Laki on laki, ei vain toimintaohje.
Lain henki lienee se, mitä lailla halutaan saada aikaan. Joskus käy niin, että sanatarkasti lakia lukemalla lain henki ei toteudu, tapahtuu kielteistä, ei toivottua.
Tämä on tavallista esimerkiksi sosiaalipolitiikassa: laki ankarasti luettuna sulkee pois toisia tukimuotoja, jos saa toisen, vaikka ilmiselvä tarkoitus olisi parantaa toimeentuloa.
Yleinen mielipide ei ole laki. Usein valitettavasti laki jää jälkeen. Syvä huokaus: ympäristöasioissa teemme valtavaa vääryyttä ihmisille, kun laki ei muista nimenomaan kieltää.
Nyt säädetään vanhuspalvelulaikia. Varsinkin puhuttaa henkilöstömitoitus. Heti nousee mieleen parikin pelkoa. Esimerkiksi minimistä tulee helposti normi, aiemmin isommalla henkilökunnalla toimineet luonnollisesti säästävät pienentämällä työporukkansa lain sallimaan minimiin.
Toinen vaara on olla samaan aikaan säätämättä pätevyysvaatimuksia. Ei siivooja ole hoitohenkilö, ei hallintoviranomainen, ei pyykkäri - pelkkä paikallaolijoiden lukumäärä ei ratkaise.
Jos muu henkilöstö, hoitotyötä tukeva porukka potkitaan pois, varsinaiset hoitovastuulliset hoitavat myös nämä aputyöt eli juuri äskenmainitut siivoamiset, tiskit, ruoanlaiton, pyykin, hallinnon, huoltotyöt. Ovatko he samaan aikaan vanhusvastuussa, läsnä, hoitotyössä?
Kuvan henkilöllä vanhuus alkaa jo häämöttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti