Parisuhde toimivaksi

Pergils Tyrgilsson!
Hieno hiihtolenkki.  Sukset auton katolta korjuuseen, sauna päälle, märät vaatteet narulle, kaksi lasia vettä.  Ja lauteelle; hyvä asento ja käsi kurkottaa kohti löylykauhaa - ja tyhjää kiulua.
Vettä!  Eikö valmis, riittävä saunavesi ole ihan samanlainen uusimman tulijan oikeus kuin esimerkiksi  valmiit polttopuut laavulla tai autiomajalla.

Siinä vettä hakiessa ja uudelleen rauhoittuessa alkoi ajatus itää: lähes kaikissa ystäväperheissä on jatkuva kevyt kenttäriita päällä, tartutaan sanan puolikkaisiin, toinen ei koskaan tee mitään tai tekee aina väärällä tavalla, on sitä, on tätä.  Ja sen näkee naamasta, kun lakkaa saamasta, tiesi jo Junnukin kertoa.  Miksei pistettäisi vertaistukiverkkoa pystyyn, miksei kerrankin puhuttaisi asioita selväksi, kun on kaikilla samanlaisia ongelmia?  Sama kai se on, käykö sillä ihan liian tutulla avioliittoneuvojalla tai saa ystäviltä hyviä neuvoja.

Kerroin emännälle ajatuksen.  Olihan jotain parin perheen kanssa ollutkin, miksei  olisi vähän laajemminkin.  Oikeastaan aika hyvä idea!  Mutta varovasti, kumpikin ensin viestiköön tahollaan ja tiedustelkoon maaperää!

No kun innostuu, panee toimeksi.  Eipä aikaakaan, kun alkukesästä oli koolla kesämökillä viisi pariskuntaa, aluksi vähän varuillaan ja katsellen, kuunnellen.  Mutta sauna ja kaljakin tekivät työnsä tälläkin kertaa.
Juttu alkoi.  Ilta eteni.  Kuultiin saunavedet, miten päin vessapaperin tai talouspaperin tulee juosta, kuinka WC-istuinta ei ollut laskettu alas.  Likaiset kalsarit makasivat likaisten sukkien kaverina lattialla.  Ikinä ei laitettu kansia kahvinkeittimeen kahvia keittäessä, ei viety ovenviereen valmiiksi laitettuja roskia tai muita asioita paikoilleen.  Pöydät jäivät tiskaajalta pyyhkimättä, työkalut ja tarvikkeet siihen, missä työ oli tehty.  Jossain kaikki useimmin tarvittava pantiin aina alimmaksi pinoon. Jossakin kaikki piti aina järjestää kuukauden välein uuteen uskoon. Aina oli aikaa johonkin, ei koskaan aikaa johonkin muuhun.

Oli päätetty, että kukaan kiihdy, kukaan ei varasta suunvuoroa, kaikki asiat puhutaan molemmilta puolilta.  Puhuttiin, aika yllättävän hyvin!  Vasta ihan lopuksi päädyttiin seksiasioihin tai seksin puutteeseen, ja silloin kyllä äänen taso nousi - toisaalta suurin osa oli jo nukkumassa, eikä pieni riita mitään uutta olisi ystävien kuullenkaan.
Yksi selitti, kuinka vessanlauteet piti toisaalta miehen ihan nostaa käsin, vähintään yhtä kova homma se on kuin niiden laskeminenkin, toinen kertoi jatkavansa useimmiten hyvin pian niitä töitään, eikä tykkää yhtään, että akka kaappaa työkalut ovensuuhun odottamaan poisvientiä.  Todettiin myös, että sen roskapussin jaksaa emäntä kantaa perille astikin, jos ovellekin jaksaa.  Useisiin asioihin oli kuin olikin kaksi puolta, ei toki kaikkiin.  Hyvä sopu säilyi, näytti  ihan siltä, että asiat riitelivät.

Paranivatko parisuhteet?  Tuskin.
 Pantiin tahallaan se rulla juoksemaan väärin, ei pantu kansia keittimeen, sukat ja kalsarit saivat jäädä vaikka olkkariin. Kun kerran muka aina oli niin tehty. Ja ne seksineuvottelut?  Kun kerran eräässä parissa toinen aina vilkuttaa silmää muille ja laittautuu muita varten kuin omaa ukkoaan, pitihän se testata - minulla on aika kivaa sen yhden ystävärouvan kanssa aina silloin tällöin...

Ukot eriytyivät ukkoporukkaan tavatessa, esimerkiksi saunanlämmitykseen, sieneen tai ongelle.  Ja jutut olivat niitä armeijaa, autoja, viinaa, työtä, päättäjien haukkumista.  Akat omaan porukkaansa.  Mitäpäs uutta siinä?

Suomi maailman pelastajana

Jumalat pitivät kokouksen.  Oli kristittyjen jumalaa, Jahvea, Allahkin.  Hindujumalilla oli vähän ongelmia, kun ei tiennyt, kuka kahdesta miljoonasta jumalasta oli joutavin edustamaan.  Suomen jumalat eivät saunanlämmitykseltään kyllä joutaneet, mutta päteviä jumalia oli silti kasalle saatu viitisenkymmentä.

Oli syytä kokoontuakin.  Maailma oli kehittymässä monella tavalla huonoon suuntaan.  Oli keskitytty liikaa niihin taivaallisiin asioihin, ihmiset olivat omin päin saaneet pilata maailmaansa.  Ja kyllä olivatkin osanneet!

Kokoonkutsuja, se kristittyjen Jumala, oli toki realisti: kaikkea ei kerralla kuntoon saisi poistamatta koko ihmiskuntaa sotkemasta asioita.  Ja niin kokouksen aiheeksi oli hahmottunut rauha.
No, viikkoja oli ensin määritelty, mikä on rauha, lopulta oli päädytty joihinkin yhteisesti hyväksyttyihin asioihin, esimerkiksi sodattomuuteen.  Oli kyllä esitetty moniakin vaihtoehtoja, vaikkapa kaikkien sodan lietsomista haluavien haastamista sotaan, kapitalismin tai kommunismin saattamista ainoaksi sallituksi, asein ylläpidettävää rauhaa, varustautumista, ydinasepelotetta.  Joku oli puhunut oikeudenmukaisesta maailmasta ilman tarvetta varustautumiseen tai naapurin pelkoon, toisiin tutustumisesta, vapaasta liikkumisesta, kulttuurien tuntemisesta, mutta hänet oli naurettu jo kauan sitten hiljaiseksi.

Keinoja pohdittiin, otsarypyt syvinä, kiihkolla.  Siinä oli uskonsotia syttyä useitakin.
Yksi keino alkoi saada kannatusta yli muiden - totta kai, sehän ei oikeastaan vaatisi laiskoilta jumalilta juuri mitään, ihmiset lopulta hoitaisivat asiat itse.
Nostetaan maailman mahtajat sillä lailla "ylemmäs",  tarkkailemaan koko maailmaa ikään kuin ylhäältä päin, niin että he saavat nähdä, missä ongelmia on, mitä naurettavaa juuri heidän toimissaan on.  Ehkä arabijohtajat huomaisivat, että lähes kaikki maailman levottomuus oli arabimaissa, tai pohjoiskorealainen silloinen Kim näkisi, että maailmassa on muitakin maita. Tai...  Pelkkä tämä kohta kokouksesta oli niin pitkä, että kokousaika uhkasi loppua, vaikka iankaikkisuus oli aikaa.  Kukin jumala saisi itse keksiä keinot näihin ylimaallisiin näkemyksiin, olkoon se sitten unennäköä tai näkyjä, profetioita tai mitä tahansa.  Onhan jumalilla keinonsa.
Näinhän päätettiin tehdä.

Kukin Jumala tahollaan alkoi tehdä töitään.  Maailmassa alkoi todella tapahtua!

Kymmenen vuoden päästä pidettiin uusi jumalten kokous.
Eipä se kauan kestänyt.  Maailma oli mennyt yhä hullumpaan suuntaan!  Jokainen jumala oli toiminut täysin yksisilmäisesti ja ajanut omaa näkemystään ainoana oikeana suojattiensa päähän - totta kai, jokainenhan oli ainoa oikea jumala.  Niinpä oli arabi huomannut, että jossakin oli vielä tukahdutettavaa demokratian tai uskonnonvapauden alkua.  Amerikkalaiset olivat pakkovieneet omaa demokratian irvikuvaansa ja talouden vapautta kaikkialle yhä hurjemmin.  Pohjois-Korea oli kuin olikin laukaissut ydinaseensa Söulissa.  Israel oli asuttanut kaikki palestiinalaisalueet ja koko palestiinalaiskansa oli ajettu rajojen yli maanpakoon.  Kiinan ilmansaasteet olivat levinneet koko maailmaan ja kukaan ei vapaata kilpailua muuallakaan ilmaston takia rajoittanut.  Venäjä oli kahmaissut takaisin kaikki entisen Neuvostoliiton alueet ja kukaan ei korvaansa lotkauttanut, vaikka se vaati useilta muiltakin mailta alueita ja venäläisten tasa-arvoista kohtelua.  Pankkijärjestelmän oli duunari taas pari kertaa maksanut kuiville.  Ohhoh!

Oli maailma mallillaan, jokainen jumala huomasi tietysti asiat toisen jumalan syyksi.  Jo kokouksen aikana alkoi hillitön salamoiden heittely, näkyivätpä lentelevän sirppi, vasara ja hakaristikin.  Mutta kokouksen jälkeen alkoi todellinen jumalten sota, mikä onneksi käytiin ilman pitkillä perillä, eikä sotkenut sen enempää maailman menoa.

Mutta sitten olikin jo suomalaisten jumalien sen kertainen saunareissu päättynyt.  He huomasivat, että nyt oli aika tarttua asiaan, kun muilla näytti olevan muuta puuhaa.
Ihan aluksi Paara päätti lopettaa liian hyvän antamisen ihmisille, ja niin esimerkiksi raaka-aineet alkoivat riittää ja kasvihuonepäästöt vähenivät.  Ahti pisti vedet kuntoon ja vaati kunnon putsareita, Tapio otti vastuulleen sademetsätkin, mutta myös maasta saatavat malmit ja muut kaivannaiset.  Pienetkin jumalat panivat parastaan, kukin toimenkuvansa mukaan.  Jo alkoi uusi, uljas maailma kohota!

Ajettiin maailman johtajien päähän ajatus, että kaikki isommat neuvottelut käydään suomalaisessa saunassa.  Eipä ole herraa, ei narria, tittelit pois, ja viimeistään makkara- ja olutvaiheessa alkoi rähiseminen olla naurettavaa.  No Ajattara ja Tellervo saivat aikaan sen, että naisjohtajatkin saatiin saunaan, ajatella, Angelakin riisui jakkupukunsa!
Suomalaisia saunoja alkoi kohota ympäri maailmaa yhä kiihtyvää tahtia, ja samaa tahtia väheni väkivalta maailmasta.

No, jumalat tätä tyytyväisinä aikansa katselivat.  Mutta sitten he tietysti, Rauhan Ruhtinaat, alkoivat itse kiistansa uskojen reviirijaosta.  Mikä siinä auttoi: Ukko kutsui jumalatkin saunaansa ja löylytti oikein kunnolla.

Persoonallisuus asuu käsialassa

2016 alkavat ekaluokkalaiset eivät saa käsialaopetusta koulussa!
Ja millä perusteella?  Lapset joutuvat nykyisin opettelemaan kaksi kirjaintyypistöä, kaunokirjoituksen ja pienaakkosiksi sanotun standarditekstauksen, tietysti isot kirjaimet siinä sivussa, eli ne pölkkyaakkoset.  Kun lisäksi joutuu opettelemaan koneella kirjoittamisen, taakkaa on liikaa.

Tokaluokalla on 7 tuntia äidinkieltä viikossa.  Luulisi riittävän aina silloin tällöin aikaa käsialallekin.  Aikaa saa lisää mm. niin, että fiksu opettaja ei ole sallinut "tekstausta" esimerkiksi omissa kirjoitelmissa, vaan on vaatinut "kaunoa".  Olipa aika, jolloin alakoulussa (ala-asteella, kansakoulussa) kaikki kirjoitus , paitsi seinälle tehty esim. ryhmätyö vaadittiin kaunokirjoituksella.
Tästä muodostui vähitellen ns. luettava käsiala, josta edelleen kehittyi se oma, persoonallinen tyyli.
Pojat olivat heikompia - olivatko kaikki: itse olen yhdessä Esan kanssa 3. luokalla   voittanut käsialakilpailun ja saanut palkkioksi aniskarkkeja, mikä innosti valtavasti.

Persoonallinen käsiala?  Joillekin on jäänyt päälle se peruskaunokirjoitus.  Mitä grafologi sanookaan, lapsellista.  Jotkut vahvat korostavat t-viivoja, kaaria, silmukoita.  Jotkut ahdistuneet kallistavat pientä sihruaan yhä enemmän taaksepäin, jotkut kirjoittajat pyörittävät kynää pitkään yhdessä kirjaimessa.  Jotkut kallistavat kirjainten loppuja ja vievät näin valtavan tilan.  Yhtä kaikki, selvää yleensä saa - paitsi itsekkäällä, omaa erikoisuuttaan korostavalla ns. lääkärillä.

Olen äidinkielenopettajien kanssa samaa mieltä: käsiala ei saa tulla ajatusta rajoittavaksi, luovuutta estäväksi pääasiaksi.  Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että käsialalla on paikkansa yhä kouluopetuksessa, mm. lapsen monipuolisena kehittäjänä.  Näen vahvan yhteyden muiden kädentaitojen kanssa.  Tiedän käsialaharjoitusten kasvattavan kärsivällisyyttä.  Tiedän käsialan olevan eräs koulun odotetuimmista asioista: - Kun mie pääsen tokaluokalle, saan opetella kaunoa!  Ennen sai vielä käyttöön mustekynän!
Lisää aikaa kaunokirjoitukselle saisi kyllä jostain joutavammasta - enpä sano mistä, kun kaikki aineopettajat ovat sitä mieltä, että juuri se oma aine on tärkein.

Kun kirjoittaa tämänhetkistä kaunokirjoitusta, ei saa samaa nopeutta kuin silmukkakaunokirjoituksella.  Joka välissä nostetaan kynä! Sitominenkin vaatii joka välissä harkintaa, tai sitten käsiala on hyvin lähellä testausta. Lisäksi käsi väsyy tavattoman nopeasti, luulisin syyksi kynän pystymmän asennon, se ei liiku niin liukuen.  Itse pystyin hyvällä lyijykynällä tai hyvällä täytekynällä hyvin esimerkiksi morsemerkkien tahdissa, kiitos hyvän käsialan.  Samoin pystyin sanasta sanaan kirjoittamaan normaaliliuennoitsijan puheet ylös - siinähän ei kyllä ole mitään järkeä, silloin kuuntelee vain sanoja, ei seuraa painotuksia ja asiaa.

Olen joutunut oppimaan / saanut opetella kolme eri kaunokirjoitusta.  Osaan ne jalkakaaret ja liekkinousut yhä, osaan oikein hyvin sen välillä olleen käsialamuunnoksen, joka poikia myötäillen otettiin käyttöön, kansainvälisen käsialan? Osaan tämän uusimmankin.  Seuraus?  Nopea kirjoitus on näiden sekamelskaa, rumaa.

Mutta kun haluan herkutella, mikä olisi hienompaa kuin kirjoittaa sitä vanhaa kunnon kaunoa!

Arvostusta vai palkkaa?

Jokaisesta oppillasta 2 euroa/päivä peruspalkan päälle. Kokeen laatiminen, 50 euroa.  Kokeen korjaaminen, 5 euroa kappale.  Puhelu vanhemmille, toimistokuluja 50 euroa.  Vanhempainilta, ylityökorvauksena kaksinkertainen tuntipalkka.  Konsultointi erityisopettajan kanssa 50 euroa, konsultointi luokanopettajien kanssa 30 euroa.  Osallistuminen oppilashuolto- tai opettajainkokoukseen, 150 euroa.  Ruokailun valvonta: ilmainen oma ateria ja 20 euroa, välituntivalvonta 5 euroa kerralta.  Tehtävämonisteen tai muun materiaalin laadinta tai etsiminen 30 euroa, monistaminen toimistokulut + 30 euroa.  Rehtorin määräämät erityistehtävät
30 euroa. Peruspalkka kattaa vain normaalipäivän lukujärjestystunnit, muusta, joka kurahduksesta lisäkorvaus.
Keksisin kyllä lisääkin, paljon.  Mutta kun laissa sanotaan kätevästi, mitä kaikkea luokanopettajan tulee tehdä!  Kätevin pykälä on se viimeinen: suorittaa muut opettajalle kuuluvat tehtävät - siis ihan kaikki, samalla palkalla, joka on aina minimi ja maksimi, ilman liukumia ja kiristyksiä.  Kunta voi open iloksi lisätä virkaan kuuluviksi vaikka mitä kivaa, korvauksetta.

Palkkahan on ihan hyvä.  Sillä tulee toimeen, tulee jopa niin hyvin, että en ole Suomessa kuullut kenenkään vaatineen esimerkiksi lahjuksia, jotta joku lapsi menestyisi.  (Tarjottu on, esimerkiksi arvotaulua seinältä, viiniä, jopa sitä itseään!)  Se on ns. sosiaalinen palkka, tarkkaan tähdätty sille paikalle, jotta yhteiskunnalla olisi varaa maksaa ja pätevä opettaja suostuu työhön.  Hyvin sillä on elänyt, lapset kasvattanut, pussin pohjallekin on jotakin saanut.  Lisänä on tullut arvostusta - vain työnantaja ja valtio eivät sitä ainakaan rahana anna.

Mitä siis natisen?  Oikeastaan tarkoitus on ihmetellä eräitten ammattien tapaa nauttia huikeaa peruspalkkaa ja silti saada esimerkiksi toimenpidelisää tms. ihan virkaan kuuluvasta työstä.
Varmaan tuli mieleen lääkäri - niin oli tarkoituskin.  Hänhän voi vaatia lisäpalkkiota jopa kaksi tuhatta kuussa pelkästään suostumisesta tulemaan kuntaan töihin.
Tarkoitus oli myös ihmetellä, kuinka erilaisiin maksuihin sisällytetään koko toiminnasta  koituvat kulut.  Onko tosiaan yksittäinen lapsi vastuussa päiväkodin siivouksesta, vuokrasta, lämmityksestä, rakennusveloista, talkkarin palkasta?  Onko todellakin jokin peruste toimistomaksulle tai laskutuslisälle, kun toimisto on joka tapauksessa olemassa ja rouvat työssä juuri tätä varten.

On syytä ihmetellä myös eräiden pomojen jopa  270 kertaista palkkaa työntekijäänsä verrattuna.  Onko hän niin paljon tärkeämpi kuin se myytävää todella tekevä?  Lisäksi hänet on sitoutettava erilaisin irtisanomissuojin ja optioin.  Hiukan ymmärrän, jos patentin haltija tai idean isä haluaa nopeasti omansa, sijoituksensa takaisin, mutta pomot ovat palkkatyöläisiä siinä kuin hitsaajatkin.

Esitäpä tänä aikana lisäpalkkaa!  AY-liike on hampaaton.  Se toinen puoli puhuu jopa 60 prosentin palkanalennustarpeesta, euron vahvuudesta dollariin nähden, työvoimakustannusten suurimmasta noususta juuri Suomessa, teollisten työpaikkojen karkaamisesta ulkomaille.  Kaikki ovat totta.
Miten Suomi kuitenkin on aina tutkimuksissa maailman kilpailukykyisimpien maiden joukossa?  Miten työvoimakustannukset Suomessa ovat vain keskitasoa?
Tänä aikana on ihmeellistä, kuinka jaksetaan uskoa Euroopan Unioniin, pelastaa muita kansoja.
Jonkin verran alkaa ymmärtää käpertymishalua omiin ongelmiin.

Olisiko tosissaan aika ajaa kansalaispalkkaa, perustoimeentuloa kaikille?

Huoli äidinkielestä

Nuoret ovat osoittaneet suurta nokkeluutta kehitellessään some-kieltä.  Varsinkin tekstiviesteihin on saatu aikaan lyhenteitä, uusia ilmaisuja, voidaan jopa puhua uudesta slangista, jolla tahallaan erottaudutaan meistä kalkkiksista.  Ja tästä sitten me kukkahattutädit olemme huolissamme, köyhdyttää muka suomenkieltä, kun se oikeastaan tuo mukavaa lisää siihen.
Huolissaan sopii olla, jos tämä jää ainoaksi kieleksi, ainoaksi omaksi viestinnäksi pelienglannin rinnalle.
Aivan samaa nokkeluutta on tapahtunut tietokonekäsitteiden suomentamisessa.  Mitä joutavia siihen suomenkieltä tarvitaan, kunhan pidetään huolta suomalaisesta taivutuksesta ja käytöstä.  Googlata on ihan hyvää suomea, ihan yhtä hyvää suomea kuin vaikkapa teippi, joka on niin vanhaa lainaa, ettei enää lainasanaksi muistetakaan.  Joka aika tuo omat lainansa - toi myös kantasuomeen.

Nuo eivät köyhdytä suomea.  Sen sijaan se, että ei enää lueta, on kielen kannalta katastrofaalista.  Lukeminen = laaja sanavarasto = lukunopeus = parempi oppiminen.   Laaja sanavarasto tarkoittaa myös oman kirjallisen tuotannon elävyyttä ja kykyä ilmaista itseään selkeästi, hyvällä kielellä, jopa kieliopin mukaan.  Monelle pojalle ainoat luetut kirjat ovat ne koulussa pakolla luetut, ja jälki näkyy: esimerkiksi seiskaluokkien tasomittauksissa ero tyttöihin on jopa yli 40 % nimen omaan kirjoituksessa. (Kaikilla osa-alueilla)  Muistetaan, että kokeetkin ovat kirjallisia, pelkkä ainetieto ei riitä, se on tuotava esiinkin kirjoittamalla - tytöt menestyvät.

Mitä tekevät viranomaiset?  Minusta on aivan kamalaa, että myötäillään heikointa ainesta sen sijaan että nostettaisiin sen taitoja.  Esimerkiksi on jo kahdesti helpotettu käsialaa, uusi "kauno" on hyvin lähellä tekstausta, koska kirjaimet saa joko sitoa tai jättää irralleen.    Näin on tehty perustellen asiaa poikien huonoilla käsialataidoilla!
Seuraus on mm. se, että käsialaa ei ole, isot ja pienet kirjaimet unohtuvat kun kirjoitus on tekstauksen ja pölkkyaakkosten sekamelskaa.  Kirjoittaminen on hitaampaa, kun ei ole sujuvuutta lisäävää sitovuutta.  Kirjoittaminen ei ole kivaa!

Vieläkin pahempaa tehdään ihan opetussuunnitelmien voimin.  Jätetään opettamatta juuri ne asiat, jotka tekevät suomesta suomen, ne fennismit.  Hakematta tulee mieleen Orwellin uuskieli, jossa sanat olivat uussanoja ja lyhenteitä.  Siis jätetään opettamatta useita käyttökelpoisia sijamuotoja alakoulussa:  tällä hetkellä olemme köyhdyttämässä kieltä vailla abessiivia, komitatiivia, instruktiivia ja saksanopettaja ihmettelee, kun ei ole akkusatiiviakaan.  Kyllä edelleen sopii olla hatutta sisällä, tulla reppuineen luokkaan ja kävellä käsin jumppatunnilla!  Etevät kirjoittajat ottavat onkeensa ja imevät nämä muodot käyttöönsä, tavallinen poika ei edes ymmärrä.  Samat etevät imevät kirjoista ne veiterämmät sanatkin ja ottavat omissa kirjoitelmissaan ne käyttöön.

Kieliluokka on ihan hieno juttu, jos ei unohdeta äidinkieltä.  Jos kaikki esseet, ryhmätyöt, läksyt tehdään englanniksi, miten voi olettaa, että suomalainen yleiskieli saati asiakirjoituskieli kehittyisi?  Oletan, että monessa koulussa on herätty huomaamaan, että kielellisesti lahjakas ei tarkoita samaa kuin automaattisesti itsekseen oppiva, ja on  äidinkieleen panostettu erityisen paljon, mm. suomenkieltä äidinkielenään puhuvalla opettajalla, luettamalla paljon.

Televisio-suomi?  Yleiskieleksi siis kelpaa Helsinki-painotteinen tai Tampere-painotteinen kieli.  Mitään uutta tässä ei ole: aikanaan opettajakorkeakoulussa puhetaidon opettaja huomautti aina itämurteista, muita ei huomattu.  Samoin äidinkielenopetuksen lehtori jaksoi aina tuntikritiikissä sanoa, että äidinkielessä pitää puhua hyvää yleiskieltä eikä edes huomannut helsinkiläisyyksiä, sen sijaan itämurteen erilaiset tauotukset jopa.

Arvi Lind tarvitaan yhä opettamaan ainakin toimittajille suomea!
Nyt on jo menetetty ammattimainen tekstitys, näkee aivan kauheita ilmaisuja, viimeksi esimerkiksi ilmauksen "on lienee".  Kirjalliseen viestintään on tullut esimerkiksi tavutusvirheitä koneellisen oikoluvun takia.

Oma kieleni on tietysti täydellistä?  Myönnän olevani vähän ajasta jäljessä, mutta onko minun kaikkea ajan tuomaa hyväksyttäväkään.  En vieläkään osaa sanoa enään ja käytän possessiivisuffiksia.
Enkä ole toivoton, opetussuunnitelman viimeinen pykälä on mahdottoman hieno: ... ja hänessä syntyy kiinnostus oppia. (Tarkemmin: Hänessä syntyy innostus tutkia kieltä, tavoitteissa 6. - 9. lk)

Yrittäjä, yksi meistä?

Kunnallinen palvelu vai yrittäjävetoiset palvelut?  Ikuisuuskysymys, jota ei varmasti voi koskaan ratkaista juupas-eipäs-politiikalla.
Aina voi olla mielipiteitä.  Aina voi kansan asenteita tutkia.

Oliko yllätys, että yrittäjistä 77 % uskoo yrittäjävetoisten palvelujen pelaavan paremmin kuin yhteiskunnan suoraan hoitamien palvelujen?  Näin kuuluu uskoakin, muten ei ole yrittäjä.  Yrittäjän kuuluu sanoa, että kunnallinen palvelu on tehotonta ja tuottamatonta.

Tehottomuus ja tuottamattomuus tietenkin ovat ihan muuta kuin yrittäjien tarkoittama totuus.  Kunta esimerkiksi joutuu, valikoimatta, hoitamaan kaikki, ne toivottomat ja tuottamattomatkin asiat.  Yrittäjä taas järjestää palvelut aina tietylle kohderyhmälle, sille, jonka kanssa menestyminen on mahdollista.  Ihan varmasti kuntakin saisi palvelut tuottaviksi ja tehokkaiksi, mikäli suuri osa palveluista jätettäisiin jonkun muun tahon hoidettaviksi ja keskityttäisiin maksukykyisiin tarvitsijoihin.


Jäljet pelottavat!  Ns. kansa ei usko yrittäjiin.  Palvelujen yksityistäminen tulee asiakkaalle kalliiksi.  Hurskaasti sanotaan, että kilpailun vapauttaminen laskee hintoja, vaan kun ei.  Huippuesimerkki on katsastustoimi, jossa hinnat "laskivat" kolminkertaisiksi.  Tai toinen yhtä paha:  herra yksityinen sopi auraavansa vain tietyn tason tiet, jolloin kylät järjestävät/maksavat kyläteiden auraukset.  Kotihoito lopetettiin ja palvelu pirstoutui yksityiseksi siivous-, ruoka-, pesu-, terveydenhoito-, seuralaispalveluiksi, joista jokaisesta maksat entisen yhden maksun verran.
Niin.  Kaikki palvelut ovat maksullisia, jos ei muuten niin kunnallisella palvelusetelillä.
Ja ne kaikkiein varattomimmat putoavat kunnan syliin yhä.  Varmaan heidän palvelujensa hinnasta voi seuraavaksi valittaa?

Miksi niitä yrittäjävetoisia palveluja ei ole jo syntynyt?  Miksi kunnista on muodostunut palvelujen tuottajia, jos palvelu on kultasuoni?  Kunnan tärkein tehtävä on palvelutuotanto, jopa lain mukaan: ilman tätä ei olisi edes yrittämisen edellytyksiä.
Miksi näille yrittäjillekin riittää hyvin esimerkiksi infrastruktuuri, he ihan sujuvasti käyttävät vaikka tieverkkoa ja kunnallistekniikkaa, jopa vaativat aina lisää.  Ihan samaa rusinoiden noppimista pullasta se on.

On olemassa yhteiskunnalle kuuluvia asioita, joista vapaa yrittäminen, tässä mielessä voiton tavoittelu, pysyköön kaukana.  Minun näkemykseni mukaan tällaista olisi mm. posti, tieverkko, rautatiet, oikeuslaitos, perusopetus, armeija, yleisradio.  Paljon muutakin - saa olla toista mieltä.  Mutta ihmisten ns. peruspalvelujen (näkemysasioita nekin) tulee olla kaikkien saatavilla, kohtuuetäisyydellä, tasa-arvoisesti koko valtakunnassa.

Otsikon kysymysmerkki on harkittu.  Useimmat tuntemani yrittäjät katsovat vain talouden linssin läpi, unohtavat tarpeen.  Palvelut saadaan toimimaan, ei tavoittamaan kaikkia. 
Sama vika on tietenkin kunnallisessa toiminnassa, kaiken on mahduttava budjettiin.  Silti ketään ei jätetä - eihän?