keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Vaalirahaa

Olenpa tätä ennenkin hieronut (paljon syyskuussa 2008). Mutta nyt on taas sydän täysi.

Miten ilman rahaa voi kukaan ehdokas mennä läpi? Julkisuutta ei saa vain menemällä johonkin ja pitämällä ääntä. Täytyy ensin saada ihmiset kasalle kuuntelemaan juuri sinua. Kun sinusta ei kukaan ole kuullutkaan, sinua ei kukaan tilaisuuden järjestäjä kutsu vaalitilaisuuksiin, sinusta ei kirjoiteta. Ajatuksesi jäävät todellakin vain sinun ajatuksiksesi. Maksa ilmoituksia - millä rahalla? Ja ilman julkisuutta läpi ei mennä. Jopa negatiivinen julkisuus voi auttaa läpimenoa.

Netti? Kyllä vain, tietty ikäluokka peuhaa netissä. Mutta eipä taida olla heissä niin kovin paljon politiikan seuraajia. Vielä vähemmän aktiiveja äänestäjiä. Mutta merkitys kasvaa koko ajan.
Blogeja taas lukee se, joka sinut ennestäänkin tuntee.
Ja ainakin minä jotenkin kokisin huoraavani, jos menisin Facebookiin vain mainosmielessä.

Siis rahaa. Oikeisto saa firmoilta, kas kun firmat luulevat vasemmiston sosialisoivan tai oikeiston mahdollistavan firmojen toiminnan paremmin. (Molemmat ovat mutua ja useimmiten vääriä oletuksia.)
Mikä firma tukee vasemmistolaista ehdokasta?

Ay-liike on nyt myös kriminalisoitu, verovaroin se tukee vasemmistolaisia. Mutta AY-liike tässäkin rehellisesti sentään ajaa työntekijän etua, sehän sen perustehtävä lieneekin.

Tukea voi toki "ilman" rahaa. Voi vaikkapa saada ilmaisia lehtipuffeja, jopa suoranaisia mainoksia.
Jo kansanedustajana/valtuutettuna oleva, varsinkin lehden oman puolueen edustaja, saa aina kuvansa ja ajatuksensa lehteen. Lehti ei huomaakaan vieraan puolueen merkittäviäkään tilaisuuksia tai ihmisiä tai kerro heidän toiminnastaan kuin negatiivisia uutisia. Miten pieni ihminen näkyisi? Huiminta oli "unohtaa" koko meidän ehdokaslistamme, kun kaikki muut lueteltiin ennen kunnallisvaaleja...

Vaan kun ei ole työväenlehtiä.

Mitä on puolueen oma rahoitus? Erittäin suuri osa rahasta on jäsenmaksua. Toinen iso tulo muodostuu luottamustoimipalkkioista maksettavista ns. puolueverosta, joka meillä on 15% brutosta (lisäksi tietenkin normaali sivutulovero). Jäsenet myyvät toisilleen arpoja. Eli itse maksamme oikeastaan puolueen vaalituen itsellemme, myös veroina puoluetuen, eikä se riitä mihinkään, omaa rahaa pitää sijoittaa paljon, jos aikoo läpi mennä. Ikinä sitä ei takaisin saa, varsinkaan, kun ei mene läpi. Tällä sijoituksella silti asettuu kaikkien haukuttavaksi ja ajaa vain omia etujaan?

Puoluetuki perustuu istuvien kansanedustajien määrään. Kuinka pelkällä tällaisella puoluetuella voisi uusi puolue tai eturyhmä päästä läpi? Matkustusoikeus valtion kulkupeleillä on myös "puoluetukea" ja merkittävä asia jo istuvan edustajan vaalityössä, ministeriautoista puhumattakaan.

Olisiko reilua, että jollain tavalla jokainen ehdokas saisi suunnilleen saman verran julkisuutta ja mediatilaa, saisi yhtä monta tilaisuutta olla paneeleissa ja väittelyissä. Saisi jostakin yhtä paljon rahaa kuin herra Isoherra. Utopiaa.

Tarttis tehrä jotakin...
Demokratia ei saa olla rahan valtaa. Kumma, kun porvari ei keksi, että rahalla pitäisi voida ostaa minun köyhän äänioikeutenikin.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Taloustieteen Nobel tulee varmasti

Maailma nousee hitaasti horjuville jaloilleen. Kompastelee, notkahtaa polvilleen, mutta nousee taas. Ja pelastajana ovat ne markkinat, ne toimivat markkinat. Rahaa alkaa taas olla, tavaroita tuotetaan, vienti vetää. Ja vaikka velkaa on korvia myöten, sitäkin maksetaan ja "kaikilla" menee taas hyvin. Ah auvoisaa vapaata markkinataloutta - uutta taantumaa rakentaessa.
Huomasiko kukaan, että valtava osa jäi jo junasta. Huomasiko kukaan,että kehitysmaat eivät koskaan päässeetkään junaan, ja radan tekokin siirtyi taas kauemmas. Ja sekin taisi unohtua, että markkinat sen laman taas tekivätkin.

Taloudellinen liberalismi ei ole mikään uusi ajatus. Johan sitä Smith ja Chydenius ... Vapaa markkinatalous virheineenkin on ainoa autuaaksitekevä - mitä siitä, että rapatessa roiskuu.
Mutta ei ole olemassa vapaata markkinataloutta!
Valtiot ohjaavat taloutta, kunnat ohjaavat taloutta. Isot sopimukset, järjestöt, organisaatiot ja rahalaitokset säätelevät ja ohjaavat, esittävät vaatimuksia ja ehtoja. EUt, NAFTAt, OPECit sanelevat.
Onpa jossakin vielä suunnitelmataloutta, suorastaan sosialismin yritystäkin.

Esitänkin, että annetaan markkinoille täydellinen vapaus. Kun kerran kapitalismi on maailman pelastus, miksi sen ei annettaisi toimia. Vapaasti.

Ajattele, mitä säästöä! Valtavia rakenteita, esimerkiksi valtiot, EU ja IMF joutaisivat nurkkaan. Ei tarvitsisi huolehtia mistään, ei vanhuksista, työttömistä, sairaista. Koulutukseksikin riittäisi firman kulloisiakin tarpeita vastaava pikku kurssi (Vrt. Etelä-Afrikan bantukoulu). Palkkaa sen verran, että olisi markkinat.
Ei AY-liikettä sotkemassa asioita, ei yhtenäistä työväenliikettäkään, kun kaikkien pitäisi kilpailla (vapaasti) niistä minimipalkkatöistä nyrkit veressä, taisteluareenana nyt koko maailma. Ihana luonnonjärjestys: vahvat elävät, ja mitäpä niistä muista. Maailma pelastuu, kun ihmiset vähenevät luontoa pilaamasta. Ajatella, edes teitä ei tarvitse tehdä, kun aina saa halpaa työvoimaa vaikka kantamaan tavarat ja minutkin. Mitä sitä oikeuslaitoksellakaan tekee, minä omistajana saan päättää omien työppösteni asiat. Tuotanto supistuu, kun ei ole millä ostaa, ja ne harvemmat tuotteet tehdään yhä keskitetymmin ja työvoimavaltaisemmin, työvoima kun on halvempaa kuin kone. Taloudellinen valta keskittyy yhä harvemmalle.
Auvoisa maailma - niille isorikkaille siellä jossakin muuriensa takana.

Joko ansaitsin sen Nobelini?

Ai niin, taisinkin kuvata jo mennyttä (?) aikaa. Mitenkäs se siirtomaaisäntä tai tilanherra toimikaan? Ja miten se patruuna halusi toimia? (Totuuden nimessä:ne patruunat olivat usein vastuullisia, asuttivat, perustivat kouluja, sairaaloita, huolehtivat.)

Olisiko sittenkin järkeä, että valtiot oikeasti ryhdistäytyisivät ohjaamaan taloutta. Ei yksin, vaan
sopimalla kansainvälisistä pelisäännöistä.
Voisi nyt aluksi esimerkiksi harjoittaa jämäkkää omistajaohjausta. Ja sopia Toubin-verosta.

torstai 17. syyskuuta 2009

Laatu

Onko olemassa laatuvarmaa elektronista laitetta?
Vuosia, yhtä poikkeusta lukuunottamatta, olemme ostaneet viallisia sikoja säkissä ("Avattu pakkaus on ostopäätös."). Usein on luettu kuluttajavalistustekstejä tai esimerkiksi Tekniikan maailman testituloksia ennen ostopäätöstä. Se hyvä poikkeus saakoon kunniamaininnan, Mocca Master on ollut kunnossa koko ajan.
"Kaikki" muu on toiminut väärin tai vajaasti, muuten kuin tarkoitetulla tavalla. Suoranaista vaaraa emme sentään ole kokeneet.
Väite vaatii perustelunsa, muuten se on vain tuntumaa asiasta. Esimerkkejä siis.

Viimeisin on uusi hämäräkytkimellä varustettu lamppu, joka paloi kaiken aikaa, sääti hänet miten tahansa. Yöpöytäni muhkeaäänisen radion herätystoimintaa ei saanut päälle, ei mitenkään. Stereoiden ääni kulki kajarista toiseen, kun vain sormea liikutti kotelon yläpuolella.
Digiboxi sirpaloi, pätkii ja elää itsepäistä omaa elämäänsä, me muka säädämme.

Tietokoneissa on aina ongelmia ja omituisuuksia. Kännykän kaikkia ominaisuuksia ei saa käyttöön laitteen vikojen ja käsikirjan uussuomen takia. (Tietokone, varsinkin ohjelmat, ja kännykkä myydään aina keskeneräisenä, ei edes 1-sarjaversiona! Pesukone kävi takuuaikana kahdesti huollossa - tämän muistaa varmasti, koska laitteen poistaminen vessasta edellytti aina ovipielien irrottamista. Imurin letkut eivät kestäneet suuttimien paikalleelaittamista, toinen imuri kesti vain vuoden muuten vain. Osa lampuista ei alun perinkään toimi, osa cd-levyistä ei toimi.


Monasti kytkijä/käyttäjä oikeastikin saa syyttää itseään, hän ei yksinkertaisesti osaa rakentaa ja kytkeä - eikä ainakaan lain kirjaimen vaan ei hengen täyttämillä ohjeilla voikaan osata. Usein käyttöopaste ja käsikirja ovat epäsuomea tai kuvat suhruiset tai puutteelliset, eikä niistä ole apua. Minua kaihertaa usein ajatus, että en osannut asentaa - entä sitä mökin mummoa?

Suurin syy lienee valmistajan asenne: tarkoitus on myydä aina uutta. Laaduntarkastus on mitä sattuu, kun esimerkiksi EU:n ja tullin tarkastukset perustuvat vain pistokokeisiin ja niissäkin vain turvallisuuteen, ei toimivuuteen.
Ns. hyväkään merkki ei enää olekaan hyvä, vaan osa massatuotantoa made in maumau.
(Joka Mau-Mau oikeastaan oli arvostamani Kenian kansannousu brittihallintoa vastaan...)
Ns. tuotevastuu koskenee vain tuotteen aiheuttamaa vahinkoa.

Takuu? No on se kiva hankkia tarpeeseen laite, rakentaa, asentaa - purkaa, pakata, juosta viemään takaisin ja kuulla ne keljuilut tavallisesta viasta selkänojan ja laitteen välissä. Ja asentaa uudelleen.


Ja me ostamme. Tavaraa on jos mihin tarpeeseen (usein tehtyynkin), hinnat ovat kohtuullisia.
Mutta mikä on oikea hinta esimerkiksi viallisten kappaleitten materiaalihukkana, valmistuskuluina, rahteina, jätevaikutuksena, ...


No huhhuh. Jos tämä ajattelu tarttuu vaikkapa poliisiin tai kirurgiin? Tai opettajaan.
Ja oikeasti, näinhän maailma makaa: mehän tässä tähän olemme vähitellen suostumassa.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Varaosia


Hetivalmis. Heti valmiina antamaan löylyt, aluksi lempeän kosteana lähes huonelämpöisessä saunassa. Mutta jo pian normaalina, sähäkkänä kiukaana kuumassa tilassa, jos maltat olla sen viisi minuuttia.
Ja sitten tämä luotettava - yksikään vastus ei ole yli kymmeneen vuoteen palanut - sanoi, että ähäskuttia, luukkuni ei pysykään auki! Saranat olivat (taas) katkenneet.
Siis saunomista löylykauha luukkua auki pitämässä ja löylynheittoa puolen litran mitalla.

Eipä hätiä mitiä. Tiedän, mistä niitä saranoita saa. Aiemmin jouduin tilaamaan ihan valmistajalta, sitä ennen rautakauppa ystävällisenä palveluna hankki parin ilmaiseksi. Nämä olivat nyt neljäs pari, eli tyyppiviasta on kysymys!

Sarana muodostuu kolmesta terästapista ja muotoon ruostumattomasta teräksestä taivutetusta levymäisestä kappaleesta. Tämä levy hinkkaantuu liikkuessaan aina samasta kohdasta poikki. Olen toki iskenyt pari kertaa vuodessa vaseliinia liukupintaan, ja kas: sarana keksikin mennä rikki kiinnityssilmukasta. (Otsikkokuvassa se kallis kapine on kiukaan kannella.)

No onpa juttua mokomasta! Vaihtotyökin on ihan helppo. Niin -saunan piti jäähtyä, eikä armaani päässyt aamun kauneussaunaansa, kamalaa. Mutta ennen muuta hirvittää saranalevyn hinta, 19 euroa kappale. Kaksi niitä kerralla tarvitaan, otin varalle toiset kaksi: mokomista joutuu maksamaan siis 76 euroa. Mitähän olisi tullut maksamaan vaihtotyö matkakuluineen... Siis yksi teräskappale reilusti yli satasen entistä rahaa.

Kylläpä se varaosa maksaa muussakin. Näppärä pikkuimurimme hajosi, rupesi haisemaan "sähköltä" , vaihteli kierroslukuja omaan tahtiin. Ajattelimme uusia moottoriosan, iso varsiosa kun oli ehjä. Vaan eipä uusittu: olisi maksanut 119 euroa, kun koko häkkyrä hankittiin 146 eurolla.

Uuden imurin osto on luku sinänsä. Sokos-ketju myy testivoittajaa hintaan 199,20. No eihän meillä tietystikään ole kuin Muotisokos. Siis Helsingin reissulla marssimme Sokokseen.
Olipa lappu hyllyssä: - Tuote tilapäisesti loppunut.
Onneksi älysimme etsiä myyjän. Hän ehdotteli varaamista, jos sitten myöhemmin hakisimme.
No ei, me puolestamme ehdottelimme, että tuote saataisiin Lappeenrantaan Sokos-ketjun sisäisenä kuljetuksena. Asiaa selviteltiin. No ei, kun heillä ei sellaista ole, jos vaikka postissa? No ei, kun koko tarjousetu hukkuisi postiin. Venkoilua, kyselyä muilta. Mutta sitten voitti palveluhalu, ja upeasti: myyjärouvan ehdotuksesta varasimme, maksoimme ja posti tuo aikanaan koneen meille Sokoksen kustannuksella!

Työ ja osat on hinnoiteltu niin, että aina osta uusi. Siitä olen ennenkin marissut.
Nyt pääsin narisemaan myös tarjouksesta, jonka tavarantoimittajan kanssa ei oltukaan selvitetty asioita loppuun, ei imureita saatukaan kampanja-aikana.

torstai 10. syyskuuta 2009

Sananvapautta

Sananvapaus, mitä se on? Pahimmillaan se on sellaisen sallimista, mikä loukkaa tai suorastaan vahingoittaa toista tai ihmisryhmää. Parhaimmillaan se on oikeus lausua myös poikkeava mielipide ja olla oikeassa vallitsevaa mielipidettä vastaankin.

Sananvapaus sallii toki opportunistisen kielenkäytön, haistellaan ilmaa, otetaan selvää, mitä ajassa liikkuu ja tokaistaan sitä, mikä tuntuu olevan monelle liian rohkeaa.
Niinhän se Halla-Ahokin sanoi vain sen "mitä kaikki ajattelivat, mutta mitä ei uskalleta sanoa."
Ja liike sai martyyrin, julkisuutta, jatkuvaa tilaisuutta selitellä mediassa. Pisteitä ja gallupin nousua tuli.

On moraalisia esteitä, kasvatuksellisia esteitä, siveellisiä esteitä möläytellä.
Ja on sivistys ja hyvät tavat.
Ystävälle ja tutulle voit kenties murjaista vapaammin? Tämä voi tietysti johtaa silmänpalveluun, edessä olet toista mieltä kuin takana?
On tai ainakin voisi kuvitella olevan paikkoja , joissa oma mielipide ei edes saa olla näkyvissä.
Oikeus olkoon asenteeton. Pappi ei pöntöstä voi julistaa omaa uskoaan vastaan. Eikä ihan tyhmä ollut ajatus 70-luvun POPS-oppaassakaan (opetussuunnitema), jossa opettajaa vaadittiin opettamaan moniarvoiseen suomalaiseen yhteiskuntaan ja tietyllä tavalla rajaamaan omat mielipideasiat pois.

Sananvapauden eräs vastakohta on totalitarismi. Suomessa? Edelleen on asioita, joista "saa" olla vain yhtä mieltä. Asevelvollisuus esimerkiksi on ainoa tapa rakentaa maata, luterilaisuus on ainoa autuaaksitekevä uskonto. Rauhanpuolustaja on epäisänmaallinen. Nainen ei opi matematiikkaa, johtajuutta ja koneen käyttöä. Useat totuudet ovat asenteita tai mutua.

On konsteja mennä piiloon. Mielipidehän on paljon vapaampi kuin asian esittäminen yleisenä totuutena. Voisin paljon vapaammin kirjoittaa/sanoa: - Minun mielestäni violetit ihmiset tuntuvat tyhmiltä kuin: - Violetit ovat tyhmiä.
Vielä kätevämpää on kirjoittaa:- Sanotaan, että violetit ovat tyhmiä.
Asenne ja ajatus ovat samaa, mutta olet toisten selän takana. Mitenkäs tuohon puuttuisit?

Aikanaan "Lorvitoimiston" (Vapaa-aikatoimisto) seinällä oli juliste mietiskelevästä apinasta.
Teksti oli: - Paras ajatella, mitä sanoo, ettei sano, mitä ajattelee.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Metsäkansaa


60-luvulla oli uusinta uutta puhua metsän moninaiskäytöstä. Syytä olikin: oli otettu käyttöön ns. Osaran aukiot eli aukkohakkuu ainoaksi oikeaksi päätehakkuumenetelmäksi.
Sitten kehitettiin maan auraus eli pyrittiin saamaan rikastumiskerros taimikon käyttöön, pintamaaksi. Varsinkin puurajalla on ikuinen aukea muistona tästä ajasta.

Nyt sentään laikutetaan ja edes joitakin jättöpuita jätetään, mutta aukko on edelleen ainoa oikea tapa korjata puu: onpa eräs metsänomistaja syytteessä, kun on poikennut vallitsevasta käytännöstä ja suosii useita lajeja ja eri-ikäistä puustoa maillaan.
Mikäpä olisi fiksumpaa - ei taloudellisesti ehkä - kuin ottaa puu sieltä täältä ja sekin pehmeillä menetelmillä, so. moottorisaha-mies-hevonen-yhdistelmällä.

Moninaiskäyttö tarkoittaisi muun muassa marjastusta ja sienestystä, retkeilyä, urheilua.
Metsä ei olisi pelkkä tuotantoväline, vaan tunnustettaisiin metsän kokonaismerkitys suomalaiselle ihmiselle - se on valtava!

Metsä on suomalaisen koti, ei pelottava elementti. Perusmaisema meille olisi katsoa metsäiseltä mäeltä alas järvelle? Metsään liittyy valtavasti perinnettä ja kulttuuria. Satuperinteemmekin on lähes poikkeuksetta metsään liittyvää, kuten upein musiikkimmekin, esimerkiksi Sibeliuksen neljäs on Kolin aluetta kuvaavaa. Metsä on tarjonnut turvaa vihollisen uhatessa ja pettua leivän loppuessa.
Puusta on osattu tehdä, mutta metsä on myös ollut leivänantaja riistoineen ja marjoineen, sienineen. Terva ja turkikset olivat aikansa vientiykkösiä jopa.

Metsät ovat nyt puupeltoja, niihin on taimitettu vain yhtä puuta. Ne ovat saarekkeita aukkojen ja peltojen keskellä, lisäksi puulajien äkillinen muutos toiseksi katkaisee eliöiden luontaisen elinalueen sirpaleiksi. Tilanne on luonnoton sanan varsinaisessa merkityksessä ja uhka sadoille lajeille..

Metsä on vaikea kulkea luonnostaankin. Nyt vaikeutta lisäävät ensiharvennusjäte sekä raivausjäte.
Ei ole myöskään mukava kulkea aukkohakkuun horsmikossa. Mutta - nyt tulee suuri salaisuus -
kannattaa kulkea näiden hankalien paikkojen yli, sillä niiden taakse on jäänyt se paras sieni- tai marjapaikka. (Oma metsäni on juuri tässä tilassa, en millään jaksa tai ehdi kaikkea rankaa ja riukua korjata. Kuva kertoo ensiharvennuksesta.)
Ainoa helppokulkuinen metsä on kuivaa kangasmetsää, mutta mitä siellä näkee?

On ihan vaikea löytää loppuunkasvaneita puita tai monilajista metsää. Aina joskus sattuu sellainenkin kohdalle, mutta vielä puuttuu jotakin: missään ei enää ole luonnonhiljaisuutta täydellisenä.

Tulin juuri metsästä. Puolukoita toin. Ja tässä olen murhaillut kirjoittaessa kaksi hirvikärpästä.

maanantai 7. syyskuuta 2009

Syväkurkku

Hirveä savotta edessä: vaikka kauppa alkaa pelata, bisnes pyöriä, olemme kansalaisina ahdingossa. Kas kun niitä voittoja ei voida millään ulosmitata laillisesti esimerkiksi kuntien velkataakan keventämiseen - siitäkään huolimatta, että tällä(kin) kertaa se bisnes aiheuti kuntien/valtion/yhteiskunnan ahdingon. Ja vaikka nyt otetut velat maksettaisiin heti pois,kunnat olisivat vasta siinä lamaa edeltäneessä ahdinkotilassaan...

Niinpä herra Kokkari pohti, kuinka saisi ahdingon vasemmisto-opposition syyksi?
Konsti on ylevän kuuloinen: kutsutaan kaikki puolueet yhdessä pohtimaan, kuinka tästä selvitään.
Muodostetaan seuraavien vaalien jälkeen todennäköisisti jonkinlainen värihallitus, tuskin sateenkaarta sentään.

Kaksi asiaa hyppää silmille. Ensinnäkään herra Kokkari ei tietenkään voi näin vasemmistolaista ajatusta laukaista - tarvitaan tämän ajatuksen esille tuomiseen herra Emeritus, joka "epäpoliittisessa" asemassaan voi laukoa viisaitakin. Viisaan tuntuinen ajatus ei myöskään haittaa yhtään, kun presidenttiä valitaan. Toiseksi tietenkin tarvitaan syyllisiä, ei porvari yksin halua olla supistamassa, leikkaamassa, laatimassa yhä tiukempaa taloutta (kehittämässä?), niin kuin seuraavan hallituksen on taas pakko tehdä.

Meidät on jo syyllistetty. "Me" olemme tuottaneet palveluja velkarahalla, saaneet verohelpotuksia velkarahalla. Olemme käyttäneet lastemme tulevaisuuden.
Hei, ketkä me?
Suuret ikäluokat on aina kätevä syyllinen: ensin ne veivät kaikki työpaikat, nyt ne vaativat yhä enemmän terveys- ja kuntoutuspalveluita ja ne eläkkeetkin ovat liian suuria...
(Mikähän porukka tämän huikean elintason on saanut aikaan?)

Nyt puhutaan täällä toreilla katujen lämmittämisestä turhaan, lentoyhtiön tukemisesta herroja varten.
Samaan aikaan ajetaan kouluja alas ja rakennetaan tosi monen mielestä turha uusi koulu, puhumattakaan campus-torveilusta.
Tosiasia - noin isosti - kuitenkin on, että me otamme velkaa huikeasti nimen omaan tulevaisuuden turvaamiseksi, emme elääksemme leveämmin.
Suurin osa kuntien rahasta menee edelleen sosiaali- ja terveyspalveluihin ja lapsiin.

Tällä hetkellä lama on henkilökohtaisesti edullinen asia. Hinnat ovat laskeneet, lainakorko on alhaalla. Eläke on sama.

Mutta tiedän, että jo nurkan takana on maksujen ja verojen korotus. Ja hyväksyn sen faktana - vaikka laman aiheuttaja ei vastaa edelleenkään mistään.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Mä lehden luin


Lehteä lukiessa tuli taas sellainen deja vu-olo. Muistivat kuin muistivatkin jälleen kirjoittaa niistä metsiin mätänevistä miljoonista marja- ja sienikiloista. Ensimmäistäkään kertaa en ole nähnyt arvioita näiden miljoonien kilojen poishakemisen hinnasta: ainakaan meidän vieressämme ei ole metsää, ja jos olisi, ei citymetsä ole marjapaikka. Aina on marjaan lähdettävä, autolla useimmiten. Matka voi olla pitkäkin, ei hakkuuaukossa tai ensiharvennusmetsässä mitään ole. (Metsämansikan ääreen pääsi mopolla kivasti.)

Sic: marjalle tulee reaalisesti kovempi hinta kuin torilta ostaessa, tai sitten on kerättävä saman automatkan kuluilla useita ämpärillisiä, samaan autoon olisi pakattava useita kerääjiä jne.

Koko totuus ei tietenkään ole hinta. Voit uskoa, että metsän todellinen arvo piilee ihan muualla.
Onpahan se marja kuitenkin tekosyy lähteä, lupa tuhlata aikaa "vain" olemalla metsässä...
(Ja kaikkihan tietävät, että metsään en ilman syytä mene?)

Aina silloin tällöin saa lehdestä lukea myös erilaisista tuontielintarvikkeiden aiheuttamista
terveysongelmista. Milloin on salmonellaa pakastemarjoissa, lasia broilerissa.
Tänään oli uutisia Lauritsalan koulukeskuksen oppilaiden vatsatautiepidemiasta, puolet oppilaista oli kipeinä.
On muodostettu yhtiö, suurkeittiöitä, ruokaa lähtee muuallekin. Samaa ohrapuuroa söivät todella monet. Jopa kolme tuhatta ihmistä saattaa samalla kerralla saada sen ruokamyrkytyksen. Ei keittiöhygienia kuitenkaan ole kadonnut, päinvastoin, kyse on vain volyymista. Lisäksi voi olla mahdotonta saada turvallista lähiruokaa, koska EU-normisto pakottaa kilpailuttamaan suurkeittiöhankinnat - lehdessä oli juuri juttu puolalaisista , pakatuista perunoista. (Aikanaan se ahne paikallinen perunantoimittaja toi koululle aivan kamalan huonolaatuisia perunoita, myi paremmat paremmille ihmisille?)

Paitsi ruokaturvallisuutta, yhtiöihin katoaa ihminen: on kamalaa, että kouluruokala ei enää kuulu kouluun! Nyt se on osa persoonatonta ruopua, keittiön naiset juoksevat ja heitä tuskin näkee. He eivät ole osa kouluyhteisöä, eivät ole mukana työpaikkakokouksissa, tykyssä, eivät edes olla aikuisina lapsilleosaltaan kasvattamassa lapsia. Onneksi keittiössä sentään on tuttuja ja
onneksi omaamme on sattunut ihmisiä, joiden kanssa asiat hoituvat.

Kohta ei ole edes ruopua, vaan on tulossa jättiyhtiö pesulan ympärille - ketä ne keittiötädit silloin ovat?
Taitaa olla mukavampaa ruveta lukemaan lehdestä vain sarjikset?