Onko pelkästään stereotypinen kuva nuoresta, joka vain istuu ja pelaa? Onko vain vanhan ihmisen narinaa, nuortahan ”kuuluu” haukkua ja syyllistää.
Vai onko totta: miksi viidesluokkalainen ei edes pääse kyykkyyn, miksi niin monet ovat jo lapsena vaarallisen ylipainoisia? Alkaako elinajanennuste todellakin laskea?
Me hyvikset eli 40- ja 50-luvuilla syntyneet kyllä liikuimme. Juu ei, ei ollut susien potkimista, koulumatkaa ei ollut hiihdettävänä 20 kilometriä ainaisessa umpihangessa. Mutta liikkumaan ei lähdetty, liikkuminen oli luonnollinen osa elämää. Leikkikin oli liikuntaa. Kuvaavaa on, että mm. uimakouluun mentiin uimalla (kilometri), urheilukentälle usein juostiin Lemillä se 1.5 km eikä matkoja tajuttu liikunnaksi.
Kun koulupoikana nenänsä ulos sai, oli vastassa heti iso porukka. Syntyi pihapeli, esimerkiksi yhtä maalia jalkapallolla tai vaikka jääpallomailoilla, lähdettiin valleille mäenlaskuun, hiihtämään , pelaamaan neljää maalia, urheilukentälle. Metsä vieressä antoi mahdollisuuksia esimerkiksi pumsotaan tai valohippaan tai kiipeämiseen. Kukaan meistä ei kai tietoisesti mennyt harrastamaan tai liikkumaan, mutta liikunta oli niin monessa läsnä. Suuret ikäluokat ja isot perheet, luontevat suhteet naapureihin, sopivasti vähän vanhempia joukossa neuvomassa, ja kas, mehän liikuimme.
Olennainen juttu on, että liikkumaan ei tarvinnut viedä, liikunnan harrastamiseen ei tarvinnut varata aikoja. Siinähän se Kimpinen oli vieressä, metsä ja mäet, ladut ja seikkailut ihan lankkuaidan takana. Oli hiihtomajoja, liikenne niin vähäistä, että pyöräillä sai ja uskalsi. Ulkona oltiin paljon.
Kaikki ei sentää pelkkää auvoa ollut. Kun oli pienikokoinen, oli lähes vuotta nuorempi kuin muu luokka, liikuntataidoilla hankki, piti hankkia, statusta ja itsetuntoa. Kai? Isä palkitsi, so. myhäili ja oli ylpeä nimenomaan liikuntasuorituksista. Liikuntavälineiden rikkoontuminen ei todellakaan ollut katastrofi. Mutta ainainen kilpailutilanne ulottui liikunnasta sitten moneen muuhnkin asiaan, mikä ei todellakaan ole pelkästään positiivista.
Tuli uusi lasten ja nuorten liikuntasuositus. Tuli tarpeeseen! Mutta suositus ei ole sama kuin toiminta. Ovatko faciliteetit ja mahdollisuudet siinä mallissa, että lapsi voi itsenäisesti liikkua, liikkua osana normaalielämää. Kyllä, lapsen saa viedä harrastamaan, mutta lapsen pitää saada omaehtoisesti ja halusta liikkua. Lähiliikuntapaikat ja lähiluonto ovat avainasemassa. Isät ja äidit myös liikkeelle: se ensimmäinen oma latu pitää tehdä ja se hyppyri rakentaa, kirkonrotan ohjeet saada ja retkillä käydä yhdessä.
Liikunnasta tulee saada elinikäistä, ei hetken harrastus.
