Päättyi joulu vaikk´ ei kenkään sois

Sinne meni musta auto. Kaksi iloista pientä omissa penkeissään, Leo jo oikeastaan uloskasvaneena omastaan, mutta aivan liian pienenä istumaan vain korokkeella aikuisten vöissä.
Hyvin matka meni, toinen nukkui Porvooseen ja toinen Kehä Kolmoselle asti eli suurin piirtein kotiin.

Ja mitäs meillä? Kissanhiekka avotunkioon ja vessaan imurin kanssa, alaportti irtti ja kuuriin talteen - se nuorempikin jo kiipeää halulla - tavarat paikoilleen ja pieni inventaario, vauvansänky vaatehuoneeseen, lakanapyykki. Tiski.

Ja sitten on konkreettisesti tyhjä talo. Äänettömyys hyökkää. Muutama joulupäivä muuttui perusoloksi.

Väsyttää, vaikka mitään vastuuhoitajaa en leikkinytkään eikä sitä odotettukaan. Tyhjä olo väsyttää. Rutiini jäi päälle pikkuasioihinkin: onhan vessan ovi auki, että Trilli pääsee pissalle? Onhan yläportti kiinni? Ollaan hiljaa, kun on päiväuniaika.

Kyllä joulu on tärkeä aika. On hienoa, että oli parhaalla vävylläkin aikaa ihan vaan olla. Sukuakin tavattiin - no me isotkin olemme tietysti tärkeitä, mutta pikku-ukot saivat lisätä (uusittua) kontaktipintojaan.

Kaksi myrskyä ja vesisadetta. Vain yksi hyvä ulkoilupäivä, se poislähtöpäivä. Voit kuvitella, että pikku-ukoissa purkamatonta energiaa ja ääntä piisaa sisätiloihin. Mikä jouluille on tullut, kun ulos ei pääse - vuosi sitten paukkui pakkanen kolmessakympissä, nyt lensi vesi vaakasuorassa. Vai olisivatko muu ulkoilijat kuin lapset pehmenneet...

Lähtöpäivänä sentään ehdimme Leon kanssa vähän uloskin. Porukka käveli ostamassa Mummolle takkia, sillä aikaa saimme olla Kirkkopuistossa leikkikentällä. Ja joulutorilla Kaupungintalon edessä sai Leo ajaa junaa (se yökötys on kuvassa, vaan ei yökötys Leon mielestä, huom. kieli!) ja sitten saimmekin olla isosti Peltolan paremmassa leikkipuistossa väsymässä sopivasti kotimatkaa varten.

Ja syötiin ja sitten se viimeinen vilkutus jo olikin edessä. Ja kissalle kiitos: taas oli Trilli mennyt piiloon, ettei tarvitsisi lähteä, ja minä tietysti luulen, että se haluaa jäädä meille, vaikka Maija väittää, että se vain inhoaa autoilua.

Eräänä jouluna vaari matkustaa lasten luo - miltähän se tuntuu?

Confessor fidei?

Ei väittelyä, ei pakkoa, kirjoitan siis. Kun pitää avata kaksi silmää, kun ne kerran on annettu.
------

Alkuseurakunta oli yhtä. Konkreettisesti, jopa omaisuus yhteistä, sitä hoitamaan valittiin porukkaa, salaajat jopa saivat rangaistuksensa. Seurakunta oli ainoa turva. Perusteet ehkä väärät, se Jeesus ei tullutkaan parin viikon päästä ja piti alkaa konkreettinen elämä taas, mutta... Kristittyjen vaino aikana usko antoi edes toivon ja ykseys voimaa kestää.
Hädän ja vainon hetkinä oli edes jotakin, johon turvautua. On ollut myöhemminkin, ilman lujaa uskoa ei kai suomalainenkaan olisi kestänyt ainaisia vainoja, sotia, nälkää.
Vieläkin seurakunta, kirkko, on useimmille se kanava ja oikeutus etsiä yhdessä oikeaa tietä. Voiko yksin pelastua, on iso kysymys (Ja toisin päin, onko minulle esitetty oppi oikea tai ainoa oikea?). Minä olen puu ja te olette oksat - onko oksia seitsemän miljardia vai joitakin kymmeniä (?) kirkkokuntia?

Useat nykyisin yhteiskunnan hoitamat asiat ovat uskontolähtöisiä. Sairaanhoito, köyhäinhoito, turva pakolaisille esimerkiksi. Veljeni selittää sanonnan "Pohjaton kuin papin säkki" niin, että papin säkistä aina riitti, edes niukasti, mutta kuitenkin. Mustan surman aikana oli pappien kuolleisuus niin suurta, että se osaltaan johti jopa renessanssiin ja uskonpuhdistukseen - en nyt puhu aikojen vapautumisesta, tarkoitan sanoa, että juuri pappi ja munkki hoiti sitäkin, jonka luona muut eivät käyneet - saivat silti sellaisen välittämättömän maineen, että kansa kapinoi.

Onko ilman uskontoa ikuista elämää. Toivo on kova juttu, se panee tekemään oikein, tekemään hyviä tekoja. Tästäkin toki voi saivarrella: omaa pelastustako etsitään, mukana on siis oman hyödyn tavoittelu. Useimmiten ns. hyvä kristitty tuskin ajatelee omaa etuaan, on vain oikein tehdä oikein. Rakkaus on vielä kovempi juttu, mutta käytännössä mahdoton sillä tasolla kuin vaaditaan: miten voi lähimmäistään rakastaa kuin itseään? No armo pelastaa, kunhan teet edes puoliväliin osasi? Tämä on sitä protestanttista etiikkaa! Osa toivoa?

Moraali, käsitys hyvästä ja pahasta on suoraan johdettavissa uskonnoista, Kymmenen käskyä on aivan selvästi luettavissa nykyaikaisessakin lainsäädännössä. Maailmanlaajuisesti suunnilleen sama moraalioppi on vallalla, suurimmat erot ovat yhteisön ja yksilön asemassa.
On löydettävissä kaikille uskonnoille, kaikille kansoille yhteisiä yhteiselämää turvaavia käsityksiä. Toisesta huolehtiminen on yksi keskeinen periaate, sanottakoon sitä sitten vaikka lähimmäisenrakkaudeksi.

Hyvän ja pahan erottaminen ei sinänsä uskonnosta ole kiinni. Mutta kun maanviljelys synnytti isommat yhteisöt, aina yhteiselämään on liittynyt myös uskonto ja siitä johdettu käyttäytymissäännöstö. Omatunto on toki uskonnollinen käsite.

Protestanttinen etiikka jyllää yhä, ja ahkeruus ja oma pyrkiminen elämässä eteenpäin on suoraa protestanttisuutta. (Ja on valtava harmi, että alkaa olla satoja tuhansia sellaisia, jota tämä oma yrittäminen ei enää kosketa, ammattiautettavia. Uskonnottomia? Olisiko tässä kirkolla saumaa puuttua koko yhteiskunnan hyvinvointiin?)

Kirkkoon oli pakko kuulua. Kirkossa oli pakko käydä. Mikä olisi kansakunta, jos se ei edes sunnuntaisin olisi kokoontunut. Olisimmeko yhä lähdössä tappamaan naapuria, jos näkisimme lastun laineilla? Ainakin kirkosta sai ajankohtaisimman tiedon, kuninkaan käskyt, jopa maanviljelystekniikan ja muut valistusopit. Papit neuvoivat perunanviljelystä ja apulannoitusta, perkasivat koskia, valtasivat vedeltä maanviljelysmaata. Pappi oli elämässä läsnä! Ja silti kirkko enimmäkseen toimi sananjulistajana. Kirkko myös kirjoitti kirkonkirjansa - ajatus kansalaisten rekisteröinnistä on vasta nyt totta monessa maassa (Esimerkiksi katulapsi on usein lapsi, jota rekisteröimättömänä "ei ole", häntä ei siis tarvitse hoitaa, kasvattaa, kouluttaa... Kirkko vihki, kirkko hautasi. Kirkko hoiti köyhät ja sairaat, kirkko opetti, kirkko kontrolloi ja valvoi.

Kirkko on koneisto, mutta sen sisällä toimivat ihmiset. Kirkolla pitää isona koneistona olla jykevät lait, säännöt. Länsimainen yksilöllisyydenihannointi ei oikein tähän istu. Eikä kerettiläisiä polteta, saa ajatella ja sanoa omaa laitostaan vastaankin ja pysyä vielä virassaankin. PAN-kirkko on mahdoton ajatus.
Kuka puhuu kirkon suulla? Jos on kyse organisaatiosta, sitä edustaa jäsenten itsensä valitsema arkkipiispa tai hänen nimeämänsä henkilö tai sitten päättävä elin, kirkolliskokous. On helppo hyökätä, kun yhtenäisyyttä ei ole heti kun on isompi asia vastassa. Kun kirkko ei ole läsnä joka päivässä, siitä on tietysti myös helppo irrota.

Lukutaito on aika kova sana. Uskonpuhdistus oli kai juuri tuohon maailmankuvan muunkin avartumisen aikaan välttämätön, mutta joka tapauksessa se antoi suurimman aarteen tavallisille ihmisille lukutaitopakossa, olihan jokaisen itse pystyttävä lukemaan Raamattunsa, myöhemmin valistava ja tiedottava kirjallisuutensa, oppikirjansa. Lähtisikö tästä länsimaiden ylivoima maailmassa? (Missä sinänsä on paljonkin negatiivista sanomista.)

Vain kaksi sakramenttia, ja silti koemme uskonnon huipputärkeäksi elämän (ja kuoleman) isoissa hetkissä. Saa olla aika kova pakana, joka ei riparille lähde, joka ei kirkkovihkimistä halua, ristiäisiä lapselleen pidä, joka ei pappia siunaamaan halua. Joulua vietämme varmasti kaikki ja kirkolliset vapaapäivät pidämme vapaapäivinä, (joskaan emme edes juhlan syytä muista!).

Asiaa, jota ei voi todistaa, on usein myös melkoisen mahdotonta todistaa vääräksi.
Kannattaako siis varmuuden vuoksi olla mukana?

Uskonnoille sopisi oikeastaan aika hyvin roomalainen viisaus: - Lääkäri, paranna itsesi! Kun on itse kunnossa, voi alkaa tehokkaammin hoitaa muita.

Huijausta

Kuva on Abu Dhabin Suuresta moskeijasta. Islamia en mitenkään halua saattaa erityisasemaan, onpahan rakennus vaan komea uskontoon liittyvä rakennus.

Sain syntymäpäivälahjaksi kirjan, jossa kerrotaan ihmiskunnan suurista huijauksista, mukana ovat mm. Troijan hevonen ja Eiffel-tornin myyminen.
Pikkujuttuja!

Ihmiskunnan ylivoimaisesti suurin huijaus on uskonto, kaikkinensa. Tätä ei voi minkään uskonnon pappikaan kiistää: hänenkin mukaansa ne muut uskonnot ovat epätosia.
Mutta uskonnon arvosteleminen on synti - voi miten kätevä käsite!

Ja mitä kaikkea uskonnon nimissä onkaan tehty! On valloitettu maailmaa. On surmattu miljoonia, pakotettu vielä useampia miljoonia ainoaan oikeaan uskoon, hallittu ja vallittu. On peritty valtaa jumalalta. Uskonto on kehitetty hallintajärjestelmiksi. On luotu maailmankäsityksiä ja rajoitettu tieteitä ja totuuden ilmituloa. On leimattu toisia vääräuskoisiksi, kerettiläisiksi ja hyi, pakanoiksi - voiko mikään olla halveksivampi sana? On ajettu kansoja pois tai alennettu ne paarialuokkaan, kun itse on tultu "luvattuun" maahan. On tuhottu pelastaen kokonaisia kulttuureita, syrjitty, toimittu rasistisesti toisia uskoja kohtaan. Ja yhä eri uskonnot vaan aiheuttavat samaa - eikä niitä vastaan saa kapinoida, ne kun ovat oikeassa. Voi joutua jopa syytteeseen kansanryhmän loukkaamisesta tai kehottamisesta syrjintään meilläkin. Tai voidaan polttaa lippuja ja jopa tehdä terrori-iskuja uskon puolustamiseksi.

Ajatus oikeassa olemisesta sisältää ajatuksen, että muut ovat väärässä. Heitä on joko pelastettava tai pakotettava oikeaan ajatteluun tai sitten heillä ei edes ole oikeutta olla olemassa - tulee mieleen vaikkapa lähetyskäsky tai islamin alkuaikojen huikean nopea maailmanvalloitus. Yhä vielä "me" saamme sanoa toisesta uskosta mitä vaan, mutta loukkaannumme verisesti, jos joku loukkaa meidän uskoamme.

Uskonnot ovat tehneet voitavansa ryvettääkseen itse itsensä. Uskonnolliset johtajat ovat maallistuneet, rikastuneet, käyttäneet yhteisiä varoja, ottaneet maallista valtaa, kiihottaneet, julistaneet fatvaa. He ovat aina olleet siunaamassa aseet - molemmilla puolilla. Uskonto on asettanut kuninkaita ja pudottanut heitä. Uskonto on alistanut naista
ja tehnyt hänestä syntipukin miehen omaan, mm. seksuaalisuuden pelkoon.

Mitään uskontoa poissulkematta voisin sanoa, että uskonto puolueen tai valtion perusaatteena on väärin. Varsinkin silloin se on väärin, ellei ainoaa oikeaa uskontoa voi määritellä.
Näin siitäkin huolimatta, että uskonto on moraalin ja lainsäädännön tukeva perusta.
Usein uskonto toimii paitsi uskontona, myös valtion pohjana ja oikeusjärjestelmänä - apua!
Uskonnolla on ollut jopa monopoli vihkimisessä, väestörekisterissä ja hautaustoimessa, uskomatonta - tai sitten se oli ainoa toimiva organisaatio?
Saman tien erottaisin uskonnon ja valtion, meilläkin ns. valtionkirkko on väärin.
Edelleen on olemassa meilläkin tietynlainen pakko kuulua valtauskontoon, työhaastattelussa vaikka lasten kanssa työskentelevä ateisti putoaa ensin.

-----------------

Toinen aivan yhtä suuri huijaus on väärin ymmärretty politiikka! Aivan kuten uskontokin, poliittinen ajattelija on pahimmillaan ainoana oikeassa. Törkeimmillään on kyse yksipuoluejärjestelmästä ja valtiollisesta terrorismista jopa omia asukkaita kohtaan.
Politiikka voi olla paha este mielipiteenvapaudelle ja tieteelle kuten uskontokin. Myös politiikka on oikeuttanut kansojen alistamiseen, sortoon, jopa murhaamiseen. Politiikkakin on maailmanlaajuisesti levitettävä: turha hurskastella vain kommunistisella manifestillä, aivan samoin läntinen elämänmalli pakotettiin ja pakotetaan ainoana oikeana maailmaan, ns. demokratia on usein vain irvikuva ja lännen nukkehallintoa.

Tavallinen poliitikko toki ymmärtää suuret ylisanat ja puheiden erilaisuuden
todellisen poliittisen toiminnan kanssa. Mutta aina välillä politiikka on kuin uskontoa: vain me olemme oikeassa, vain me osaamme hoitaa asiat - muistahan tulipalon, joka oli väärin sammutettu? Toisen mielipidettä ei edes kuulla, kun se tulee väärästä suunnasta,
otetaan toinen huomioon vain kun siitä on omalle poppoolle hyötyä. On virkakieltoa, keskitysleiriä, uudelleenkasvatusta ja Taivaallisen rauhan aukion tapahtumia.

Suurin osa ihmisistä, jopa ns. uskovaisista, toki elää moraalinsa ohjaamana ja yhteiskunnan jäsenenä. Poliitikkokin useimmiten tajuaa tekevänsä yhteistyötä, eikä vain pönkitä valtaansa.

Uskonnon, ainakin kristinuskon, tulisi esimerkiksi toteuttaa lähimmäisenrakkautta. Ihan kuin politiikankin päätehtävä on huolehtia kansalaisen hyvinvoinnista. Miten uskonnolliset puolueet voivat kuitenkin olla juuri niitä äärioikeistolaisia ja kovia politiikassaan? Miten kansalaisten hyvinvointi voi olla joillekin vain pienen poliittisen ryhmän etujen ajamista?

-------

Kolmas kovan luokan huijaus on jatkuvan taloudellisen kasvun vaatiminen kehityksen edellytyksenä. Vain myyty tavara antaa varaa hyvinvointiin ja vasta ylijäämällä voidaan hoitaa mm. ympäristöasiat. Olisikohan noin?

-------

Niin. Olen kriittinen. Silti olen mukana niin uskonnossa kuin politiikassakin ja joudun elämään tämän tavarakultin aikaa. Sekä uskonto (usko?) että poliitiset aatteet hyvin kestävät hyökkäykset. Voisin itsekin kirjoittaa pitkän kirjoituksen uskontojen hyvistä saavutuksista.
Toivon osaavani antaa arvoa toisillekin. Itse asiassa, olen saanut nähdä niin uskonnossa kuin politiikassakin todella suuria ihmisiä.

Varaton porvari

Paradoksi. Luulisin, että useat kääntävät sen mielessään sanalla vitsi. Voihan se toki sitäkin olla, mutta oikeastaan on kyse - niin, paradoksista...

Esimerkkinä käyköön vierailu 70-luvun alussa Rinnekodissa. Oli excursio sinne tänne, jotta opekokelaat saisivat käsityksen erilaisista lapsista, vierailut olivat osa erityispedagokiikan kurssia. No saivat! Se paradoksikin opittiin tällä reissulla: ylivilkkaille lapsille oli ruvettu antamaan piristeitä osana hoitoa, ja kas kummaa, tämä tehosi.

Superparadoksi on Alko tekemässä merkittävää raittiustyötä. Nobelin rauhanpalkinto on myös valitettavan usein naurettava paradoksi: palkinto on annettu niille, jotka ensin ovat konfliktin syylliset, ja kas, jonkin suurvallan ja YK:n painostuksella sen sitten neuvotelleet keskeneräiseen ratkaisuun. (Vaikka parit Kissinger ja Le Duc Tho tai Jasser Arafat ja Menachem Begin.)

Yksi paradoksi tapahtuu koko ajan ekoasioissa, ilmastopolitiikassa, kaikessa maailman pelastamisessa. Kyse on lujasta uskosta tekniikkaan. Parannetaan koneita ja laitteita, lainsäädännöllä vaaditaan yhä pienempiä päästöjä, pienempää kulutusta.
Ja todellakin: tässä suhteessa on uusi parempaa kuin vanha. Mutta kun niitä laitteita samaan aikaan tulee aina vain lisää, kokonaistuho maailmalle sen kun lisääntyy. Paradoksihan on myös se, että lainsäätäjä kieltää ja rajoittaa, mutta kuitenkin samaan aikaan lisää ja tekee mahdolliseksi yhä suuremman riippuvuuden tavarasta.

Samat tekniikkauskovaiset myös ramppaavat brändien ja muodin perässä ja ovat markkinoiden lisääjinä ja jätteentuottajina yhä pahempia tuhoajia.
Ja se tekniikka tehdään yhä monipuolisemmaksi, yhä houkuttelevammaksi - yhä vähemmän aikaa kestäväksi, yhä nopeampaan kiertoon tuottamaan jätettä ja tuhoamaan raaka-aineita..

----

Eräs poliittinen paradoksi on totuudessaan karmea, ja syihin olisi jonkun muunkin kuin amatöörianalyytikkoblogistin paneuduttava. Tämä paradoksi on suoranainen vaara suurelle osalle ihmikuntaa, joka itse valitsee itselleen yhä huonomman olon! Tai laiskuuttaan ja saamattomuuttaan antaa vallat ajaa itsensä yhä huonompaan jamaan.

Kun tulee lama ja ahdinko, turvaudutaan siihen, joka laman aiheutti eli pääomaan, sen bulvaanipuolueisiin, oikeistoon. Ja kun yhä eriarvoistetaan ihmisiä ja pannaan se heikoin maksumieheksi, esimerkiksi se vielä töissä oleva, oikeiston suhteellinen kannatus sen kun lisääntyy.

Oma pika-analyysi on, että on petytty siihen, että poliittiset vasemmistopuolueet eivät ole pystyneet enää täyttämään pienipalkkaisen tai syrjäytyneen toiveita, on petytty ja katsotaan sinne, missä menee lujaa. Eikä uskota vasemmistoon, sillä kun ei ole rahaa takanaan ratkaista rahakysymyksiä.

Toinen ajatus on, että em. pettymyksen takia useat nimenomaan vähäväkiset jättävät äänestämättä kokonaan. Jäljelle siis jäävät ne aina äänestävät varmat oikeiston kannattajat. Siis valtakirja jää oikeistolle, ei anneta.

Kolmas syy on ehkä se, että kaiklla , toimeentulotuellakin elävällä, on jonkin verran hyvinvointia, eli ei varsinaista luokkapuoluetta enää tarvita?

Neljäs syy on imago: teollinen työ, rakennustyö, ruumiillinen työ on muuttumassa siistiksi sisätyöksi, eikä huono palkkatasokaan auta, riitä enää mieltämään itseään työläiseksi. (Tätä näkyi jo heti, kun omia silmiä vasta aukoi: esimerkiksi alimman palkkaluokan pankkineiti oli useimmiten niin hienoa porvaria, että!) Kokoomus pystyy esiintymään työväenpuolueena, ja moni uskoo!

Viides syy on tietysti oikeiston hyvä taito markkinoida itseään: täytyy kaikkien myöntää, että esimerkiksi Kokkareilla on edustava eturivi.

Kuudes syy on historiassa, meillä on nyt tilaisuus nokitella ja näyttää inhalle idälle.

Seitsemäs syy on poliittinen vastuu. Kun on kansallinen hätätila, vasemmisto joutuu esimerkiksi hallitusvastuuseen ja tekemään ne ikävät asiat, joita on pakko tehdä.
No, seuraavissa vaaleissa on helppo sanoa, että leikkaukset ja kurjistaminen ovat siis vasemmiston syytä...

Seurauksia omista valinnoista on edessä. Populismi nousee yhä, ainakin vielä kunnallisvaaleissa ja ay-vaaleissa häviää asia metelille ja ivalle.
Kunnat toteuttavat budjettejaan ilman valtion suurta ohjausta, rahaa ei korvamerkitä.
Tietoisesti huononnetaan kuntien rahoitusta esimerkiksi vaatimalla kunnalta yhä uusia lakisääteisiä tehtäviä ja samaan aikaan yhä suurempi osa jää verotuloista palautumatta kuntiin valtionapuina. Mitä tekee oikeisto: se turvaa kunnan ja valtion selviytymisen, ei kansalaisen hyvinvointia.

Vasemmisto saa räkyttäjän roolin, joutuu vastustamaan ainaisia uudistuksia ja "palvelujen kehittämisiä" eli alasajoja ja huononnuksia. Tämä on osa peliä: edistyksellisyys ei pääse näkyviin, aina on kylliksi puuhaa vastustamisessa, eli vasemmisto ei saa mitään uutta aikaan.

Ulkopoliittisesti Suomi sitoo itsensä yhä tiukemmin EU-hun ja Natoon, luovutttaa omaa päätösvaltaansa suoraan pääoman ja sen puolustajan koville ytimille eli USA:lle ja johtaville länsimaille. Kuitenkin juuri oikeisto on se, joka jaksaa ratsastaa sillä ns. isänmaallisuudella - joka on jämähtänyt sinne jonnekin sotamoraalin ja kansalaissodan kaunojen välimaastoon? Mitä isänmaallista on markkinoissa, lännen sotilasliitossa tai hirttäytymisessä liittovaltioon?

Siis pikaisesti todellista poliittista analyysia. Analyysin tulokset suunnitelmiksi. Pikaisesti suunnitelmat toiminnaksi. Ja toimintaa.
Nyt olisi se aika ihan oikealle hengenluonnillekin.

Oi Maamme!

Luin viimevuotisen blogini itsenäisyydestä. Poljen paikallani, sillä hyväksyn joka sanan, tai sitten olin kovin viisas jo vuosi sitten.

Itsenäisyys kolahtaa yhä, myös ne ulkoiset muodot ja riitit, kynttilät, paraatit, linnanjuhlat. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Jossakin siellä pohjalla pieni ääni huutaa kovaa, kuinka hyvä minun on olla tässä maassa, mihin kaikkeen olisin tämän puolesta valmis. Ja ne fraasit ja uhotkin ovat melko helposti raaputettavissa näkyviin, vaikka ne tunnistankin stereotypioiksi.

Olemmeko itsenäisiä? Kreikka tarjoaa tällä hetkellä pelottavan ja konkreettisen esimerkin siitä, että valtio on talouden vankina. Aivan samaa vankeutta on joka maalla, erittäin paljolti itse sovittuna, ihan oikeasta syystäkin eli lisäämään kansalaisten hyvinvointia. Taloudellinen riippuvuus antaa uusia isäntiä: esimerkiksi Saksa ja Ranska seisovat jalka jo monen maassa makaavan niskan päällä tai vielä pahempaa, moni maa joutuu tekemään suurimman osan sisäpolitiikastaankin taloudellisten lakien mukaan ja vain talous konsulttina, ei tarve. Talouden laille emme mitään voi?
Mutta Suomena voimme aina olla kiipeämättä toisia myöten.

Toinen este itsenäisyydellemme on edelleen Venäjä! Ei, en koe aseellista uhkaa, miehityksen pelkoa, nootteja, puuttumista itsenäiseen päätöksentekoon uhkana. Nyt Venäjä on positiivinen uhka: nyt pitää nokitella sitä, näyttää sille, olla niin länttä että! Ja muuttua kovaksi, länsimaisemmaksi kuin länsi, uhoajaksi ja öykkäriksi sinne Euroopan kovaan ytimeen (esim. stubeksimalla) ja jopa pyrkiä Natoon...
Kuinka kukaan voi olla niin sokea, ettei näe tässä Setä Samulin maireaa hymyä siellä verhon takana, lempeä setä se siellä vetelee koko maailman naruja. Kovia arvoja!

EU on voittopuolisesti positiivinen asia meille. Mutta juuri talouden ylivallan antaminen muille oli se suurin syy vastustaa. Hyt ahdistava kriisi senkun vähentää omaa päätöksentekoa ja liittovaltiokehitys on aivan ilmeistä. Mikä on Suomen painoarvo? Mihin arvoihin tämä liittovaltio nojaa, humaaneihin vai taloudellisiin?

Tämän vuoden linnanjuhlien teema on tasa-arvo. Erinomainen teema: koko kansan on voitava juhlia hyvää oloaan täällä, voitava olla ylpeitä suomalaisuudestaan. Kansaa ei voi vaihtaa, vaikka sen nimissä kaikenlaista suvaitsemattomuutta tarjotaankin. Maan ykkönen aivan oikein näyttää, että ketään tai mitään ei syrjitä. Eikä kunnioitettu presidenttimme takuulla pidättäydy tasa-arvoasioissa vain Suomen rajojen sisään.

Kansallinen itsetunto on tärkeä asia. Sen voi rakentaa muutenkin kuin öykkäröimällä tai ikivanhoilla hokemilla, sota-aikaan jämähtämällä. Kulttuuri on hyvä alku, sitä seuraava kansainvälistyminen ja toisten ymmärtäminen hyvä jatko.
Kansainvälistyminen kaikilla osa-alueillaan hyväksytään sanoina, mutta ei toimintana: OPS tarjoaa osa-alueiksi kulttuuri-, ihmisoikeus-, tasa-arvo-, ympäristö-, aseriisunta- (rauhan-) ja kehityskasvatuksen ja tiedän suuren tarpeen edetä näissä niin koulussa kuin maailmassakin. Ja hienot YK:n vuosituhattavoitteet allekirjoitan myös ilolla.
Itsenäisyys rakentuu hyvään itsetuntoon, oikeaan tietoon ja oikeaan asenteeseen - eiköhän tällä pärjää jo pitkälle, kun on koulutusta, ammattitaitoa ja osaamista ja halua rakentaa.

(Kuvan nimi voisi olla vaikka Isänmaan aamunkoitto, se on näkymä Venlankadulta kohti "Inhaa Itää".)

Hyvä, Suomi!

Blogineuvos?

Mitalit, hienoa. Ansiosta, vielä hienompaa!
On Leijonaa ja Ruusua (Weisses Rössl?) monina eri asteina ja Pro Finlandiaa.
Vaan parikin todella tärkeää puuttuu - ainakin valtakunnallisesti, toki voi ansiomerkkeinä järjestöillä olla.

Yksi puuttuva on tasa-arvon edistämisestä jaettava mitali. Vaikka vain ihan sukupuolten, mutta mieluummin tasa-arvo pitäisi ymmärtää laajasti, eikä pitäisi pysähtyä vain valtakunnan sisäänkään. Tulee mieleen useita jakokohteita, esimerkiksi - kiitos kaikkien oinosten ja hakkaraisten - seksuaalinen tasa-arvo tai maailman tasa-arvoiseksi kehittäminen tai vaikkapa Suomen alueellisen tasa-arvoisuuden edistäminen tai...
Tämä mitali kattaa niin laajan alueen, on niin paljon eriarvoistettuja ihmisryhmiä, että on ihme, ettei sitä ole.

Toinen tärkeä mitali olisi pro lapsi. (No joo ped- alkuinen loppuosa kaiketi olisi oikein, mutta...) Mitsku voitaisiin jakaa aivan eri perustein kuin äitienpäivämitali.
Minusta kun ei ole suurta ja sankaruutta hankkia liian monta lasta.
On ihmisiä, jotka tekevät pyyteettä lapsen eteen, on ihmisiä, jotka ajavat lapsen aseman parantamista. Joku vaikuttaa, joku tekee, joku ansaitsee hetkessä, joku vuosia puurtamalla. En tarkoita virka- tai palkkatyötä, vaan parannusta aiheuttavaa yli normaalin olevaa ansoitumista.
Ai miksi tällaista? Lapsen asema on kyllä juhlapuheessa OK, mutta lapsi saa aina väistää, kun aikuisen tärkeä tulee vaihtoehdoksi, oli kyse sitten liikenteestä, kaupasta tai melkein mistä vaan, missä Euro on ainoa konsultti. Mitalin peruste olisi esimerkiksi Lapsivaikutuksen arvioimisen (LAVA) saaminen lain tasoiseksi vaatimukseksi.

Kyllä, nämä mitalit voivat tavallaan jo sisältyä olemassa oleviin yhteiskunnallisten vaikuttajien mitaleihin. Mutta asioiden painoarvo olisi aivan toinen, mikäli ne tulisivat näillä nimillä.

Näissä kissa- ja kukkamitskuissa minua aina on kiusannut, että pomo saa ritarinarvot, miekat ja tammenlehvät, mutta se todella tunnollinen/luova/välttämätön työntekijä korkeintaaan ekan tai toisen luokan mitalin. Tasa-arvoa tasavallassa?

Neuvoksia leivotaan myös. Osaltaan on kyse tietysti rahan saamisesta myöntäjälle. Mutta miksi se neuvos voi olla todella maalle vahinkoakin tehnyt, esimerkiksi työn ulkomaille sijoittanut. Pointti on siinä, että osakkaat sen arvon anovat, eivät työntekijät, eikä nimittäjäkään esimerkiksi työllisyyttä perusteena pidä.
Ja sama juttu taas: harva yhteisö on niin rikas, että kaikille ansaitseville titteli ostettaisiin. Pomoportaalle kyllä usein. (No onhan joitakin kuin Manulle illallinen tulevia, vaikkapa rovastin arvo, jos ei potki yli aisan?)

Ansiomerkkejä on tullut, totta kai, kun osa niistä tulee ihan pitkästä työsuhteesta. Osa tulee todellisesta työstä, ja niille osaa antaa arvoa ihan eri tavalla. Hassua on, että virka-ansiomerkit ovat isoja ja näyttäviä (toki niihin liittyy pikkumerkki myös), niitä ei oikein osaa käyttääkään, kun taas ne ammattiliiton, puolueen ja Unicefin merkit ovat ihan vain sellaisia napinläpimerkkejä - ja tietysti arvostan eniten Unicefin kultaista, sen eteen kun on ajoittain joutunut kovastikin töihin ja kulkemaan.

Äiti sanoi vitsinä haluavansa professorin tittelin ilman opetusvelvollisuutta.
Olisihan tuo kivaa olla vaikka opetusneuvos, kouluneuvoshan ei ilman virka-asemaa taida voida ollakaan. Mutta tyydyn kyllä olemaan opettaja - olen aika kovassa seurassa, joskus pari tuhatta vuotta sittenkin eli se yksi tunnettu Rabbi (Opettaja).

Kuva on tällä kertaa mitaliaan juhlivan seppele. Oikeastaan se on toissakesäinen juhannusaattoseppele morsiamelleni.

Itsenäisyyspäivää odotellessa

On taas se aika, jolloin pitää isänmaallisesti haukkua nuoret, varsinkin nyt työelämässä oleva sukupolvi veltoiksi ja mitättömiksi, kykenemättömiksi talvisodan ihmeeseen ja epäisänmaallisiksi - jos muistaa, kun ne homot ovat siellä juhlissa.

On taas aika mitätöidä toisten suuriarvoinenkin työ suomalaisen hyvinvoinnin ja rauhan eteen: kaikkihan me tiedämme, että ainoa oikea isänmaallisuus on sotilasparaati, kynttilä ikkunalla ja Tuntematon sotilas. Haihattelua on rakentaa oikeudenmukaista ja tasa-arvoista maailmaa.
On aika arvostella presidenttiä, kun hän ei olekaan USA:n talutettava, vaan saa milloin minkäkinlaisia suuria kansainvälisiä tehtäviä.

On aika vaatia Suomea suomalaisille ja puhua totuuksia maahanmuuttajista, niputtaa heidät yhdeksi ryhmäksi ja pelätä heitä. On muistettava taas, kuinka suomalainen sisu vie (vei?) läpi harmaan kiven. Ja kaikki stereotypiat muista kansoista on kaivettava esiin ja taas julistettava. Suomi ylös, mieluummin toisia kansoja myöten kiipeämällä!

On aika asettua katsomaan linnanjuhlia. Arvostelemaan, kadehtimaan. Taas sekin on siellä, millä ansioilla, ja katsokaa noita makkaroita, puvun pitäisi olla ihan erilainen.
Millähän putkilla tuokin sai ansiomerkin? Kansanedustajien palkkaa pitää muistaa vaatia alas. Kumma, kun sotaveteraaneja ei ole kaikkia kutsuttu. Siinä evästä hakiessa pitää muistaa haukkua kreikkalaiset, mutta kossun juomista ei silti sovi unohtaa myöskään.

Puukko, perkele, terva ja terveys, sisu Suomella saunassa!

Voimakaksikko

Oppimassa oltiin taas. Opin esimerkiksi, kuinka monta kertaa voi lukea saman kaupallisen tiedotteen. Väsymättä. Onhan lelumainoksessa niin monta autoa, niin monta Leon ällää, kolmosia ja muuta tärkeää. Ja , oi ei, jopa rikkinäinen auto ja punainen auto. Joka kuva täytyy tarkkailla, suurinta osaa lehdestä tulee kommentoida. Kaikki värit tunnetaan ja laskeminen kiinnostaa. Eikä vielä ole onneksi syntynyt yhteyttä kuvan ja ostettavan tuotteen välillä - ensi vuonna lelulehdet lienevät heti piilossa?

Sain pulauskunniamerkkejä molemmille rinnuksilleni. Sain juhlavieraita: ihan pieni poika osasi olla hurmaava myös ravintolassa, vaikka tuoli oli huono - no se tuskastunut isompi sitten menikin laivaan ja jätti kaiken ruoan koskematta, mutta kuvittele nyt kaksivuotiasta esimerkiksi odottamassa ruokaa lähes tunnin.

Se ihan pieni osaa jo vaikka mitä. Hän mm. opetti vaarille pelin: vaari kokoaa palikoista tornin, ja Otso kajauttaa Brio-ratapätkällä nurin. Otso osaa myös seisoa tukea vasten, vaikkapa vaarin mahaa vasten ja hytkyä. Ja meillä miehillä on ihan omat jutut, mörinät ja kiekumiset, joita sopii nauraa räkättää. Ja otso selvästi tuntee vaarin, tulee aktiivisesti ja halukkaasti luo, haluaa syliin - ja tekee siitäkin vitsin, haluaa ensin äidin syliin, heti vaarin syliin, takaisin äidille ja nauraa räkättää.

Se vauhdikkaampi oppii potalle: melko saavutus on kesken päiväunien nousta kakalle! No, hakusessa vielä, mutta ilo ja palkka pottaan tehdystä tekee ihmeitä.

Uskomatonta on, miten tarkkaan kaksivuotias tietää esimerkiksi suuntia ja eri asioiden paikkoja. Tietysti täytyy tietää, missä on se rikkinäinen auto, jossa ei ole "kongea" (rekisterilaatta): - Oi ei, auto rikki. Ei saa ajaa! Ei konge! Tai pitää millilleen tietää, missä kaupan kohdassa on se sininen mehu. Tai mihin suuntaan mennään, kun mennään puistoon ajamaan mopolla. Ja kotona tiedetään tarkkaan, mikä auto on pianon alla tai mikä autopalapelin pala kuuluu mihinkin - ja se peli ei ole mikään helppo.

Siinä tuota tuli taas annos elämäniloa ja saamisia elämältä. Voi että on kiva olla se Piijja, joka kelpaa molemmille. Seuraava annos tätä merkitystä saadaan joulun aikaan, kun pojat tulevat hoitamaan vaaria Lappeenrantaan. No tulevat ne vanhemmatkin...

Ja olisi se kiva laittaa kuviakin, mutta...

EU saa kehuja

Vihdoinkin!
Jonkinlainen tehoisku epäeettisen, jopa valheellisen markkinoinnin lopettamiseen on taas
kerran tekeillä. Noin 40 000 ruoka- tai ravintonimikettä tutkitaan, ja vain niillä on oikeus käyttää markkinoinnissaan vaikutustietoja, joilla on todellisia, tieteen keinoin todennettavia vaikutuksia. Ilokseni kuulin, että vitamiinit, xylitoli ja kasvisterolit kuuluvat autuutettuihin, vaikka työ on vasta aluillaan. Hyvä EU!

Taas kerran, niin. Nykyisenkään lainsäädännön mukaan ei saa kertoa epätotuuksia. No kukapa niitä: ostajahan uskoo, placebo tekee jotakin ja markkinat vetävät. Jos mainos joudutaan vetämään pois, osa ihmisistä on jo uskonut siihen kuitenkin ja tuote on tuttu.
Ihan selvä vale on esimerkiksi energiansäästölamppujen kestoikä: normaalikäytössä ne eivät vuorenvarmasti kestä luvattua 12 vuotta - kesto on kai vakioiduissa laboratorio-oloissa, viileässä, sammuttamatta välillä? Nyt jo on menossa esimerkiksi kolmas lamppu kahden vuoden sisään keittiössä. Onko yksittäisen kuluttajan nostettava meteli, vai olisiko viranomaisten itse oltava aktiiveja?

Rajojen veto tulee edelleen olemaan vaikeaa. Miten voit puuttua vaikkapa runsauttavaan tai kaareuttavaan? Tai kun tahallaan mennään todella överiksi, kun tahallaan vitsinä kerrotaan asia, se jää kuitenkin kytemään, hyvänä esimerkkinä TV:ssä pyörineet hauskat olutmainokset. Tai kun luodaan mielikuva, sinällään mitään väittämättä, so. sanat puuttuvat eli mihinkään ei pääse kiinni, mainos vaikuttaa.
Kun tunnettu henkilö käyttää (käyttääkö?) tuotetta, sen täytyy olla parempi.

Markkinointiin on rakennettu valtava verkosto, jota emme edes tajua markkinoinniksi.
Esimerkiksi erilaiset kilpailut, levylistat, ohjelmat kertovat mielikuvallemme, mihin pitää pyrkiä. Pelkkiä sisustus-, muoti ja ruokaohjelmia pyörii koko ajan TV:n täydeltä sekä aikakauslehdissä. (Eihän ärsytä, että ne samat julkkikset näkee kaikessa
tarjonnassa, varmaan jossain vaiheessa eduskunnassa lopulta.)

Toistolla on tehoa. Kun meille tarpeeksi monta kertaa näytetään tietty tuote, se on tuttu, jopa mainos voi sanoa "TV:stä tuttu", ja ostammekin sen, oli se sitten hyvä tai huono. Kauppias tekee tarjouksen, ostamme, ja tuote onkin taas se oma ja tuttu seuraavalla kerralla. Kauppa sijoittaa tuotteet ovelasti ja johdattelee meitä itse valitsemaan! Värilläkin on väliä, esimerkiksi vihreä on meille mielikuvan mukaan kestävää kehitystä, ja varmasti markkinoija tietää esimerkiksi värien huomioarvot ja symboliarvot. Mikä teho musiikilla onkaan, itsekin pidän esimerkiksi melodiasta Kun taas saapuu hetki sii-nii-nen. Jopa musakki tutkimusten mukaan lisää ostamistarvetta, niin uskomattoman tylsää taustamelua kuin se onkin. Kahvinteon yhdistäminen loistavaan ammattitaitoon puhuttelee minua myös.

Haluamme uskoa mainoksiin! Haluamme olla terveempiä, hoikempia, ikuisesti nuoria, tuuheatukkaisia, tyylikkäitä. Haluamme kotiemmekin olevan tietyn mielikuvan mukaisia, haluamme koko elämämme näyttävän ulospäin - niin miltä? Meihin on rakentamalla rakennettu kuva siitä, mistä haaveilemme, millainen pitää olla, jotta kelpaisin kaltaisilleni. Siis haluamme jotakin, mitä ne kuuluisat markkinat ovat meihin sisäänrakentaneet. Siis ostamme tuotteita, joita kaikkien pitää ostaa ollakseen kaikkea tuota. Miettimättä, sinisilmäisinä, enemmän tai vähemmän vietävinä.
Muoti on kirosana ja mielikuva on vaarallisin asia markkinoinnissa, ei kenties yksilölle, mutta maailmalle, kun tämä länsimainen elämänmalli, so. kulutuksen ainaiseen kasvuun perustuva talous on surma ekosysteemille levitessään ihan kaikkialle.
Jo nyt elämme moninkertaisesti yli maapallon kapasiteetin.

Pääsin kehumaan EU:ta, ohhoh! Elintarvikkeiden tutkimus olkoon kuitenkin vasta alkua.
Jos isoon maailmankuvaongelmaan ja markkinoiden kasvuun ainoana talouskeinona ei puututa, on ihan turhaa näpertelyä kokoustaa esimerkiksi ilmastonsuojelun tai muun ympäristönsuojelun merkeissä.

Mutta saahan poliittisia pisteitä...

Downshiftaajat ovat ehkä tällä asialla? Wall Streetin mellakoijat yrittävät ainakin.
Kuunteleeko kukaan? Luulenpa, että "nyt on niin vaikea taloudellinen tilanne, että pitää tukea markkinoiden kasvua" jälleen kerran, vaikka nyt olisi oikeastaan aika hyvä tilaisuus maailmalla luopua turhasta.

Mistäpä itse olen luopunut?

Paavo presidentiksi

Paavo Arhinmäki lupautuu ehdokkaaksi. Jo oli aikakin. Jo kuukausia ovat ehdokkaat saaneet julkisuutta niin itselleen kuin taustaryhmilleen, ja meidän Paavomme julkisuus on samaan aikaan lähinnä osallistumattomuutta Musiikkitalon avajaisiin.

Paavoja piisaa. Kenestäkään ei tule presidenttiä...

Vasuri-Paavo on varmasti näistä Paavoista aidoin.

Jalasmökki-Paavo ei kelpaa aidosti edes omilleen, on ottanut sellaisia irtiottoja oman puolueensa toimia vastaan, että aitoa kannatusta ei ole edes puolueen sisällä kuin parissa oikein peruskepulaisessa piirissä. Mutta onpahan hän ihan kuin oli Mikojan naapurissa: oli mikä vain linjamuutos, kukas se sieltä taas ponnahtaa näkyville!

Iso Paavo taas on jyrä, mistään piittaamaton opportunisti, töksäyttelijä äksyilijä. Kummasti vaalitilanne panee muka-hymyilemään ja perustelemaan asioita.
Olisiko tämä ollut hyvä Euroopan kuningas - mielestäni ainakaan Suomen Isäksi hän ei sovi, mielipidejohtajaksi ja tasapuoliseksi. Valtiomies (menneeltä) asemaltaan, ei kyvyiltään?

Kuvittele Soini edustamassa Suomea presidenttinä, so. Suomen julkikuvana.
(Tukin korvani, en kestä avunhuutojasi). Suomi on tietysti eksoottinen maa monelle, mutta junttius ei oikein taida enää olla muodissa muualla kuin amerikkalaisissa red neck-piireissä ja Suomessa. Joo, oikeasti puuttuu enää Hankkija-lippis. Ymmärrän toki, kyse on imagesta, jopa tahallaan ylläpidettävästä kuvasta - sopii ehkä muihin vaaleihin.
Mielipidejohtaja - hei, onko oikeasti mielipiteitä sutkautusten takana. Toimia ei ainakaan ole.

Pieniä ehdokkaita riittää. Pieniä? Koko pienuus on siinä, että puolue on "väärä", vaikka aatemaailma ja toimet olisivat suuriakin. Profiloitua pitää silti, ehkä vaalityössä voi tarjoilla edes hiukan hyviäkin ajatuksia. Pelkäänpä kuitenkin pahoin, että vaalitilanne liikaa yhtenäistää ehdokkaita. Mutta kun ei oikeasti ole toivoakaan valinnasta, toivon - enkä muuta edes epäile - että ainakin Arhis sanoo, mitä ajattelee, eikä huoraa aatettaan hymistelemällä. Haavisto taas on jo pelinsä pelannut, kun "me" heterot niin pelkäämme.

Presidentiksi näistä kuka vain, kunhan ei maamme kuvan pilaavaa moukkaa. Eipä tule.

On vielä se yksi, lausuntoautomaatti, joka on puolueensa kannastakin irrotellen ruvennut olemaan koko kansan viisas jo kauan sitten.

Uutisia katsotaan kriittisesti - onko syytä?

Sauli, tuleva presidentimme, loihe lausumaan hyvin järkeviä, taas.
Hän ei ole viemässä Suomea Natoon - eikä presidentti tietysti voisikaan yksin.
Mutta seuraava täsmennys jätti kysymyksiä, ihan itsekin keksin muutamia.
Hän sanoi, että ellei eurooppalainen (puolustus)yhteistyö riitä täyttämään Suomen puolustuksen tarpeita, voi lopulta todennäköisesti Nato marssia vastaan.

Mitä unohtui?
Unohtui esimerkiksi hyvä ulkopolitiikka, ei synny Suomen vihollista. Unohtui sanoa, mitkä ovat "Suomen puolustuksen tarpeet". Nato ei itsekään ainakaan Venäjää tunnusta vihollisekseen...
Ja jos Venäjä ei ole vihollinen, vihollinen on silloin ihmisoikeuksien loukkaaminen,
inhimillinen tragedia jossain päin maailmaa tai sitten on tärkeää (tämä on propagandaa) läntisen elintason ja elämänmallin turvaaminen - siis missä ne Suomen puolustuksen tarpeet olivatkaan? Ja jos tällainen kriisinhallinta on tärkeintä, miksi siihen käytetään enenevästi NATOa, kun on YK, on ETYJ, Afrikan Unioni, EU-joukot.... Ja taas propagandaa: arvelisin YK:n arvovallan ja toimintakyvyn alasajon erääksi keskeiseksi syyksi sen, että YK edustaa muitakin kuin vain läntisiä arvoja.
Uskoisin, että NATO-kannatus lisääntyisi merkittävästi, jos NATO ottaisi agendalleen myös mm. Israelin valtioterrorismin tai rajoittaisi USA:n omia etupiiri- ja maailmanpoliisitoimia.

Unohtui myös mm. Suomen oma armeija. Onkohan missään yhtä suurta kannatusta asevelvollisuudelle.

Toinen hieno uutinen on Syyrian erottaminen Arabiliitosta.
Onko? Nyt Syyria altistetaan sen äskeisen Naton uhan alle ilman arabien tukea. Jos pelkkä uhka riittäisikin ja kriisi laukeaisi ilman aseellista voimaa!

Hurskasta touhua. Useimmissa arabimaissa on edelleen aivan näennäinen demokratia. On kiire saada Syyria rauhoittumaan, ettei Arabikevät yhä laajene ja valtaeliitti menetä asemiaan. On toki myös tärkeää lopettaa, Syyriassakin, omien kansalaisten oikeuksien polkeminen ja valtiokoneiston väkivalta - onko oikea keino siis vetäytyä vastuusta?

Ne puolustuksen tarpeet voivat tietysti olla erilaisia kodinturva- ja valmiusjoukkoja. Joo, on ollut jo Omoneita, Suojeluskuntia, Kansalliskaareja, Punakaartikin.

Ei tällaista!

Lisään vähän, kun marketin käytävällä sain vahvistusta jutulleni...
YK:n arvovaltaa murennettiin juuri äsken esimerkiksi niin, että USA kieltäytyy rahoittamasta Unescoa. Syy on olevinaan Palestiinan hyväksyminen jäseneksi.
Oikeastaan syy on laajempi, osana toki Palestiina. Kyse on äänioikeudesta: jokaisella maalla on yksi ääni, olkoon se sitten kuinka pieni, köyhä tai maailmanvalta, tätä ei voi USA hyväksyä.
Kumpi on parempaa rauhantyötä, oikeudenmukaisen maailman rakentaminen vai miehittäminen?

Hienossa seurassa

Isä. Parhaalla tasollaan isi, iskä, isukki (fade, fatsi,...). Kovalla tasollaan Taivaallinen Isä - nimitys lähentää ja antaa turvaa, mutta kaventaa mystistä kaikkivaltiutta, on toki Jeesuksen opettamasta rukouksesta kotoisin.
Ja kaikkea siltä väliltä, maan isä, patriarkka, kansakoulun isä. (Isänmaa - ja äidinkieli, oikein menee...)
Erityisesti meillä isät ovat myös sankareita, verellään ja uhrautumisellaan taanneet isänmaamme vapauden. (Osaan sanoa näin ihan ilman ironiaakin, usein kyllä haluaisin purkaa tätä tosi pitkälle!) Olen isänä kovassa seurassa!

Kaikki saa alkunsa isästä: milloin kupeistasi, milloin siemenestäsi. Kielikuva alkuunsaattajasta toimii myös kansoille isoista asioista.
Mihin unohtui se Maaemo, Isis, Ilmatar - taitaa olla kulttuurimuutos, ja perustavanlaatuisen iso, kiitos kirkkoisien suoranaisen naispelon ja naisvihan.
Fallosta on jopa palvottu. (No myös sekä jonia että lingamia: esimerkiksi intialaiseen kulttuuriin kuuluu kutoa sulhaselle seinävaate, joka on oikeastaan kuva ihan siitä itsestään.)

Perheen arjessa läsnä oleva isä vai etäinen , ankara ja pelottava isä, rankaisija, viimeinen sana? Kumman syliin lapsi hädässään juoksee, kumpi on satusyli, kumpi
lähtee pihalle pelaamaan? Kumpi on oikeampi. Vaan kun tieto ei riitä, pitäisi osata olla. Ja pitäisi olla tilaisuus olla, ei ankarimman työponnistuksen aika, velkojen maksun aika, ikuisen kiireen ja läsnäolemattomuuden aika.

Kumpi saa enemmän? Vuosisatainen perinne lapsen nujertamisesta, jotta saataisiin aikaan kuuliainen isän, kuninkaan ja kirkon alamainen, olkoon se vaikka kuinka vanhatestamentillista, on tuomittavaa ja olisi sen luullut häviävän patriarkaalisen
maatalousyhteiskunnan mukana. Vaan ei: sama jatkuu, pohjana sukupuolihierarkia monessa kulttuurissa, meilläkin esimerkiksi lahkoissa ja jopa kirkon sisällä. Tai muuten vaan, kun miehen osa kerran on helpompi niin?
Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa!

Isyydessä on jaksonsa. Ja seuraava on tietysti koko totuus...

Kolmekymppisenä on usein ammatti, puoliso, kenties lapsi(a).
On pyritty, on saavutettu, edetään uralla, maksetaan velkoja niin asunnosta kuin opiskelustakin. Lapsille pitäisi olla aikaa, mutta arki tappaa.

Nelikymppinen kauhistuu: tähänkö jämähdin? Talous helpottaa, lapset harrastavat,
elämä aukeaa jo kodin ulkopuolellekin. Jos vaikka ammatti vaihtuisi tai vaikka opiskelisi jotakin? Vaihtaisiko puolisoakin... Uusperhe?

Viisikymppinen saa jo katsoa taaksepäinkin. Minä olen kaikkea tätä! Minun lapseni ovat saavuttaneet jo kaikenlaista, heillä on terve päämäärä ja elämänmalli tuntuu oikealta. Kehitän itseäni itseäni varten, en vain ammatillisesti - tai vain laskettelen työtäni rutiinilla.

Kuusikymppinen köllöttelee elämänuransa paisteessa ja on saanut ammatilliset kiitoksensa. Eläke häämöttää. Perhe on hajonnut, toisaalta poislähteneet tuovat kotiin uusia perheenjäseniä. Lapset tavataan ihan uudella tasolla.
On aikaa itselle, rutiinit kantavat arjen läpi. Ja uran huippu, isovanhemmuus, on totta.
Etsitään tasapainoa lasten ja lastenlasten elämään puuttumisen ja välittämisen välillä.

Kiitos kaikille osapuolille, jotka sallivat minulle olla isä!

Kuvan etäinen yhteys isään on tämän isän rakkaudessa luontoon.

Blogi on helppo asia

Toinen silmä tahallaan kiinni. Joskus myös itse tietämättä.
Haluamani väriset lasit nenälle.
Vain yhdensuuntaista informaatiota otan vastaan.
Uskon vain oikein ajatteleviin ihmisiin, heihin kritiikittä.
Sanon vain, mitä joku oman linjani auktoriteetti on jo sanonut.
Olen aina oikeassa, vaikka olen yksin totuuteni kanssa. (Kun ei tule kommentteja, olenkin.)

Verbaalista kikkailua. Vanhoja vitsejä.
Opettamista (kun ei itse osaa).
Oman osaamisen ja omien kokemusten kehua. Muistipohjalta, tarkistamatta.
Paljon porua, vähän villoja.
Sisäpiirin juttuja.
Oikeus marista kaikesta maailmassa.
Oikeus arvostella kaikkea ja kaikkia.
Toisten selän taakse menoa.
Kuvitus sen mukaan, mitä koneella on, ei juttuun liittyvää.

Jokohan tuosta blogi syntyisi?

Muistettavaa

Keskity. Ajattele asia loppuun ennen siirtymistä seuraavaan. Hyväksy myös negatiiviset mielikuvat, älä sensuroi päätäsi.

Mutta kun ne muistot varhemmista "pyhistäni" ovat enimmäkseen vain välähdyksiä, hetkiä, hyvin pieniä sirpaleita. Vaarini esimerkiksi muistuu tekeminään ryijyinä ja tyynynpäällisinä, isoina karviaisina, raskaina oviverhoina, mummilan hiukan palaneena seinänä, omenansiemeninä tikkuaskissa hellan huuvan reunalla, keppinä, jolla
meitä hulttioita heristettiin alas pihakeinun päältä. Yskivä vanhus - siis melkein kolme vuotta nykyistä minua nuorempi, äiti kuunteli hautajaiskelloja synnytyslaitoksella marraskuussa 1952 - jota ei saa häiritä. Mikä oli tämä ihminen oikeasti, mitä ajatteli, millaisia arvoja oli?

Ukki-Pekka oli semmoinen rempseä ja iso, hyvä piirtäjä, niin kova kalamies, että jo tuloiltana painui ongelle Halkosaareen. Tai oli hän myös paloauto Joensuun kadulla, auto, josta pienelle pojalle heitettiin vappuna karkkia, vappuhuiska. Mikä oli se uniformu verannalla (suojeluskuntapuku), mikä oli separaattori, miten kuorma-autovarikko liittyy tähän mieheen? Sairas mies ja raidallinen yöpuku. Mikä mies oikeasti oli tämä "Kitteen kunnan esmies" ja osuuskaupanhoitaja, agentuuriliikkeen pitäjä, kaappijuoppo?

Ida-mummi oli vuosittainen vierailu Joensuussa, ruoan kummastelua, komentelua, linja-autolla tullut paketti. Mutta oli hän mukana juhlissa kotonakin, ja varsinkin pitoja valmisteltaessa kovastikin läsnä. Ja olipa hän pitkään sitten meillä asumassakin, pyörätuolin vanki.

Martta-mummi oli oikeasti osa perhettämme ja aina läsnä. Eihän tätä silloin mitenkään tajunnut, mutta varmaan on ollut valtava apu hänestä koko ajan kasvavalle perheelle.
Hän on todella paljon vaikuttanut minuun, vaikka useinkin kiertotietä, jopa kapinan kautta.
Joskus hänestä julkaisen ihan kokonaisen jutun. Nyt kuitenkin vain ihmettelen, miten Salama-yhtiön prokuristi noin vain heittää vahvan naisen uransa ja asemansa ja siirtyy metsänhoitajan vaimoksi, tiukaksi monen tilan emännäksi tai palkattomaksi piiaksi perheeseen, jonka isää (lapsista sanottiin "mölfästi", "pukessööri" isästä) hän ei koskaan edes oikein oppinut hyväksymään.

Ketjua riittäisi. Mutta kun muistot ovat minun, säästän teitä.
Mutta kohtuullisen vainajatahdin jälkeen kulunut vuoden pituinen aika on ollut aika kohtuuton, viidet hautajaiset, joukossa myös minulle todella tärkeiden ihmisten muistojuhlat.

Toivottavasti itse osaan tehdä hyviä välähdyksiä.

Talvea tekemässä

Tammi on Mikko-tammi, juuri yhtä vanha kuin Mikkokin. Kun appivanhemmat muuttivat Kesämäestä, ruukussa kasvanut taimi pääsi omalle paikalleen pihallemme. Ja on komea puu nyt.

Tammi tiputteli lähes viimeiset lehtensä. Ovat kovia: monesti ovat he lumelle tippuneet, jääneet kummallisiin asentoihin pystyyn, eikä lahoamisen merkkejä keväälläkään juuri näkynyt.
No nyt sain ajaa heidät ruohonleikkurilla silpuksi. (Tammi kosti: jaloissa on silppua tullut nyt sisälle asti!) Saman tien ajoin nurmikon lyhyeksi, on sitten keväällä mukavampi haravoida kasvu käyntiin. Haravoida pitää syksylläkin: on joskus tullut lumi lehdille, eikä keväällä löytynyt kuin olminvaaleita voikukan alkuja.
Olennaista kuitenkin on, että sai muka ruohoa ajamalla ajaa huristella bensatankin tyhjäksi eli bensaa ei jää tankkiin pilaantumaan talven aikana.
Uutta polttoainetta keväällä ja niinhän se "Strattoni" paukkuu käyntiin luultavasti toisella tempaisulla taas, se kun sentään telttailee talven ja näin kävisi, vaikka se olisi kuusen alla.

Ja sitten saa taas haravoida! Mitä "jalompi" puu on, sen kauemmin se lehtiensä kanssa viivyttelee. Sireenit sotkevat siis paikkoja vielä. Mutta ennen kaikkea naapuri, joka ei sitten mitenkään voi ottaa pihastaan,kohdaltaan kadulta jne. niitä nenälinan kokoisia vaahteranlehtiä. Tuuli kieputtaa niitä varsinkin autokatokseen, mutta myös pihalle, ja kohdassa, missä vaahteran lehti talvehtii, ei nouse kuin voikukka. - Mitä sitten? Esimerkiksi valkovuokko ei jaksa pensasaidan juuressa puskea lehtimassan läpi, nurmikon sopii olla olohuoneena jo toukokuussa.
(Joo,on sanottu, toinen naapuri aika kovastikin, heillä kun ei omia vaahteroita ole ollenkaan.)

Omat puut ovat niin isoja, että ns. lehtikomposti kasvaisi valtavakai. Siis laitakärryyn ja Toikansuolle pari kuormaa. Hyvä, siitäkin saa marisemisen aihetta: on sellaisia kärrymiehiä, jotka eivät osaa peruuttaa, ja kyljittäin kärry-autoyhdistelmä vie sellaisen tilan, että viisi odottaa vuoroaan päästä lastia purkamaan. Tai sitten osaa, ei vain välitä, niska punaisena sopii antaa muiden odottaa.

Joka kerran mopoa tankatessa on sellainen olo, että puoli tankkia jää ajamatta. Mopolla en liukkaalla aja, ja kuten edellä, tankki pitää tyhjentää talveksi.
Akun otan sisään ja panen ylläpitolaturiin talveksi, ja keväällä sitten taas lähdetään ajamaan, ei huoltoon.

Ovat kauppiaat keksineet sellaisenkin bensan,jota ei tarvitsisi poistaa. Maksaa tämä pienkonebensa kuitenkin poskettomasti. Muutenkin kaikissa sahoissa ja koneissa, mopo ja leikkuri mukaanlukien, pitää käyttää ysikasia, 95 E 10 ei käy.

Joku voisi luulla, että inhoan pihatöitä. Nope! Ulkona saa olla, ohikulkijat pysähtyvät juttelemaan. Homma on päin perhettä ja konkreettia työtä.
Mutta sitä vissiin saakin inhota, että saman homman saa tehdä aina vaan uudestaan, kun...

Pihan pitää olla piha (Roger sanoi: - A garden, no yard at all - siis meidän pihasta!). Pihan pitää toimia olohuonesyyn lisäksi ainakin kahdesta syystä. Ja ne syyt, Leo ja Otso, ovatkin pätevät syyt ne.

Viestintää

Itella lopettaa asiamiesposteja sopivaan aikaan, juuri ennen kuin asetus valmistuu säätelemään mm. postiverkostoa, palvelujen saavutettavuutta.
En tohdi ajatellakaan, että olisi jotain sisäpiirin tietoa asetuksesta - joka tapauksessa oletan, että asetus ei tietenkään voi koskea jo lakkautettuja toimipisteitä. Siis hopi hopi lakkauttamaan ennen asetusta!

Postihan ei ole yhteiskunnan peruspalvelua vaan liiketoimintaa. Palvelu on hankala kustannuserä. Tärkeämpää on myydä harvoissa toimipisteissä tingeltangelia kuin kuljettaa paketteja ja kirjeitä (snailmail, you know). Kirjeistä jotkut ovat kuitenkin jopa virallisia, vaativat kirjauksia ja saantitodistuksia. Kätevää esimerkiksi matkustaa kaupunkiin kirjauttamaan kirjeensä? (No sehän lisää bensanmyyntiä ja on siis positiivista taloudelle.)

Avautuu kilpailutilanne, kaikenmoiset pikkutoimijat ja mikseivät isommatkin saavat temmeltää vapaasti ja rahdata postia. Voiko näille säätää samoja velvotteita kuin valtion omalle laitokselle - tuskin, luulenpa, että nämä palvelut tekevät vain sen, mikä on hyvää bisnestä. Hankala jää - niin kenen hoidettavaksi?

Puhelin - autopuhelin - matkapuhelin - kommunikaattori - älypuhelin.
Aika hyvä kehitys. Mutta...

Nyt maksamme kaikesta erikseen. Ihan kivaa bisnestä avautuu verkosta, liittymästä, tilattavista palveluista, ajasta. Kaikesta. Maksat siitäkin,mitä et edes arvaa tilanneesi - kuinkahan moni on esimerkiksi liittynyt klubiin soittoääniä tilatessaan.
Voit vaikka maksaa pysäköinnin puhelimella - ja samalla lihottaa jonkin operaattorin tiliä.

Puhelimen käyttö oli juhla-asia, harvinaista herkkua, käyttöön piti jopa kysyä lupa. Asiat harkittiin etukäteen, vain asia toimitettiin. Langalla ei roikuttu. Puhelimen tuli olla vapaa tärkeisiin puheluihin (lääkäriperheessä). Puhelimen käytöstä ja puhelinkäytöksestä oli selkeät säännöt, joita esimerkiksi koulussa opeteltiin, kotona kovallakin kädellä.

Nyt olemme aina tavoitettavissa. Jotkut ovat aina tavoittelemassakin, jolleivat he sitten irkkaa tai ole naamakirjassa (jopa ns. puhelimella). Puhelin on ajanviete enemmän kuin viestiväline. Puhelimen muut palvelut ohittavat, ehkä jo ohittivat varsinaisen puhelinpalvelun. Itsekin huomaan ottaneeni kuvia, käyttäväni allakkaa ja herätyskelloa, muistuttajaa, mutta visusti pidän nettiyhteydet irti puhelimesta, enkä käytä sitä soittimena tai radionakaan, koska puhelimen pitää sitten tarvittaessa toimia puhelimena ja toisekseen, minulla on loistava pieni digitaaliradio, kuulosuojainradio ja useita hyviä isojakin radioita.
Matkapuhelin on taitettava peruspuhelin, silti siinäkin on runsaasti tarpeettomia toimintoja.

Kun lähden metsään,puhelin on varmasti mukana. Tämmöinen 63-vuotias ei ole ketterä kaksikymppinen, mitä tahansa voi sattua. Konkreetisti olen joutunut soittamaan apuakin, kun auto ajeli omia aikojaan metsään, vaikka äijä oli vattupuskissa.
Käytänhän minä keppiä tai sauvaakin, jos ei ole sieni- tai marja-astiaa käsissä.

En kiistä,etteikö palvelu olisi parantunut. Myönnän jopa, että puhelin on välttämätön.
Mutta en myönnä kaikkea oheishöttöä tärkeäksi saati välttämättömäksi, enkä ymmärrä tällä tavalla kehiteltävää bsnestä millään lailla tärkeäksi muuten kuin rahan liikkumisen kannalta.
Mutta sehän se juttu on: Money makes the world go round...

Kuolema muuttaa kaiken?

Muammar Gaddafi kuoli. Pahasti epäilen, että hän ei kaatunut ristitulessa, vaan kapinallisten (anteeksi, nyt he ovat vallankumoussankareita) rääkkäämänä ja vailla ihmisarvoa.

Libya juhlii - koko Libya? Onko kuolema koskaan voitto. Onko Gaddafikaan yksin voinut toteuttaa kaikkea pahaa? Ja mikä toivo hän oli vallan kaapatessaan!
Mikään ei voiton hetkellä korjaantunut, vie vuosia, ennen kuin kaikki toimii - jos toimii. Mutta juhlikaa, ei kuolemaa vaan voittoa.

Maassa on taas toivoa, se on hyvä lähtökohta. Mutta kaikki on sekaisin. Aivan mahdollista on, että seuraavaksi katsotaan asein, kuka hallitsee.
Koko järjestelmä on kenties romahtanut, koko yhteiskunta on luotava uudelleen.

Namibia tarjoaisi aivan loistavan mallin. Omaisuuksia ei kansallistettu: valkoiset tilanomistajat jäivät yhä maahan. Virkamiehet saivat jäädä (suurelta osin) paikoilleen, eli yhteiskunta jäi toimivaksi, vaikka poliittinen hallinto tulikin oikeudenmukaiseksi. (No, ihan kaikki ei toiminut, esimerkiksi Swapon sissit piti sijoittaa monenlaisiin hyödyttömiin ja päällekkäisiin hallinnon tehtäviin, kunniavirkoihin.) Hyvä, Sam Nujoma - ja oppi-isänsä(?) Nelson Mandela!

Eli Libyan virkamiehet ns. luokalle ja tiukoin ehdoin töihinsä. Vapaat vaalit hallinnon järjestämiseksi oikeudenmukaiseksi.

Seuraavia asioita en voi kuin toivoa. Toivon, että hallinto ja uskonto, lainsäädäntö ja uskonto pidetään jyrkästi erillään. Toivon naisten tasa-arvoa kaikessa. Toivon alueitten ja eri heimojen tasa-arvoista kehittämistä. Toivon riippumattomuutta (pelkästään) läntisistä bisnesmiehistä.

Kaikkea tätä toivon - ja oikeastaan en tiedä muuta Libyasta kuin koulumaantietoasioita ja sen, mitä media on vuosien mittaan kertonut.

Ennustan, kun kerran kaiken tiedän! Seuraavaksi keskitytään Syyrian kiristämiseen, mahdollisesti jopa aseellisiin toimiin.
Ennustan myös, että kukaan ei uskalla puhuakaan Venäjän demokratian irvikuvasta, Kiinan puoluediktatuurista. Pohjois-Korea sentään on riittävän pieni ja nälkäinen, siellä puoluediktatuuri on siis väärin. Joku sanoi minulle, että jos USA:n tuki Saudeille häviää, häviää kuningasperhe saman tien.

Noinkohan ehtisi nähdä vapaan maailman...

En halua kuullakaan

Kieli on rakas aihe,johon palaan aina vaan. Katso vaikka Kielileikkiä 31.12 2010 tai
Suomi - poliittinen suomi-sanakirja 2.11.2009... (Klikkaa Viestintä-tunnistetta alhaalla)

On useita sanoja, joiden kuuleminen etoo. (Etoa-verbikin on ristikoiden takia liikaa käytetty!)
Luonnollisesti kaikki kliseet ovat sellaisia ennen pitkää, mutta jotkin ovat heti uutuuttaan sellaisia, että niiden tarkoittama asia tuntuu heti teennäiseltä tai pupulta, näennäistärkeältä.
Tehtävä olisi kuitenkin toinen, esimerkiksi kuvata ilmiötä tai antaa nimi asialle, oivaltavasti ja ymmärrettävästi.

Vuosien saatossa (kulunut ilmaus) esimerkiksi visio tai visioiminen ovat kulahtaneet, kuten muutkin muotisanat. Eihän enää tulosjohdeta tai olla tavoitteellisiakaan. Dynaamisuuskin muuttui kirosanaksi,kun se tarkoittikin ainaista muutosta ilman selkeäää, vakiintunutta vaihetta työssä. Uusia sanoja tuli ja tulee.
Valitettavasti projekti on jäänyt: julkishallinnossa joudutaan aivan liian usein hoitamaan asiat projekteina, kun määrärahoja ei vakinaisteta.

Poliittinen puppu on usein sen peittämistä, että asiasta joko ei tiedä riittävästi tai sitten siitä ei vielä oikein voisi kertoa. Joskus tällaisilla puolisivistyssanoilla voi heittäytyä asiantuntijaksi oikeastaan tietämättä juuri enempää kuin kohderyhmäparkakaan. Poliitikko ei voi olla hiljaa ainakaan kysyttäessä - kunnon poliitikko ottaa tilanteen haltuun kysymättäkin.

Tämän hetken superinhokkini on sana voimaannuttava. Se tungetaan joka paikkaan,
vaikka alun perin se kai tarkoitti, että joku asia antoi voimia kestää tai suoriutua jostakin. Kai - onneksi sanoja ei sentään samassa puheessa yleensä puhkiselitetä.

Useita sanoja lainataan poliittisiksi sanoiksi ja samalla muutetaan niiden merkitys.
Muun muassa kestävä kehitys tarkoittaa minulle mahdollisuuksien luomista tulevien sukupolvien täyspainoiseen elämään tasa-arvoisen kehityksen, luonnonvarojen, raaka-aineiden, energian, puhtaan luonnon kautta, mutta erään puolueen ohjelmassa se onkin markkinatalouden renkinä.
Toinen todella hirmuinen väärennös on sana kehittää: nyt se tarkoittaa mitä tahansa tietoista muutosta, ei suinkaan edistystä.

Kielipoliisit, ne aina oikeassa olevat (rakastan itsekin tätä saivartelua) ovat luku sinänsä. Esimerkiksi mitään ei enää tapahdu viiveellä vaan viipeellä - peruste lienee, että kantasana olisi viipyä. Enpä kuitenkaan viipyttele pitkään reagoidessani.

Miksei esimerkiksi tietokonetermistö voisi olla kaikissa ohjelmissa samaakin, ettei taas tarvitse opetella, että suosikki onkin kirjanmerkki? Miksei hubbi voi olla jakaja tai jatkojohto?


Hyvääkin uudissanastoa tulee. Esimerkiksi monet urheilutermit sopivat oikein kivasti
muuhun puheeseen. Jäävi esimerkiksi voi hyvinkin olla paitsiossa - edellyttää tietysti, että kuulija tietää, mikä on paitsio, edes suunnilleen.
Ja kun uusia asioita tulee eteen, tulee uusia sanojakin. Toivottavasti kuvaavia, onnistuneita, heti vakiintuvia.
Eipä silti, oikein vanhat sanatkin voisi uusiokäyttää, niiden alkuperäinen merkitys kun on hämärtynyt.

Muistattehan yrityksiä esihysteeriseltä ajalta? Tiesithän tietysti, mitä olisi "toistiaisten röykkäajo". Ei kielitoimisto voi määrätä, etteivät teinit saa ajaa motocrossia...

Toivakan metsä talviasennossa

Kävin Toivakassa. Moni asuukin siellä, ei siinä mitään.
Olin mukana lohkomiskokouksessa, jossa erään tilan keskelle jäänyt 15m x 30m kokoinen alue, yhteismaa, ihan virallisesti päätettiin antaa hakijalle, jonka alueella pläntti on.
Kukaan ei pärehöylänpaikkaa edes muistanut. Pyykkejä ei löytynyt. Luultavasti paikalla ei edes ole ollut pärehöylää, on vain varattu sille paikka Noromäen rinteen alla puron varressa. Korvaus osakkaille jää alle 10 euron /osakas, eli mitään rahaa ei liiku muualle kuin valtiolle päin. (Osakkaita, so. tilanomistajia, yhtymiä, kuolinpesiä on 32.)

Kokouksen anti on siis mitätön, tunnustettiin vain puronvarren joutomaalepikkopalan olevan selvästi osa hakijan maata. Isompi anti olikin se, että sain tutustua
oman yhtymämme rajanaapureihin, masstokatselmuksen jälkeen jopa kahvipöydässä.
Mukavia ihmisiä.

Toimitusinsinööri siinä kahvipöydässä rupesi puhumaan, että eräs hänen parhaista proffistaan opiskeluaikana on Simo Vihinen! Oli kuulemma äärimmäinen herrasmies ja itse täsmällisyys, joka piti huolta siitä, että asiat ymmärrettiin eikä vain sanottu.
Kahvipöydässä tämä diplomaatti-insinööri istui niin, että Vihijärven tila oli kauniisti näkyvissä. Paikka oli noin 7 metriä vanhan Noromäen talon paikasta.
Kiva kuulla. (Keskustelu sikisi Simoon, kun puhuttiin, kuinka vihijärveläiset ovat usein Vihisiä tai Järviä.)

Kokous ja katselmus antoivat kuitenkin vain lisäsyyn mennä Toivakkaan.
Oli muutenkin tarkoitus mennä asettamaan palsta talviasentoon, so. tehdä tämän vuoden itse itselleni asettama urakka valmiiksi.
Ei tullut, päivä on jo niin lyhyt: jäi vielä sellaista paju-pihlajaryteikköä, että ei mahdu raivurin kanssa kääntyilemäänkään. Mutta saumaa ei tule, ja parhaat taimikot jo ehdin pelastaa.
Sain kunnon kuorman halkoja tehdyksi raivausjätekoivuista ja lepistä, peittelin ne kuivumaan. Hiirenkorva-aikaan sopii viedä valmista iso kärryllinen, ja ajan voi ainakin kerran käyttää vain tuottavaan työhön eli raivaukseen ja tienpaikkaukseen.
Pelkkien halkojen takia minulla ei olisi varaa ajellakaan Toivakkaan asti, nyt oli kokous hyvä syy ja raaski sahata ja kilkuttaa.
Kroppa kiittää, joka lihas muistuttaa.

Ei niin lyhyttä aikaa palstalla ettei ehtisi vähän kävellä ja katsella.
Vaikka en katselmusta tehnytkään vaan olin vain metsässä, oli kiva huomata se valtava kasvu, mikä ensiharvennusta on seurannut. Puut alkavat näyttää puilta, eivät riuuilta. Samanlainen kasvupyrähdys tapahtuu aina vesakonraivauksen jälkeen,
kun taimilla ei ole liikaa kilpailijoita ja ne saavat valoa.
Nyt raivaamani paikka on kuitenkin sellaista kosteikkoa, että paju voittaa vielä, jollei saha laula lähes jatkuvasti.

Tämä oli siis tämän vuoden viimeinen reissu. Lappeenrannasta asti ei ihan joka päivä käydä, saldoksi tuli neljä kertaa tänä vuonna.

Lisäilen 21.10., kun kyselevät...

Noromäen talo on edelleen olemassa. Se muutettiin Kangasniemelle (olisi kiva tirtää tarkemmin) ja koottiin uudelleen. Mielikuvani talosta oli kuitenkin synkkä ja tumma,
toivottavasti punamultaa tms. on löydetty. (Siirrosta kertoi talon entisestä paikasta n. 7 metrin päässä asuva perhe, joiden tila on, kas kummaa, Pikkunoromäki.)

Niin, maapala "annettiin" eli hakija joutuu lunastamaan sen (muilta) osakkailta.
Lain mukaan alle 10 euron summaa ei makseta, suurin osuuskohtainen maksu olisi noin 6 euroa. Siis hakijat maksavat vain valtiolle toimenpidemaksuja ja erilaisia
veroja. Olipa kivistä lepikkoa, pääsy pellon läpi isoon mäkeen - ei käyttöarvoa kellekään, mutta looginen tilanteen tunnustaminen koko lunastus on.

Koti?

Kun suomalaisen rentouttaa oikein kunnolla ja pyytää hänet menemään sellaiseen paikkaan, missä hänen on hyvä ja turvallinen olo, hän menee erittäin usein metsään, (katsoo alhaalla lähellä olevalle järvelle.)

Metsään? Juuri olin paikassa, jossa oli viiden kilometrin säteellä ammuttu kaksi karhua. Kiimaisia hirviuroksia saa väistellä - tai siitä vaan, sano nenästä kiinni pitäen vähän tukkoisesti mutta lujaa: Uaaah! niin et kenties ehdikään väistellä, herra tulee tarkastamaan. Ja hirvikärpäsiä, itikoita piisaa. Eikä ole edes nettiä tai pasianssia metsässä, niin.

Tossiasiassa juuri nyt ei ole itikan itikkaa, hirvikärpäsiä on niin vähän, ettei edes verkkoanorakkia viitsi laittaa. Mutta on värien ilotulitus, toisaalta pitkät maisemat ja avaruutta, kun lehdet harvenevat. Valokin tekee maisemasta pitkulaisen ja huonetilamaisen.
Sammal on supervihreää, jäkälät suuria, turvonneita. Saapas tarvitaan, kun metsänpohja on niin märkää, että kengänvarsi ei riitä, ei mitenkään.
Pitää päästä metsään.

Martta-mummi sanoi, ettei metsään turhaan saa mennä. Jos ei muuta, niin kerää edes käpyjä... Markku sanoo, että mene, ole, viihdy. Siirrä metsäperinne edelleen.
Metsä ei saa olla vain talousasia tai saalistuspaikka, ei edes "vain" monikäyttöpaikka, vaan arvo ja koti sinällään.

Saalistin eilen kameralla, mm. ohitin kaikki puolukat, karpalot ja suppilovahverot.
Ja, ohhoh, neuvoin eräälle pariskunnalle sen superpaikan, rinteellisen suppilovahveroita - rouvan:
- Herra Jumala! antoi kyllä melko kivan kiitoksen.
Ilma suosi ja marhasin suota ja metsää oikein kunnolla.

Tänään olin vain aamulenkillä, tarkistin jäkälämetsää ja varmistin, että vieläkään Jäkäläjärvellä ei ole hirviä eikä suppilovahveroita. Mutta oli kirkasta, tyyntä
ja se hiljaisuus, mitä kaupunkilainen ei edes muista kaivata ennen kuin siihen havahtuu.

Finanssipoliitikon huoneentaulu

Muista, että kansalainen on olemassa vain tuottaakseen sinulle ja kaltaisellesi hyvinvointia.

Sijoituksen maksimaalinen tuotto on tärkeintä.
Älä pehmene huolehtimaan työn säilymisestä Suomessa.
Kun tulosi ovat niin suuret, että et tiedä rahallesi enää mitään käyttöä, sijoita ulkomaille.

Unohda kapitalismi, joka sisälsi ajatuksen New Dealista eli myös omistava luokka kantoi osansa yhteiskuntavastuusta, esimerkiksi terveydestä, eläkkeistä.
Nyt elämme finanssipolitiikkaa: et ole vastuussa muusta kuin tulojen lisääntymisestä osakkeenomistajille. Myös tappiollisena vuonna vaadi osinkosi - onhan YT-menettely olemassa, työppönen sen maksaa.

Muista, että työ luo hyvinvointia - sinulle. Toki työ, vienti luovat mahdollisuuksia tarjota työtä - siis ulkomailla.
Pidä työntekijäsi täällä nöyränä ja epävarmana tulevaisuudestaan, siellä jossainhan ne jo ovat nälkäpalkalla ja ilman kunnon turvaa.

Sinun hyvinvoinnistasi tippuvat muruset antavat riittävän hyvinvoinnin kaikille.
Se on sinun osuutesi yhteiskuntavastuusta. Ostamalla maksat tosi paljon valmisteveroja ja arvonlisäveroja. Vaadi kaikilta samaa, vaadi tasaveroa.

Vastusta jyrkästi rahansiirtoveroja ja pääomaveron lisäämistä.
Miten muuten sinulla olisi riittävästi varaa siirtää omaisuutesi turvaan veroparatiiseihin tai sijoittamiseen halpatuotantomaihin tai heiluttaa valtioiden taloutta.

Eriytä ajatuksissasi jyrkästi Suomen hyvinvointi ja Suomen kansalaisten hyvinvointi.

Yksityistä palvelut, sinullahan on varaa ostaa niitä. Siinähän syntyy työpaikkojakin?

Lainaa, ota lainaa. Pelaa kunnolla. Sinun mokasi tulevat yhteiskunnan korvattaviksi.
Ei sinun asiasi ole huolehtia työttömiksi jäävistä tai kokonaisten alueiden hyvinvoinnista.

Lainaa niin paljon, että valtiot, EU, joutuvat vastaamaan. Eihän politiikalla muuta tarvetta olekaan kuin vastata finanssipolitiikan aiheuttamista supistuksista, leikkauksista ja niukkuuden jakamisesta ja kurjuuden tasaamisesta palkkaveroa maksavien vastuulle.

Muista, että raha johtaa politiikkaa, ei päinvastoin. Anna poliitikkojen kuitenkin pitää illuusionsa päätäntävallasta. Ole kuitenkin tarkkana, ettei mitään kehitetä vaan aina vain torjutaan lamaa ja säästetään.

Opettele hyvin mantrat.
- Me tarvitsemme toimivan pankkijärjestelmän. ( Siis valtion ja veronmaksajien on pelastettava pääomasi)
- Vain vientiteollisuus on tuottavaa työtä. ( Siis sijoita kuitenkin ulkomaille äläkä lisää hyvinvointia täällä)
- Kaikkien on osallistuttava talkoisiin. (Kaikki tarkoittaa siis muita kuin osakkeenomistajia)
- Työtä on, sen kun viitsii tehdä! (Ulkomaillahan sitä)
- Eläkeikää on nostettava! (Muistathan siis kurjistaa työoloja, kiristää tahtia, huonontaa terveyspalveluja ja unohtaa muutkin työkykyä ylläpitävät toimet)

Että sillä lailla. Kun edes tämän huoneentaulun toteutat, vuorineuvoksen titteli,
korkea ansiomerkki tai jokin muu valtiollinen kunnianosoitus on taattu. Olethan uhrautunut maasi eteen.

Vihapuheet

Kerran Unicef-keräyksessä asiakas tiedusteli Unicefin suhdetta sissiliikkeisiin.
Banaali ja hyvin helppo vastaus, että emme tue mitään liikettä, olemme puolueettomia, uskonnottomia ja blaa blaa blaa... No asiakas kysymään, mitä sitten voi tai saa tehdä, kun kaikki keinot muuttaa maailmaa on viety, kun ei ole demokraattisia vaikutusmahdollisuuksia. Eipä ollut pikavastausta, eikä ole vieläkään. (Jo pienenä opin, että kapina on se, joka ei onnistunut, vallankumous on se, joka onnistui ja teki sankareita.)

Kun arabimaailmassa mellakoidaan, kyse on juuri tästä? Demokratia on irvikuva:
presidentiksi itseään kutsuva on joko pienen ylimystön keskuudestaan valitsema, sotilaskaappauksessa valtansa saanut tai edellisen samanlaisen presidentin poika.
Kansalla ei oikeastaan ole mitään tietä vaikuttaa omiin oloihinsa - puolella kansasta eli naisilla ei lainkaan. Onko väkivalta ja viha oikeutettua?
Ja tulos: hetikö kaikki vaurastuivat, hetikö kaikilla on työtä, tasa-arvoa, asunto ja kaikki hyvin,kun kulloinenkin mubarak on syrjäytetty?

Politiikka ei enää hallitse oikein sielläkään, missä ns. demokratia vallitsee.
Muka kasvoton pääoma sanelee poliitikkojen toimet todella isoissa asioissa, valtioiden rajojakaan kunnioittamatta.
Suuri osa kansaa on toivotonta, vajonnut tai painettu alas.
Työttömyys muuttuu pysyväksi. Sosiaalipolitiikka on niukkuuden supistamista, vaikka rahaa on enemmän kuin koskaan. Hinnat, maksut nousevat, opiskelijat velkaantuvat, Kokonaisia sukupolvia menee ilman,että perheessä kellään on töitä, kun työ on Kiinassa. Ei ole varaa huolehtia vanhuksista, sairaista, vammaisista.
Valtion hyvinvointi ei ole enää sama asia kuin kansalaisen hyvinvointi.
Laki on ainoa oikeushyve: suurenkaan joukon oikeudentaju tai lain salliman toiminnan aiheuttama haitta ei vaikuta esimerkiksi lupapäätöksiin. Omaisuus on suojatumpaa kuin ihminen.
Onko näissä oloissa suuri ihme, että suora toiminta sikiää. Joukossa tyhmyys tiivistyy ja mukaan tempautuu isompi, aktiivien reunoilla pyörivä joukko. Itseään ruokkiva ympyrä: lisää poliiseja tarkoittaa yhä isompaa väkivaltaa? (Nyt puuhataan kodinturvajoukkoja - ketä, ellei näitä omia kansalaisia kurittamaan?)

Kansalaissota (punakapina, vapaussota - valitse vapaasti) oli ns. laillista yhteiskuntaa vastaan. Oli. Mutta millainen oli tämä laillinen yhteiskunta.
Kukaan edes äärioikealla ei voi kiistää valtavaa vääryyttä, josta ei mitään ulospääsyä ollut. Sama toistuu taas muualla - hassua, että esimerkiksi Libyassa
sen hyväksyy myös länsi.

Jotenkin ymmärtää (ei ole samaa kuin hyväksyy) jopa väkivallan tuollaisista syistä.
Mutta kun käperrytään omaan viiteryhmään, syyllistetään erilainen ihminen
omaan pahaan oloon, kun mennään sokeana laumana kulloisenkin göbbelsin perässä.
Kun ei tiedetä muista ihmisistä ja kansoista, kun ollaan stereotypioiden uhreja. Ja tällaisilla tempuilla saadaan sitä päätäntävaltaa vaaleissa. Jo jakobiinit julistautuivat ainoaksi sallituksi puolueeksi, niin tekivät myös natsit ja kommunistit. Meilläkin IKL yritti.

Iso lääke olisi pääoman kurinpalautus. Pienempiä lääkkeitä löytyisi esimerkiksi sivistyksestä, kansainvälisyydestä. Ei voi enää vaieta typeriä aatteita kuoliaaksi, se on liian vaarallista.
On aika helppoa olla suvaitsevainen, kun ei koskaan oikeasti ole joutunut kohtaamaan erilaisuutta tai taloudelliseen ahdinkoon niin, että olisi pakko käpertyä itseen ja lähipiiriinsä.

Miten tässä oikein enää ihmiseenkään uskoo, kun pääoma on arvokkaampi.
Silti totuuden huutajia pitää olla. Mielipidevaikuttajat herätkööt. Kirkko toimikoon roolinsa mukaan. Päättäjät luokalle!
Opena tunnen kyllä piston: noinko suvaitsemattomia me kasvatimme?

Jos

Jos.
Jos jos-sanaa ei olisi, lehmät lentäisivät.

Jos ei olisi luvattu kamalan sateista täksi päiväksi ja koko loppuviikoksi,
en olisi hyökännyt siivoamaan kellaria eilen. Olisin ehkä aloitellut,
potenut sitä pitäisi tehdä-oloa, joka niin monessa asiassa on harjoiteltu.
Siis päin!

Jos en olisi rahdannut kaikkia pulloja mehua, kaikkia purkkeja hilloja pihalle, en olisi voinuy kuivata hyllyjä. Siis kaikki pihalle, rätti heilumaan, huonetilakuivuri
humisemaan (Siirsin pyykinkuivaustilasta eli pesuhuoneesta).

Jos en olisi tuonut kaikkea ulos ja latonut sementille varjoon, en olisi huomannut vieläkään, kuinka paljon olemme vuosien varrella säilöneet.
Vanhimmat hillot olivat vuodelta 1994...
Mehuista vanhinta oli vuosikerta 2007, nekin kaksi pulloa vain tarkoin varjeltuja mustaviinimarjamehuja tositarpeeseen. Mehuja ei jää, kaikki menee eikä aina riitäkään.

Jos kellari ei olisi kostea, olisi kaikki kuranttia vieläkin! Vaikka kaikki purkinkannet olivatkin parafiiniin kastettuja, silti vanhimmat olivat tummuneet ja osa ruosteessakin.
Avasin kaikki hylätyt purnukat, mutta kaikissa oli kuranttia tavaraa sisällä
purkin karmeasta ulkonäöstä huolimatta.
Vattuhillo oli sentään menettänyt väriään, mutta luulisin senkin olleen oikeasti syötävää.

Jos en olisi konkreettisesti nähnyt sitä hirveää hillomäärää, säilöisin yhä lisää.
Kuvittelin koko purkkihässäkän marketin hyllylle, ja jo tauti parani: ei kukaan elämänsä varrella ostaisi noin paljon. Ei voi syödä lettuja tai jäätelöä noin paljon.
Varmemmaksi rokotukseksi valitsin hylättäväksi sellaiset, joihin kukaan ei ole koskenut vuosiin - ikinä - tai jotka olivat hirveän näköisiä. Ja avasin, tyhjensin, tänään pesen purkit, eihän hilloisina voi lasia oikein kierrättääkään.
Omenahillo ei tunnu kelpaavan kellekään, ei myöskään luumu.

Jos en olisi lotrannut puoltatoista ämpärillistä hilloa tunkioon kaivamaani kuoppaan, en ikäpäivänä olisi päässyt ajatuksesta, että syksyllä pitää hillota.
Luulisin, että hilloja on nyt elinajakseni,tällä kulutuksella komeastikin.
Kun eivät lapsetkaan ole ystävineen syömässä,tekemässä lettuja.
Kun eivät omisaa kodeissaankaan he tarvitse kuin rajalliset määrät, kun ei jääkaappiin heille voi viedäkään kuin purkin kerrallaan.
Panen toivoni siihen,että Leo on kova lettumies, puhumattakaan Otsosta, kunhan tavoille oppii. Mummolassa saa lettuja?

Jos en olisi nuuka vihinen, mitäs tuhlauksesta. Mutta sokeri ei ole ollut aina halpaa. Raaka-aineiden haku metsästä ei suinkaan ole ilman bensiiniä tapahtunut.
Oman pihan omenat ja marjat ovat ns. ilmaisia. Niissä on ihan oikeastikin monta kertaa tapahtunut sellainen ilmiö, että olen kokenut jonkinlaista säilömisen pakkoa, eihän hyvää tavaraa saa suoraan kompostiinkaan laittaa. Omenista selvittiin usein kantamalla muovikassillinen kouluun, ylihuomenna toinen.

Jos kaikki olisikin vain hilloa ja mehua. Mutta kun on etikkasieniä, sienipikkelsiä, suolasieniä. Ja kuivattuna on valtavasti sieniä, mutta myös omenia. Ja onhan mustikkaa ja mansikkaa tietysti pakkasesakin, nyt myös tyrniä. Ja kohta karpaloa taas.

Jos saisin järkeä päähäni, marjoja ja hedelmiä säilöttäisiin vain pakastamalla kohtuulisesti ja mehuna runsaasti. Hilloa ei lainkaan - joo, lakkahilloa tai erikoisherkkuja joskus, ne menevät.

Jos en olisi ostanut viimeisiä parafiineja ja tietäisi, kuinka hankala sitä on löytää, en olisi varmaankaan viitsinyt liottaa ja pestä kaikkia hillojen päällä olleita parafiinilevyjä uusiokäyttöön. Jokainen mehupullokin kastetaan kolmeen kertaan, ettei korkki ruostu.

Jos ei eettinen ruokapulakrapulakaan vaivaisi tästä tuhlauksesta!

Marja-aikaan politiikkaa

Herra Kokkari ihastutti jälleen. Totesi, että huonosti asiansa hoitaneiden euromaiden näin tukeminen on EU:n peruskirjan vastaista ja siis laitonta.
Jo aiemmin Niinistö oli täysin puolueen toimista ja kannasta irrotellen vaatinut yhteiskuntavastuuta pääomalta.

On se hienoa: kun Niinistö irrotetaan ajankohtaisesta politiikasta ensin puhemieheksi ja sitten irti päivänpolitiikastakin, hän saa sanoa ihan järkevääkin, eikä Kokoomus edes muodon vuoksi ärähdä ja puolusta hallitusta ja edellistä hallitusta.
Hm.
Yhtä jyrkkää olisi vasurin sanoa, että tuloeroja on kasvatettava ja arvonlisävero tai muu tasavero olisi oikein.

Olisiko presidenttipeliä?

Mikä estää muita ehdokkaita/ehdokaskandidaatteja olemasta viisaita? Johan Paavo
(ei So What) julisti Pohjolan talousliittoa ja kruunun olevan parempi valuutta meille.
Miksi kansa ei usko, miksi Keskustassa ei riemu repeä?
On aika vaikea varmaan tukea tällaista parasta ja ainoaa vaihtoehtoa oikeiston yhteiseksi ehdokkaaksi.

Haavisto on hiljaa - viisaasti. Biaudet? Det förstår jag inte.
Soini sanoo kyllä, aivan liikaakin, kansaan menee, mutta missä ovat toimet?

Kyllä Keskustalla olisi vielä muitakin ehdokkaita, esimerkiksi valtakunnanoikeudessakin ollut koijari, lautakasallaan istuva naistenmi-mies tai urkkijapääministeri. Todelliset vaihtoehdot ovat kieltäytyneet,realistit.
Itse olisin jotenkin pitänyt Maria-Kaisa Aulaa ihan fiksuna, joskaan en todellisena Niinistön kilpailijana.

Kun Iso-Paavo on kerran yhdeksi kaudeksi tarjolla, meillä olisi vasurella oikein hyvä aika samanikäinen ehdokas myös. Ja mikä parasta, lappeenrantalainen. Ei pahaa sanomista. Asiantuntemusta ihmisasioissa, so. sosiaali- ja terveyspuolella, kansaivälistä kokemusta europarlamentaarikkona jopa.

No Outihan se siellä - onko kukaan edes kysynyt?

Lisäilen tässä 10. syyskuuta vähän Paavoasiaa.
Kun määräaikaan mennessä ei tullut halukkaita Keskustan ehdokkaiden esivaaliin, kukapa se siellä onkaan ainoana ehdokkaana.

On siinä Kepulla tilanne.
Pitää joko alkaa kehua sitä, joka on jo heitetty sivuraiteelle, jota ei oteta tosissaan, joka itsekin on ottanut rajuja irtiottoja puolueen linjasta.
Tai on, vastoin omia päätöksiä, löydettävä vielä se todellinen musta hevonen ennen ylmääräistä puoluekokousta. "Kuka vain, kunhan ei Paavoa" ei kelpaa linjaksi, kun vielä moni piiri tukee häntä.

Kepu ei mitenkään nykyisessä alennuksessaan voi suoraan ilmoittaa tukevansa Niinistöä, vaikka tämä tietyssä mielessä olisi järkevääkin.
Se säästäisi valtavasti rahaa, se avaisi mahdollisuuksia presidentin kautta, vaikka hän ei "oma" olisikaan. Mutta nyt Keskustan on pakko, pelkästään oman uskottavuutensa takia, käydä tosissaan ja voimalla vaalikampanjaa.
Ja kenen hyväksi...

Vuodet eivät ole veljeksiä metsässäkään

Leirikoulussa oli vuorojen vaihtuessa aikaa tunnin verran kerätä herkkutatteja.
Ja niitähän piisasi, harmi, että leirillä ei ollut kuivuria, piti pyöräyttää pannulla sen verran, että kestivät kotiin ja pakkaseen.
Jo edellisenä päivänä keräsimme luontoretkellä newyorkilaiselle vieraallemme paljon, enkä oikeastaan nytkään joutunut sataakaan metriä leiriltä menemään.

Ja sitten menimme Ritvan kanssa metsään. Oli viesti kiirinyt muualtakin, Merenlahdella ja Jäkälässä olisi tatteja. Ystävät jopa soittivat, saisivatko tuoda.
Metsään menimme ns. Mäelle - parempia koordinaatteja ei anneta, sentään jonkin paikan haluan pitää omanani.
Tatteja ohitimme vissiin sata, otimme ehkä 50. Olisi pitänyt olla liikkeellä viikkoa aiemmin: nyt oli suurin osa jo valmiiksi syöty. 0-luokan sieniä saimme vain pari, mutta tulihan tuota kassillinen kaikkiaan.

Mutta oli kiikarissa muutakin. Jo mäelle noustessa indikaattoripaikkani osoitti, että torvisienet ovat nousseet. Kiersimme siis koko mäen, pari kilometriä, ja keräsimme kolme muovikassillista. Tänään hain vesisateen seasta vielä 15 litraa.
Ja kaksi tuntemaani paikkaa on vielä koskematta...
Sinne jäivät haapasienet, kantarellit, kehnikset. Sentään mustavahakasta otimme
tattien sekaan tuoksumaan, ja nam, valtavasti superpuhtaita lampaankääpiä.

Menee vuosia, jolloin ei herkkutatteja tule kuin härnäykseksi. Vielä harvemmin mokomia määriä torvisieniä tulee - kerään nyt ahneesti, vuosien varaksi. (Suppilovahveroita on yhä niin paljon, että en kerää ehkä ollenkaan.)
Ahneus potkaisi takaisin sitten illalla, oli korilllinen herkkutatteja omien lisäksi, oli kolme kassia torvisieniä siivottavana, oli lampaankääpiä sekä pihviksi että kuivattavaksi, joka tapauksessa nekin piti siivöta. Lampaankääpäpihvillä oli taas kiva yllättää ensikertalaisia, meillä oli pari vierasta saunomassa ja iltapalalla.

Viime kesä oli niin kehno sienikesä,että kelpasi pikkurousku ja limanuljaska. Mesisieniä otetaan ns. tavallisena vuonna, ei varmaan nyt. Kantarelli ei mikään suosikki olekaan, mutta olen kuivaillut keittotarpeita niistäkin.

Nyt todella jäävät miljoonat metsiin, kukaan ei noin paljon sieniä voi käyttää.
Ja ensi kesänä sitten?

Mutta oli sieniä tai ei, metsään pitää mennä.

Kuva on tämän aamun saaliista osa, kanttikset ovat eteisessä odottamassa siivousvuoroaan.

Toisen kuvan lisäsin syyskuun 1. päivänä. Kuva ei ole vain Ritun kunnostamasta keittiötuolista vaan se on tietysti säkitystä odottavista mustatorvisienipusseista. Lisää saa noin viikon päästä, niin että älä ole huolissasi kasan pienuudesta.

Ei lakkaa lapsi hämmästyttämästä

Leirikoulussa taas!
Eläkeukko sutenaan menossa,kun tilaisuus tuli.
Tulihan se: vapautuu "oikeaan" työhön opettajia,kun leirikouluun on halukas lähtijä. Kiva kun kelpasin. Kiva, kun kihtivarpaat laskivat.

Lastasimme autoon ja kanoottiperäkärryyn ainakin miljoona muonitus- ja leirirompelaatikkoa ja menoksi. Hepohiekkaan Kyläniemen kärjen lähelle pääsee autolla, mikä helpottaa rahtia ja antaa vissin turvallisuuslisän (Lähin päivystys taitaa silti olla Lappeenrannassa yli 120 kilometrin päässä!).

Lapset saapuivat kahvelikuunari Soililla. Kolme ja puoli tuntia laivalla, superilma.
Laivasta purkautui hyväntuulisia,innokkaita muksuja. Nälkä kurni - onneksi oli heillä lämmin ruoka mukanaan,onneksi leirialueella on mukava ja varsin toimiva keittiö,eikä ruokaa tarvinnut liikaa odotella.

Leirikoulussa tietenkin touhutaan luonnossa. Mikä oli touhutessa: mustikoita oli valtavasti, kymmeniä eri lajeja syötäviä sieniä löytyi.

Ulkomainen vieraamme kiitteli välittömiä ja hyvätapaisia lapsia,ihmetteli opettajien ja lasten luontevaa ja lämmintä suhdetta. Kehui, pappa oli korvat punaisina, mutta totta puhui Maria.
Ei ollut pienintäkään vaikeutta saada tiskiapulaista tai pienten leirihommien tekijää,(juuri) mitään huomautetavaa ei ollut käytöksessäkään, minkäänlaista roskaamista ei ollut. Ja silti/siksi olikin kivaa.

Suurin osa lapsista osasi tehdä leikkinsä ja työnsä yhdessä. Mutta aina oli se toinen porukka: muutama irtosi joukosta, ja osasimme odottaa pian jotakin ongelmia. Puhuttelulla sentään selvisi.

Mutta ne ryhmäytymis- ja yhteistoimintaleikit, voi voi. Samaa kuin aina, joukossa on aina se mie ite, mie ensin. Ei kuunnella pomoa, toisia, tehdään omia, nopeita - hölmöjä - ratkaisuja. Ei luoteta kaveriin täysillä.

Mutta kyllä oli eroja luokissa, eivät ole luokat onneksi samasta muotista.
Väittäisin, että viimeinen porukka (kahdesta) kasvoi aika lailla, ehkä enemmän kuin "kiltti" ensimmäinen ryhmänä ja oppi toisistaan,
saattoipa luokkahenkikin kehittyä. Ainakin yksi poika aivan konkreetisti oppi, sen hänestä näki, vetäytyi ja jopa itki hölmöilyjään.
Hämähäkkikin jäi lopulta ilman saalista, sähköaita ylitettiin, tulet syttyivät ja sammuivat, potilaat kuljetettiin.

Mikä saa jonkun lapsen tuhoamaan kaiken, tällä kertaa esimerkiksi potkimaan,repimään, heittelemään sieniä? Miksi on pakko huutaa luontoretkellä, ei asiaa,vaan mieletöntä kirkumista ja mölinää. Mitään liikkuvaa ei taatusti luonnossa mölyävä näe. Mutta oli ihana saada todella kiinnostuneita vierelleen ja kyselijöitä riitti. Uskonpa jopa sienikuumeen syttyneen.

Iltajutut oikeastaan ymmärtää: leirillä kuuluu olla pierukilpailu, pitää olla reteetä ja rohkeaa, pitää jaksaa valvoa yhtä kauan kuin muutkin. Kun ollaan ehkä ekaa kertaa poissa mamman luota, jännittääkin niin paljon, että on pakko puhua.
Samoin valohippa tai lipunryöstö umpipimeässä metsässä on liian jännää hiljaiseksi leikiksi.

Hauen saaminen taisi olla erään pojan superjuttu. Monelle tietysti oli rantasauna parasta. Mutta eipä moni ollut kanoottiakaan kokeillut tai oikeassa luonnossa vaeltanut. Eiköhän kolmen ja puolen tunnin laivamatka silti se ykkösasia ollut, kun aikuisena muistellaan, kun kaikki vielä pääsivät vuorollaan ohjaamaan.

Minulle oli parasta se, että kokkinakin ehti moneen touhuun mukaan,kun lapset toimivat niin hienosti ja nopeasti apuna. Eipä vienyt esipestyjen astioiden tiski kuin puoli tuntia kaikkineen. Ruoan teko nyt oli valmiin lämmitystä ja puurohan syntyy hetkessä. Enemmän aikaa meni kattamiseen ja pöydän korjaamiseen ja apua, tähderuoan rahtaamiseen kompostoriin. (Ei lasten jätöksiä vaan ylijäämäruokaa, jota ei mitenkään voinut/saanut turvallisesti käyttää uudelleen.)

Ensi vuonna taas?

Rahasta en mitään ymmärrä, mutta...

Lapsi alkaa koulun. Lapsi jää (onneksi useimmat eivät jää) useimmiten auton alle joko kodin tai koulun lähellä olevalla suojatiellä. Mielekäs, ei toki järkevä johtopäätös on, että suojatietä ei siis tule käyttää...
Toinen johtopäätös on valistaa ja syyllistää lasta, valvoa, opastaa - oikea syntinen
valvottava toki olisi autoilija.
Aivan samaa logiikkaa käyttäen ei missään nimessä saa mennä sairaalaan. Useimmat kuolevat nykyisin sairaalassa. Tai ei ainakaan kannata mennä sänkyyn, sänkyyn kuolevat lähes kaikki, poislukien onnettomuuksien tai sodan uhrit.

Järjetön parallelli löytyy politiikasta monellakin tapaa. Kun esimerkiksi demokraattien, so. Obaman kaudella, talous on kuralla, republikaanit lisäävät kannatustaan.
Mitäpä väliä sillä, että republikaanit ja heidän taustansa, so. talouden mahtitekijät ovat ihan itse sotkeneet asiansa, lainanneet ja lainoittaneet, jakaneet ja ottaneet ahneuksissaan lainaa aivan liian löysäkätisesti. Ziljoona fantastiljardia (Roope Ankan rahayksikköjä) velkakattoa - painetaan dollareita lisää?

Euroopassa on jo aiemmin tapahtunut aivan samanlainen oikeiston käsittämätön nousu. Pääoma, so. oikeiston taustavoima, sotkee asiansa, vallassakaan olevalla vasemmistolla ei ole nappuloita hoitaa niitä. Kansa pannaan maksumieheksi ja kas, koko mantereen yli pyyhkäisee oikeistolaisuuden aalto. (Ja omaan pesään käpertyneiden hypernationalististen populistien nousu myös, mutta se on toinen juttu se.)
Näinhän on Suomessakin. Näin on EU:ssa. Ja hulluinta on, että kansa on yhä maksumiehenä, mutta sehän on sen vasemmiston syytä, sehän sen aloitti...
Ja nyt pitää olla hallituksessakin koko kirjo, jotta voidaan sanoa, että itse olitte leikkaamassa, itse korotitte veroja.

Tarvitaan Norjan verilöyly, että politiikka alkaa taas kiinnostaa nuoria.
Väärin: nuoriso on aktiivista, mutta aktiivisuus kanavoituu eri reittejä kuin jähmeissä puolueorganisaatioissa.
Vasemmistonuoret ovat ollet nousussa jo kauan, samoin Kokoomusnuoret. Kepu ja Demarit saivat piikkinsä Norjan kauheuksista. Vihreät saavat citystä kannatusta ja homokeskustelu toi kristillisille apuja. Mutta yleisesti poliittiset nuorisojärjestöt ovat(olleet)poissa muodista.

Nyt olisi aika keksiä todellinen vaikutusmahdollisuus ja purkaa nuorison idealismi ja ehdottomuus oikeaan suuntaan. Oikea voisi vaihteeksi ollakin vasen, ainakin silloin oikea olisi myös oikeudenmukaisuutta.

Saalistaja

Jo toinen huono marjakesä peräkkäin. Marjojen kukinnan alkaessa oli viileää, pöriläiset pysyivät piiloissaan. Ja kun kukinta sään nopeasti lämmetessä, kuumetessa, oli lyhyt ja kiihkeä, tulosta ei paljon tullut.
Siis mustikat ovat kortilla, vattuja saa todella etsiä, metsämansikoita on vain pieni rasia. Olisinko milloinkaan joutunut kolmea desilitraa keräämään yli kahta tuntia? Mutta kun jouluna pitää olla metsämansikoita!
Lakkoja hain vain symbolisesti, tein kolme pientä purkkia hilloa.

Vattupuskissa saa rymytä oikein tosissaan. Aamulla kaikki on märkää, kohta on liian kuuma. Marjoja on niin harvassa, että astiaa ei viitsi maahan laittaa ja auttaa toisella kädellä. Vatut ovat niin huonolaatuisia, että luokittelen ne saman tien mehuvatuiksi, pakkaseen tai edes hilloksi ei voi mokomia kuvitellakaan. Kädet ovat kuin kissan raapimat,saappaat täynnä roskaa ja lehtiä - miten saappaaseen löytää jopa marjoja,kun niitä ei juuri ole?
Kuusi litraa olen taistellut. Kaveriksi on pantu kaukaa haettua mustikkaa, kerran punaviinimarjoja, ja kyllä mehua (nimet ovat Vatikka ja Pudelma)sentään hiukan on saatu.

Puolukkasato näyttää hyvilläkin paikoilla jäävän surkeaksi. Siinä, missä oli terttu, on nyt yksi marja tulossa. Karpaloita on ainakin Hämmäauteensuolla (kuva) tulossa hyvin, saa nähdä miten muualle, kun on ollut niin kuumaa.
Mutta tänä vuonna voisin urheasti kokeilla vaikkapa juolukkamehun tekoa, hillonahan meillä on ollut jo usein juolukkaa, variksenmarjaa, karpaloa ja lakkaa sekaisin (hillon nimi on tietysti Suo).

Tämän jutun voisi sitoa aikaan vaikka muistamalla, että Niinistö on presidenttigallupin kuningas ja tulisi valituksi jo ensimmäisellä kierroksella.
Onneksi meillä on todellisia vaihtoehtoja - Paavo Väyrynen, joka itse ilmoittaa olevansa ainoa varteenotettava Niinistön haastaja, ja Timo Soini.

Ajatelkaa: jos toisella kierroksella on vastakkain Niinistö ja Soini, on pakko äänestää patamustaa porvaria, ihan varmuuden vuoksi. Huh huh! Tämä ei ole vitsi, sillä vasemmistossa en näe todellista haastajaa.

Mutta vielä on kesää jäljellä...

Lisäystä 8.8. Kävin juolukoita hakemassa parin aarin alalta neljä litraa ja vattuja toisaalta litran. Ja huomenna kokeilen tehdä juolukkamehua.

14.8. lisäilen
Keittelin juolukat ja vadelmat sekaisin. Ja tulihan hyvää mehua.
Mehun nimi on tietysti juolukka + vattu eli Juttu.

Ja seuraavana aamuna keräilin pelkkää juolukkaa viisi litraa hirmuisessa vesikelissä.
Vesisade ei tunnu missään, on iso lieri ja lämmin sade. Vaan ajapas mopolla,alkaa jossain kosteus jo tuntua.
Juolukka antaa valtavasti mehua, taitaa olla parhaita marjoja "hyötysuhteeltaan".