Maailmankuva avartuu

Sain joululahjaksi mukin. Kuva oli pienestä pojasta vaarin sylissä, ja teksti oli: - Vaari,näytä minulle maailma!
Leo imee vaikutteita, tarkkailee, tutkii. Näyttämättäkin, mutta tulihan tuossa juhannuksena aika paljon näytettynäkin. Uutta on,että hän tutkii myös toisten reaktioita temppuihinsa: onkohan se mummostakin tyhmää, jos heitän mukini?
Oma tahto kasvaa -toisaalta on ihan kiva huomata, että jotkut jopa sääntömäiset asiat alkavat rakentua, esimerkiksi kukkia ei enää revitä vaan osoitellaan.

Me miehet kävimme vähän pyöräilemässä. Olihan se tietysti aika tyhmää, kun piti säädellä uutta istuinta sopivaksi, kiristellä turvavyöt sopiviksi, passata kypärää päähän.
Mutta kun liikkeelle päästiin, olikin kyydissä kivaa, kun näkee ihan vaikka mitä.
ja torillahan näkee: on kukkia,vieraita ihmisiä,vihanneksia, puluja.
Ja pillimehu ja eväskeksi, totta kai,samaan aikaan kun vaari sai olla leuhkaa vaaria kahvipöydässä tuttujen kanssa. (Oli siinä tytärkin,siitäkin sai olla leuhka.)

Heikki- kissa tuli tutustumaan,ja se kun on naapurien nunnutuksella ja rakkaudella oppinut luottamaan ihmisiin (vaikka täysi kissa onkin!),Leokin sai pitää hyvänä, so.
silittää vastakarvaan ja tökkiä käsineen. Ja toisen naapurin kaksi pientä koiraa tulivat sitten koiran malleiksi ja niitäkin saa pitää hyvänä. Alma tietysti tapansa mukaan meuhkasi ja nuoli, Manua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, mutta kun emäntä hyväksyy tuon, mikäs auttaa kuin seistä ja kärsiä.

Leo on etevä, no ainakin innokas, auttaja, tasan yhtä tehokas kuin naapurin kissat aikanaan. Yrität tehdä mitä vain, välissä, tiellä on kissan puskeva kuono, oli sitten lumikola tai puukko käytössä. Leo auttoi halkojen siirrossa vajaan eli sain odottaa halkosylillisineni,kunnes pikkujätkä ja mummo olivat sen yhden puun sinne kuuriin siirtäneet ja aikansa sitä lattialle pudotelleet ja pylleröineet edessä.

Piha on vaaroja täynnä varsinkin nyt, kun kävellen ehtii nopeasti. On
grilli,on teräviä kulmia, kiviä, portaita. Pahin vaara oli kaivo, mutta sen vaari ymmärsi täyttää ajoissa,jos joskus niitä lapsenlapsia...
Piti asentaa portti paikoilleen, viritellä jos jonkinlaista tuketta kaikkiin kadulle johtaviin aukkoihin. Ahaa, siis virikettä: ensimmäiseksi Leo meni siis portin ja seinän välistä kadulle, toisen kerran hän heitti rompetta esteen yli ja ryömi muitta mutkitta ali hakemaan sen takaisin. Hidaste, ei este.

Oli ensimmäinen nimipäiväkin eilen - vuosi sittenhän poika vielä kulki työnimellä "Onni".

On se hienoa saada taas seurata. Mutta se se vasta hienoa on,kun pieni poika haluaa syliin ja kaivautuu solisluun kuoppaan ja nukahtaa siihen.