Pedofiiliksi yllytetään?

Mikään asia ei yleistämällä ole totta. Ei tämäkään.

Pikkulasten missikisat: lapset meikattuina, kammattuina pikku aikuisiksi, seksistisiin asuihin puettuina. Missä on lapsi, lapsenomainen herttaisuus ja pehmeys.

Sama ilmiö toistuu lastenvaatteita myyvässä kaupassa. Kyllä, siellä ne ovat asialliset toppa- ja kurahousut, myös sievät lastenasut, mutta toisissa telineissä on silkkaa myrkkyä. Miksi ihmeessä monet tyttöjen hienousvaatteet tekevät lapsesta pikkuhuoran - ja mikä äiti sellaisen vaatteen lapselleen oikeastaan haluaa? Ehkäpä se äiti, joka on sisäistänyt ikuisen nuoruuden, ikuisen houkuttelevuuden - katsoa saa vaan ei koskea, mutta älä tuijota, vaikka sitä oikeastaan haluan -omaksi muodikseen. Ja minkä ihanteen tarjoaa esimerkiksi Barbie-nukke? Poikien vaatteet ja lelut ovat onneksi (?) hirviöitä, aseita ja pääkalloja pullollaan.

Epävarma murkku ei voi olla ulospäin epävarma. Hän haluaa toimia kuten "kaikki" toimivat. Hänen on siksikin usein tupakoitava, ryypättävä, hänen on katsottava kielletyt filmit. Meikkaus on monella kovaa, värit räikeitä, hiukset, vaatteet ja korut korostetun aggressiivisia, tai sitten nuoruus naamioidaan aikuisuudeksi Elämän on oltava ekstriimiä. On oltava cool ja kelvattava johonkin viiteryhmään.

Ja seksi on koettava viimeistään 13-vuotiaana, niinhän kaikki tekevät? Eikä seksi aina tapahdu oman ikäisen kanssa, varsinkaan, kun vanhemmalta kaverilta voi saada viinaa, voi kenties päästä ravintolaan hänen kanssaan, on käytössä autot sun pelit, rahaa, lahjoja.

On epäkohteliasta puhutella lasta lapseksi, ihan oikeasti he loukkaantuvat ja ovat niin aikuisia ja tietävät kaiken? Kaiken esimerkiksi seksistä, tunteista. (Maan pinnalle vanha setä saa heidät esimerkiksi kysymällä, olisiko nuori kypsä ottamaan vastuun omasta vauvasta...)

Nymfetti on toukkavaihe, joka aika lailla muistuttaa aikuista (hyönteistä, esim. heinäsirkkaa).
Nabukovin Lolita oli juuri nymfetti. Nymfettejä on maailman tytöissä paljon, he kyllä itse luulevat olevansa aikuisia - ja moni aikuinen mies on ainakin luulevinaan heitä aikuisiksi, kun kiinni jää.

Netti on mahdollisuus. Mahdollisuus myös pahaan. Moni nuori(kaan) ei tiedä tai tiedosta vaaroja, esimerkiksi paljastaa aivan liian paljon itsestään tai läheisistään. Mutta moni varmasti tietoisesti leikkii tulella ja menee mukaan ilmiselvästi typerään toimintaan. Myös pedofiilin ansaan.

Pojat? Kreikkalaiset hyväksyivät poikien hyväksikäytön. Me emme ole kreikkalaisia, emmekä elä antiikkia.

Insesti on törkeydessään vielä omaa luokkaansa. Mutta aivan varmasti insestisyytöksiä on käytetty myös aiheetta, lyömäaseena, kun puolisoiden välit ovat mahdottomuuksiin asti vialla.
Mikä on parempi keino tuhota (miehen) koko maine ja elämä, mahdollisuus edes tavata lapsensa.

Sukupuolisuus on valtava osa elämää. Mutta voisiko se kasvaa ja kehittyä jotenkin kauniisti, hitaasti, yhdessä tunteen ja järjen kanssa. Olisiko meissä miehissä miestä - munaa - sallia se?

Mikään ei tee pedofiilin toimintaa hyväksytyksi. Eikä edellä oleva lievennä teon vääryyttä.
Mutta ehkä antaa jollekin uuden näkökukulman?

Karmeaa, miten kaunis ilmaus pedofiili, siis lapsen ystävä, on ruvennut tarkoittamaan päinvastaista.

Turvassa ollaan!

Yhdysvallat on käyttänyt 520 miljardia euroa terrorismin vastaiseen sotaan. Täytyyhän jälkien näkyä: ilmankos maailma on nyt joka puolella rauhallinen ja turvallinen?
22 maata on toisen maailmansodan jälkeen saanut kokea USA:n jonkin tason sotilaallista väkivaltaista läsnäoloa, sotilaallista puuttumista, sotatoimia, jopa miehitystä. Demokratia ja länsimainen elämänmalli ovat siis turvatut... Räikeimpiä lienevät Chile ja Grenada, joissa demokraattisesti valittu hallinto pakotettiin "vapaaseen" läntiseen demokratian irvikuvaan. Myös sotaan suoranaisesti osallistumattomia maita on pommitettu, esimerkiksi Laos on vieläkin täynnä räjähtämättömiä pommeja ja miinoja.
Tukikohtia on kaikkialla, CIA on kaikkialla. Painostusta, uhkaa, isomman oikeutta.

Mikä olisi maailma, jos USA (erilaisine liittoutumineen) ei olisi toiminut näin? Olisiko kommunismi valloittanut, oppiensa mukaan, koko maailman. Ja mitä siitä olisi seurannut, onkin jo näkemysasia, en minäkään sellaista kommunismia hyväksy, mitä on kommunismin nimissä toteutettu. Eikä se ole tämän jutun pointti.

Mitä olisi tällä ja kaikella muullakin ase- ja varustautumisrahalla, myös vastapuolen rahalla saanut. Esimerkiksi koko maailman turvallinen vesi olisi taattu moninkertaisesti. Kaikki maailman lapset olisivat koulussa. Jokaikinen olisi rokotettu. AIDS olisi voitettu kuten ebolakin.
Nälkää ei olisi kenelläkään. Voisipa maailman energiatarvekin olla ratkaistuna.
Ja mitäpä maailma olisi sillä rahalla voinut tehdä, mikä nyt jatkuvasti joudutaan sijoittamaan jälleenrakentamiseen ja ihmisten uudelleenasuttamiseen ja tukemiseen vapauttamisen jäljiltä?

Mutta raha tarvitaan tärkeämpään. Pitäähän toisella tavalla asioista ajatteleva opettaa tavoille.
Ja saahan se aseteollisuus ja siihen liittyvä korkea teknologia rahoituksensa. Ja aseita pitää toki testata oikeissa olosuhteissa, kunhan sota on kaukana omalta mantereelta. Kas kun ajatus negatiivisesta rauhasta on hallitseva, meilläkinhän on epäisänmaallista ajatella muuta.
Sotahan on kuin luonnonvoima, ihmisestä riippumatta se tulee aina. Siihen on siis varustauduttava ja on mieluummin iskettävä ensin. Kansat on jaettava hyviin ja pahoihin, samoin aatteet ja mm. uskonnot. Rajat kiinni ja epäluulo vallitkoon. Aina on vihollinen keksitty.

Sellaisiako me olemme? Pitääkö meidän siis liittyä NATOon.

Latuterroria

Semipro-hiihtäjänä voin syvällä rintaäänellä murista latujen turmelijoille ja väärinkäyttäjille.
Ladun pilaaminenhan on, kuten tiedetään, maailman vakavimpia ongelmia, tulee heti koirankakan jälkeen. Murrr.

Kaikki murina ei koske tätä vuotta, vaan sotken mukaan aikaisempaa myös.

Koira ladulla? Jos se on irti, onko se hallinnassa? Tunnen useita ihmisiä, jotka todella pelkäävät koiria. Jos se esim. vetää hiihtäjää, hallitseeko hiihtäjä menonsa? Ihan varmasti koiran läjiä ei "luonnossa" korjaa kukaan, jos silmä välttää - olen hiihtänyt tuoreeseen pikapitoonkin, nähnyt lukuisia onneksi ensin.

Pahin koira ladulla-tapaus tapahtui virallisella ladulla aamuhämärissä. Oli pieni koira, tyhmä taluttaja ja pitkä lieka, sellainen kelautuva. Ja tietysti eukko ja koira olivat eri puolilla latua. Tulin mäentöyryn yli luistellen ja siinä se oli jaloissa pyörimässä, hihna kuin bola jaloissani, koira kelautuneena suksien päälle jalkoihin. - Kai, kai! koira itki, ja eukko huusi kädet ylhäällä syylliselle. Mitään ei käynyt - luultavasti - mutta kyllä säikäytti. Vaan eipä ole eukkoa näkynyt ladulla...

Kerran tuli hevonen (se tyhmempi oli selässä) vastaan yleisellä ladulla, ihan lentokentän reunassa. Usein on tullut turisteja: hienot turkit ja korkeakorkoiset saappaat ja hoono soomi: - Missä on Robin Hood? Samalla ladulla on suomalainenkin tuulipukueukko, joka alkaa huutaa, vaikka en edes pahasti katso saati puhu: - Kyllä työ ootte jo saanu tässä tarpeeksi hiihtää, saan mie kävellä! Useat sentään ymmärtävät hävetä, kun kohti katsoo.

Eräät pilkkimiehet ovat oppineet kulkemaan latu-uria pitkin ja tekemään avannon aivan ladun viereen, jopa keskelle. Jos ei aina vettä ladulle onnistukaan saamaan, saapahan korkeareunaisen avannon aikaan luisteluhiihtäjän kiusaksi.

Mihin lie hävinnyt se äkäinen ukko, joka aina jaksoi huutaa lapsille, että he hiihtävät väärään suuntaan, suunnasta riippumatta. Se latu on ns. siirtymälatu ja aina ollut kaksisuuntainen ja tilava. Kunhan piti valtaa näyttää, kun lapsilla oli kivaa?
Usein tulee koko ladun täydeltä letkana kaveriporukka vastaan, molemmilla laduilla ja vielä keskellä luistellen. Mihin voit väistää? Onpa joku vasenta reunaa vastaan tuleva jopa kimahtanutkin, että minun olisi pitänyt väistää, kun heitä on peräti kaksi, ja latuja on kuitenkin molemmissa reunoissa.

Mitä pyörii päässä sillä, joka kalkitsee pellostaan vain juuri sen 10 m leveän latukohdan hiihtoretkipäivinä? Ja kun latua oli pakko siirtää, uusi suikale piti kalkita heti.
Mitä ihanaa seurasi niille pojille, jotka näkivät suuren vaivan ja murskasivat kalkkikiveä sirotellakseen sen sitten latu-uriin Uuslavolassa. Aika fibat taisi saada se, joka viritti köyden kaulan korkeudelle alamäkeen Pirkkolassa.
Voi sen ladun miinottaa tahattomastikin, huolimattomuuttaan tai välinpitämättömyyttään, esimerkiksi heittämällä sen paperinenäliinan, sen lähes näkymättömän, vähän violetin valkoisen latu-uralle. Kokemuksesta tiedän, että se on ikävä irrotella pitovoiteesta. Odotan tilaisuutta nostaa liina, hiihtää pudottaja kiinni ja ojentaa se: - Rouva, teiltä taisi pudota tämä? Reaktio on mielenkiintoinen. Luonto pudottelee ihan tarpeeksi omaakin roskaa.

Suuri kansanpaljous vaeltaa Karhusaareen, Pappilanniemeen ja Mikonsaareen juuri latuja pitkin. Latujen keskikohta on kuoppainen, kivikova ja hiekkainenkin alkupäästään. Yöpakkanen kovettaa kuoppien koholla olevat reunat, hiihto vaatii voimaa ja taitoa. Samaa tapahtuu Sunisenselällä. Selityksiä on: - Mie en tykkää hiihtämisestä. Miksi ei tehdä kävelypolkuja laavuille? Huimimmat urat tänä vuonna sai aikaan Saimaan hiihdon laduille maastopyöräilijä Mäntylässä, liekö sama etevä kaveri osunut myöhemmin Sunisenselällekin. Eikä edes hävetä, ei väistetä hiihtäjää, ei edes kunnioiteta suoranaisia kieltoja.

Hyvä kun ihmiset ulkoilevat. Kohta pääsen Saimaalle, kun lunta on niin vähän, että voin luistella missä vain. Eikä kukaan jaksa niin kauas kävellen lähteä.

Jaa, että mikä kuva? No kunhan on kuva erään hiihtoretken varrelta, pitäähän niitä joskus opetella lisäilemään!

Lapissa

Lähellä taivasta! Kaikki on huikaisevan valkoista tai kirkasta sineä. Olen korkealla Kiilopään satulassa, vain lumi ja taivas ovat läsnä, kilometreittäin vain valkoista ja sinistä. Ja ystävä kokemassa saman. Mutta missä sinä olit?

Kelomökki (Talo se on!), lämmin vesi, sauna, pesukone, televisiot, täydellinen keittiö. Koneladut, valaistut ladut, kauppoja, ravintoloita, matkamuistokrääsää, lasketteluhissejä. Illuusio Lapista ei ihan vastaa todellisuutta: missä ovat noki, hiki ja rinkat, piippusuuämmit ja koskematon luonto? Tuotako muka odotin - ja olisiko minusta siihen. Sitä olen kyllä Lapissa saanut, silloin 38 vuotta ja melkein yhtä monta kiloa sitten Saariselälläkin, aika paljon myös kahdella kesävaelluksella Kevolla jopa 2000-luvullakin.

Ilmat suosivat, sukset pelasivat. Huippuja vallattiin peräti neljä: Kaunispää, Palopää, Kiilopää, Ahopää. Kaikille ilmoille löytyi latu, joko suojainen jokilaakso tai aurinkoinen huippu, vähän jopa luontolatua. Luppoa ja keloa, käkkyräpuuta ja kuukkeleita riittää yhä. Omalle lenkille omine ajatuksineni oli aikaa, mutta yhteiselle hiihtelylle ja taukojutuille vielä enemmän. Sain, mitä hain, en toki lähtenyt Lappiin tietokoneella istumaan tai katsomaan televisiota.

Porukkaa oli Saariselällä vähän. Vähänkin syrjässä Parfyymiladulta vastaantulijoita ei paljon ollut, joitain sentään. Lama näkyy: firmat eivät enää käytä palveluja, ja niin laskettelut, kelkkasafarit ja koiraretket jäävät tekemättä ja ravintoloissa kaikuu tyhjyys.

Pitkä matkakaan ei elämyksiä estä. Mutta voi, miten kotona on taas hyvä olla, oikealla tavalla uupuneena.

Kommentoisiko?

Lapseni ihmetteli, kuinka minä jätän vastaamatta kommentteihin.

Syitä on toki laiskuuden lisäksi montakin, ainakin pohtiessani löysin niitä. Anteeksi siis, jo sinäkin olet odottanut vastausta.

Tärkein syy on tietysti, että blogi on vain ajatusten virtaa, eikä asioita tarvitse perustella muille kuin itselleen, eihän päiväkirjassakaan. Kiva tietysti on kuitenkin lukea, että joku muu on samaa mieltä, eikä kriittinenkään, asiallinen mielipide jää huomiotta, se jopa saattaa vaikuttaa minun omaan totuuteeni.


Toinen syy on, että en oikein ole vielä selvillä blogeihin liittyvistä käytöstavoista. Onko minun vastattava seuraavassa tekstissä vai kommentoitava kommenttia, tavallaan omaa blogiani. Ja onko yleensä tapana vastata tai ruveta selittelemään, väittelemään? Puhutaan kyllä mielipiteiden vaihdosta, mutta usein on oikeastaan kyse toisen voittamisesta vielä vahvemmalla argumentilla. Eikä blogi ainakaan aina kata mitenkään kaikkea asiaan liittyvää.


En oikeastaan tähän mennessä ole kovinkaan paljon kirjoittanut muille kuin itselleni, vaikka tunnustankin, että koko ajatus blogeilla lähti vaaleista liikkeelle: sain velvoitteen kirjoittaa.
Taisi unohtua? Missään tapauksessa en halua, että juttuni olisivat ihan kaikkien reposteltavana, siksi en liene millään listoillakaan, kuten en halua esimerkiksi facebookiin tai .... Silti kävijöitä on paljon. Ja kaikki kommentit ovat olleet fiksuja, jopa kohteliaita..


Jos oikein hyvin perustelee ja kirjoittaa kaiken tietonsa, on tasapuolinen ja neutraali, ei taida olla paljon kommentoitavaa? Mutta silti sellainen juttu on itselle arvokkaampi, so. ainakin luulen olevampi avarampi ja omien ajatusteni olevan selkeämmät käsittelemästäni asiasta.

Joskus kirjoittelen tahallisen yksisilmäisesti, sijoitan täkyjä juuri sinulle, oikein odotan kommentteja. Joskus olen suunnannut jutun kärjen tietylle ihmiselle, joka kyllä on sitten reagoinutkin, vaan ei blogikommenteissa. Mutta olen kyllä oikeasti sitä mieltä, mitä kirjoittelen, joskus vaan en tasoittele ja selittele tai jätän sen toisaalta-kohdan pois.

Kerran on Aamulehti pyytänyt lainata Gaza-blogiani, se on urani huippu? Yhteen juttun (joka minusta oli pliisu) tuli peräti kolme kommenttia. Mutta oikein ihmettelen, että muutamaan viimeaikaiseen ei kukaan reagoi, niissä on tahallisia täkyjä. Eikä ole syntynyt kommentoijien keskeistä keskustelua ikinä.


Ja sitten juttu, joka harmittaa oikein tosissaan. Oletan, että tietokoneissa on olemassa liian monenlaisia suojauskäytäntöjä. Oma koneeni eli sen F-secure ei sitten hyväksy kaikkia kommentteja, eli se listaa ne vihamielisiksi hyökkäyksiksi ja saan harmitella niitä järjestelmiltään erilaisina ja suojauskäytännöiltään tuntemattomina evästeinä. Sinullekin on käynyt niin, sinun kommenttisi on tässä haavissa?

(Ja ohjeissa ankarasti varoitetaan kaikkia evästeitä poistamasta, kaikki ohjelmat eivät sitten toimi?)

Jep. Minua ärsyttää suuresti, kun kirjailija kirjoitaa romaanin kirjailijasta. Tämä juttu on samaa ärsytysluokkaa, mutta kun haluan selittää kommenttien kommentoimattomuutta ja pyytää kokeneiden ohjeita.


Tähän tarinaan oikeasti kaipaisin kommentteja. Luultavasti en vastaa...?

Matti (ja Jyrki) kukkarossa

Yksinkertaista, rakas Watson!
Kulutuksen lisääminen ei ole avainsana, vaan rahan saaminen tuotteista, yhä enemmän rahan.
Siis tuotteen hinnat korkealle. Eihän todellinen tavoite ole työllistäminen (toimisi halpoja tuotteita runsaasti ja työvoimavaltaisesti tekemällä) vaan osakkeenomistajan tulojen lisääminen.


Ja tämänkin me osaamme! Lisäämme tuotteeseemme oman tunnisteen, ja kas, siinä on merkkituote. Kolme raitaa, krokotiili ja tuote on heti parempi ja kalliimpi, brändi. Ja brändi pitää osata muodintaa ja tehdä ainoaksi oikeaksi. Brändihän ei ole tuote, vaan kaikki tuotteen ympärille rakennettu oheismaailma, ennen muuta tietysti kalliit oheistuotteet. Lifestyle.

Hyvä keino on myös esimerkiksi vakuuttaa tuote tai palvelu tai tehdä se pakolliseksi. Voi että ne lääkärinpalkkiot nousivat komeiksi, jos ei kansa itse maksakaan vaan vakuutus. Uskonpa myös, että alkolukot tulevat älyttömän hintaisiksi, kun ne kerran tulevat mm. koulukyyteihin pakollisiksi.

Kaikki pakolliset tutkimukset ja luvat maksavat. Mitkä olisivat esimerkiksi katsastuksen (ja huollon) tai ajokorttitutkinnon oikeat hinnat? Lääkkeiden hinta ilman sv-korvausta ja hyväksyttyä (?) terveyslisää? Pakollisuus tietenkin aiheuttaa myös keinottelua, alalle kuin alalle ilmestyy heti meidän hölmöjen hyväksikäyttäjiä. Moniko kosteusvauriotarkastus on näennäistä, huijausta?


Turvallisuus tai terveellisyys on myös oiva hinnoitteluperuste. Mitä oikeasti maksaa vaikka halpa styroksvalu halvalla muovilla pinnoitettuna eli pyöräilykypärä. Mitä oikeasti maksaa vaikkapa Xylitol, Benecol tai kesällä ostettu vihannes?


Myös erityisolosuhteet nostavat hintoja. Esimerkiksi kelpaa "sairaalalisä": tavaran valmistuskuluilla on vain etäinen korrelaatio hintojen kanssa. Steriiliys ja teräksen kiilto maksaa, syy on ilmeinen, eli ne on pakko hankkia.
Samaa sukua on mm. vammaispalvelun laitteiden hinnanmuodostus. Hinta on älytön, koska yhteiskunta tukee hankintaa?

Monopoli, kartelli ja protektionistiset toimet nostavat hintaa. Osta kotimaista, vaikka se olisi
kalliimpaa tai ei olisi sen parempaa. Viinasta ja tupakasta kannattaa maksaakin? (Tietysti tiedän hinnanmuodostuksen muitakin syitä...) Bensaa on pakko saada, samoin muuta energiaa: yhtiöt ilman todellista kilpailua hivuttavat aina ns. hyvänäkin aikana hintaa ylös ja kriisin sattuessa roimasti, perushinta on aina hirmuinen kuitenkin.

Useimmiten maksaja kuitenkin saa valita, ostaako. Älä osta!

Kipin kapin eläkkeelle, kun vielä voit!

Loogista. Porvarihallitus, so. omistavaa luokkaa edustava hallitus, yksipuolisesti päättää
korottaa eläkeikää. Omistaminenhan ei eläkeikiä tunne.

Merkillistä ei ole, että työtätekeviä edustava oppositio tai ay-liike eivät tästä pidä. Työnantajakaan ei varmaan ole erityisen innostunut pitämään harmaita panttereita työssä, kun on tarjolla jonottain nuoria, oppimiskykyisiä ja juuri koulutettuja tekemään pitkää päivää.
Eikä se Jyrki-Matti tähän jättänyt: samalla irtisanottiin vuorotteluvapaasopimukset, osa-aikaeläkkeet, työkyvyttömyyseläkkeiden perusteet.

Nelikanta (valtio, työntekijäjärjestöt, työnantajajärjestöt, maatalous) muuttui kolmikannaksi ja nyt kai sitten yksikannaksi? Onko tukeva pohja? Kannattaako juuri tässä tilanteessa aiheuttaa yhteiskunnallista levottomuutta, olla poliittisesti epäluotettava ja aiheuttaa välikysymys, kun aika tulisi käyttää ratkaisujen etsimiseen. Kannattaako myöskään aiheuttaa ryntäys eläkkeelle: tottahan se, joka voi vielä vanhaan tapaan toimia, tekee sen, kun vielä voi.

Eläkepommi on - ainakin oli - huuhaata. Kymmeniksi vuosiksi oli eläkerahat jo kerätty. Mutta mitä mahtaakaan tämänkertainen taloudellinen lama tehdä pääomille, jotka on (tietenkin) sijoitettu osakkeisiin.

Huoltosuhdekin on suurelta osin huuhaata, mutta on se hieno sana muodistaa käyttöön juuri nyt, sillä voi porvari lyödä hölmöjä olan takaa. Ihan tosissaanko jokainen eläkeläinen on vain rasite ja tuottamaton?
Esimerkiksi minä maksan ihan komeasti veroa kotikunnalleni, myös valtiolle, olisinpa varmasti ainakin vielä hyvinkin tervetullut sisäänmuuttaja moneen pikkukuntaan.
Eri asia on, jos olisin pelkän kansaneläkkeen varassa tai laitostettu: tällä hetkellä en ole kunnalle todellakaan kallis palvelujen kuluttaja.

Totta tietenkin on, että työssä käymättömien osuus väestöstä kasvaa kaiken aikaa ja nopeasti.
Me suuret ikäluokat olemme juuri siirtyneet eläkkeelle tai sitten juuri siirtymässä.
Mutta näinhän se oli sovittu. Eikä enää sovi valittaa, että me viemme kaikki johtavat ja parhaat työpaikat ja olemme nuorten työllistymisen este.

Tiedon ja taidon hiljainen siirto on tärkeää, vaikka työ sinänsä olisikin muuttunut. Eri ikäryhmiä tarvitaan työpaikoilla. Mutta ikähaitarin yläpäässä pitää olla omaa valinnanmahdollisuutta, valintoja työkyvyn, mutta myös työhalun mukaan. Joka alalla on tehtäviä, joita vanheneva ei pysty enää tekemään, ei enää opi tai kenties halua oppiakaan tai halua muuttaa vakiintuneita työtapojaan, olla dynaaminen. Hallinnollinen päätös ei lisää fyysistä tai henkistä vanhenevan suorituskykyä tai -halua, varsinkaan, kun se tulee neuvottelematta. Itse valitsin itseni mieluummin terveenä eläkkeelle, kun vielä olin työpaikalla "hyvä" enkä rasite.

Enkä toistaiseksi kadu. Sitä paitsi teen aina välillä vähän opetustyötäkin - minulle sopivasti, en virkana.
Ja on aikaa opetella pillkimään, hiihdellä ja olla pappa. Elää.

The one and only

Vanitas vanitatum et omnia vanitas. Asia ei siis ole uusi, se on tiedostettu jo antiikin aikana: silti se on yhteiskunnallisesti hyväksytty, jopa yhteiskunnan tukema, ja silti naurettava useimmista?
Sitä vastustaa mm. Raamattu, mutta käytännössä kaikki ovat sen orjia ja ylläpitäjiä.

Sinun tulee näyttää tietynlaiselta, muottiin sopivalta. Ole siis hoikka ja ikuisesti nuori. Ja jos et ole, kipuile ja kuluta saavuttaaksesi muottinäkö. Runsauta ripsesi, oio ryppysi, poista tai poistata jenkkakahvasi, väritä pääsi "luonnolliseksi". Ihanko oikeasti nainen uskoo kaiken sen, mitä mainos vaatii - nauraa kyllä hulluille mainoksille, mutta kuluttaa ohjatusti yhä uusiin purkkeihin ja purnukoihin ja noudattaa yhä uusia asiantuntijaohjeita. Kokonainen teollisuus syöttää tätä ihannetta televisiossa, lehdissä, jopa puheissa, alan ammattilaisia on pilvin pimein niin kaupassa, markkinoinnissa, mediassa kuin palveluiden tuottajina. Työpaikankin saa paremmin nuori, hoikka ja tiettyyn muottiin puristettu, jopa puolueet etsivät tällaisia ehdokkaita.

Nainen on tähän asti ollut kohteena. Nyt mieskin alkaa oppia... Nyt? On ollut aikoja, joloin mies oli kuin riikinkukko, hovikelpoinen liehakko. Nyt pitää esimerkiksi ihoa suojata ennen parranajoa, parranajon aikana ja parranajon jälkeen eri aineilla. Rintakarvoja ei saa olla, sandaaleissa ei sukkia. Sortsit ja sukat ovat kauhistus. Ja paljon muuta.
Käsiini sattui miestenlehti Veli, jossa en yhdelläkään sivulla tunnistanut itseäni. Aluksi nauratti, mutta lopulta hirvittää.

Elämäntyylisi, olemisesi, kotisi eivät ole sinua varten, vaan sinun on näytettävä muille, että olet mukana trendissä. Sisusta, hanki oikea auto, harrasta oikein ja ainoilla oikeilla välineillä, valitse oikea lomakohde. Puhu oikeista asioista ja oikealla kielellä, lue oikeat lehdet, osta oikeista liikkeistä ja oikeita tavaramerkkejä. Pukeudu oikein. Kuluta! Katso oikeaa, profiloivaa kanavaa. Ja muista olla vähän trendikkäämpi kuin naapurisi, ennen kaikkea näyttää siltä.

Enää saisi olla kulttuurikerrostumia kotonakaan?
Eri ikäisiä huonekaluja, kirjoja, astioita, vaatteita eri elämänvaiheista, toimivia ja mukavaksi ja omaksi koettuja pitäisi heittää sisustusvimman tieltä. Pihasi ja puutarhasi eivät ole sinua varten, ne ovat näyttely.

Hullua on, että ihminen on nyt yhtä aikaa persoonaton, ohjattava systeemin jatke sekä vain itseään varten elävä, enenevästi minäkeskeinen ja itsekäs, joka ainakin luulee olevansa yksilöllinen ja persoonallinen. Mutta on yhtä hullua olla, muodikkaasti myös, muka välittämättä tästä ainoasta oikeasta elämänmallista?

Onneksi olen liian vanha formuihin.