Alistettu miespolo

Heikompi astia?  Alistetussa asemassa?  Nainenko?
Ei varmasti.  Kyllä se mies on.
Sen ymmärsi Aristofanes jo ja kirjoitti näytelmän, komedian Lemmenlakko (Lysistrate), joka kertoo, mistä on kysymys ja mistä naisen ylivalta mieheen on peräisin.
Ja Junnu lauloi: - Sen näkee naamasta, kun lakkaa saamasta.

Siis mies puolustautuu.  Ei ole chauvinisteja, on vain masentuneita ja puolustautuvia miehiä?
Aloitetaan vaikkapa Aatamista alkaen: Eeva on nimenomaan se, jonka käärme viekottelee ja joka houkuttelee miespolon pahaan.  Siis miesten kirjoittamassa ja kokoamassa kirjassa.

Halki historian ja varsinkin uskonnon mies on yrittänyt nostaa päätään pinnalle tekemällä naisesta huonompaa, jopa saastaisempaa kenties peittääkseen oman seksuaalisuutensa pelkoa.  Kuukautisiin ja lapsentekoon liittyvä outous ja pelko ovat johtaneet mystiikkaan, salailuun, käsittämättömiin saastaisuuskäsityksiin ja kirkotuksiin.
Nainen on aina se syyllinen avionrikkoja.  Naiselle on aina ollut enemmän sääntöjä, vaatimuksia ja valvontaa.  Ja nainen, tee työtä, että ajatus ei eksy pahaan, jos et muuta niin käsityötä kodin kaunistukseksi tai kapioiksi.  Vielä meillä kotonakin äiti kehotti poikia lepäilemään ruoan jälkeen, kyllä me naiset tiskaamme...
Nainen on tyhmistetty kieltämällä koulutus ja kodin ulkopuolinen maailma ilman valvovaa miestä, jolloin häntä on sitten saanutkin pitää tyhmempänä. Tynnyrissä kasvanut tyttö.
Nainen on niin mitätön, että hänen työnsä, siis todellisuudessa useimmiten kaksinkertainen työtaakka, on pitänyt mitätöidä puoleksi miestyöstä.  Naisesta on pitänyt jopa maksaa myötäjäisiä turhana suuna ja elättinä.
Äänioikeuskin varmaan tarkoitti monelle miehelle, että nyt sitten nainen saa äänestää niin kuin mies sanoo.  Onko nainen vieläkään ns. täysivaltainen?  Naisen eurokin on 82 senttiä.

Käsittämättömiä poikkeuksia pitää olla säännöstä. Mitä ihmettä ovat esimerkiksi Elisabeth I, Katariina Suuri,  Margaret Thatcher, Angela Merkel...  Mutta otapa tähän rinnalle Suomi: kaksi naispääministeriä piti nopeasti savustaa ulos, heille piti näyttää paikkansa.  Mikä kummajainen Suomeenkin kuitenkin mahtuu, Tarja Halonen siis.

Kymmeniä on synonyymeja nainen-sanalle.  Yritäpä löytää joitakin positiivisia, on varsin vaikeaa se!
Ja nekin sanat, jotka aluksi olivat neutraaleja, on väännetty negatiivisiksi.  Tyyppiesimerkiksi käyvät vanhan naisen nimitykset, joita vain erikoistilanteessa voi käyttää kauniina, so. tällaiset kuten akka, eukko, ämmä, muija.  Jopa pehmeistä pehmein mummo käytetään usein loukkaavassa mielessä.
Jopa hiusten väri kelpaa tyhmistämään naisen.

Voi niitä tipusia, papukaijoja, kanoja, hanhia, kotkia.  Onpa meillä koppelokuorokin!

Onneksi meillä kotona ei ole kuin (mesimarjani,) pulmuni, pääskyni mun!

Nenän perässä

Lauantai.  Iltavuoro koulussa. Neljältä pääsee vihdoin kotiin.  Pihalla tuoksuu koivusavu, sauna lämpiää!
Keittiön lämpö tuntuu kasvoissa. Pulla tuoksuu, ja pian saa käsiinsä pullan, jota ei voi edes käsissä pidellä, kuumaa pullaa on hyppyytettävä kädestä toiseen.  Mutta haukata pitää, heti, vaikka ikenet palaisivat.
Toisenkin pullan saattaa saada.  Ja samalla ehtii jo laittaa lapaset kaappiinsa ja takin ja hatun naulaansa.  Lapaskaappi haisee märille lapasille.
Hellalla porisee myös rokka, jonka tuoksu alkaa voittaa kaiken muun.  Keittiöstä ei ole kiire mihinkään.  Kiire muutenkin loppuu, lauantaina, isä ja äitikään eivät mene enää iltavastaanotolle, kuunnellaan radiota - lauantain toivotut ja Warum?, ollaan yhdessä.

Kevätaurinko teki pälvet metsään.  Kohta ei valonpuoleisilla rinteillä voinut enää hiihtääkään.
Alkoi raskaasti lastattua pyörää työntävien  ukkojen ohimarssi: veneilijät olivat heräämässä talviunestaan kevätauringon myötä.  Halkosaareen!
Halkosaaressa tuoksuu nuotio ja terva.  Ukot lämmittävät terva-astioitaan, ja samalla kuuluu raapan ääni, santapaperin ääni. Kuuluu vasarankin ääntä, joku sahaakin,  rakennetaan veneteloja ja korjaillaan pukkeja.  Pieni poika kulkee veneen luota toiselle.  Hyväntuulisia miehiä, heitä saa katsella, veneitä ihailla, kysellä ja ihmetellä työtä.  Lakka ei tuoksu yhtä hyvälle, mutta lakkavene se on kuitenkin se hienouden huippu!

Mitä tekee esimerkiksi viidellätoista jääpallolla tai kymmenellä lätkällä?  Niitä oli kuitenkin pakko ihan kilpaillen keräillä.  Ilmasssa alkoi Kimpisen kentällä leijua mädän nurmen haju, se tarkoitti tietenkin, että urheilukentän ja kaukalon aurausvallit alkoivat sulaa, ja jääalue alkoi olla lammikkoa.
Vaikka portit olivat kiinni, aina kentälle pääsi, valleja kävelemään.  Lumen sulaessa paljastui kaikki se, minkä talvi piilotti, esimerkiksi juuri ohilyötyjä palloja ja lätkiä, mutta myös esimerkiksi käsineitä ja rakettitikkuja.  Ja oli kevät - mitä tekee vähän pehmenneillä palloilla?  Useissa kiekoissa oli taas kaiverruksia, nimikirjaimia tms, ja seuraavana talvena muka piti olla varuillaan, kun oli "varastanut" kiekon. Paljastuvan nurmen ällöttävä haju tuo yhä aina mieleen Kimpisen.

Eräänä kesänä ajoimme Matin kanssa pyörillä Joensuuhun,  Reissu jatkui Selkielle, jonne sain jäädä heinätöihin.  Oli upeaa olla nappulapoikana, antamassa tappeja isännälle, kunnes huomasi, että se oli se alin porras arvoasteikossa.  Siis harava käteen, pudonneita seipäälle nostelemaan.  Saipa vähän kokeilla Hilun ajoakin - vanha hevonen kyllä oikeasti itsekin osasi aina seipäänvälin kulkea.  Mutta se tuoksu, kun heinä asettui luokoon  tai kun heinä ahdettiin latoon ja sai hyppiä orsilta!  Etäisesti tuoksun saa mieleen kotipihalla ruohoa leikatessakin.

Länsituuli toi koulun pihaan Chymoksen ihanat karkintuoksut.  Aivan selvästi erotti, tehtiinkö suklaata vai lakritsia vai hedelmäkarkkia.  Melkoisen hyvä tuoksu kiduttamassa koko kaupunkia tuulen suunnasta riippuen!  Jopa vielä Tykissä asuessa silloin tällöin Chymos (nyt osana Fazeria) antaa terveisensä.  Ihania tuoksuja oli myös leipomoiden lähellä, erityisesti on jäänyt mieleen Onnin leipomo ruisleiväntuoksuineen - tosin siinä visuaalinen muistikuva tietynlaisesta pressunpalalla peitetystä räppänästä ja katolla olevasta pyörivästä ilmastointihäkkyrästä on lähes yhtä vahva.

Kaikki haju ei todellakaan ole hyvä.  Silloin tällöin haisi vuorivilla - haisi?  Miten tuon kuvaisi: käry tunki keuhkoihin, oli jotenkin sulaneen kiven ja metallin tuntuista, oikeastaan aika pelottava kokemus.
Joskus kuutostien ylittävällä sillalla oli aivan kamala, tukahduttava pilvi.  Äkkiä läpi!
Leivän hajuksi kutsuttu sellutehtaan löyhkä on jokseenkin hävinnyt lähes 80-metrisen piipun ja kaiken maailman pesureiden ja putsareiden takia.  Ennenhän piti ajaa ihan tehdasalueen läpi, hajun läpi, ja voimalinjat rätisivät pelottavasti autoradiossa.  Mutta aina silloin tällöin yhä, häiriötilanteessa tai itätuulella matalapaineella koko kaupunki saa nostalgisen hetkensä.  Samanlainen haju saattoi joskus olla Kuutostiellä Vuoksenniskan jälkeen, kun "Ensio-eno" antoi panoksensa tuoksumaisemaan.

Keväällä on metsässä ihan oma äänensä, naksahduksia, humpsahduksia, suhinaa.  Paljastuva maa ja varvikko antaa kirpeän tuoksunsa.  Kohta on pölyn haju, odotetaan sitä lämmintä kevätsadetta.  ja sitten: joku on tuonut saunavastoja metsään, hiirenkorvat aukeavat ja tuoksu on huumaava.  Ja kohta tuomikin antaa liiankin vahvan arominsa.

Luonnossa on muitakin lyömättömiä tuoksuja.  Kahlaapa vaikka suopursupusikon läpi!  Tai jos haluat löytää alkukesän hämärässä lehdokin, seuraa vain nenääsi!  Muutama kielo raikastaa koko huoneen.
Ehkä suurin suosikkini on helteisen loppukesän päivän suon pikkuisen "palanut" tuoksu.

Vauvan tuoksu?  Feromonit? Pidä intiimit salasi, minäkin pidän, mutta kesällä on 44-vuotishääpäivä.