Katsojan silmässä

Mikä on kaunein kukka? Rajataan vähän, Suomen luonnossa esiintyvä kukkiva kasvi?

Tunnen suurta kiusausta kaivella muistin lokeroista niitä harvinaisuuksia. Harva on niitä nähnyt, harva voisi siis väittää vastaan. Eikä kauan tarvitse miettiä, kun löytyykin todella kaunista, oma maakuntakukkamme kangasvuokko. Tai imikkä. Karjalanruusunkin olen löytänyt, se tuhoutui samalla kuin paras tietämäni kangasvuokkoesiintymäkin teollisuusrakennusten alle.

Todella arkinenkin on kaunis. Mitä vikaa on esimerkiksi kukkia täynnään olevassa tuomessa?
Liian vahva tuoksu - rajoittaako se kauneutta?

Usein on niin, että vähän on kaunista. Yksivärisyys ei häpeä lainkaan kirjavan joukossa.
Esimerkiksi metsätähti on kaunis, sen lehdet muodostavat toisen tähden. Se on todella tähti, tuikkii esimerkiksi kuusikon hämärässä. Mutta se on hento, ei kestä maljakossa - ei siis kaunis? Rentukkakaan ei kelpaa samasta syystä, lisäksi ainakaan minusta sen tuoksu ei miellytä. Sitä paitsi, rentukka on ehkä paremminkin komea kuin kaunis. Komeita ovat mielestäni myös esimerkiksi tulikukat ja iirikset. Moninkertaista tähtirakennetta löytyy myös esimerkiksi mataroiden lehtikerroksista. Ahaa, tarkkailepa siis muutakin kuin vain kukkaa tai kukintoa!

Useaan kukkaan liittyy jokin muisto, opittu asia, mielleyhtymä, joka osaltaan sitä rumentaa tai kaunistaa. Ei nokkonen ole ruma, saati horsma. Yleisyys tai arkisuus ei oikeastaan rumenna, estää vain näkemästä. Myrkyllisyys on paha juttu, allergian aiheuttaminen samoin. Kukka, jota lapsena keräsit maljakkoon, on tietenkin kaunis yhä. Kissankäpälä tuo oikeasti mieleen kissantassut. Kielo on Suomen kansalliskukka, siis kaunis, vaikka onkin myrkyllinen ja ainakin täällä liioittelevan runsas. Voiko hyvältä tuoksuva olla ruma? Näsiä on äitienpäiväkukka, sinivuokko kevään airut.

Useita kukkia täytyy alentua katsomaan läheltä, ennen kuin koko kauneuden huomaa. Silmäruoho on tyypillinen esimerkki: voi sitä hienon hienojen yksityiskohtien määrää, voi sitä pikkutarkkaa väritystä muka mitättömässä valkoisessa kukassa.

Tieto lisää näkemistä, kun osaa etsiä yksityiskohtia? kauneus ei siis olekaan vain näkemistä? Tieto antaa kuvan esimerkiksi kasvin muista vaiheista kuin kukinnasta. Huikean hienoja ovat esimerkiksi tulikukkien ja ohdakkeiden lehtiruusukkeet. Voikukan karvapallo on aika hieno myös, mutta esimerkiksi horsman ihoon tarttuva "pumpuli" vattupusikossa ei riemastuta, ei myöskään pajun kauniin hedekukan muuttuminen ikäväksi roskaksi.

Kolme kukkaa on aika vahvoilla kauneimmaksi. Kangasvuokko sisältää myös ihania muistikuvia omasta lapsuudestani sekä oppilaistani. Keto-orvokki, se trikolor, on ihan sellaisenaan huippua, mutta siihenkin liittyy mustoja kivoista luontokokemuksista.
Lumme taas tuo raukean kesäpäivän, veneen lipumisen, kivan seurueen mieleen.

Olen minä sen verran avara, että saat ihan itse päättää omasi.

Mistä tuntee kesän?

Sinivuokko, pajut, näsiä, kevätpiippo, valkovuokko, korvasieni, koivu,leskenlehti, kangasvuokko - joko tuli rajan ylitys keväästä kesään? Otetaan lisää: käenrieska, ketunleipä, rentukka, voikukka. No niillä huituvilla on kesän jo pakko olla, ja kun tuomi ja kielo kukkivat, luonto on jo selvästi kesämekossa.

Mitäs Markku? Aamupakkanen muuttuu aamukoleudeksi, yhä tarvitaan mopoillessa välihousutkin, paksut hanskat, kunnon takki. Jalkineiksi ei edes päivällä osaa vielä etsiä merreleitä ja reikäkenkiä, vaan jyrää menemään mustilla puolikengillä. Kosto tulee syksyllä, silloin taas ei osaa luopua sporttisandaaleista. On näköjään koululaisillakin vaikeaa, aamulla ei ole tarpeeksi päällä ja iltapäivällä on liikaa.

Varma kesän merkki ovat rullaluistimet. Mutta se on aamuilulaji minulle, eikä tänä aamunakaan ollut kuin se seitsemän astetta. Kun aamukahville voi ja haluaa mennä pihaan, on kesä. Harmikseni kahviseurani, naapurin kissat, eivät enää liikuskele täällä, muuttivat isäntäperheen mukana.
Kesää tarkoittaisi myös, että tammen tai omppupuun alla on kiva lueskella.

Ahaa! Kesä pitää tehdä. Ainakaan lukemaan ei ehdi, ennen kuin piha on kunnossa, istutukset suurin piirtein tehty, nurmikko lujaa ja kantavaa. Viikonloppuna siis kesä joutuu ison askelen, kun pikkumiehet tulevat vaarin apulaisiksi. Ainakin orvokkilaatikko on yhdessä saatava tuoksumaan, sillä tokihan miehillä pitää olla kasteltavaa.

Turhaa pohdiskelua tämä on sikäli, että elimistö on vielä koulurytmissä. Kesä alkaa kevätjuhlasta ja lakkiaisista, pulinat pois!

Orrainpolulla

Aamu. Kosteus leijaa yön jäljiltä ohuena utuna. Polku on liukas, juurakot ja kivet märkiä. Alaspäin varoen siis, keppi on tarpeen ja vakiintunut kaveri retkellä.
Pitkospuilla pitää astua kuin jäällä, koko pohjalla, talvikävelyä - silti lipsahtelee ja paikoin kaltevassa vie syrjään. Paita kastuu, ilma on lämpimän kostea.

Kaksi miestä metsässä. Iso teippirulla mukana nousemme mäelle: mahtava maisema Kuolimolle, Luotolahdelle, Luotolahden kapialle. Kallioita, kapeikkoa, kilometreittäin parikymmenmetristä väylää kuin jokikanjonia. Tuo pitää joskus kokea veneellä tai kanootilla.

Kalliolta on 45 metriä suoraa pudotusta Kuolimoon. Eikä jyrkänteen reunan jäkälääkään tarvitse yhden elämyksen nimissä tuhota. Siis merkintäteippi käyttöön: tästä et yli saa mennä!

250 lasta lastautuu samoihin aikoihin busseihin. Eväät reppuihin ja matka Orraintaipaleelle alkaa. Tie on kelirikkoinen Partakoskelta eteenpäin, läpi sentään päästään. Yksi busseista purkaa kuormansa Onkilammen hienolle laavulle, muut jäävät Orrainpolun normaalille parkkipaikalle.
Luokat hajoavat kukin reiteilleen, ikäluokan mukaan on matkoja suunniteltu. Kaikki kuitenkin päätyvät ajallaan laavulle. Laavulla otetaan Koulukuva!

Samaan aikaan miehet kalliolta vaeltavat laavulle. Tulet tehdään, otetaan huikat mustikkamehua. Paikka on uskomattoman kaunis: vastapäätä on Sorvasaari ja kapea, karikkoinen salmi. Kapeikko vasemmalla, vuori näkyy kilometrin päässä, oikealla lahti laajenee hiukan, kuin pikkujärvi siintää sieltä päin.
Kosteus viipyilee, mutta tuli kuivaa nahkeat kamppeet. Tulistellaan, höpötellään, muistellaan lukuisia entisiä yhteisiä reissuja. On mitä muistella, Vesan kanssa.

Toinen lähtee pienimpiä tulokkaita vastaan. Minä jään laavuisännäksi, tulivahdiksi. Kilkuttelen halkoja ja pidän kynsitulia yllä, otan alueelta valokuvia.

Valokuvaaja pöllähtää paikalle. Katsellaan kuvakulmia, mittaillaan valoja. Olen koekaniini monessa kuvassa... Kuvaaja käy vuorella toteamassa, että taivaan kirkkaus - vaikka on pilvipouta - polttaisi kuvat puhki, ja päättää ottaa kuvat laavulla.

Pieni moottorivene lähestyy. Veneilijä sammuttaa koneen ja kolisee airoineen luonnon hiljaisuutta puhki. Hän lähtee kiertämään poluille, aikoo kiertää koko lenkin. Samaan aikaan kahahtaa polku ja kaveri isoine kahvitermoksineen ja eväineen palaa linja-autoilta suorinta tietä, suoraan metsän läpi. Kahvitellaan - juuri sopivasti saamme kupit tyhjäksi, kun saapuu paikalle ensimmäinen luokka, evästelemään, kuvattavaksi.

Luokkia saapuu, väliin ruuhkaksi asti. Lapset ovat uskomattomia. Pienellä pyynnöllä siirrytään tulen ääreltä pois ja lasketaan aina uusi luokka kuvattavaksi. Roskaa ei juuri synny, kaikki tuntuvat jaksavan vielä jatkaa matkaa. Opet saavat kahvinsa. Paikkaa kuvataan.

Normaaliporukka ei osaa olla hiljaa metsässä. Mutta äsken pitkälle polulle vaeltamaan lähtenyt nainen yllätetään vuorella. Kolmas luokka nousi vuorelle niin hiljaa, että nainen havaitsi heidät vasta säpsähtämällä!

Luokat kootaan ja matka jatkuu kohti busseja. Jäämme siivoamaan jälkiä: ei juuri mitään! Ainoita roskia ovat mehutetrojen pillipussit, ohuen ohuet muovipalat, joita saan saaliiksi parikymmentä.
Ja minkä tälle voi: kangasturve alueella on paikoin mustana murana.

Otanpa vielä kupin kahvia. Ja sitten oikaisemme metsän läpi suoraan autolle - eipä tarvinnut merkintäteippejä käydä hakemassa pois, kutosten ope hoiti homman puolestamme. Yhytämme vaeltajat tienristillä: hyppään autosta ja kävelen ekalaisten kanssa linja-autoille sen viimeisen puoli kilometriä. Kyllä oli huutomerkkejä ilmassa, kyllä oli vieläkin jaksua ja intopuhkua!

Vessajono vähän jarrutti bussien lähtöä. Mutta sinne menivät!
Me kaverin kanssa käymme vielä katsomassa työkaverin piilopirttiä. Savotta oli menossa, mutta eniten kolautti saunarantaan tehty majavanpesä, kaadetut haavat ja rantapenkkaan kaiverretut onkalot.

Ja kotiin, kiitollisena uljaasta päivästä. On minulla upea koulu, upea yhteisö. Sää suosi niin kuvaajaa kuin vaeltajiakin, pilvipouta on parempi kuin kuuma päivä.

Ja mikä paikka!

Pitäisi

Kaikessa päätöksenteossa konditionaali on ehdottomasti ja peruuttamattomasti lopetettava.
Konditionaali, esimerkiksi sanonnoissa tulisi, pitäisi, täytyisi, mahdollistaisi tarkoittaa kaiketi sitä, että päättäjä tietää, mitä pitää tehdä, mutta ei uskalla sitä oikeasti vaatia. Nahkapäätös, kaikki ovat tyytyväisiä, mitään ei tarvitse tehdä. Ihan yhtä pätevää kuin kirjataan ylös, tavoitellaan, pyritään. Kannattajat ovat tyytyväisiä, tuo se tietää, mitä pitää tehdä!

Pitäisi mennä siilaamaan komposti ja sekoittamaan mullaksi, tasoittelemaan nurmikkoa. Pitäisi ladata mullalla kukkalaatikot, kukkapenkki ja riippuvat puutarhat kesän tulla pihaan. Menenkin, jahka...

Pitäisi nostaa pihapolun kivet kaksi- kolme senttiä ylemmäs, ettei vesi seiso polulla. Mutta ensin pitäisi vohkia hyvää hiekkaa kivien alle. Kova homma, ihan pari ämpärillistä... (Pienin tilattava yksikkö esim. KTK:lta on puoli kuutiota, mihin se mahtuu?)

Pitäisi maalata ruosteenestomaalilla lasten kola, mutta varsinkin kottikärryt. Pienet apulaiset tulevat taas parin viikon päästä, ja kukas sitä nyt miesten töitä ilman asianmukaisia varusteita voi tehdä.
Maalaan, kunhan...

Laillisia syitä vetkuttaa on tietysti kylmä ilma aamulla, kosteus estämässä maalaamista ja ankarat työponnistukset muualla, so. ihan yksi päivä viime viikollakin ja tällä viikolla toinen.

Jotenkin on väärin lähteä pihatöihin, ennen kuin on juonut aamukahvit Ritvan kanssa, ja sittenhän pihalle asti ehtiikin vasta kymmenen jälkeen. Metsään ja suolle toki ehtii vaikka aamuviideltä, sehän on eri juttu.

Kummallisesti se kesä väkisin aina on pihaan tullut, vaikka pitäisi-asioita on joka kevät samaan tapaan venytetty. Maistuu kylmä juoma ja hyvä kirja tammen varjossa. Ja aikaa on.