Maailmankuva avartuu

Sain joululahjaksi mukin. Kuva oli pienestä pojasta vaarin sylissä, ja teksti oli: - Vaari,näytä minulle maailma!
Leo imee vaikutteita, tarkkailee, tutkii. Näyttämättäkin, mutta tulihan tuossa juhannuksena aika paljon näytettynäkin. Uutta on,että hän tutkii myös toisten reaktioita temppuihinsa: onkohan se mummostakin tyhmää, jos heitän mukini?
Oma tahto kasvaa -toisaalta on ihan kiva huomata, että jotkut jopa sääntömäiset asiat alkavat rakentua, esimerkiksi kukkia ei enää revitä vaan osoitellaan.

Me miehet kävimme vähän pyöräilemässä. Olihan se tietysti aika tyhmää, kun piti säädellä uutta istuinta sopivaksi, kiristellä turvavyöt sopiviksi, passata kypärää päähän.
Mutta kun liikkeelle päästiin, olikin kyydissä kivaa, kun näkee ihan vaikka mitä.
ja torillahan näkee: on kukkia,vieraita ihmisiä,vihanneksia, puluja.
Ja pillimehu ja eväskeksi, totta kai,samaan aikaan kun vaari sai olla leuhkaa vaaria kahvipöydässä tuttujen kanssa. (Oli siinä tytärkin,siitäkin sai olla leuhka.)

Heikki- kissa tuli tutustumaan,ja se kun on naapurien nunnutuksella ja rakkaudella oppinut luottamaan ihmisiin (vaikka täysi kissa onkin!),Leokin sai pitää hyvänä, so.
silittää vastakarvaan ja tökkiä käsineen. Ja toisen naapurin kaksi pientä koiraa tulivat sitten koiran malleiksi ja niitäkin saa pitää hyvänä. Alma tietysti tapansa mukaan meuhkasi ja nuoli, Manua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, mutta kun emäntä hyväksyy tuon, mikäs auttaa kuin seistä ja kärsiä.

Leo on etevä, no ainakin innokas, auttaja, tasan yhtä tehokas kuin naapurin kissat aikanaan. Yrität tehdä mitä vain, välissä, tiellä on kissan puskeva kuono, oli sitten lumikola tai puukko käytössä. Leo auttoi halkojen siirrossa vajaan eli sain odottaa halkosylillisineni,kunnes pikkujätkä ja mummo olivat sen yhden puun sinne kuuriin siirtäneet ja aikansa sitä lattialle pudotelleet ja pylleröineet edessä.

Piha on vaaroja täynnä varsinkin nyt, kun kävellen ehtii nopeasti. On
grilli,on teräviä kulmia, kiviä, portaita. Pahin vaara oli kaivo, mutta sen vaari ymmärsi täyttää ajoissa,jos joskus niitä lapsenlapsia...
Piti asentaa portti paikoilleen, viritellä jos jonkinlaista tuketta kaikkiin kadulle johtaviin aukkoihin. Ahaa, siis virikettä: ensimmäiseksi Leo meni siis portin ja seinän välistä kadulle, toisen kerran hän heitti rompetta esteen yli ja ryömi muitta mutkitta ali hakemaan sen takaisin. Hidaste, ei este.

Oli ensimmäinen nimipäiväkin eilen - vuosi sittenhän poika vielä kulki työnimellä "Onni".

On se hienoa saada taas seurata. Mutta se se vasta hienoa on,kun pieni poika haluaa syliin ja kaivautuu solisluun kuoppaan ja nukahtaa siihen.

Onnea hääparille

Paula, Liina, Pauliina juhlivat eilen nimipäiviään. Me juhlimme ihan muuta: morsiameni ja minä olemme olleet naimisissa 37 vuotta.
Kiitos onnitteluista. Juhlan kunniaksi sain kuin sainkin yhteiset nokipannukahvit laavulla(edellinen juttu). Söimme vuoden ensimmäisistä punikkitateista tehdyn sienikompotin juhlaruokana. Se todellinen juhlinta on sitten juhannusaattona: silloin 37vuotta sitten 22.6.oli juhannusaatto ja saimme häillämme monen juhannussuunnitelmat uusiksi... Nythän juhannus on ihan kummallisen myöhään.

Miksi olemme yhä yhdessä? Voi pohdiskella, kestää suhde. Olisiko ihan tärkeintä oikea tasa-arvo ja toisen kaikinpuolinen kunnioittaminen, arvostaminen, mukaan lukien toisen maailmankuva, työ ja vapaa-aika? Vai olisiko tärkeintä lupa olla ihan sellainen kuin on (itse asettamissaan rajoissa)? Pitkä lieka? Yhteiset isot arvot?
Tietoisesti kumpikin on useimmiten päin perhettä ensin, eikä toista tahallaan ole loukattu ikinä.

Jostain tuon tapaisesta se lähtee. Olemme nimittäin lähtökohdiltamme ihan mahdottoman oloinen pari: porvarikakara ja työväen tyttö, haaveksija ja käytännön ihminen, yksin ja kotona vihtyjä ja ulospäinsuuntautunut jne., meitä tuntevat tietävät lisää ääripäitä meille. Timantitkin hioutuvat, mutta särmää on yhä.

Tietysti olen/Ritva on hurmaava, olemme myös suuria rakastajia ja ihmisenäkin täydellisiä, mutta näistä itsestäänselvyyksistä en nyt viitsi mainita.

--------------------

Olen mukana laatimassa ohjelmaa, jonka tarkoituksena on olla ohjaamassa kaikkea lapsia ja nuoria koskevaa kunnallista päätöksentekoa. Viimeisimmässä kokouksessa kokousväki heräsi huomaamaan, että ohjelmamme on liian hyvä: jos valtuusto hyväksyy asiakirjan, se samalla sitoutuu toimenpiteisiin ja , hui, rahoitukseen.
Yllättävää oli,että jarruna eivät olleetkaan poliitikot vaan virkamiehet!
Esimerkiksi LAVA (päätösten lapsivaikutus)on jo STAKESin ohjeissa, ja kun alunperin esitimme, että se todella otettaisiin käyttöön, virkamiehet olivat poikkiteloin. (Mikä lapsen hyvä on aikuiselle paha?)
Kun kulttuuriopetussuunnitelmaa esitettiin, virkamiehet sanoivat, että silloin raha on poissa vielä tärkeämmästä. Emme voi muka vaatia päihteetöntä kasvuympäristöä. Jne.
Joo. Hyvinvointiselontekohan on oikeastaan tavoiteohjelma, ja oikeastaan rajat antaa kaupunginvaltuusto. Mikä asia etenee, jos ei voi suunnitella tai edes toivoa?
Nyt saamme aikaan paperin, jossa on henkisiä konditionaaleja, jossa on henkenä budjetin asettamat raamit, jossa tehdään ehdotukset "mahdollisuuksien mukaan".

Hyvin alkanut hääpäivä kääntyi kokouksen takia huonoksi tuuleksi.
Lohdutin itseäni Tallinnasta tuodulla saunalonkerolla.

Morsiamen kanssa.

Löytö

Ajattelin mennä Pappilanniemeen orvokkeja katsomaan. Miten ollakaan, kesken matkan kurvasin Luukkaansalmen sillalle, oli nimittäin tyyntä ja aurinkoista (!) ja maisema houkutteli. Ja saman tien meninkin seuraavaan niemeen eli Mikonsaaren luontopolulle.

Lehtolemmikit tervehtivät ensin. Mutta joku on tännekin heitellyt lupiinin siemeniä.
Puna-ailakit ovat komeimmillaan. Joka kerta ne nähdessä muistaa, kuinka olemme monesti ihmetelleet, miksi meillä luonnossa ei ole sinooberin punaista kukkaa, kaikki punainen on aniliinia tai ainakin violettiin taipuvaa, enemmänkin siis karmiinin punaista.

Metsä on aivan tuoretta yhä, kun on niin paljon satanut. Polulla on katsottava tarkkaan, mihin jalkansa laittaa, vaikka kyllähän vaelluskenkä uutena vettä pitää.
Mansikka kukkii komeasti, pitkän heinän seassa on isoja taimia ja isoja kukkia.
Inisijöitä piisaa, onneksi hiukan tuuli viriää ja kalliolla itikat häipyvät.

Polkua on selvästi käytetty tavallista enemmän. Askelten jälkiä on kurassa, juuret ovat kuluneet paljaiksi, sammal on murentunut pölyksi monin paikoin. Kaksi halon nallikkaa on polun vierellä.

Luontopolun aihki-taulun kohdalta lähtee kuluneempi polku alarinteeseen. On siinä ennenkin polku ollut: tästä meni ennen se varsinainen Mikonsaaren lenkki, mutta se
kasvoi umpeen ja ja luontopolkutehtävätaulut lahosivat.
Vähän piilossa, alempana on tolpassa käpymerkki ja pienen pieni viitta laavulle.
Laavu? Täällä? Grillikatos on uimarannan lähellä, mutta laavu...

Matkaa ei voi olla paljon, olemmehan saaressa. Katsomaan siis. Polku kertoo heti, miksi kuljen maastossa tavallisesti kepin kanssa, on kivenkoloa ja juurta.
Teen kepin kuivasta männynrangasta. Ja siinähän se, laavu, kauniisti kauniissa maisemassa se nököttää.

Ennen laavulle tuloa minua tervehtii sanomalehdenriekale, toinenkin, kokonainen lehti.
Keräilen pois. Ihminen ei ole sotkija, tuuli on ne metsään pyöräyttänyt.
Laavun takana on polttopuuta ja rakennustarpeita aika rumana kasana.
Mutta paikka on hieno, itse laavu juuri ihmisen mittainen ja tulipaikka sopivan lähellä toisin kuin muutamassa, jossa on hehtaareja ja tuli ei varmasti yletä lämmittämään ketään.

Laavu on aivan uusi. Se tuoksuu vielä pihkalle ja tuoreelle puutyölle.
Seinällä on ohjeita käyttäjille sekä reittikartta kahdesta polusta.

Tännepä tulen toistekin, tulivehkeiden kanssa ja keitttelen nokipannukahvit.
Ja onkiakin tässä voi.

Noinkohan saisin mukaani...

Sataa

Luvattiin epävakaista. Pötyä. Sade ei vaihdu ei mihinkään, neljäs päivä jo.
Sateen sattuessa sateessa oli aikaa käydä esimerkiksi Mikkelissä.
Sade alkoi, kun olimme pienen pojan kanssa tapaamassa muita Leoja Korkeasaaressa.
Menee pilalle Helsinki-päivien vietto?

Hain metsästä ruusupavuille keppejä. Eilen istutetut pavuntaimet olivat aivan mullassa, sateen hakkaamina, pari vartta jopa poikki. Oli pakko tukea ja nopeasti.
kaivoin myös kukkapenkin reunakivet pois, kitkin ja panin jopa rikkaruohohävitettä ennen kivien takaisinlatomista. Joo, sateessa.

Pitäisi. Paha sana, tarkoittaa yleensä, että jotain jää tekemättä. Nyt pitäisi päästä leikkaamaan ruoho, mutta kun sataa.
Sateella sentään sain metsästettyä kolmisenkymmentä etanaa. Nämä veikot ne taitavat olla sadefaneja.

Sateella on aikaa myös jahdata sellaista katoavaa ihmettä kuin lyhythihaista kauluspaitaa! Olisi kiva pikkutakin kanssa pitää siistiä, yksiväristä paitaa, vaan kun ei: nyt on oltava joko neonvärinen, pastelli, ruudullinen tai raidallinen.
Joo, onhan valkeaa, on mustaa, mutta missä on esimerkiksi ns. khaki (samantekevää, kellertävä tai vihertävä). Myyjät tarjoavat näitä herralle sopivia, ah niin muodikkaita pinkkejään - saavat tarjota,en koko garderobia paidan takia vaihda saatikka muodin mukaan osta paitaa.

Ajankuvaa senverran,että KEPU sai uuden puheenjohtajan eilen: tämä Mari se oli minusta se ainoa oikea valinta, sillä en tiedä tarpeeksi tiheää pensasta piilottaa pää häpeästä,jos Paavo olisi voittanut tai se kivikova Mauri.
Tuntui Sinikka Hurskainen sanovan, että demareille tuli nyt helpoin vastus: melko tyhmää sanoa näin, vaalit ja hallituksen muodostaminen ovat ihan pian.
Oikein on vieraan puolueen edustajan toivoa yhteistyötä ja onnitella, arvostelu tulee kyllä tekojen mukaan.

Taidanpa mennä tekemään gourmeeta.

Kotitöitä

Nyt on oikein hieno kesäpäivä. Sehän tarkoittaa tietysti joko maton pesua tai sitten se tarkoittaa puutarhakalusteiden käsittelyä kyllästysaineella.
Kovapuu on kauniin tummanruskeaa, ja joka toinen vuosi olen tuolit käsitellyt kovapuun käsittelyaineella. Kestävät, kestävät pikään. No tietysti samalla aineella olen sitten vetänyt normaalin kestopuunkin, se kun ei todellakaan ole mitenkään kaunista kulahtaneen vihreänä.
Menemme huomenna Helsinkiin, eli kalusteilla on aikaa kuivua kunnolla.
Toivottavasti esimerkiksi Kari ei hiekkaa hakiessaan istu tuoreeseen maaliin...

Olen toistaiseksi kerännyt ja kiehuvalla vedellä murhannut noin kaksi sataa lehtokotiloa. Ei ole monta vuotta, kun niitä sai ihmetellä Lounais-Suomessa.
Noin kymmenen vuotta sitten ne olivat ehtineet Huhtiniemeen Lappeenrannassa: pyörätiellä kävi rouske, väistää ei voinut, kun kotilot olivat mattona.
Ja nyt niitä on paljon omalla pihallakin, syömässä kukkia ja salaattia.
Joku väitti,että tuhka olisi hyvä torjuntakeino. On vai - kun olen sireenin juurelle
kasannut takasta tyhjennettyä tuhkaa, kosteassa pikkukasassa oli 42 etanaa...
Kompostin päällä kostealla kelillä on varmasti parikymmentä vörnikkää.
Siirtääkö joku tahallaan kotiloita, kulkeutuvatko ne tai niiden munat esimerkiksi
multapakkauksissa? Räkättirastas näytti minulle yhden tavan hoitaa etanaongelmaa: - Nam!

Kuva on ihan pikkuisen lavastettu... Terveisiä Valpurille, joka blogissaan kuvien aitoutta ansiokkaasti esitteli!

Työllisillä alkaa loma

On se päivä, jolloin alkaisi loma, jos loma olisi. Koululaiset nukkuvat krapulaansa tai lukuvuotta pois mielestä muuten vaan. Lomalle asetutaan hitaasti.
Työaikana tämä aamu olisi minuakin nukuttanut: on merkillistä, miten elimistö tunnustaa väsymyksensä juuri juhlien jälkeen, vaikka edellisinä päivinä muka oli ihan hyvä työvire. (Monesti olen nukkunut heti juhlan jälkeen, aamupäivällä!)

Oli kiva ja merkittävä päivä. Kolme "omaa" ylioppilastani tapasin ja kuulin kuulumisia monesta muusta. Ja voi miten se vastavalmistunut Katja on nätti!

No sinne kukkametsään ja suollehan sitä tietysti piti jo kuudelta painattaa. Lämmintä oli peräti 7 astetta - toivottavasti kaikilla school`s out-tyypeillä oli vaatetta - ja mopo sai kyytiä taas. Kävin ihmettelemässä raatteen (kuva)sielunelämää, ja taas kerran ihmettelin kukkien täydellistä, siroa rakennetta ja hienostuneita värejä.
Ja jotta kesä oikein konkreetisti saataisiin alulle, kävin hakkuuaukon vesakoituneessa taimikossa vastanteossa, saa Ritva hakata talven irti.
Ja ei yhtään innitystä, ei pistosta: pohjoisviima on edes tässä asiassa hyvä juttu.
Metsäpohja on ihan märkä vielä, edes hellejakso ei sitä kuivannut, ja aamukaste
kastelee lahkeet polviin asti.

Tienpenkat ovat niittykellukkaa,kevätleinikkiä ja puna-ailakkia täynnään ja mopoilija saa myös suopursun tuoksut. Kaikki on vielä tuoreen vihreää.

Taitaa olla kesä?

Niin, sitä ollaan työn sankareita. Saimme vihdoin aikaiseksi siivota tuon kuurin.
Oli roju poikineen,ja poudalla oli hyvä heidät ulos raijata.
Pakko: jo kauan oli niin ahdasta, että tavaran sisäänvientimenetelmäksi muodostui se tosi kätevä jätä oviaukkoon-menetelmä.

Nyt mahtuu kävelemään ja jopa pöydän ääreen nikertämään vaikkapa puulusikoita.
Tulipa vähän inventoitua. Jotkut peuhaavat sitä inventaariota elämässään, toivon, että oikeat asiat jäävät ja osa joutaakin kuormaan.

Palkkaa työstä

Lauantaina, ylihuomenna siis, on lakkiaispäivä. Siis 5.6. eikä niin kuin ennen,
31.5. Halki aikojen paras luokkani on kirjoittamisiässä tai valmistuu muualta.
Onnittelukuva on kuva keto-orvokeista.

Paras luokka, mitä se on?

Olin töissä mielelläni, oli kiva nähdä heitä päivittäin. Kurinpidoksi riitti katsekontakti tai äärimmillään piti sanoa, ettei tuo ole teidän tasoistanne touhua.
Oppi meni päähän, myös muiden opettajien antama oppi. Esimerkiksi valtakunnallisissa matematiikan ja englannin kokeissa keskiarvo oli lähempänä yhdeksää kuin kahdeksaa ja kaupungin oma äidinkielen koe ei mitannut mitään,kun kaikki saivat kiitettävän.
Omat kokeeni laadin itse, kun tietotaso ylitti niin selvästi valmiiden kokeiden vaatimukset. Pystyin opettamaan helposti esimerkiksi koko lauseenjäsennyksen tai sijamuodot, kun moni utelias kysyi, mitä ne muut sanat ovat (kuin subjekti, predikaatti ja objekti)?
Ja, huomaa, kaiki eivät todellakaan olleet mitään kansakunnan valioita yksilöinä, mukana oli kaksi oppilasta, joilla oli hojks (henkilökohtainen ohjaus- ja kasvatussuunnitelma) sekä täydellinen pikkuroisto kuudennen syksystä alkaen.
Juttu piili nimenomaan luokan, ei opettajan, kyvyssä vetää nämä positiiviseen touhuun mukaan. Luokka ei myöskään sallinut häiriökäytöstä, kiusaamista tai omaisuuden tuhoa.

Aikamoisia sosiaalisia paketteja ratkottiin omatoimisesti, esimerkiksi syrjäytyvä tyttö vedettiin mukaan ja toista tuettiin niin, että hän tuli kouluun mielellään, vaikka kotona kaikki meni viinan ja myöhemmin eron takia poskelleen. Myös kiusaustapauksia (isompia meidän pieniä vastassa) hoideltiin ilman open apua, suoraan menemällä juttusille.

Urheilussa voitimme kaiken, mihin osallistuimme (paitsi salibandyturnausta, jossa ylimielisyys tuli kalliiksi, joskin opetti taas jotakin?). Kaukalopalloa, jalkapalloa, katukorista, pesistä, aina kaupungin mestareita. Yleisurheilussa voitimme Hese-kisan (ennen Maitokannukisa) niin kaupungin karsinnat kuin läänin karsinnat ja loppukilpailussa olimme yhdeksänsiä koko Suomessa. Ja taas luokka teki yhdessä asian: kun tytöiltä ei oikein turbokeihäs sujunut, pojat trimmasivat välitunti välitunnin jälkeen heitä, ja niinpä luokka voitti läänin karsinnoissa myös joka lajin eli keihään, pituushypyn ja sukkulaviestin. Keihään ja pituuden sijoitus tuli kuuden tytön ja kuuden pojan parhaasta yheistuloksesta.

Kiva luokka. Ja kun näin sanon, voit olla varma, että jotkut kokivat luokan todella vaikeana, lapset kun olivat hyvin omatoimisia ja luovia ja tahtoivat aina tehdä muutakin kuin ns. tärkeää. Luokanopettajalla on aikaa aikatauluttaa uudelleen ja sallia monenlaista, ymmärrän toki aineopettajan ongelmaa - pikkuisen. Ja kun luokka oli innokas, opettaja lähti mukaan.

Ja mitäpä näille tapahtui seiskalla? Tietysti luokka hajosi, osin esimerkiksi valintojen takia. Kaksi pääsi (ilmeni, että joutui) pienluokalle ja heille otettiin vahva tyttö tueksi. Erityislapsi ei kestänyt, kun luokan tuki hävisi: kaksi kuukautta meni, ja hän olikin erityiskoulussa!
Mutta esimerkiksi luokallamme ollut komea Tykin poikajoukko jatkoi ja jatkaa yhä yhteydenpitoa.

Kaikkien juhliin en ehdi. Parin naapurin luona käyn ja aion ilmaista suuren kunnioitukseni tätä ikäluokkaa kohtaan.
Mutta sitten on riennettävä varakummilapsen valmistujaisiin.

Merirosvoja ja halkoja

Eivätkö vieläkään Jaffa, vihannekset ja bataatit maistu pahalta?
Product of Israel. Product of blood? Olipa tempaus, asevoimin hyökätä humanitaarista saattuetta vastaan, tosin selkeän doktriinin mukaan: meillä ei pehmoilla, ei neuvotella, älä kokeile.
Jordanin vesi kuuluu vain israelin juutalaisväestölle. Palestiinalaisväestö ghettoistetaan muurien taa. Gazan 1,6 miljoonaa ihmistä jopa saarretaan, ainoa tapa saada elämälle vältämättömiäkin tuotteita on salakuljetus. Maanviljelys ei mahdu sodan tuhoilta säästyneille tai muurin vaikutuspiirin ulkopuolisille pelloille. Teollisuus ei voi toimia ilman raaka-aineita ja markkinoita, töitä ei siis ole. Hyvin opittu Adolfin menetelmä, mistä tulee (jumalallinen?) oikeus käyttää sitä?
Se ajankuvasta.

Kävin Toivakassa. Ranka poikineen tuli pelastettua polttopuuksi, mutta enemmän niitä jäi makaamaan ja lahoamaan, nuuka Vihinen minussa murisee. Koivua ja aika jyskyä kuustakin makaa maassa, ja varsinkin kuoripäällinen koivu pilaantuu nopeasti.
Ahneena miehenä kaappasin rankoja kärryllisen mukaan, en pilkkonut niitä metsässä.
Ehdin näin pelastaa paljon enemmän, sinne jäi toinen kuormallinen pinoon odottelemaan. Työkoneen urien vieressä on jopa joitakin tuulenkaatojakin.

Puuta siis on. Ongelma on 220 km matkaa niiden luo. Ja se puu ei ole kauniisti tien vieressä, se on tietysti satojen metrien päässä erittäin vaikeakulkuisessa rytelikössä. Tulee puulle hintaa, mutta nyt on taas niin hyvä olla joka lihas kipeänä ja metsässä käyneenä, "oikeaa" työtä tehneenä. (Totuuden nimessä: siellä on käytävä joka tapauksessa, tuo sitten kuorman tai ei.)
Olen pitkin kevättä ruikuttanut korvasienten vähyydestä. Tuollahan ne omassa metsässä köllivät, etsimättä siinä rankoja karsiessa ja pätkiessä sain parikymmentä kappaletta, keittelin ja pakkasin ne tuliaisiksi poikien iltaan Vesan mökille.

Eilen pätkin, pilkoin ja pinosin tuossa pihalla. Ajatella, ilman paitaa pärjäsi: kun ilma oli niin hyvä, jätin purut ja roskat kuivumaan sementille, nehän voisi käyttää kompostorin kuivikkeena. Tuli yläkerran isännältä luunappi, tänään sataa kaiken märäksi, eikä märkää purua millään voi homehduttaa jossain saavissa.

Lähdenpä tästä etsimään ilmavaa säkkiä tuohirojulle. Kuva on koivupinosta, saman kokoinen närepino tuli myös.