KIA vei joulun

Joulu.
Aina samat jutut, luulisi kyllästyttävän.  Mutta kun...
Onneksi ovat ne samat.  Mitä olisi joulu yksin? Joulu ilman tiettyjä valmistautumisriittejä, so. siivousta, lahjojen mietiskelyä, jo kesällä alkanutta muistamisten laatimista?  Ruokapöydän menu?

Tärkein on tietysti yhteys.  Sanattakin selvää, mutta on jopa opittu sanomaan.

Pienet pojat ja isot sydämet.  Hei, ne oikeasti ovat vaarin(kin) poikia, teeskentelemättä!
Mutta pieni oli kipeä, ei jaksanut.  Miten leikit, miten innostut edes joulupukista, jos et kunnolla edes jaksa valvoa.  Ja nelivuotias, joka ei pääse ulos kehnon sään takia, on täynnä purkautumatonta energiaa ja ns. hankala.  Ängribööd tuli tutuksi!

Me miehet!  Taas pantiin kuusi kuntoon ja koristeltiin.  Taas tarvittiin apulaisia leipomaan.  Ihan vähän ehdittiin pihatöihinkin, pitihän se lumilinnanraunio siivota.  Ja Leon kanssa ehdittiin sentään joka ilta saunaan, ja saunassa ne hienot keskustelut aina käydään!

Otsokin sentään jo tapanina pääsi ulos.  Kaksivuotias remelsi isojen leikkipuistossa koulun pihalla.  Taitoa on mennä vaikka mihin - taitoa ei ole tulla hallitusti alas, auttajan on oltava tiiviisti mukana, kun rämäpää painattaa menemään.  Ja löytyi se syömäkonekin, kun alkoi parantuminen.

Kirja aamuvarhain, nukkumisen tohinaa joka puolella ympärillä.  Kissa apuna aamukahvin keitossa, kissa apuna jaloilla lukiessa.  Jyristen hyrräävä kissa hoitamassa suhdetoimintaa heti, kun lapset saadaan nukkumaan.  Kyllä, Trilli on osa joulua - montako vuotta vielä?  Nyt Hänen Hännällisyytensä, Raitapaita, lähinnä makaa piilossa enimmän aikaa.  Piilossa?  Aina kurahtaa, kun etsii - mutta haluaa olla lapsilta turvassa, vaikka lapset aika paljon saavatkin sille tehdä, omat.

Hirveä sää?  Alan uskoa, että jouluna kuuluu olla kehno keli.  Kolme joulua peräkkäin nyt: ensin oli 30 astetta pakkasta v. 2011, sitten satoi vettä 2012 ja oli kaksikin myrskyä jouluna, nyt 2013 koko ajan vesisadetta, eikä ulos päässyt kuin käymään!  Ei myöskään työnnytty vesisateeseen haudoilla käymään. Mikä sää on lasten muistoissa se oikea joulusää?

Ei ollut pöydässä silakkarullia.  Missä olivat silakat, ei ainakaan hallissa tai markettien tiskeillä.  Mutta olihan vaikka mitä muuta.  Kystä kyllä.

Mitä joulusta jäi puuttumaan, jouti varmasti jäädäkin.

Tihru

Tonttu on totta!
Joulukalenteri lapsille, totta kai.  Ja kun sattui eka- tai tokaluokka, oli kiva tehdä kalenteri toden ja sadun rajapintaan.  Ja eri lailla kuin tavallisesti.

Joka aamu lasten - ja open - tullessa luokkaan jostakin oikein näkyvästä paikasta löytyi Tihru-tontun laittama kirjelappu.  Se oli esimerkiksi oven sisäpuolella, opettajan pöydällä, piirtoheittimen päällä, ikkunalaudalla, pulpetilla...

Lapussa oli runomuodossa ohje, mistä etsiä varsinaista Tihrun sen aamuista viestiä.  Esimerkiksi näin:  Ei se ole ikkunalla, eikä myöskään pöydän alla.  Se on oikein matalalla, käytävässä maton alla.
Tömtömtömtöm käytävään, josta löytyi joulukortti sen ainoan maton alta, siitä mihin juuri riisuttiin ulkokengät.  Löytäjä sai lukea viestin ääneen, jos osasi lukea, jos osasi lukea Tihrun käsialaa.
Mutta ei se kortti aina suinkaan noin helposti löytynyt...

Viesti sisälsi sellaisia asioita, että Tihrun oli oltava hyvin perillä luokan asioista.  Siellä saattoi olla esimerkiksi tietoa, kuinka vähän luokan lapset osaavat käyttää haarukkaa ja veistä, kuinka käsialat eivät olleet kunnossa, kuinka kaikki eivät päässeet mukaan leikkeihin. Pipon puuttumisesta ja läksyjen teostakin se Tihru tiesi, mutta kyllä se tiesi myös hyvistä asioista, esimerkiksi hienosti menneestä lauluharjoituksesta tai lukuinnosta.  Hyvinkin yksityiskohtaista tietoa, ihan lapsikohtaisiakin asioita - onkohan se Tihru oikeasti ope?  Ei, opehan tulee luokkaan vasta meidän kanssamme, ei ope kirjoita tuollaista käsialaa!

Kummasti Tihrun ohjeet tehosivat, vaikka aina joku yrittääkin sanoa, ettei tonttuja ole olemassakaan.
Niinhän pitää sanoa - ja tehdä juuri niin kuin Tihru käskee.

Ei ole iso vaiva, on kiva melkein uskoa.   Osaa se ope jo aamulla tai edellisenä päivänä piilotella lippuja ja lappuja, ja kivaahan on pikku runoja keksiä.  Sitä paitsi, kunnon tonttu tietysti haluaa olla mukana.

Liekö sama Tihru-tonttu, joka Mäntylän tarhalla kulki ikkunoissa, koputteli, kurkisteli.  Lapset löysivät milloin mistäkin tontun jälkiä.  Viestejä se jätti sielläkin.  Ja siitä pidettiin huoli, että ainakin kerran Tihru kulki lasten näkyvissä,  sopivan kaukana, lyhty kädessä "Sorkin" maastossa.  Esimerkiksi silloin, kun lapset oli koottu saliin aamusella, hämärässä: joku huomasi Tihrun lyhtyineen, ja mikään voima ei silloin pidättänyt pyllyjä penkeissä, piti juosta ikkunaan.  Ninhän oli tarkoituskin.

Meille tulee kuitenkin Pukki ja Petra-tonttu!

Muita joulujuttujani (3) saat näkyviin tämän jutun perään klikkaamalla Joulujuttu-tunnistetta tuossa alhaalla.

Sovittamaton ristiriita

A-talk pohtimassa Kiakko-mielenosoitusta ja mellakointia.  Toisella korvalla kuuntelin, muka luin hyvää kirjaa; oli pakko panna kirja syrjään ja ihmetellä.
Edelleen on selvä yhtäläisyysmerkki äärivasemmiston ja Vasemmistoliiton välillä, edelleen sujuvasti puhutaan myös kommunisteista ja vasemmistoliittolaisista samoina.  Vaikka kokkarikansanedustaja julkisesti joutui myöntämään, että Vasemmistoliitto ei ollut mielenosoituksen takana, hän ja perussuomalainen mies yhä uudelleen vastuullistivat vasemmistoliittolaisen tytön kaikesta väkivallastakin - hän osasi kyllä sanoutua irti.  Aina lipsahti, tai siis "lipsahti", esimerkiksi tähän tapaan: - Kun te siellä vasemmistossa...

Anarkistia en mitenkään ymmärtänyt.  Miten voi olla väkivalta hyväksyttyä maassa, jossa on mielipiteenvapaus, oikeus aloitteisiin, oikeus kokoontua, muodostaa ryhmiä, osallistua politiikkaan.  Miten olisi parempi ilman järjestelmää - jokin järjestelmä anarkismistakin aina syntyy, yleensä diktatuuri!  Ja mitä olisi anarkia toteutuessaan, eivät ainakaan heikot ja vähäväkiset siinä menesty, vaikka mies väitti niiden etua ajavansa.  Vallankumouksella ei koskaan heti kaikista tule rikkaita ja vapaita, asiat eivät korjaudu hetkessä, tuskin koskaan.

Kyllä, osallistumisesta on vielä pitkä tie todelliseen vaikuttamiseen.  Ja tie on kivinen, kun esimerkiksi lähes sataprosenttisesti lehdistö ja YLEä lukuunottamatta sähköinenkin media on porvarillista, jopa julkisesti.  Silti.

Juontaja kyseli luokkasodasta.  Kukaan ei syitä luokkaeroihin keksinyt, ei edes niitä klassisia vallankumouksien syitä. Mitä sitä sen kauempaa etsimään, eriarvoisuus riittää!

Suurin syy on mielestäni siinä, että lainsäädännöllä on saatu pääoma niin paljon irti yhteiskuntavastuusta.  Laillisesti.
Jopa työpaikkojen säilyttämiseen tai elinkeinoelämän elvyttämiseen tähtäävä tuet ja lainsäädäntö
lisäävät eriarvoisuutta!  Ne maksaa palkaansaaja, ne eivät millään lailla tue jo syrjäytynyttä, ne eivät vastuuta tai sitouta tuen saajaa millään lailla.  Yhä irtisanotaan, siirretään tuotantoa ulkomaille, mitataan osinko tyhjästäkin.

Isompi lainsäädäntö on tehnyt pääomaverosta pienemmän kuin palkkaverosta, omaisuusvero on poistettu kokonaan.  On tehty lailliseksi siirtää pääomia vapaasti pois yhteiskuntaa hyödyttämästä.  On sallittu "verosuunnittelu".  Yhteiskuntavastuu on siirtynyt yhä enemmän palkansaajalle, joka ei voi ymmärtää optioita, huippupalkkoja, osinkojen maksamista samalla, kun hänen pitää noudattaa palkkamalttia tai saada potkut.

Pääomaa on olemassa enemmän kuin koskaan - missä?  Laillisesti sitä ei voi yhteiskunnan hyväksi mitata.  Päinvastoin, pääoma sanelee, millaista lainsäädäntöä valtiolla on varaa tehdä, millaista hyvinvointia kansalle tarjota.  Sillä kansa ei enää tarkoita puheissa samaa kuin maa.

Vanha kunnon kapitalismi sisälsi sen New Deal-ajatuksen, jossa pääoma sitoutui tekemään osansa esimerkiksi eläkepolitiikan, työterveyden tai sosiaalipolitiikan mahdollistamiseksi.  Kapitalismi on kuollut, tilalla on finassitalous, jossa ollaan vastuussa vain osakkeenomistajalle ja rahoittajalle.  Ja palkansaaja jopa maksaa sosialisoidut tappiot.

Ilmoitan ymmärtäväni, että joku kokee keinottomuutta eikä usko enää politiikkaan.
Siis en ilmoita hyväksyväni väkivaltaa  Suomen  kaltaisessa avoimessa demokratiassa.

Positiivinen uutinen

Luin nettilehteä.  Ilahduin positiivisista uutisista.

Luin tarkemmin.  Ja tein, niin kuin TM-mietiskelyä syvästi harrastanut vanhempi herrasmies neuvoi, ajattelin ajatuksen loppuun, so. kävin läpi syntyvät assosiaatiot päässäni.  Osan kirjasin.

Lumi teki Linnoituksen adventin.  Odotettu lumi tuli vihdoin, Linnoituksen maisema muuttui joulumaisemaksi ja adventtikynttilät syttyivät.  Kelpaa ihmisten tassutella joulutunnelmaan ja puoteihin, myyjäisiin.
Ja heti perään useita otsikoita sähköjen katkeamisista, montako tuhatta sähkötöntä taloutta missäkin.
Lumi tuli taas hirmuisessa tuulessa, tällä kertaa Oskari-nimisenä myrskynä.  Otsikko kertoi myös hirmuisen huonosta ajokelistä, juttu kertoi liukkaudesta ja pöllyävästä ja tuulessa kieppuvasta lumesta.  Sähkö piilotetaan varmasti jollain aikataululla maan alle, maksaa pitää sähköturvallisuudesta.  Miten tien saa piiloon?
Taas keli aiheutti ojaanajoja ja onnettomuuksia, ei suinkaan olosuhteista piittaamaton autoilija.  Ilolla ajattelen kuutostien vaihtuvia nopeusrajoituksia ja kahta kaistaa suuntaansa - kunnes tie kapenee Törölän kohdalla.

Työttömyyden kasvu hidastui hieman.  Positiivista - hetkinen, luepa tarkemmin: työttömyys siis edelleen kasvaa, kasvu vain hidastuu.
Työttömyys kasvaa ihan varmasti vielä enemmän, kunhan "julkistalouden kestävyysvajetta" korjaavat 6 miljardia leikataan vuoteen 2017 mennessä.  Uusi tilanne, työttömyys kasvaa myös aloilla, joilla ennen oli taattu ja turvattu yhteiskunnan työpaikka.
Työ on edelleen tarpeellista, sitä on yhtä paljon kuin ennenkin, nyt vain ajetaan tilanteeseen, jossa siitä selvitään juuri ja juuri.  Laatu pudotetaan mm. pätevyysvaatimuksia alentamalla, mutta ennen muuta tekijöitä vähentämällä.
Aivan varmasti osa työpaikoista siirtyy yksityisen tehtäviksi, varsinkin palvelupuolella.  Kuka niitä palveluja ostaa, tarvitsija vai se, jolla on varaa?  Säästetään siis kansalaisen tasa-arvosta myös.
(Toisen messun arvoinen asia on julkisen alan päällekkäisyyksien poistaminen, oikea järkeistäminen.)
Syntyvät palvelut ovat myös sitä toistemme selän pesemistä, tuottamatonta työtä esimerkiksi kauppatasetta ajatellen.
Luulen, että työttömyyttä ja kestävyysvajetta koskevat uutiset eivät tartu silmään, ne ohitetaan, ne ovat taas tuota jokapäivää, niihin turrutaan.  Ei uutta.  Eiväthän ne koskekaan kuin meitä jokaista, tavalla tai toisella.  Joko olemme työttömiä tai maksamme korkeampaa kassamaksua ja veroa.

Positiivista on myös, kuinka Kari-Pekka Kyrö haluaisi takaisin valmentaja- ja toimitsijatyöhön.
Hirmuinen ajatusketju tästä positiivisuudesta seuraa.
Huippumies - kunnes jäi kiinni.
Oliko Suomen joukkueen doping-sekoilu Lahdessa vain vallitsevan käytännön hölmö ja amatöörimäinen paljastuminen vai oliko kyseeessä vain suomalaisten doping?
Miten vain, aina palaa mieleen Paavo M. Petäjän synkkä ja punainen naama, joka oikein hyvin symbolisoi omia tuntemuksia.
Tämä käry muutti omaa asennettani urheiluun ratkaisevasti, luulen myös monen muun suomalaisen kokeneen asian ihan  henkilökohtaisena ja kansallisena loukkauksena.  Hiihto on pyhä asia!
Enää en luota yhteenkään tulokseen, ennätykseen, mitaliin, en osaa iloita, ennen kuin testit on tehty.
Ammattilaiset suorittavat rahan takia, menestystä on tultava, konstilla tai toisella.
Kaikki huippuosaaminen, kallis koulutus, millä mömmöjä tehdään, käytetään, käyttöä peitellään.  Epärehellisyys, ainainen syyttömyys.  Älytön määrä julkisuutta.  Kohtuuton yhteiskunnan rahan- ja ajankäyttö asian valvomiseen, testeihin, vatvomiseen ja oikeudenistuntoihin samaan aikaan, kun oikeusturva vaarantuu ns. tavallisilta ihmisiltä, kun oikeus on niin hidas.

Vain pari esimerkkiä.  Vain tavallinen maanantaiaamun lehti.
Olenko negatiivinen ihminen ja näen kaikessa rumaa - vai onko sitä kaikessa.

Vain ihmisellä on kaatopaikkoja

Perkele, näin aikaisin!  Sumu lilluu pihassa, märkää ja pimeää.  Mutta eipähän kukaan näe!
Takakonttiin menee pari pönttöä jäteöljyä, kesäkaudella käyttämättä jäänyttä bensiiniä, rikki mennyt lumikola.  Tuo sohvanromu ei mahdu, lainaanpa naapurin peräkärryä, kärryyn heittelen myös lastulevynjämät ja vanhat kiuaskivet.  Hitto kun on pimeä, missä ne maalipurkit ovat?  Pari kassia vaatteenhylkyjä vielä mukaan.  Ja tuosta autotallin takaa ne lahopuutkin.

Tapaleelle sitten.  Siinä suon laidassa on  kiva metsäautotie.  Toivottavasti ei ole koirankusettajia.

Tässä saa auton kivasti ympäri eikä tarvitse edes osata peruuttaa kärryn kanssa.  Mutta voi leviä mahoton, joku on tuonut tänne pesukoneen romuja ja lipaston.  Ei ne kanssa ajattele!
Oma kuorma nopeasti purkuun ja pois!

Kun kaatopaikalle on 15 kilometriä, se on monelle kohtuuton matka.  Kun jätteestä maksetaan tonneittain, kuitenkin vähintään x euroa, on se liikaa vaadittu.  Kun pitäisi lajitella energiajae, metalli, elektronioikkaromu, ongelmajäte ja sekajäte, on se liikaa, mieluummin lähtee ennen kukonlaulua tekemään ympäristörikoksen.  Ja silti, vain sekajätteestä joutuu maksamaan!  Ja sama vaiva kuin kaatopaikalle menosta syntyy metsään rahtaamisesta.

Valvomaton paikka!  Mutta taitaa olla vain miesten ongelma: jos rouvakulta kysyisi, mihin toimitit, voisi asia korjaantua.

Tonttimme on täynnä lasia ja metalliromua.  Ennen hoidettiin jätteet hautaamalla ne maahan.  Tunkio nieli laskiämpärillisen kerrallaan - ja rotat viihtyivät.

Kaatopaikka on kehitysmaissa tavaratalo ja monen ainoa toimeentulo.  Meillä kaatopaikka on ympäristöongelma suotovesineen, tulipaloineen, metaaneineen.  Tilan tarve on valtava, hajuhaitat, rotat, lokit (ja Kukkuroinmäen yli 2000 korppia) tuntuva ongelma.Yksi iso ongelma on muovi, lahoamaton, ilman kierron estäjä.  Muovi olisi lähes pelkkää energiaa, öljyä, jonka toki voisi käyttää öljynäkin. 

Siis jotakin täytyisi tehdä.  Ja mitään ei tapahdu vain ohjeistamalla:  on säädettävä yhä tiukempia normeja.  On lisättävä maksuja tietynlaisen jätteen käsittelemiseksi.  Ja taas kerran siihen olennaiseen ei voida puuttua: jätettä syntyisi vähemmän, mikäli kulutusta olisi vähemmän.

Kyllä näpertelylläkin on merkitystä.  Aivan varmasti lajittelu kannattaa, pulloista ja tölkeistä saa jopa konkreettisen hyödyn panttina.  Biologisen jätteen kompostointi maksaa kompostorin hinnan takaisin parissa vuodessa jo, loppu on säästöä.  Kun metallin, elektroniikan, ongelmajätteen, energiajätteen vienti on ilmaista, sitä enemmän tapahtuu - vielä tämä on liian vaikeaa, keräyspisteitä on harvassa ja niistä ei tiedetä.

Mikään laki tai normi ei riitä, mikäli jätteenkäsittely ja kuljetus on edes hiukan hankalaa.
Esimerkiksi autottomallekin olisi oltava mahdollisuus helposti toimittaa painavat ja hankalat jakeet, vaikkapa paperi ja metalli, lähelle.  Helppo omakotiasukkaan on myös elvistellä kompostorilla, samaan aikaan kun kaikki taloyhtiössä voi mennä sekajätteenä kalliisti kaatopaikalle.

Yhä suurempi osa jätteestä poltetaan.  Hyvä niin, metaani vaihtuu hiilidioksidiin ja energiaan.  Myös kaatopaikkakaasuja käytetään jossain hyväksi, kerätään ne talteen ja tehdään niillä lämpöä ja energiaa. 
Biopolttoaineen raaka-aineeksikin jätettä on kaavailtu.  Taitaa vain keräily syödä lähes kaiken syntyvän polttoaineen.

Mutta silti: jätteen syntymistä on rajoitettava.  Itse olen viehättynyt ns. elämänkaariajatteluun.
Jo tuotteen raaka-ainetta hankkiessa mietitään energiatarve, riittävyys, syntyvät jätteet (Talvivaara!).
Valmistuksen tarvitsema energia, syntyvät jätteet ja päästöt, työvoiman tarve?  Tuotteen toiminnasta syntyvät ongelmat, energiantarve, tarvittavat lisärakenteet (esim. autosta tieverkko, lainsäädäntö, sairaalaverkko,...), päästöt, muut uhkakuvat esim luonnolle, ...
Ja loppusijoitusvaiheessa on ajateltava kierrätystä, uusiokäyttöä, ongelmajätteitä, sekajätteitä,...
Tavara kerrallaan näin ajateltuna, ja kulutus putoaa vuorenvarmasti - mutta kun kulutuksen kasvu pyörittää maailmaa, sairasta!

Kiva perintö tästäkin tulossa.  Kummasta meidät muistetaan, elintason nostosta vai maailman monipuolisesta ja kekseliäästä tuhoamisesta?

Ladon taakse

- Kaksi olkipaalia ja kanisterillinen bensiiniä mukaan! luki muka vanhukselle tulleen kutsukirjeen lopussa.  Vitsi?
Vitsi, huono vitsi, hevosenleikkiä.  Mutta totta toinen puoli, talousmiehen asenne näkyy.  Meille on uskoteltu eläkeläisen olevan pelkkä kuluerä ja loinen, joka kuluttaa työtätekevien rahat.  Uskoteltu menestyksellä! 

Väestöjakaumia katsoen todellakin eläkeläisiä on paljon ja heidän osuutensa lisääntyy koko ajan.
Ja sitten keksittiin huoltosuhde:  ne jotka käyvät työssä, rahoittavat muka kaikkien muiden elämän.
Saatiin eläkeläinen työtävieroksuvien kanssa samaan kastiin kätevästi, siellä olivatkin jo työttömät, vammaiset ja muut erityisryhmät.

Pahin on tietenkin kunnan, valtion, seurakunnan tai muun julkisyhteisön eläkeläinen.  Hänhän ei ole koskaan tuottanut mitään, hän on ollut aina ns. loistyössä.  Hänhän ei ole tuottanut tuloja yhteisölleen, myytävää hyötyä.  Mitäs sen väliä, jos työ on ollut elintärkeää.  Ja nyt hän syö valtion rahoja tekemättä mitään!  (Näin mitaten saatiin tutkimuksessa koulun tärkeimmäksi henkilöksi muutama vuosi sitten talonmies!  Hän tuotti, ylläpiti sentään tervettä ja kallista kiinteistöä, esim. ope ei tuottanut mitään heti rahalla mitattavaa.)

Eläkeläinen on yleistys, niin kuin kaikki nimilaput.  Meitä on moneksi, hyväkuntoisista hoidokeiksi, vauraista kansaneläkeläisiksi.  Keskiarvoja katsoen kulutamme palveluja eniten, pitkäikäisinä yhä enemmän.  Eläkeläiseen on kuitenkin lyöty valmiiksi joitakin leimoja: vajaatyökykyinen, kuluttava, ei tuottava, aina marisemassa, tarjousten perässä juoksija, tuke kaupassa ja liikenteessä.
Nuiva asenne on sisäänrakennettu jo ihmisen keräilyasteella ollessa:  vanhuksen katsottiin olevan klaanille hyödytön, ja niin hän lähti yksin metsään tai vuorelle, eikä palannut.

Välillä vanhuus oli kunnioitettu asia.  "Vanhin" sananakin tarkoitti johtajaa.

Unohdettiin pari pikkujuttua.  Esimerkiksi se, että eläkeläinen itse ja hänen työnantajansa ovat maksaneet jo eläkkeensä ja paljon yli sen. Edes useampi lama ja rahastojen ja sijoitusten kurssitappio ei tätä muuksi muuta.  Eivät eläkeläiset syö hyvisten rahoja vaan kuluttavat omiaan.
Seuraava polvi maksaa omat eläkkeensä.

Oikeasti voisi sanoa, että suurten ikäluokkien pitkäikäisiä eläkeläisiä on niin paljon, että seuraavan polven pitää varautua hieman suuremmalla eläkemaksuosuudella omiin eläkkeisiinsä.  Avainsana on pitkäikäisiä: keski-ikä on noussut ja nousee, eläkeläinen on loisena pitempään.

Eläkepommia ei ole, sana on pelkkää markkinointia. On varautuminen, toki.

Eläkeläinen maksaa veroa, maksaa kovemmalla prosentilla kuin työssäkäyvä.  Ja varsinkin, jos hän vielä käy töissä, lisäansio on korkeasti verotettua. Sotu-maksu on myös korkeampi.  Monelle pikkukunnalle on taivaanlahja paluumuuttajana tuleva hyvin toimeentuleva eläkeläinen.
Ja, hyi, eläkeläinen ei kuluta, on tarkka rahoistaan - eikö, taitavat eniten esim. matkustaa. Pieneläkeläinen ei kuluta, kun ei ole varaa kuluttaa.

Työeläke  (aluksi minulla nimellä varhennettu vanhuuseläke, nyt vanhuuseläke)  on oiva juttu.  Eläkkeellä tulee toimeen.  Mutta...
Tällä hetkellä riittää, jos teen kaksi työpäivää viikossa.  Silloin tulotasoni olisi suurin piirtein eläkettä edeltävä.  Mutta tiedän, että eläke huononee vuosi vuodelta suhteessa palkkaan samalla kun rahan tarve lisääntyy kunnon huonontuessa.  Indeksi olisi hieno juttu - taitettu indeksi ei ollut moniin vuosiin.
Pikkuongelma minulla, jos vertaa johonkin 600:n euron eläkkeeseen!
Meillä on ryhmiä, joista ei todellakaan ole huolehdittu, esimerkiksi koko elämänuransa kotona tehneet tai nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle "päässeet".

Merkillistä, täytän 65, olen ollut jo 5 vuotta eläkkeellä.  Silti en samaistu eläkeläisiin, saati vanhuksiin.  Mutta työstä vähitellen himmentelen itseni kokonaan irti, satupappana kyllä saatan koululla ja tarhalla vielä senkin jälkeen käydä.
Toivolla odotan kaverin pääsyä eläkkeelle - ja kauhulla sitä huimaa tulotason romahdusta, hänellä kun on isoja lovia eläkekertymässä.

Toivottavasti eläkeläinen on perheelleen tärkeä.  En voi kyllin kiittää omia appivanhempiani tai omia vanhempiani ihan konkreetista työpanoksesta kaiken muun lisäksi.

Uusi maa

Hän näytti torkkuvan.  Mutta ei, hän odotti, oli odottanut jo monta viikkoa.  Ei hän torkkunut, hän luki pakollisena mukaan otettua Maapallon Historiaa.  Kuka muu etsijä lukisi - vaikka oikeastaan, historia on ihan mielenkiintoista.  Oli kuitenkin selvää, miksi kirja oli mukana: ei koskaan enää kasvihuoneilmiötä ihmisen takia!
Kalaa sai, lisäksi oli riittävä varasto muonaa vielä viideksi vuodeksikin, hyönteisiä, levää, viljaa ja kalaa eri muodoissa.  Vettä saatiin rajattomasti puhdistamalla merivedestä, mikäli sadevesi ei jostakin syystä riittäisi.  Alus itse asiassa toimisi kotina, teknisenä keskuksena ja huoltokeskuksena vielä vaikka vuosia rantautumisen jälkeenkin, eihän ollut tarkoitus palata alkeellisuuteen. Ja merilintuja oli näkynyt koko ajan, siis lähellä olisi maata.  Ja täällä riitti energiaa, aurinkoa ja tuulta niin ruoan säilytykseen kuin mukavaan elämäänkin aluksella.  Mukavuuskin lisääntyisi sitä mukaa kun rakennustarvikevarastot siirtyisivät aikanaan maihin, tilaahan aloituspakettikin vei.

Ennen muuta täällä oli avaruutta.  Kuukauteen ei ollut edes toista asuntoalusta näkynyt.  Viestimestä hän oli kyllä kuullut jonkun riemuitsevan ja huutavan kolmea miteriä.  Ja olihan uutisissa monasti näytetty kuvaa suunnilleen tältä alueelta, heti taivaanrannan takana oli useitakin etsijöitä, olipa joku jo asettunut asumaankin.

Hän ei  ollut enää kestänyt mantereiden ahtautta.  Kun rannikot olivat kadonneet ja ihmiset pakkautuneet korkeammalle, ahtaus oli ollut hirvittävää. Eihän enää, tuhansien vuosien kuluttua, ollut ristiriitoja eri etnisten ryhmien ja kansojen välillä, enää ei taisteltu tilasta, vedestä ja maatalousmaasta, ei toki, mutta kaikkialla oli aina joku muukin, edes perhe ei voinut asua yksin.

Aurinko nousi.  Alkoi tuoksua aamukahavalle.  Levästä se oli tehty, mutta aika hyvin sen maku ja aromi kahavaa muistuttivat, oli hän toki oikeaakin kahavaa saanut, tiesi.  Mutta kun lähes kaikki tuotettiin katoilla, kun maatalousmaata oli niin vähän, kahava oli todella kallista ja  - niin, korvike oli ihan hyvää.

Yhden kerran hän oli saanut  salaa jopa pigsua!  Oli se  erilaista kuin ainainen kala.  Mutta varaa lihaan ei ollut, eihän lihaa saanut edes laillisesti tuottaa muuten kuin lypsykarjan vanhenemisen luonnollisena poistumana.  Kun yksi kilo pigsunlihaa vaati kahta sataa kiloa viljaa, oli selvä, että vilja syötiin itse, ei pigsun kautta.  Edes antlopin laidunnus ei ollut luvallista muualla kuin luonnonsuojelualueilla, maa tarvittiin ruoantuotantoon.  Ja suuri osa mantereista Frikaa oli liian kuumaa ja kuivaakin.
Vaimo oli jo kaatanut kuppeihin.  Hienoa, kyllä kymmenvuotinen kumppanuus yhä antoi hetkensä.  Merikin oli tyyni.

Sähkömoottorit pitivät aluksen automaattisesti suunnilleen paikallaan. Silti se hieman liikkui ja kääntyili tuulen mukaan.  Kerran kymmenessä minitissa paikannin korjasi alusta oikeaan paikkaan.  Ankkuri roikkui suorana kolmen miterin syvyydessä.  Se oli laiskurin keino löytää, mutta mikäs kiire tässä?  Löytyminen oli varmaa, kukaan ei ihan vierellä ollut paikkaa viemässä.  Itse asiassa kummastutti, että lähtijöitä oli niin vähän.

Jo muutamia vuosia sitten hän oli varma, että nyt kannattaa lähteä.  Viestimestä oli tullut kuvaa Grenlannin jäätiköiden jatkuvasta kasvusta, olipa pohjoinen napajääkin muodostunut  jo monena talvena, usein viipynyt jo kesänkin.  Etelämanner oli taas yhtenäistä jääkenttää.  Golf-virta oli alkanut taas toimia, mutta vielä tärkeämpää oli, että syvyyksissä virtasi taas viileää pohjoisen vettä etelään. Tänä vuonna eivät laivat edes päässeet itse Etelämanterelle, lasti piti jättää jään reunalle.  Myrskyt olivat heikompia ja niitä oli vähemmän.  Pääosa tuulesta tuli taas lännen puolelta.

Pallo tuki lähtijöitä, avusti aluksen rakentamisessa ja antoi  maan suolaisuuden neutraloivia aineita, erilaisia leviä ja sienirihmastoja, siemeniä maan herättelemiseksi ja jopa käsittämättömän kallisarvoista siemenviljaakin, hänelle kookospähkinöitä ja taroa, kunhan oli selvillä, minne saatiin mennä.
Vaikka Mies oli mielestään tehnyt päätöksen nopeasti, jäljellä ei enää ollut paljonkaan paikkoja subtrooppiselle vyöhykkeelle tai uponneille rannikkotasanteille.  Mutta mitä se haittaa: nyt oli löytynyt oma paikka, olkoonkin se sitten vaikka tropiikissa.

-----------

Maailma oli pitänyt ilmastokonferenssin toisensa perään.  Oli puhuttu esimerkiksi biodiversiteetin säilyttämisestä, oli puhuttu hiilidioksidipäästöjen yhteydestä kasvihuoneilmiöön ja nähty, mitä oli tulossa.  Oli päästökauppaa, joka mahdollisti saman menon jatkumisen - ei, pahempaa, nyt oli kehitysmaillakin edes vähän rahaa kulutukseen.  Aluksi pahimmat ilman, veden, koko ympäristön pilaajat eivät edes olleet mukana, kun oma sen hetken kaupallinen etu vei aina voiton maailman edusta.  Mitään todellista ei tapahtunut, vain paperia ja muistioita syntyi ja sovittiin lopulta vain seuraavan kokouksen pitopaikasta.  Kyse ei ollut tiedon puutteesta, oli vain tahdon puutetta ja uskalluksen puutetta olla ensimmäinen.  Oikein varottavana esimerkkinä historiassa mainittiin, kuinka kokoustajat olivat tullet aikansa lentimillä, jetseillä.  Ja hyvää tarkoittavat mielenosoittajat olivat myös kuluttaneet polttoaineita ja tuhonneet ilmakehää, tuhannet kun  saapuivat samanlaisilla jetseillä - tuhoon osallistuminen  eli otsonikadon kiihtyminen ja hiilidioksidin lisääntyminen olikin suurin saavutus.

Oli esitetty käsite hiilijalanjälki.  Hieno juttu, mutta kun sitä ei voinut sen ajan elämänmallilla pienentää!  Kasvu oli tärkeää, koko maailman talous perustui ainaiseen kulutuksen lisääntymiseen, järjetöntä, liekö tottakaan?
Viimeinen kokous pidettiin Malediiveilla, missä ei enää ollut maata kuin vaivaisesti lentokentän alle, eikä edes kenttähenkilökuntaa  tai kongressi- ja hotellihenkilökuntaa enää ollut ilman merikalaisen lentotukialuksen läsnäoloa.  Kaikki olivat paenneet mantereelle,  Hotelli-  ja kongressikeskuskin avattiin vain kokousta varten.  Kongressi vitsailikin, että jalat kastuivat, koska lentokentällekin alkoi vesi nousta jo kokouksen aikana.
Mitä sielläkin sovittiin - ei mitään muuta kuin että on liian myöhäistä tehdä mitään.  Vieläkin pelättiin enemmän, mitä äänestäjä sanoo, kuin maailman tuhoutumista.  Vielä enemmän pelättiin, että markkinat reagoivat.

Maailman viljavimmat ja asuttavimmat alueet olivat alkaneet jäädä veden alle jäätiköiden sulaessa.  vauhti kiihtyi, kun tundran ja merenpohjan hiilidioksidi vapautui ilmakehään.  Vielä tämäkään ei saanut järkeä valtioiden johtajien päihin: nyt alettiin keskittyä oman alueen suojelemiseen rannikoilta pakoon joutuvilta, mutta toki myös Frikan ja Keski -Asin kuivuvilta alueilta pakenevilta.  Alettiin myös nostaa maan, ravinnon ja veden hintaa kohtuuttomasti ja keinottelijat rikastuivat suunattomasti.
Hirveitä sotia seurasi, mutta mitä niistä oli apua miljardien pakolaisten tulvaa vastaan.

Ja edelleen näperreltiin pikkuseikkojen kanssa, nyt sentään säästettiin energiaa, etsittiin vaihtoehtoisia energiamuotoja, siirryttiin niin paljon kuin mahdollista pois fossiilisten polttoaineiden käytöstä.  Laitteita ja energiaa kuluttavia vempaimia kuitenkin tuli aina vain niille varakkaille lisää, eikä kokonaiskulutus juuri pienentynyt.  Oli jopa vaikutusvaltainen  teknologiauskovaisten lahko, jonka mielestä sellaista ongelmaa ei ole, jota ei voisi teknologialla ratkaista.  Merikassa oli puolue, jolla oli mottona: Minulla on oikeus!  Heillä oli muka oikeus ja varaa kuluttaa, ajaa useilla kulkimilla, käyttää kaikkea, mitä rahalla saa, toisista välittämättä.  He vaativat esimerkiksi asevapautta voidakseen puolustaa oikeuksiaan.

Mutta olennaiseen ei puututtu, ei vieläkään.  Ei edes niissä oloissa.  Edelleenkään ei tajuttu, että avainasia olisi kulutuksen vähentäminen.  Edelleen markkinoitiin, edelleen luotiin tarve ostaa tarpeetonta.  Sille oli oikein sanakin, se oli Fash-ion.  Edelleen joku rikastui toisen työllä , kukaan ei puuttunut rakenteellisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin, päin vastoin silloinen mahti, Merika, asein pakotti köyhemmät maat pysymään järjestelmässä.  Myös raaka-aineista alkoi olla pulaa.

Ja vesi nousi...
Yhä uudet alueet, kokonaiset maat hukkuivat.  Miljoonia kuoli, kun muutos ei aina ollut hitaasti hiipivää: esimerkiksi Bangl-Dish upposi kerralla, kun sattui tulvavuoksi, myrsky ja kahden joen, Gangeesin ja Bramapuran yhteinen tulva samaan aikaan.  Himalajan haihduttavat puut oli kaadettu, ja vesi päätyi ennestään liian täysiin jokiuomiin.
Holandia ja suuri osa Flandaria hävisivät myös lähes kokonaan kahdessa päivässä myrskyssä.  Myrskyjen voima tuntui joka kerran kasvavan edellisestä.
Japonia rakensi tulvamuureja, joiden yli vesi nousi jo kymmenessä vuodessa.  Köyhemmät maat eivät voineet edes yrittää suojata asukkaitaan.
Vaikka miten puolustettiin omia ylänköjä, pakko oli lopultakin suostua jakamaan maailma uudelleen.  Pakkoa lisäsi eräiden maiden epätoivon sanelema painostus: Pakstan ja Hindia tekivät kerrankin yhteistyötä ja uhkasivat maailmaa ydinaseilla, mikäli tilaa kaikille ei löydy.
Äärimmäinen pohjoinen luuli säästyvänsä paljolta, mitä nyt omia asukkaitaan joutui aluksi pakkosijoittamaan ylävälle maalle.  Mutta kyllä ne pakolaiset tulvivat sinnekin, lopulta, ja maanjaossa myös pohjoiset alueet asutettiin täyteen.

Pakolaisten perässä hiipi nälkä.  Maapallon vilja-aitat olivat suurimmalta osaltaan veden alla.
Myös sisämaan alangot, jokitasangot ja lössimaat olivat tulvan vallassa.  Monin paikoin oli kaikki metsä hakattu pois viljelymaan tieltä, jolloin toistuvat rankkasateet huuhtoivat ravinteikkaan maan jokiin ja edelleen mereen. Aikaisemmin arveltiin, että maapallo olisi pystynyt elättämään 12 miljardia ihmistä.  Nyt ihmisiä oli jäljellä tuskin viittäkään miljardia, ja maa ei silti riittänyt kaikkien ravinnon tuottamiseen.  Nälkää seurasivat taudit, jopa jo ammoin poisrokotetut: tulvavesi pilasi kaivot, joita silti käytettiin ja niin sai alkunsa lavantauti- ja koleraepidemia.  Mailman resurssit eivät kerta kaikkiaan riittäneet enää kaikkien auttamiseen.

Pakolaisten ja kanta-asukkaiden kesken vallitsi kaaos vuosisatoja.  Mutta vähitellen opittiin elämään yhdessä.  Opittin uusia tapoja tuottaa ravintoa ja energiaa.  Turhan tilalle tuli ravinnon ja muun tarpeellisen tuotanto. Hallinto pantiin kokonaan uusiksi, aluksi puhuttiin Maailman Yhdysvalloista, mutta piankin ruvettiin puhumaan yksinkertaisesti Maapallosta tai tuttavallisesti Pallosta, kun osavaltiot lakkautettiin.   Koko maailmaan riitti 301 edustajaa entisen Spanjan Madreediin. Piankin huomattiin, että oli järjetöntä rajoittaa liikkumista ja asettumista asumaan, ja kansallisvaltioiden hävitessä hävisivät varsinaiset sodatkin, vaikka aluksi varsinkin uskonnot aiheuttivat riitaa. Jotkut uskonnot kyllä loppuivat ihan luonnollisesti, esimerkiksi Moshelaiset ja Cristeenit sanoivat Jumalan rikkoneen liittonsa, kun tuli taas vedenpaisumus.
Rotupiirteet sulautuivat toisiinsa, ja oli vain ihminen - joskus harvoin syntyi tosin poikeavasti jotain entistä rotua muistuttavia, he olivat poikkeuksellisen kunnioitettuja ja kadehdittuja.  Kieli yhtenäistyi: ei Mies osannut enää lukea yhtäkään niistä muinaisista kielistä, vaikka tuttuja sanoja vilahteli siellä täällä museoiden kirjoissa.

15 000 vuotta kului.  Oli opittu elämään yhdessä ja käyttämään maailman resursseja kaikkien kannalta oikein.  Mutta ahdasta oli.  Eräänä vuonna ei sitten satanutkaan kuin kolme neljäsosaa tavallisesta, eräänä tuskin puolta.  Grenlanti alkoi taas jäätyä, Alpsit saivat lumilakin, joka kesti koko kesänkin.  Tällaisia poikkeusvuosia sattui yhä tiheämpään, kunnes ne eivät enää olleetkaan poikkeuksia.
Jää sitoi vettä, ja jo tuhannessa vuodessa alkoivat ensimmäiset uudet maat ilmestyä näkyviin.  Ilmasto alkoi viiletä, jäätyminen kiihtyi.  Maata nousi yhä enemmän näkyviin.  Hätäisimmät alkoivat puhua uudesta jääkaudesta - kyynisimmät sanoivat, että niitä on ollut jo useita.

Ja nyt oltiin vihdoin tässä.  Oli ollut lupa asettua mihin tahansa maalle, jonka mereltä valtaa.  Mies oli ajatellut, että rannikoille tulee ryntäys; niin oli tullut.  - Odota! sanoi Vaimokin.  Syytä olikin: rannikolle asettuminen sisälsi ainaisen myrskytuhojen ja tulvien riskin.  Ja sitten Uudelleenasutuksen keskusvirasto jo puuttuikin peliin ja otti uuden maan jaon omaan hallintaansa.  Mutta samalla se ilmoitti valtamerien saarille asettumisen olevan suotavaa ja lupasi tukea lähtijöille.  Ensin paikalla oleva saisi valita asuinpaikkansa ja vallata kohtalaisen tilankin. Ja kun maa olisi kerran rekisteröity ja merkitty, sen lopullista nousua merestä saisi rauhassa odottaa ihan missä tahansa, vaikka sivistyksen keskellä, olihan heillä alus.

Vesi laski jopa kolme miteriä vuodessa, ei siis ollut haihattelua lähteä niin pian kuin mahdollista.
Mies oli ajanut annetulle kohdealueelle ja asettunut odottamaan.  Ja hän tiesi, että horisontin takana olisi toisia odottajia.  Ja jos hän maata löytäisi, aivan varmasti viereen tulisi muita.
Ei enää menisi kauan: hän oli jo nähnyt pohjan kuultavan, nähnyt laajan vedenalaisen tasangon ja aivan pian kolmemiterinen ankkuriköysi riittäisi.  Hän oli etsinyt kaikkein korkeimman kohdan ja jopa sukeltanut pohjaan: siinä oli kuitenkin louhikkoa, ja hän oli siirtynyt hieman syvempään.  Kolme miteriä - jos se köysi riittää, hän saa sanoa kaikkea 200 x 200 miteriä joka suuntaan omaksi alueekseen, asutuslain mukaan.  Kaikuluotain oli kielletty, jotta köyhimmälläkin olisi mahdollisuutensa.  Alueet oli kuitenkin jaettu järkeä käyttäen, muinaisten karttojen ja uusien satelliittikuvien avulla.

Hän joi toisen kupillisen.  Vaimo oli siinä, vastapäätä.  Kumppani, rakas.  Katsoi jotenkin kivasti takaisin. Jalat hipaisivat pöydän alla. Oli aivan hiljaista, mutta sitten molemmat lähes yhtä aikaa alkoivat puhua.
No, Mies hiljeni ja kuunteli.  Vaimo sanoi ajatellensa lopettaa ehkäisyn juuri nyt! Uusi maa tarvitsi asukkaansa.  Mies totesi ajatellensa juuri samaa, jopa oli suunnitellut kertovansa  aamukahavapöydässä, että oli itse juuri aikonut lopettaa oman ehkäisynsä.  Molemmat nousivat, ja pitkästä aikaa halasivat oikein kunnolla, tarkoittaen.

Ja silloin kuului aivan selvästi, kuinka ankkuri kilahteli pohjakiviin.
Mies ryntäsi kannelle laskemaan pitoankkurit, vaimo viestinpaikantimeen rekisteröimään alueen heidän nimiinsä.   Vahvistus tuli saman tien, he olivat keskellä heille määrättyä etsintäaluetta.

Ja sitten heillä olikin muuta tekemistä.

Pisa vaarassa, kaatuuko...

Motivaatio, instruktio, varsinainen opetus, harjoittelu ja soveltaminen, kertaus.  Kontrolli.  Keinot vapaat.
Kaunis kaava, ja oppimistulosta syntyy.  Aikakaudesta riippumatta. 
Jos...

Yhteiskunta on suuresti ponnistellut, että tulosta ei syntyisi.  Monta tuhatta vuotta edistystä, 2000-luku alasajoa.
Mutta poliitikko on sumuttanut ja halukkaasti uskonut sumuttamiseen.  Kaikki on ollut kehittämistä - koko sana on tullut minulle kirosanaksi.  Kaikki kunnat ovat lapsimyönteisiä ja satsaavat koulutukseen.  Kaikki supistukset, keskittämiset, kurjistamiset, leikkaukset, hoitamattomuudet ovat palvelujen turvaamista. 

Isoin johtoajatus on:- Kun selvisitte viime kertaisista säästöistä, selviätte tästäkin.
Hetkinen: onkin kyse selviämisestä!  Kunnon virkamies tekee, poliitikkojen ohjeiden mukaan, esityksen, jossa selvitään mahdollisimman vähin vaurioin.
Ja ensi vuonna taas.

"Kehittämisen" yhteisvaikutus näkyy.  Esimerkiksi yhdeksäsluokkalaisten oppimistaidot ovat selkeästi heikentyneet 2000 luvulla.
Diplomaattinen opettaja sanoi haastattelussa, ettei voi osoittaa selkeää syytä.
Minä voin, en ole viranhaltija, minun ei ole pakko toteuttaa suu sidottuna, yhä kurjemmissa oloissa hulluja päätöksiä virkavastuulla.

Poliitikko löysi selvän syyn.  No opettajahan se.  Opettaja ei voi selvitä enää "vanhoilla rutiineilla".

Poliitikon suurin - ainoa? - huolenaihe: miten käy Suomen PISA-tuloksen?

Olisiko mitään osuutta asiaan vaikka sisäilmaongelmilla, koulujen lakkauttamisilla ja yhdistämisillä, ryhmäkoolla, kehnoilla oppivälineillä ja materiaaleilla, oppilashuollon vajaatoiminnalla, siivouksen vähentämisella.  Olisiko synnytetty näillä keinoin vaikka asennetta kouluvastaiseksi?

Kerrankin on valtiovalta ja kunta ovat onnistuneet pyrkimyksissään!  Koulu on saatu kurjistetuksi!

Toinen tutkimus kertoo juuri oppilaan asenteista.  Yhä suurempi joukko ei ole lainkaan kiinnostunut koulunkäynnistä, yhä suurempi joukko ei näe siinä miltään yhteyttä elämään.
Tilalle on tullut vapaa-ajan tärkeys.
Ja vaikka sitä ei tässä sanottu, tietäähän sen, murkun: pelimaailma, SOME, elämän keskittyminen myöhäiseen.
Arjen rutiinit, määräajat (esim. yhteinen ateria), päivän rytmi olisivat olennainen osa kehitystä, elämän, mutta myös oppimisen kannalta
Lisää tähän ponnettomat vanhemmat, tulevaisuudesta epävarmat vanhemmat, arjen paineet.
Lisää myös keinoton koulu!

Pieni esimerkki tekniikasta sallittaneen.  Opetin historian koetta varten SSMK- lukutekniikan kuudennelle luokalle. Koko luokka sai niin hyvät numerot, että koe ei toiminut, ei erotellut jyviä ja akanoita.Syntyi into historiaan, ainakin hetkeksi.
(Silmäile, Syvenny, pikku tauko,  Muistele esim kappaleen alkujen tai kuvatekstien avulla.  Pidä pitkä tauko.  Kertaa, esim. läksyt tehden)

Koulun konstit?  Tukiopetus - ai laiskuuden paikkaamiseenko, sehän on tarkoitettu tilapäisen jälkeenjäämisen korjaamiseen, määrärahat poistettu.  Läksyparkki tms. penaltyboxi - lisääkö motivaatiota opiskella ko. ainetta, sama kuin laiskanläksy?  Klinikkaopetus, samanaikaisopetus - missä niihin on varaa?  Luokalle jättäminen, hyi: vuosi lisää on vuosi lisää kustannuksia.  Erityisopetus - puretaan normaalikoulun riesaksi (anteeksi sanavalinta, ihanat lapset).
Lapsi kokee tukitoimet lisätyöksi?  

Pikkukikat auttavat aikansa.  Olisiko aika muuttaa "kehittää" ja "edistää" synonyymeiksi, oikeasti.

Kiitoksia, herra Presidentti

Presidentti nimesi komitean pohtimaan ihan arjen tasolla, mikä mättää, mitä voi tehdä.  Oikein hyvä, vaikka useimmat asiat ovatkin monelle itsestäänselviä.  Mutta kun eivät ole kaikille - me suomalaiset olemme kaikonneet kauas yhteisöllisyydestä, yhteisvastuusta,välittämisestä.
Minusta tämä on länsimaisen ajattelumallin ja ns. vapauden pahimpia nurjia puolia.

Presidentti otti erään asian korostetusti esille, esimerkkinä.  Hän oli sitä mieltä, että suuri osa lukiolaisista hyötyisi tiukasta, luokkamuotoisesta lukiosta.  Läheskään kaikki lukiolaiset, varsinkaan pojat, eivät kykene valitsemaan kurssejaan oikein eivätkä tiedä, mitä tulevaisuudessa tarvitsevat.  He ottavat helppoja kursseja ja liian vähän tai toisaalta epärealistisen ohjelman.

Lukiolaiset jäävät vaille luokan antamaa turvaa, "kotia".  Kurssiryhmä ei ole likikään sama asia.

Hei, tutulta tuntuu.  Meillä tämä on oikeasti elettyä elämääkin, mutta olimme täsmälleen samaa mieltä silloin 90-luvulla ja 2000-luvun alussa muutenkin, tästä puhuimme niin perheen kuin ystävienkin kesken, jopa poliittisissa ryhmissä.

Kaikille ei luokkamuotoisuutta tarvita.  Kurssitarjotin antaa toisille huikeat mahdollisuudet irrota perinteisestä junnaamisesta ja avartaa vaikka viestintään tai sairaanhoitoon (näin meillä) ja jaksamista  riitti vaikka mihin muuhunkin.  Tämä on huikea vääryys: jos jaksat rankan kurssitarjonnan, jaksat paremmin vaikka mitä - ja toinen kipuilee liian vähien kurssiensa kanssa.
Elämänhallinta, jopa kasvaminen ovat eri vaiheissa.

Ongelma tuntuu pieneltä?  Koskettaa marginaaliryhmää?  Noo, melkein puolet ikäluokasta on lukiolaisia! Ja kyllä ns. työväen on myös nähtävä koulutuksen merkitys.

Vaikeudet aivan varmasti korostuvat, kun kunnat eivät "satsaa seiniin vaan opetukseen" eli lakkauttavat lukioita, sullovat samoihin lukioihin kaikki.
Pelkkä päivittäisten kohtaamisten ja ihmissuhdeverkkojen määrä voi olla monelle liikaa.
Olisi, ihan noin triviaalina yksityiskohtana, kiva tietää, mistä jäljelle jäävät lukiot saavat ihan fyysiset tilat - rakentaminen kai on ainoa ratkaisu, samalla kun entiset kiinteistöt rapistuvat hoitamattomina eivätkä mene kaupaksi?  Säästö?
Miten ympäristökuntien lukiot liittyvät kouluverkkoon kuntauudistuksen tullessa?

Lukiolainen on tuleva korkeakouluopiskelija, tuleva suunnittelija, uuden luoja.  Suomen nostaja?
Jos selviää itse...

Insinöörin käsikirja

Opiskelijan osa ei aina ole auvoinen.  Ei Aarokaan  pyöräilyä rakastanut, mutta kämppä nyt sattui olemaan kaukana keskustasta, bussilippu maksoi kohtuuttomasti, eikä opintojen tässä vaiheessa vielä kukaan maksanut harjoittelutyöstäkään palkkaa.
Kavereilla kyllä oli autojakin, kellä isäpapan pussista, kellä hyvien kesätyöpaikkojen takia, joku oli saanut jopa lopputyönsä tehtyä paikalliselle isolle konepajafirmalle kunnon palkalla.

Ei ollut Aaro yksin.  Teline oli aina täynnä pyöriä, samoin kämpän teline.  Kuka sitä oikeasti telineeseen olisi vääntymään laittanut, mieluummin viereen tai rautojen väliin!
Kuppilassakin pyörä oli usein puheenaiheena, mutta vielä enemmän kaupungin kehno pyöräilyn tukeminen.  Oli vaikka mitä väylien rakenteellista älyttömyyttä, huonoa kuntoa, suoranaista estettä.
Miten ollakaan, päätettiin kokoontua oikein joukolla pohtimaan, voisiko jotakin tehdä tilanteen parantamiseksi.  Tulossa oli saunailta, mitä jos samalla vähän mietittäisiin vaikka kansalaisaloitetta tai kirjelmää valtuustoryhmille?

Tuli saunailta.  Kyllä saunottiinkin, mutta enemmän oltiin porukassa ja kaljoiteltiin, teekkareita kun oltiin.  Puheet pysyivät itse asiassa, kunnes joku muisti pyöräteemankin.  Oikein innostuttiin, kaljan voimalla.
Alettiin miettiä, mitä ongelmia kukakin oli pyöräillessään kohdannut.  Rajana ei ollut vain tämä kaupunki, kukin muisteli oman paikkakuntansa vaikeat paikat.
- Hei, jonkun pitäisi kirjata nämä ylöskin!
No Aarolla oli läppäri mukana ja koneelle alkoi kertyä tietoa enemmän kuin tarpeeksi.  Selväksi tuli kaikille, että viranomainen suhtautuu polkupyörään kuin leikkikaluna tai kuntoilulaitteena, ei kulkuvälineenä.  Niin paljon kummallisia paikkoja oli kullakin mielessä.

Lisää kaljaa, lisää asiaa.  Mutta alkoi olla kirjoitusvirheitä kohta enemmän kuin kunnon tekstiä.  Lisäksi kunnon saatekirjekin pitäisi kirjoittaa.  Niinpä Aaro sai tehtävän laatia varsinaisen kirjelmän ja korjata itse tekstin, löydetyt epäkohdat muistioksi.  Mian kanssa he sitten yhdessä katsoisivat tekstin  vielä läpi ennen edelleen toimittamista. Jäi vielä sopimatta, mihin kirjelmä ja muistio laitettaisiin, kyllähän he keksisivät!

Heti seuraavana päivänä Aaro innostui puhtaaksikirjoittamisesta, sai työn valmiiksi ja printtasi itselleen ja Mialle työkappaleet.  Kirjelmää hän ei laatinut, se tehtäisiin yhdessä  Mian kanssa.
Hän soitti Mialle, mutta eihän Mialla, tunnollisella opiskelijalla juuri tänään aikaa ollut, sitä paitsi joku Pate oli Mialle sanonut tuntevansa jonkun valtuutetun ja voivansa puhua suoraan asiasta hänen kanssaan.  Aloitteet haudattaisiin Ö-mappiin, ainakin niitä aina viivytettiin se lain sallima kaksi vuotta.
Oli jo vähän puhunutkin, ja valtuutettu oli ajatellut kuulemma juuri samoja asioita nostaa esille omana aloitteenaan, saisi vähän nostetta hän sekä puolue.

Kiitosta vaan!  Aika homman oli Aaro tehnyt.  Niin lensi Mialle varattu pinkka roskikseen - toinen sentään unohtui kassiin.

Viikonloppuna Aaro kävi kotikaupungissaan Lappeenrannassa.  Oli asiaakin: opiskelupaikkakunnalta ei kaikkia kirjoja löytynyt, Aaro ajatteli käydä maakuntakirjastossa katsomassa.
No löysikin - mutta vain käsikirjastosta.  Mikä auttoi kuin laittaa läppäri auki ja alkaa tehdä muistiinpanoja, lyhyt kirjahan tuo oli ja avainasiat oli helppo löytää.
- Mutta mikä paperipinkka tuo on, perkele, sehän on se pyörätiepaperi!
Pinkka lensi kaaressa pöydänkantille ja häiritsi siinäkin keskittymistä, kunnes päätyi sivupöydän alle roskikseen.

Illalla siivooja-Margit näki muuten tyhjässä roskiksessa siistiä paperia.  Toinen puoli oli aina tyhjää.
- Näitähän voisi käyttää vielä lasten piirustuspaperina!
Huomenna paperia tarvittaisiinkin.  Vaikka kahta työtä teki, aina ilmainen kelpaa!

Aamulla Margit meni tapansa mukaan toiseen työpaikkaansa, huolehtimaan insinööri Jaatisen lapsista.  Kun tuli aika laittaa lapsille lounasta, paperipinkka olikin enemmän kuin tarpeen, lapset innostuivat piirtämään ja Margit sai rauhassa tehdä ruokaa ja jäi aikaa salaatinkin tekoon.

Hienosti päivä meni, ulkoiltiin, leikittiin, päiväunillekin lapset painelivat ihan oma-aloitteisesti.
Margit siivoili vähän, nosti loput paperit ja valmiit piirustukset hyllyyn ja jo ovi kävikin, rouva saapui ja Margit pääsi lähtemään pariksi tunniksi kotiin ja sitten kirjastolle.

Aaro valmistui aikanaan.  Oikein diplomi-insinööri hänestä tuli, vaikka ei hän aina ollut itsekään kykyihinsä uskonut.  Töitä piti saada - ja miten ollakaan, Lappeenrannassa olisi sijaisuus liikennepuolella.  Mikä parasta, sijaisuus jatkuisi, tiedettiin oikeastaan, että kesälomalta ei insinööri Jaatinen enää palaisi työpaikalleen, oli sairastunut vakavasti.  Mikä tuuri, asuntoakaan ei ensimmäiseksi tarvitsisi etsiä, voisihan aluksi asua kotonakin, jäisi autorahaakin.  Vaikka miksi oikeastaan autoa hankkisikaan, onhan virastolla autoja ja Aaro oli jo oikeastaan oppinut pyörämieheksi.

Työ alkoi mukavasti.  Mutta työmatka, voi hyvä tavaton!  Jo kilometrin matkalla pyörätie vaihtoi kahdesti kadun puolta.  Hirmuiset reunakivet täräyttelivät hampaanpaikkoja irti.  Liikennevaloissa oli painonappi aina vasemmalla ja suojateillä oli hirveä ristiin kulkeminen.  Eikä koskaan tiennyt, pitikö nappia painaa vai ei, vaikka valoilmaisin muka toimi. Pyöräilijä ja jalkamies kulkivat aina kaksissa valoissa, vaikka auto meni kokonaan ilman valoja oikealle kääntyessä. Monikaistaisella tiellä polkupyörä ei mitenkään mahtunut keskikorokkeelle, oli nostettava poikittain, jos mahtui.

Aaro ajeli vapaa-aikoinaan siellä täällä.  Linja-autoista hypättiin suoraan polkupyörien eteen pysäkeillä.  Kevyen liikenteen tunneleissa oli suoria kulmia ja näkemäesteitä.  Pensaat ja istutukset estivät autoilijoiden näkyvyyden pyöräteille monessakin paikassa. Paikkaukset olivat kohollaan tai kuopalla ja aina eri materiaalia kuin varsinainen päällyste tai puuttuivat kokonaan.  Väylien kunto oli yleensäkin hirveä.  Pyörätie saattoi loppua keskelle ei mitään, palaa omia jälkiäsi takaisin vain!  Pyöräkaista oli niin kapea, että oli mahdotonta kohdata tai ohittaa sillä toista pyöräilijää.  Jalankulkua ja pyöräilyä ei missään ollut eroteltu eri kaistoille.  Ja miksi mopoilu oli aina sallittu ahtaimmassa paikoissa ja kielletty luontevissa?  Pyörätie kiipesi ja kiersi pitkän lenkin, aina kun olisi ollut mahdollista ajaa tasaista tai suoraankin.

Jotenkin alkoi tuntua tutulta.  Juuri näitä asioita Aaro oli kirjannut ylös silloin saunaillassa!  Kaikki muutkin hullut asiat oli toteutettu Lappeenrannassa.  Aaro sai tarpeekseen, kun pullokorista kolahti kaksi pulloa colaa maahan eräässä reunakivessä, vaikka kori oli ollut

hyvin sidottuna tarakalla.  Hän ihmetteli asiaa virastossa suureen ääneen.
Ihmettely ei turhaa ollutkaan.  Usein oli ollut samaa ihmettelyä työmääräyksiä toteuttaessa.  Mutta Jaatisen sana oli pomon sana!  Jaatinen vetosi usein johonkin Insinöörin Käsikirjaksi sanomaansa asiaan, mitä siinä mestareilla oli vastaan sanomista saati työläisillä, jotka kaikki hullut jutut joutuivat tekemään.  Kaikki siis etsimään käsikirjaa: Jaatiselle ei sentään soitettu, sairaalle miehelle lomalle.

Löytyihän käsikirja!  Kauniit kannet siinä oli, mutta vain kansio se oli.  Oli Jaatinen laittanut sille oikein nimenkin: Insinöörin Käsikirja.  Ja tekijäksi oli laitettu Aulis Jaatinen.  Parin alkulehden taustalla oli lasten piirustuksia, mutta muuten paperit olivat aivan tuttuja Aarolle.  Mutta oli siinä Jaatistakin: oli määräyksiä risteyksistä, yksisuuntaisuuksista, lyhyistä kortteleista, kaistajaoista - monenlaisesta, mitä kummallista Aaro oli autoillessaan tavannut.  Ja aina perusteena oli turvallisuus: kun joutuu ajamaan hitaasti ja äärimmäisen varovasti, ei tule kolareita, ainakaan vakavia. 

Aaro puri kieltänsä, ettei sanoisi paperien alkuperää ja tarkoitusta.  Eihän hän sentään halunnut nolata Jaatistakaan, pitkän uran tehnyttä ja kunnioitettua kunnan palvelijaa.  Vähin äänin hän vei käsikirjan kotiinsa ja kirjahyllyyn.  Vuosien varrella hän sai vähitellen korjattua asian sieltä, toisen täältä, varsinkin sinä vuonna, jolloin kaupunkiin hyväksyttiin ilmasto-ohjelma ja pyöräily sai uutta suosiota.
Mutta yleensä uudistus oli ja on hidasta, koskaan ei ole rahaa ja asenne on autoilun helpottaminen, mikä samalla tarkoittaa kaiken muun liikenteen vaikeuttamista.  Ja kissanhännänveto kävelykeskustasta, kävelypainotteisesta keskustasta, autottomasta keskustasta ja autoilukeskustasta ei ikinä lakannut, oltiinhan Lappeenrannassa.  Sitä paitsi äkkiä oppi, että kunnan tärkein tehtävä on säästää, ei tuottaa palveluja.
Ja kohdatessaan muiden kaupunkien liikennesuunnittelijoita hän kohtasi varsinaisia juntteja: Jaatisen käsikirjasta oli lukuisia kopioita ympäri maata, ja turvallisuuden nimissä pyöräilijä aina odotti kauan ja kaksinkertaisesti, kiersi ja kiipesi mäet vielä monta vuotta.

Ja Jaatinen?  Hän jäi sairaseläkkeelle.  Hänelle oli anottu Suomen Leijonan ansioristi tammenlehvin.
Ansaitusti.  Sillä tässä tasavallassahan palkitaan ne, jotka eniten rosvoavat ja työttömiä tekevät tai eniten vaikeuksia asukkaille aiheuttavat.

Kuva on Jaatisen. Kuvatekstissä kehotetaan viivyttämään kevyen liikenteen raittien aurausta, jotta nopeudet hidastuisivat ja turvallisuus paranisi.

Mustaa

Kylpy.  Lasi konjakkia.  Siivoamisen ääniä.  Tietää se, mitä mies tarvitsee.
Juuri äsken se vikisi ja huohotti kasalla.

Adrenaliinia.  Vielä kiihko riehumassa veressä, ja Doris siinä.  Satsari ja aseet lensivät nurkkaan, haalari aukesi ajatustakin nopeammin ja vaatteet revittiin likan päältä.  Kaikki samaan kasaan, hiki ja veri sekoittuivat Doriksen parfyymiin.  Kiihottava yhdistelmä, vaikka mitään lisäkiihkoa ei tässä kyllä tarvittu. Tämä osaa, oli heti valmis, taidan pitää sen vielä vähän aikaa.
Kohta uudestaan, hitaasti.
Mutta nyt nautitaan kylvystä, konjakista ja hyvästä päivästä.

Oli vapaapäivä.  Annoin Kolmosen hoitaa toimistotyöt ja lähdin huvikseni kentällä käymään.

Aamulla oli Harmaitten koulutusta.  Menin katsomaan, vaikka mitäpä minulla, Kakkosmustalla enää olisi pakkoa.  Oli uskomatonta, millaista sontaa aikanaan oli ihmisille syötetty, sai taas kunnon naurut vanhoja nauhoja katsellessaan.  Oli muka ollut parlamentteja ja kokouksia.  Samaa oli niissä kielletyissä propagandakirjoissa ja lehdissä, voi hyvänen aika, joku olisi voinut vaikka uskoa.
Ihan kuin ei aina muka olisi ollut selvää, että Euro on elämä, Euro on työ.  Niin luki siinä tehtaan portillakin tänään, olisivat uskoneet!

Kyllä niistä Harmaista hyviä Mustia saadaan - no se yksi vähän vätysteli, piti näyttää pampun käytön mallia.
Hyvä, että leireiltä saa aina uusia harjoituskuulusteltavia, näistä ei enää siihen ole.  Tänään saatiinkin oikein lasti.  Jo puolikurssilta voisi joillekin Harmaille antaa jo Kympin arvon, oli sen verran hyvää tekniikkaa, hienosti pidettiin kuulusteltava juuri ja juuri tajuissaan, kivuissaan, ja tieto irtosi.

Ja iltapäivällä pääsi oikein töihin.  Menin sen Viitosen mellakkavaunuun, jonka olin viikkko sitten ylentänyt.  Oli sillä nyt tilaisuus näyttää, kyllä näyttikin.   Oikein hienosti harhautti ja sitten kurvasi suoraan väkijoukkoon, oikein huuto kuului koneen jyrinän läpi.

Mistä ne saavat niitä piikkimattoja ja pommejaan?  Mitä väliä, ei umpikumirengas kyllä puhkea ja kartiopohja suuntaa räjähdyksen kivasti pois.  Mutta se matto tarttui pyörään ja Mellakka jäi pyörimään - hyvä niin, saatiin mennä ulos ja käyttää lamauttimia ja pamppuja ja nauttia oikein olan takaa.
Erikoispalkinnon sain antaa sille maton asettajalle.  Kympit kantoivat sen siihen ja heittivät jalkoihin, se eli vielä.  Panin sen siihen matolle ja käskin mellakoijien hyppiä sen päällä, ihan opetukseksi siitä, kannattiko lakkoilla. Pari piti pamputtaa hengiltä, kun eivät suostuneet, no, uusiahan sai hiljaisesta väkijoukosta lisää.  Riittää taas leireille koulutettavia ja toisen Firman alueelle karkotettavia.
Hullut: nyt ne loput saavat tehtäväkseen noidenkin työt tai enemmän, sillä varmasti Johtaja noudattaa lakeja ja korottaa normeja mellakoinnin takia.

Muka turvattomia koneita, se oli syy tällä kertaa!  Jos viikon aikana menee yksi käsi ja yksi putoaa hengiltä, on se kyllä työppösten omaa huolimattomuutta.  Ihan kuin Firma ei tietäisi, miten tavaraa tehdään!
Johtaja sanoi, että tässä tuotannon ja talouden tilassa ei ole varaa mihinkään lisävehkeisiin, olisi pitänyt riittää.  On muuten ehkä syytä vaihtaa johtajaa piankin, pannaanpa harkintaan: tämä oli jo toinen mielenilmaus hänen aikanaan tässä Firmassa.
Se edellinen koski työläisten lasten lääkärintarkastusta.  Ei ollut Johtaja saanut ajettua väen kaaliin, miksi on lääkärintarkastus.  Jokainenhan tietää, että puhtaat pääsevät johtajakoulutukseen tai Harmaiksi, muut ammattilinjoille sen mukaan, miten paljon mikäkin Firma tarvitsee.  Sitä paitsi mustat tarvitsevat kauniita Doriksia.  Ja ne vammaiset ja sairaat, mitä niillä tekee?
Voi sitä vinkumista, oli kiva katsoa:  lapsia ei saa erottaa perheistä ja muka ennen on huolehdittu jokaisen terveydestä.  Voi hellanlettat!
Eikö se Taivas ole muka ole esimerkiksi niille vammaisille sopiva paikka, katsokoon muurilta, miten kaunis rakennus se on!

Onhan noita meteleitä.  Joskus vingutaan ruoasta,  vaikka Firma selkeästi kertoo, mikä on parempaa ja halvempaa kuin ennen. Kieltäydytään jopa annetusta puolisosta.  Vaaditaan vapaata tietoa - mitähän sekin on, aivan selvästi koulussa opetetaan, että Euro on totuus.  Asunnot ovat milloin milläkin lailla olevinaan kehnoja, hintoja valitetaan, vaikka ne on sovitettu palkkaan sopiviksi.    Kyllä Firma huolehtii: jotkut jopa muuntavat sanonnan "Euro on äitimme" muotoon "Firma on äitimme".
Jotkut eivät suostu pakkosiirtoihin, vaikka on opetettu, että koko Euro on yhteinen kotimme.
Kyllä syitä ja propagandaa riittää ja Mustilla töitä riittää - harmi, että esikuntahommat antavat olla kentällä vain vapaa-aikana.  No Ykkönen ei ehdi senkään vertaa.  En ole vanhin Kakkosista, mutta olen jo pari kertaa lomittanut sitä.  Noinkohan sitä vielä tämän Alueen Ykköseksi ehtisi vai pääseeköhän jollekin muulle alueelle Ykköseksi. Tarkka on oltava, en vieläkään tiedä, kuka se myyrä esikunnassa on. Onhan minullakin omani, monessakin porukassa.

Silloin, kun vielä oli kansakuntia, piti Mustan lähteä ulkomaille töihin.  Ei muka ollut tehoja oman kansan keskellä.  No perkele, kyllähän oli, siksi kai niin nopeasti yleninkin.
Mutta nyt, kun kaikki on yhtä ja on yhteinen kieli, on ihan sama.  Ja siitä pidän huolen, että vätystelijät pääsevät kyllä tehtävistään ja tosipehmot leirille.  Ja siellä ei kauan tarvitse kitua: kun ne uudelleenkoulutettavat näkevät sen tatskan ja numeron, henki lähtee keskimäärin kolmessa päivässä.
Miksi siirrellä Mustia, kun työppöset on helppo pakkosiirtää Firmojen tarpeiden mukaan?

Vesi jäähtyy.  Mutta tuo Doris on etevä, se tulee laskemaan lisää kuumaa.  Tietää.  Ja noin, nyt se tekee sen jo oikein: tästä on oikein hyvät maisemat ja voi varpaalla nostaa helmaa.
Vähän harmi, että tästä pitää luopua, osasihan tämä myös kotiapulaisen hommat.  Tämä on ollut sen kuukautensa.  Mutta hyvin oppi, taidan jopa jättää kertomatta, että se koski aseisiin, kun ensimmäisellä kerralla yritti siirtää niitä pois tieltä.
Olisi kyllä pitänyt tietää, että vain Musta koskee aseeseen.  Ase on Musta, Musta on ase.  Niin on opetettu.

Mutta jos näihin kiinnyt, kusessa olet!  Pitääkin muistuttaa, että Harmaitten koulutuksessa arvioidaan jotain vanhaa ja romanttista paskaa, vaikka pannaan lukemaan joku muinainen kirja.  Oppivat, oppivatpahan samalla kärsivällisyyttä, eiväthän ne muuten lukisi mitään.

No nyt tuo on huolestunut, kyselee, miksi otsa on kurtussa, eikö Doris ole hyvä.  On se. Taitava se on...  Olkoon vielä viikon, sen uuden kouluttaminen on niin rankkaa.  Saa joku kolmonen tästä aika kivan Doriksen.

Sata päivää talviolympialaisiin

Sotsi.  Mustanmeren rantaa, välimerenilmastoa.  Lunta - no vuorilla, jos on!
Hirmuinen rakentaminen, hirmuinen näytön paikka.  Vastoin luontoa, niin aina: sisällekin täytyy tehdä talviolot, joskus uloskin.  Urheilupaikat ovat kaikki uusia, tieverkosto, majoitus, kaikki.
Onhan rikkaalla maalla varaa?  Onhan ainakin pakko näyttää.  Ja on saatava aikaan Vladimirialaiset, kun oli kerran 1936 Berliinissä Adolfialaisetkin, samanlainen näyttämisen paikka.

Varaa sen sijaan ei ole esimerkiksi hyvinvointiin.  Rahaa ei ole myöskään ihmisoikeuksiin.  Olisi kuitenkin edes rahaa itsetunnon kohottamiseen niin, että hallitsevan eliitin ei tarvitsisi tukahduttaa kaikkea arvostelua - jopa arviointia - omassa maassaan.

Olympialaiset ovat kuin Nobelin rauhanpalkinto.  Kisoja ei pitäisi myöntää esimerkiksi maihin, joissa järjestelmä tukahduttaa kansalaisvapaudet.  Niin Nobelin palkinto kuin Olympialaiset ovat kuitenkin lipsuneeet periaatteistaan. Peking, Sotsi? No samahan koskee esimerkiksi jääkiekkoa: miksi Minsk on maailmanmestaruuskisojen pitopaikkana?

Urheilua ei sovi sekoittaa politiikkaan?  Ihan varmasti saa ja pitää: urheilu oli eräs tehokas ase kaatamassa esimerkiksi Apartheidia ja muutenkin juuri rotusortoa vastaan se on toiminut ja toimii hyvin.

Yhtään jalompaa ei ole paisuttaa kisoja niin valtaviksi, että pienellä saati vasta kehittyvällä maalla ei ole niihin varaa.  Todelliset urheilun suurmaat jäävät ilman kisoja ja ne, joille urheilu on eräs keino nostaa kansallista itsetuntoa (kuten Suomi 1952), eivät voi edes uneksia omista kisoista.
Politiikkaa on myös rahan ratkaiseminen.
Voisiko vahvasti karsitut kisat siirtää pidettäviksi aina samassa paikassa, Olympiakomitean kustantamana, esimerkiksi Kreikassa?

Lajit?  Jos rahakasta lajia harrastetaan kattavasti maailmassa, se on aika pian olympialaji.  Kisat paisuvat kohtuuttomiksi.  Karsitaan - ei kuitenkaan vähiten harrastettua lajia, vaan sitä, joka tuottaa vähiten.
Paini on alkuperäinen antiikin olympialaji, näpit irti!
Karsia voisi: lähes lajissa kuin lajissa on kyse lajiryhmästä.  Miksi pitää olla kymmeniä juoksumatkoja, kymmeniä uintimatkoja, ampumatapoja, ...  Kova karsinta lajiryhmien sisällä, kiitos!  Yleisurheilua unohtamatta.

Kyllä taas sohvalla perä leviää, kun kisat alkavat.  Kiinnostaa ja kritiikki unohtuu gladiaattorien suorituksia seuratessa.

Kuvan urheilusuoritus on aika hyvä.  Metsäjäniksen kankeat karvat varpaiden välissä estävät uppoamasta.  Pikku jänö hakkaa rusakon hangessa kevyesti.

Velkaa ja työtä - tästä en luovu!

41.3 ha metsää?  Mitä minä sillä?  Mitä tekemistä luontoharrastuksella on metsän omistamisen ja ennen muuta tehometsätalouden kanssa?

Lainaa viittä sorttia.  Tienparannusta, ojitusta, eri ikäistä taimikonhoitolainaa.  - Ne ovat niin halppoja!  Kaikki 3 % korolla!  Halpoja olivat - yhtä kaikki, maksettavia, ja korollakin oli meidän taloudessamme merkitystä.

Kammalla nyljetty metsä.  Mitään tuloja ei olisi lähivuosina, oli äiti ehtinyt (yhteiseksi hyväksi, ei toki itselleen) myydä kaiken irtilähtevän.

Heti alkuun uusille omistajille kirje Metsänhoitoyhdistykseltä, jotakuinkin näin se meni:  On välittömästi raivattava 11 hehtaaria taimikkoa tai metsänhoitoyhdistys järjestää kustannuksellanne raivauksen.  Puhelimeen suunnilleen siltä istumalta.  Onneksi löytyi Liikanen, metsäteknikko yhdistyksestä, joka ymmärsi virkamiespolon hädän ja auttoi.
Yhdistys raivasi, mutta löytyi eri lakien nojalla tukia, ja hinta ei ollut huikea - hinta silti.

Siis itse, kesäaikaan ensi kerralla?  Niinpä sama Liikanen antoi hyvät neuvot varusteista, tekniikasta.  Sovittiin, että ajoissa tulee tietoa kiireellisimmistä tehtävistä, aikatauluista.  Jopa välineitä sai lainaksi, taimet hankittiin, kaupat sovittiin.  Henkilökohtaisesti hieno mies, ja yhdistys saa arvostusta hänen kauttaan.  Missään nimessä en sanoudu irti MHY:stä, vaikka lakipakkoa ei jäsenyyteen olekaan enää.

Jo helpotti.  Kylkisvuoren päällä oli ns. siemenasennossa runkopuita.  Taimikko oli jo aika vaurasta ja suojapuut sai hakata, oikeat tukit.  Metsä alkoi maksaa itse itseään, vihdoinkin, eikä perintö ollut enää pelkkä rasite.

Työtä.  Työtä olisi, työtä vaikka vuorotta.  Ja matkaa palstalle noin 215 km.  Keskimäärin 5 kertaa vuodessa huikeita työpäiviä, väliin monen päivän työleiriä.  Hiukan tulojakin energiapuusta ja ensiharvennuksesta.
Hiki on hyvä asia.

Maailman kalleinta halkoa?  Jos vain halkoa hakisi, kyllä puulle hintaa tulisi.  Systeemi oli, että joka työreissulla pari tuntia oli "lupa" panna leppää pinoon tai raivausrankaa, sitähän piisaa.
Ei kallein puu ole se, mikä näin korjuuseen tuli: ylivoimaisesti kalleinta puuta on se, joka jää maahan makaamaan hyödyntämättä, vaikka paikalla käy!

Näkyvissä seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi tielainaa, tosivaikeaa raivaamista ja jo raivattujen alueiden uutta vesomista.  Ajatuskin Kylkisvuoren rinteillä keikkumisesta sahan kanssa vähän hirvittää - haaste se on.  Raivuri ei onneksi ole itselle tapaturmariski, terä huiskaa pitkän varren päässä.

Toivotonta, loputonta puurtamista?
Päin vastoin.  Missä vain kuljenkin, oma käden jälki näkyy.  Muistoja joka kivenkolossa, mutta myös huikea kasvu ja tulevaisuus!
Hyvä olo, tuon olen saanut aikaan, tuosta joku hyötyy.  Kummallinen olo myös siitä, että olen osa ketjua, jopa hyödyllinen osa, enkä jätä maapalaa rasitteeksi kenellekään.

Hyvä, minä!
---
Kuva kertoo, että joitakin valintoja saa tehdä tehometsätaloudenkin aikana.  Puronvarren olen omatoimisesti rauhoittanut.  On myös rauhoitettu pieni jyrkännemetsä.

Mutta kun se ei niin käy

Voisinko mennä valtiolle töihin puoleksi vuodeksi,  ilman palkkaa, elämiseenhän riittää eläkekin?
Jotakuinkin tuon ajan minun velkaosuuteni ( yli 15 000) Suomen veloista vaatisi.

Mutta enhän minä, ukkoramu, mihinkään kelpaa.  Kaikkensahan valtio tekee, että muukaan ikääntyvä porukka ei töitä saa - puheet ovat kuitenkin työurien pidentämistä.

Palkaton työ söisi jonkun palkallisen työpaikan.  Ainakin se söisi jonkun sellaisen toimeentulon, joka joutuu töihin saadakseen ennen vastikkeetonta toimeentuloturvaa? 

Jos ei saa palkkaa, ei varmaan maksa verojakaan.  Ei liiku rahaa, en kuluta, en hyödytä.
Siis kyse ei olekaan aidosta tulosta, mikäli rahaa ei käytetä.
Aivan sama koskee kaikkea kuntien ja valtioiden leikkauksia.  Näitä markkinoitaessa säännöllisesti "unohdetaan" ottaa huomioon palvelujen tuottamiseen liittyvä aito, liikkuva raha.

Leikitäänpä, että oikein tosissaan säästetään.  Hurskaasti esimerkiksi koulut (= rehtorit) kuvittelevat, että vaikkapa musiikkiluokista säästyvä raha olisi sitten jaettavissa muille kouluille.
Ja höpönhöpön: jos jokin toiminta lopetetaan, ei synny mitään jaettavaa, raha vain poistuu - mitä se muuten säästäisikään?  Lisäkuluja tulee muille oppilaiden sijoittuessa lähikouluihinsa.
Ihan sama koskee tietenkin esimerkiksi koulujen lakkauttamisia.  Ei synny jaettavaa, toiminta vain lakkaa. Säästö?  Edelleen lapsi tarvitsee oppivälineensä, opettajan, ruoan, lisänä on nyt matka ja tyhjän koulun ylläpitokulut.
Pointtini on, että säästämällä eivät muiden olot parane.  Ja tämä tie on loputon suo.

Kuvitellaanpa, että todellakin syntyisi jotakin jaettavaa muille.  Aivan varmasti jossakin syntyykin.
Mutta mikä normi sen sanoisi, että kunta tai valtio käyttäisi tämän rahan juuri säästöt tehneeseen hallintoalaan.  Ei ole korvamerkittyjä rahoja!
Ihan hiljaa ollaan esimerkiksi siitä, että laman aikana on tehty Suomen historian toiseksi suurimmat asekaupat modernisoimalla Hornetin käyttöä (myös) hyökkäysaseeksi.
Monelle on myös järkytys, että urheiluun on aina varaa, moni ihmettelee teatterin rakentamista, muiden kuin suomalaisten tukeminen on joillekin kummastus.

Kunnon kansalaisen tulisi kuluttaa, jotta raha pyörisi.  Samalla hänen kuitenkin tulisi yhä enemmän säästää, koska yhä useammat palvelut ovat maksullisia, eikä ikä ainakaan vähennä tarvetta.

Suomi

Ulkoa piti osata.  Ja osattiin, kuka sitä laiskanläksylle halusi, tai vielä pahempaa, kuka halusi kirjeen kotiin, ettei läksyä osattu!  Tornionjoki, Muonionjoki, Könkämäeno, Kilpisjärvi,...
Koko Suomen raja  osataan kansakoulupohjalta ulkoa.  (Niin kuin rannikkokaupungit ja Pohjanmaan joetkin, yhä.)
Alueellisesti Suomi on helppo määritellä - onko, joillekin on jäänyt Karjala ja toinen neidon käsivarsi päälle.

Isänmaa?  Helppoa tämäkin.  Kun ajatus kuninkaan ja keisarin uskollisesta alamaisesta saatiin muutettua isänmaanrakkaudeksi, tässä ei ole epäselvää.  Kovan työn tekivät kansalliset herättäjät, vaikkapa Lönnrot, Runeberg, Kivi sekä kansallisromanttiset eri taiteenalojen suurmiehet.  Kyllä, kyllä he saavat olla patsaina kaapin päällä, paikka on ansaittu!

Isänmaa-Suomi on myös samaa kuin velvollisuus.  Sitä on rakastettava, puolustettava.  Se on nähtävä jotenkin korkeampana asiana kuin arki.  Isänmaan etu ajaa ohi kaikesta.
Mutta tässäkin paratiisissa käärmeensä on: isänmaallisuus on pakotettu samaksi kuin oikeistolaisuus, kirkko, asepalvelus, uho.  Ikään kuin maataan ei voisi rakastaa tai muuten hyödyttää monin muinkin tavoin. Isänmaallisuus = mitä toisen maailmansodan aikaiset päättäjät kansalta vaativat?

Isänmaallisuus muuttuu helposti hurraa-isänmaallisuudeksi.  Pelätään vaikutteita, suljetaan Suomi.
Kiivetään toisia kansoja pitkin hyvinvointiin.  Uhotaan, uskotaan stereotypioihin.  Ollaan "finuiitteja" (blogi 15.10.2009), korostetaan omaa erinomaisuutta ("talvisodasta ei mikään muu kansa olisi selvinnyt").
Vain Suomen etu, hoitakoon maailma nälkänsä ja pakolaisensa!  Ja lätkäpelissä kyllä Ruotsille näytetään, kyllä me olemme hyviä! Ja isänmaallisimpia olemme kännissä, kun kansallislaulu kajahtaa
voiton merkiksi.
Hirmuisen hyvin tämä suomalaisuus on nyt saatu politiikan osaksi.  Häveliäänä miehenä en voi sanoa, että puhun Persuista...

Aivan uusi Suomi on keksitty.  Kun pääministeri puhuu Suomesta, Suomen edusta, Suomen velvollisuudesta, Suomen hyvinvoinnista, täytyy ihan oikeasti pysähtyä miettimään, mitä hän - luultavasti tiedostamataan - tarkoittaa.
Suomen hyvinvointi ei ainakaan tarkoita kansalaisen tai kansan hyvinvointia, vaan kyseessä ovat valtiokoneiston hyvinvointi, pankkijärjestelmän hyvinvointi ja osakkeenomistajien edut.  Ja aina on kyse taloudesta. Kansalaisen osa on maksaa ja luopua.

Suomen velvollisuudet taas ovat kansalaisten velvollisuuksia noiden äskenmainittujen pönkittämiseksi ja sen lisäksi myös kansainvälisten pelureiden rahoittamiseksi.

On siis eriytetty toisistaan "Suomen" hyvinvointi ja kansan hyvinvointi.   Mutta kun minusta sen pitäisi olla sama asia!

Suomi on siis tarkoitushakuinen sana.  Eri yhteyksissä se tarkoittaa aivan eri asioita.
Kuitenkin meihin on sisäänrakennettu se kansallisromanttinen isänmaa-Suomi, eli on epäisänmaallista olla eri mieltä.  Voi olla, että tätä käytetään taitavasti hyväksi.

Saa ajatella.

Voitan laman

Jos todellisia säästöjä valtiolle ja kunnalle halutaan, täytyy ensin säätää lait uusiksi.  Lainsäädäntö pitää ainakin tarkistaa siltä osin, mitä sanotaan kunnan ja valtion tehtävistä.
Nythän laissa todetaan esimerkiksi kunnasta, että sen tehtävä on tuottaa kuntalaisille palveluja ja päätöksenteko on autonomista.
Olisi aika myöntää laissakin totuus ja todeta, että kunnan tärkein tarkoitus on säästää.  Autonomiahan korjaantuu pois itsestäänkin, kun valtio keksii lopettaa valtionosuudet.  Kun ei ole , millä mällätä, turha on kunnan mistään päättääkään, saadaan kaikki demokraattiset järjestelmätkin säästettyä pois.

Saavutetut edut olisivat kiistattomat.  Enää ei tarvitsisi sievistellen puhua vaikkapa palveluverkon kehittämisestä, voisi reilusti sanoa, että supistetaan, kurjistetaan, leikataan, säästetään.
Ei tarvitsisi puhua palvelujen turvaamisesta ja laadun takaamisesta kaikille kuntalaisille tasapuolisina, kun oikeasti on kyse palvelujen keskittämisestä kuntakeskuksiin ja toimintojen lakkauttamisesta kylillä ja kirkonkylillä.

Saman tien tasa-arvokäsite uusiksi! Mitä joutavia: koko maa muka pitää säilyttää asuttuna ja kaikille pitäisi saada palvelut.  Suurinta säästöä saisimme aikaan, jos kaikki palvelut (ja työpaikat) keskitettäisiin Kehä III:n sisäpuolelle - tai miksei, vaikka Intiaan.  Silloinhan kaikki olisivat tasa-arvoisia, palvelu ei tavoittaisi ketään!

Jo kauan sitten keksittiin automaatti.  Kun pannaan toimipisteitä kiinni, niukennetaan aukioloaikoja, vähennetään työntekijöitä, voidaan hetkessä todeta, kuinka palvelun tarve vähenee.  Ainakin kävijät vähenivät - olisiko syy kallis matka, palvelun hinta, jonotusaika, takkuilut ajanvarauksessa. Joka tapauksessa tilastoissa näkyy, että palvelua on käyttänyt pienempi porukka, joten palvelua on voitu edelleen supistaa ja saavutettavuutta hankaloittaa, jolloin palvelua taas käyttää pienempi porukka...
(On totta tämä: esimerkiksi terveyskeskus lopetti sivupisteet, lopetti päivystyksen klo 16 jälkeen, jolloin potilaat joutuivat kaukaakin poliklinikalle ja maksamaan poliklinikkamaksun, istumaan pitkiä aikoja kenenkään heitä hoitamatta.  "Tarve" väheni?)  Tätä automaattia pitää edelleen tehostaa!

Hyvä konsti säästää on alentaa pätevyysvaatimuksia.  Miksi ihmeessä opettajan pitää olla maailman paras?  Eikö opetukseen riittäisi jäähalli, opetus tulisi skriiniltä esimerkisi alaluokille Helsingistä ja yläluokille ulkoistettuna vaikka Espanjasta, ja riuskat kouluavustajat (esim. Helvetin Enkelit?) ruoskineen valvoisivat kuria. Miksi muka päivähoitoon ei kelpaisi kuka tahansa peruskoulun juuri ja juuri läpäissyt?  Eiväthän kotonakaan kaikki ole koulutettuja kasvattajia.
Osaa vellin keittää kuka tahansa - sitä paitsi, tarhan ja koulun ruoasta pitää maksaa!
Miksi ei muka kaupungin kassa voisi lyödä rakennuslupaan lupaleimaa ja rahastaa saman tien?

Eläkeläiset myös vastuuseen!  On se kumma, että tämä tuottamaton aines nauttii laiskana eikä lama heitä kosketa.  Eläkkeet aluksi puoliksi, kaikki muut erityistuet ja palvelut pois tasa-arvon nimissä.  Eivät sitten ole liian kauan kiusanamme (ja pomojen palkkoihin, optioihin, bonuksiin ja erorahoihin saadaan tarpeelliset korotukset.)

Kyllä kuntalainen itsekin on vastuussa!  Miksikäs ei voisi säätää vaikka lumitöistä niin, että jokainen talo hoitaa kadut kohdaltaan?  Sama tietysti koskee vesijohtoja, viemäröintiä, huoltotöitä.
Säästyneet verorahat ja niiden korotus voidaan laittaa pankkitukiin ja osinkoihin ja valtio voi vähentää sen verran valtionapuja.
Samalla kuntalainen oppii, että hän on syyllinen lamaan, hän on pelannut lainoilla maailman kuralle, hän on velvollinen sen pelastamaankin.

Kalleintahan on tietysti sosiaalipuolella.  Kaikki pummit ja epäsosiaalinen aines pitää sijoittaa vartioiduille leireille ja pakottaa töihin.  Arbeit macht frei! Kaikkein epäsosiaalisimmat ja tietysti mamut ghettoihin ilman valvontaa, kyllä sakki pienenee!  Ja meidän kuntaan ei työttömiä, varattomia, pakolaisia eikä ulkomaalaisia oteta (paitsi hyviä muusikoita ja urheilijoita)!

Tämänkaltaisten uudistusten lista on loputon.  Tarvitaan vain asennemuutosta ja vastuuntuntoa.  Ei toki sille, jolla on varaa ja joka sillä pelaa, vaan tavalliselle ihmiselle, veronmaksajalle.
-----------
Kun en ole persu, minun pitää tähän lopuksi laittaa, että en ole tosissani.  Epäilitkö muka?
Käännäpä asiat päinvastoin!

Ihmettelen

Miten on mahdollista, että USA:ssa valtio"pannaan kiinni"?  Republikaanit ovat onnistuneet markkinoimaan asian niin, että Demokraatit ovat yhteistyökyvyttömiä, eivät suostu viivyttämään Obamacaren voimaantuloa.  Siis jo hyväksyttyjen lakien, jo hyväksytyissä aikatauluissa.
Kumpi puolue siis olikaan hankala?
Sinänsä on käsittämätöntä, ettei demokraateilla ole valtaa koko kongressissa.  USA:ssa on valtavasti tavallisten, työtätekevien valkoisten amerikkalaisten lisäksi esimerkiksi mustia, latinoita, huonommin toimeentulevia, suoranaisesti köyhiä myös.  Kaksi syytä republikaanien menestykseen on helppo nähdä:  republikaanisuus koetaan samaksi kuin patrioottisuus ja USA:n ylivertaisuus maailmassa, ja toisekseen, vähävarainen väestönosa ei ole poliittisesti aktiivia, ei mm. rekisteröidy äänestäjäksi.  Ennustan, että tämäkään Republikaanien temppuilu ja koko kansan kurittaminen ei näy Demokraattien kannatuksen nousuna.

No mitäs eroa tässä muka on Suomeen?  Täälläkin oikeisto - ja hurraanationalismi - lisää kannatustaan, kun oikein huonosti menee.  Sokea kansa ei näe oikeiston yhteyttä pääomaan, eikä siis myöskään oikeiston yhteyttä pääoman kriiseihin.  Eikä se, joka eniten vasemmistoa tarvitsee, edes äänestä, tai jos äänestää, panee toivonsa populismiin, ei tekoihin.  (Ja tämähän ei ihme ole: Soini saa sanoa lausunnon asiaan kuin asiaan mediassa.  Lisäksi lähes koko lehdistö on ketjuuntunut pariin hyvin oikeistolaiseen konserniin)

Alkoholismista voi parantua vain, jos tunnustaa ongelmansa ja ottaa vastuuta paranemisesta
Talouslamasta paraneminen alkaa vasta, kun pääoma tunnustaa ongelmansa ja ottaa siitä suurimman vastuun.
Nythän vastuu on ns. tavallisilla ihmisillä, joilla ei ole mitään tekemistä syyllisyyden, laman syntymisen kanssa.  Laskun maksavat palvelujen tarvitsijat ja verojen maksajat.  Laskun maksavat kulttuuri ja harrastukset.  Vai onko Elopillakin jonkinlainen kriisi?

Ja tämähän on vasta alkua?  Milloin katsotaan maailmalle syydettyjen valuuttojen todellinen kate?  Milloin katsotaan osakkeiden todellinen arvo tai lainojen ja niiden edelleen kauppaamisen aiheuttamat kuplat?  Milloin aletaan sijoittaa rahaa, eikä lainaa?

Kamala mamu. IIIK!

Kun chileläisiä tuli, tervetuloa: hehän olivat valkoisia, läntisiä ihmisiä, sijoittuivat helposti tänne.
Vietnamin venepakolaiset taas olivat oikeistolaisia, varakkaita alun perin, ja ahkeria, kelpasivat.
Mutta somalit:  voi sitä asennemyrskyä, voi niitä ennakkoluuloja ja luulo- ja kuulopuheita!
Somalihan luuli, että kaupan sovituskoppi on vessa, somali oli sotapinnari, somali oli kiihkeä muslimi ja terroristi. Ja rikaskin hän oli: esimerkiksi eivät uskaltaneet mennä ostamaan radionauhuria tästä syystä, kävin "kotisomaleille " ostamassa, pojat olivat porukalla keränneet rahaa sen saadakseen ja kuunnellakseen oman kulttuurinsa musiikkia.

Pakolaisen status edellyttää aina todellisen syyn lähteä kotimaastaan.  Väitän, että kynnys on aina korkea.  Esimerkiksi "oma" Muhammed oli pakotettu väärän klaanin joukkoihin, karkasi, pantiin koppiin ja puretettiin koirilla (kamalat jäljet näin saunassa), mutta pääsi pakoon ja sukulaiset maksoivat lentolipun Addis Abebasta Moskovaan.  Ei paluuta ennen rauhaa, varmasti.  Siltainsinööri, mutta ei työtä Suomessa tietenkään - pantiin ammattikouluun autonasentajaoppiin.

Suoranaista roskaa on sana elintasopakolainen.  Jos vain elintason takia tullaan, kyse ei ole pakolaisuudesta lainkaan.

Sota, sisällissota, ei ole ainoa paon syy.  Äärimmäinen köyhyys, luonnonkatastrofit, mm. kuivuus ovat isoja syitä myös.  Ja poliittinen tai uskonnollinen vaino, totta kai, esimerkiksi sukulaismies on saatu tätä kautta Turkuun.
Mutta Suomeen?  Ei, totta vie: Suomeen vasta kiintiöpakolaisena, suomalaisten itse valitsemana joltakin leiriltä.
Ja leiristä vastaa tavallisimmin se aivan yhtä köyhä naapurimaa, kehitysmaa itsekin, UNHCR koordinoijana usein.

On täysin kohtuutonta sanoa, että Italia ja muut eteläisen Euroopan maat ovat yksin vastuussa alueelleen tunkevista laillisista ja laittomista tulijoista.  Siis vastuussa siksi, että sattuvat olemaan ensimmäinen jalansija vauraassa Euroopassa.

Pakolainen tulee tänne nauttiakseen suomalaista sosiaaliturvaa?  Tämä on toisin päin.  Suomen viranomaiset esimerkiksi tekevät työnteon mahdottomaksi sinä aikana, jolloin statusta ja turvapaikkaa vasta tutkitaan, saattaa kulua laiskana vaikka vuosi.  Ja tutkinnot eivät vastaa suomalaisia, pitää saada lisäkoulutus tai sitten ottaa alemman tason työ.  Tämähän se on, mikä meille sopii, alipalkattujen luokka kehnot työt tekemään.

Perussuomalaiset?  Näyttää siltä, että he niputtavat kaiken maahanmuuton samaksi asiaksi, johon sopii suhtautua vähintään epäillen.  Puolueena?  Ainakin möykkänä näin on.
Juuri tänään YLEn uutisissa sanottiin: - Perussuomalaiset suhtautuvat kriittisesti hallituksen päätökseen ottaa vastaan 500 Syyrian pakolaista.  Joo, nämähän ovat juuri niitä, jotka ovat syyllisiä sotaan, tulevat Suomeen nauttimaan elintasosta, vievät työt ja päivähoitopaikat, vievät naisetkin!
Olisi ehkä tässäkin asiassa edes perustieto Syyriasta ja kriisistä paikallaan - muuten, miksi syistä ei juuri kerrota?
Unohtuvatko PS-laiset esimerkiksi maahan muuttaneet loistavat muusikot, tiedemiehet, urheilijat tällaisessa niputtamisessa - unohtavatko tahallaan markkinoinnin takia.

Oikein hurskaasti sanotaan (itsekin sanon kerätessäni), että on oikein auttaa ihmisiä heidän kotiseudullaan, jotta he eivät joudu pakolaisiksi.  Tämähän on yksi kehitysyhteistyön ykkösperiaate.
Hurskasta sen sijaan ei ole kieltäytyä kokonaan auttamasta esimerkisi perusteella, että on meillä Suomessakin köyhiä - ja samalla jättämällä nämäkin auttamatta.

Tehokasta pakolaistyötä olisi ennaltaehkäisy muutenkin.  Miksi annettiin esimerkiksi Ruandan kriisin kärjistyä historian verisimmäksi sisällissodaksi?  Miksi Syyrian "demokratiaan" ei voitu puuttua ajoissa:  ihme ja kumma, miten esimerkiksi USA on kaatanut vaaleilla valittuja hallituksia (esim. Chile, Grenada), mutta ei tätä itse itsensä ja isäpapan nimittämää "presidenttiä".  Missä on maailman kaupallinen painostus saati diplomaattinen painostus?

Ja taas heikennetään YK:ta.  Veto-pelillä se on täysin aseeton ja niinpä supervalta haluaa ja varmaan saa itse pommittaa.  Ja jos et ole koalitiossa mukana, olet USA:ta vastaan?
(Silti YK on tietenkin se ykkönen edelleenkin järjestöjensä kautta, nehän tekevät maailmaa oikeudenmukaisemmaksi ja turvallisemmaksi (ymmärrä laajasti) elää.  Todellakin, esimerkiksi oma Unicefini turvaa vettä, terveyttä, omaehtoista ruokaturvallisuutta, koulutusta,.. kohteen tarpeen mukaan ja mahdollistaa hyvän ja turvallisen olon omalla kotiseudulla.  Ja porukassa ollaan niin YK:n omien kuin muidenkin järjestöjen, aatteellistenkin, kirkon, yliopistojen,valtioiden kanssa.)

Pakolaisen tarkoitus ei ole jäädä Suomeen?  Useimmiten ei.  Jotkut kuitenkin jäävät, jolloin luonnollisesti on oikeus olettaa, että he mukautuvat enemmän suomalaisuuteen kuin me heihin.
Kulttuureita kunnioittaen!  Uskonto on vaikea asia, mutta vielä vaikeampi on uskontoon liittyvä perinnäistapasäännöstö, esimerkiksi sharia.  Kunnioitan varmasti islamilaisuutta, silti pidän naurettavana luopua esimerkiksi joulujuhlan seimijutuista tai suvivirrestä: ne ovat tapakulttuuria, eivät uskonnollisia riittejä.  Positiivista rasismia on kuvitella loukkaavansa.
Ei ollut tarkoitus jäädä Suomeen Sherifullakaan: sodan vielä riehuessa poika saatiin lentokentältä kiinni ja vietiin väkisin turvaan takaisin.  (Lupasi meille kymmenen kamelia sitten kotona, kun oltiin vähän tukiperhettä aikanaan.)

Pilakuva pöydälle kiivennestä naisesta huutamassa iik pienen, söpön hiiren takia.  Mikäs siinä naurattaa?  No se, että kun nainen tutustuu hiireen, näkee se söpöt silmät ja käpälät, näkee se äärettömän puhtauden ja turkinhoidon, hän ei pelkääkään enää.
Pakolainen! IIIIK!

Koulutusvientiä

Koulutusvientiä.  Nyt. 
Kohta suomalainen koulu ei enää kiinnosta ketään, yhteiskunta yrittää kaikkensa saadakseen suomalaisen koulun  harmaaseen keskitasoon PISA-menestyksen huipulta.

Koulutusvienti voisi siis olla suomalaisen opetustaidon ja peruskoulun levittämistä maailmalle.  Kuvitella: DDR:stä (Ruotsin kautta) kopioitu järjestelmä poiki Suomessa loistavat tulokset, joita maailma syystä kadehtii.  Suomessa, koska täällä lapsia ei eriarvoistettu, koska täällä heikoinkin oppilasaines pidetään mukana.  Näin lyhyimmillä koulupäivillä, pisimmillä lomilla, vähimmillä kotitehtävillä.
Johtopäätös mielestäni on, että samalla kun vie koulua, täytyy viedä tasa-arvoa ja rauhallista demokratiaa.
Haluaako maailma, että keskimäärin menee hyvin - sitähän suomalainen koulu on.
Vai halutaanko huippuja ja luusereita?

Koulutusvienti voisi olla oikeastaan opiskelijoiden tuontia.  Siis tarkoittaa sitä, että opiskelija tulee tänne, kuluttaa vaikka vain kymmenen tuhatta euroa täällä elämiseen, asumiseen, oppikirjoihin, matkoihin...  Lukukausimaksu on mitätön rikka tässä rokassa, mutta siitähän eniten keskustellaan.
(Olisi aika halpaa ja laatutehokasta kehitysapuakin tämä, vaikka ilmaiseksi, so. stipendillä.)

Koulutusvienti ei ole kaikkien tutkintojen suorittamista vieraalla kielellä, so. englanniksi.  Suomi on pätevä kieli suomalaisille tieteen tekemiseen, käännöstyö on halpaa, jotta suomalaista tiedettä saadaan maailmalle. 
Sen sijaan se voisi tarkoittaa tiettyjen, haluttujen kurssien ja opiskelukokonaisuuksien suunnittelemista vaikka ihan täsmäkielisiksi.

Valitettavasti korkeakoulujen rahoituspohja määräytyy paljolti tutkintojen määrällä.  Herää houkutus alentaa rimaa?

Ulkomailla vieraileva luennoitsija tai vieraileva opettaja on haluttu.  Mutta mitä hän tuottaa Suomelle?  Siis korkeakouluja ja valtiotakin kiinnostaa isompi järjestely, esimerkiksi opettajakoulutuksen järjestäminen Suomessa ulkomaisille opettajille.  Pelkkä maine ei riitä, on saatava rahaa.

Suomalaisen opettajakoulutuksen hyvät puolet on kartoitettava.  Mutta sellaisenaan suomalainen opettaja ei ole muualla, paikallisissa oloissa, kulttuurissa paras?  Mitä jää jäljelle?  Mitä hyödyttää poimia rusinat pullasta, jos opettaja joutuu toimimaan kuitenkin vallitsevissa oloissa ja tärkeitäkään menestyselementtejä, vaikka tasa-arvoa, ei oteta käytännöksi.

Mikä tekee jonkin yliopiston parhaaksi?  Miksi Harward tai M.I.T.eikä Helsingin yliopisto?
Paljonkin tiedetään, esimerkiksi huiput vetävät huippuja, vain parhaat pääsevät opiskelemaan, julkaisuilla on todellista arvoa...  Mutta pitää nähdä ne vahvuudet, joita on, kenties tavanomaisuuden läpi - vaikkapa opettajankoulutus.

Pitää osata markkinoida.  Missä on maailman ilmoitustaulu, jota kaikki lukevat?
Tuskin tulee maailma kylään katsomaan, kuinka meillä tehdään, varsinkaan jos meillä ei näytä olevan mitään tarjotakaan.
-----------------
Erittäin suuri ihmettelyn aihe on suomalainen opettaja.  Miten hän voi vuodesta toiseen olla menoerä yhä suurempien säästöjen puristuksessa ja ylläpitää huippusaavutuksia?
Jos tämä ei ole tunnustusta, so. palkkaa, ansaitsevaa tuottavuutta, mikä sitten on?

Kunnan työt, kunnon työt?

Kouvola.  Viisi vuotta suurta ja kaunista, seitsemän kunnan jättiliitoksen piti tuoda valtavasti etuja ja säästöjä.  Kouvola, kuntaliitoksen mannekiini!

Viisi vuotta kului.  Yhteinen valtuusto supisti, lakkautti, keskitti, säästi - anteeksi, kehitti - toimintoja.  Mutta olennaiseen ei saanut puuttua: henkilöstöllä oli viiden vuoden irtisanomissuoja.
Siis seitsenkertainen hallintobyrokratia?
Suoritustasolla ihmisiä ei ihan niin moninkertaisesti liikaa olekaan.  Mihinkäs ne ongelmaiset ihmiset ja kunnan palvelujen tarpeet olisivat hävinneet.  Liikaa heitäkin toki on, keskittämällä ja toimintoja yhdistämällä työntekijöitäkin voisi vähentää jonkin verran, mutta ei kovin merkittävästi.

Oletus, joka ei perustu tietoihin Kouvolasta vaan maan tavasta, on, että Kouvola-mannekiini aloittaa irtisanomiset ennen muuta suoritusportaasta.  Kukas sitä nyt voisi poliittisiin kunniavirkoihin puuttua!

Seitsenkertainen hallinto!  Namibiaa analysoidessa aikanaan 90-luvulla löysimme moniportaisuutta, oli vanha eteläafrikkalainen, vanha namibialainen, uusi namibialainen ja sissien kunniavirat päällekkäisenä hallintokakkuna.  Ei ollut seitsemää kerrosta, oli silti tehotonta ja kallista.

Tänä aikana monelle, varsinkin sosiaalipuolen suorittavalle toiminnalle on suorastaan lisääntyvä tarve.
Eikä ihmisten terveyskään liitoksilla parane.  Koulua on saatava käydä kuin ennenkin, päivähoito pitää myös edelleen saada lähelle ihmistä.  Juuri näistä on kuitenkin eniten väännetty kättä ja jo säästetty - arvaan että edelleen eniten säästetään.

Keskittämistä on helpoin tehdä harvemmin tarvittavissa palveluissa.  Esimerkiksi erilaisia lupia ja tarkastuksia tuskin tarvitsee ihan joka kirkonkylältä joka päivä saada. 
Liitossopimus kuitenkin takasi erilaisten toimipisteiden pitämisen omalla kylällä, oli tarvetta tai ei.
(Lappeenrannassa on hyvin paljon seudullista yhteistyötä, oli varmaan Kouvolassakin jo Kuntaseitsikon aikana, monia toimintoja hoidetaan keskitetysti.)

Kunnan ahkerat naiset.  Taas te olette loisia, kun ihmiset eivät näe kunnan työntekijöitä kuin könttänä.   Ei se pomo osaa kaavoja piirtää, koneella kirjoittaa, kohdata sairaita tai ongelmaisia, hoitaa lasta, opettaa.  Eikä organisaatio, olkoon se miten toimiva tahansa paperilla, toimi ilman sitoutuneita tekijöitä, pelkkä poliittinen vatvonta ei pyöritä kuin paperilla.

Lomautus ratkaisuna?  Kunta ei ole mikään tavallinen työnantaja.  On täysin käsittämätöntä, että työntekijä pannaan lomautuksessa maksamaan omasta pussistaan, kun samaan aikaan muu kuntalainen saa olla vapaamatkustaja. 

Mannekiini ei taida olla oikein hyvä.  Kuntarakenneuudistus sattuu aika ikävään kohtaan, Kouvolan malli ei oikein houkuttele.

Vanhempain typologia

Muistat ihmisten luokittelun erilaiosiksi tyypeiksi ulkonäön perusteella.  Sanovat sanat mm. pyknikko, atleetikko, leptosomi jotakin useimmille.  Höpöhöpö on jäänyt vaikuttamaan.

Vähintään yhtä totta on seuraava vanhempain luokittelu opettajan kannalta.  Siis: jää vaikuttamaan...
Anteeksi, jos loukkaan, mutta olen tuossa iloisessa eläintarhassa itsekin.  Myös vanhempana.

Juttu poiki radio Puheen iltapäiväjutusta, joka kertoi helikopterivanhemmista.

Curling
Eihän lapselle saa sanoa ei!  Tulee paha mieli.  Ei lapsen tarvitse tavoitella ja ponnistella tai odottaa saavuttaakseen tai saadakseen jotakin.  Kaikki esteet ja ponnistusta vaativat asiat on lakaistava lapsen edestä. Ei lapsella saa olla noin paljon kotitöitä, eilenkin oli kaksi laskua.  Meidän Pekkako ei muka jaksa odottaa vuoroaan tai malta istua hiljaa?

Helikopteri
Kuljetuskopteri pörrää lasta paikasta ja harrastuksesta toiseen.  Kopteri muuttuu valvontakopteriksi: kaikkialla piilee vaara, metsässä voi käpy pudota päähän ja pelissä voi kompastua.  Eikös tuo Jussi juuri tönäissyt meidän poikaa.  Miksi juuri meidän pojalle sattuu kaikenlaista?  Miksi ope vainoaa meidän poikaa, kyllä Liisakin lällätti.  Onkohan opekaan pätevä, taidan sanoa suorat sanat?  Onkohan jumppatunnilla turvallista?  Taidan mennä välitunnille katsomaan, kiusataanko meidän poikaa.
Kaikki on olemassa, jotta meidän lapsella olisi vaikeaa...

Ensin hutkin, sittenkään en tutki
Meidän Iirolta on takki varastettu, se tuli ilman kotiin.  Ai oli unohtanut ruokalan naulaan?
On se kumma, kun ei koulun tapahtumista tiedoteta!  Joo, on täällä repussa tiedotteita, kas kun en ole huomannut.  Miten niin Wilmassa, en minä Wilmaa ota käyttöön, on tietokoneella tärkeämpääkin tekemistä.
Jussi sanoo, että sitä kiusataan.  Ai että se on itse kiusaaja?
(Hyökkäyksiä kuin naarasleijonalla,  puhelimen kautta.  Eikä anteeksi osaa pyytää.)
Pahin hutkija soittaa heti ensikiihkossaan suoraan rehtorille, joka ei tiedä asiasta sitäkään vähää kuin opettaja.  Ja Rehtori opettajalle ihmettelemään, mistä on kysymys ja ope usein ihan yhtä ymmyrkäisenä.

Kaikkitietävä
Kyllä open pitäisi muuttaa istumajärjestystä!  Onko tässä koulussa käytössä oppimispelejä?  Ei liikuntatunnilla saisi olla tytöt ja pojat yhdessä.  Kuulin toisella korvalla yhteisökasvatuksesta, voisitteko te...? Ei ennenkään koulussa...  Ettekö te voisi siellä luokassa...? Miksi?  Miksei?  Soitanpa opettajalle.

Kirjanoppinut
Minä olen opiskellut yliopistossakin, kyllä minä tiedän!  Seuraan kodinlehtiä ja varsinkin naistenlehtiä ja tiedän, miten lasta pitää kasvattaa!  Mitä tuokin ope luulee tietävänsä?
Käytän hienoja sanoja ja osaan kirjoittaa aggressiivinen kahdella geellä!  Ei näin sivistyneessä perheessä ole ongelmia, ope ei vaan ymmärrä.

Ai nii, joo
No perkele, vastaa jo!  Yritetään uudestaan,,,   Joo, mie täällä, ko unohtu sannoo et meijä pojalla on hammaslääkäri huomena yheksältä, se ei ehi aamuks kouluu.  Ai mitä sie sanot?  Kello on puoli kolme yöllä?  Joo, mie oo vähä viihteellä.

Hyväuskoinen sinisilmä
Meidän tyttö sanoi, että maha on kipee ja se jää kotiin. Ai tänään olisi ollut historian koe?
Mutta se sanoo aina, että ei ole läksyä!  Ei meidän poika ollut mukana kiviä heittelemässä, se itse sanoi niin (, vaikka oli porukan vetäjä).

Ope hoitakoon työnsä
On se kumma, ettei opettaja saa yksin tätä asiaa hoidettua, miksi meidän pitää lähteä palaveriin.  Siitä pojasta ei hullua tehdä, kyllä ope saa pärjätä ilman oppilashuoltopalavereja ja tutkimuksia, se on sen työ.

No mie oon vaan tämmöne, siehä tiiät paremmin...

Puuhakas
No mutta mehän panemme luokkatoimikunnan pystyyn.  Ope varmasti  tulee ovia avaamaan ja voi olla sihteeri.  Ja minä tunnen sen hyvän luennoitsijan, se voisi tulla vetämään vanhempainkoulua.  Voitaisiin pitää saman tien myyjäiset.  Ja eiköhän ruveta vierailemaan vanhempien työpaikoilla, ja teidän kesämökillehän sopisi vaikka koko luokka, milloin lähdetään?
Mennään Puuhamaahan koko porukalla!  Hei, ruvetaan seuraamaan tunteja!

Mitä se muille kuuluu
Ai ei syö: kyllä minä sille kotona ruokaa laitan iltapäiväksi,  Ai poikkeus ja huono esimerkki muille?  Käske ne muut syömään kunnolla! No onko sinusta kouluruoka muka hyvää, kyllä minä olen sanonut pojalle, että se on pahaa.  Väsynyt?  Kyllä minä huolehdin,että poika menee omaan huoneeseens ajoissa (kartsomaan televisiota, pelaamaan) Ulkona?  Mistä minä tiedän, on sillä hyvät sukset ja pelivehkeet.  Mikä koulu on vaatimaan pyöräilykypärää?  Ei ehdi aamulla ja tavarat ovat hukassa?  No kun se on isällä tän viikon, eikö se sanonut?

En ehdi
Eikö me voitais vaihtaa aikaa, kun juuri on töissä niin kiire.  Illalla minä olen varattu, kaikkina iltoina paitsi sunnuntaina.  Voiko rahalla osallistua luokkaretken rahoitukseen, kun pojalla on ne pelit eikä se ehdi talkoisiin.

Alistettu
Ei siitä kuitenkaan mitään tule.  Kaikki tuijottaisivat minua vanhempainillassa, en lähde.  En minäkään saanut tukiopetuksia tai avustajaa ja hyvin on pärjätty.

Koulu on vain koulu
Meidän poika on saanut paikan poikien maajoukkueessa.  Leirit ovat aina arkisin kaksi kertaa kuussa, sen on saatava lomaa.  Ai koulun sääntö sanoo, että kerran vuodessa voi anoa lomien ulkopuolista vapaata - no sitten se on "sairas" muina kertoina, mutta leirille se menee, olkoon matikka kuinka vaikeaa tahansa.

Menemme ulkomaille kahdeksi viikoksi ja anomme lomaa.  No olihan se mummon kanssa juuri etelässä, mutta kai meillä on oikeus olla omien lasten kanssa?  Voihan se ottaa matikankirjan mukaan.

Iskä on rekkakuski, se ottaa pojan mukaan ensi viikoksi.  Torstaina on ravit seinäjoella, ei me ehitä kouluu.

Meidän lapsi,  naapurin kakara
Naapurin kakarat heittelee lumipalloilla meidän pihalle!  Meidän poika ei voi mennä edes ulos, eikä se uskalla tulla kouluun.  (Totuus:  oli itse koulumatkalla jatkuvasti kiusannut monella tapaa, mm. lumipalloilla, heitti pihallakin ensin jäisillä palloilla.  Mutta pelkäsi kiinnijäämistä, eikä uskaltanut sanoa totuutta.)
Kyllä se Liisakin lällätti, miksei se ole tässä puhuttelussa! (Oli aiemmin)
Useimmat kiusaamiset hoituisivat muuten aidan yli juttelemalla, toim. huom.

Verta näkyviin
Kyllä asioista on puhuttava niiden omilla nimillä.  Kuka se häiritsee, sano suoraan?  Onko sillä ADHD?  Mistä perheestä ne täit löytyivät, sinne ei meidän poika enää mene!  Sanoisit luokassa kunnolla: ei sitä ennenkään lapsi tukkapöllystä särkynyt!  Kyllä minä käyn siellä kotona, kun vaan annat nimen!  Kyllä ennekin lapsi oppi olemaan hiljaa, kun pantiin nurkkaan.

----------------------------
Ja niin edelleen.  "Keissejä" olisi vaikka kuinka, joitakin ei voi ihan vaitiolosääntöjenkään takia kuvata.
Mutta oikeastaanhan kommenteissa voisivat ne parhaat tulla.

Tavallisesti kodin ja koulun välillä on hyvä luottamus, kunnioitus ja yhteistyö.  Työnjakokin on useimmille selvä,  ja yhteinen päämäärä on onnellinen, oppimisesta innostunut, elämänmyönteinen lapsi.  Vahvasti liioitellen sanon, että sitä paremmin menee, mitä vähemmän yhteydenottoja on, vallitsee usko toisiimme.