Varaton porvari

Paradoksi. Luulisin, että useat kääntävät sen mielessään sanalla vitsi. Voihan se toki sitäkin olla, mutta oikeastaan on kyse - niin, paradoksista...

Esimerkkinä käyköön vierailu 70-luvun alussa Rinnekodissa. Oli excursio sinne tänne, jotta opekokelaat saisivat käsityksen erilaisista lapsista, vierailut olivat osa erityispedagokiikan kurssia. No saivat! Se paradoksikin opittiin tällä reissulla: ylivilkkaille lapsille oli ruvettu antamaan piristeitä osana hoitoa, ja kas kummaa, tämä tehosi.

Superparadoksi on Alko tekemässä merkittävää raittiustyötä. Nobelin rauhanpalkinto on myös valitettavan usein naurettava paradoksi: palkinto on annettu niille, jotka ensin ovat konfliktin syylliset, ja kas, jonkin suurvallan ja YK:n painostuksella sen sitten neuvotelleet keskeneräiseen ratkaisuun. (Vaikka parit Kissinger ja Le Duc Tho tai Jasser Arafat ja Menachem Begin.)

Yksi paradoksi tapahtuu koko ajan ekoasioissa, ilmastopolitiikassa, kaikessa maailman pelastamisessa. Kyse on lujasta uskosta tekniikkaan. Parannetaan koneita ja laitteita, lainsäädännöllä vaaditaan yhä pienempiä päästöjä, pienempää kulutusta.
Ja todellakin: tässä suhteessa on uusi parempaa kuin vanha. Mutta kun niitä laitteita samaan aikaan tulee aina vain lisää, kokonaistuho maailmalle sen kun lisääntyy. Paradoksihan on myös se, että lainsäätäjä kieltää ja rajoittaa, mutta kuitenkin samaan aikaan lisää ja tekee mahdolliseksi yhä suuremman riippuvuuden tavarasta.

Samat tekniikkauskovaiset myös ramppaavat brändien ja muodin perässä ja ovat markkinoiden lisääjinä ja jätteentuottajina yhä pahempia tuhoajia.
Ja se tekniikka tehdään yhä monipuolisemmaksi, yhä houkuttelevammaksi - yhä vähemmän aikaa kestäväksi, yhä nopeampaan kiertoon tuottamaan jätettä ja tuhoamaan raaka-aineita..

----

Eräs poliittinen paradoksi on totuudessaan karmea, ja syihin olisi jonkun muunkin kuin amatöörianalyytikkoblogistin paneuduttava. Tämä paradoksi on suoranainen vaara suurelle osalle ihmikuntaa, joka itse valitsee itselleen yhä huonomman olon! Tai laiskuuttaan ja saamattomuuttaan antaa vallat ajaa itsensä yhä huonompaan jamaan.

Kun tulee lama ja ahdinko, turvaudutaan siihen, joka laman aiheutti eli pääomaan, sen bulvaanipuolueisiin, oikeistoon. Ja kun yhä eriarvoistetaan ihmisiä ja pannaan se heikoin maksumieheksi, esimerkiksi se vielä töissä oleva, oikeiston suhteellinen kannatus sen kun lisääntyy.

Oma pika-analyysi on, että on petytty siihen, että poliittiset vasemmistopuolueet eivät ole pystyneet enää täyttämään pienipalkkaisen tai syrjäytyneen toiveita, on petytty ja katsotaan sinne, missä menee lujaa. Eikä uskota vasemmistoon, sillä kun ei ole rahaa takanaan ratkaista rahakysymyksiä.

Toinen ajatus on, että em. pettymyksen takia useat nimenomaan vähäväkiset jättävät äänestämättä kokonaan. Jäljelle siis jäävät ne aina äänestävät varmat oikeiston kannattajat. Siis valtakirja jää oikeistolle, ei anneta.

Kolmas syy on ehkä se, että kaiklla , toimeentulotuellakin elävällä, on jonkin verran hyvinvointia, eli ei varsinaista luokkapuoluetta enää tarvita?

Neljäs syy on imago: teollinen työ, rakennustyö, ruumiillinen työ on muuttumassa siistiksi sisätyöksi, eikä huono palkkatasokaan auta, riitä enää mieltämään itseään työläiseksi. (Tätä näkyi jo heti, kun omia silmiä vasta aukoi: esimerkiksi alimman palkkaluokan pankkineiti oli useimmiten niin hienoa porvaria, että!) Kokoomus pystyy esiintymään työväenpuolueena, ja moni uskoo!

Viides syy on tietysti oikeiston hyvä taito markkinoida itseään: täytyy kaikkien myöntää, että esimerkiksi Kokkareilla on edustava eturivi.

Kuudes syy on historiassa, meillä on nyt tilaisuus nokitella ja näyttää inhalle idälle.

Seitsemäs syy on poliittinen vastuu. Kun on kansallinen hätätila, vasemmisto joutuu esimerkiksi hallitusvastuuseen ja tekemään ne ikävät asiat, joita on pakko tehdä.
No, seuraavissa vaaleissa on helppo sanoa, että leikkaukset ja kurjistaminen ovat siis vasemmiston syytä...

Seurauksia omista valinnoista on edessä. Populismi nousee yhä, ainakin vielä kunnallisvaaleissa ja ay-vaaleissa häviää asia metelille ja ivalle.
Kunnat toteuttavat budjettejaan ilman valtion suurta ohjausta, rahaa ei korvamerkitä.
Tietoisesti huononnetaan kuntien rahoitusta esimerkiksi vaatimalla kunnalta yhä uusia lakisääteisiä tehtäviä ja samaan aikaan yhä suurempi osa jää verotuloista palautumatta kuntiin valtionapuina. Mitä tekee oikeisto: se turvaa kunnan ja valtion selviytymisen, ei kansalaisen hyvinvointia.

Vasemmisto saa räkyttäjän roolin, joutuu vastustamaan ainaisia uudistuksia ja "palvelujen kehittämisiä" eli alasajoja ja huononnuksia. Tämä on osa peliä: edistyksellisyys ei pääse näkyviin, aina on kylliksi puuhaa vastustamisessa, eli vasemmisto ei saa mitään uutta aikaan.

Ulkopoliittisesti Suomi sitoo itsensä yhä tiukemmin EU-hun ja Natoon, luovutttaa omaa päätösvaltaansa suoraan pääoman ja sen puolustajan koville ytimille eli USA:lle ja johtaville länsimaille. Kuitenkin juuri oikeisto on se, joka jaksaa ratsastaa sillä ns. isänmaallisuudella - joka on jämähtänyt sinne jonnekin sotamoraalin ja kansalaissodan kaunojen välimaastoon? Mitä isänmaallista on markkinoissa, lännen sotilasliitossa tai hirttäytymisessä liittovaltioon?

Siis pikaisesti todellista poliittista analyysia. Analyysin tulokset suunnitelmiksi. Pikaisesti suunnitelmat toiminnaksi. Ja toimintaa.
Nyt olisi se aika ihan oikealle hengenluonnillekin.