Metsäkansaa

60-luvulla oli uusinta uutta puhua metsän moninaiskäytöstä. Syytä olikin: oli otettu käyttöön ns. Osaran aukiot eli aukkohakkuu ainoaksi oikeaksi päätehakkuumenetelmäksi.

Sitten kehitettiin maan auraus eli pyrittiin saamaan rikastumiskerros taimikon käyttöön, pintamaaksi. Varsinkin puurajalla on ikuinen aukea muistona tästä ajasta.

Nyt sentään laikutetaan ja edes joitakin jättöpuita jätetään, mutta aukko on edelleen ainoa oikea tapa korjata puu: onpa eräs metsänomistaja syytteessä, kun on poikennut vallitsevasta käytännöstä ja suosii useita lajeja ja eri-ikäistä puustoa maillaan.

Mikäpä olisi fiksumpaa - ei taloudellisesti ehkä - kuin ottaa puu sieltä täältä ja sekin pehmeillä menetelmillä, so. moottorisaha-mies-hevonen-yhdistelmällä.

Moninaiskäyttö tarkoittaisi muun muassa marjastusta ja sienestystä, retkeilyä, urheilua.

Metsä ei olisi pelkkä tuotantoväline, vaan tunnustettaisiin metsän kokonaismerkitys suomalaiselle ihmiselle - se on valtava!

Metsä on suomalaisen koti, ei pelottava elementti. Perusmaisema meille olisi katsoa metsäiseltä mäeltä alas järvelle? Metsään liittyy valtavasti perinnettä ja kulttuuria. Satuperinteemmekin on lähes poikkeuksetta metsään liittyvää, kuten upein musiikkimmekin, esimerkiksi Sibeliuksen neljäs on Kolin aluetta kuvaavaa. Metsä on tarjonnut turvaa vihollisen uhatessa ja pettua leivän loppuessa.

Puusta on osattu tehdä, mutta metsä on myös ollut leivänantaja riistoineen ja marjoineen, sienineen. Terva ja turkikset olivat aikansa vientiykkösiä jopa.

Metsät ovat nyt puupeltoja, niihin on taimitettu vain yhtä puuta. Ne ovat saarekkeita aukkojen ja peltojen keskellä, lisäksi puulajien äkillinen muutos toiseksi katkaisee eliöiden luontaisen elinalueen sirpaleiksi. Tilanne on luonnoton sanan varsinaisessa merkityksessä ja uhka sadoille lajeille..

Metsä on vaikea kulkea luonnostaankin. Nyt vaikeutta lisäävät ensiharvennusjäte sekä raivausjäte.

Ei ole myöskään mukava kulkea aukkohakkuun horsmikossa. Mutta - nyt tulee suuri salaisuus -

kannattaa kulkea näiden hankalien paikkojen yli, sillä niiden taakse on jäänyt se paras sieni- tai marjapaikka. (Oma metsäni on juuri tässä tilassa, en millään jaksa tai ehdi kaikkea rankaa ja riukua korjata. Kuva kertoo ensiharvennuksesta.)

Ainoa helppokulkuinen metsä on kuivaa kangasmetsää, mutta mitä siellä näkee?

On ihan vaikea löytää loppuunkasvaneita puita tai monilajista metsää. Aina joskus sattuu sellainenkin kohdalle, mutta vielä puuttuu jotakin: missään ei enää ole luonnonhiljaisuutta täydellisenä.

Tulin juuri metsästä. Puolukoita toin. Ja tässä olen murhaillut kirjoittaessa kaksi hirvikärpästä.