Epäpyhä voitelukoulu

Teesit

Voitelu on välttämätöntä. Miljoonat ovat lopettaneet toimimattomien hikilautojen takia.
Voitelu on helppoa. Kun kerran viitsii, osaa. Vie ihan vartin.
Voitelu ei ole kallista. Sama paraffiinipala kestää viisi vuotta, vähintään.
Voitelu tarvitsee tilat ja kunnon välineet. Tahrat ja käry eivät viihdytä.

1. Lämmitä sukset, ts. tuo ne sisälle ainakin tunniksi.

2. Hankaa - siis ÄLÄ SULATA RAUDALLA - kelin mukaista paraffiinia pohjaan.
Keltainen, punainen, violetti, sininen, vihreä, musta on suurin piirtein järjestys nuoskasta kovaan pakkaseen. (Uusi lumi tahtoo kallista fluoria, vitilumi grafiittia - anna olla!) Älä laita paraffiinia pertsasuksen pitoalueelle!

Sulattaminen on se ortodoksinen tapa eli tuhlataan älyttömästi kallista paraffiinia, kun tarvittavan määrän saa helposti hangattuna lämpöisenä lämpöiseen sukseen!

3. Sulata voide ikivanhan silitysraudan miedolla lämmöllä tai voideraudalla silittämällä kiinni sukseen.

4. Anna jäähtyä hyvin, esim. vie sukset ulos.

5. Siklaa kaikki näkyvä paraffiini pois, ihan kaikki, myös urasta.

6. Harjaa sukset huolella: mitä paremmin harjaat sukset kiiltäviksi, sen parempi luisto heti on - toki sukset hioutuvat hiihtämälläkin luistaviksi kilometrin matkalla.

7. Kiillota flanellilla tms.

Pehmeät parafiinit kestävät n. 50 km, kovat monella koko hiihtokauden - kun ei hiihdä nuoskalla kuitenkaan, voi selvitä sinisellä tai vihreällä koko kauden yhdellä voitelulla.

(Pikatemppu: hankaa parafiinia pohjaan ja kiillota pohja rätillä. Toimii parikymmentä kilometriä)

Pitovoitelu

Luisto kärkiin ja kantoihin kuin edellä ensin

1. Etsi pitoalue ja merkkaa se. Seiso molemmilla suksilla, katso, mistä kohtaa pohjat eivät ota kiinni lattiaan (uita paperi ali). Kun seisot/polkaiset (tasostasi riippuen, turisti seisoo, hiihtäjä polkaisee) yhdellä suksella, kohdan pitäisi ottaa kiinni lattiaan.

2. Levitä oikein ohut kerros kelivoidetta alueelle ja tasoita se täysin kiiltäväksi ja möykyttömäksi styroxilla tai korkilla. Tee tämä ainakin kolme kertaa, mieluummin noin kuusi.
(Keli: valitse purkki, jossa pakkaslukema on sama tai hiukan pienempi kuin ulkona. Ota huomioon, onko voide uudelle lumelle, karkealle lumelle vai ladulle.
Älä koske pohjan voiteeseen sorminesi tai tahri kodin pintoja tai tekstiilejä.

3. Anna suksien olla ulkona riittävän kauan ennen hiihtämistä, ettei lumi tartu lämpöiseen sukseen tai voiteeseen.


Pohjustus eli pohjaaminen

Pohjustus/puhdistus kannattaa tehdä viimeiseksi keväällä tai sitten ensimmäiseksi, juuri ennen hiihtokautta. (UUDET SUKSET PITÄÄ AINA POHJATA! Kohta 1 jää pois.)

1. Poista kaapimalla ja voiteenpoistoaineella ja rätillä kaikki pitovoiteet
Voiteenpoistoaineella kannattaa samalla puhdistaa sukset myös päältä ja sivuilta.

2. Sulata pohjustusparafiinia (tai keltaista tai punaista) nyt oikein raudalla valuttaen pohjiin. Silitä kiinni.

3. ÄLÄ ANNA JÄÄHTYÄ vaan ota paraffiini nopeasti kuumana pois siklillä. Moska lähtee mukana.

Jos olen tehnyt tämän keväällä, olen kesäksi pannut pohjiin esimerkiksi sinistä, enkä ole siklannut sitä pois, suksi ei saa ns. kuivua.

Erä hävittiin, peli jatkuu

Vasemmisto kärsi rökäletappion vaaleissa. Panee miettimään...

2 % omistaa puolet maailman varallisuudesta. Siis me muut tarvitsemme vasemmistoa...
Väitteelle on perustelunsa, mikäli vasemmistolaisuus ymmärretään, kuten haluaisin sen ymmärtää, tasa-arvona ja oikeudenmukaisuutena, toisesta huolehtimisena.
"Me muut" on kyllä aika tylysti sanottu, sulkee pois kokonaan sen 2 %.

Kun varallisuutta on tarpeeksi, raha menettää merkityksensä. Sitä kun on, se poikii. Ei tarvitse kiinnittää jokapäiväisten asioiden hankkimiseen huomiota, ei tarvitse tavoitella mitään tai säästää. Mitä siinä tilanteessa tapahtuukaan - rahaa ei voi käyttää enää mihinkään muuhun kuin sijoittamiseen, so. lisärahan hankkimiseen ja pääoman suojaamiseen.

Toivottavasti tuo 2 % on edes patruunatasolla, so. ymmärtää käyttää varallisuutta edes oman työntekijäkuntansa hyvinvointiin ja koulutukseen. Taitaa olla liikaa vaadittu, että koko yhteiskunnan hyväksi? Päinvastoin: omaisuuden turvaamiseksi täytyy siirtää varat, sijoittaa ulkomaille, kiertää (porsaanreiät etsien) verot, asua muurien ja vartijoiden takana.

150 vuotta on työväestö taistellut asemansa parantamiseksi, samalla yhteiskunnan olojen, tasa-arvon, työolojen parantamiseksi. Melkein mikä tahansa uudistus vaikkapa työolojen parantamiseksi on vaatinut aluksi lain rikkomista. Siis laki on ollut väärässä ja turvannut yksipuolisesti omaisuutta. Kenen laki?

Aika pitkälle on päästykin, useimmat yhteiskunnat ovat toimivia ja vakaita. Mutta aaltoliike vie taas oikealle: eräänä päivänä jokin raja taas jossakin ylittyy, ja täytyy laittomuuksiin ryhtyä. Eihän voi olla mahdollista, että talous pyörittää politiikkaa, talous on ylempänä kuin valtio, talous ei tarkoita hyvinvointia, valtion talous irrotetaan kansalaisen taloudesta. Eihän?

Ei ole alkanut toiset 150 vuotta hyvinvoinnin alasajoa. Ei voi viedä niin kauan huomata, että yksi kerrallaan alasajetaan kansalaisen oikeuksia. Verojakaan ei kerätä vain palvelujen järjestämiseksi, vaan yhä enemmän talouden turvaamiseksi. Ja taas laillisesti. So. kansalainen rahoittaa sen pelin, mikä häntä painaa.
On käsittämätöntä, kuinka ns. huonoina aikoina kansa turvaa siihen ryhmään, joka ongelman aiheuttaa, so. pääoman bulvaanipiuolueeseen oikeistossa.
No, aikansa näin: raja tulee vastaan, toivottavasti demokratian kautta. Oireita on, populismi toimii aikansa, ts. ei toimi, räksyttää - ja vetäytyy vastuusta.

Kuva on niille, jotka siirtävät vastuun korkeimmille voimille. Valta, esivalta, rikkaus ja köyhyys ovat olleet jumalaista järjestystä, johon ei sovi puuttua. Nöyrä pitää olla.
(No, ei enää näin, kirkko ottaa voimakkastikin kantaa.)

Vaalipäivän aatto

Vaalit antoivat taas kuvan puolueiden välisistä voimasuhteista. Paitsi, että nimen omaan ne eivät antaneet voimasuhteista yhtään mitään kuvaa.
Suurin ihmettelyn aihe on sosialidemokraattien kannatus, jos se on sama kuin Paavo Lipposen kannatus: kannatus on siis pudonnut kolmasosaan...

Näissä vaaleissa on vain yksi mahdollinen häviäjä, Sauli Niinistö. Kaikkien muiden äänet ovat voittoa puolueille, niin ylivoimainen oli Niinistön kannatus. Jo pelkkä toisen kierroksen uhka on Niinistölle tappio, toinen kierros toteutuessaan suurin piirtein katastrofi.

Se, että omalla puolueella oli oma ehdokas, tarkoitti suurta julkisuutta. Julkisuus edellytti valmiutta esittää asiansa vakuuttavasti, mutta ennen muuta se edellytti todellista sisältöä vaalikampanjaan. Ja tässä suhteessa Arhinmäki oli varmasti näiden vaalien ykkönen. Nuoret, ennakkoluulottomat, hänet sellaiseksi nostivatkin useissakin eri tilanteissa, viimeksi esimerkiksi Etelä-Karjalan toisen asteen koulujen "vaaleissa".
Rehellisyys, aitous, sanojensa takana oikeasti oleminen poikii ehkä jo syksyn kunnallisvaaleissa, mutta ainakin seuraavissa presidentinvaaleissa. Tälläkin kerralla, kuten myös Klasun ollessa ehdokkaana, moni sanoi, että meillä on paras ehdokas, mutta puolue on väärä! Yhä kuvitellaan meidän olevan änkyräkommunisteja, maan myyjiä,vallankumouksellisia.

Tätä kirjoittaessa näyttää toinen kierros tulevan. Jos pareina ovat Niinistö ja Haavisto, KEPU ratkaisee vanhoillisena vaalin, eihän punaniska isäntä voi äänestää homppelia. Jos vastakkain on Niinistö ja Soini, tapahtuu kummia: vasurikin äänestää pikimustaa porvari- Saulia, ettei vain se Soini lipsahda presidentiksi. Mikäli Väyrynen on toisella kierroksella, Demarit ja Perussuomalaiset ratkaisevat vaalit, eipä paljon taida toinen kierros silloin vasureita kiinnostaakaan. Ja joku väitti, että ehdokasasettelu oli tylsä!

Vaalit ovat puolueille hyvin tärkeitä sananjulistusmahdollisuuksia. Meille pienille vaalit antavat lähes ainoan tulon jopa: jokaisesta luottamustoimesta meidän mandaatillamme oleva, esim. vaalilautakunnan jäsen, maksaa ns. puolueveroa 15%. Muu tulohan onkin lähes pelkästään jäsenmaksuissa. Mistä tulojen vähyydestä suoraan johtuu, että meillä ei ole varaa mainostaa, ei ole varaa vaalikahviloihin, ei edes tarjota makkaraa tai kahvia aina. Eikä meillä ole omaa lehdistöä tukena, julkinen sana noudattaa tiettyä voimasuhdepolitiikkaa eli iso saa enemmän palstatilaa tai kuva-aikaa. Lähtökohdat tasaiset ja demokraattiset?

Tämä on kirjoitettu päivää ennen ensimmäistä vaalikierrosta. Saa nähdä...

Mutta vaaleista pidän - ja tummista.

Autuas aina?

Kauas on tultu siitä, kun Luther oivalsi lukutaidon merkityksen. Puhtaan sanan itseopiskelusta edettiin kansan oikeuteen oppimiseen. Jopa demokratian eräs tärkeä edellytys on sivistystaso, emme tarvitse valistunuttakaan itsevaltiasta.
Kyllä suomalainen peruskoulu on maailman huippua. Päättäjille näyttää kuitenkin keskitaso olevan tavoitteena?

Jo ennen kansakoululakia valistuneet isännät hankkivat kylälleen koulua. Tontti saatiin ison isännän lahjoituksena, rakennuspuut kyläläisten omista metsistä, koulu nousi talkoilla. Jopa opettajan palkkaukseen kerättiin varat kylältä ja demokratiaa harjoiteltiin sitten johtokunnassa. Kouluista muodostui kylän toiminnan keskipiste, harrastuskeskus, juhlakeskus. Ja jos mihin ei koulua noussut, siellä kävi kiertokoulu. Suomessa ymmärrettiin koulun ja koulutuksen merkitys maallakin, kaupungissahan (paremman väen) kouluja oli jo pitkään ollutkin. Koulun merkitys nousevan kansakunnan kehitykselle ja myös kansalliselle heräämiselle on ollut suunnaton.  Piirijakoasetus oli suuren sivistyksen seurausta ja antoi mahdollisuudet kouluun.

Tuli kansakoululaki, tuli oppivelvollisuus. Koulu muuttui kuntien järjestettäväksi koko maassa, oppikouluista valtaosa jäi valtiolle. Erinomainen kehitys: ehkä suurimpia tasa-arvotekijöitä Suomessa onkin ollut yhtenäinen koulu koko maassa.

Koulu selvisi pula-ajoista, sodista, suurista ikäluokista. Nyt, kun rahaa on enemmän kuin koskaan, koulu ei selviä ilman rajuja muutoksia?

1872 koulujärjestys kelpasi pitkälle. Iso muutos tuli vasta 1966 kun peruskoulun puitelaki DDR:n ja Ruotsin malliin antoi "keskikoulun" koko ikäluokalle. Uudet Oppiennätykset ja myöhemmät Opetussuunnitelmat olivat toinen toistaan kunnianhimoisempia. (Ei aina kaikki hyvää toki ollut, käden taidot sekä taito- ja taideaineet syrjäytyivät välillä.) Vieläkin koulua jaksettiin kehittää, sivistykseen uskottiin, ja tulokset ovat maailmanluokkaa.

Mutta nyt, kun kunnat ovat ahdingossa, koulun kehittäminen onkin saanut aivan uuden merkityksen. Kun kehitetään, se tarkoittaakin talouden kehittämistä laadun sijaan.
Suurennetaan luokkakokoja, lakkautetaan pieniä kouluja, tehdään jättikampuksia, annetaan rakennusten ja kaluston rapistua, pienennetään kirja- ja materiaalirahoja. Jopa kouluruoka, ainutlaatuinen vahvuus Suomessa, on tämän kehityksen kohteena. Periaatteena tuntuisi olevan, että koska selvisitte noin vähin vaurioin edellisestä kehittämisestä, teiltä (koulusta) voi ottaa taas vähän enemmän.

Korvamerkityistä valtionavuista luopuminen antoi kunnille vapaat kädet temmeltää. Toinen huomattava muutos oli lääninhallitusten kouluosastojen alasajo. Tarkastaja koululla oli useimmalle opettajalle turha, työmoraali oli korkea, mutta kunnalle tulleet pyyhkeet otettiin tosissaan, olihan kiristyskeinona valtionapu. Oli myös minimit määritelty, kuinka monta oppilasta tarvitaan kaksiopettajaiseen kouluun tai koulun järjestämiseen yleensäkin, mm. virkojen määrään.

Kun pieni koulu lakkaa, oppilaat täyttävät keskustan koulujen luokat. Luokkakoolle ei edes ole normiylärajaa, ennen oli esimerkiksi 32 tai alkuopetuksessa 25. Viranhaltijaopet siirtyvät keskustaan, sijaiset ja väliaikaiset ja virkaiältään nuorimmat saavat kenkää. Siis opettaja maksaa, maksaa myös suurempina vihkopinoina, työrauhaongelmina, lisääntyvinä oppilashuoltokokouksina, vanhempaintapaamisina.
Muutenkin työhön on lisätty lakeja laatimalla aina lisää, palkka sen sijaan ei laissa määrätä, siinä sää(s)tää kunta. Ope on kuitenkin sivuseikka verrattuna lapsen oikeuksiin.
Suomi on sitoutunut Lapsenoikeuksien sopimukseen, mutta missä näkyy "parhaalla mahdollisella saavutettavissa olevalla tavalla" tässäkään lasta koskevassa asiassa.

Lappeenranta on jo menetetty? Nyt supistaa (siis kehittää kouluverkkoa) Kotka viisi koulua kerralla.

Kansankynttilä halusi kynttilän kuvan!

Subsidiariteettiperiaate?

Raha. Paha, kun se puuttuu! Kunnalla on harvoja lakisääteisiä tehtäviä, mutta ne täytyy sitten hoitaa.
Etsitään keinoja. Yksi on luonnollisesti kuntien välinen yhteistyö, muodostetaan erilaisia kuntainliittoja tai piirejä tai kuntayhtymiä. Upeaa, mutta ...

Yksi olennainen epäkohta on demokratian etääntyminen ihmisistä. Päättäjiksi ei valitakaan vaaleilla ketään, vaan jo kerran vaaleilla valitut valtuustot nimeävät edustajansa näiden yhtymien elimiin. On kyse toisen asteen demokratiasta, joka tietysti on useimmiten toimiva ratkaisu.

On mahdotonta valita koko valtuustoa tähän toisen asteen päättämiseen. Niinpä demokraattisesti päätetään yhä uudelleen ja uudelleen kuntia edustamaan vain niiden suurimpien ryhmien edustajia. Pienryhmät syrjäytyvät helposti kokonaan pois.

Kun presidenttiä valittiin valitsijamiesvaaleilla, kävi usein niin, että tietyn ehdokkaan valitsijat äänestivätkin vaikka mustaa hevosta tai oman ehdokkaan tuntuessa häviävän, siirtyivätkin aivan muun ehdokkaan taakse. Ei se toisen asteen demokratia siinäkään kansalaisen mielipidettä edustanut.

Kuntia pitää yhdistää. Hallintoa pitää purkaa ja tiivistää. Mikä säästö - onko tästäkään oikeastaan näyttöä? Joka tapauksessa on varmaa, että asiantuntevuus oman kunnan eri osista ei lisäänny matkan kasvaessa. Eikä lisäänny välttämättä kiinnostuskaan valvoa suurkunnan toisen nurkan asukkaan etua, vaikka puolueen ideologia ja kansalaisen hyvä olisikin johtoajatuksena.

Suurkunta tarkoittaa paitsi hallinnon, myös palvelujen keskittämistä kuntakeskukseen.
Jo nyt esimerkiksi Lappeenrannan sisällä matka vaikkapa erikoissairaanhoitoon voi olla 35 km, jopa terveyskekukseen yli 20 km. Ja olemme etelässä...
Liitossopimukset takaavat palvelujen pysymisen tietyiksi vuosiksi, mutta käytäntö on osoittanut, että heti sen jälkeen käy viikate taajaan. (On järjettömiäkin sopimuksen takia ylläpidettäviä asioita. Esimerkiksi Joutsenon ympäristötoimistossa ei käynyt vuoden aikana kuin kaksi ihmistä, mutta kun toimistosta oli sovittu, sen lopettaminen vaati lautakunnassa eriävän mielipiteen.)

Onkin tullut tavaksi tehdä valtavia yhteisiä organisaatioita. Sosiaali- ja terveysala on vaatinut kunnan budjetista jopa yli puolet, niinpä tehdään esimerkiksi EKSOTE Etelä-Karjalaan. Vie vuosia, ennen kuin järjestelmä toimii, on ajettu sisään. Ja hullua on, että ne päättäjät eksotessa ovat eri mieltä kuin samat päättäjät oman kuntansa valtuustossa, istuvat kahdella tuolilla ja riitelevät itsensä kanssa - kun kunnassa pätee ryhmäkuri. Väestöpohjan pitäisi olla muka 70000, ennen kuin systeemi toimii.
No, ei toimi, esimerkiksi nyt Lappeenrannassa ei saa terveyskeskuslääkäriaikoja, vaikka pelkän Lappeenrannan väkiluku ylittää rajan, Lisätään muutosvastarintaan kouluttamattomuus, tietokoneongelmat vielä, soppaa riittää moneksi vuodeksi.

Mielestäni yksittäisistä tekijöistä terveysalan ongelmiin eräs suurimmista on lääketiedelisä, eli kaikessa yhä monimutkaistuvassa välineistössä, kaikissa lääkkeissä ja lääkärien palkoissa on hirmuisesti liikaa. Lääkärit ovat suorastaan saaneet kiristysaseman kuntiin nähden, terveyskeskus ei houkuta.

---

Lappeenrannassa on jo keskitetty lapset valtavaan kampukseen. Kotkassa yritetään samaa, toivon taistelun jatkuvan ja järjen voittavan. Sopivankokoinen, oman alueen koulu on parasta lapselle, lisäksi toki tarvitaan erikoistuneita kouluja.

Negaatioita vai totta

Jos tämän kuun presidentinvaali olisi tasainen, ratkaisuksi voisi tulla taito esiintyä niin, että käytöstä ei voisi tulkita vain vaaleista aiheutuneeksi.
Kaikilla ehdokkailla on myös tukijansa: myös taito selittää käyttäytyminen voisi olla ratkaisevaa.

Kun Arhinmäki meni naimisiin, tulkinta on tietysti se, että naimisiin mentiin vaalien takia. Eihän presidenttipari voi susipari olla. Vai olisiko kyse ollut sitoutumisesta, vastuusta, kun kerran lapsi on syntymäisillään (selitys).

Kun ne, joita ei saa sanoa Persuiksi, laukovat "vain sitä, mitä kaikki ajattelevat, mutta eivät uskalla sanoa" ja Soini toruu ja vaatii rangaistusta, on tietenkin kyse siitä, että Soini saa näin julkisuutta ja tilaisuuden olla oikeassa. Vai olisiko sittenkin kyse siitä, että Soini tuntee vastuunsa ja on todella sitä mieltä, että näihin vihapuheisiin on puututtava ja puolueen kanta ei ole sama kuin näiden hakkaraisten ja halla-ahojen (selitys).

Essayah näyttää omineen kristinuskon vain yhden puolueen mandaatille, vai olisiko hän aidosti kristitty. Suuri Israelin ystävä tietysti siis hyväksyy Israelin valtioterrorismin? Kuuluu juuri televisiossa (Aamu-tv 9.1.) puhuvan neuvotteluosapuolena palestiinalaisista ja myös heidän paluuoikeudestaan maahan (Palestiinaan? Israeliin - ei sano kuin "maahan".)
Haavisto on ainoa sovittelukykyinen tai sitten hän on ollut tunnustusta saanut sovittelija, monien muiden joukossa. Kun on tunnevaali, puoliso tulee esteeksi?

Lipponen pyrki Euroopan keisariksi ja ajoi Suomen väkisin EU-hun. Olisiko hän kuiten kin ollut taitava opportunisti, jonka ansiosta Suomi sai edullisen liittymäsopimuksen ja painoarvoaan enemmän vaikutusvaltaa. (Joka tapauksessa mielestäni historiallinen monumentti, ei dynaaminen presidentti)

Biaudet monopolisoi vähemmistö- ja tasa-arvoasiat? Asantuntemusta ja verkostoa on.

Väyrynen on ottanut irtiottoja puolueestaan useinkin, ei ole mukautunut puoluedemokratiaan, on täydellisen epärealistinen omiin mahdollisuuksiinsa ja kykyihinsä nähden. Ja kuitenkin hän on se, joka aina selviää, aina pulpahtaa pinnalle, aina saa suuren tuen omiltaan tosipaikassa.

Niinistö on ollut jo vuosia harkiten irti päivänpoliittisesta ryvettymisestä, hänestä on tekemällä tehty presidenttiä, Hän on saanut asemansa takia lausuntoautomaattina sanoa sellaisia totuuksia, että kokoomus ei puolueena voi mitenkään olla niiden takana, henkilö-Niinistön torumista ei ole silti kuultu, Mutta entä jos Niinistö onkin sitä mieltä, aidosti. Viimeksi hän esimerkiksi on vaatinut talouselämää vastuuseen talouskriiseistä.

Onhan toki ehdokkaissa aitojakin, isoja eroja. On tehtävä myös sellainen, että näkemystään vastaankin joutuu siinä toimimaan, esimerkiksi allekirjoittamaan lakeja, joita ei oikeastaan hyväksy. Ristiriitoja vakaumuksen kanssa tullee useimmille.

Toivon toista kierrosta. Ennusteet ovat vain ennusteita!

Eräästä FB- kommentista poimin tähän lisäystä.
Eräs Ella kirjoittaa, että kun kehumme, kuinka hyvin Arhinmäellä meni, tuntuu kuin itsekin ihmettelisimme, kuin olisi odotuksena, että Paavo ei selviäisi! Aika ovela kommentti, johon osasin vastata vain, että kun sanomme, että Paavo selviytyi hyvin, se tarkoittaa, että Paavo selviytyi hyvin. Toki puhuin aitoudesta, kansan seassa aidosti olemisesta ym., mutta se kai vastasi enemmän kysymykseen, mitä hienoa on vierailuissa erilaisissa laitoksissa ja kauppakeskuksissa.

Hyvää uutta vuotta

Katsaus viime vuoteen.
Toiveita tälle vuodelle.
Lupaan jotakin.
Siinähän se, uudenvuodenblogi, olikin.

Mennyt vuosi oli lämmin, vaikka talvi aloitti oikein kunnolla lumella ja pakkasella.
Lämmin tuli myös kuunnellessa talouskohellusta tai eduskuntavaalituloksia.
Eikä talouden ongelmiin tämä vuosi riitä, ja näitä kansanedustajiakin on katseltava vielä kolme vuotta. Suurimman voittajan vitsit, rasismi, toisten eli vastuuta kantavien haukkuminen jatkuu aina vaan.

Viime vuosi (ja edellisen loppu) vei mennessään aivan liian monta läheistä taas.

Onneksi henkilökohtainen elämä sisältää positiivisempaa: onko Otsoa parempaa olemassakaan?

Tänä vuonna haluaisin vastuuta taloudesta todella päättäville, olkoon he sitten poliitikkoja tai niitä kasvottomia markkinoita.

Kaksien vaalien vuosi: jos ei Paavosta nyt ihan presidenttiä tulisikaan, hän kuitenkin on julkisuudessa, menestyy hyvin, saa arvostusta ja asiaa läpi. Eräänä päivänä joku jossakin taas huomaa, että emme teekään vallankumousta vaan oikeudenmukaista maailmaa.
Olisiko parasta mahdollista työtä seuraaviin vaaleihin, kunnallisvaaleihin!

Kunnallisvaalien pitäisi olla ne tärkeimmät, lähivaalit, kaikkia koskevat. Mutta presidenttiä, so pelkkää muotovirkaa äänestää 80 prosenttia, kunnallisvaaleissa omaa valtuutettua kaipaa alle 60. Uskomatonta.

Meillä vanha valtuutettu luopuu, ei asetu ehdolle. Toiseksi menestynein pelkää työnsä puolesta, jos on näkyvästi politiikassa mukana (aiheesta, uskomaton epäluulo ja mustamaalaus ovat voimissaan yhä). On aivan mahdollista, että VAS jää kokonaan ilman valtuutettua ja sitä tietä ilman minkäänlaisia luottamustoimipaikkoja, esim.lautakuntapaikkoja. Asiapuhe ei riitä, näyttää siltä, että pitäisi ruveta haukkumaan vanhoja puolueita, murjomaan vitsejä ja vetäytymään kaikesta vastuullisesta työstä. Mutta: vaaleja ei ole vielä käyty, ja kuulette meistä paljonkin ennen vaaleja.

Töihin lähden vain lystikseni ja aivan pienin tosihätätilanteisiin. Muutenkin yritän päästä irti monesta aikatauluttavasta asiasta ja alkaa olla eläkkeellä enemmän. Mutta miten kävi, kun viimeksi lupailin tätä, puhuin jopa sapattivuodesta: hommat taisivat tuplaantua, jopa minulta kysymättä tuli luottamustehtäviä...

Mikään vuosi ei ole ollut katastrofi. Odotan tämänkin olevan vain ketjun jatke, mitään mullistusta ei ole odotettavissa.