Monopoli

Hienoa! Joku kommentoi eli joku oikeasti luki oppikirjajuttua. Se kun on tajunnanvirtaa eikä kova kannanotto, jäi jotain sanomatta: tarkoitan ensisijaisesti, että jonkin toimijan pitäisi tehdä niin hyviä oppikirjoja, että ne pakottaisivat toisetkin tekemään. Ja aitona vasemmistolaisena sanon, että en todellakaan panisi pahakseni, että yhtenä merkittävänä toimijana olisi yhteiskunta, kilpailijana: monopoli olisi myös minulle yököttävä ajatus. Jäljet pelottavat: jos kirjan ainoa totuus on valtion/puolueen totuus, onkin kyse pravdasta (raamatusta, natsismista,...)

Yhteiskunnan tulisi mielestäni kuitenkin säilyttää monopolinsa eräillä infrastruktuurin perusaloilla. Posti on hyvä esimerkki, samoin päätieverkko, rautatiet.
Jossain tulee raja porvareillekin: ei edes kykypuolue yksityistäne oikeuslaitosta tai armeijaa.
Hirmuista eriarvoisuutta on jo saatu aikaan suosimalla yksityistä terveydenhoitoa. Terveyskeskukseen on jono, mutta kas, sama lääkäri ottaakin sinut vastaan yksityisesti ja vielä saa osan palkastaan pääomatulona. Kohta hän ottaa vastaan yksitisesti teveyskeskuksen tiloissa jopa!
Samaa kehitellään antamalla posti temmellyskentäksi - syrjäseutujen ihminen maksaa enemmän. No, tottunut hän siihen on: ei hänelle enää lankalinjoja ole, ei laajakaistaa,
ei yhteyksiä julkisin kulkuneuvoin, palveluja kylällä, kun koulu ja pankkikin menivät. Ja taitaapa hän itsekin mennä työn perässä.

Monella alalla yhteiskunnan on myös oltava vahva suuntaa näyttävä (aito) kilpailija.
Miksi esimerkiksi lääkkeistä on maksettava kolminkertainen hinta kannattavuuteen nähden,
eli maksamme tavaramerkistä enemmän kuin tehoaineista. En ymmärrä hengellä ja terveydellä
ahnehtimista. Kehitysmaat saavat Bamakon sopimuksen mukaan sentään n. 30 peruslääkettä
ilman brändejä, tavaramerkkejä, tulleja ja arvonlisäveroja - hyvä alku!

Sosialismia vai järkeä

Kirja. Oppikirja. Se tunnin runko ennen, nyt yhä enemmän tukena oleva väline, hakuteos ja tietovarasto
Yhä se on olennainen osa opiskelua, huolimatta siitä, että niin tietoa kuin harjoituksiakin saa netistäkin ja materiaaleja jokainen opettaja haalii valtavasti muualtakin. Lama siihen opetti, uutta kirjaa kun ei saanut.
Kirjaa on aina muutettu sen verran, että rinnan ei voi käyttää vanhaa ja uutta.
Tehtävät on pitänyt tehdä kirjaan, niin että sitä ei voi uusiokäyttää. Sidonta on heikko, niin että kirja kestää vain pari vuotta. Kirjalla on siis ollut vaikeaa säästää, mutta kyllä kunnat säästämisessä silti onnistuivat - kustantaja luonnollisesti puolustautui ja bisnes pyörii.
Oppikirjoja ei enää tarkisteta. Toki ne noudattavat opetussuunnitelmaa, mutta hyviä niistä ei tehdä. Niissä on liikaa asiaa, asia on piilotettu silpun sekaan, yhtenäiset opetuskokonaisuudet on silputtu ympäri kirjaa, kirjat ovat liian isoja mitoiltaan ja kulmat murtuvat. Tekstiä ei palstoiteta, vaikka on osoitettu palstojen lukemisen olevan paljon helpompaa lapselle.
Oppikirja taitaa olla vain bisnestä. Ja me veronmaksajathan sen maksamme.

Eli se olennainen kysymys seuraa nyt - kiitos, jos jaksoit tänne asti !
Miksi valtiolla ei enää ole omaa kustantamoa joka tekisi oppimateriaaleja. Peruskouluhan on jokseenkin sama tai pitäisi olla sama koko maassa.
Aikanaan Valtion painatuskeskus teki elämänkatsomustietoon oppikirjat, syy lienee se, että markkinat olivat hyvin pienet eikä kustantajia sellainen kiinnosta

Väli(huutelu)kysymys

Kuuntelin tuossa kansakunnan valioiden keskustelua eduskunnassa. Välihuutoja, asiattomuuksia, asiapuheen peittämistä. Ala-arvoista käytöstä.
Asia toki oli tärkeä, tuhansien ihmisten työstä ja toimeentulosta siellä väiteltiin.
Ja lisää tuhansia saamme siitä, että välillisesti jokainen sellunkeittäjä ja paperimies tarjoaa leipää vaimolleen, lapsilleen. Vähän makkaraakin.
Paljonko kunnat ja valtio menettävät verotuloja? Onko omistaja valtion saamat osinkotulot todella niin isot, että menetetyt verotulot ja maksettavat tuet ja työttömyyskorvaukset sekä huonon olon tuottamien oireiden kustannukset eivät riitä vastapainoksi?
Oikein kannettiin huolta toimeentulosta, tukiratkaisuista. Ja tavallaan oikein on tietysti puolustaa vain markkinatalouteen ja ahneuteen perustavaa ratkaisuakin, tämähän se hallitus-oppositioasetelma on.
Oppositio sentään kyseenalaisti, olisiko valtio voinut käyttää ohjantaansa. Olisi: kolmannes osakkeista olisi saanut aikaan vaikka yhtiökokouksen, erottanut operatiivisen johdon,
hankkinut lisärahoitusta. Pelkkä vihjaus suurimmalta omistajalta riittäisi, se isännän ääni.
Kaikki puun saatavuuteen osoitetut perustelutkin on jo (puolueettomastikin) osoitettu kupliksi.
Eivätkä ne lopettamispäätökset mitenkään turvaa alan muuta toimintaa, jo nyt esimerkiksi UPM ajaa alas sahojaan.

Mutta kukaan ei tullut sivulauseessakaan kysyneeksi saati myöntäneeksi , oliko Ison Ension ratkaisu moraalisesti oikein.

Oikeastaanhan kysymys on siitä, että meidän ensomme ja upämmämme haluavat perustaa tehtaansa sinne, missä puu on halpaa ja pienipalkkaista työvoimaa saa. Sinnehän ne venäjälle katsovat.

Kansakuntien rehdit nuoret kilvoittelemassa

Kolme lahjontaa, veronkiertoa, petos. Sovittuja otteluita.
Törkeä huumausainerikos. Elinikäinen kilpailukielto epo:n toistuvasta käytöstä/kiinnijäännistä.
Oliko ohjelma Poliisi-TV? Ei, se oli urheiluruutu. (Ja ihan kuin häpeillen juontaja kertoi
ihan yhden urheilu-uutisenkin, jossa kännykkämerkin tukema ammattijoukkue hävisi.)
Tätäkö on urheilu? Voitto keinolla millä tahansa.

Kotikaupungin seura on jenkkejä ja virolaisia ja venäläisiä ja ruotsalaisia, kaikki työkseen urheilevia. Kuka harrastaa? Ketä kannustaa, kun kukaan ei ole oma vaan palkkasoturi.
Yhteiskunta laatii rakenteet, liigat kahmivat parhaat vuorot ja nuoret pelaavat yöllä.

Onko yleisö sen parempi: otteluihin mennään kaljalle ja pois kotoa ja purkamaan aggressioita.
Haloo! Missä on se urheilun uusi de Coubertin, joka sanoo, että ei vain nopeammin, voimakkaammin ja korkeammalle, vaan myös rehellisesti.

Oman edun valvojat

Aina vaalivuonna joku (tilattu?) tutkija julistaa, että kunnan virkamiehet osallistuvat aivan liikaa kunnan päätöksentekoon. Täytämme yli kolmanneksen valtuustoista ja lautakunnista.
Sävy julistuksissa on se, että ajamme omaa etuamme hoitaessamme muka ihmisten asioita.
Olisiko kuitenkin mahdollista, että joku olisi aidosti kiinnostunut hoitamaan kansalaisten etua? Monipuolisesti, ei vain oman alansa asioissa.
Virkamies on tietenkin jäävi oman hallinnonalansa asioissa. En tietenkään voi mennä päättämään (ennen eläköitymistäni) opetusasioista. Mutta hölmöä olisi jättää käyttämättä
asiantuntemustani, kun niistä päätetään: totta kai syötän tietoa omille viiteryhmilleni, kerron puutteista, käytännön vaikeuksista, koulujen tilasta ja rakennan toimintasuunnitelmia.
Kukapa käytännön paremmin tuntee - voi kyllä olla niinkin, että liian nöyrä hallintoalamaisesti toimiva virkamies on vailla avarampia näkemyksiä ja ikkunoita tulevaisuuteen, näkee asiat vain pienellä paikallaan. Mutta nöyräksi ei tarvitse ruveta, meillä ei ole alamaisia vaan kansalaisia.
Tietenkin toteutan päättäjien tekemät päätökset silti, kunnon virkamiehenä.
Minua loukkaa suuresti ajatus, että en saisi asettua valtuustoehdokkaaksi. Miten tasa-arvoni kuntalaisena toteutuisi - kai minä sitten saisin helpotusta veronmaksusta tai jotain muuta lohdutusta...? Ja näyttäkää minulle ne kansalaisten innokkaat rivit, jotka kilpailevat
pääsemisestä virkamiesten jättämille luottamustoimipaikoille!

Me vanhurskaat

Kestävä kehitys tarkoittaa toimintaa niin, että tulevaisuuden ihmisen toiminta ei kohtuuttomasti vaikeudu, so. hänellä on materiaaleja, energiaa, riittävän puhdas ja monipuolinen maailma elää kaikkine biodiversiteetteineen. Vaan kun tämäkin on nyt poliittinen termi eri sisältöineen ja kilpailukeino äänestäjistä. Yäk!

Tunnen paljon maailman hyvinvoinnista (maailman, ei oman navan) aidosti kiinnostuneita ihmisiä. Hiukan vähemmän, toki paljon, tunnen ihmisiä, jotka myös toimivat tavoitteensa eteen.
Nuorison intoa toimia ilman resursseja, tehokkaasti, ehdottomasti omaa aitoa aatettaan ajaen kunnioitan erityisesti. Välimuotoja heillä ei ole, kaikki on on tai off, kaikki muut ovat väärässä: monetkohan haukut sainkaan, kun ostin väärää tuotetta tai en ehtinyt kadunvaltaukseen toisen tapahtuman takia. Kerran jäin siivoamaan, kun piti lähteä verta luovuttamaan. Voi synnin määrää!

Ei minun tarvitse olla se, joka pelastaa koko maailman. Olen varmasti maailmalle parempi, jos keskityn kunnolla muutamaan asiaan: tärkeintä minulle ovat lapset, tasa-arvoinen kehitys ja luonto.
Joka päivä saan tietenkin tehdä valintoja myös maailman eduksi. Voin ostaa reilun kaupan tuotteita, lähiruokaa, boikotoida joitakin firmoja tai maita, pyöräillä autoilun sijaan. Jne.
Mutta koskapa pääsisi valitsemaan oikeasti isoja asioita - tuntuu vähän näpertelyltä ja oman tunnon rauhoittelulta tämä. Hei - minun pitää päästä politiikkaan mukaan!
Ikävä kyllä on niitäkin, joiden ei koskaan "tarvitse" ajatella kuin itseään ja nykyhetkeä, heillä on vain oikeuksia.

Hiihtäessä - kyllä, tänäkin vuonna on voinut hiihtää - on aikaa ajatuksen lentää.
Erään kerran valaistun ladun tietä alittavassa tunnelissa kävi mielessä, kun siitä oli tarpeeksi moni tietysti jo satoja kertoja rankuttanut, että voisi ne yhä vähemmät kunnan rahat käyttää paremminkin. Voihan ajatella priorisoimista: kunta käpertyköön perustoimintoihinsa, so. sosiaalityöhön ja mummojen hoitamiseen, loppu on ylellisyyttä. Näilläkin valoilla, latukoneilla, tunneleilla, puruilla olisi yksi alkoholisti taas hoidettu?
Omatuntoni on yhä puhdas. Varmasti hoidokkeja tulee kunnalle sitä vähemmän, mitä paremmin väki vapaaehtoisesti liikkuu. Latuverkot on hoidettava.
Mutta saman tien olisi saatava kaikenikäisille lähiliikuntapaikkoja, ettei liikkumaan aina tarvitse mennä koneella. On myös oltava hoidettu polkuverkosto laavuineen, jotta myös ne, jotka eivät osaa tai halua hiihtää, voisivat liikkua muualla kuin pyörätien tukkeina tai latuja polkien. Vuorenvarmasti myös uimahalliverkostoa tavitaan säästämään rahaa terveyspalveluista.
Mutta rajansa kaikella, ammattilaisurheilijat tukekoot itse itseään.
Aivan yhtä varmaa säästämistä on kulttuurin tukeminen. Henkinen vireys yhä vanhenevalla väestöllä on avainasia, siis meille kaikille, ei vain vanheneville. Aika hurjaa kulttuuripolitiikkaa on vuorottelu: tänä vuonna nipistämme harrastajilta, ensi vuonna kultturilaitoksilta tasa-arvon nimissä.
Mutta kaikki me tietysti ymmärrämme, että kunnan päätehtävä on säästää, ei tuottaa asukkailleen palveluja?

Elämme aikaa, jolloin varallisuutta on jaettavaksi enemmän kuin ikinä historiallisena aikana.
Mutta voi voi, eihän sitä jaeta. Se otetaan vain omistajille, täysin laillisesti ja vieläpä pienemmällä veroprosentilla kuin palkkatyöntekijät maksavat.
Siis ne vähemmän ansaitsevat maksavat leijonanosan yhteiskunnan palveluista.
Kantavat vastuuta - mikä on osakkeenomistajan yhteiskuntavastuu?
Mikä on ns. normaaliaika, kun kaikkina vuosina kuntien tulee säästää, sopeutua, mukautua.
Kehittäminen on synonyymi säästämiselle.
Huippusuoritus on suurimmalla osakkeenomistajalla eli valtiolla. Miten se käytti ohjantaoikeuttaan, kun Iso-Ensio ajoi kannattavia tehtaitaan alas? Haisee osaketuotolle, ei
vastuulliselle työllisyyspolitiikalle. Haisee porvarille.
Ja ennustus seuraa! Tulee sekin aika, jolloin Kiinat ja Romaniat ovat saavuttaneet meikäläisen
palkka- ja työolosuhdetason. Sitä odotellessa ajetaan (en minä!) suurin osa teollisista
työpaikoista muualle ja sitten, kun palkoilla voi taas kilpailla, ei meillä ole osaamista eikä ideoita.
Meillähän on vain toinen toisiaan palvelevia jäljellä.
Pitäisi luoda laillinen keino ottaa kohtuullinen osa tuotosta yhteiskunnan käyttöön.