Pitkospuilla pitää astua kuin jäällä, koko pohjalla, talvikävelyä - silti lipsahtelee ja paikoin kaltevassa vie syrjään. Paita kastuu, ilma on lämpimän kostea.
Kaksi miestä metsässä. Iso teippirulla mukana nousemme mäelle: mahtava maisema Kuolimolle, Luotolahdelle, Luotolahden kapialle. Kallioita, kapeikkoa, kilometreittäin parikymmenmetristä väylää kuin jokikanjonia. Tuo pitää joskus kokea veneellä tai kanootilla.
Kalliolta on 45 metriä suoraa pudotusta Kuolimoon. Eikä jyrkänteen reunan jäkälääkään tarvitse yhden elämyksen nimissä tuhota. Siis merkintäteippi käyttöön: tästä et yli saa mennä!
250 lasta lastautuu samoihin aikoihin busseihin. Eväät reppuihin ja matka Orraintaipaleelle alkaa. Tie on kelirikkoinen Partakoskelta eteenpäin, läpi sentään päästään. Yksi busseista purkaa kuormansa Onkilammen hienolle laavulle, muut jäävät Orrainpolun normaalille parkkipaikalle.
Luokat hajoavat kukin reiteilleen, ikäluokan mukaan on matkoja suunniteltu. Kaikki kuitenkin päätyvät ajallaan laavulle. Laavulla otetaan Koulukuva!
Samaan aikaan miehet kalliolta vaeltavat laavulle. Tulet tehdään, otetaan huikat mustikkamehua. Paikka on uskomattoman kaunis: vastapäätä on Sorvasaari ja kapea, karikkoinen salmi. Kapeikko vasemmalla, vuori näkyy kilometrin päässä, oikealla lahti laajenee hiukan, kuin pikkujärvi siintää sieltä päin.
Kosteus viipyilee, mutta tuli kuivaa nahkeat kamppeet. Tulistellaan, höpötellään, muistellaan lukuisia entisiä yhteisiä reissuja. On mitä muistella, Vesan kanssa.
Toinen lähtee pienimpiä tulokkaita vastaan. Minä jään laavuisännäksi, tulivahdiksi. Kilkuttelen halkoja ja pidän kynsitulia yllä, otan alueelta valokuvia.
Valokuvaaja pöllähtää paikalle. Katsellaan kuvakulmia, mittaillaan valoja. Olen koekaniini monessa kuvassa... Kuvaaja käy vuorella toteamassa, että taivaan kirkkaus - vaikka on pilvipouta - polttaisi kuvat puhki, ja päättää ottaa kuvat laavulla.
Pieni moottorivene lähestyy. Veneilijä sammuttaa koneen ja kolisee airoineen luonnon hiljaisuutta puhki. Hän lähtee kiertämään poluille, aikoo kiertää koko lenkin. Samaan aikaan kahahtaa polku ja kaveri isoine kahvitermoksineen ja eväineen palaa linja-autoilta suorinta tietä, suoraan metsän läpi. Kahvitellaan - juuri sopivasti saamme kupit tyhjäksi, kun saapuu paikalle ensimmäinen luokka, evästelemään, kuvattavaksi.
Luokkia saapuu, väliin ruuhkaksi asti. Lapset ovat uskomattomia. Pienellä pyynnöllä siirrytään tulen ääreltä pois ja lasketaan aina uusi luokka kuvattavaksi. Roskaa ei juuri synny, kaikki tuntuvat jaksavan vielä jatkaa matkaa. Opet saavat kahvinsa. Paikkaa kuvataan.
Normaaliporukka ei osaa olla hiljaa metsässä. Mutta äsken pitkälle polulle vaeltamaan lähtenyt nainen yllätetään vuorella. Kolmas luokka nousi vuorelle niin hiljaa, että nainen havaitsi heidät vasta säpsähtämällä!
Luokat kootaan ja matka jatkuu kohti busseja. Jäämme siivoamaan jälkiä: ei juuri mitään! Ainoita roskia ovat mehutetrojen pillipussit, ohuen ohuet muovipalat, joita saan saaliiksi parikymmentä.
Ja minkä tälle voi: kangasturve alueella on paikoin mustana murana.
Otanpa vielä kupin kahvia. Ja sitten oikaisemme metsän läpi suoraan autolle - eipä tarvinnut merkintäteippejä käydä hakemassa pois, kutosten ope hoiti homman puolestamme. Yhytämme vaeltajat tienristillä: hyppään autosta ja kävelen ekalaisten kanssa linja-autoille sen viimeisen puoli kilometriä. Kyllä oli huutomerkkejä ilmassa, kyllä oli vieläkin jaksua ja intopuhkua!
Vessajono vähän jarrutti bussien lähtöä. Mutta sinne menivät!
Me kaverin kanssa käymme vielä katsomassa työkaverin piilopirttiä. Savotta oli menossa, mutta eniten kolautti saunarantaan tehty majavanpesä, kaadetut haavat ja rantapenkkaan kaiverretut onkalot.
Ja kotiin, kiitollisena uljaasta päivästä. On minulla upea koulu, upea yhteisö. Sää suosi niin kuvaajaa kuin vaeltajiakin, pilvipouta on parempi kuin kuuma päivä.
Ja mikä paikka!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti