Suo on vielä aamusumussa. Silti töyhtöhyyppä partioi koikkelehtien aluettaan ja taivaanvuohi
huutaa tikkatikkaansa. Missä ovat värit - täytyy katsoa lähempää.
Suokukka värjää mättäät vaaleanpunaisilla pisaroilla. Suon perusvärit piiloutuvat: yleensä kaikki on punertavaa tai vihreän ja ruskean sävyä. Joskus tuntuu, että värit tuoksuvat suolta. Tien vieressä kukkii parikymmentä kieloa.
Ja pääsen metsään. Metsätähdet ovat todella tähtiä kuusikon hämärässä. Ketunleivät ovatkin vielä kiinni. Maitikat tekevät täysvihreää mattoa.
Ja sitten olenkin pitkospuilla ihmettelemässä kihokkeja ja raatteita. Tänä vuonna niitä on tavallistakin enemmän ja silmä tavoittaa raatekukintoja isoina lauttoina. Muutama kuva on saatava!
Ojaa ylittäessä jalat kastuvat, mutta korvaukseksi saa ihailla valtavaa suovehkaesiintymää.
Tämä calla ei ole mikään hautajaiskukka, vaan upea suon laidan koriste jo nyt, mutta parin viikon
päästä käsittämätön runsaudessaan.
Ja taas pääsen kuusikkoon. Täällä voisi se karhu tulla vastaan, jaljet olen jo nähnytkin.
Kerran tässä oli sieniretkellä kaverina lapinpöllönuorukainen, joka uteliaana seurasi touhujani
puoli tuntia, jopa jutteli.
Loppu on tylsää tietä. Ojissa on sentään nuijapäitä ja pientareilla orvokkeja.
Tänään en ehdi poiketa lopuksi metsäpolulle, saavat suo-orvokit kukkia itsekseen. Ja puna-ailakit ja kellukat odottavat ensi kertaa kyllä. Mopon vieressä on ensimmäinen rätvänä auki.
Ja menoksi: olisihan tuolla, mutta kun on mentävä torille vaalitilaisuuteen.
Pyörätielle tunkee autonnokka pihasta. Visiiri huurtuu kesäkuussa! Päällä on hyvin, mutta aamukahvi 2 maistuu. Ja perhe nukkuu yhä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti