Löytö

Ajattelin mennä Pappilanniemeen orvokkeja katsomaan. Miten ollakaan, kesken matkan kurvasin Luukkaansalmen sillalle, oli nimittäin tyyntä ja aurinkoista (!) ja maisema houkutteli. Ja saman tien meninkin seuraavaan niemeen eli Mikonsaaren luontopolulle.

Lehtolemmikit tervehtivät ensin. Mutta joku on tännekin heitellyt lupiinin siemeniä.
Puna-ailakit ovat komeimmillaan. Joka kerta ne nähdessä muistaa, kuinka olemme monesti ihmetelleet, miksi meillä luonnossa ei ole sinooberin punaista kukkaa, kaikki punainen on aniliinia tai ainakin violettiin taipuvaa, enemmänkin siis karmiinin punaista.

Metsä on aivan tuoretta yhä, kun on niin paljon satanut. Polulla on katsottava tarkkaan, mihin jalkansa laittaa, vaikka kyllähän vaelluskenkä uutena vettä pitää.
Mansikka kukkii komeasti, pitkän heinän seassa on isoja taimia ja isoja kukkia.
Inisijöitä piisaa, onneksi hiukan tuuli viriää ja kalliolla itikat häipyvät.

Polkua on selvästi käytetty tavallista enemmän. Askelten jälkiä on kurassa, juuret ovat kuluneet paljaiksi, sammal on murentunut pölyksi monin paikoin. Kaksi halon nallikkaa on polun vierellä.

Luontopolun aihki-taulun kohdalta lähtee kuluneempi polku alarinteeseen. On siinä ennenkin polku ollut: tästä meni ennen se varsinainen Mikonsaaren lenkki, mutta se
kasvoi umpeen ja ja luontopolkutehtävätaulut lahosivat.
Vähän piilossa, alempana on tolpassa käpymerkki ja pienen pieni viitta laavulle.
Laavu? Täällä? Grillikatos on uimarannan lähellä, mutta laavu...

Matkaa ei voi olla paljon, olemmehan saaressa. Katsomaan siis. Polku kertoo heti, miksi kuljen maastossa tavallisesti kepin kanssa, on kivenkoloa ja juurta.
Teen kepin kuivasta männynrangasta. Ja siinähän se, laavu, kauniisti kauniissa maisemassa se nököttää.

Ennen laavulle tuloa minua tervehtii sanomalehdenriekale, toinenkin, kokonainen lehti.
Keräilen pois. Ihminen ei ole sotkija, tuuli on ne metsään pyöräyttänyt.
Laavun takana on polttopuuta ja rakennustarpeita aika rumana kasana.
Mutta paikka on hieno, itse laavu juuri ihmisen mittainen ja tulipaikka sopivan lähellä toisin kuin muutamassa, jossa on hehtaareja ja tuli ei varmasti yletä lämmittämään ketään.

Laavu on aivan uusi. Se tuoksuu vielä pihkalle ja tuoreelle puutyölle.
Seinällä on ohjeita käyttäjille sekä reittikartta kahdesta polusta.

Tännepä tulen toistekin, tulivehkeiden kanssa ja keitttelen nokipannukahvit.
Ja onkiakin tässä voi.

Noinkohan saisin mukaani...