2016 alkavat ekaluokkalaiset eivät saa käsialaopetusta koulussa!
Ja millä perusteella? Lapset joutuvat nykyisin opettelemaan kaksi kirjaintyypistöä, kaunokirjoituksen ja pienaakkosiksi sanotun standarditekstauksen, tietysti isot kirjaimet siinä sivussa, eli ne pölkkyaakkoset. Kun lisäksi joutuu opettelemaan koneella kirjoittamisen, taakkaa on liikaa.
Tokaluokalla on 7 tuntia äidinkieltä viikossa. Luulisi riittävän aina silloin tällöin aikaa käsialallekin. Aikaa saa lisää mm. niin, että fiksu opettaja ei ole sallinut "tekstausta" esimerkiksi omissa kirjoitelmissa, vaan on vaatinut "kaunoa". Olipa aika, jolloin alakoulussa (ala-asteella, kansakoulussa) kaikki kirjoitus , paitsi seinälle tehty esim. ryhmätyö vaadittiin kaunokirjoituksella.
Tästä muodostui vähitellen ns. luettava käsiala, josta edelleen kehittyi se oma, persoonallinen tyyli.
Pojat olivat heikompia - olivatko kaikki: itse olen yhdessä Esan kanssa 3. luokalla voittanut käsialakilpailun ja saanut palkkioksi aniskarkkeja, mikä innosti valtavasti.
Persoonallinen käsiala? Joillekin on jäänyt päälle se peruskaunokirjoitus. Mitä grafologi sanookaan, lapsellista. Jotkut vahvat korostavat t-viivoja, kaaria, silmukoita. Jotkut ahdistuneet kallistavat pientä sihruaan yhä enemmän taaksepäin, jotkut kirjoittajat pyörittävät kynää pitkään yhdessä kirjaimessa. Jotkut kallistavat kirjainten loppuja ja vievät näin valtavan tilan. Yhtä kaikki, selvää yleensä saa - paitsi itsekkäällä, omaa erikoisuuttaan korostavalla ns. lääkärillä.
Olen äidinkielenopettajien kanssa samaa mieltä: käsiala ei saa tulla ajatusta rajoittavaksi, luovuutta estäväksi pääasiaksi. Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että käsialalla on paikkansa yhä kouluopetuksessa, mm. lapsen monipuolisena kehittäjänä. Näen vahvan yhteyden muiden kädentaitojen kanssa. Tiedän käsialaharjoitusten kasvattavan kärsivällisyyttä. Tiedän käsialan olevan eräs koulun odotetuimmista asioista: - Kun mie pääsen tokaluokalle, saan opetella kaunoa! Ennen sai vielä käyttöön mustekynän!
Lisää aikaa kaunokirjoitukselle saisi kyllä jostain joutavammasta - enpä sano mistä, kun kaikki aineopettajat ovat sitä mieltä, että juuri se oma aine on tärkein.
Kun kirjoittaa tämänhetkistä kaunokirjoitusta, ei saa samaa nopeutta kuin silmukkakaunokirjoituksella. Joka välissä nostetaan kynä! Sitominenkin vaatii joka välissä harkintaa, tai sitten käsiala on hyvin lähellä testausta. Lisäksi käsi väsyy tavattoman nopeasti, luulisin syyksi kynän pystymmän asennon, se ei liiku niin liukuen. Itse pystyin hyvällä lyijykynällä tai hyvällä täytekynällä hyvin esimerkiksi morsemerkkien tahdissa, kiitos hyvän käsialan. Samoin pystyin sanasta sanaan kirjoittamaan normaaliliuennoitsijan puheet ylös - siinähän ei kyllä ole mitään järkeä, silloin kuuntelee vain sanoja, ei seuraa painotuksia ja asiaa.
Olen joutunut oppimaan / saanut opetella kolme eri kaunokirjoitusta. Osaan ne jalkakaaret ja liekkinousut yhä, osaan oikein hyvin sen välillä olleen käsialamuunnoksen, joka poikia myötäillen otettiin käyttöön, kansainvälisen käsialan? Osaan tämän uusimmankin. Seuraus? Nopea kirjoitus on näiden sekamelskaa, rumaa.
Mutta kun haluan herkutella, mikä olisi hienompaa kuin kirjoittaa sitä vanhaa kunnon kaunoa!
Ja millä perusteella? Lapset joutuvat nykyisin opettelemaan kaksi kirjaintyypistöä, kaunokirjoituksen ja pienaakkosiksi sanotun standarditekstauksen, tietysti isot kirjaimet siinä sivussa, eli ne pölkkyaakkoset. Kun lisäksi joutuu opettelemaan koneella kirjoittamisen, taakkaa on liikaa.
Tokaluokalla on 7 tuntia äidinkieltä viikossa. Luulisi riittävän aina silloin tällöin aikaa käsialallekin. Aikaa saa lisää mm. niin, että fiksu opettaja ei ole sallinut "tekstausta" esimerkiksi omissa kirjoitelmissa, vaan on vaatinut "kaunoa". Olipa aika, jolloin alakoulussa (ala-asteella, kansakoulussa) kaikki kirjoitus , paitsi seinälle tehty esim. ryhmätyö vaadittiin kaunokirjoituksella.
Tästä muodostui vähitellen ns. luettava käsiala, josta edelleen kehittyi se oma, persoonallinen tyyli.
Pojat olivat heikompia - olivatko kaikki: itse olen yhdessä Esan kanssa 3. luokalla voittanut käsialakilpailun ja saanut palkkioksi aniskarkkeja, mikä innosti valtavasti.
Persoonallinen käsiala? Joillekin on jäänyt päälle se peruskaunokirjoitus. Mitä grafologi sanookaan, lapsellista. Jotkut vahvat korostavat t-viivoja, kaaria, silmukoita. Jotkut ahdistuneet kallistavat pientä sihruaan yhä enemmän taaksepäin, jotkut kirjoittajat pyörittävät kynää pitkään yhdessä kirjaimessa. Jotkut kallistavat kirjainten loppuja ja vievät näin valtavan tilan. Yhtä kaikki, selvää yleensä saa - paitsi itsekkäällä, omaa erikoisuuttaan korostavalla ns. lääkärillä.
Olen äidinkielenopettajien kanssa samaa mieltä: käsiala ei saa tulla ajatusta rajoittavaksi, luovuutta estäväksi pääasiaksi. Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että käsialalla on paikkansa yhä kouluopetuksessa, mm. lapsen monipuolisena kehittäjänä. Näen vahvan yhteyden muiden kädentaitojen kanssa. Tiedän käsialaharjoitusten kasvattavan kärsivällisyyttä. Tiedän käsialan olevan eräs koulun odotetuimmista asioista: - Kun mie pääsen tokaluokalle, saan opetella kaunoa! Ennen sai vielä käyttöön mustekynän!
Lisää aikaa kaunokirjoitukselle saisi kyllä jostain joutavammasta - enpä sano mistä, kun kaikki aineopettajat ovat sitä mieltä, että juuri se oma aine on tärkein.
Kun kirjoittaa tämänhetkistä kaunokirjoitusta, ei saa samaa nopeutta kuin silmukkakaunokirjoituksella. Joka välissä nostetaan kynä! Sitominenkin vaatii joka välissä harkintaa, tai sitten käsiala on hyvin lähellä testausta. Lisäksi käsi väsyy tavattoman nopeasti, luulisin syyksi kynän pystymmän asennon, se ei liiku niin liukuen. Itse pystyin hyvällä lyijykynällä tai hyvällä täytekynällä hyvin esimerkiksi morsemerkkien tahdissa, kiitos hyvän käsialan. Samoin pystyin sanasta sanaan kirjoittamaan normaaliliuennoitsijan puheet ylös - siinähän ei kyllä ole mitään järkeä, silloin kuuntelee vain sanoja, ei seuraa painotuksia ja asiaa.
Olen joutunut oppimaan / saanut opetella kolme eri kaunokirjoitusta. Osaan ne jalkakaaret ja liekkinousut yhä, osaan oikein hyvin sen välillä olleen käsialamuunnoksen, joka poikia myötäillen otettiin käyttöön, kansainvälisen käsialan? Osaan tämän uusimmankin. Seuraus? Nopea kirjoitus on näiden sekamelskaa, rumaa.
Mutta kun haluan herkutella, mikä olisi hienompaa kuin kirjoittaa sitä vanhaa kunnon kaunoa!
1 kommentti:
Pojat saavat ainekirjoituksessa huonompia numeroita mm. huonon käsialan takia! vaikka ope kuinka yrittäisi muistaa ja varoa, iskee ns. Halo-efekti, eli vaikutelma huonosta työstä, vaikka sisältö ja rakenteet olisivat kunnossa.
Lähetä kommentti