Lapissa

Lähellä taivasta! Kaikki on huikaisevan valkoista tai kirkasta sineä. Olen korkealla Kiilopään satulassa, vain lumi ja taivas ovat läsnä, kilometreittäin vain valkoista ja sinistä. Ja ystävä kokemassa saman. Mutta missä sinä olit?

Kelomökki (Talo se on!), lämmin vesi, sauna, pesukone, televisiot, täydellinen keittiö. Koneladut, valaistut ladut, kauppoja, ravintoloita, matkamuistokrääsää, lasketteluhissejä. Illuusio Lapista ei ihan vastaa todellisuutta: missä ovat noki, hiki ja rinkat, piippusuuämmit ja koskematon luonto? Tuotako muka odotin - ja olisiko minusta siihen. Sitä olen kyllä Lapissa saanut, silloin 38 vuotta ja melkein yhtä monta kiloa sitten Saariselälläkin, aika paljon myös kahdella kesävaelluksella Kevolla jopa 2000-luvullakin.

Ilmat suosivat, sukset pelasivat. Huippuja vallattiin peräti neljä: Kaunispää, Palopää, Kiilopää, Ahopää. Kaikille ilmoille löytyi latu, joko suojainen jokilaakso tai aurinkoinen huippu, vähän jopa luontolatua. Luppoa ja keloa, käkkyräpuuta ja kuukkeleita riittää yhä. Omalle lenkille omine ajatuksineni oli aikaa, mutta yhteiselle hiihtelylle ja taukojutuille vielä enemmän. Sain, mitä hain, en toki lähtenyt Lappiin tietokoneella istumaan tai katsomaan televisiota.

Porukkaa oli Saariselällä vähän. Vähänkin syrjässä Parfyymiladulta vastaantulijoita ei paljon ollut, joitain sentään. Lama näkyy: firmat eivät enää käytä palveluja, ja niin laskettelut, kelkkasafarit ja koiraretket jäävät tekemättä ja ravintoloissa kaikuu tyhjyys.

Pitkä matkakaan ei elämyksiä estä. Mutta voi, miten kotona on taas hyvä olla, oikealla tavalla uupuneena.