Sukua

Sukulaisia ei voi valita. Ystävät voi - muka. Kyllä ne elämäntilanteet ne ystävät sinulle valitsevat.

Sukulaisilla(kin) on paljon suurempi arvo kuin annan ymmärtää tai he itse ymmärtävät.

Fiksut tietävät, että hiljaisuus ei ole epäystävällisyyttä vaan sukumme tapakulttuuria?

Lapsenlapsi tietysti virittää yhteyksiä luonnollisella tavalla. Miten ollakaan, kun oli asiaa Unicef-kesäpäiville Raaseporiin, piti mennen tullen käydä varmistamassa Onni-ukkelin kehitys ja hössöttämässä. Kun menimme juhannuksena Turkkuseen, sama juttu.

(Kehittyy se, ja turhaan se mamma huolehtii, ettei osaa - saa olla epävarma ja väsynytkin, kunhan parhaansa tekee. Ja hyvältä näyttää.)

Mutta ne muut sukulaiset? Kävin tätini luona Tapanilassa ensi kertaa vuosiin - tähänkin "Onni" antoi tekosyyn - ja ihan kivalta tuntui. Turun sukulaisten kanssa juhannus oli säästä huolimatta oikein kiva, vaikka juhannuksena tietysti "kuuluu" olla ystävien mökillä juhlimassa hääpäivää hyvän ruoan, saunan ja yhdessäolon merkeissä. Lappeenrantalaisten kanssa tavatessa juttu jatkuu siitä, mihin se jäi viimeksi ihan itsestään ja vietimmekin oikein kivan mökkikeikan Lemillä

sukulaisporukassa.

Suku on luotettava ja varmasti tukee isossa asiassa. Se on hyvä selkänoja se. Otsikkokuva on kukka sukulaisille: Pukinparta on kiva kasvi.

Ja ensi lauantaina tulee iso otos suvusta ristiäisiin. Tuokoon hyvän ilman tullessaan.

Huomenta

Rauha vielä kaikkialla. Ei kiirettä, on aikaa katsella ja kuunnella.

Ykskaks seis: aistit olivat avoimina ja nenä pysäytti.

Kuka on kerrankin metsässä yöllä ollut ja lehdokin löytänyt, tietää, että se löydetään ensin nenällä, sitten vasta silmillä.

Kuovi huutaa hätäänsä, suolla liikkuu joku. Se on herra, rouva on jo etelässä hurvittelemassa rouva töyhtöhyypän kanssa. Minua kuovi ei ole vielä havainnut, mutta kohta olen syy huutoon minäkin.

Karpalo kukkii aivan mahdottomasti. Raatteet alkavat kuihtua. Seuraava odotettava iso ja komea on sitten maariankämmekkä. Juuri nyt suo on vain vihreää: toki tupasvilla ja karpalo tekevät parhaansa, mutta se punainen ja ruskea eivät juuri näy.

Tien penkalla kukkivat pukinparrat, ne ovat päivittäin auki vain pari tuntia. Mykeröt ovat kuin keltaisia päivänkakkaroita, nuput kuin liljoja, "karvapallo" komeampi kuin voikukan.

Olipa komea korvaus juhannuksen keleistä!

Rajusti turpaan

Ei tullut vallankumousta. Ei mennyt yhtään vasemmistoliittolaista läpi.
Myönnän hävinneeni. Mutta en ymmärrä...

Miten esimerkiksi neljän prosentin väestöosuudella voi saada edustajan läpi?
Miten vihreys riittää aatteeksi ratkomaan koko Euroopan kaikkia, myös taloudellisia asioita?
(On helppo olla cityvihreä: voi vaatia muiden tekevän kipeitä ratkaisuja, kun ei tarvitse elää niitä.)
Miten eniten ääniä saa kaveri, joka ei koskaan ehdota saati tee mitään, mutta haukkuu vanhat puolueet? Miten parhaiten menestyi se puolue, jonka aatemaailman takia koko maailma on lamassa juuri nyt, miksi sinne on vuotoa myös keskustasta? Ja miten vasemmistolaisuus oli vain Esko Seppänen?

EU-vaalitulos ei naurata. Edessä on kovaa politiikkaa, sillä konservatiivit menestyivät muuallakin. Varmasti Suomen hallitus yhä oikeistolaistuu toimissaan, nyt sillä on taas valtuutus?
Omalle puolueelleni on edessä itseään vahvistava tappiokierre: kun ei pärjätty, vasemmistolla on yhä vähemmän näkyvyyttä ja merkitystä eli on turha äänestää sitä ensi kerrallakaan, eduskuntavaaleissa.

Oma elämäni on turvattua. Mutta mikseivät ne, joiden ei ole, älyä.

Markun tavallinen aamu

Suo on vielä aamusumussa. Silti töyhtöhyyppä partioi koikkelehtien aluettaan ja taivaanvuohi

huutaa tikkatikkaansa. Missä ovat värit - täytyy katsoa lähempää.

Suokukka värjää mättäät vaaleanpunaisilla pisaroilla. Suon perusvärit piiloutuvat: yleensä kaikki on punertavaa tai vihreän ja ruskean sävyä. Joskus tuntuu, että värit tuoksuvat suolta. Tien vieressä kukkii parikymmentä kieloa.

Ja pääsen metsään. Metsätähdet ovat todella tähtiä kuusikon hämärässä. Ketunleivät ovatkin vielä kiinni. Maitikat tekevät täysvihreää mattoa.

Ja sitten olenkin pitkospuilla ihmettelemässä kihokkeja ja raatteita. Tänä vuonna niitä on tavallistakin enemmän ja silmä tavoittaa raatekukintoja isoina lauttoina. Muutama kuva on saatava!

Ojaa ylittäessä jalat kastuvat, mutta korvaukseksi saa ihailla valtavaa suovehkaesiintymää.

Tämä calla ei ole mikään hautajaiskukka, vaan upea suon laidan koriste jo nyt, mutta parin viikon

päästä käsittämätön runsaudessaan.

Ja taas pääsen kuusikkoon. Täällä voisi se karhu tulla vastaan, jaljet olen jo nähnytkin.

Kerran tässä oli sieniretkellä kaverina lapinpöllönuorukainen, joka uteliaana seurasi touhujani

puoli tuntia, jopa jutteli.

Loppu on tylsää tietä. Ojissa on sentään nuijapäitä ja pientareilla orvokkeja.

Tänään en ehdi poiketa lopuksi metsäpolulle, saavat suo-orvokit kukkia itsekseen. Ja puna-ailakit ja kellukat odottavat ensi kertaa kyllä. Mopon vieressä on ensimmäinen rätvänä auki.

Ja menoksi: olisihan tuolla, mutta kun on mentävä torille vaalitilaisuuteen.

Pyörätielle tunkee autonnokka pihasta. Visiiri huurtuu kesäkuussa! Päällä on hyvin, mutta aamukahvi 2 maistuu. Ja perhe nukkuu yhä.

Kesämekossa

Poks. Kaikki kerralla kukkaan. Joka päivä on metsässä ja niityllä uutta katsottavaa.

Pitkän viileän jakson jälkeen lämpöaalto avaa kaikki kukkakasvit kerralla ja luonto tuhlaa koko kukkaiskirjon yhtä aikaa näkyville. Ennen juhannusta on huikea ilotulitus. Juuri nyt on matoittain kolmea lajia orvokkeja, ketunleipää ja metsätähtiä, mutta myöhempiäkin lajeja aukeaa päivittäin. Niittykellukka ja puna-ailakkikin ovat jo kesämekossa ja hanhikitkin jopa jo näyttävät väriä. Pientareilla on pian kurjenpolvea ja koiranputkea.

Onneksi kimalaiset ja muut pörisköt ovat palanneet.

Samaan aikaan metsässä alkaa myös hyttysten soitto. Kuuntele siinä sitten rauhassa linnunlaulut ja koeta istua hiljaa, jos vaikka vihdoin näkisit se karhusi. Pajupilliä tehdessä hyttystä on paha puukolla huitoa...

Loppukesällä ihailen enemmän piennarkasveja, ellei niitä niitetä. Pyöräretken kohokohta on alati vaihtuva tienreunan näyttely, johon liittyy tietty asfaltin ja heinän hajun sekoitus. Suosikkejani ovat esimerkiksi ahdekaunokki, ohdakkeet, hopeakeltano. Pakko lähteä.

Mutta voi: eihän metsään saata mennä, siellähän asuu se paha punkki! Olisikohan se punkki asunut siellä ennenkin, mutta tyhmä ihminen keksi kaupallistaa sen vaarat vasta ihan äsken.

Kun tietää, näkee enemmän. Tietää, mitä katsoa, mitä etsiä.

Mutta ei ole mitään vikaa siinäkään, että osaa kulkea aistit auki ja antaa vain luonnon virrata
sisään kaikkien aistien kautta.