Kannattaako?

Mopo pois tieltä, polun alkuun.  Juuri tuossa on kaksi uppopuuta sammalen sisällä, mopo kestää pystyssä.  Visiiri nopeasti auki, lasit huurtuvat aamuviileässä.  Kypärä takakonttiin, astia etukontista - ja Off, onneksi tuli mukaan, ensimmäiset hyttyset hakkaavat jo korvalehdissä ja pyrkivät suuhun.
Puikko tai rollari olla pitää.  Spray osuu helposti silmiin.  Onneksi Ohvi on vanhaa, tanakkaa tavaraa, eli se jotenkin tehoaa.

Harppaan ojan yli.  Metsää on raivattu, rangat makaavat sikin sokin ja juuri siinä, mihin on mentävä.
Noin sata metriä, ja tulen ojalle, josta pääsee kuivana yli juuri tietystä kohdata - tuossahan se pikkukuusi, merkkini, onkin.  Edellisellä reissulla jätin riu´ut molempia käsiä varten, niillä keventäen astun mutaan ja harppaan yli.  Aina ei ole näin helppoa ollut, olenpa joskus saanut saappaan mutaimuun ja jäämään kiinni, joskus mudannut itseni kokonaankin.

Oikealle, matalan ojan yli.  Tässä varvikossa on sitten myöhemmin isoja lakkoja, on varjopaikka.  No näyttääpä tulevan, vanhoissa kohdissaan ne siellä odottelevat.  Kaatunut puu osoittaa juuri siihen.
Yksi kypsä lakka sadalla metrillä...  Metso paukkuu suon reunan viidassa karkuun.

Tulen seuraavalle ojalle ja alan seurailla sitä.  Kaivuuvalleissa on raakoja lakkoja oikein kivasti, odottakoot vielä viikon.  Siellä täällä on joku kypsä.  Seurailen ojaa avosuon reunaan asti ja alan mukailla rämeen puureunaa, tuttuja jälkiäni.  Siinähän niitä on, raakileita, vain harvoin joku kypsä loistaa varvikossa.

Sarka on kapea, palailen lähtöpisteeseen toisen ojan reunaa.  Pieniä, kypsiä lakkoja siellä täällä kyllä on, mutta raakileet tuntuvat kuivuvan ennen kypsymistä.  Tuskin viittäkymmentä lakkaa saan koko palstalta!  Tästä saa kyllä nopeasti ämpärillisen juolukoita aikanaan, nekin ovat hyviä mehuna, varsinkin, jos saa vattuja kaveriksi maijaan.

Harppaan matalan ojan yli.  Tässä on nuolupaikka hirville.  Tarvetta sille on, haisee navetalle ja paskakasoja on, tuoreita jälkiä myös.  Nuolupaikan kohdalla ojan reunalla on ainakin kymmenen lakkaa.   Seurailen ojaa, ei mitään löydy.  Tulen taas avosuon reunaan ja alan seurata puurajaa.
Keskellä metsikköä on tynnyripeltikasa, pyöreitä kansia ja pohjia, mutta myös avattuja, ruosteisia lieriöitä.  Joku on varmaan ajatellut kattaa turvelatoa, mutta kun suo kuivattiin, turve loppui?
Peltien luona kyllä kannattaa pyörähtää, saan aika monta isoa mollukkaa.  Ja taas seurailen ojaa, melko kehnoin tuloksin.

Palaan mopolle, otan pusakan pois ja siirryn seuraavaan sarkaan tarkistuksille.  Heti alussa pitäisi olla - niinpä onkin, mutta ovat vielä kivikovia, toki jo punaisia.  Olenpa nähnyt näitä kypsymässä uunipellin päällä; parempia tulee, kun antaa kypsyä suolla.  Marssin traktoriuran päähän asti, täälläkin on merkkinäni nuolupaikka, ja ryminästä päätellen joku siellä olikin, mutta ei jäänyt odottamaan.
Ei ole hyttysiä!  Mutta paarma yrittää astiakäden offittomaan kämmeneen ja kuolee ihan peukulla painaen.

Tästä vasempaan ja siellähän niitä lakkoja loistelee, aika paljonkin tämän suon lakoiksi.  Mutta voi ei, lähes kaikki ovat yhä raakoja.  Niin harvakseen voin keräillä, että pystyn laskemaan saaliin helposti.
112 heitä oli tässä parin aarin alueella, ja paljon enemmän odottaa viikon päästä samaa kerääjää uusintareissulle.  Toinen paarma alkaa härrätä pään ympärillä, se saa kaverinkin avukseen, eli aamu alkaa olla jo aika lämmin.

No, se on mukana, mitä hakemassa olinkin.  Viikon päästä haen saman verran tai hieman enemmän, litra riittää: lakka on perheen pomon mielestä yliarvostettu vihannes, ja muutama pilttipurkillinen hilloa kyllä riittää, ei meillä halloumia raaskita usein syödä lakkahillonkaan kanssa.

Jos yhdeksän kilometriä mopoilua ja tunnin marhaus suolla tuntuu turhalta,  olisiko turhaa maata sohvittumassa tämäkin aika.  Sitä paitsi maariankämmekkä moikkasi, tulikukka tienpientareella yritti väittää olevansa komeampi kuin kurjenkello ja jopa ojakärsämö sanoi olevansa kuvattuna yksi hienoimpia kukkiamme.  Metsonkin ehdin näkemään.
Ja huomaa, vaikka en useimmiten suoretkellä saalista mitään, suo on minulle erityisen rakas osa luontoa.

Viisasten juoma

Viisaiden, viisaitten - varmaan otsikon viisasten on sekin kännisen jorinaa.
Kännihän on hirmuisen hauska, tavoiteltava asia: moninaiset jutut ovat todistamassa, mitä tuli kännissä tehtyä, kuinka töpättyä, juopon ollessa sankarina.  Vähän sama juttu kuin kertominen siitä, kuinka hyvin sai kierrettyä veroja.  Sankarimme oksentaa, ajaa kännissä, saa sosiaaliset suhteensa sekaisin - on silti sankari ja kuulijat hymisevät ympärillä.

Totuus on, että rähinäviina ei ole hauska asia.  Eikä kenelläkään läsnäolevalla ole hauskaa myöskään sammuneen kanssa, tai oksentajan tai kaikkia naisia lääppivän kanssa.   Kaikki tietävät hajonneet perheet, alkoholistiperheiden ongelmat, liikenteen vaarat.  Mistä se entisen viinankäytön kehuminen siis tulee?  Kielletystä hedelmästä, holhoavasta asenteesta irtipääsystä?

Hyvä alkoholin käyttö?  Jos pelkän maun takia otat, olet tekopyhä snobi?  Jos tavan vuoksi otat joka päivä, olet riippuvainen ennen pitkää.  Vain ruoan kanssa - varmaan on varaa hyvin valittuihin, kullekin ruoalle sopiviin viineihin?  Humalahakuisesti juominen on ainakin tuomittavaa: muistanemme armeijan viisauden, että juoda saa, mutta humalaan ei saa tulla.
Aika hyvä ohje taitaa olla, että ei pidä ylittää muun seurueen juomatahtia, pitää olla turvallista juoda, pitää olla ulkoiset tekijät kunnossa, esimerkiksi lapsenhoito järjestyksessä, vastuuasiat sovittu, selvä kuski tai majoitus järjestettynä.

Kyllä lasillinen konjakkia on silloin tällöin hyvää ihan maun ja nautiskelun takia.  Kyllä yksi saunakalja on paikallaan. Mutta viina ei ole jokapäiväinen asia: ulkomaisten sarjafilmien tapa ottaa paukku päivittäin heti kotiin tullessa ei istu minulle, meille.  Yksin kotona en oikeastaan osaa ottaa edes saunasiideriä.

Sosiaalinen rentouttaja viina on, ei voi kiistää.  Naiset saa ryypätä kauniiksi, mutta ei saaliiksi.Yksi helppo raja on, että keskustelu on vielä argumentoivaa, ei vain juupaseipäs.  Ei liene haitaksi olla ystäväpiirissä täydellisen eri mieltä,isoillakaan kirjaimilla, kunhan asiat eivät henkilöidy tai aleta syytellä.  Mutta jos ei uskalla ilman viinaa jotakin tehdä, viinan kanssa ei sitä saa tehdä - ihmetytti juuri äsken televisiossa ollut keskustelu, jossa nainen sanoi tarvitsevansa viinaa uskaltaakseen lähteä viihteelle ja sanoi etsivänsä tilaa, jossa ei tarvitse olla rationaalinen?  Voi käydä huonosti, jos otat yhden liikaa, rouvakulta.  Miksi pitäisi ottaa viinaa, että muuttuisi toiseksi persoonaksi tai menettäisi kontrollin?  Myös stressiä viina laukaisee - valitettavasti se ei sitä poista, eikä krapula tai syyllisyyden tunne ainakaan paranna oloa.

Oma suhde viinaan alkoi melko kotijohtoisesti, täydellisen kielteisesti.  Korkeamoraalisesti vai ahdaskalloisesti - joka tapauksessa ei pisaraakaan, ennen kuin sai rahaa muualta kuin kotoa eikä asunut enää kotona, eli eka pullo ostettiin syksyllä -69, 21-vuotiaana.
Nyt?  Usein menee viikkoja ilman yhtään alkoholitippaa, väliin on illan konjakki silloin tällöin.
Mutta turvassa, hyvien ystävien kanssa, vailla velvollisuuksia huomennakaan, saattaa mennä pikkumaistissa kaksi päivää, esimerkiksi juhannuksena.  Kukaan seurueesta ei ole humalassa, mutta on ryyppy ja viinit ruoalle, saunajuomat, iltajuomat ja luotettava, vakiintunut seura.
Vahvaa, kirkasta viinaa ei ole juotu kuin boolina vuosiin.

Kun on kihti, viina ei saa olla jokapäiväinen kaveri.  Esimerkiksi olut se on nannaa kihdille, siitä syntyy puriineja ja toisekseen alkoholi estää munuaisia poistamasta niitä.  Ja vaikka uraattikiteet, so. virtsa-ainekiteet, so. kusi on paljon parempi ukkovarpaan tyvinivelessä kuin päässä, ei sitä kipua itselleen halua, ei.  Mikä tietysti antaisi oikeuden moralisoida ja katsoa ylempää niitä, jotka kaljaa joka päivä tarvitsevat?  Punkkua juon lasillisen jouluna, glögiä samoin.  Valkoviiniä siis, saunaan

joskus siideriä ja hyvää konjakkia ihan silloin tällöin.
Eikä olisi mitään vaikeuksia lopettaa kokonaan - miksi pitäisi?

Usein olen kihdin takia se vapaaehtoinen kuski.  Ei ole typerää olla selvin päin iloisessa seurassa - samoja ystäviä ne ovat selvinä tai huppelissa.  Mutta rajansa kaikella, esimerkiksi minua ei kannata kymmenen jälkeen illalla pyytää edes valvomaan saati kuskiksi.
Minusta on muutenkin täysin käsittämätöntä, miksi väkisin väännetään kaikkea toimintaa yölle, tekemällä tehdään ihmisestä yöeläjää.

Viinaa saa helposti.  Viinaa saa helposti myös liikaa.  Kun keskiolut vapautui, osa kansasta otti sen jokapäiväiseksi kaveriksi.  Mutta aivan varmasti suunnilleen yhtä moni olisi muutenkin saanut sen riippuvuutta aiheuttaneen määränsä.  Rajoitusten avulla ei  kulutus merkittävästi vähene, sen puolesta viinit vaikka marketteihin ja sama kontrolli päälle kuin tupakan ja oluen ostajille.
Mutta alkoilla on toinen merkitys: missään maailmassa ei saa niin monipuolisia, laadukkaitakin viinejä ja muita juomia kaikkialta maailmasta kohtuuhinnalla, tätä ovat hämmästelleet monet ulkomaiset ystävämme.

Kuva on äitini.  Hän oli vakaumuksellinen raitis ja toi aatetta muillekin, oli mm. Raittiuden Ystävien puheenjohtaja, paikallisen Yritys II :n puheenjohtaja, Valkonauhaliitossa useissa luottamustoimissa ja suosittu kansanvalistaja.  Monta tervettä asennetta, kyllä, mutta nyt tarkastellen aikansa kuvia ja asenteita myös.  Vaikka otan konjakin silloin tällöin, en olekaan rappiolla eikä perhettä ole ajettu lumihankeen - itse asiassa äiti  sanoo myös kirjassaan tuntevansa monta kunnollista perheenisää, jotka hallitsevat alkoholinkäytön.