Kun kunnia menee, maine kasvaa

Vaaleissa olen ehdolla. Olen omilleni luvannut, että otan ne laarin pohjimmaiset äänet, joita muut eivät ole älynneet kalastella. Miten saisi enemmän ääniä? Suomessa ei riitä, että aidosti on jotain mieltä, oikeasti tekee jotakin toisten - isojenkin joukkojen - eteen, kun puolue on ns. väärä.
Vasemmistoliitto kantaa edelleen koko kommunismin historiaa (pienillä) harteillaan ja on muka edelleen tekemässä vallankumousta ja yhden puolueen diktatuuria. Meitähän puhutellaan esimerkiksi valtuustosalissa kommunisteiksi - eikä kukaan kokoomuslainen sitten tykkää yhtään, kun sanon häntä fascistiksi. Sukulaisuus on minun mielestäni samaa kokoluokkaa.

Tekeminen ei riitä, koska näkyminen ei riitä. Sanot mitä vain, esiinnyt kuinka vain, teet aloitteen, teet ne vain toimenpiteitä ja kirjanpitoa varten, kun lehti ei niistä kirjoita eikä radio tai televisio kerro. Tapana on kuvata ja haastatella vain isoja poikia, vaikka he vain olisivat.
Ei meidän tilaisuuksiamme kuvata, kannanottot referoidaan eli käytännössä perustelut ja toimenpide-ehdotukset jäävät pois, haastatteluista leikellään pätkiä niin, että asia muuttuu jopa päinvastaiseksi. Jonkun muun eduksi.
Se on median oikeus. Luojan kiitos kuitenkin, meillä on vapaa lehdistö. Ikävä vain, että omaan mediaan ei varaa ole.

Meillä on hyväksyttäviä rikoksia? Rattijuoppo ministeri saa sympatiapisteitä, seksimaanikkoja naureskellaan ja kohta he ovat taas huippupaikoilla. Veronkierto tai valtion ja omien rahojen koplaaminen antaa vain lisäpotkua politiikon uralle. 3 miljardia euroa tuhlattua UMTS-rahaa johtaa palkkiovirkaan yleisradiossa ja älyttömät energiaoptiot tekevät ministerin pääjohtajaksi.
Julkisuutta saivat he. Kaikki muistavat nimen, mutta eivät muista miksi.
Odotan mielenkiinnolla, milloin pankkiromahduttajat rehabilitoidaan ja nostetaan taas.
Missä ovat Uffet ja Kristianit?

Valistunut itsevaltias

Jälleen kerran vaalivuosi. Kuntalaisten omat asiat ovat kysymyksessä, tilaisuus päättää lähiasioista, niistä, jotka todella tuntuvat ja näkyvät heti. Luulisi, että kiinnostaa, vaalit ovat ne kaikkein tärkeimmät. Ja mitäs me suomalaiset - me äänestämme kohtuullisella aktiivisuudella presidenttiä, laiskasti kansanedustajia, meitä ei kiinnosta EU ja mepit ja kunnallisvaaleissa prosentti on alle 60.
Mutta aina meillä on oikeus sanoa, nokkia, arvostella. Ja politiikka on taas likaista peliä ja oman vallanhimon ja pyrkyröinnin näyttämö. Niinpä - paljonko politiikan mainetta iket ja matit parantavat?
Samat suomalaiset osottavat kypsyytensä äänestämällä turhia julkkiksia edustajikseen (hyviäkin toki on), Kanki-Kaikkosia tanssikilpailun voittajiksi. Kyllä kansa tietää!
Joskus hiipii mieleen ajatus, ansaitseeko tällainen kansa vaaleja lainkaan. Kun asia ei kiinnosta, ja ne, joita kiinnostaa, valitsevat väärin...
Junta, totalitarismi? Diktaattori tai edes valistunut itsevaltias? Jäljet pelottavat, mutta
millä meidät paukapäät saisi kantamaan huolta edes oman kunnan asioista.