Tonttu on totta!
Joulukalenteri lapsille, totta kai. Ja kun sattui eka- tai tokaluokka, oli kiva tehdä kalenteri toden ja sadun rajapintaan. Ja eri lailla kuin tavallisesti.
Joka aamu lasten - ja open - tullessa luokkaan jostakin oikein näkyvästä paikasta löytyi Tihru-tontun laittama kirjelappu. Se oli esimerkiksi oven sisäpuolella, opettajan pöydällä, piirtoheittimen päällä, ikkunalaudalla, pulpetilla...
Lapussa oli runomuodossa ohje, mistä etsiä varsinaista Tihrun sen aamuista viestiä. Esimerkiksi näin: Ei se ole ikkunalla, eikä myöskään pöydän alla. Se on oikein matalalla, käytävässä maton alla.
Tömtömtömtöm käytävään, josta löytyi joulukortti sen ainoan maton alta, siitä mihin juuri riisuttiin ulkokengät. Löytäjä sai lukea viestin ääneen, jos osasi lukea, jos osasi lukea Tihrun käsialaa.
Mutta ei se kortti aina suinkaan noin helposti löytynyt...
Viesti sisälsi sellaisia asioita, että Tihrun oli oltava hyvin perillä luokan asioista. Siellä saattoi olla esimerkiksi tietoa, kuinka vähän luokan lapset osaavat käyttää haarukkaa ja veistä, kuinka käsialat eivät olleet kunnossa, kuinka kaikki eivät päässeet mukaan leikkeihin. Pipon puuttumisesta ja läksyjen teostakin se Tihru tiesi, mutta kyllä se tiesi myös hyvistä asioista, esimerkiksi hienosti menneestä lauluharjoituksesta tai lukuinnosta. Hyvinkin yksityiskohtaista tietoa, ihan lapsikohtaisiakin asioita - onkohan se Tihru oikeasti ope? Ei, opehan tulee luokkaan vasta meidän kanssamme, ei ope kirjoita tuollaista käsialaa!
Kummasti Tihrun ohjeet tehosivat, vaikka aina joku yrittääkin sanoa, ettei tonttuja ole olemassakaan.
Niinhän pitää sanoa - ja tehdä juuri niin kuin Tihru käskee.
Ei ole iso vaiva, on kiva melkein uskoa. Osaa se ope jo aamulla tai edellisenä päivänä piilotella lippuja ja lappuja, ja kivaahan on pikku runoja keksiä. Sitä paitsi, kunnon tonttu tietysti haluaa olla mukana.
Liekö sama Tihru-tonttu, joka Mäntylän tarhalla kulki ikkunoissa, koputteli, kurkisteli. Lapset löysivät milloin mistäkin tontun jälkiä. Viestejä se jätti sielläkin. Ja siitä pidettiin huoli, että ainakin kerran Tihru kulki lasten näkyvissä, sopivan kaukana, lyhty kädessä "Sorkin" maastossa. Esimerkiksi silloin, kun lapset oli koottu saliin aamusella, hämärässä: joku huomasi Tihrun lyhtyineen, ja mikään voima ei silloin pidättänyt pyllyjä penkeissä, piti juosta ikkunaan. Ninhän oli tarkoituskin.
Meille tulee kuitenkin Pukki ja Petra-tonttu!
Muita joulujuttujani (3) saat näkyviin tämän jutun perään klikkaamalla Joulujuttu-tunnistetta tuossa alhaalla.
Joulukalenteri lapsille, totta kai. Ja kun sattui eka- tai tokaluokka, oli kiva tehdä kalenteri toden ja sadun rajapintaan. Ja eri lailla kuin tavallisesti.
Joka aamu lasten - ja open - tullessa luokkaan jostakin oikein näkyvästä paikasta löytyi Tihru-tontun laittama kirjelappu. Se oli esimerkiksi oven sisäpuolella, opettajan pöydällä, piirtoheittimen päällä, ikkunalaudalla, pulpetilla...
Lapussa oli runomuodossa ohje, mistä etsiä varsinaista Tihrun sen aamuista viestiä. Esimerkiksi näin: Ei se ole ikkunalla, eikä myöskään pöydän alla. Se on oikein matalalla, käytävässä maton alla.
Tömtömtömtöm käytävään, josta löytyi joulukortti sen ainoan maton alta, siitä mihin juuri riisuttiin ulkokengät. Löytäjä sai lukea viestin ääneen, jos osasi lukea, jos osasi lukea Tihrun käsialaa.
Mutta ei se kortti aina suinkaan noin helposti löytynyt...
Viesti sisälsi sellaisia asioita, että Tihrun oli oltava hyvin perillä luokan asioista. Siellä saattoi olla esimerkiksi tietoa, kuinka vähän luokan lapset osaavat käyttää haarukkaa ja veistä, kuinka käsialat eivät olleet kunnossa, kuinka kaikki eivät päässeet mukaan leikkeihin. Pipon puuttumisesta ja läksyjen teostakin se Tihru tiesi, mutta kyllä se tiesi myös hyvistä asioista, esimerkiksi hienosti menneestä lauluharjoituksesta tai lukuinnosta. Hyvinkin yksityiskohtaista tietoa, ihan lapsikohtaisiakin asioita - onkohan se Tihru oikeasti ope? Ei, opehan tulee luokkaan vasta meidän kanssamme, ei ope kirjoita tuollaista käsialaa!
Kummasti Tihrun ohjeet tehosivat, vaikka aina joku yrittääkin sanoa, ettei tonttuja ole olemassakaan.
Niinhän pitää sanoa - ja tehdä juuri niin kuin Tihru käskee.
Ei ole iso vaiva, on kiva melkein uskoa. Osaa se ope jo aamulla tai edellisenä päivänä piilotella lippuja ja lappuja, ja kivaahan on pikku runoja keksiä. Sitä paitsi, kunnon tonttu tietysti haluaa olla mukana.
Liekö sama Tihru-tonttu, joka Mäntylän tarhalla kulki ikkunoissa, koputteli, kurkisteli. Lapset löysivät milloin mistäkin tontun jälkiä. Viestejä se jätti sielläkin. Ja siitä pidettiin huoli, että ainakin kerran Tihru kulki lasten näkyvissä, sopivan kaukana, lyhty kädessä "Sorkin" maastossa. Esimerkiksi silloin, kun lapset oli koottu saliin aamusella, hämärässä: joku huomasi Tihrun lyhtyineen, ja mikään voima ei silloin pidättänyt pyllyjä penkeissä, piti juosta ikkunaan. Ninhän oli tarkoituskin.
Meille tulee kuitenkin Pukki ja Petra-tonttu!
Muita joulujuttujani (3) saat näkyviin tämän jutun perään klikkaamalla Joulujuttu-tunnistetta tuossa alhaalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti