Otso ja Leo Repovedellä

-  Miten pitkä matka vielä on?  Montako kilometriä?
Matka on malttamattomalle pitkä ja tie on tylsä, vaikka on paljon liikennettä, koski ja hienoja (aikuisten) maisemia.
No perille sentään tultiin, 112 kilometriä oli ajettu,
- Haa, kioski!
- Kun tullaan metsästä, Vaari, ostetaanhan jotakin?  Vaari mutisee jotakin epämääräistä, äiti peesaa.

Mennään portista, kepit viuhuvat.  Pitäähän vaellussauva olla; vanhaan leirisauvamalliin raitapuusta on kuorittu komeat vaellussauvat molemmille herroille.  Ote on vähän sitä ja tätä, mutta kohta sauvoilla oikeasti autetaan mäessä ja epätasaisella.

Tullaan sillalle.  Riippusilta vetää vakavaksi, mutta Leo 6v urheasti painelee yksin yli, Otso 4v seurailee äitiä autellen kymmenen metrin päässä.  Yli päästään ja vauhti vie oikaisemaan Lapinsalmelle suoraan kallion yli.  Voimallinen karjaisu pysäyttää ja ohjaa portaille.

- Joko syödään?  No ei syödä, seuraavalla tulipaikalla vasta.  Lapinsalmella on reppukansaa, joku telttakin ja sakkia kuin torilla, ei Vaari viihdy, ei.
Mennään tutkimaan suuren suuri kuusi, oi ei, ja matka jatkuu kohti Kapiavettä.  Nyt ovatkin kepit oikeasti tarpeen, juurakoita ja kivikkoakin on. - Vaari, jos astuu juurelle, menettää monta elämää.  Tai ainakin yhden sydämen.

Tullaan Kapiaveteen tulia tekemään.  Leo tietysti lähtee etsimään, onko kirvestä ja aiheuttaa äidille ensimmäisen sydärin kiidättämällä sitä Vaarille.  Klapeja pilkotaan kynsitulikokoon ja ukot kantavat niitä tulipaikalle.  Tulet syntyvät, nokipannu asettuu tulille ja makkarat alkavat käännellä kylkiään ritilällä.

No kaikkihan tietävät, että rapakivikalliot vierivine sorineen ovat kiipeilyä varten, jyrkänteeltä pitää kurkistaa järveä ja kiviä on pienten poikien ihan pakko heitellä, rapakivi kun saattaa murentuakin.
Vaari keskittyy kahviin ja kääntelee makkaroita, Äiti komentaa ja seuraa ja kas vain, vain pari kaatumista, yksi metrin putoaminen ja yksi kiven osuma tapahtuvat.

Makkara maistuu, mutta kumpikaan herra ei leipää halua.  Kun ei toinen, ei tietysti toinenkaan.
Keksit katoavat nopeasti, jo ennen lähtöä tarkkaan valitut ja nimetyt.
Ja olipas sittenkin nälkä: kumpikin kuitenkin tahtoo leipänsä.
Vaari saa leikkiä erämiestä toisen perheen kanssa ja sytytellä tulet uudestaan.

Siivoillaan, kerätään tavarat, lähdetään.  Otso ottaa mukaan puolen kilon kivenmurikan, ja aikoo viedä sen, rapakivipalasen, kotiin. Kohta jo löytyykin reissun kohokohta: Otso pysähtyy ihailemaan vauvakuusta.  Myrskyn merkit eivät ole läheskään yhtä kiinnostavia, tai mahtavat kalliot.
Aika mahtavaa on kulkutahti, eivätkä louhut eivätkä juuret jarruta.
Puron ylikin mennään ilman apua.  Vettä on nyt aivan vähän, vaikka kuukausi sitten koski kohisi.

Tullaan rantaan.  Tulemme Otson kanssa hiukan perässä, ja niin Leo ja Maija harhautuvat polulta ja kiipeävät jyrkänteellä hyllylle, tosi vaaralliseen paikkaan, josta on paha tulla pois.
Tulivat sentään, ja pääsimme reissun vaikeimpaan kohtaan.  Polku vie aivan vesirajaan, toisella puolella on pystysuora kallio ja toisella aika syvä järvi (nelivuotiaalle).  Rantaan on ladottu kivenmurikoita kulkusillaksi, ja polku on hyvin epätasainen.  Sen verran kuitenkin jänskättää, että nyt vihdoin Otso raaskii kivensä jättää - johan sen takia oli pari kertaa kaaduttukin, kun ei ollut kättä vapaana tasapainottamaan.
- Auttaako Vaari?
- Ei!
Ja niin molemmat painattavat yli, Vaari viiden sentin päässä pienemmästä, oma vaellussauva aina pojan ja Kapiaveden välissä. 
- Oliko vaikea paikka?
- Ei!

Pääsemme lähes valtatielle, huoltotielle, jolla mönkijä saa halot ja huoltokamat esimerkiksi Määkijään.  Mutta kun reuna on tukein tuettu, pitää tietenkin tasapainoilla ja kaatuilla.  Otso painaa kovaa, ja Leo ja Vaari jäävät vähän jälkeen.  Niinpä Otso-biologi ehtii löytämään toisen kohokohtansa, vauvahämähäkit.  Otson biologiassa siis esimerkiksi pikkulinnut ovat vauvoja ja  naakka on äitilintu, ja samalla logiikalla muurahaiset ovat vauvahämähäkkejä.
Löytyy kieloja ja kalliokieloja ihailtaviksi, mutta määrätietoisesti matka jatkuu ilman väsymisen merkkiäkään.

Jo ennen niemeen tuloa ilmassa on vanhan metsäpalon hajua.  Puut on kulotettu, kun metsää on ennallistettu.  Kivikaudesta ( alueella on kivikautinen tulipaikka) syntyy Leon kanssa juttuja ja jopa vitsejä, kun Leo kehittelee kivestä erilaisia laitteita. 

Lossi on onneksi omassa rannassa.  Ehditään juoda runsaasti vettä, ja sitten äiti keräilee hatut ja kepit.  Kaikki laivaan!
Aluksi Leo auttelee Vaaria vetelemisessä, mutta kyllästyy pian ja istuu.
Tuuli on kova, lautta vetää narut pitkälle pussille ja koko ajan on siis vedettävä vastatuuleen.
Ihaillaan kaukana näkyvää siltaa ja ihmetellään, miksi järvi on niin musta, vaikka taivas on sininen.

 
Rannalla on tietysti heiteltävä taas vähän kiviä.  No mikä ettei, aikaahan on.  Tutkitaan suopursut.
Löydetään laituri ja vänkkyräpuita.  Metsässä on paljon myrskyn kallistamia runkoja.  Vanamonlehtiä tutkitaan, ja suunnilleen huomaamatta tullaankin parkkipaikalle.  Kuinka ollakaan, kioski muistui mieleen.

Kioskilla reissun kruunaa jäätelö.  Otetaan Kouvolan kartta, ja Leolla on monta monituista tärkeää kysymystä siitä.

Kartta otetaan mukaan.  Otso-herra haluaa tutkia sitä autossa.  Leo nukahtaa melkein heti, mutta Otso taistelee melkein Vekarajärvelle asti.
Olisi ollut pojille ihmettä, kun noin sata armeijan ajoneuvoa tuli vastaan ennen Savitaipaletta.
Mutta kun uni voitti.

Olisi Mummolle kertomista!

Lapsi keskiöön!

Lapsi.
Juhlapuheitten tulevaisuuden tekijä.  Julkisissa keskusteluissa ykkösasia. Lukemattomien seminaarien kohde, niin poliitikot kuin virkamiehet toivovat kaikkea hyvää.
Lapsenoikeudet ovat itsestäänselviä ja voimme tuomita erilaisten kulttuurien lapsiin suhtautumisen.
Lapsenoikeuksien sopimusta voi vaikka juhlia, ainakin pitää muistaa milloin on YK:n päivä tai lapsenoikeuksien päivä.  Lapsi on hyvä rätti oman kilven kiillottamiseen.

Lapsi on kuluerä.  Hankala itsenään, vaatii lisäksi monenmoista hoivaa, huolehtimista, kasvatusta, opetusta.  Kallis on perheelle, mutta varsinkin yhteiskunnalle.
Niinpä kaikkea lasta koskevaa pitää "kehittää", so. asiat on järjestettävä niukimmin ja halvimmin, ratkaisevaa ei ole lapsen etu vaan lain kirjaimen juuri ja juuri täyttäminen.
Lähes kaikki päätökset vaikuttavat ainakin välillisesti lapseen; niinpä lapsi sopii hankalana ja kalliina sivuuttaa päätöksenteossa, teeskennellä, että lasta ei ole olemassakaan.  Usein lasta koskeva päätös suorastaan varastetaan lapselta, esimerkiksi päivähoidon "unohdetaan" olevan lapsen palvelu, kuvitellaan se vain aikuisten työssäkäyntiä varten olevaksi.
Jopa suoraan lasta koskevissa päätöksissä päätöksen vaikutus lapseen jätetään tutkimatta.
Lapsen oloja suoraan huonontavatkin päätökset on sumutettava kehittämiseksi, eihän saa puhua säästämisestä tai leikkauksesta.

Sadat seminaarit kuulevat asiantuntijoita, keskustelevat, suunnittelevat lapsen parasta.
Mitä näistä jää lapsen hyväksi? (Paljon, oikeasti.  On paljon tietoa, menetelmiä, järkiperäistämistä, immateriaalista.)
Jos lasta koskevaan päätökseen on kymmenen hyvää syytä, euro yhdentenätoista on lopulta määräävä tekijä.  Sanokoon asiantuntija mitä tahansa, tultakoon suunnittelussa mihin tulokseen tahansa, poliitikolle on opetettu tietty mantra, jolla torjua.  Poliitikko osaa vielä selittää asiat, ilmiselvätkin virheet, parhain päin. Ja kunnon virkamiehen tehtävä on toteuttaa päätökset pienimmin mahdollisin vahingoin - ja saada syyt päällensä.
Lyhyenkin laman takia tai esimerkiksi kaupallisuuden hyväksi lapsi on väistyvä edunsaaja.

Lapsivaikutusten arviointi?  Jo ennen tämänkertaista lamaa Suomi on useita kertoja saanut moitteita siitä, että päätöksien vaikutusta lapseen ei ole riittävästi arvioitu.  Tämä hallitus tekee aivan varmasti tietoisesti paljon lapsen asemaa huonontavia päätöksiä.  Siis tietoisesti rikkoo Suomen ratifioimia kansainvälisiä sopimuksia: YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista on lain tasoinen sopimus.
Mitkä ovat sanktiot Suomelle?

Tein aikanaan puoluekokousaloitteen lapsivaikutusten arvioinnin saattamisesta pakolliseksi lasta suorasti tai epäsuorasti koskevissa päätöksissä.  Vassarit eivät ainakaan näkyvästi ole tehneet yhtään mitään asian eteenpäinviemiseksi ja hukkaavat siis tämänkin tilaisuutensa olla eturintamassa eikä aina vain jarrumiehenä.  Samaa yritin ajaa Lasten ja nuorten hyvinvointiryhmässä Lappeenrannassa - virkamiehet torpedoivat ajatuksen liian kalliina!

Ikävä perinne kunnissa on, että lasten parissa työskentelevä ei saa olla esittämässä parannuksia tai toiveita.  Hankalahan tuommoinen ihminen on.  Ja toisekseen, hänhän selvästi vain ajaa omaa asemaansa.

Mutta nyt kuuluu parempaa: sunnuntain 7.6.2015 Etelä-Saimaan sunnuntailiitteessä oli koko aukeaman juttu!  Otsikko oli "Maailmaa pitää katsoa lapsen silmin".
Hyvä otsikko, mutta oikeasti kyllä "lapsen silmin" ei likikään riitä, aikuisella olisi keinot varjella, järjestää, ymmärtää, huomata vaarat ja mahdollisuudet.  Mutta lasta on tavalla tai toisella kuultava päätöksenteosssa, ikätaso huomioon ottaen.

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula sanoo lapsi- ja perhepolitiikkaa yhdeksi hallituksen kärkihankkeista ja haikailee lapsiasiavaltuutettua ja muita asiantuntijoita hallituksen työskentelyn
tueksi.  Lakeja säädetään, jos tarvitaan.  Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan mukaan uutta lainsäädäntöä ei välttämättä tarvita, koska on jo olemassa Lapsen oikeuksien sopimus, jonka mukaan lapsivaikutusten arviointi pitäisi jo nyt tehdä kaikista lapsiin vaikuttavista päätöksistä.  Konditionaali "pitäisi" on kätevä keino jättää asiat tekemättä, vaikka tuskin valtuutettu näin haluaa.

Optimisti minussa taputtaa käsiään - pessimisti pelkää, että lapsen asia jää taas puheisiin ja paperiin.
Vaikka arvioitaisiin päätöksen vaikutus lapseen, pitääkö arvioinnin tuloksen muka vaikuttaa johonkin?  Kun euro!
Toisin päin euro taas ei olekaan mitään, vaikka tunnetusti ennaltaehkäisy on valtavasti halvempaa kuin jälkien korjaaminen.  Sitä paitsi, voihan jättää vauriot korjaamattakin.

Oikein kovasti toivoisin luettavan lapsenoikeuksien sopimuksen 3. artiklaa, pohjaksi ymmärtää niitä muitakin artikloita.  Ehkä joku päättäjä löytäisi ja sisäistäisikin ajatuksen, että lapsen asema on järjestettävä parhaalla mahdollisella saavutettavissa olevalla tavalla, ei nippa nappa.

Katsotaan!