman työntämistä suuhun, nyt on jo selviä suosikkisivuja, kuvia, lorunpätkiä. Mutta ah, mikään ei varmemmin pysäytä kuin tv:n

tunnusmusiikki, hurmokseen saa esimerkiksi uutisplimplotus tai Emmerdalen alkusävel!

Nyt Leo osaa jo vitsailla, esimerkiksi hirmuisen hauskaa on lähteä karkuun ja varmistaa, että toinen varmasti saa kiinni. Kylpy on myös aivan ihanaa, ja karkuunlähtöspurtti sängyn päällä kuivatellessa on vielä hurmaavampi juttu. Kissaa osataan pitää hyvänä, joskaan kissa ei ihan ymmärrä,kun se hyvänäpito on samaa kuin leikkileijonankin hyvänäpito.

Aika upeaa on huomata, kuinka Leo tunnistaa jo omat kuvansa, selkeästi nauttii niiden katsomisesta, isojen studiokuvien, mutta myös kameran näytön kuvien.

Rytmiä on veressä, tanssi ja taputtaminen sujuu. Vilkutus on ylhäistä tyyliä. Yhdellä sormella osoitellaan ja myös osataan seurata suuntaa, jota aikuinen osoittaa.

Joitakin ehdottoman tärkeitä asioita on, esimerkiksi värit, kuvien silmät ja taustavärit, jotkut esineet (varsinkin kello).

Näin kun kirjoittaa, tuntuu kuin muuta ei tekisi kun tarkkailisi pedakoomisesti tai suorastaan kliinisesti. No ei se niin ole: pikku-ukko on ihan ihana, mutta minkäs sille voi, että joka kerran tavatessa on hirmuisesti uutta opittu. On sekä hengen että kropan kehitystä ja se tuntuu hyvältä, vaikka ei kai se lapsi sen vähemmän rakas olisi,vaikka ei kaikki olisikaan kunnossa.

Suurin juttu ja Leon ansio on kuitenkin tällä kertaa se vapautus pahasta mielestä, katko ajatuksissa sen toisen pienen pojan ongelmista. Ja samanlainen nokkela ja rakas oppija sekin pieni poika oli. On?