Yleinen ja yhtäläinen

Antiikin Ateenan miehet koolla.  Jokaisella vapaalla kansalaismiehellä on läsnäolo-, puhe- ja äänioikeus.  Salainen äänestys toimitetaan mustilla ja valkeilla keramiikan sirpaleilla, jotka pudotetaan vaaliruukkuun.
Näin toimitaan, jos ei ole kiire, jos on normaaliaika.
Missä on nainen?  Aivan varmasti hän vaikutti, jos ei kokouksessa niin pielusten välissä ja kotona muutenkin.  Toinen huomattava puuttuva ryhmä oli tietenkin yhä kasvava ei-kansalaisjoukko.
Toimivuus?  Jo Ateenan oloissa tämä demokratia kävi nopeissa ratkaisuissa mahdottomaksi.
Niinpä nopeaa toimintaa vaativassa tilanteessa valittiinkin tyrannos lähes yksinvaltaisesti hoitamaan valtio ulos pulasta, niinhän Roomakin sitten valitsi konsulit ja diktaattorin.  (Jotka oli kätevää äänestää kansankokouksessa tai senaatissa sotasyyllisiksi tai rikollisiksi, kun he saivat liikaa valtaa.  Vasta Kriisin jälkeen, tietysti!)

Hyvä harjoitus kuitenkin!

Keksittiin, että kuninkaan valta on Jumalalta.  Mihinkäs siinä kansan ääntä silloin tarvitaan!  Ja kuninkaan valtaa käyttivät alueillaan lääninherratkin.

Robbari on opettanut, että Juhana-prinssi on paha.  Itse asiassa hän on parhaita Englannin kuninkaita: Magna Charta (ja sen lukuisat samannimiset seuraajat) ensimmäisenä määritteli kuninkaan ja kansalaisen oikeuksia, myös äänioikeutta, ja kansalaisen asemaa muutenkin.  Maaton?  No oli, menetti lähes kaikki Englannin mannermaiset alueet, nimi ei seuraa siitä, että hallitsi Paavin vasallina.

Kun kuningas on ainoa, jolla on kokonaisnäkemystä ja älyä, hänen piti tietysti uhrautua itsevaltiaaksi.  Komeasti voitiin jopa sanoa "Kansan puolesta kansaa vastaan", kun se rahvas ei edes omaa parastaan ymmärtänyt. 

Kansalaisen paras on kummasti aina tarkoittanut rikkauden ja hyvinvoinnin keskittymistä harvoille?
Tyhmä työläinen tai talonpoika ei vain ole ymmärtänyt, että hänen hyvänsä on rikkaan pöydältä putoava murunen...
Kansalainen tietysti tarvittiin työvoimana ja maksamaan verot, sotimaan kruunupäiden sodat.  Mitäpä hän päätäntävallalla teki?  Kaksi säätyä nautti verovapautta.

Viimeistään uskonpuhdistus ja sen mukanaan tuoma lukutaito  avasi silmät?  No eipä toki, mitäpä olisit lukenut, millä avaisit maailmankuvaasi.  Mitä osaisit vaatia, et ainakaan äänioikeutta.
Vasta 1800-luvun puoliväli eli opiskelun yleistyminen, mutta varsinkin suurten väestökeskittymien syntyminen teollistumisen takia puhkoi tietä demokratian pakolle.  Ja Marxille myös - mitäs omistava luokka pilasi asiansa!

Ei jokainen rikas ole (ollut) paha?  Motiiveja voi vain arvailla, mutta hyvin moni kartano,  ruukki tai saha oli jo patruunataloudessa huolehtimassa työntekijöistä, asumisesta, perheistä, opetuksesta, sairaanhoidosta.  Voi tietysti arvella, että työläinen, ammattitaitoinen ja pysyvä, oli kultaakin kalliimpi.  Mutta päätösvalta, sepä oli tilanherralla tai patruunalla tiukasti.

Alamainen kansalaiseksi!  Melko komeaa oloissa, joissa suurin osa kansaa eli kädestä suuhun, ei ehtinyt muuhun kuin työhön.  Kirkon vaatima lukutaito oli, muttei tiedonvälitystä tai maailmankuvallista tietoa.  Demokratia lainsäädännössä oli siis käsittämätön pienen ja kapean sivistyneistön ideologia ja on aivan uskomatonta, kuinka se läpäisi koko läntisen maailman.  Jopa Suomen.  Ja nainen pääsi päättämään, Suomessa toisena maailmassa heti Uuden Seelannin jälkeen!
Demokratian toteutuminen kulkee aina käsi kädessä kansansivistyksen kanssa.

Edustaako edustuksellinen demokratia todella koko kansaa?  Ei eduskunta ole millään lailla pienoiskuva Suomesta, esimerkiksi ns. sivistyneistöä tai vauraita on aivan liikaa.  Eläkeläisiä ei ole riittävää osuutta, ei myöskään naisia.  Päätösvaltaa vuotaa: talous on tärkein vallan väline, maan ulkopuolelta tulee lainsäädäntöä ohjaava direktiivitulva.  Myös ns. toisen asteen demokratia on vääristynyttä: kun vaaleilla valittu valitsee vaikkapa kaupunkiaan edustamaan jonkin elimen, hyvin usein pienryhmät putoavat pois.

Pahin demokratiavaje kuitenkin on sisäistä.  Ääntään ei käytä kuin noin puolet äänioikeutetuista, mikä pudottaa pois juuri niiden edustamisen, jotka esimerkiksi eniten palveluja tarvitsisivat.

Edustuksellinen demokratia ei riitä.  Erittäin suuri osa syrjäytyy.  Vallitsee suuri epäluottamus ja toivottomuus.  Erilaiset populistiset kuplat ovat monen viimeinen toivo.
Tällä hetkellä ollaan toivottomia, eräänä päivänä toivottomuus saa kasvot ja se muutetaan (nyt esimerkiksi arabimaissa) väkivallalla, mitä ei  vallassa oleva ole suostunut huomaamaankaan saati muuttamaan.
Vallankumous?  Mitä se auttaa: kiihkein kannattaja ei näe muuta kuin sen, että kaikki on heti kunnossa, kun valtaapitävä syrjäytetään.  Hetikö on kaikille työtä ja vaurautta, tasa-arvoa, toimivat rakenteet?  Demokratia vaatii aikaa.

Joskus ihan oikeasti tuntuu, että ns. kansa ei ole kypsää päättämään omista asioistaan.  Ei oteta selvää, ollaan asenteellisia, mennään muotien perässä, uskotaan käsittämätöntä epärealistista puppua. Valinta on neljäksi vuodeksi kerrallaan, oli sitten kyse valtuustosta,  eduskunnasta tai Euroopan Unionista.
Siinähän odotat, että saat valita uudestaan - ja valitset edelleen sen saman, tutun, turvallisen, joka ei edes edusta sinun arvojasi tai toimi haluamallasi tavalla.  Tai ehkä käytät oikeuttasi olla äänestämättä - nukkuvien puolue on nykyään suurempi kuin mikään muu.
Silti edustuksellinen demokratia on tietämistäni välineistä toimivin.

Asia, johon on heti puututtava, on finanssitalouden ylivalta myös poliittiseen päätöksentekoon.
Tämä on asia, joka aiheuttaa seuraavan todella ison yhteiskunnallisen mullistuksen, aiheuttaa joko hallitusti, tai sitten äkillisesti, mikäli muutosta ei haluta tehdä.
Eihän voi olla oikein, että finanssipeli heiluttaa maailmantaloutta, valtioiden budjetteja ja lainsäädäntöä, kansalaisten hyvinvointia kerran toisensa jälkeen ilman minkäänlaista vastuuta ja vielä kansalaisten rahoittamana.

Raha pitää palauttaa välineeksi.

Holhousyhteiskunta, koska minä ja sinä

Rehtori on virkavapaalla.
No mitä sitten?  Kouluhan pyörii, usein vasta puolelta päivin joku kysyy, missä se pomo on.
Näin normaalipäivänä, rutiinit hoituvat, työmoraali on korkea.  Koululla on käytänteensä, lukujärjestyksensä, valvontaa ja ohjeistusta, esimiestä ei arjessa juuri tarvita.
Mutta annas olla, kun täytyy poiketa, tai kun tarvitaan suunnitelma, esitys tai viimeinen sana, jopa on hänellä arvonsa.
Varmaan useimmilla työpaikoilla on samantapaista, kaikki pelaa, kunnes...

Tavallinen arki muualla kuin siinä omassa, maailman tärkeimmässä työssä sisältää lukemattomia valinnan paikkoja.  Siis sisälsi valintoja: useimmat ovat jo antaneet periksi!  Jotkut jopa työssä?
Kaksi syytä, laiskuus ja itsekkyys, tulisi päällimmäisenä mieleen.

Kävellään tai pyöräillään sujuvasti punaisia päin.  Ei käytetä pyöräilykypärää, turvavöitä, pelastusliivejä.  Valitaan merkeistä, olosuhteista huolimatta se oma ajonopeus, tärkeää ei ole rajoitus tai turvallisuus vaan sakkoraja.  Ennakoidaan nopeusrajoituksen loppuminen jopa puolella kilometrillä.  Ajetaan rattijuoppouden rajalla, kuljetetaan liikaa kuormaa tai vedetään ylilastista, huonovaloista peräkärryä.  Oikaistaan, pysäköidään merkeistä välittämättä, myös jalkakäytävälle tai pyörätielle.  Ajetaan vanhalla vihreällä tai sitten ei hiljaisen liikenteen aikana välitetä valoista lainkaan.  Ohitetaan suojatien eteen pysähtynyt ajoneuvo pysähtymättä.  On pakko ajaa aina edellä menevä kiinni ja roikkua takakontissa, jurputtaa niska punaisena, kun toinen ajaa juuri sallittua nopeutta. "Tässä on ennenkin saanut" on tärkeämpi kuin uusi liikennemerkki.   Työtänsä tekevä poliisimies on loukkaus:  - Eikö niillä paskalakeilla ole muuta tekemistä kuin jahdata minua, menisivät jahtaamaan rikollisia!
Liikennesäännöt on tehty muita varten, minä osaan, minä olen joustava.  Pidän kiinni oikeuksistani, toiset samanlaiset ovat aina väärässä.
Muissa olen kyllä kärkäs huomaamaan väärin tehdyt jutut ja kaikki minulle sattuva on toisten syytä, sanokoon laki mitä tahansa.

 - Sainpas salakuljetettua viinaa ja tupakkaakin!  Mitä, valomerkki, eihän ole mitään järkeä vielä lähteä kotiin.  Ai minäkö muka humalassa, tuo vaan vielä yksi!  Onnistuinpas pääsemään alaikäisenä sisään!  Miksi en saisi ostaa 15-vuotiaana tupakkaa, omapa on asiani!  Hassis kyllä pitäisi saada vapaaksi.  Ai täällä ei saa tupakoida, pidä huoli omista asioistasi!  Jos meillä on kavereita kerran viikossa, miksei saisi pitää hauskaa aamuun asti?

Älä talla nurmikoita, läpikulku kielletty?  Tästähän minä menen, oikaisen metrin.  Koirani saan paskattaa ja kusettaa mihin haluan, et tajua, kun sinulla ei ole koiraa!  En korjaa koirankakkoja, kun kerran roskiksia on niin harvassa.  Kyllä minä saan viedä biojätteitä sekajätteisiin!  Kaatopaikalle on viisitoista kilometriä, minä vien siis romuni metsätielle.  Öljyn nopein hävittämistapa on kaataa se maahan.

Riittänee esimerkkitulva?  Nämä ovat jo monelle automaatteja, tapahtuvat ilman harkinnan tapaistakaan.  Tavalliset ihmiset ovat sisäistäneet maailman väärin.

Yhteiskunta on sopimus, joissa tietystä moraalista ja tietyistä havaituista väärinkäytöksistä seuraamuksena tai asioiden sujumiseksi on sovittu yhteiset pelisäännöt.
Yhteiset, ei vain  muiden.
Miten on mahdollista, että tavallinen ihminen kuitenkin kokee melkein minkä tahansa ohjeen tai rajoituksen holhoamisena, varsinkin se, joka näitä sääntöjä ja rajoituksia ei noudata.  Lipsuminen yhdessä asiassa johtaa lipsumiseen toisessa.

Juuri hänen takiaan tämä holhousyhteiskunta on olemassa.  Ei kyydistä jo pudonneitten.

Enää ei todellakaan voi luottaa, että kaikki toimii.  Hyvä kuninkaan, keisarin alamainen, hyvä kristitty (!) on muuttunut länsimaisen vapauden ja yksilönoikeuksien väärinkäyttäjäksi, eikä hän edes toimi ennakoitavasti - usein, esimerkiksi liikenteessä hän on suorastaan vaaraksi, muutenkin äärimmäisen itsekäs ja oman edun tavoittelija.

Paitsi omien vapauksien ottamisena, ilmiö näkyy myös siinä, että monella nykysuomalaisella ei tunnu olevan mitään velvollisuuksia.  Selvähän se, että meidän lastamme koulu vainoaa kaikenmoisilla tyhmillä läksyillä ja säännöillä.  Äänioikeuskin tulkitaan äänestämättömyysoikeudeksi.  Kaikki aikataulut, säännöllisyys on toisen laatimana tylsää.  Lapsetkin sopii kasvattaa tällaiseksi, kun on niin vaivalloista asettaa rajoja tai tavoitteita, huippuna curlinglapsi, jonka ei tarvitse malttaa, odottaa, tavoitella, ponnistella, ottaa toisia huomioon, hän saa kaiken jo ennen pyytämistä ja esteet hänen tieltään luuditaan pois.

Yhdessä suomalainen on tosi hyvä.  Kaksinaismoraali onnistuu kyllä.

Joitain hurskaita toiveita voisin esittää.
Armeijalla on hyvä ohje: tottele reagoimalla, älä kyseenalaista tilanteessa annettua käskyä.  Voi pelastaa henkiä esimerkiksi ilmavaaratilanteessa. Jurputa, jos uskallat, jälkeenpäin, mutta noudata silti.
Kuri on annettujen käskyjen tinkimätöntä noudattamista.
Useimmat elämää (muka) rajoittavat ohjeet, määräykset, rajoitukset kantavat mukanaan jo valmiiksi harkittuna eettisen harkinnan, turvallisuuden maksimoinnin, asioiden sujumisen, monenlaista muuta yhteistä hyvää.

Useimmissa rajoituksissa ja säännöissä on myös olemassa jokin syy.  Aina sitä syytä ei näy tai sitä ei ymmärrä tai hyväksy. Syy ei varmasti ole kiusantekohalu, vaan jotakin todellista, eikä eduskunta tai  viranomainen taida olla sen hölmömpi kuin minäkään.  Mikä se minun oikeuteni/sinun oikeutesi on valita, pitääkö noudattaa?  Sopii harkita, sopii asettaa lapsillekin rajat.

Jos jokin asia on todellakin holhousta tai väärin, se voidaan muuttaa.  Viranomaisiin saa ottaa yhteyttä, omaan valtuutettuun, kansanedustajaan, presidenttiin voi pitää yhteyttä.  Voi kokoontua, muodostaa erilaisia yhdistyksiä, olla mukana vaikka vanhempainillassa ja kertoa asiansa.  Miljoona konstia - mutta kun pitää tehdä jotakin...

Siis tämmöistä hurskastelua tänään.  Kyllä se omakin ote lipsuu.  Mutta esimerkiksi liikenteessä on vaimon kanssa sovittu, että saa muistuttaa, saa huomata, mitä itse ei huomaa.
Kyllä se muistuttaakin.

Lisäilen aamulla 22.22014
Huomasin, että on säännöksillä, ohjeilla, lailla muukin merkitys kuin toimia käyttäytymisohjeena, jonka noudattamisen/noudattamatta jättämisen valitsemme.
Niistä on tullut jälkeen päin tärkeää.  Kun on toimittu väärin, kun on sattunut jotakin, sitten kaivetaan esiin se laki, jonka piti olla voimassa koko ajan, ja katsotaan, kuka saa isomman rangaistuksen.

Talousviisaat

Ekonomistit olivat taas viisaita ja ohjeistivat Suomen hallitusta.  Hetemäen finanssipolitiikan asiantuntijaryhmä julkaisi listansa.
Oletan, että olisi viisainta tehdä juuri päin vastoin.  (Ei nyt sentään: kannattaa lukea kunnolla, siinä paperissa on varmasti paljon hyvää, jopa välttämätöntä.)

Yhtään lamaa, finanssikriisiä, taantumaa ei ole ajoissa ennustettu.  Päin vastoin, juuri ekonomistit ja talousviisaat ovat olleet koijareille kuiskuttelemassa, kuinka lainat muutetaan yliarvostetuiksi arvopapereiksi, joilla voidaan käydä kauppaa, kuinka verot kierretään, kuinka kursseja heilutellaan, kuinka kuplista joku hyötyy.  Laman tekijöitä!

Lamasta suurin osa kärsii.  Mutta kas: se ekonomisti on myös kuiskuttelemassa, kuinka sekin firma, johon lama ei suoranaisesti vaikuta, saa tekosyyn tehostaa, virtaviivaistaa, parantaa tuloskuntoa.  Onpa olemassa jopa sellaisia, joita palkataan juuri tätä varten toimitusjohtajiksi, ja kun firma on saatu kuntoon, he siirtyvät uuteen.

Jälkiviisaita on aina.  Nytkin: kummasti ne omat ohjeet unohdetaan, sanotaan vain kuinka olisi pitänyt tehdä.  Mutta kun ne muut.

Ekonomistissa on sisäänrakennettuna perusvika.  Hänelle on tärkeintä sijoittaminen, pankkien ja osakkeenomistajien etu.  Ymmärrettävää, jopa vassarille, tämä on sikäli, että työpaikkojen luominen ja ylläpitäminen vaatii rahaa.  Sen sijaan en ikinä voi ymmärtää, miksi palkansaaja, tavallinen työntekijä kerran toisensa jälkeen joutuu lähes yksin kantamaan vastuun paitsi sijoittajien töppäilyistä ja suhmuroinnista, myös sosiaalituvasta, sairaanhoidosta - yhteiskunnasta.  Nyt esitetään esimerkiksi kulutuksen verotuksen lisäämistä - kolahtaa pienituloiseen taas eniten, kun esimerkiksi ruoka ja asuminen vievät taas lisää, huomattavasti suuremman osan tuloista kuin suurituloisella.

On ihan helppo lyödä miljardeilla, huoltosuhteilla, eläkepommeilla, loistyöllä, julkisen talouden vajeella, taloustermeillä.
On helppo todistaa, mikä on Suomelle edullista - se Suomi vain tarkoittaa jotakin ihan muuta kuin suomalaiset ihmiset.

Ei taida olla semmoista talouskoulutusta, joka kouluttaisi humanismia, ihmisestä välittämistä, sosiaalista ajatusta?  Eikä ole ollut: ei marxilainen talousoppi ainakaan toteutuneessa muodossa ollut oikein. Samalla koulutuksella ekonomisti on osakkeenomistajan asialla ja yhteiskunnan palveluksessa - ristiriita?

Kaikkien ekonomistien ykkösajatus on eläkeiän nostaminen.  Miten se sattuu yhteen työelämän kuviteltujen tarpeiden kanssa, vähenevien työpaikkojen kanssa?   Miksi tuontityövoima on parempi kuin ikääntyneen tukeminen? (Vastaus piillee huoltosuhteessa). Miten ekonomistit ajattelivat tukea työssäjaksamista?

Toinen ikuinen ohje on kulutuksen lisääminen.  Se onkin helppoa, kun joutuu lomautetuksi tai työttömäksi tai vähintäänkin noudattaa palkkamalttia.  Yksikään ekonomisti ei älähdä, kun EK julistaa liian korkeaa palkkatasoa tai liian tiukkaa irtisanomissuojaa - vaikka toinen ekonomistiporukka on useita kertoja osoittanut, että Suomi on maailman kilpailukykyisimpiä maita!

Ekonomisti, mitä se on?  Onko se esimerkiksi kauppatieteen maisteri tai ekonomi?  Vai onko se syväkurkku, jota on vain totuttu kuuntelemaan?
Mikä vain, mutta aivan samoin kuin sotaa ei voi antaa kenraalien johdettavaksi, valtiontaloutta ei voi ekonomistien johdettavaksi antaa.

Seuraava hallitus saa aikamoisen perinnön riippumatta siitä, viivästytetäänkö kestävyysvajeen hoitoa vai hoidetaanko se heti.  Karmein ajatus on, että seuraava hallitus aloittaa koko sotesopan ja kuntarakenneuudistuksen ihan alusta ja heittää romukoppaan koko valtavan työn ja kumoaa monta muutakin tämän hallituksen päätöstä.

Mutta ei se mitään.  Palkansaaja maksaa!

Takana loistava tulevaisuus

Valtavat uudistukset aikana, jolloin niihin ei ollut varaa tai ei todellakaan ollut varaa!
Suomi oli maatalousyhteiskunta, oli muutama ruukki, jokunen skotti tai norjalainen puuhaamassa teollisuuden alkua.  Näillä mentiin - mutta eikös kirkko puuhannut kiertokoulun, valtiovalta piirijakoasetuksen, isännät rakensivat koulun kylille.

Ei ollut varaa 20-luvullakaan säätää oppivelvollisuutta ja kansakoululakia, mutta ne säädettiin - ja kansa nousi uskoakseni juuri siksi yhdeksi eturivin maaksi maailmassa.

Ei varmasti ollut myöskäään rahaa peruskoululakiin 60-luvun lopussa ja peruskoulun toteuttamiseen kaikkineen 70-luvulla.  Seurasi maailmanmenestys.  Miten on ollut varaa oppilashuoltoonkaan?

Todella vaatimattoman elintason 40-luku toi neuvolaverkon, josta varmaan kaikki olemme hyötyneet.
60-luvulla tuli sairausvakuutuslaki, mikä piti sairastamisen köyhänkin oikeutena.  Myöhemmät polvet ovat tehneet parhaansa vesittääkseen tätä, esimerkiksi korvaustaksat ovat usein kaukana todellisista kustannuksista.  Mutta vaikkapa sairaalavuorokauden hinta on edelleen kohtuullinen.  Terveyskeskukset pelaavat, miten pelaavat, mutta niihinkin oli joskus "varaa".  Ja koko sosiaaliturvan verkosto, miten se joskus pystyttiin rahoittamaan?

1970-luvun oloja on vaikea verrata nykyaikaan, mutta olipa varaa päivähoitolakiin, jopa subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen.  Rikkaammat ajat ovat nakertaneet lakia, esimerkiksi ryhmäkoot, pätevyysvaatimukset on huoletta katsottu ohjeiksi, ei lain kirjaimeksi.

Ay-toiminta, palkkaa työstä!  Työttömyysturvaa, työolot kuntoon, työterveydenhuolto.  Paljon on aikaan saatu, yhteistyöllä.  Nyt on työnantajan tavoite suurin mahdollinen tuottavuus eli suurin tuotto pienimmällä panostuksella. On kehitetty YTK:n kaltaiset, vain työttömyyskassat, joista jää pois olennainen osa, esimerkiksi joukkovoima, neuvotteluoikeudet, oikeusaputurva ilman omavastuuta.

Kapitalismi on muuttunut finanssitaloudeksi, mikä tarkoittaa, että yhteiskuntavastuu on loppunut.  Operatiivinen johtaja kantaa vastuuta vain suurimmasta mahdollisesta tuotosta osakkeenomistajille, ei enää vastuuta työllisyydestä, kansakunnan hyvinvoinnista  (New Deal).  On palattu omistajan ylivaltaan.

Patruunatalous?  Olihan se omistajan täydellistä valtaa ruukissa tai sahalla, mutta useimmat patruunat sentään huolehtivat työläistensä asumisesta, jopa terveydestä, virkistyksestä, koulutuksesta.  Ja patruunalla oli lisäksi näkymä tulevaisuuteen, nykyinen finanssipoliitikko näkee vain kvartaalin ja seuraavan tulosvaroituksen tai kurssinousun.

Miten kvartaalitalous olisi sovitettavissa kunnallistalouteen tai valtiontalouteen?  Ei mitenkään.
Neljän vuoden vaalikausikin on aivan liian lyhyt.

Kun kerran olemme siirtyneet finanssitalouteen, meillä ei ole varaa ylläpitää yhteiskuntaa.
Tänä aikana lapsesta on tullut menoerä, vanhuksesta taakka.  Sairaus on pelkkiä kustannuksia työnantajalle ja työtön on rikollinen loinen.
Mitään edellä luettelemaani uudistusta ei varmaan säädettäisi nyt, kun rahaa on oikeastaan enemmän kuin koskaan.  Syy on ilmeinen: kohtuuton osuus yhteiskunnan tuloista jää sijoittajalle.  Tarvitaan New Deal, toisen kerran.

Kummallisinta tässä on, että halulla tahdomme tuon päättäjäporukan jatkavan, maailmanlaajuisesti.

Harkitsin pitkään, kuuluuko otsikkoon kysymysmerkki vai ei.  Harkitsen yhä.

Aika panostaa kouluun!

Vanha koulu palaa!
Kosteusvaurioinen, sisäilmaongelmainen, korjauskelvoton, tilapäiseksi rakennettukin - antakaa palaa vaan!
Mutta kun se on koulu...  Pahalta tuntuu.

 Ei.  En halua uskoa, että kyse olisi tahallisuudesta.  En, vaikka koululaisen kuuluu sanoa, että jos koulu palaa, hän kantaa bensiiniä tuleen.  Tyhjään isoon tilaan voi ola majoittunut joku huolimaton tulenkäsittelijä, tai oli oikosulku tai...  Aika näyttää.

On toki kamalia tehty ennenkin.  Oma opettaja on jättänyt sielun niin ruvelle, että on otettu viikate tai lapio, esimerkiksi, ja lähdetty käymään opettajan luo.  Sekä äkkipikaistusta että pitkäaikaista kaunaa on vuorenvarmasti - on, oli koulu millainen tahansa, sillä sopeutumattomuus ja menestymättömyys ovat aina koulun ja opettajan syy, hyvät tulokset johtuvat hyvästä oppilaasta.  Kaikkien ei yksinkertaisesti ole mahdollista olla samanlainen, standardisuomalainen, niin lahjat, terveys kuin sosiaaliset taidotkin varioivat rajustikin ja koulu junnaa enemmistön ehdoilla - yhä pahemmin, talous käskee.

Vanhalle koululle kuvaavaa on, että 1872 koulujärjestys riitti valtion oppikoululle aina 1966 peruskoulun puitelakiin asti.  Senkin jälkeen useimpina vuosina vuositarkisteeseen tuli:
- Noudatetaan vuonna *** tehtyä opetussuunnitelmaa siihen myöhemmin tehdyin lisäyksin.  Peruskouluun asti koulu oli arvokonservatiivi, jälkeenpäin  katsoen tärkeimmältä näytti hyvän (uskontopohjaisen) moraalin ja tietyn alamaisen kurin kansaan kasvattaminen.

Peruskoulun  tavoitteet ja oppisisällöt olivat todella radikaali muutos.   Käsittämätöntä, että Suomi pystyi päättämään peruskoulun tulosta tuona aikana! Yhteisöllisyys, kansainvälisyys, rauha, moniarvoisen yhteiskunnan hyväksyminen, kansalaisten koulutuksellinen yhdenvertaisuus, yhtenäiskoulu...  Edelleen tavoite on kelpo kansalainen.
Suuri muutos oli myös heikon aineksen tukeminen, tukiopetus, erityisopetuksen raju muutos, oppilashuolto.  Mutta on koulu millainen vain, aina on joku, joka ei pysy tahdissa ja normissa.

Konservatiivisuudesta luopuminen ja tasa-arvo, niin hyviä kuin nuo asiat ovatkin, on tuonut kummallisen ilmiön kouluasioihin.  Monilla vanhemmilla, lapsillakaan, ei enää ole velvollisuuksia, tuntuu olevan vain oikeuksia, ja yksilönvapaus menee yhteisvastuun edelle aivan liian monta kertaa. Ilmiö on tuttu yhteiskunnassa monella muullakin tavalla, vaikka huonona äänestysprosenttina tai säännöistä piittaamattomuutena.  Minä itse!

Jokainen  on koulun käynyt.  Jokaisella on mielikuva ihanneopettajasta ja ihannekoulusta.  Jokainen on kouluasioiden asiantuntija.  Muistijälki omasta koulusta ja opettajista on useimmille oikeinkin pullantuoksuinen ja kiva, mutta onpa paljon niitä, jotka siirtävät seuraavaan polveen valmiiksi ikävän asenteensa ja katkeruutensa.  Useimmille yksi kymmenistä opettajista on se Opettaja, johon asenne fiksoituu?
Koulu ei kuitenkaan enää ole sama kuin heidän koulunsa, ei lainkaan.  Toisaalta, mikään ei ole muuttunut?

Joka ikinen on sitä mieltä, että koulu ja koulutus on tärkeää.  Tulevaisuuden tekemistä!  Useimmille on tärkeää myös koulun kasvatustyö, suorastaan niin, että peruskoulun opetussuunnitelma pani kasvatuksen ykköseksi, ennen opetusta.  Jopa jätetään kasvatus lähes kokonaan (päiväkodin  ja) koulun tehtäväksi, jolloin ne suuret törmäykset ovatkin sitten vuorenvarmoja.
Tiedetään tutkitusti, että koulutustason nostaminen tuo taloudellisesti moninkertaisesti takaisin.  Suomen menestystarinan ja koulutuksen tason väliin sopii ihan hyvin yhtäläisyysmerkki.
Kaikki ovat ylpeitä saavutetusta PISA-menestyksestä.
Miten siis on mahdollista, että yhteiskunta tekee tällä hetkellä kaikkensa, jotta koululla ei menisi hyvin?  Jos nyt pitäisi päättää, että koko ikäluokka saisi "ilmaisen"  koulutuksen, siihen ei varmaan olisi varaa niin kuin muka oli 60-luvun lopussa?  Juuri nyt olisi aika nostaa koulutustasoa ja panostaa rajusti, laman jälkeen tarvitaan tekijöitä.

Voi kärjistetysti sanoa, että peruskoulu ei milloinkaan ole toteutunut suunnitellulla tavalla!
Menestys on todellakin revitty ihan muualta kuin vaikka tarkoituksenmukaisista tiloista, hyvästä sisäilmasta, pienistä opetusryhmistä, ajanmukaisista välineistä, oppimateriaaleista, opettajien lisäkoulutuksesta, oppilaan tukemisesta ja yksilöllisestä opettamisesta.  Aina on raha antanut punakynän budjetinlaatijan käteen, aina on pedagogia liiskattu talouden saappaalla.  Ei ole väärin sanoa, että koulu kasvattaa eilisen menetelmillä huomiseen yhteiskuntaan - mutta se ei ole koko totuus -  hyvä, ope!  Suuri ristiriita vallitsee kasvattajien - vieläpä poliittisten ihanteiden - ja kasvatukseen annettujen resurssien välillä.

Silti menestystarina!  Kiitos, hyvä oppilas, sinun työsi ja kotien osallisuus näkyy!  Kiitos hyvä opettaja, koulutettu, työmoraalisi ja tulokset ylittävät komeasti panostukset.  Harvoin saa kiitosta se tunnollinen virkamies, joka annetuilla resursseilla etsii ne vähiten vaurioita tuottavat keinot, kiitos hänellekin!

Ihan pieni Ympyrä

Olipa kerran pienen pieni maa, semmoinen ympyrän kokoinen ja kiven muotoinen, ja kas kummaa, maan nimi oli Ympyrä, sillä asukkaat olivat ylpeitä suljetuista rajoistaan ja omavaraisuudestaan.

Ja hyvin meni!  Oli työtä, kun vaihdantatalous pelasi, ja jos oli pulaa vaihdettavasta, ainahan selkänahasta sai, työtätekeviä oltiin.  Raha kulki ympyrää, onnellisia oltiin - no, oltiinko?

Mutta sitten eräs Jussi (Vaikka Matit ja Mikot on miehii ja Jussii kasvaa kankaalla) keksi kunnostaa joltakin turistilta hajonneen ja Ympyrään jääneen auton, kätevä mies kun oli.  - Ka, bensaahan tämä tarvitsee! 
Ja niin Jussi sai kuin saikin keploteltua itselleen luvan ostaa ulkomailta bensiiniä, varaosia, voiteluaineita.  No tarvitaanhan niitä!

Ja alkoi ajelu, huristelu.  Olikin paljon kuljettamista, niin ihmisiä kuin lastiakin.  Ja auton lainaajiahan piisasi, Jussi liikemiehenä alkoi periä lainaajilta edes pientä maksuakin.  Kohta rahaa olikin Jussilla ostaa jo uusi auto ja myydä vanha, ja autotavaraahan piti myös tuoda lisää.  Jussin kautta kulki yhä suurempi osa pienen pienen maan rahoista.  Ulkomaille!

Eipä aikaakaan, kun voipa kauhistus!  Aika monella alkoi olla vähemmän rahaa ostaa tavaroita.  Aika moni joutuikin tekemään enemmän työtä saadakseen lisää rahaa.  Vaihdettavien tavaroidenkin arvo nousi, ja sitten pelkällä työllä oli jo tosi vaikea edes tulla toimeen, vaikka palvelutyön hintaa olisikin nostanut, sittenhän sitä ei kukaan ostanut. 

Hölmölän - anteeksi, Ympyrän - suurella puukellolla väki koolle siis.  Missäpä se vika piilee, kun me köyhdymme?  Parran pärinää ja kas, syyllinenhän löytyi pian.  - Jussi!  Jussi vie rahamme ulkomaille!  Alettiin etsiä suurta honganoksaa ja hyvin tervattua köyttä, mutta annettiin sentään toki ensin Jussille puheenvuoro.

Liikemies olikin jo miettinyt, mutta miten tuon kansalle kertoisi?  Hänen ideansa oli ihan yksinkertainen:  Ympyrästä pitää myydä jotakin tavaraa ulkomaille, tavaran hinnalla raha sitten taas riittäisi tuomaan bensiiniä ja kiertämään Ympyrää.  Hieno ajatus, ja visut tietäjämiehet pohtimaan, mitä se tavara olisi, semmoinen, jota olisi vähän liikaa, joka muille hyvällä hinnalla kelpaisi.

Jussia taas tarvittiin, hänhän oli käynyt ulkomailla bensabisneksessä.  Hänpä tiesi, että naapurimaa Soikiossa oli tullut loistava pellavasato, ja tarvittiin valtava määrä puisia lankarullia, niin paljon, että Soikion rullat eivät mitenkään riittäneet.

No nyt oli innostus valtava.  Oitis pantiin lähetystö liikkeelle, kirnupiimää ja ruisleipää eväinä, eihän ulkomaanruokia syödä voi.  Ja kaupat syntyivät!  Mutta koska oli kyse Ympyrästä, visut neuvottelijamiehet tekivät kaupat puunrungoista, eivät valmiista rullista, ja niin työpaikat lipuivat sivu suun.  Ja eivätkö vain ne soikiolaiset rullatehtailijat tulleet vielä tekemään metsämaakauppojakin Ympyrään, ja kohta oltiin taas ilman vientituloja ja vaurastuminen loppui.

Olihan joku kuitenkin saanut pienen hetken hyviä rahoja puukaupoista, ja joku hankki kyllä maakaupoillakin.  Pantiinko raha kehittämään Ympyrää?  No eipä vaineskaan, nehän sijoitettiin Soikion hyvin pyöriviin tehtaisiin tai Neliömaan suojatuille pankkitileille.

Mutta onneksi Ympyrässä oli noheva pääministeri, kravattipuolueesta.  Hän osasi saada talouden alamäen kaikkien kansalaisten syyksi, ja niin kaikki luopuivat ilolla osasta päivittäistä puuroannostaan yhteiseksi hyväksi.  Ja eniten ulkomaille rahaa vieneet saivat mitalin ja jäävuorineuvoksen arvon.  Ja maassa meni yhä huonommin, mutta aina jollain menee vielä huonommin.  Ja niin keksittiin ruveta maksamaan vielä Kolmion velkojakin, kun kerran pitää olla toimiva pankkijärjestelmä ja neuro rahana.

Ilo palvella

Ajelin töihin vähän kiertotietä, houkutti nähdä.  Mikäs, kiirehän ei ole, odottaa se aamukahvi ja päivän lehti.  Ja ukotkin ovat ihan tyytyväisiä, kun ei heti ole se käskynjako.
Oli satanut lunta 6 cm: no ei sitä mitattu ole, mutta jos olisi seitsemän, olisi pitänyt laittaa aurat liikkeelle muuallekin kuin keskikaupungille.  Siis kuusi, aina.

Kivasti se kuusi senttiä näkyi!  Lastenvaunuja piti vetää, kun työntää ei jaksanut.  Rollaatorimummo seisoi paikallaan ja odotti apua, olisi edes älynnyt istua ja soittaa, oli sillä oma penkki ja kaikillahan kännykkä on.  Joku yritti pyörällä ja joutui taluttamaan, kivan näköistä, lapsi ja kaksi kassia kyydissä.  Olipa autokin mahastaan kiinni yhdessä risteyksessä, kun pääkadun lumet oli aurattu kivaksi penkaksi poikkikadun päähän.
Kannatti kiertää omakotialueen kautta, ja loppumatkasta näin vielä, kuinka aura heitti lumet pyörätielle seisomaan seuraavaan lumisateeseen asti ainakin.

On ollut ihan mukava viikko.  Joka päivä on sen verran lunta tullut, että voi sanoa kuudeksi sentiksi, kukaan ei voi todistaa seitsemäksi.  Eipä ole tarvinnut omakotialueille auroja laittaa.  On syntynyt aika pätevä lumipatja: odotan innolla seuraavaa nuoskakeliä, saamme autot mahastaan kiinni.  Ja sitten voi vielä vähän aikaa odottaa auraamista, niin että pakoputket ja alustat ovat kovilla jäätyneihin röyskyihin ja harjanteisiin osuessaan.  Pikkupakkasella on paljon vaikeampi ja kalliimpi karhutakin, mutta silti saadaan tonttien sisäänajoihin sitten aivan mahtavat paakkukasat ja laiskat omakotiasujat töihin.

Saisikohan tänä vuonna ennätyksen puhki?  Viime talvena tuli kyllä ehkä lyömätön tulos: 14 kertaa ajatin Valtakadun puhtaaksi, sitten vasta laitoin auran Tykkiin.  Saavutuksen arvoa lisää, että Valtakadulla ei juuri kukaan aja, kaikki kauppa kun on Myllymäessä.
Pojilla on muitakin ennätyksiä rikottavana, eimerkiksi montako seinälaattaa saa jäämöykkyjä lennättämällä rikki yhdellä reissulla, ovatpa parhaat kehuneet jopa rikotuista lämpömittareista, aidoista, liikennemerkeistä, muunto- ja puhelinliittymäkopeista.  Ja paskapuhetta on, ettei muka aurata: Tykissä olemme saaneet joka talvi auraamalla kinokset niin isoiksi, ettei katuränneihin mahdu kääntymään iso auto, vaikka paloauto saati sitten kaksi ajoneuvoa kohtaamaan tai ohittamaan.  Ruikuttavat pysäköintipaikoista - auratkoon tilaa pihoihinsa.

Tämä homma vaatii pitkän kokemuksen ja harjaannuksen.  Jotkut yksityiset traktorimiehet joskus yrittivät aurailla aina tarvittaessa, mutta saatiin heidätkin ruotuun ottamalla lähtökäsky kaupungin koordinoitavaksi.  Samalla saatiin aikaan se, että jo auratuille kaduille usein ilmestyy seuraava kone ja aurailee uuden lumipenkan omakotiasukkaiden porteille.  No eihän se penkka niin iso voi olla, mutta kun se koko päivän siihen jämähtää, pois ottamisessa on hienosti työtä ja kiusaa.
On myös syytä tuntea kaava: esimerkiksi Tykissä ei ole yhtään katua merkitty pääkaduksi, joten minun täytyy ihan itse osata järjestää aurauslumivallit aina tiettyjen katujen päähän estämään töihinajon.  Olen usein aamusella päässyt näkemään autoilijoita lapion kanssa yrittämässä puskea vallin läpi.

Työtä piisaa.  On vielä ennen lounasta ehdittävä suunnitella, mihin tänään jätetään rekat sutimaan risteykseen tai ylämäkiin, mihin muualle hiekkaa ei laiteta.  No, onneksi alkaa olla jo rutiinia ja näkemystä: kaikki ongelmapaikat tiedän, on mukava kierrättää hiekattomuutta ja pitää autoilija vireänä.

Pyysin eilen liikuntavirastosta latukartan, jotta voisin palvella vielä paremmin hiihtäjiäkin.
Miten voisin saada aurauslumet vielä paremmin lentämään laduille hiekkoineen ja suoloineen, missäs niitä hiihtotunneleita onkaan? Tai latu lähellä tietä muuten vaan?  Skinnarilan ladulla olen harjoitellut jo monta vuotta, toistaiseksi vasta yhdeksän kertaa joutuu hiihtäjä ottamaan sukset pois jalasta.  Paras kohta on se siinä raviradan lähellä, missä mäestä saisi kovan vauhdin, mutta hiekan takia pitää kokonaan pysäyttää.  Se on se kohta, jolla kerran hakkasin kollegat kilpailussa, oli kuvadokumentti ja kaikki! (Seuraava kilpailukuvani on tässä alla: olen saanut olla vaikuttamassa tämän kevyenliikenteenväylän suunnitteluun.  Se ei ole keskeltä korkeampi, niin että vesi saadaan jäämään keväällä viikoiksi ja ihmiset hyppimään koiranpaskoja pitkin!)

Mutta kyllä täältä pitää löytyä vielä hiekoittamattomia ylityskohtia, edes yksi.
On syytä myös tietää, milloin on Maakaasuhiihto, milloin Saimaan hiihto: pitää muistaa soittaa viljelijöille, että osaavat kalkita juuri oikean kohdan ladusta ja pellosta.  Pitää myös tehostaa hiekotusta ylityskohdissa, silloilla ja tunneleissa.

No nyt alkaa olla jo kiire, olin unohtaa, että tänään suunnitellaan sitä yhteistä kevyen liikenteen ja hiihtotunnelia.  Täytyy pitää huolta siitä, että tunneli on riittävän kapea, hiekoituksen pitää peittää koko pohja.  Ja pitää muistaa sanoa pojillekin, että koko väylä pitää muuallakin sepelöidä, ettei pulkkaa tai Stigaa voi vetää saati potkukelkkaa ajella.

---
Ihan oikeasti, vaikka kunnossapitoporukat tekevät varmasti resurssiensa rajoissa kaiken, minkä voivat, joskus tuntuu kuin olisi joku tämmöinen jästipää suunnittelemassa ja ohjaamassa touhua.
Syytä voi kuitenkin paremminkin oikeasti etsiä poliitikoista kuin tekijöistä, niin että hyvää jatkoa vain.

Avioliittokoulu, osa 2

Dynamiikka on ainakin yritystoiminnassa ja myös isoissa julkisen puolen organisaatioissa kova sana.
Eipä ole ihme, ihme sen sijaan on, että se on tullut työelämässä vireyttäjänä käyttöön vasta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.  Esimerkiksi opettaja ei ole vielä itseään sisäänajanut uuteen opetussuunnitelmaan, kun jo pitää ajatella, jopa laatia uutta.
Jokainen kunnon vaimo pitää miehensä vireänä vaihtamalla kalusteiden, astioiden, aterimien paikkaa vähintään kerran kuukaudessa, mutta ainakin silloin, kun muutokseen ei olisi aikaa eikä jaksaisikaan, esimerkiksi joulusiivouksen aikaan.  Dynamiikassa on joitakin johtavia periaatteita.  Esimerkiksi useimmin tarvittava tavara pitää sijoittaa niin, että kolme seuraavista kriteereistä täyttyy.  Pitää kiivetä, pitää nostaa useita tavaroita edestä tai pinosta pois, pitää olla epäloogisessa paikassa kaukana samankaltaisista, pitää olla mahdoton sijoittaa niitä siinä äsken olleita tavaroita järkevästi.

Miehen tulee olla johdonmukainen.  Kun häneltä kerran särkyi tiskatessa lasi, hän ei tietenkään enää voi tiskata.  Ei voi silittää, hänhän voi silittää liian kuumalla ja pilata tekstiilin.  Eipä hän tietenkään voi pesukonettakaan käyttää, kun siinä on mahdollista kutistaa tai värjätä; on niin vaikeaa se.  Kerran voi matot unohtaa vesisateeseen, sen jälkeen ei voi enää puistella mattojakaan.
Kekseliäs aviomies voi miettiä lisää: minkä arvonlisän vaimo saakaan tehdessään kaiken?
Tehokkaimmillaan tämä enmieosaakeino on tietenkin lasten kanssa, kannattaa jo vauvavaiheessa antaa koko lapsenhoito vaimon huoleksi.

On sovittu?  Muista sanoa tärkeät asiat niin, että toinen on esimerkiksi imurimelussa tai ainakin kulje pois päin sanoessasi.  Harva asia vireyttää niin somasti kuin jostain asiasta kertominen olettaen, että toinen jo tietää siitä, kun hänellä ei ole aavistustakaan.  Tai jotain on "sovittu" tehtäväksi samaan tapaan, ja toinen on aivan leuka polvissa kysymysmerkkinä toruja kuunnellessaan.

Vaimosi käyttää sanaa "pitäisi" merkityksessä "sinun täytyy" tai "tämä on sinun työsi".  Sitähän se tarkoittaa, ja kun kerran tahallasi et ymmärrä, varaudu toruihin, jotka alkavat: - Minähän sanoin, että...
Samantapaista tahallista ymmärtämättömyyttä kannattaa soveltaa sanattomiinkin viesteihin.  Kyllä ne roskapussit ajastaan häviävät ovipielestä, vaikka et veisikään niitä.

Kun toinen huokaa taloudellisia ongelmia, ala puhua autonvaihdosta.  Ainakin hanki semmoista, mitä olet aina halunnut, muttet ole raaskinut ostaa.  Muutenkin taloudesta saa jutunjuurta mukavasti: kiva  on lueskella ääneen, paljonko kampaaja maksaa, mitä kivaa löytyi alennusmyynnistä, onko todellakin tarpeen pitää 76 purkkia vessan kaapin päällä ja hankkia aina lisää.  Vaihtoehtoja piisaa!

Mies, jos vahingossa huomaat uuden kampauksen tai jotenkin muuten muuttuneen ulkonäön, älä huomaa ääneen.  Kyllä se emäntä sen jossakin muodossa kertoo, kysyy jopa, onko hyvän näköinen.  Pääset sanomaan: - Aivan sama.  Mitä tuokin mahtoi maksaa?

Mukavasti piristää avioliittoa, jos ei koskaan huomaa esimerkiksi sitä, että lakanat on vaihdettu, pyykit pesty, talo on siisti.  Ruokaa ei tarvitse kehua, voihan aina lisätä mausteita, ainakin suolaa. ja jos ruokaa itse teet, teet vain oman maun mukaan.
Kukat pöydällä ovat myös itsestään selviä.

Totta kai tiesitkin, että jos molemmat tekevät jotakin, sen toisen työ on aina niin mitätöntä, että hän voi keskeyttää sen vaikka viedäkseen roskat tai keittääkseen kahvit, juuri nyt.  Sama pätee myös TV:n katseluun; muutenkin tv tarjoaa esimerkiksi kanavanvalinnassa lukemattomia mahdollisuuksia näyttää, kumman mielipide painaa.  Muista myös kiilata: esimerkiksi, jos kaveri on menossa kaatamaan perunoiden keitinveden pois, ehdit kuin ehditkin väliin juomaan lasillisen vettä.

Eräs tehokkaimmista tavoista piristää toista on heti vapaa-ajan koittaessa sanoa: - Nyt minä haluan nähdä ihmisiä enkä aina vain olla kotona.  Varsinkin silloin tämä on tehokasta, kun toinen on tehnyt jotakin erityistä, että kotona olisi kivaa sitten loman alkaessa, vaikkapa laittanut istutukset kuntoon ja pihan siistiksi, kunnostanut pihakalusteet.  Siinä oppi nopeasti paikkansa.  Tosin johan sen tiesitkin, sinullahan ei ole makua, et ymmärrä mitään, sinun päällesi puhutaan?  Ammattisi ei ole mitään?  Et osaa tehdä mitään?  Olet huono sänkykaveri - ai keneen vertaat, tästä saakin aika kivaa kehitettyä!

Tuossa vähän alkua ponnisteluillesi kohti harmoniaa.  Täydellinen avioliitto on vasta sitten, kun kaksi harmaata varista elää samassa taloudessa tiettyjä rutiineita noudattaen, oikeastaan edes huomaamatta toisiaan.  Rinnakkaiselämää!

Tai sitten ei...