Päättyi joulu vaikk´ ei kenkään sois

Sinne meni musta auto. Kaksi iloista pientä omissa penkeissään, Leo jo oikeastaan uloskasvaneena omastaan, mutta aivan liian pienenä istumaan vain korokkeella aikuisten vöissä.
Hyvin matka meni, toinen nukkui Porvooseen ja toinen Kehä Kolmoselle asti eli suurin piirtein kotiin.

Ja mitäs meillä? Kissanhiekka avotunkioon ja vessaan imurin kanssa, alaportti irtti ja kuuriin talteen - se nuorempikin jo kiipeää halulla - tavarat paikoilleen ja pieni inventaario, vauvansänky vaatehuoneeseen, lakanapyykki. Tiski.

Ja sitten on konkreettisesti tyhjä talo. Äänettömyys hyökkää. Muutama joulupäivä muuttui perusoloksi.

Väsyttää, vaikka mitään vastuuhoitajaa en leikkinytkään eikä sitä odotettukaan. Tyhjä olo väsyttää. Rutiini jäi päälle pikkuasioihinkin: onhan vessan ovi auki, että Trilli pääsee pissalle? Onhan yläportti kiinni? Ollaan hiljaa, kun on päiväuniaika.

Kyllä joulu on tärkeä aika. On hienoa, että oli parhaalla vävylläkin aikaa ihan vaan olla. Sukuakin tavattiin - no me isotkin olemme tietysti tärkeitä, mutta pikku-ukot saivat lisätä (uusittua) kontaktipintojaan.

Kaksi myrskyä ja vesisadetta. Vain yksi hyvä ulkoilupäivä, se poislähtöpäivä. Voit kuvitella, että pikku-ukoissa purkamatonta energiaa ja ääntä piisaa sisätiloihin. Mikä jouluille on tullut, kun ulos ei pääse - vuosi sitten paukkui pakkanen kolmessakympissä, nyt lensi vesi vaakasuorassa. Vai olisivatko muu ulkoilijat kuin lapset pehmenneet...

Lähtöpäivänä sentään ehdimme Leon kanssa vähän uloskin. Porukka käveli ostamassa Mummolle takkia, sillä aikaa saimme olla Kirkkopuistossa leikkikentällä. Ja joulutorilla Kaupungintalon edessä sai Leo ajaa junaa (se yökötys on kuvassa, vaan ei yökötys Leon mielestä, huom. kieli!) ja sitten saimmekin olla isosti Peltolan paremmassa leikkipuistossa väsymässä sopivasti kotimatkaa varten.

Ja syötiin ja sitten se viimeinen vilkutus jo olikin edessä. Ja kissalle kiitos: taas oli Trilli mennyt piiloon, ettei tarvitsisi lähteä, ja minä tietysti luulen, että se haluaa jäädä meille, vaikka Maija väittää, että se vain inhoaa autoilua.

Eräänä jouluna vaari matkustaa lasten luo - miltähän se tuntuu?

Confessor fidei?

Ei väittelyä, ei pakkoa, kirjoitan siis. Kun pitää avata kaksi silmää, kun ne kerran on annettu.
------

Alkuseurakunta oli yhtä. Konkreettisesti, jopa omaisuus yhteistä, sitä hoitamaan valittiin porukkaa, salaajat jopa saivat rangaistuksensa. Seurakunta oli ainoa turva. Perusteet ehkä väärät, se Jeesus ei tullutkaan parin viikon päästä ja piti alkaa konkreettinen elämä taas, mutta... Kristittyjen vaino aikana usko antoi edes toivon ja ykseys voimaa kestää.
Hädän ja vainon hetkinä oli edes jotakin, johon turvautua. On ollut myöhemminkin, ilman lujaa uskoa ei kai suomalainenkaan olisi kestänyt ainaisia vainoja, sotia, nälkää.
Vieläkin seurakunta, kirkko, on useimmille se kanava ja oikeutus etsiä yhdessä oikeaa tietä. Voiko yksin pelastua, on iso kysymys (Ja toisin päin, onko minulle esitetty oppi oikea tai ainoa oikea?). Minä olen puu ja te olette oksat - onko oksia seitsemän miljardia vai joitakin kymmeniä (?) kirkkokuntia?

Useat nykyisin yhteiskunnan hoitamat asiat ovat uskontolähtöisiä. Sairaanhoito, köyhäinhoito, turva pakolaisille esimerkiksi. Veljeni selittää sanonnan "Pohjaton kuin papin säkki" niin, että papin säkistä aina riitti, edes niukasti, mutta kuitenkin. Mustan surman aikana oli pappien kuolleisuus niin suurta, että se osaltaan johti jopa renessanssiin ja uskonpuhdistukseen - en nyt puhu aikojen vapautumisesta, tarkoitan sanoa, että juuri pappi ja munkki hoiti sitäkin, jonka luona muut eivät käyneet - saivat silti sellaisen välittämättömän maineen, että kansa kapinoi.

Onko ilman uskontoa ikuista elämää. Toivo on kova juttu, se panee tekemään oikein, tekemään hyviä tekoja. Tästäkin toki voi saivarrella: omaa pelastustako etsitään, mukana on siis oman hyödyn tavoittelu. Useimmiten ns. hyvä kristitty tuskin ajatelee omaa etuaan, on vain oikein tehdä oikein. Rakkaus on vielä kovempi juttu, mutta käytännössä mahdoton sillä tasolla kuin vaaditaan: miten voi lähimmäistään rakastaa kuin itseään? No armo pelastaa, kunhan teet edes puoliväliin osasi? Tämä on sitä protestanttista etiikkaa! Osa toivoa?

Moraali, käsitys hyvästä ja pahasta on suoraan johdettavissa uskonnoista, Kymmenen käskyä on aivan selvästi luettavissa nykyaikaisessakin lainsäädännössä. Maailmanlaajuisesti suunnilleen sama moraalioppi on vallalla, suurimmat erot ovat yhteisön ja yksilön asemassa.
On löydettävissä kaikille uskonnoille, kaikille kansoille yhteisiä yhteiselämää turvaavia käsityksiä. Toisesta huolehtiminen on yksi keskeinen periaate, sanottakoon sitä sitten vaikka lähimmäisenrakkaudeksi.

Hyvän ja pahan erottaminen ei sinänsä uskonnosta ole kiinni. Mutta kun maanviljelys synnytti isommat yhteisöt, aina yhteiselämään on liittynyt myös uskonto ja siitä johdettu käyttäytymissäännöstö. Omatunto on toki uskonnollinen käsite.

Protestanttinen etiikka jyllää yhä, ja ahkeruus ja oma pyrkiminen elämässä eteenpäin on suoraa protestanttisuutta. (Ja on valtava harmi, että alkaa olla satoja tuhansia sellaisia, jota tämä oma yrittäminen ei enää kosketa, ammattiautettavia. Uskonnottomia? Olisiko tässä kirkolla saumaa puuttua koko yhteiskunnan hyvinvointiin?)

Kirkkoon oli pakko kuulua. Kirkossa oli pakko käydä. Mikä olisi kansakunta, jos se ei edes sunnuntaisin olisi kokoontunut. Olisimmeko yhä lähdössä tappamaan naapuria, jos näkisimme lastun laineilla? Ainakin kirkosta sai ajankohtaisimman tiedon, kuninkaan käskyt, jopa maanviljelystekniikan ja muut valistusopit. Papit neuvoivat perunanviljelystä ja apulannoitusta, perkasivat koskia, valtasivat vedeltä maanviljelysmaata. Pappi oli elämässä läsnä! Ja silti kirkko enimmäkseen toimi sananjulistajana. Kirkko myös kirjoitti kirkonkirjansa - ajatus kansalaisten rekisteröinnistä on vasta nyt totta monessa maassa (Esimerkiksi katulapsi on usein lapsi, jota rekisteröimättömänä "ei ole", häntä ei siis tarvitse hoitaa, kasvattaa, kouluttaa... Kirkko vihki, kirkko hautasi. Kirkko hoiti köyhät ja sairaat, kirkko opetti, kirkko kontrolloi ja valvoi.

Kirkko on koneisto, mutta sen sisällä toimivat ihmiset. Kirkolla pitää isona koneistona olla jykevät lait, säännöt. Länsimainen yksilöllisyydenihannointi ei oikein tähän istu. Eikä kerettiläisiä polteta, saa ajatella ja sanoa omaa laitostaan vastaankin ja pysyä vielä virassaankin. PAN-kirkko on mahdoton ajatus.
Kuka puhuu kirkon suulla? Jos on kyse organisaatiosta, sitä edustaa jäsenten itsensä valitsema arkkipiispa tai hänen nimeämänsä henkilö tai sitten päättävä elin, kirkolliskokous. On helppo hyökätä, kun yhtenäisyyttä ei ole heti kun on isompi asia vastassa. Kun kirkko ei ole läsnä joka päivässä, siitä on tietysti myös helppo irrota.

Lukutaito on aika kova sana. Uskonpuhdistus oli kai juuri tuohon maailmankuvan muunkin avartumisen aikaan välttämätön, mutta joka tapauksessa se antoi suurimman aarteen tavallisille ihmisille lukutaitopakossa, olihan jokaisen itse pystyttävä lukemaan Raamattunsa, myöhemmin valistava ja tiedottava kirjallisuutensa, oppikirjansa. Lähtisikö tästä länsimaiden ylivoima maailmassa? (Missä sinänsä on paljonkin negatiivista sanomista.)

Vain kaksi sakramenttia, ja silti koemme uskonnon huipputärkeäksi elämän (ja kuoleman) isoissa hetkissä. Saa olla aika kova pakana, joka ei riparille lähde, joka ei kirkkovihkimistä halua, ristiäisiä lapselleen pidä, joka ei pappia siunaamaan halua. Joulua vietämme varmasti kaikki ja kirkolliset vapaapäivät pidämme vapaapäivinä, (joskaan emme edes juhlan syytä muista!).

Asiaa, jota ei voi todistaa, on usein myös melkoisen mahdotonta todistaa vääräksi.
Kannattaako siis varmuuden vuoksi olla mukana?

Uskonnoille sopisi oikeastaan aika hyvin roomalainen viisaus: - Lääkäri, paranna itsesi! Kun on itse kunnossa, voi alkaa tehokkaammin hoitaa muita.

Huijausta

Kuva on Abu Dhabin Suuresta moskeijasta. Islamia en mitenkään halua saattaa erityisasemaan, onpahan rakennus vaan komea uskontoon liittyvä rakennus.

Sain syntymäpäivälahjaksi kirjan, jossa kerrotaan ihmiskunnan suurista huijauksista, mukana ovat mm. Troijan hevonen ja Eiffel-tornin myyminen.
Pikkujuttuja!

Ihmiskunnan ylivoimaisesti suurin huijaus on uskonto, kaikkinensa. Tätä ei voi minkään uskonnon pappikaan kiistää: hänenkin mukaansa ne muut uskonnot ovat epätosia.
Mutta uskonnon arvosteleminen on synti - voi miten kätevä käsite!

Ja mitä kaikkea uskonnon nimissä onkaan tehty! On valloitettu maailmaa. On surmattu miljoonia, pakotettu vielä useampia miljoonia ainoaan oikeaan uskoon, hallittu ja vallittu. On peritty valtaa jumalalta. Uskonto on kehitetty hallintajärjestelmiksi. On luotu maailmankäsityksiä ja rajoitettu tieteitä ja totuuden ilmituloa. On leimattu toisia vääräuskoisiksi, kerettiläisiksi ja hyi, pakanoiksi - voiko mikään olla halveksivampi sana? On ajettu kansoja pois tai alennettu ne paarialuokkaan, kun itse on tultu "luvattuun" maahan. On tuhottu pelastaen kokonaisia kulttuureita, syrjitty, toimittu rasistisesti toisia uskoja kohtaan. Ja yhä eri uskonnot vaan aiheuttavat samaa - eikä niitä vastaan saa kapinoida, ne kun ovat oikeassa. Voi joutua jopa syytteeseen kansanryhmän loukkaamisesta tai kehottamisesta syrjintään meilläkin. Tai voidaan polttaa lippuja ja jopa tehdä terrori-iskuja uskon puolustamiseksi.

Ajatus oikeassa olemisesta sisältää ajatuksen, että muut ovat väärässä. Heitä on joko pelastettava tai pakotettava oikeaan ajatteluun tai sitten heillä ei edes ole oikeutta olla olemassa - tulee mieleen vaikkapa lähetyskäsky tai islamin alkuaikojen huikean nopea maailmanvalloitus. Yhä vielä "me" saamme sanoa toisesta uskosta mitä vaan, mutta loukkaannumme verisesti, jos joku loukkaa meidän uskoamme.

Uskonnot ovat tehneet voitavansa ryvettääkseen itse itsensä. Uskonnolliset johtajat ovat maallistuneet, rikastuneet, käyttäneet yhteisiä varoja, ottaneet maallista valtaa, kiihottaneet, julistaneet fatvaa. He ovat aina olleet siunaamassa aseet - molemmilla puolilla. Uskonto on asettanut kuninkaita ja pudottanut heitä. Uskonto on alistanut naista
ja tehnyt hänestä syntipukin miehen omaan, mm. seksuaalisuuden pelkoon.

Mitään uskontoa poissulkematta voisin sanoa, että uskonto puolueen tai valtion perusaatteena on väärin. Varsinkin silloin se on väärin, ellei ainoaa oikeaa uskontoa voi määritellä.
Näin siitäkin huolimatta, että uskonto on moraalin ja lainsäädännön tukeva perusta.
Usein uskonto toimii paitsi uskontona, myös valtion pohjana ja oikeusjärjestelmänä - apua!
Uskonnolla on ollut jopa monopoli vihkimisessä, väestörekisterissä ja hautaustoimessa, uskomatonta - tai sitten se oli ainoa toimiva organisaatio?
Saman tien erottaisin uskonnon ja valtion, meilläkin ns. valtionkirkko on väärin.
Edelleen on olemassa meilläkin tietynlainen pakko kuulua valtauskontoon, työhaastattelussa vaikka lasten kanssa työskentelevä ateisti putoaa ensin.

-----------------

Toinen aivan yhtä suuri huijaus on väärin ymmärretty politiikka! Aivan kuten uskontokin, poliittinen ajattelija on pahimmillaan ainoana oikeassa. Törkeimmillään on kyse yksipuoluejärjestelmästä ja valtiollisesta terrorismista jopa omia asukkaita kohtaan.
Politiikka voi olla paha este mielipiteenvapaudelle ja tieteelle kuten uskontokin. Myös politiikka on oikeuttanut kansojen alistamiseen, sortoon, jopa murhaamiseen. Politiikkakin on maailmanlaajuisesti levitettävä: turha hurskastella vain kommunistisella manifestillä, aivan samoin läntinen elämänmalli pakotettiin ja pakotetaan ainoana oikeana maailmaan, ns. demokratia on usein vain irvikuva ja lännen nukkehallintoa.

Tavallinen poliitikko toki ymmärtää suuret ylisanat ja puheiden erilaisuuden
todellisen poliittisen toiminnan kanssa. Mutta aina välillä politiikka on kuin uskontoa: vain me olemme oikeassa, vain me osaamme hoitaa asiat - muistahan tulipalon, joka oli väärin sammutettu? Toisen mielipidettä ei edes kuulla, kun se tulee väärästä suunnasta,
otetaan toinen huomioon vain kun siitä on omalle poppoolle hyötyä. On virkakieltoa, keskitysleiriä, uudelleenkasvatusta ja Taivaallisen rauhan aukion tapahtumia.

Suurin osa ihmisistä, jopa ns. uskovaisista, toki elää moraalinsa ohjaamana ja yhteiskunnan jäsenenä. Poliitikkokin useimmiten tajuaa tekevänsä yhteistyötä, eikä vain pönkitä valtaansa.

Uskonnon, ainakin kristinuskon, tulisi esimerkiksi toteuttaa lähimmäisenrakkautta. Ihan kuin politiikankin päätehtävä on huolehtia kansalaisen hyvinvoinnista. Miten uskonnolliset puolueet voivat kuitenkin olla juuri niitä äärioikeistolaisia ja kovia politiikassaan? Miten kansalaisten hyvinvointi voi olla joillekin vain pienen poliittisen ryhmän etujen ajamista?

-------

Kolmas kovan luokan huijaus on jatkuvan taloudellisen kasvun vaatiminen kehityksen edellytyksenä. Vain myyty tavara antaa varaa hyvinvointiin ja vasta ylijäämällä voidaan hoitaa mm. ympäristöasiat. Olisikohan noin?

-------

Niin. Olen kriittinen. Silti olen mukana niin uskonnossa kuin politiikassakin ja joudun elämään tämän tavarakultin aikaa. Sekä uskonto (usko?) että poliitiset aatteet hyvin kestävät hyökkäykset. Voisin itsekin kirjoittaa pitkän kirjoituksen uskontojen hyvistä saavutuksista.
Toivon osaavani antaa arvoa toisillekin. Itse asiassa, olen saanut nähdä niin uskonnossa kuin politiikassakin todella suuria ihmisiä.

Varaton porvari

Paradoksi. Luulisin, että useat kääntävät sen mielessään sanalla vitsi. Voihan se toki sitäkin olla, mutta oikeastaan on kyse - niin, paradoksista...

Esimerkkinä käyköön vierailu 70-luvun alussa Rinnekodissa. Oli excursio sinne tänne, jotta opekokelaat saisivat käsityksen erilaisista lapsista, vierailut olivat osa erityispedagokiikan kurssia. No saivat! Se paradoksikin opittiin tällä reissulla: ylivilkkaille lapsille oli ruvettu antamaan piristeitä osana hoitoa, ja kas kummaa, tämä tehosi.

Superparadoksi on Alko tekemässä merkittävää raittiustyötä. Nobelin rauhanpalkinto on myös valitettavan usein naurettava paradoksi: palkinto on annettu niille, jotka ensin ovat konfliktin syylliset, ja kas, jonkin suurvallan ja YK:n painostuksella sen sitten neuvotelleet keskeneräiseen ratkaisuun. (Vaikka parit Kissinger ja Le Duc Tho tai Jasser Arafat ja Menachem Begin.)

Yksi paradoksi tapahtuu koko ajan ekoasioissa, ilmastopolitiikassa, kaikessa maailman pelastamisessa. Kyse on lujasta uskosta tekniikkaan. Parannetaan koneita ja laitteita, lainsäädännöllä vaaditaan yhä pienempiä päästöjä, pienempää kulutusta.
Ja todellakin: tässä suhteessa on uusi parempaa kuin vanha. Mutta kun niitä laitteita samaan aikaan tulee aina vain lisää, kokonaistuho maailmalle sen kun lisääntyy. Paradoksihan on myös se, että lainsäätäjä kieltää ja rajoittaa, mutta kuitenkin samaan aikaan lisää ja tekee mahdolliseksi yhä suuremman riippuvuuden tavarasta.

Samat tekniikkauskovaiset myös ramppaavat brändien ja muodin perässä ja ovat markkinoiden lisääjinä ja jätteentuottajina yhä pahempia tuhoajia.
Ja se tekniikka tehdään yhä monipuolisemmaksi, yhä houkuttelevammaksi - yhä vähemmän aikaa kestäväksi, yhä nopeampaan kiertoon tuottamaan jätettä ja tuhoamaan raaka-aineita..

----

Eräs poliittinen paradoksi on totuudessaan karmea, ja syihin olisi jonkun muunkin kuin amatöörianalyytikkoblogistin paneuduttava. Tämä paradoksi on suoranainen vaara suurelle osalle ihmikuntaa, joka itse valitsee itselleen yhä huonomman olon! Tai laiskuuttaan ja saamattomuuttaan antaa vallat ajaa itsensä yhä huonompaan jamaan.

Kun tulee lama ja ahdinko, turvaudutaan siihen, joka laman aiheutti eli pääomaan, sen bulvaanipuolueisiin, oikeistoon. Ja kun yhä eriarvoistetaan ihmisiä ja pannaan se heikoin maksumieheksi, esimerkiksi se vielä töissä oleva, oikeiston suhteellinen kannatus sen kun lisääntyy.

Oma pika-analyysi on, että on petytty siihen, että poliittiset vasemmistopuolueet eivät ole pystyneet enää täyttämään pienipalkkaisen tai syrjäytyneen toiveita, on petytty ja katsotaan sinne, missä menee lujaa. Eikä uskota vasemmistoon, sillä kun ei ole rahaa takanaan ratkaista rahakysymyksiä.

Toinen ajatus on, että em. pettymyksen takia useat nimenomaan vähäväkiset jättävät äänestämättä kokonaan. Jäljelle siis jäävät ne aina äänestävät varmat oikeiston kannattajat. Siis valtakirja jää oikeistolle, ei anneta.

Kolmas syy on ehkä se, että kaiklla , toimeentulotuellakin elävällä, on jonkin verran hyvinvointia, eli ei varsinaista luokkapuoluetta enää tarvita?

Neljäs syy on imago: teollinen työ, rakennustyö, ruumiillinen työ on muuttumassa siistiksi sisätyöksi, eikä huono palkkatasokaan auta, riitä enää mieltämään itseään työläiseksi. (Tätä näkyi jo heti, kun omia silmiä vasta aukoi: esimerkiksi alimman palkkaluokan pankkineiti oli useimmiten niin hienoa porvaria, että!) Kokoomus pystyy esiintymään työväenpuolueena, ja moni uskoo!

Viides syy on tietysti oikeiston hyvä taito markkinoida itseään: täytyy kaikkien myöntää, että esimerkiksi Kokkareilla on edustava eturivi.

Kuudes syy on historiassa, meillä on nyt tilaisuus nokitella ja näyttää inhalle idälle.

Seitsemäs syy on poliittinen vastuu. Kun on kansallinen hätätila, vasemmisto joutuu esimerkiksi hallitusvastuuseen ja tekemään ne ikävät asiat, joita on pakko tehdä.
No, seuraavissa vaaleissa on helppo sanoa, että leikkaukset ja kurjistaminen ovat siis vasemmiston syytä...

Seurauksia omista valinnoista on edessä. Populismi nousee yhä, ainakin vielä kunnallisvaaleissa ja ay-vaaleissa häviää asia metelille ja ivalle.
Kunnat toteuttavat budjettejaan ilman valtion suurta ohjausta, rahaa ei korvamerkitä.
Tietoisesti huononnetaan kuntien rahoitusta esimerkiksi vaatimalla kunnalta yhä uusia lakisääteisiä tehtäviä ja samaan aikaan yhä suurempi osa jää verotuloista palautumatta kuntiin valtionapuina. Mitä tekee oikeisto: se turvaa kunnan ja valtion selviytymisen, ei kansalaisen hyvinvointia.

Vasemmisto saa räkyttäjän roolin, joutuu vastustamaan ainaisia uudistuksia ja "palvelujen kehittämisiä" eli alasajoja ja huononnuksia. Tämä on osa peliä: edistyksellisyys ei pääse näkyviin, aina on kylliksi puuhaa vastustamisessa, eli vasemmisto ei saa mitään uutta aikaan.

Ulkopoliittisesti Suomi sitoo itsensä yhä tiukemmin EU-hun ja Natoon, luovutttaa omaa päätösvaltaansa suoraan pääoman ja sen puolustajan koville ytimille eli USA:lle ja johtaville länsimaille. Kuitenkin juuri oikeisto on se, joka jaksaa ratsastaa sillä ns. isänmaallisuudella - joka on jämähtänyt sinne jonnekin sotamoraalin ja kansalaissodan kaunojen välimaastoon? Mitä isänmaallista on markkinoissa, lännen sotilasliitossa tai hirttäytymisessä liittovaltioon?

Siis pikaisesti todellista poliittista analyysia. Analyysin tulokset suunnitelmiksi. Pikaisesti suunnitelmat toiminnaksi. Ja toimintaa.
Nyt olisi se aika ihan oikealle hengenluonnillekin.

Oi Maamme!

Luin viimevuotisen blogini itsenäisyydestä. Poljen paikallani, sillä hyväksyn joka sanan, tai sitten olin kovin viisas jo vuosi sitten.

Itsenäisyys kolahtaa yhä, myös ne ulkoiset muodot ja riitit, kynttilät, paraatit, linnanjuhlat. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Jossakin siellä pohjalla pieni ääni huutaa kovaa, kuinka hyvä minun on olla tässä maassa, mihin kaikkeen olisin tämän puolesta valmis. Ja ne fraasit ja uhotkin ovat melko helposti raaputettavissa näkyviin, vaikka ne tunnistankin stereotypioiksi.

Olemmeko itsenäisiä? Kreikka tarjoaa tällä hetkellä pelottavan ja konkreettisen esimerkin siitä, että valtio on talouden vankina. Aivan samaa vankeutta on joka maalla, erittäin paljolti itse sovittuna, ihan oikeasta syystäkin eli lisäämään kansalaisten hyvinvointia. Taloudellinen riippuvuus antaa uusia isäntiä: esimerkiksi Saksa ja Ranska seisovat jalka jo monen maassa makaavan niskan päällä tai vielä pahempaa, moni maa joutuu tekemään suurimman osan sisäpolitiikastaankin taloudellisten lakien mukaan ja vain talous konsulttina, ei tarve. Talouden laille emme mitään voi?
Mutta Suomena voimme aina olla kiipeämättä toisia myöten.

Toinen este itsenäisyydellemme on edelleen Venäjä! Ei, en koe aseellista uhkaa, miehityksen pelkoa, nootteja, puuttumista itsenäiseen päätöksentekoon uhkana. Nyt Venäjä on positiivinen uhka: nyt pitää nokitella sitä, näyttää sille, olla niin länttä että! Ja muuttua kovaksi, länsimaisemmaksi kuin länsi, uhoajaksi ja öykkäriksi sinne Euroopan kovaan ytimeen (esim. stubeksimalla) ja jopa pyrkiä Natoon...
Kuinka kukaan voi olla niin sokea, ettei näe tässä Setä Samulin maireaa hymyä siellä verhon takana, lempeä setä se siellä vetelee koko maailman naruja. Kovia arvoja!

EU on voittopuolisesti positiivinen asia meille. Mutta juuri talouden ylivallan antaminen muille oli se suurin syy vastustaa. Hyt ahdistava kriisi senkun vähentää omaa päätöksentekoa ja liittovaltiokehitys on aivan ilmeistä. Mikä on Suomen painoarvo? Mihin arvoihin tämä liittovaltio nojaa, humaaneihin vai taloudellisiin?

Tämän vuoden linnanjuhlien teema on tasa-arvo. Erinomainen teema: koko kansan on voitava juhlia hyvää oloaan täällä, voitava olla ylpeitä suomalaisuudestaan. Kansaa ei voi vaihtaa, vaikka sen nimissä kaikenlaista suvaitsemattomuutta tarjotaankin. Maan ykkönen aivan oikein näyttää, että ketään tai mitään ei syrjitä. Eikä kunnioitettu presidenttimme takuulla pidättäydy tasa-arvoasioissa vain Suomen rajojen sisään.

Kansallinen itsetunto on tärkeä asia. Sen voi rakentaa muutenkin kuin öykkäröimällä tai ikivanhoilla hokemilla, sota-aikaan jämähtämällä. Kulttuuri on hyvä alku, sitä seuraava kansainvälistyminen ja toisten ymmärtäminen hyvä jatko.
Kansainvälistyminen kaikilla osa-alueillaan hyväksytään sanoina, mutta ei toimintana: OPS tarjoaa osa-alueiksi kulttuuri-, ihmisoikeus-, tasa-arvo-, ympäristö-, aseriisunta- (rauhan-) ja kehityskasvatuksen ja tiedän suuren tarpeen edetä näissä niin koulussa kuin maailmassakin. Ja hienot YK:n vuosituhattavoitteet allekirjoitan myös ilolla.
Itsenäisyys rakentuu hyvään itsetuntoon, oikeaan tietoon ja oikeaan asenteeseen - eiköhän tällä pärjää jo pitkälle, kun on koulutusta, ammattitaitoa ja osaamista ja halua rakentaa.

(Kuvan nimi voisi olla vaikka Isänmaan aamunkoitto, se on näkymä Venlankadulta kohti "Inhaa Itää".)

Hyvä, Suomi!

Blogineuvos?

Mitalit, hienoa. Ansiosta, vielä hienompaa!
On Leijonaa ja Ruusua (Weisses Rössl?) monina eri asteina ja Pro Finlandiaa.
Vaan parikin todella tärkeää puuttuu - ainakin valtakunnallisesti, toki voi ansiomerkkeinä järjestöillä olla.

Yksi puuttuva on tasa-arvon edistämisestä jaettava mitali. Vaikka vain ihan sukupuolten, mutta mieluummin tasa-arvo pitäisi ymmärtää laajasti, eikä pitäisi pysähtyä vain valtakunnan sisäänkään. Tulee mieleen useita jakokohteita, esimerkiksi - kiitos kaikkien oinosten ja hakkaraisten - seksuaalinen tasa-arvo tai maailman tasa-arvoiseksi kehittäminen tai vaikkapa Suomen alueellisen tasa-arvoisuuden edistäminen tai...
Tämä mitali kattaa niin laajan alueen, on niin paljon eriarvoistettuja ihmisryhmiä, että on ihme, ettei sitä ole.

Toinen tärkeä mitali olisi pro lapsi. (No joo ped- alkuinen loppuosa kaiketi olisi oikein, mutta...) Mitsku voitaisiin jakaa aivan eri perustein kuin äitienpäivämitali.
Minusta kun ei ole suurta ja sankaruutta hankkia liian monta lasta.
On ihmisiä, jotka tekevät pyyteettä lapsen eteen, on ihmisiä, jotka ajavat lapsen aseman parantamista. Joku vaikuttaa, joku tekee, joku ansaitsee hetkessä, joku vuosia puurtamalla. En tarkoita virka- tai palkkatyötä, vaan parannusta aiheuttavaa yli normaalin olevaa ansoitumista.
Ai miksi tällaista? Lapsen asema on kyllä juhlapuheessa OK, mutta lapsi saa aina väistää, kun aikuisen tärkeä tulee vaihtoehdoksi, oli kyse sitten liikenteestä, kaupasta tai melkein mistä vaan, missä Euro on ainoa konsultti. Mitalin peruste olisi esimerkiksi Lapsivaikutuksen arvioimisen (LAVA) saaminen lain tasoiseksi vaatimukseksi.

Kyllä, nämä mitalit voivat tavallaan jo sisältyä olemassa oleviin yhteiskunnallisten vaikuttajien mitaleihin. Mutta asioiden painoarvo olisi aivan toinen, mikäli ne tulisivat näillä nimillä.

Näissä kissa- ja kukkamitskuissa minua aina on kiusannut, että pomo saa ritarinarvot, miekat ja tammenlehvät, mutta se todella tunnollinen/luova/välttämätön työntekijä korkeintaaan ekan tai toisen luokan mitalin. Tasa-arvoa tasavallassa?

Neuvoksia leivotaan myös. Osaltaan on kyse tietysti rahan saamisesta myöntäjälle. Mutta miksi se neuvos voi olla todella maalle vahinkoakin tehnyt, esimerkiksi työn ulkomaille sijoittanut. Pointti on siinä, että osakkaat sen arvon anovat, eivät työntekijät, eikä nimittäjäkään esimerkiksi työllisyyttä perusteena pidä.
Ja sama juttu taas: harva yhteisö on niin rikas, että kaikille ansaitseville titteli ostettaisiin. Pomoportaalle kyllä usein. (No onhan joitakin kuin Manulle illallinen tulevia, vaikkapa rovastin arvo, jos ei potki yli aisan?)

Ansiomerkkejä on tullut, totta kai, kun osa niistä tulee ihan pitkästä työsuhteesta. Osa tulee todellisesta työstä, ja niille osaa antaa arvoa ihan eri tavalla. Hassua on, että virka-ansiomerkit ovat isoja ja näyttäviä (toki niihin liittyy pikkumerkki myös), niitä ei oikein osaa käyttääkään, kun taas ne ammattiliiton, puolueen ja Unicefin merkit ovat ihan vain sellaisia napinläpimerkkejä - ja tietysti arvostan eniten Unicefin kultaista, sen eteen kun on ajoittain joutunut kovastikin töihin ja kulkemaan.

Äiti sanoi vitsinä haluavansa professorin tittelin ilman opetusvelvollisuutta.
Olisihan tuo kivaa olla vaikka opetusneuvos, kouluneuvoshan ei ilman virka-asemaa taida voida ollakaan. Mutta tyydyn kyllä olemaan opettaja - olen aika kovassa seurassa, joskus pari tuhatta vuotta sittenkin eli se yksi tunnettu Rabbi (Opettaja).

Kuva on tällä kertaa mitaliaan juhlivan seppele. Oikeastaan se on toissakesäinen juhannusaattoseppele morsiamelleni.

Itsenäisyyspäivää odotellessa

On taas se aika, jolloin pitää isänmaallisesti haukkua nuoret, varsinkin nyt työelämässä oleva sukupolvi veltoiksi ja mitättömiksi, kykenemättömiksi talvisodan ihmeeseen ja epäisänmaallisiksi - jos muistaa, kun ne homot ovat siellä juhlissa.

On taas aika mitätöidä toisten suuriarvoinenkin työ suomalaisen hyvinvoinnin ja rauhan eteen: kaikkihan me tiedämme, että ainoa oikea isänmaallisuus on sotilasparaati, kynttilä ikkunalla ja Tuntematon sotilas. Haihattelua on rakentaa oikeudenmukaista ja tasa-arvoista maailmaa.
On aika arvostella presidenttiä, kun hän ei olekaan USA:n talutettava, vaan saa milloin minkäkinlaisia suuria kansainvälisiä tehtäviä.

On aika vaatia Suomea suomalaisille ja puhua totuuksia maahanmuuttajista, niputtaa heidät yhdeksi ryhmäksi ja pelätä heitä. On muistettava taas, kuinka suomalainen sisu vie (vei?) läpi harmaan kiven. Ja kaikki stereotypiat muista kansoista on kaivettava esiin ja taas julistettava. Suomi ylös, mieluummin toisia kansoja myöten kiipeämällä!

On aika asettua katsomaan linnanjuhlia. Arvostelemaan, kadehtimaan. Taas sekin on siellä, millä ansioilla, ja katsokaa noita makkaroita, puvun pitäisi olla ihan erilainen.
Millähän putkilla tuokin sai ansiomerkin? Kansanedustajien palkkaa pitää muistaa vaatia alas. Kumma, kun sotaveteraaneja ei ole kaikkia kutsuttu. Siinä evästä hakiessa pitää muistaa haukkua kreikkalaiset, mutta kossun juomista ei silti sovi unohtaa myöskään.

Puukko, perkele, terva ja terveys, sisu Suomella saunassa!