Maallikon ekonomiaa

Euro vaikeuksissa
Ratkaisu: tavallinen palkansaaja maksaa.
Koijari sijoittaja pelastetaan, pankkijärjestelmä pelastetaan. Samalla supistetaan, sopeutetaan, maksetaan lisää veroja. Maksetaan lisää hintaa paitsi kohonneissa arvonlisäveroissa, myös esimerkiksi kohonneissa kuljetuskustannuksissa, euro kun on niin heikko ja polttoaine maksetaan dollareissa.
Paradoksi on, niin kuin aina, että palvelujen tarpeen lisääntyessä niihin on siis yhä vähemmän rahaa käytettävissä.

Taloudellinen tilanne epävakaa
Ratkaisu: tavallinen palkansaaja maksaa.
Teknisen teollisuuden keskusliitto ehdottaa raamisopimuksen irtisanomista ja uusia tulopoliittisia neuvotteluja, so. palkka-alennusta.
Ainoa varma seuraus olisi suuri häiriö ennustettavuudessa ja vakaudessa, useita työtaisteluita ja eri alojen suuri eriarvoistaminen. Ja raskaat, kalliit neuvottelut, sopimuksettomassa ja kitkerässä ilmapiirissä.
Jos sopimukset sanotaan irti, pitää samalla vaatia työnantajaa sitoutumaan työpaikkojen säilyttämiseen - tai toisin päin, jos ei sanota irti, työnantaja aivan varmasti käyttää tätä joustamattomuutta osasyynä irtisanomisiin.

Kvartaalitalous ei anna mahdollisuutta suunnitella neljännesvuotta pitemmälle firmojen taloutta, palkat sentään yleensä sovitaan ainakin vuodeksi. Miten valtion ja kuntien budjetit voisivat enää toimia, miten yksityinen palkansaajakaan voisi suunnitella elämäänsä, esimerkiksi ottaa asuntolainaa.

Mukauttaminen, sopeuttaminen, leikkaukset koskevat täydellä tehollaan myös niitä aloja, joiden toiminnalla ei ole mitään tekemistä markkinatalouden kanssa? Miksi lapsi maksaa, kaiken ikäinen hoidokki maksaa? Myös eläkeläiset aivan varmasti maksavat, olen jokseenkin varma, että mm. indeksikorotuksia ei tule. Aivan varmasti palveluille tulee lisähintaa ja hinnat nousevat, vaikka eläke olisi sama.
Tulon muodostus on kiinni markkinoiden toimivuudesta. On, kun annetaan kaikki valta. Syvä kumarrus.

Yhä suuremman kakun maksaa palkansaaja. Pääomatuloverotusta on sentään harkittu nostettavaksi - mutta semmoinen peli ei käy, sehän heikentää kilpailukykyä.

Savossa kaksi erillistä asevahinkoa peräkkäisinä päivänä

Ase, tuliase,
Tunne alkukantaisesta voiman hallinnasta. Jopa elämän ja kuoleman herra.

Sama tyydytys kuin auton ylimääräisistä hevosvoimista: ne ovat reservinä, toivottavasti eivät yleensä käytössä.

Osuminen, osaaminen on hauskaa. Aseen hallinta ja huollon ja hoidon osaaminen antaa suuren tyydytyksen. Kaikessa, missä voi kilpailla, kilpaillaan. Aseellakin.

Ase liittyy luontoon, ulkoiluun. Metsästys voidaan nimetä riistanhoidoksi tai taimikonsuojeluksi. Reipas porukka, reipas ulkoilu, ystävyys.

Vihollinen? Mikä onkaan aseen tarkoitus - tappaminen se on. Alkuperäinen tappaminen kai oli ruoanhankintaa, mutta sota ja oman puolustaminen on luonnollinen seuraus aseen ylivoimasta nyrkkeihin nähden.

Sankari, niin lännenmies, agentti kuin Jerry Cottonkin käytti aseita. Ja Suomalainen korpisoturi. Taistelet siis tuulimyllyjä vastaan, jos vastustat.

Mikä on riittävä syy ihmisen nimeämiseen viholliseksi? Missä kohtaa puolustautumisessa on raja, joka oikeuttaa aseen käyttöön? Älä tapa - älä tapa muuta kuin vihollinen tai läheistesi tai itsesi uhka.

Esivalta ei turhaan miekkaa kanna - ja melkein samassa lauseessa: - Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Eli yhteinen turvallisuus olisi lupa suojella vaikka asein, yksittäinen ihminen olkoon ilman, tai häneenkin voi käyttää asetta?

Pitää olla oppirakennelmia isänmaasta ja sodan oikeutuksesta. Mutta luonnostaan kai omiaan, lähipiiriään, uros puolustaa. Vaikka tuliaseella. Mistä luonnostaan pääsee siihen, että jos ei tuliaseita ole saaatavilla, niitä ei käytä konna eikä puolustautuja. Mutta kun niitä on. Suomessa eniten väkilukuun suhteutettuna.

Ase on käyttämättäkin pelote. Huippuna ydinase. Mutta ihan kotelo vyöllä antaa poliisille arvovaltaa - ja konnalle "luvan" ampua. Pelotteessa on se paha vika, että se ei toimi, jos ei välillä oikeasti käytetä.

Käsiase on vain ihmisen hallintaan ja tappamiseen suunniteltu. Sitä ei tulisi olla olemassakaan - ei edes siitä kehiteltyjä urheiluaseita.

Miksi useat ampumataulut ovat ihmisen muotoisia?

Ase on realismia, pois ei saa hurskastelemalla. Mutta ostoa, hallussapitoa, ammusten ostoa, käyttöä voi säädellä. Ja kunnolla, jatkuvana seurantana, ei vain viranomaistoimintana, vaan omavalvontana, seuravalvontana myös.

Marjat

Metsä. Hiljaisuus ja omat ajatukset. Marjastus on touhua suoraan kohti kotia, yhteiseksi hyväksi. Jotain voi kokea ja nähdä samalla.

Marjastaja, sienestäjä on vapaa. Mihin vain voi mennä, mutta missä vain ei ole kohtuuetäisyydellä tiestä marjoja. Ja voi: joku ehti ensin!

Kamalaa on, jos suunnittelit meneväsi tiettyyn paikkaan, mutta siellä onkin jo auto!
Eihän sovi mennä MINUN marjapaikalleni, eivätkä nuo röyhkimykset tietenkään haluaisi minua viemään kaikkia marjoja. Kunnon marjapaikan löytäjä ei paikkaansa paljasta toisille, kulkee jopa kiertotietä, tulee ulos puskista ihan eri paikassa.

Kuusikymppiset ukot marjastavat. Toinen ryhmä on emännät. Isäntä sanoo, että pitää mennä metsään, kaupunkilaiset vievät muuten kaikki marjat, ja emäntä menee.
Nuoriso tietää, että marjoja saa pakastimesta, miksi mennä itikkaa syöttämään?

Turistiviisumilla maahan. Ei työsopimusta, tulot määräytyvät saaliin mukaan. Alkeellinen maksullinen majoitus ja massaruoka. Olisiko laissa porsaanreikiä, joista päätoimiset työntekijät livahtavat isännän eduksi läpi? Pitäisikö ammattimaista tuloa marjoista ja sienistä verottaa, pitäisikö poimijoiden asemaa parantaa. Pitäisi.
Mutta aivan varmasti heitä mahtuu saloille pyörimään ja marjaa riittää kaikille.
Suurin ruikuttaja on se, joka itse ei metsään mene?

Presidentti

Pre sident. Istuu edessä. Siis puheenjohtaja.
Paras vertaistensa joukossa, primas inter pares.

Presidentti. Vaaleilla valittu. Tarkoin perustuslailla määriteltyyn tehtävään valittu.
Tehtävät liittyvät lakien ja asetusten antamiseen ja voimaantuloon, yleensä allekirjoittamiseen. Kansan keulakuva ulospäin.

Presidentti ulkopolitiikan johtajana, ylipäällikkönä. Presidentti erivapauksien myöntäjänä ja armahtajana. Viimeinen sana, parlamenttin hajottaja, hallituksen runnaaja. Korkeimpien virkanimitysten antaja.

Presidentti maailmanpoliisina, pääministerinä, sormi ydinaseen laukaisijalla. Liikaa valtaa yhden kansan yhden puolueen miehellä. Demokratia toimimassa rahalla ja julkisuuskuvalla.

Presidentti diktaattorina. Itse valitsemanaan, itse valtaoikeuksiensa rajat määrittelevänä. Edellisen presidentin poika on demokratiassa seuraava presidentti.
Aina oikeassa, ajatusten Tonava. Supermies. Meillä menee hyvin, koska presidentti sanoo niin. Toisinajattelijoita ei ole.

Kansa on rasite. Presidentin ja valtaeliitin täytyy pysyä vallassa, vaikka maa tuhoutuisi ja kansa lakkaisi olemasta. Totta kai, onhan presidentti itse itsensä valinnut ja asein valta kuuluu pitää.

Presidentti kyyristelee piilossa, johtaa jotakin pientä neuvostoa, todellinen valta on puhemiehistöllä ja puolueella.

Presidentti on kansan mielestä vallan tärkein instrumentti, vaikka hänellä ei todellista valtaa olisikaan. Presidentin tulee ola edustava ja puolison kaunis. Presidenttiä pitää äänestää, vaikka tärkeämmissä vaaleissa ei äänestäisikään.

Kaipaan presidentti-sanan oikeaa käyttöä. Demokratian irvikuvassa ei saa käyttää noin jaloa sanaa!

Laki vai lain henki

Lakia voi lukea sanatarkasti. Siksihän se on kapulakieltä: pienintäkään väärintulkitsemisen mahdollisuutta ei saisi olla.
Laki on laki, ei vain toimintaohje.

Lain henki lienee se, mitä lailla halutaan saada aikaan. Joskus käy niin, että sanatarkasti lakia lukemalla lain henki ei toteudu, tapahtuu kielteistä, ei toivottua.
Tämä on tavallista esimerkiksi sosiaalipolitiikassa: laki ankarasti luettuna sulkee pois toisia tukimuotoja, jos saa toisen, vaikka ilmiselvä tarkoitus olisi parantaa toimeentuloa.

Yleinen mielipide ei ole laki. Usein valitettavasti laki jää jälkeen. Syvä huokaus: ympäristöasioissa teemme valtavaa vääryyttä ihmisille, kun laki ei muista nimenomaan kieltää.

Nyt säädetään vanhuspalvelulaikia. Varsinkin puhuttaa henkilöstömitoitus. Heti nousee mieleen parikin pelkoa. Esimerkiksi minimistä tulee helposti normi, aiemmin isommalla henkilökunnalla toimineet luonnollisesti säästävät pienentämällä työporukkansa lain sallimaan minimiin.

Toinen vaara on olla samaan aikaan säätämättä pätevyysvaatimuksia. Ei siivooja ole hoitohenkilö, ei hallintoviranomainen, ei pyykkäri - pelkkä paikallaolijoiden lukumäärä ei ratkaise.

Jos muu henkilöstö, hoitotyötä tukeva porukka potkitaan pois, varsinaiset hoitovastuulliset hoitavat myös nämä aputyöt eli juuri äskenmainitut siivoamiset, tiskit, ruoanlaiton, pyykin, hallinnon, huoltotyöt. Ovatko he samaan aikaan vanhusvastuussa, läsnä, hoitotyössä?

Kuvan henkilöllä vanhuus alkaa jo häämöttää.

Olympian jalo taisto

Ovatko sodat tauonneet?
Miksi naisia lasketaan pyhään Olympian kulttipaikkaan?

Jotakin on toteutunut: voittaja saa maallista kunniaa, tontteja, rahaakin?

Kisat ovat paisuneet kuin pullataikina. Kun laji saa olympiastatuksen, sen arvo kasvaa potensseissa. Markkina-arvo, kiinnostavuusarvo, jopa sponsorointiarvo.

Lajeja on liikaa. On, ja on sellaisia, joita ei esimerkiksi Suomessa lainkaan tunneta saati harrasteta. Kriteerit olympialajiksi sisältävät kuitenkin maailmanlaajuisen kattavuudenkin.

Karsia pitää, karsitaan siis. Mutta kun tuntuu, että juuri niitä ei voi karsia, joita pitäisi. Varakas, ammattilaisuuteen perustuva laji lähtee viimeiseksi?

Karsittaisiinpa vaikkapa lajiryhmien sisältä edes. Mihin ihmeeseen esimerkiksi tarvitaan kymmeniä uintilajeja, joista osa on keinotekoisia eikä lainkaan käytössä muuten kuin kilpailuissa. Miksi samallakin tyylillä on niin monia matkoja?
Yleisurheilussakin on selkeitä karsimispaikkoja. Kuka esimerkiksi keksi laittaa hevoslajeja juoksijoille, este- ja aitajuoksuja siis. Moukarinheitto, onpa luontevaa. Seiväs on välineurheilijoille, kestävyysjuoksulajeja on liikaa.

Useimmissa lajeissa voisi sisäisesti karsia. Vaikkapa näin: vain yksi haulikkolaji, vain yksi pistoolilaji, vain yksi kiväärilaji.

Kisat ovat niin isot, että kolmas maailma ei koskaan voi niitä järjestää. Ihan pakko on palata edes vähän lähemmäksi juuria. Toivottavasti ei kuitenkaan aivan alkuun: pankration, laji, jossa sai tehdä mitä vain, laji, joka usein päättyi vastustajan kuolemaan, ei toivottavasti palaa.

Kuvan urheilija on vasta uransa alussa.